What do you think?
Rate this book
Koti Keniassa
Koskettavia tarinoita savimajojen maailmasta
Viola Wallenius oli vain 18-vuotias lähtiessään ensimmäisen kerran Keniaan. Matka vapaaehtoiseksi muutti nuoren naisen elämän suunnan. Vuosien kuluttua Viola asettautui elämään pieneen kylään yhdessä puolisonsa ja kahdeksan ottolapsen kanssa.
Koti Keniassa on täynnä tarinoita ja kohtaamisia elämästä Makongenin kylässä. Jokainen kohtaaminen on muovannut Violaa ymmärtämään maailmaa ja ihmisyyttä uudella tavalla. Hän kertoo tarinoita hyväksynnästä, inhimillisyydestä ja siitä, kuinka äärimmäisyyksiin ihminen voi mennä hädän hetkellä. Kirjassa perheiden elämät kietoutuvat yhteen usein dramaattisellakin tavalla.
Viola Wallenius oli vain 18-vuotias lähtiessään ensimmäisen kerran Keniaan. Matka vapaaehtoiseksi muutti nuoren naisen elämän suunnan. Vuosien kuluttua Viola asettautui elämään pieneen kylään yhdessä puolisonsa ja kahdeksan ottolapsen kanssa.
Koti Keniassa on täynnä tarinoita ja kohtaamisia elämästä Makongenin kylässä. Jokainen kohtaaminen on muovannut Violaa ymmärtämään maailmaa ja ihmisyyttä uudella tavalla. Hän kertoo tarinoita hyväksynnästä, inhimillisyydestä ja siitä, kuinka äärimmäisyyksiin ihminen voi mennä hädän hetkellä. Kirjassa perheiden elämät kietoutuvat yhteen usein dramaattisellakin tavalla.
220 pages, Hardcover
Published April 7, 2021
1 person is currently reading
112 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 28 of 28 reviews
June 2, 2021
Täysin tiedostaen, että arvostelussa pitäisi arvostella kirjaa eikä kirjailijaa, aion sujuvasti arvostella molempia. Tämä on hyvin kirjoitettu kirja, Walleniuksen teksti on toimivaa ja kielellisesti hyvää, koko teos saakin miettimään, olisipa tämä vain upeasti kirjoitettua fiktiota, eikä tarinallistetun todellisuuden synkkä esimerkki.
Wallenius tiedostaa jo prologissa valkoisen pelastajan syndrooman. Samoin hän pitkin tekstiä nostaa esiin kehitysavun ja -yhteistyön heikkouksia, riskejä ja rakenteellisia ongelmia. Jostain syystä hän tiedostaessaan riskit ei kuitenkaan vakuuta lukijaa siitä, että tekisi nyt toisin tai pyrkisi ehkäisemään muita tekemästä samoja virheitä. Kun suomalainen media nostaa hänet järjestön keulakuvaksi ihaillen hänen nuoruuttaan, intoaan ja vapaaehtoisuuden uutta äärimmäistä tapaa, Wallenius kuittaa Kenialaisten ohittamisen organisaatiossa ”olin nuori ja tyhmä” -tyyppisillä argumenteilla. Moneen kertaa alussa hän kuvaa sitä, kuinka paikalliset saavat häntä suuremman roolin, mutta kuitenkin lukujen mittaan toimijuus kilpistyy Walleniukseen: hän kokee, päättää, tuntee, ajattelee ja mitä ilmeisimmin siis myös linjaa. Asiat muuttuvat tosiksi hänen itsensä ne nähtyä, ja hän on hyvin tiukasti kertomuksensa ja järjestönsä keskiössä vaikka kritisoi asiantuntijaroolia, jonka on saanut ihonväriin avulla.
Toinen häiritsevä ja silmiinpistävä ongelma on sensuurin, sensitiivisyyden ja salassapitovelvollisuuden selkeä puutos. Esimerkiksi hyväksikäytön uhreista kerrotaan niin tarkalla yksityiskohtaisella tasolla ja nimillä puhutellen, että vastaava ei olisi Suomessa laillista tai sopivaa. Kirja ei millään tavalla kerro, että yksityiskohtia olisi muutettu, sekoitettu tai edes nimeä vaihdettu. Tarinan loppu myös viittaa siihen, että kohde ei ole antanut lupaa tarinansa kertomiseen.
Miljöökuvaukseltaan Wallenius on oman elämänsä Karen Blixen. Kuvatessaan ensimmäisiä kertoja Afrikassa kuvituksessa voi aistia sadan vuoden takaisen maailman, eikä tämä heitä varten mahdollisesti rakennettu kolonialistinen kuvaus tunnu herättävän sitä mahdollisuutta, että se on tehty heille, maksaville vapaaehtoisille.
