Vahva kuvaus naisesta, joka pitää intohimoa johtotähtenään ja rakastaa ketä haluaa.
Marja on oman tiensä kulkija. Hän kasvaa vankilaympäristössä ja saa erilaiset eväät elämään. Hän aloittaa yliopiston, vaihtaa näyttelijäksi, mutta päätyy ohjaajaksi Radioteatteriin Olavi Paavolaisen alaisuuteen. Heidän välilleen syntyy jännite, joka johtaa salattuun suhteeseen.
Marja on oman aikansa pätkätyöläinen. Hän näyttelee, kääntää, sovittaa ja ohjaa tiukassa tahdissa. Marja myös matkustelee, useimmiten yksin. Matkat suovat vapauden ja tyydyttävät hänen haluaan nähdä maailmaa.
Siivet kantapäissä on kertomus poikkeuksellisesta naisesta, joka oli aikaansa edellä. Joka valitsi taiteen ja miehet - ei avioliittoa ja lapsia.
Tästä tuli ristiriitainen lukukokemus. Köngäs kirjoittaa hyvin ja pidin varsinkin Konnunsuon kuvauksesta, mutta Marjan elämä Helsingin kulttuuripiireissä ja hänen suhteensa miehiin olivat lopulta aika pitkästyttävää luettavaa. Yleiskuvaa aikakaudesta ja teatteripiireistä kirja toki tarjoili. Yksityiskohtaiset radiokuunnelmiin liittyvät keskustelut ja nippelitiedot olisi tehnyt mieli harppoa yli. Harvoin minua on häirinnyt näin paljon tämä kirjoissa nykyisin tyypillinen faktan ja fiktion hämärryttäminen. Kuvatut miehet olivat tosi tunnistettavia ja toisaalta jotenkin vastenmielisiksi kuvattuja, Marjan heihin kohdistamat eroottiset unelmat tuntuivat suorastaan vaivaannuttavilta, miesten intimiteettiä loukkaavilta. No, enpä olisi kyllä kiinnostunut lukemaan faktakirjojakaan Paavolaisesta tai Kajavasta.
Siivet kantapäissä kertoo Marja Rankkalan elämäntarinan. Rankkala on jäänyt tämän päivän suurelle yleisölle tuntemattomaksi, vaikka hän teki pitkän ja vakuuttavan uran Radioteatterissa, suomensi ja sovitti etenkin ranskalaisia näytelmiä ja hänen työtahtinsa oli todella kiivas.
Radioteatterissa Marja kohtaa myös elämänsä suuren rakkauden, romaanin kaksikasvoisen Januksen, vaikka oli vakaasti päättänyt, että ei sitä miestä. Suhde on kuuma, eroottinen ja uskalias: tunnettu esimiesasemassa oleva vanhempi mies ja pätkätyöläisenä toimiva nuori freelancer. Marjasta kehkeytyy vapaa maailmannainen, vaarallinen ja villi. Hän oli harvinaisen pitkä, hoikkauumainen ja kaunis nainen, joka tykkäsi pukeutua näyttävästi ja huolitellusti. Rakkaus Janukseen ei koskaan kuole. Miehen alkoholismin edetessä Marja seuraa ja suree miehen luovuuden ja taiteellisen työn murenemista; sydän syrjällään myös tämän viimeisiä hengenvetoja sairaalassa. Nuoren Josefin suhteen vanheneva Marja on kuin vanha von Aschenbach Thomas Mannin novellissa Kuolema Venetsiassa.
Siivet kantapäissä kuvaa kiinnostavasti Helsingin boheemeja taiteilijapiirejä, joissa juhlittiin ja juotiin, mutta tehtiin myös palavasti ja intohimoisesti taidetta. Kirjan sivuilla vilahtavat monet tuon ajan kulttuuripersoonat.
