Kai minä halusin tätä

by Sisko Savonlahti

Minusta tuntuu, että sisälläni on jotain ylimääräistä ja että haluan sen pois sieltä.

Näin ajattelee nainen, joka makaa gynekologin vastaanotolla. Hän on saanut kaiken, mitä halusi. Miehen, koiran, kivan kodin – ja nyt myös kierukan.
Mutta jokin on vialla. Miksi naisen piti tehdä niin monenlaisia asioita päästäkseen tähän pisteeseen? Mitä järkeä oli käyttää niin paljon aikaa ja energiaa siihen, että saisi miehen? Miksi piti yrittää olla niin kaunis? Ja ennen kaikkea: oliko se tämän arvoista?
Kai minä halusin tätä kertoo yhden naisen elämästä millintarkasti. Koominen ja säälimättömän terävä romaani käsittelee rumuutta, tavarapaljoutta, menneisyyden valintoja, rahapelejä, rakkautta ja sitä, miten kyetä tekemään suuria päätöksiä, kun niistä aiemmatkin ovat olleet huonoja.
Sisko Savonlahti on kirjailija, jonka esikoisteos oli Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu.

Genres: Finnish Literature, Audiobook, Contemporary, Fiction, Feminism

296 pages, Hardcover

First published September 1, 2021

Reviews

[Päivi Metsäniemi · Rating 5 out of 5]

Oi Sisko mitä kirjoitit ja miten kirjoitit. Suomen Sally Rooney mutta parempi ja nykyajassa vielä enemmän kiinni. Ahdistunut, ahdistava, läpitunkevan läpinäkyvä!

Kirjailija on puhunut haastatteluissa tätä kirjaa koskien siitä, miten täydellisesti on sisäistänyt yhteiskunnan naisvihan. Ja se tulee selväksi a) lukiessa ja lukemaansa reagoidessa (tekee koko ajan mieli sanoa että mä en ainakaan ole tuollainen, vaikka olen tasan, huolimatta "ulkoisesta menestyksestä") ja b) arvosteluja lukiessa - tämä pointti on jäänyt lukijoilta ymmärtämättä. Kun arvostelee kirjan viestiä ja kertojan kokemusta (esim pinnalliseksi tai laiskaksi), liittyy samalla naiskokemuksen ja naisen elämän arvostelijoiden kuoroon, jota ei tarvittaisi ollenkaan. Jos siis mielestäsi tämä ulkonäkö- ja ostelukeskeisyys oli pinnallista ja turhaa ensimmäisellä luvulla, luepa ja ajattele uudestaan.

Jos edellinen kirja luokiteltiin "romattiseksi viihteeksi" (mikä sekin oli turhan kevyesti sanottu), tämä kirja on puhdasta autofiktio-angstia, jonka haluaisin esim. jokaisen kollegani ja oman organisaationi potilastyötä tekevän lukevan, mutta en voi pakottaa kun pelkään että kaikki muuttuvat yhtä ahdistuneiksi. Jos on vaikeaa hahmottaa, mikä nykyajan "nuorta aikuista" ahdistaa, se tulee harvinaisen selväksi tätä kirjaa lukiessa. Oma paikka tässä maailmantodellisuudessa ei löydy helposti, eikä tarttumapinta työelämään eikä perheauvoon ole kaikille mahdollinen tai houkutteleva. Lääkärinä on helppo medikalisoida päähenkilön jumittavat ajatuskulut ja laskea diagnostiset kriteerit (josta kirja tekee hauskasti pilaa - modernin selviämispakettiin kuuluu esim. tuntea Beckin depressioasteikko ja miten siinä pääsee halutessaan ylös- tai alaspäin) ja antaa kertojalle leimoja, mutta mitä hyötyä siitä olisi.

Lukija Mimosa Willamo teki erinomaisen työn.