Toisaalta saatu kritiikki tuntuu muutenkin vetävän Walleniuksen jo valmiiksi takajaloilleen ja haastavan hänen mahdollisuuttaan aitoon itsekriittisyyteen ja reflektioon. Afrikassa pitäisi olla tilaa hänen kaltaisilleen vapaaehtoisille, mutta kuitenkin hän moittii ammattitaitoisten auttajien, psykiatrien, opettajien, lääkärien ja vastaavien puutetta. Käy mielessä, että ehkäpä tämä ammattitaitoisten ihmisten puute on se, mitä ne suuret kehitysapujärjestöt yrittivät vihjata hänelle kehottaessaan hankkimaan tutkinnon ennen kehitysapua.
Pohjimmiltaan tekisi mieli kysyä, haluaako Wallenius aidosti kaiken koettuaan ja tultuaan tuntemaan kritiikin ja riskit, että suomalaiset lukiolaiset menevät Afrikkaan perustamaan hyväntekeväisyysjärjestön, ja oppimaan samat asiat kantapään kautta, paikallisten kustannuksella. Jos ei, silloin on luovuttava oman onnistuneen kehitystarinan narratiivista, ja kyettävä aidosti kyseenalaistamaan omat motiivit ja teot, sekä nähtävä oman järjestön eettiset ongelmat. Kehitysyhteistyön pitäisi tehdä itsensä tarpeettomaksi, mutta se ei vaikuta olevan Walleniuksen näköpiirissä.
Wallenius tiedostaa jo prologissa valkoisen pelastajan syndrooman. Samoin hän pitkin tekstiä nostaa esiin kehitysavun ja -yhteistyön heikkouksia, riskejä ja rakenteellisia ongelmia. Jostain syystä hän tiedostaessaan riskit ei kuitenkaan vakuuta lukijaa siitä, että tekisi nyt toisin tai pyrkisi ehkäisemään muita tekemästä samoja virheitä. Kun suomalainen media nostaa hänet järjestön keulakuvaksi ihaillen hänen nuoruuttaan, intoaan ja vapaaehtoisuuden uutta äärimmäistä tapaa, Wallenius kuittaa Kenialaisten ohittamisen organisaatiossa ”olin nuori ja tyhmä” -tyyppisillä argumenteilla. Moneen kertaa alussa hän kuvaa sitä, kuinka paikalliset saavat häntä suuremman roolin, mutta kuitenkin lukujen mittaan toimijuus kilpistyy Walleniukseen: hän kokee, päättää, tuntee, ajattelee ja mitä ilmeisimmin siis myös linjaa. Asiat muuttuvat tosiksi hänen itsensä ne nähtyä, ja hän on hyvin tiukasti kertomuksensa ja järjestönsä keskiössä vaikka kritisoi asiantuntijaroolia, jonka on saanut ihonväriin avulla.
Toinen häiritsevä ja silmiinpistävä ongelma on sensuurin, sensitiivisyyden ja salassapitovelvollisuuden selkeä puutos. Esimerkiksi hyväksikäytön uhreista kerrotaan niin tarkalla yksityiskohtaisella tasolla ja nimillä puhutellen, että vastaava ei olisi Suomessa laillista tai sopivaa. Kirja ei millään tavalla kerro, että yksityiskohtia olisi muutettu, sekoitettu tai edes nimeä vaihdettu. Tarinan loppu myös viittaa siihen, että kohde ei ole antanut lupaa tarinansa kertomiseen.
Miljöökuvaukseltaan Wallenius on oman elämänsä Karen Blixen. Kuvatessaan ensimmäisiä kertoja Afrikassa kuvituksessa voi aistia sadan vuoden takaisen maailman, eikä tämä heitä varten mahdollisesti rakennettu kolonialistinen kuvaus tunnu herättävän sitä mahdollisuutta, että se on tehty heille, maksaville vapaaehtoisille.
Toisaalta saatu kritiikki tuntuu muutenkin vetävän Walleniuksen jo valmiiksi takajaloilleen ja haastavan hänen mahdollisuuttaan aitoon itsekriittisyyteen ja reflektioon. Afrikassa pitäisi olla tilaa hänen kaltaisilleen vapaaehtoisille, mutta kuitenkin hän moittii ammattitaitoisten auttajien, psykiatrien, opettajien, lääkärien ja vastaavien puutetta. Käy mielessä, että ehkäpä tämä ammattitaitoisten ihmisten puute on se, mitä ne suuret kehitysapujärjestöt yrittivät vihjata hänelle kehottaessaan hankkimaan tutkinnon ennen kehitysapua.
