Helsinkiin: Opiskelija Juho Niityn sivistyshankkeet 1960–1964

by M.A. Numminen

Mielenkiintoinen ajankuva Helsingin kuohuvasta kulttuurielämästä.

Helsinkiin kertoo maalta pääkaupunkiin muuttavasta Juho Niitystä, nuoresta miehestä, joka aloittaa opinnot Helsingin yliopistossa syksyllä 1960. Kontrasti menneeseen on valtava niin Niityn omassa elämässä kuin Helsingin kulttuurielämässäkin. Suomessa eletään modernin taiteen murroksen aikaa. Juho Niityn tavoitteet ovat korkealla, hän haluaa kasvaa sivistyneeksi ihmiseksi. Sosiaalitieteistä ja filosofiasta lumoutunut Niitty lumoutuu myös korkeakulttuurista. Viini, laulut ja naisetkin vetävät puoleensa.

Juho Niitty liikkuu sulavasti Mäyräkolon jameista Jyväskylän Kesään, Vanhan kuppilasta Sikalaan, sosiologian luennolta Aulikin syliin.

”Nyt olisi tärkeää kokea uutta. Ei se mitään, että muut ovat kokeneet saman aiemmin. Mitä ilmeisemmin ihminen yhä uudestaan keksii samat intellektuaaliset ratkaisut. Itse hänen on myös löydettävä seksuaalisuuden ilot ja mahdolliset hankaluudet.”

Genres: Fiction

504 pages, Hardcover

First published January 1, 1999

Reviews

[Hannele · Rating 3 out of 5]

Erinomaisen sympaattinen, mutta silti hieman puuduttava teos "Juho Niityn" ensimmäisistä vuosista Helsingissä 1960-luvun alussa. Erinomainen siksi, että noviisikokemukset ovat toisaalta yleismaailmallisia ja tunnistettavia ja toisaalta kuvaavat tarkasti 1960-luvun alun kulttuurista murrosta. Juhokin hakee yleisinhimillisesti kontaktia ja kokemuksia vastakkaisen sukupuolen kanssa ja toisaalta etsii määrätietoisesti pääkaupungin kulttuuritarjonnasta kaikkea mikä olisi "modernia". Siis erinomainen ja kiinnostava ajankuva, MUTTA samalla puuduttava, koska pitkät lainaukset kuulluista jazzkonserteista, oopperoista, luentosarjojen muistiinpanoista, lehtijutuista jne. eivät tunnu motivoiduilta. En ole myöskään ihan varma siitä, miksi "Juhon" pitää olla Juho eikä Mauri Antero, ja miksi muutamille muillekin kirjassa esiintyville henkilöille on annettu pseudonyymit, kun toiset esiintyvät omilla nimillään. (Seurustelukumppaneiden tapauksessa, juu, ymmärrettävää, että jäävät anonyymeiksi - elleivät sitten ole suorastaan fiktiivisiä.) Elikkä siis, muistelmat, fiktiota vai autofiktiota? Juho on yhtä omanlaisensa, huoliteltua yleiskieltä puhuva ja kivan eksentrinen hahmo kuin M.A. ja kirja päättyy suunnilleen niihin aikoihin, kun M.A.:n ura poikkitaiteellisena monitoimimiehenä lähtee lentoon. Odotamme jatkoa?