[Susa · Rating 2 out of 5]

Annoin Sisko Savonlahden aiemmallekin teokselle kaksi ja samoin annan tälle, vaikka ensimmäinen kirja olikin huomattavasti parempi, jotenkin raikkaampi. Ei tämä kuitenkaan ole vain yhden tähden teos, Savonlahti tekee oivaltavia havaintoja maailmasta, lakonisen hauskalla tavallaan. Tuli kuitenkin sellainen olo, että tässä ei oikein ole juonta, edetään vaan jotenkin ja hyppelehditään ajassa. Nainen on siellä ja tekee sitä, mistä muistaa sen ja sen asian (yleensä miehen), ja sitten ollaan taas tässä, kunnes jokin muistuttaa jostain toisesta asiasta menneisyydessä. Olisin lukenut nämä samat jutut ja ajatukset ihan mielelläni kolumneina, mutta kiinnostavaa romaania ne eivät riittäneet rakentamaan.

Alkaako aika ajaa autofiktiosta ohi? Vai alanko vain itse olla kyllästynyt lukemaan tavallisten ihmisten tavallisesta arjesta? Kaipaan lukemiseen uusia maailmoja, uppoutumista, vanhoja kunnon lukuromaaneja, enkä törmätä vessaharjoihin ja tori.fi:hin.

[Heidi · Rating 2 out of 5]

Ollaan kapitalismin uhreja kaikki, kun oikein silmin katsotaan, kapitalismin uhreja kaikki, ihan jokainen.

[Tuuli · Rating 4 out of 5]

Mielenkiintoista, miten joissain goodreads-arvioissa valitellaan sitä, että "kirjassa ei tapahdu mitään" tai "ei ole tarpeeksi sisältöä" tms. Itse koin, että kirja kuvasi osuvasti ja tarkasti sitä, miltä maailmassa oleminen tuntuu tai voi tuntua, kun elää sisäistetystä misogyniasta ja mediakuvaston saavuttamattomista ideaaleista kumpuavan itseinhon ja ikuisen riittämättömyyden tunteen kanssa. Tavallaan toki hienoa, jos joku (naisoletettu) ei pysty samaistumaan kirjassa kuvattuun ostelemiseen tai muuhun ainaiseen itsensä tai kotinsa parantelemiseen tähtäävään toimintaan, jota mainokset ja media meille läpi elämämme tyrkyttävät. Minä tunnistin ja tunsin paljon. Ihanaa, että joku kirjoittaa juuri näistä asioista, vieläpä hauskasti, terävästi ja lakonisesti. Tämä oli mielestäni huomattavasti ns. nextimmällä levelillä verrattuna Savonlahden esikoiseen, joka tuntui itselleni sisällöllisesti köykäisemmältä ja jonka tyylistä paistoi läpi kirjalliset esikuvat (esim. Saara Turunen). Tässä toisessa teoksessa Savonlahdella on kirkkaammin oma ääni ja aiheet.

[Sara · Rating 2 out of 5]

Minua alkoi ahdistaa tämän parissa, niin paha olo minäkertojalla oli.

Tykkään tosi paljon autofiktiosta, eikä vika ole mielestäni genressä. Kenties yhdenlaisesta elämästä vain lukee mieluummin kuin toisenlaisesta. Vaikka elämme kaikki kapitalismin kurimuksessa, ovat elämämme silti kovin erilaisia.

Ymmärrän myös, että kun naisten sivuuttamisesta ja alistamisesta on oltu niin kauan hiljaa, julkaistaan vihdoin useita samoja teemoja käsitteleviä teoksia. Vaikka itselläni onkin vähän ähky samojen asioiden toistamisesta, on ihan oikein kirjoittaa siitä kaikesta. Sitä on tapahtunut maailman sivu, sitä tapahtuu koko ajan joka puolella. Siitä pitää kirjoittaa. Ehkä viesti alkaa hiljalleen mennä perille, ehkä maailma muuttuu vähän kerrallaan.