Pohjimmiltaan tekisi mieli kysyä, haluaako Wallenius aidosti kaiken koettuaan ja tultuaan tuntemaan kritiikin ja riskit, että suomalaiset lukiolaiset menevät Afrikkaan perustamaan hyväntekeväisyysjärjestön, ja oppimaan samat asiat kantapään kautta, paikallisten kustannuksella. Jos ei, silloin on luovuttava oman onnistuneen kehitystarinan narratiivista, ja kyettävä aidosti kyseenalaistamaan omat motiivit ja teot, sekä nähtävä oman järjestön eettiset ongelmat. Kehitysyhteistyön pitäisi tehdä itsensä tarpeettomaksi, mutta se ei vaikuta olevan Walleniuksen näköpiirissä.
December 29, 2022
Viola Walleniuksen nimeen törmäsin viime vuonna, kun luin nuorten oivallisen tietokirjan Tekoja NYT Maailmanpelastajan käsikirja. Lisäksi vasta joku kehui nuoren naisen kirjaa Helmet-palstalla. Niinpä tartuin kirjaan innoissani mutta petyin pahasti. Odotin kirjalta vastaavaa lukuelämystä, jonka tarjosivat Mia Kankimäen "Naiset, joita ajattelen öisin" ja Mari Mannisen "Yhden lapsen kansa", mutta tämä jäi sarjaan "tulipahan luettua, kun yöllä flunssa valvotti".
Alussa Wallenius esittelee itsensä ja kertoo valkoisen pelastajan kompleksista, ja juuri tuo selostus minulle kirjasta jäi mieleen. Auttajalla on siis hyvät aikomukset, mutta oikeastaan hänen tavoitteensa on hyvin itsekäs, hankkia parempi omatunto. Niinpä ns. auttamisesta voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Karua oli myös lukea, kuinka kaikkitietävinä valkoisia pidetään ja kuinka jotkut käyttävät asemaansa törkeästi väärin.
Kirja kertoo Walleniuksen avustustyöstä ja hänen Keniassa tapaamistaan ihmisistä. Monet tarinat ovat karmaisevia, ja lukiessa mietin, käyttääkö Wallenius itse asemaansa väärin. Hän on epäitsekäs hyväntekijä — joka nostaa itsensä jalustalle.
En kiistä, etteikö Wallenius tekisi erittäin hyvää ja tärkeää työtä, mutta kirjan ote olisi saanut olla toisenlainen, oikeasti tutkiva. Olisiko kaikkia piuhoja käsissään pitävän Walleniuksen kannattanut antaa tehtävä ammattikirjoittajalle?
Aiheesta voisin antaa täydet pisteet, mutta sanomalehtireportaasimainen tyyli ei kantanut alkua pidemmälle. Tähdet jäävät nyt 2,5:een ja pyöristyvät alaspäin, osin ehkä omien kovien odotusteni vuoksi.
Helmet 2022: 5, 26, 27, 30, 33, 38, 42, 43
Alussa Wallenius esittelee itsensä ja kertoo valkoisen pelastajan kompleksista, ja juuri tuo selostus minulle kirjasta jäi mieleen. Auttajalla on siis hyvät aikomukset, mutta oikeastaan hänen tavoitteensa on hyvin itsekäs, hankkia parempi omatunto. Niinpä ns. auttamisesta voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Karua oli myös lukea, kuinka kaikkitietävinä valkoisia pidetään ja kuinka jotkut käyttävät asemaansa törkeästi väärin.
Kirja kertoo Walleniuksen avustustyöstä ja hänen Keniassa tapaamistaan ihmisistä. Monet tarinat ovat karmaisevia, ja lukiessa mietin, käyttääkö Wallenius itse asemaansa väärin. Hän on epäitsekäs hyväntekijä — joka nostaa itsensä jalustalle.
En kiistä, etteikö Wallenius tekisi erittäin hyvää ja tärkeää työtä, mutta kirjan ote olisi saanut olla toisenlainen, oikeasti tutkiva. Olisiko kaikkia piuhoja käsissään pitävän Walleniuksen kannattanut antaa tehtävä ammattikirjoittajalle?
Aiheesta voisin antaa täydet pisteet, mutta sanomalehtireportaasimainen tyyli ei kantanut alkua pidemmälle. Tähdet jäävät nyt 2,5:een ja pyöristyvät alaspäin, osin ehkä omien kovien odotusteni vuoksi.
Helmet 2022: 5, 26, 27, 30, 33, 38, 42, 43
May 25, 2021
Helmet-lukuhaaste 2021: Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan
Luin alunperin Helsingin Sanomista artikkelin Viola Walleniuksesta vuosi takaperin ja innostuin siksi kuuntelemaan tämän teoksen äänikirjana. Walleniuksen tarina on itsessään inspiroiva ja hän jakaa näkemiään ihmistarinoita kauniilla ja mukaansatempaavalla tavalla tässä teoksessa. Opettavainen teos elämästä ja Keniasta sekä samalla muistutus auttamisen tärkeydestä. Teoksen alussa on myös hyvin kiteytetty valkoisen pelastajan käsite ja kuinka auttamistyötä voi tehdä paremmin.