Pidin kirjailijan tyylistä. Luen mielelläbi lisää Köngästä. Äänikirjana kuuntelin tämän liian lyhyissä pätkissä, josta tarinan sujuvuus kärsi. Pidempinä osina pysyi paremmin kärryillä. Tämä toki omaa vikani, ei kirjan.
Tosi elämään pohjautuva mielenkiintoinen tarina radion dramaturgista ja hänen elämästään. Sivuhenkilönä Olavi Paavolainen. Tarpeeksi ulottuvuuksia saava naispäähenkilön kuva, joka ei jää sovinnaisuuksien vangiksi.
Köngäs on kirjoittanut jo monta tarinaa jotka kertovat naisesta Suomen lähihistoriassa. Aina ne kannattaa lukea. Marja Rankkala oli minulle tuskin edes nimi, mutta nyt muistan laulaneeni kavereiden häissä hänen sanoittamaansa laulua ”Joka pojalla on siivet kantapäissä.” Yleisradion dramaturgi Marja Rankkala on minusta hyvä romaanin aihe, hänen ammattinsa on puolijulkisesti ja hän liikkuu kiinnostavissa piireissä ja elää epäsovinnaisesti sinkkuna. Lisäksi hän on jättänyt jälkeensä paljon dokumentteja elämästään ja ajattelustaan. Kirjan nimenä Siivet kantapäissä haluaa ehkä kuvata Rankkalan elämänasennetta. Hän ei kirjan mukaan haaveillut perheestä tai sovinnaisesta onnesta, vaan antoi eroottisen halun johtaa yksityiselämässään. Halun kohteista eniten nousee esille Rankkalan pomo Yleisradiossa, Olavi Paavolainen. Mielestäni suhteen huuma on kuvattu hyvin, samoin Paavolaisen persoona. Minusta oli myös kiinnostavaa lukea 1950–luvun radioteatterista ja kuunnelmien tekemisestä. Kirja on omistettu Johanna Rajamaalle, joka on varmaan osannut avata näitä prosesseja kirjailijalle. Käsitän, että Siivet kantapäissä perustuu aika lailla tositapahtumiin, mistä ehkä johtuu, että se loppua kohti sammuu. Loppuluvussa Rankala vaikuttaa yksinäiseltä ja alkoholisoituneelta. Vaikka Köngäs on kokenut ja taitava kirjoittaja, hänen kirjoissaan on aina hassuja aikakauteen kuulumattomia sanoja ja sanontoja, kuten tässä kirjassa vaikkapa ”olla liekeissä” ja ”friikku” Samoin vähän yllättäviä virheitä, esim. päähenkilö 1940-luvulla pyöräilee Mustikkamaalle uimaan, vaikka hänellä ei siinä vaiheessa varmaan ollut pyörää, eikä Mustikkamaalle päässyt polkupyörällä ennen 1960-lukua joillain sinne rakennettiin Kulosaaresta silta. Minua harmitti myös se, että sammakoista puhuttiin usein Jansmakkoina. Jansmakko Erikois on Kirsi Kunnaksen luoma hahmo vuodelta 1956 eikä voi olla Rankkalan lapsuuden mielikuvitushahmo. Jotenkin pelkään että nämä kummalliset virheet on tehty tahallisesti ärsyttämään kaltaisiani kukkahattutätejä? Virheet sikseen! Kirja vangitsi minut ensimmäisestä sivusta alkaen ja lukemisen jälkeen jäi vielä päähän askarruttamaan.
Heidi Köngäksen uusin fiktiivinen romaani Siivet kantapäissä kertoi Marja Rankkalan (1918-2002) elämästä ja radiomaailman alkuajoista. Kirjan kansikuvassa on nuori ja kunnianhimoinen Marja, joka halusi enemmän kuin mitä oli pelkkä näyttelijän työ, hän halusi käsikirjoittaa ja suomentaa näytelmiä, sekä ohjata niitä Radioon, tuohon uuteen ja ihmeelliseen joka kodin laitteeseen, joka välitti joka maanantai uuden näytelmän innokkaille kuuntelijoille.