Tällä hetkellä kuitenkin hivenen kyllästyttää sellainen harkitun naiivi naisääni, jolla on paha olla ja jonka elämässä on hankalia miessuhteita. Savonlahden äänessä on paljon samaa kuin Saara Turusen teoksissa. Ehkä ärsytys johtuu siitä, että olen tietoisesti pyrkinyt itse pois pahasta olosta. En myöskään jaksa miehiä. En muista, milloin viimeksi olisin oikeasti keskustellut jonkun cis-heteromiehen kanssa, joka ei ole sukulaiseni tai Jorma (kollega, jonka kanssa onkin sitten tekemistä...). Koronalla saattaa olla osuutta asiaan.

Vaikka ymmärrän, että ei ole niin yksinkertaista olla ilman uccoa, on hetkiä, etten sitten kuitenkaan ymmärrä.

Teos kuitenkin siivitti erilaisiin pohdintoihin mm. siitä, mikä minua on suojannut tässä samassa maailmassa niin, että minun on vaikea samaistua tietynlaiseen kertojaääneen. Jätän pohdinnat kuitenkin julkaisematta suojellakseni sekä itseäni että muita.

[Iida-Maija · Rating 2 out of 5]

Kirja oli tarkkanäköinen kuvaus pessimistisen naisen elämästä, mutta jotain jäi silti uupumaan. Kirja tuntui siltä, kuin olisi kuunnellut omaa ajatuksenvirtaansa arkipäiväisistä asioista, mutta huomiot jäivät tarkkanäköisyydestään huolimatta varsin irrallisiksi eivätkä onnistuneet kannattelemaan kirjaa.

Olisin toivonut edes jonkinlaista juonen- ja/tai hahmojenkehitystä, mutta kumpaakaan ei kirjassa juuri tapahtunut. Olisin myös kaivannut hieman ironiaa, huumoria tai toivon pilkettä jatkuvan itseinhon ja ankeuden rinnalle, mutta tätäkään ei ollut tarjolla.

Olisin niin kovasti halunnut pitää tästä kirjasta, koska pidän Savonlahden kuivasta huumorista sekä kirjoitustyylistä. Valitettavasti tämä teos ei kuitenkaan iskenyt minuun. Ihan menevä äänikirjana kuunneltuna kuitenkin.

[Susanna Rautio · Rating 2 out of 5]

Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu oli minusta hupaisa kirja melankoliasta ja elämäntuskasta. Samalla kertaa raikas ja rehellisen oloinen. Enkä osannut ottaa sitä kauhean vakavasti.

Kai minä tätä halusin jatkaa samoista aiheista, iältään keski-ikäisen naisen melankoliasta ja elämäntuskasta omien valintojensa ja ei-valintojensa keskellä, mutta pidemmälle viedyllä tavalla. Melankolia on selkeämmin masennusta ja elämäntuska itsesääliä. Se on elämäntapa ja -asenne, jonka kanssa on raskasta elää, mutta jota ilman voisi olla mahdotonta elää. Tämä oli oma arvaukseni.

En yleensä tunne epämukavaksi lukea vaikeista tai valottomista aiheista – itse asiassa aivan päinvastoin - mutta tämän kirjan kohdalla kohtuullinen määrä kyynisyyttä ja itsesääliä ylittyi. Varsinkin, kun huolenaiheet olivat pinnallisia ja totaalisen minäkeskeisiä. Kuinka pienistä asioista saa aikaan egotripin ja kuinka mitättömistä aiheista voi rakentaa identiteettitarinan. Kuten muovisesta vessaharjasta tai halpiskorvakoruista. Tai voisihan niistä, mutta ei tällaisessa yhteiskunnallisessa kontekstissa.

Eniten häiritsi se, etten löytänyt kirjasta juuri mitään syvällisempää sanottavaa. Enkä huumoria vaan tosikkomaisuutta. Ehkä vika oli lukijassa, kun en tunnistanut sarkasmia. Oliko sitä?

Kuuntelin kirjan, en lukenut. Uskon, että tämän egofiktion lukeminen olisi ollut kuunteluakin raskaampaa.