Luin alunperin Helsingin Sanomista artikkelin Viola Walleniuksesta vuosi takaperin ja innostuin siksi kuuntelemaan tämän teoksen äänikirjana. Walleniuksen tarina on itsessään inspiroiva ja hän jakaa näkemiään ihmistarinoita kauniilla ja mukaansatempaavalla tavalla tässä teoksessa. Opettavainen teos elämästä ja Keniasta sekä samalla muistutus auttamisen tärkeydestä. Teoksen alussa on myös hyvin kiteytetty valkoisen pelastajan käsite ja kuinka auttamistyötä voi tehdä paremmin.
December 23, 2021
Laitan hyvin harvoin kirjailijalle viestiä - pitäisi laittaa useammin, miksi hyvän palautteen antaminen ei tule niin luonnostaan? - mutta nyt laitoin. Luin tämän jonkinlaisessa hurmiossa yhdeltä istumalta, ja haluan nyt joko lähteä Keniaan heti tai lahjoittaa kuukauden palkkani Home Street Home -järjestölle (todennäköisesti jälkimmäinen on fiksumpi vaihtoehto näin ensialkuun). Niin kauniita ja koskettavia kertomuksia Keniasta, Walleniuksen kokemuksista, hänen tekemästään työstä ja loppujen lopuksi elämän ja oman tekemisen merkityksellisyyden tärkeydestä. Lukekaa, lukekaa, lukekaa!
August 29, 2022
Wallenius avaa elämää kahden maan välissä, kehitysavun ongelmallisuutta ja kenties isoimmassa roolissa vaikeimmassa asemassa olevien kenialaisten hätää ja tarinoita.
Jälkimmäisistä olisi riittänyt minulle vähempikin. Liian monta yksityiskohtaista tarinaa myydyistä ja seksuaalisesti hyväksikäytetyistä lapsista tuo lukijalle tarpeettoman hankalan olon. Ehkä se oli tarkoituskin, mutta vähempikin olisi riittänyt. Hankalista aiheista kirjoittaminen on taitolaji.
Minulle jäi epäselväksi, miten Walleniuksen kehitysapu poikkeaa muista ongelmallisista järjestöistä. Ainakin työhön palkataan myös paikallisia, se on hyvä, mutta toisaalta ilmeisesti tuodaan myös länsimaisia tekemään hyväntekeväisyystyötä kokemuksen perässä paikallisen palkkatyön sijaan. Tämä on juuri sitä valkoisen pelastajan syndroomaa, jonka ongelmallisuutta Wallenius itsekin alleviivasi. Ymmärsin, että järjestön päätökset ja johtaminen on Walleniuksen alla, joka tuntuu irvokkaalta - valkoinen sanelemassa, miten Keniassa tulisi asia x ja y hoitaa.
Kuitenkaan mikään ei ole mustavalkoista: en voi olla miettimättä sitä suurta konkreettista apua, jota Wallenius on valtavalla työllään onnistunut saamaan aikaan. Se on ihailtavaa. Ilman hänen järjestöään moni oli jäänyt yksin kestämättömään tilanteeseen.
Teksti itsessään oli paikoin raskaslukuista. Olisin kaivannut siihen enemmän väriä ja kuvailua. Kun lukee kirjaa toisesta maasta, haluaisi voida tuntea maan ilman ihollaan ja haistaa nuo vieraat tuoksut. Tässä Wallenius onnistui vain paikoittain.
Loppukirjan kuvaus äitiydestä oli kaunista ja ajatuksia herättävää. Siitä olisin lukenut mielelläni pidemminkin. Ylipäätään kirjassa olisi voinut kuvata kenialaista arkea tarkemmin, nyt kun pääosassa olivat järjestö ja hirvittävät ihmiskohtalot.
Jälkimmäisistä olisi riittänyt minulle vähempikin. Liian monta yksityiskohtaista tarinaa myydyistä ja seksuaalisesti hyväksikäytetyistä lapsista tuo lukijalle tarpeettoman hankalan olon. Ehkä se oli tarkoituskin, mutta vähempikin olisi riittänyt. Hankalista aiheista kirjoittaminen on taitolaji.
