Khimaira on nuorista kertova säeromaani, joka viiltää ja vangitsee rakkauden voimalla.
19-vuotiaalla suomenvenäläisellä Saralla on intohimona valokuvaaminen ja Anna Ahmatovan runot, allaan vintage-moottoripyörä ja takana lääkiksen pääsykokeet. Käsipuolessa Saralla keikkuu uusi tyttöystävä Iina, joka on myös Saran ex-poikaystävän tyttöystävä – yhteisestä sopimuksesta. Monimutkaistako? Ehkä vähän, mutta milloin elämä ei sitä olisi.
Lisämutkia matkaan tuo se, ettei Sara ole kertonut vanhoillisille vanhemmilleen lesboudestaan saati monisuhdejärjestelyistä. Hänellä on jo jalka oven välissä omaan, itsenäiseen elämään. Ja vaikka kotitalo on komea, sen sisällä kaikuu tyhjyys, joka valtaa tilaa Saran sisältä päivä päivältä enemmän. Hän tuntee seisovansa kuilun reunalla. Mitä paljastuu, kun hiljaisuus lopulta rikkoutuu?
Khimaira on itsenäinen jatko-osa säeromaanille Dodo, joka voitti Blogistanian Kuopus-palkinnon 2020 ja oli ehdolla Topelius-palkinnolle.
Ihana kirja! Vähän vierastin ensin sitä että säeromaanissa oikeasti oli rimmaavia säkeitä (crazy, I know, right?) kun oon ite tykänny esim. Crossanin kirjoissa siitä että tekstissä ei ole mitään yhteenosuvia loppusointuja. Mutta tää oli vähä ku Kalevalaa lukis, sit ku siihen runomittaan tottui niin se oli tosi jees. Hieman ehkä olis voinut olla vähemmän elementtejä, nyt oli ehkä vähän liikaa ahdettuna alle 200 sivuun (lesbous, polyamoria, suomenvenäläisyys, vaikea äitisuhde, epävarmuus opiskeluista, ja mitähän vielä), vaikka hahmot olivatkin tuttuja jo Dodosta. Mutta tää oli niin hyvin kirjoitettu että en voinut muuta kuin nauttia lukemisesta, ja nyt vaan toivoisin että tää sarja täydentyisi vielä trilogiaksi Tuukan näkökulmakirjalla, olis tosi kiva lukea hänenkin mietteitä.
J. S. Meresmaan Khimaira oli ensimmäinen lukemani säeromaani ja muoto vei tämän myötä mennessään. Khimaira sanoittaa nuoruuden, sukulaisten odotusten ja identiteetin tutkinnan kysymyksiä kauniisti ja oivaltavasti. Teoksen tokaisut huvittivat ja huomiot tekivät näkyväksi.
Säeromaani on ihana kirjallisuuden muoto, tätä oli tosi miellyttävä lukea. Oli myös ihanaa, että polyamoria oli tässä suuressa osassa, ja representaatio oli varsin pätevä. Jotkut ratkaisut tässä oli tosi teinejä, joten niille en oikein lämmennyt, siksi vain kolme tähteä. Mielestäni joistain tilanteista puuttui tietty uskottavuus.
Viime vuonna fantasiakirjoistaan tunnettu J.S. Meresmaa osoitti kyntensä uudella aluevaltauksella ensimmäisessä nuorten aikuisten säeromaanissaan Dodo, josta pidin aivan valtavasti. Jatko-osat ovat säeromaanin saralla jotakin harvinaislaatuista, mutta tänä vuonna Dodolle ilmestyi itsenäistä jatkoa kirjalla Khimaira, jossa pääosassa on edellisestä Iinan tarinasta tuttu sivuhahmo Sara. Tiedossa on kokonainen trilogia tätä herkkua, koska ensi kesänä on luvassa kolmososa Kerberos, jossa puolestaan tulee olemaan pääosassa Tuukka, joka on säeromaanisarjassa kuvatun polysuhteen kolmas osapuoli. En voi malttaa odottaa, että pääsen siihenkin käsiksi.
Vaikka ahmin Khimairan heti kirjan ilmestyttyä, tämän arvion kirjoittaminen on ottanut aikansa. Rakastan lukea runoa, levätä tyhjillä riveillä tekstin välissä ja nauttia kielen rytmistä, mutta olen parempi puhumaan proosasta ja analysoimaan sitä. Ja vaikka Khimaira onkin edeltäjänsä tavoin säeromaani, tarinallinen ja selkeäkielinen, runollisuus on siinä tärkeässä osassa. Meresmaa luo aivan uuden kertojanäänen ja runollisuuden tavan verrattuna Dodoon ja tällä kertaa loppusoinnuilla on oma roolinsa. Sara on runouden ja riimien kanssa Iinaa enemmän sinut venäläisen kulttuuriperintönsä ansiosta, kuten hän suoraan ilmaiseekin. Sara nimittäin on suomenvenäläinen lesbotyttö, joka pitää tiukalta äidiltään piilossa paitsi seksuaalisuuttaan myös polysuhdettaan.