Valitettavasti Kai minä tätä halusin ei todellakaan ollut fiktio minun mieleeni.

[Ville Verkkapuro · Rating 4 out of 5]

Well-paced, very funny, very likable.
At some point in the beginning I felt this was a five star book (in its laid-back genre), but by the end it became mundane in a way; the themes didn't unfold in a way that left me satisfied. I guess that is the point, but still just a pinch of something was missing. That doesn't mean it's bad, not at all; Savonlahti is a great writer with a good eye and great comedic timing. Something about her quirky openness and the stale world of the 90's is irresistible. She seems like a person who doesn't totally understand how cool she is and thus becomes even cooler. And there's a certain naivety which is also very pure and charming. And not stupid, not even in the least.
Loved the length, loved the cover, loved the name and the content, so will definitely recommend.

[Laura Walin · Rating 2 out of 5]

Sisko Savonlahti jatkaa tässä toisessa kirjassaan keski-ikäisen kaupunkilaisen epämääräisen tyytymättömyyden sanoittamista. Nyt ollaan orastavan parisuhteen reunalla, mikä saa päähenkilön pohtimaan niin menneitä mahdollisuuksiaan ja epäonnistumisiaan kuin omia toiveitaankin.

Savonlahden teksti on sinänsä sujuvaa ja kirjaa lukee periaatteessa vaivattomasti. Kirja ei kuitenkaan noussut omaksi suosikikseni, sillä päähenkilö oli suorastaan rasittava vänisijä. Tunnen tosielämässäkin joitakin tällaisia ihmisiä, jotka lähestyvät kaikkea oman napansa läpi kulkevan negatiivisen kierteen kautta. Tosi raskaita ovat.

Raskasta on myös lukea tällaisen ihmisen elämästä kolmattasataa sivua. Teos - varsinkaan päähenkilö - ei mielestäni oikein kehittynyt mihinkään vaan kaikki oli samaa jaanaamista sivusta toiseen. Jos jossain asiassa oli olemassa nanometrin kokoinen aukko pessimistiseen katsantokantaan niin päähenkilö kyllä löysi sen. Jos kirjaan oli piilotettuna jokin ironinen tai humoristinen elementti, niin minulta se jäi löytämättä.

[Inka Partanen · Rating 1 out of 5]

Omassa somekuplassani tämä oli yksi syksyn odotetuimpia kotimaisia uutuuksia. Itselleni ei ole jäänyt kirjoittajasta must read -muistijälkeä aiemmasta, mutta odotukset tarttuivat silti. Petyin.

Tyylilajina on arjen tarkkailu ja kerronta pienten havaintojen kautta. Itse odotan, että tämä rakentaisi vähintään lukijalle, ehkä jopa kertojalle itselleen jotain oivalluksia. Tässä jäädään kuitenkin mitättömän tasolle. En saa päähenkilön neurooseista mitään tartuntapintaa, vaan läpi kirjan jatkuva kitinä vain ärsyttää. Ahdistuskin tarttuu sivuilta lukijaan. Itseironia loistaa poissaolollaan.

[Heidi · Rating 3 out of 5]

Pidin ja en pitänyt mutta silti lopulta pidin, tai ehkä arvostin. Ajattelin - kuten näen että moni alla on ajatellut myös - että tässä ei ole juonta, sitten ajattelin että no en mä mitään juoniromaania odottanut tai halunnutkaan, sitten että havainnot ei ole kiinnostavia tai uskottavia, sitten taas että ne on mahtavia ja samaistuttavia. Ja sitten huolestuin koska päähenkilö saa vakavan masennuksen diagnoosin. Olin huomaavinani Sinikka Nopolaisemman tyylin kuin viime kirjassa, tai ehkä mä oon vaan viime kirjan jälkeen ajatellut Sinikka Nopolaa aiempaa enemmän. Jos kahden kirjan jälkeen voi sanoa että taattua Savonlahtea niin taattua Savonlahtea.