Minulle jäi epäselväksi, miten Walleniuksen kehitysapu poikkeaa muista ongelmallisista järjestöistä. Ainakin työhön palkataan myös paikallisia, se on hyvä, mutta toisaalta ilmeisesti tuodaan myös länsimaisia tekemään hyväntekeväisyystyötä kokemuksen perässä paikallisen palkkatyön sijaan. Tämä on juuri sitä valkoisen pelastajan syndroomaa, jonka ongelmallisuutta Wallenius itsekin alleviivasi. Ymmärsin, että järjestön päätökset ja johtaminen on Walleniuksen alla, joka tuntuu irvokkaalta - valkoinen sanelemassa, miten Keniassa tulisi asia x ja y hoitaa.
Kuitenkaan mikään ei ole mustavalkoista: en voi olla miettimättä sitä suurta konkreettista apua, jota Wallenius on valtavalla työllään onnistunut saamaan aikaan. Se on ihailtavaa. Ilman hänen järjestöään moni oli jäänyt yksin kestämättömään tilanteeseen.
Teksti itsessään oli paikoin raskaslukuista. Olisin kaivannut siihen enemmän väriä ja kuvailua. Kun lukee kirjaa toisesta maasta, haluaisi voida tuntea maan ilman ihollaan ja haistaa nuo vieraat tuoksut. Tässä Wallenius onnistui vain paikoittain.
Loppukirjan kuvaus äitiydestä oli kaunista ja ajatuksia herättävää. Siitä olisin lukenut mielelläni pidemminkin. Ylipäätään kirjassa olisi voinut kuvata kenialaista arkea tarkemmin, nyt kun pääosassa olivat järjestö ja hirvittävät ihmiskohtalot.
April 25, 2022
Utamshambua nani na mimi sina taimu na wewe! Eli seuraavaa osaa odotellessa kiitos :).
Kylläpä voi saman kirjan lukea monella eri tavalla. Erehdyin lukemaan paria kirjasta kirjoitettua arvostelua ja koska meidän perheellämme on koti Suomen lisäksi myös Tansaniassa, en voi olla noista arvosteluista hiljaa vaikken Violan kaltaista työtä tee enkä sellaisen organisointiin pystyisikään. Itse en nähnyt kirjassa samoja ongelmia kuin arvostelijat, alkusanoissa on mainittu että yksityisyyden suojan takia nimiä on vaihdettu ja sukunimet jätetty kokonaan pois ja epäilen, että jos kukaan lähtisi samoihin maisemiin, tuskin näitä ihmisiä löytäisi elleivät he asu kirjoittajan naapurissa. Nämä kirjassa kerrotut tapahtumat ovat osa maan arkea, eivätkä valitettavasti mitään harvinaisia vuosikymmenen skandaaleja. Kirjailija itse sekä järjestön muut vetäjät ovat kouluttautuneet matkan varrella sekä oppineet tekemällä mikä on ruohonjuuritasolla tärkeämpää kuin yrittää ängetä paikalle valmiin muotin kanssa ja yrittää vääntää asioita toimimaan muotin mukaan.
Itse näen, että tämä on kertomus Violan tavasta elää omaa elämäänsä ja itsensä näköisen elämän hän nyt sattui löytämään Keniasta. On niitä jotka toimivat ja niitä, jotka kävelevät perässä ja kritisoivat. Jos jokainen meistä toimisi edes millin Violan tavoin siinä yhteisössä missä elää, tämä maapallo olisi ihan erilainen paikka. Ei siihen maailmapelastajan syndroomaa tarvita vaan ihan vaan välittämistä.
Kylläpä voi saman kirjan lukea monella eri tavalla. Erehdyin lukemaan paria kirjasta kirjoitettua arvostelua ja koska meidän perheellämme on koti Suomen lisäksi myös Tansaniassa, en voi olla noista arvosteluista hiljaa vaikken Violan kaltaista työtä tee enkä sellaisen organisointiin pystyisikään. Itse en nähnyt kirjassa samoja ongelmia kuin arvostelijat, alkusanoissa on mainittu että yksityisyyden suojan takia nimiä on vaihdettu ja sukunimet jätetty kokonaan pois ja epäilen, että jos kukaan lähtisi samoihin maisemiin, tuskin näitä ihmisiä löytäisi elleivät he asu kirjoittajan naapurissa. Nämä kirjassa kerrotut tapahtumat ovat osa maan arkea, eivätkä valitettavasti mitään harvinaisia vuosikymmenen skandaaleja. Kirjailija itse sekä järjestön muut vetäjät ovat kouluttautuneet matkan varrella sekä oppineet tekemällä mikä on ruohonjuuritasolla tärkeämpää kuin yrittää ängetä paikalle valmiin muotin kanssa ja yrittää vääntää asioita toimimaan muotin mukaan.