Khimaira on ehkä jopa Dodoa vahvemmin sateenkaareva säeromaani, vaikka Dodon tavoin siinä yhdistyy myös erilaisia risteäviä elämäntilanteita ja muita aihepiirejä. Saran perheen vaiettu menneisyys tihkuu nykyisyyteen ja tulevaisuuteen kaavaillut selkeät viivat alkavat hämärtyä. Vaikka Khimaira on saanut nimensä kreikkalaisen mytologian hirviöltä, joka yhdistää kolmea eri eläintä, Meresmaa saa punottua paljon eriaiheista painavaa sanottavaa yhteen sulavasti ja raikkaalla keveydellä, joka muistuttaa kirpeää pakkasilmaa, jonka takana on tähtitaivas. Karin Niemen värikäs kansikuva osuu erinomaisesti tunnelmaan ja sointuu loistavasti hyllyyn Dodon vierelle.
Kipeän samaistuttavaa, dynaamista sanataidetta - jossa juoni on kuitenkin pääosassa. Odotin Khimairalta paljon Dodon perusteella, enkä pettynyt. Päinvastoin, Meresmaa on vaan kehittynyt sanataiturina. Upea teos.
Taattua laatua jälleen Meresmaalta! Ihastuin Dodoon ja ihastuin myös Khimairaan. Liikuttava ja tunteellinen kuvaus itsensä hyväksymisestä, vaikeista perhesuhteista, perheenjäsenen kuolemasta, unelmista ja ymmärtämisestä. Asioita ja teemoja on niin paljon, että niitä oli vähän ehkä liikaakin, mutta Meresmaa onnistui lopulta luomaan hyvän kokonaisuuden. Ehkä enemmän olisin toivonut syvällisempää asioiden käsittelyä, mutta näilläkin eväillä Khimaira oli oikein hyvä. Nautin myös siitä, miten tarinaan oltiin otettu mukaan Kreikkalaista mytologiaa.
Sara, Iina ja Tuukka muodostavat kolmikon, jotka luovat rohkeasti omat kuvionsa. Heillä on yhteys, jossa kannatellaan ja kasvetaan yhdessä. Heidän tarinansa alkoi jo Dodossa, Meresmaan edellisessä kirjassa
Khimaira keskittyy Saran elämään, ja luokin hänestä moniulotteisen kuvan. Vaikeiden asioiden määrä on välillä uuvuttaa minut, mutta Saralla on omat keinonsa, joilla hän etsii elämäänsä valoa.
Meresmaa kirjoittaa säeromaanin muotoa sujuvasti. Minusta on ihanaa, että tekstissä on oikeasti myös riimejä.
J. S. Meresmaan säeromaani Khimaira on itsenäinen jatko-osa vuonna 2020 julkaistulle Dodolle. Tämän säeromaanin keskiössä on Sara, joka on Dodon päähenkilön, Iinan, tyttöystävä, joka on myös Saran ex-poikaystävän Tuukan tyttöystävä.
Mielestäni tässä kirjassa käsitellään hyvin vaikuttavasti polyamorista parisuhdetta ja päähenkilöiden mielenterveyttä, etenkin sitä, kuinka välillä helpommalta tuntuisi katoaminen kuin omien ongelmien ja menneisyyden kohtaaminen.
tykkäsin tästä jopa enemmän kuin ekasta osasta! tällä kertaa tarina avasi saran mielenmaisemia. kaunista ja herkkää, kivuliasta ja avointa. samaistumispintaakin löytyi mutta erityisesti tarina tuntui koskettavalta ja merkitykselliseltä. polyamoriaa ja vaikeita perhesuhteita.
En voi olla vertaamatta Khimairaa Dodoon. Khimaira oli... no, yhtä hyvä. Kieli oli vahvempaa kuin Dodossa, omanlaisempaa, mutta kokonaisuus yhtä lailla viiden tähden arvoinen. Kivistävä tarina, kaunista tekstiä.
Lauantaiaamun aamupala-kirja: Dodon tarinaa jatkava nuorten säeromaani. Khimairassa aiheena oli suvaitsevaisuus ja suvaitsemattomuus. Tämä oli myös edeltäjäänsä runollisempi osittaisine loppusointuineen.
J.S. Meresmaan Khimaira on huikea. Se on jatkoa Dodolle, mutta aika itsenäinen teos, omillaan seisova ja eri henkilön silmin katsova.
Se on tarina hirviöstä, joka kokoaa itsensä ja muuttuu enemmän kuin osiensa summaksi. Se on samalla kertomus yhdestä hirviöstä, joka on syntynyt hirviöstå - ja muutoksesta, ymmärryksen syntymästä sekä muutoksen hyväksynnästä.