[Tilda · Rating 2 out of 5]

Niin

Täytyy ehkä ihan ekana sanoa, että tiesin jo ennen kuin aloitin tämän, että en tule pitämään tästä. Se ei tietysti ole mikään hyvä tai objektiivinen lähestymistapa mihinkään kirjaan. Halusin kuitenkin syvästi, että yllätyn positiivisesti. En yllättynyt. Tai no siitä ehkä yllätyin, miten synkkä tämä oli. Mutta en muuten.

Päällimmäisenä käteen jäi ajatus: "mikä tässä oli se pointti?". Ihan todella en ymmärrä, mitä tällä haluttiin sanoa. Että elämä ei ollutkaan niin kivaa? Että voi olla kaikki ja silti kaikki voi tuntua paskalta? Ihmisenä, joka on ahdistunut ja jolla menee kyllä kaikki ihan hyvin, mutta valittaa silti jatkuvasti, olisi mun pitänyt löytää tästä suuresti samaistumispintaa. Lähinnä ikuinen valittaminen vaan ärsytti. MIKÄÄN ei ollut koskaan hyvin. Potentiaaliset oivallukset sisäistetystä misogyniasta, yhteiskunnan paineista, suoritusyhteiskunnasta ja kapitalismista jäivät valitettavasti kaikki tuskallisen latteiksi. Suoraan sanottuna tää oli pinnallista ja keskiluokkaista ulinaa, jota oli aivan liikaa ja joka oli vielä kirjoitettu hyvin hyvin keskinkertaisesti.

[Milla Periaatteen Nainen · Rating 4 out of 5]

Sisko Savonlahti on mun sokea pisteeni autofiktion viidakossa: pohjimmiltaan tässä ollaan saman eksistentiaalisen ahdistuksen ja kolmekymppisten kaupunkilaisnaisten triviaalien ongelmien äärellä kuin monessa muussakin viime vuosien tunnustuksellisessa teoksessa, mutta Savonlahti on jollain tapaa tarkempi, itseironisempi ja rehellisempi kuin muut, imho.

Monet lakoniset, tarkat ja nolon hauskat onelinerit, joilla maailmaa havainnoitiin, naurattivat. Toisaalta kirjan päähenkilö oli neuroottisuudessaan ja ulkonäkökomplekseissaan itselleni hyvin samaistuttava. Ymmärrän, ettei sinällään juoneton Youtube-videoiden luettelu tai oman parisuhdehistorian läpikäyminen ole kaikkien teekuppi, mutta jos pitäisi valita kenen ikäpolveni toimittajanaisen kirjoittamaa autofiktiota luen, niin kyllä se olisi varmasti Savonlahden.

[Jaana V · Rating 3 out of 5]

Kylläpä oli merkillisen ahdistava, mutta kepeään kieleen ja kirjoitusasuun puettu teos, jonka päähenkilön vimmaista ulkonäkö- ja materiakeskeisyyttä, sisäistettyä naisvihaa ja itseinhoa (ja tähän kaikkeen kietoutuvaa kapitalismin logiikkaa) tekee pahaa kirjan sivuilta seurata. Ahdistavaa ja myös ahdistavan tunnistettavaa, paikoin.
Kiinni tässä ajassa ollaan teoksessa hyvin, mutta ehkä jäin lopulta kaipaamaan sitä, että teos olisi sanonut siitä ajasta vielä enemmän, vielä syvemmin?
Jännä yhdistelmä kepeyttä ja raskautta, niin kielessä kuin sisällössäkin. Ei ehkä ihan täysin juuri minun kirjani, mutta en kiistä sen arvoa.

[Saara (bookandsnake & sivukujalla) · Rating 3 out of 5]

Edelleen pidän erityisesti Sisko Savonlahden kirjojen synkän melankolisesta tunnelmasta ja se oli tässäkin läsnä koko ajan.