Itse näen, että tämä on kertomus Violan tavasta elää omaa elämäänsä ja itsensä näköisen elämän hän nyt sattui löytämään Keniasta. On niitä jotka toimivat ja niitä, jotka kävelevät perässä ja kritisoivat. Jos jokainen meistä toimisi edes millin Violan tavoin siinä yhteisössä missä elää, tämä maapallo olisi ihan erilainen paikka. Ei siihen maailmapelastajan syndroomaa tarvita vaan ihan vaan välittämistä.
October 5, 2021
Viisi pistettä ratkaisuista, joita Viola Wallenius on tehnyt elämässään ja asioista joita on saanut aikaan. Hän perusti kaksikymppisenä hyväntekeväisyysjärjestön Keniaan, jossa edelleenkin, nyt 25-vuotiaana asuu ja huolehtii järjestötoiminnan rinnalla kahdeksasta orpolapsesta. Violan toiminta on kunnioitettavaa ja kirjan kertomukset aitoja, erittäin koskettavia. Se ei kuitenkaan riitä hyvään kirjallisuuteen. Olisipa tämän tarinan kirjoittanut kerronnan ammattilainen!
August 19, 2021
Hyppäys erilaiseen maailmaan. Koskettavia tarinoita kehitysyhteistyön tärkeydestä.
August 10, 2021
3,5 ⭐ Hyvin kirjoitettu mielenkiintoinen kuvaus auttamistyöstä Keniassa.
May 9, 2021
Kuuntelin äänikirjana. Toimi erinomaisesti siinä formaatissa. Ja olen todella todella valikoiva äänikirjojeni suhteen.
Viola Walleniuksen Koti Keniassa (Otava, 2021) on kaunis kuvaus siitä todellisuudesta, jota Keniassa 2000-luvulla eletään. Se nostaa esiin niin epäkohdat kuin sen kaiken hyvän ja lämpimänkin. Silpominen, sairaanhoidon puutteellisuus ja saavuttamattomuus, lapsiavioliitot.. kaikki se tulee lähelle lukijaa todellisten ihmisten todellisten tarinoiden kautta. Wallenius on tehnyt hienoa työtä kirjansa rakentamisen kanssa, siinä tuntuu olevan sopivassa suhteessa kaikkea. Ilahdutti myös se, että avustustyötä ja länsimaalaisuutta on lähestytty kriittisesti ja tietämättömyys on myönnetty avoimesti.
Tässä hetkessä, tässä formaatissa tämä oli minulle viiden tähden kirja.
Viola Walleniuksen Koti Keniassa (Otava, 2021) on kaunis kuvaus siitä todellisuudesta, jota Keniassa 2000-luvulla eletään. Se nostaa esiin niin epäkohdat kuin sen kaiken hyvän ja lämpimänkin. Silpominen, sairaanhoidon puutteellisuus ja saavuttamattomuus, lapsiavioliitot.. kaikki se tulee lähelle lukijaa todellisten ihmisten todellisten tarinoiden kautta. Wallenius on tehnyt hienoa työtä kirjansa rakentamisen kanssa, siinä tuntuu olevan sopivassa suhteessa kaikkea. Ilahdutti myös se, että avustustyötä ja länsimaalaisuutta on lähestytty kriittisesti ja tietämättömyys on myönnetty avoimesti.
Tässä hetkessä, tässä formaatissa tämä oli minulle viiden tähden kirja.
May 27, 2021
Kirjan nimi voisi olla myös "tarinoita Keniasta", sillä sen sijaan, että se kuvaa ainoastaan Violan elämää, se kertoo elämästä Keniassa ja avaa paikallisten ihastuttavia ja vihastuttavia tarinoita. Etenkin kirja paneutuu auttamistyön iloihin ja haasteisiin. Tykkäsin siitä, että kirja ei liikaa korosta Violaa itsessään, vaan heidän koko HSH-tiimiään ja myös paikallisia henkilöitä.
Luin kirjan kahdessa päivässä, se vei siis mukanaan ja on kirjoitettu lukijaystävällisesti!
Luin kirjan kahdessa päivässä, se vei siis mukanaan ja on kirjoitettu lukijaystävällisesti!
June 9, 2023
En tiedä onko 2 tähteä kovin reilu, sillä selvästi odotin kirjalta jotain ihan muuta kuin mitä kirjailija oli päättänyt kertoa.
Kirjan on siis kirjoittanut vapaaehtoisjärjestön perustanut suomalainen, joka kertoo järjestön auttamista ihmisistä. Kirjan parasta antia oli mielestäni esipuhe, jossa kirjailija hyvin kriittisesti tarkasteli itseään ja kehitystyötä Afrikassa.
Itse kirja oli kuitenkin erilaisia lyhyitä tarinoita ihmisistä, joita järjestö oli auttanut. Tärkeä aihe sekin, mutta oletan että jos menen järjestön nettisivuille voisin lukea nämä samat tarinat.