Khimaira on rakkautta, kuumuutta, kosketusta, tuskaa, pakoa, hyökkäystä ja anteeksiantoa. Tässä kirjassa on aitoa moninaisuutta ja useita seksualisuuksia, suhteita ja vapautta.
Khimaira on säeromaani, jossa on mukana niin lavarunomeininkiä, mikä pakottaa lukemaan ääneen, maistelemaan ja sähisemään tekstiä korville kuin perintesempääkin runoutta, riimiparitusta parhaimmillaan.
Jos minä saisin neuvoa, vinkkaisin tätä Finlandia-raadille luettavaksi tosi tarkasti ajatuksen kanssa.
Itse luin tämän loppuun hengästyneenä @trekirjasto n yläkerran @cafe_metso ssa, koska laina-aika loppui eilen ja varausjonossa oli monta ihmistä. Kahvi loppui yhtä aikaa kirjan kanssa ja oli hyvää. Löysin teoksesta myös runon, jonka aion esittää rakkaani kuollessa tai toivon omiin peijaisiini.
4,5 tähteä Olipas tämä hyvä! En oikein muuta Dodon jälkeen odottanutkaan, mutta silti jotenkin tämä pääsi yllättämään. Juuri tällaisia kirjoja monet, etenkin nuoret, tarvitsevat. En muista enää oliko Dodo yhtä loppusointuinen kuin tämä, se ehkä vähän häiritsi jos jotain kritiikkiä haluaa antaa.
Khimaira kertoo Dodo-säeromaanista tutun Saran tarinan. Hän on suomenvenäläinen, joka ei pidä vanhempiensa taloa kotinaan. Onneksi hänellä on Iina. Ja Tuukka. Kolmikko on kuin khimaira, skorpioni, leijona ja kauris.
Sara seurustelee Iinan kanssa, Iina sekä Saran että Tuukan. Polyamoria ei ole kenellekään tuttu, joten he opettelevat yhteistä elämää ja sen tanssiaskeleita. Saralla on menneisyydessään synkkiä pilviä, jotka ovat painaa hänet kasaan. Ahdistus purkautuu hyvin räjähtävästi, kun vanhemmat heittävät Saran kotoaan, saatuaan tietää tämän suudelleen tyttöä.
Kaikki ei kuitenkaan aina ole sitä, mille se aluksi näyttää.
❝ -- ja aallot huokaa, murtuu kiviin, kun me suudellaan. ❞
voi, miten paljon rakastinkaan tätä. khimaira oli lämmin, hauska, surullinen mutta toiveikas, upeasti kirjoitettu teos, joka käsitteli monia tärkeitä teemoja todella kauniisti. rakastan näitä hahmoja ja toivonkin kovasti, että tämä sarja jatkuisi vielä tuukan näkökulmasta kerrottuna teoksena! mutta vaikkei niin kävisikään, onneksi sentään khimaira on olemassa. en osaa edes oikein kuvailla, miten lämpimän ja lohdullisen tunteen se herätti mussa, tuntui kuin khimaira olisi halannut mua. ja sen luettuani istuinkin sängylläni ja vain halasin sitä takaisin 💖
Tämä on ihan hyvä mutta harmittavan paljon tuntuu jatko-osalta. Ei yhtä eheä ja kokonainen teos kuin edeltäjänsä. Tästä puuttui se ydin, joka dodo oli Dodossa. Khimaira on kuitenkin vain metafora.
Tässä on hyviä teemoja ja polyamoria on kivasti kuvattua. Samoin rakastan valtavasti tätä kielellisesti! Tässä on niin sulavat loppusoinnut, ettei niitä edes huomaa. Teksti on oikeasti runollista, mikä on ihanaa, koska se on niin harvinaista. Nämä ovat aivan hurjan kauniita kirjoja.
Khimaira on itsenäinen jatko-osa Dodolle ja aivan yhtä hyvä. Lyhyeen ja nopealukuiseen kirjaan mahtuu monia teemoja ja silti teksti pysyy ilmavana. Vivahteikas, monikerroksinen ja voimallisen kaunis säeromaani.
Tämä oli vähintäänkin yhtä hyvä kuin Meresmaan aiempi säeromaani, Dodo. Khimaira oli ehkä hieman hallitumpi kokonaisuus: siinä käsitellyistä tärkeistä aiheista ei tullut ähkyn tuntua tai sellaista oloa, että kirjassa olisi ollut vähän liikaa kaikkea.
Pidän myös Meresmaan kirjoitustyylistä. Toivottavasti hänen pidemmissäkin romaaneissaan on samankaltainen kaunis kirjoitustyyli. Aion ehdottomasti jatkaa Meresmaan tuotannon lukemista.