Oletin kyllä jo alunperin, että tämä tuskin kolahtaa yhtä kovaa kuin Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu, koska ylipäätään tässä vaiheessa on jo tullut luettua paljon enemmän autofiktiota yms. Silti tuntui, että tästä oli vielä vaikeampi saada otetta, vaikka en oikein osaa sanoa miksi. Tai oliko se toisaalta hyvä vai huono asia?

[Marja · Rating 5 out of 5]

Tykkäsin paljon Sisko Savonlahden esikoisteoksesta, annoin sille neljä tähteä pari vuotta sitten. Olen sittemmin seurannut kirjailijaa Instagramissa ja seurannut siellä tämän kirjan kirjoittamiseen liittyvää tuskailua ja odottanut suurella mielenkiinnolla minkälainen kirja sieltä lopulta syntyy. Voi hitsi, Sisko, millaisen kirjan olet kirjoittanut. Ihan nerokas kuvaus sisäistetystä misogyniasta, itseinhosta ja ulkonäköpaineista. Siitä tunteesta, kun ei tunne koskaan riittävänsä ja materialismista, jolla täyttää tätä tyhjyyttä. Pidin tätä ahdistavana ja todella samaistuttavana, mitä se sitten kertookaan minusta. Lisäksi tämä oli minusta synkällä tavalla hirveän hauska. Todella viiltävää tekstiä ja toivon todella, että Sisko Savonlahti kirjoittaa lisää, vaikka instan perusteella kirjan kirjoittaminen on ihan kamalaa. Tästä tuli heittämällä yksi minun vuoden 2021 suosikkikirjoista.

[Henri · Rating 2 out of 5]

Luin tämän kirjan noin kahden kuukauden aikana kolmella istumalla. Valitettavasti joka kerta kun kirjaan tartuin, olin jo ehtinyt unohtaa aiemmat tapahtumat. Tämä taisi johtua siitä, ettei suuria tapahtumia juuri ollut, vaan avainasemassa oli kirjailijan tapa sanoittaa yksinkertaisiakin hetkiä.

Unohdettavuudestaan huolimatta teoksen tyyli oli varsin viihdyttävä. Yhteenmuuton ja parisuhdearjen kuvauksessa oli runsaasti havaintoja, jotka kärjistyksien ja tahallisten väärinymmärrysten värittäminä pitivät lukijaa otteessaan.

Loppua kohden kirjan vähäinenkin punainen lanka katosi. Kuvatut ihmissuhteet eivät oikeastaan kehittyneet mihinkään suuntaan ja sivuhahmotkin jäivät lopulta varsin mitäänsanomattomiksi.

[meri · Rating 3 out of 5]

ehkä noin 3,5 ⭐️ vaikea olla vertaamatta ekaan savonlahteen, pidin ekalla kerralla ekasta tosi paljon, tänä vuonna tokalla kierroksella aika sama fiilis molemmista. kieli ja lyhyet tuokiokuvat on sujuvia ja tavallaan tykkäsin tästä kovasti mutta tavallaan tää oli niin ekan toistoa että en tiiä mitä pitäis ajatella. olkaa hyvä tästäkin ”arviosta.” aion silti lukea jatkossakin mitä savonlahti kirjottaa.

[Petra · Rating 4 out of 5]

Pidin kirjasta sen oivaltavuuden ja samaistuttavuuden vuoksi. Kirjassa kuvattiin arkipäiväisiä asioita ja tapahtumia tarkasti, mutta kuitenkin pohdittiin naisen elämän suurempiakin muutoksia. Pohdinnoissa kuului myös kyseenalaistava feministinen ääni, joka lisäsi kirjan kiinnostavuutta ja erottaa Savonlahden tyylin monista muista chick lit -kirjoista. Myös mielenterveysasioiden käsittely toi syvyyttä.
Savonlahden kirjoitustyyli on nokkela ja kepeä, mutta samalla syvällinen. Pidin myös kirjan ajallisesta rakenteesta.