Olisin kaivannut nimenomaan henkilökohtaisempaa otetta kerrontaan ja nimenomaan tietoa kirjailijan itsensä kokemista tunteista ja ajatuksista, sekä järjestön arjen pyörittämisestä. Olisi myös ollut valaisevaa ymmärtää miten eri organisaatiot toimivat Keniassa. Kirjailija esim viittaa siihen että erilaisia lupia piti odottaa ja että hän kävi välillä Suomessa keräämässä rahaa. Mutta nämäkin jäävät pintapuolisiksi ohimeneviksi lauseiksi. Millaisia lupia piti olla ja mistä, miten rahat kerättiin, minkä tyyppisiä kampanjoita, keille järjestö maksaa palkkaa…
Hän myös viittaa siihen että valkoisena on etuoikeutettu Afrikassa, mutta ei oikein kerro tilanteita missä hän on tämän huomannut tai milloin siitä on ollut hyötyä hänelle itselleen.
Olisin kirjalta kaivannut siis enemmän omaelämäkerta-tyyppistä otetta ja että kirjailija olisi aidosti kertonut omasta elämästään ja tunteistaan.
Kirjan on siis kirjoittanut vapaaehtoisjärjestön perustanut suomalainen, joka kertoo järjestön auttamista ihmisistä. Kirjan parasta antia oli mielestäni esipuhe, jossa kirjailija hyvin kriittisesti tarkasteli itseään ja kehitystyötä Afrikassa.
Itse kirja oli kuitenkin erilaisia lyhyitä tarinoita ihmisistä, joita järjestö oli auttanut. Tärkeä aihe sekin, mutta oletan että jos menen järjestön nettisivuille voisin lukea nämä samat tarinat.
Olisin kaivannut nimenomaan henkilökohtaisempaa otetta kerrontaan ja nimenomaan tietoa kirjailijan itsensä kokemista tunteista ja ajatuksista, sekä järjestön arjen pyörittämisestä. Olisi myös ollut valaisevaa ymmärtää miten eri organisaatiot toimivat Keniassa. Kirjailija esim viittaa siihen että erilaisia lupia piti odottaa ja että hän kävi välillä Suomessa keräämässä rahaa. Mutta nämäkin jäävät pintapuolisiksi ohimeneviksi lauseiksi. Millaisia lupia piti olla ja mistä, miten rahat kerättiin, minkä tyyppisiä kampanjoita, keille järjestö maksaa palkkaa…
Hän myös viittaa siihen että valkoisena on etuoikeutettu Afrikassa, mutta ei oikein kerro tilanteita missä hän on tämän huomannut tai milloin siitä on ollut hyötyä hänelle itselleen.
Olisin kirjalta kaivannut siis enemmän omaelämäkerta-tyyppistä otetta ja että kirjailija olisi aidosti kertonut omasta elämästään ja tunteistaan.
January 2, 2024
Tämä oli haastava kirja arvostella. Kirjailija oli nuori ja teksti kiinnostavaa. Itse ihastuin Violan loputtomaan optimismiin ja määrätietoisuuteen - hän olisi voinut päättää elää aivan toisin, mutta elämä vei täysin toiseen suuntaan. Olen aina salaa kadehtinut ihmisiä, joilla on jokin päämäärä ja intohimo, jota määrätietoisesti tavoittelevat. Viola vaikuttaa kirjan perusteella tällaiselta henkilöltä ja sain hänestä erittäin maanläheisen kuvan tavoitellessaan unelmiaab ja auttaa yhteisöään Afrikassa. Oli kiinnostavaa lukea siitä, miten yksi ihminenkin voi muuttaa paljon. Myönnän, että mukavuudenhaluisena sohvanurkan lukijana en koskaan olisi samanlaiseen elämään ryhtynyt. Nostan hattua Violalle! Pidän tarinoista, jotka ovat hyvin erilaisia kuin oma elämäni. Viola tarjosi minulle nojatuolimatkan uuteen kulttuuriin välttämättä vaikeitakaan aiheita. Haluaisin antaa 3.75 tähteä, mutta pakko oli pyöristää alaspäin.
April 24, 2021
Olipa mielenkiintoinen elämäntarina! Wallenius on todella nähnyt ja kokenut kertomisen arvoisia asioita ja osaa ne myös kauniisti, kohdetta kunnioittaen kuvata. Kirjan parasta antia ovat rankkoja vaiheita nähneiden tyttöjen ja naisten tarinat, joissa kuitenkin useimmiten säilyy toiveikas tunnelma. Tästäkin kaikesta voi selvitä (vaikka osa vaurioituukin iäksi).