Pidin kovasti kirjan historiallisesta tunnelmasta siihen asti, kunnes tultiin nuoreen oululaiseen teatterikriitikkoon. Fiktiivisessä kirjassa voidaan kirjoittaa melkein mitä vaan, mutta oli vaikea lukea, että Rankkalan ja Kajavan välillä olisi ollut suhde. Heidän ystävyytensä kesti 30 vuotta. He molemmat rakastivat teatteria ja kirjallisuutta. Marja Rankkala oli naisena aikansa edelläkävijöitä radiomaailmassa.
Siivet kantapäissä on Mielenkiintoinen ajankuvaus 1940-60-luvuilta. Päähenkilö Marjasta syntyy elävä henkilökuva. Hänessä viehättää erikoisesti rakkaus kieleen, kirjallisuuteen ja teatteriin. Aikanaan hän oli kummajainen, nainen, joka valitsi itsenäisyyden ja uran. Siitä huolimatta hän tuntuu etsineen ja kaivanneen rinnalleen puolisoa mutta pettyy kerta toisensa jälkeen. Suhde Olavi Paavolaiseen jää mietityttämään. Ajallisesti se oli lyhyt, mutta vaikutti syvästi Marjaan. Itsekeskeisessä ja turhamaisessakin Paavolaisessa lienee ollut viellä vanhoillakin päivillään outoa tenhovoimaa…
Hm, olen pitänyt kirjailijan aiemmista kirjoista paljon. Tästä kirjasta en jotenkin saanut otetta, jopa kirjan nimi jäi hiukan hämäräksi minulle. Ehkä olin vain liian väsynyt, kun luin kirjan loppuun. Tai jotain. Ei ollut sellainen lukuelämys, että erityisesti suosittelisin kirjaa luettavaksi. Aihepiiri sotien jälkeisen Suomen kulttuurielämä, erityisesti teatteripiirit. Kirja oli kirjoitettu kuin se olisi päiväkirja, ehkä se lukuelämyksessä eniten minua tökki. Tai jokin muu.
Kuten Heidi Köngäksen kirjoissa yleensäkin, tässäkin kirjassa päähenkilö on vahvatahtoinen nainen. Kirjailija onnistuu menemään päähenkilön nahkoihin ja saa hänestä oman tiensä kulkijan, joka ei välitä siitä, mitä mieltä muut ovat hänen elämäntyylistään aikansa sinkkunaisena. Minusta Heidi Köngäs on kirjoittanut parempiakin kirjoja, mutta mielipiteeseen vaikuttaa ehkä myös päähenkilön kiinnostavuus. Marjan tarina ansaitsee tulla kerrotuksi, mutta minä en vaan syttynyt tälle.
Kerronnallisesti kiinnostava ja taidokas, mutta tunnetasolla tämä ei yltänyt ihan yhtä huikeaan tasoon kuin Köngäksen muut teokset. Odotukset olivat toki todella korkealla. Tosipohjaisuus, ajankuva, taiteilijapiirien elämä, sodan tuntu, naisen asema - valtavasti hienoja teemoja, joista Köngäs osasi kyllä ottaa kaiken irti.
Pidän Köngäksen kirjoitustyylistä ja se oli tässäkin kirjassa parasta antia. Marjan nuoruuden kuvaus ja elämä Konnunsuolla olivat mielenkiintoisia, mutta Helsinki ja miesseikkailut eivät ehkä niinkään. Tämä ei johtunut siitä, että hänen valitsemansa elämäntapa oli tavanomaisesta poikkeava, vaan ne eivät olleet niin kiinnostavia. Kokonaisuudessaan kuitenkin mielenkiintoinen lukuelämys.
Tämä kirja ei sytyttänyt samalla tavoin kuin aikaisemmin lukemani muut Köngäksen kirjat. Mielenkiintoisia kohtia oli silti paljon, tekstissä vaan ei ollut sitä samaa imua kuin esimerkiksi Vieras mies -kirjassa.