[Lauri Linna · Rating 4 out of 5]

Teoksessa parasta oli se kuinka todentuntuisesti se kuvasi elämää. Sisko Savonlahden kirjoissa parasta on juuri tämä: niistä tulee ole, ettei lue "tarinaa", puhumattakaan sankaritarinasta tai toisaalta jostain miehisesssä murheessa rypemisestä. Savonlahden kirjoista tulee olo, että nyt ihmisen elämää esitellään sellaisena kuin se on. Asioiden merkityksellisyys ei tule siitä, että olisivat jotenkin objektiivisesti merkittäviä, vaan siitä, että ne nyt kuuluvat siihen elämään, jota kirja kuvaa.

Neljä tähteä tämä kirja ansaitsee parina Savonlahden edellisen teoksen kanssa. Tässä kirjassa on saavutettu parisuhde, mutta elämä on silti täynnä itseinhoa ja vaikeita tunteita. Se ettei teoksella ole selkeää juonta ei minua haitannut, koska sellaistahan elämä on. Ei siinä ole selkeitä kaaria.

[Emmi K · Rating 2 out of 5]

Pidän Sisko Savonlahden lakonisesta tyylistä ja kirjassa kuvatuista fiiliksissä on jotain tosi tunnistettavaa ja samastuttavaa, vaikka elänkin ihan erilaista elämää kuin kirjan minäkertoja. Tavallaan pidin tästä, mutta tässä oli jotain liian ahdistavaa ja jotenkin niin helsinkiläisen tuntuista, että en pitänyt siitä yhtään. Ristiriitaiset fiilikset, mutta kokonaisuudessaan tämä oli parempi kuin eka Savonlahden romaani.

[Sara · Rating 3 out of 5]

Kirja, josta kirjoittaminen tuntuu hankalalta. 1) Pidin Savonlahden suorastaan arkisesta ja lakonisesta tyylistä, joten tämä tuli luettua kahdelta istumalta, sen verran soljuvaa ja hyvin rytmitettyä teksti on. 2) Päähenkilö ruotii itseään aika kovin sanoin ja pitää itseään selvästi huonona. 3) Teksti oli tavallaan samaistuttavaa, sillä nuorilla naisilla on vaikeuksia löytää paikkaansa, olla paljon, muttei liikaa, tietynlainen suorittaminen /arvon sitominen ns. toissijaisiin asioihin puskee vahvasti läpi. 4) Mutta samaan aikaan teksti on vähän liiallista juuri päähenkilön huonommuuden kokemuksen vahvuuden takia. 5) Joskin kirjan ja päähenkilön kokemuksen voi nähdä myös sisäistetyn naisvihan linssin läpi, eli tekstin ei tarkoituskaan ollut olla vain "minä olen huono ja tässä muuten arkinen elämäni" -tasoa. Kirjassa kun ei ollut selvää juonta, kokemus helposti typistyisi päähenkilön kokemuksen seuraamiseen. 6) Oliko tämä nyt sitten sitä autofiktiota?

Tiivistettynä: en ehkä saanut täysin naisvihasta kiinni, vaikka sitä vahvasti tuotiinkin tekstissä esiin (lähinnä siis tulkitsen vasta jälkikäteen), minkä takia haluaisinkin tavallaan palata kirjaan uudelleen. Toisaalta en koe saaneeni mieltä mullistavaa lukukokemusta, vaan ennemmin katsauksen miltä nuorten naisten arki voi näyttää sekä näkökulmaa oman itsensä arvostelun tasoon.

[Chalthria · Rating 4 out of 5]

Kirjassa kuvattiin päähenkilönaista, jonka elämä on tullut siihen pisteeseen, jossa pitäisi tehdä päätöksiä tulevaisuudesta. Jättääkö ehkäisy pois vai asentaisiko kierukan? Pitäisikö asua yksin vai pitääkö olla mies, vaikka ei haluaisikaan perhettä? Riittääkö jos elää elämää samoin kuin parikymppisenäkin vai pitääkö "aikuistua"? Savonlahti kuvaa myös hauskasti ja realistisesti parisuhteessa ja yhdessä asuessa tulevia pieniä erimielisyyksiä, jotka tuntuvat joskus todella mitättömiltä, mutta voivat ajan saatossa alkaa ärsyttämään toden teolla.