Kuten Wallenius itse fiksusti analysoi, tämä on myös ”älä kokeile tätä kotona” -tarina, sillä omatoimiavustustyöhön liittyy paljon riskejä ja ongelmallisuutta. Tämä itsereflektio, samoin kuin erilaiset kurkistukset yleisemmin avustustyön arkeen ja filosofiaan tuovat kirjaan sopivasti syvyyttä.
Kuten Wallenius itse fiksusti analysoi, tämä on myös ”älä kokeile tätä kotona” -tarina, sillä omatoimiavustustyöhön liittyy paljon riskejä ja ongelmallisuutta. Tämä itsereflektio, samoin kuin erilaiset kurkistukset yleisemmin avustustyön arkeen ja filosofiaan tuovat kirjaan sopivasti syvyyttä.
Read
November 15, 2025Mielenkiintoinen kirja, piti sisällään myös hurjia tarinoita, mutta onneksi niiden mässäilyyn ei jääty jumiin. Avasi hyvin kenialaista kulttuuria ja toi myös esiin ihmisen julmuuden, paljon asioita, mitä lännen tyttö ei voi ymmärtää. Arvostan kirjailijan työtä suuresti. Hauska kuulla välillä näkökulma valkoisen suomalaisen kokemasta rasismista ja miten maahanmuuttaja otetaan vastaan uudessa maassa. Tämä oli yksi vaikeimpia haastekohtia. Aloitin muuttamia kirjoja, mutta en päässyt niissä eteenpäin.
Helmet 33/2022 Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan =>
Viola Wallenius, Koti Keniassa 👍
🎧 11/2022 Äänikirja
(2021 / 7h11min)
Helmet 33/2022 Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan =>
Viola Wallenius, Koti Keniassa 👍
🎧 11/2022 Äänikirja
(2021 / 7h11min)
January 30, 2022
Upea nuori nainen lähtee etsimään paikkaansa maailmassa ja hakeutuu avustustyöhön Keniaan. Siitä aukeaa koko elämän (no okei, hän on vielä nuori... mutta varmaankin Keniassa jäädäkseen) mittainen matka, jonka saavutuksista hän voi olla todella ylpeä! Kuuntelin tämän äänikirjana lumisissa suomalaismaisemissa täällä kaukana, noin 10 000 kilometrin päässä kirjan tapahtumien keskipisteestä. Jotkut kirjat laittavat miettimään, mitähän sitä itse on saanut elämässään aikaan.
Lukuhaasteet:
Pori 2022, Helmet 2022
Lukuhaasteet:
Pori 2022, Helmet 2022
May 18, 2021
Kiinnostava elämäntarina, edelleen hyvin nuoren ihmisen kokemuksina ja kertomana. Hyviä tarinoita Kenian arjesta. Osa hyvinkin rankkoja, mutta ilman turhaa mässäilyä, vaan kutakin ihmistä kunnioittaen kerrottuna. Arvostan Violan elämäntyötä ja ihmettelen, kuinka paljon hän on jo ehtinytkin. Vaativa järjestötyö, ammattiin opiskelu, ison perheen kasvattaminen ja vielä kirjan kirjoittaminen vaatii sellaista voimaa, että kaikilla ei sitä ole koko elämänkään aikana.
July 24, 2021
Heartwarming story of young girl who follows her dreams and moves to Africa, in a small town she works hard to make it safer place for children. It is very inspiring story and still very down to earth. She settles in a very traditional lifestyle, gets a loving family and improves life of so many with the help and support of locals. She didn't pick easy life to live, but happy life.
May 13, 2021
Monitahoinen, lämmin ja viisas kirja. On Viola Walleniuksen oma uskomaton tarina, rohkeus ja sinnikkyys. Sekä kenialaisten naisten ja tyttöjen tarinat. Wallenius pohtii fiksusti valkoisen auttajan problematiikkaa. Jos 26-vuotiaana on kokenut ja tehnyt tämän kaiken, mihin vielä ehtiikään.
May 12, 2021
Luettu e-kirjana. Rankkoja tarinoita, hyvää pohdintaa.
November 14, 2021
Elämänmakuisia tarinoita todellisesta Afrikasta kaupunkien ulkopuolelta.
February 5, 2022
Koskettava ja mielenkiintoinen!
November 30, 2022
Viola tekee upeaa työtä afrikkalaisten lasten ja perheiden hyväksi, siitä täydet viisi tähteä! Kirjassa on paljon koskettavia tarinoita, mutta jotenkin kokonaisuudesta puuttuu se punainen lanka.
May 16, 2021
2,5 stars
August 2, 2021
Ihan mielenkiintoinen ja joutuisasti etenevä kertomus.
July 12, 2022
Älyttömän mielenkiintonen ja silmiä avaava teos👏🏻👏🏻
Displaying 1 - 28 of 28 reviews