Kirja on ajatuksia herättelevä näin kolmekymppisen naisen näkökulmasta katsottuna.

[Elina · Rating 3 out of 5]

2,5 tähteä
Pidin kirjan sujuvasta kielestä ja kritiikistä yhteiskuntaa kohtaan, mutta samaistumispintaa tuntui olevan vähemmän kuin Savonlahden ensimmäisessä kirjassa. Tämä oli jopa edeltäjäänsä lakonisempi eikä kirjassa ollut juuri lainkaan mitään positiivisuuteen viittaavaa. Lakonisuus ei välttämättä ole aina negatiivinen asia, mutta se yhdistettynä siihen, kuinka erilaista oma elämäni on tähän asti ollut kuin kirjan päähenkilön, ei herättänyt sen kummempia tunteita. Pidin kuitenkin myös siitä, kuinka hyvin kirjailija oli mielestäni saanut tavoitettua yhden tavan sille, miten masennus voi ilmetä.

[Otso Laxenius · Rating 2 out of 5]

En päässyt kirjan matkaan missään vaiheessa. Kirja oli surullinen tarina kolmikymppisestä henkilöstä, joka kamppaili elämässään vähän kaiken kanssa. Se oli kuvaus mihinkään tyytymättömästä elämästä, jossa suurin haaste oli minäkuva ja masennuksen diagnoosiin viittaava alakulo. Lukukokemus oli ennen kaikkea ahdistava alusta loppuun. Kauniskin muuttui synkäksi, jopa rumaksi. Aivan kuin kirjan päähenkilö ei olisi koskaan antanut itselleen lupaa elää. Miessukupuolisena oli haastavaa löytää tartuntapintaa monistakaan kohtaa, joskin oli mielenkiintoista lukea arjen pohdintaa tasa-arvosta parisuhteessa mm. ehkäisyn osalta. Tästä kirjasta olisi ollut hyvin moneksi, jos se olisi sisältänyt ripauksenkaan mukaan ottavaa voimaa.

[Iina Lietzén · Rating 3 out of 5]

Pidin kyllä kirjasta ja mietin neljää tähteä. Savonlahden havainnot arjesta ovat teräviä ja vaikka päähenkilö usein kiertää ajatuksissaan pessimististä kehää, sai kirja minut hymyilemään. Monissa kirjan tematiikoissa oli yhtymäkohtia omaan elämääni, mikä varmasti teki lukemisesta kiinnostavampaa. Jäin odottamaan lopulta enemmän, kirja ei tuntunut saavan päätöstä - mutta ehkä tarkoitus oli korostaa, että vaikka odotamme kasvutarinoita ja draaman kaarta, ei arki sitä aika tarjoile.

[Katja · Rating 2 out of 5]

Teksti rullaa joo, mutta muuten hyvin rasittava teos etenkin luettuna muutenkin masentavassa marraskuussa. Paljon samaa kuin Emmi-Liia Sjöholmin Paperilla toinen -kirjassa: naisen itsetunto ja oikeastaan koko maailma pyörii miesten miellyttämisen ympärillä. Tässä päähenkilö on kuitenkin n. 10 vuotta Sjöholmin päähenkilöä vanhempi ja siten vielä rasittavampi epävarmuudessaan.

[Kalle · Rating 4 out of 5]

Jostain syystä olen tykästynyt tähän genreen, jossa kriiseilevät kolmekymppiset kertovat arkielämästään (ehkä vertaistukea). Sisko kirjoittaa hauskasti, oivaltavasti ja samastuttavasti. Kuuntelin lenkkeillessä ja tiskatessa.

[Miinanna · Rating 3 out of 5]

*3.5

[Aija · Rating 2 out of 5]

2,5⭐