Aino A.

by Jari Järvelä

Alvar Aallon jakkara tutisee!

Provosoiva ja leikittelevä elämäkertaromaani Aino Aallosta, naisesta ikonin takana. Se haastaa kultinomaisen ihailun, jossa Alvar Aalto yhä paistattelee.

Nykyisin puhutaan jo paljon Alvar ja Aino Aallon yhteistyöstä, muttei juurikaan vaimosta, joka sai kärsiä miehen naissutinoista ja huomionhakuisesta törttöilystä. Aikakausi oli miesten, ja Ainon odotettiin suunnittelevan jotain vähäpätöistä ja söpöä. Montako maineikasta suunnittelutyötä Aino lopulta teki, mutta Alvar omi? Jari Järvelä pureutuu asiaan Ainon silmin. Aino A. on riemastuttava ajatusleikki, joka sekoittaa faktaa ja fiktiota niin hyvin, ettei yhtä erota toisesta.

Genres: Audiobook, Fiction, Historical Fiction, Art

395 pages, Hardcover

First published September 2, 2021

About the author

ENG: Jari Järvelä has written novels, short stories, essays, radio plays and plays. He currently resides at Kotka, living between the ocean and a river, likes both cities on harbours and train stations. His favourite cities are Napoli and Marseille, in both of which nothing is working yet everything works out, everybody believes in miracles and not for nothing. His hobbies include swimming, wines and history (even the one that can be found on a roadside or on rusty tin cans on an old fridge on an attic). Most of all, Järvelä is into punk music and paintings from 1500's renaissance, both of which most of his friends dislike strongly. Both of them include that frenzied indulging which makes art something more than life, or at least more sensible.

FIN: Jari Järvelä on syntynyt Helsingissä 21. marraskuuta 1966. Hän on kirjoittanut romaaneja, novellikokoelmia, esseitä, kuunnelmia ja näytelmiä. Hän asuu Kotkassa meren ja joen välissä, pitää sekä satamakaupungeista että juna-asemista. Hänen mielikaupunkinsa ovat Napoli ja Marseille, niissä ei mikään toimi mutta kaikki järjestyy, ja jokainen uskoo syystä ihmeisiin. Hän harrastaa uintia, viinejä, myös valtateiden ulkopuolista historiaa, sitä joka löytyy vesakkoisilta pientareilta ja vintiltä vanhasta nestekidejääkaapista, sen sisältämistä ruosteensyömistä säilykepurkeista. Erityisen nitkahtanut Järvelä on punkmusiikkiin ja 1400-luvun renessanssitauluihin, hänen useimmat ystävänsä saavat molemmista nokkosihottumaa. Molemmissa on sitä vimmaista heittäytymistä, joka tekee taiteesta elämää suurempaa, tai ainakin herkempää.

Reviews

[Etta | sinnejatakaisin · Rating 4 out of 5]

Aino A. on fiktiota ja faktaa taitavasti sekoitteleva teos Aino Aallosta. Aino syntyi 1894 ja kuoli 1949 ja hänet tiedetään parhaiten vain Alvar Aallon vaimona, jos edes tiedetään ketä hän oli. Aino on niin monien muiden naisten tavoin jäänyt miehensä varjoon tai miehensä takia näkymättömiksi. Ainosta kertovia teoksia ei ole juuri nimeksikään ja esimerkiksi hänestä kertova wikipedia sivu on huomattavasti suppeampi kuin puolisonsa (Ainon sivu keskittyy siihen, että Aino oli Alvarin vaimo, miten hän tuki Alvaria ja itsenäisesti teki korkeintaan keramiikkaa ja astioita, ei niinkään rakennuksia. Alvarin sivu hädin tuskin mainitsee Ainoa ja kertoo pitkät pätkät tämän upeista, mestarillisista teoksista).

Kirja kertoo Ainon elämästä pääasiassa Alvarin rinnalla. Se alkaa Ainon valmistujaiamatkasta Italiaan, jonka jälkeen hän pian päätyy Jyväskylään ja tapaa Alvarin. Heistä tulee pari ja he saavat kaksi lasta. Arkkitehtien elämä ei ole helppoa, eikä vähiten siksi, että Alvar käyttää rahojaan holtittomasti ja "hurvittelee" ympäriinsä muiden naisten kanssa. Perhe joutuu useasti muuttamaan kaupungista toiseen, koska pankit eivät enää myönnä heille lainaa. Menestys tulee vasta myöhemmin eikä nykyään kuuluisilla esineillä ole ollut aina sellaista arvoa.

Kirja todella tutisuttaa Alvarista luotua kuvaa ja antaa tilaa hänen rinnallaan toimineelle naiselle, jonka teokset Alvar on ottanut omiin nimiinsä. Omasta mielestäni oli todella virkistävää saada tietää myös Ainosta ja kuunnella tästä perspektiivistä asioita. Aino on ollut itselleni kovin vieras hahmo, eihän hänestä puhuta. Hän ansaitsee saada oman äänensä kuuluviin. En voi myöskään sanoa olevani yllättynyt, että Alvarin(kin) rinnalla on ollut nainen, joka on ollut miestään taitavampi niin monessa suhteessa, mutta jonka työt silti menevät miehensä nimiin. Tätä kirjaa kuunnellessa mietin usein historian naisia, jotka eivät ole saaneet töilleen tunnustusta kumppaninsa ja/tai sukupuolensa takia. Vähän suututtaa, että kaikki nämä naiset saa oman tarinansa esille vasta kymmeniä tai jopa satoja vuosia kuolemansa jälkeen.

[Tarinankertoja92 · Rating 3 out of 5]

Aino Aalto ansaitsee paikkansa yhtenä suomalaisen arkkitehtuurin suurnimistä ja Aino A. romaani tukee tätä kantaa melko onnistuneesti. Olisin kuitenkin toivonut kirjaa Ainosta kirjan nimen perusteella. Lukiessani havahduin useamman kerran pohtimaan, onko tämä kirja Ainosta vai kirja Alvar Aallosta Ainon "näkökulmasta", yhtäkään lukua ei tainnut vierähtää ilman edes mainintaa Alvarista. Ainon kuvaaminen Alvarin sivusuhteiden ja sekoilun uhrina oli myös mielestäni ehkä hieman väsynyttä naiskuvausta. Modernin arkkitehtuurin supertähdestä Aino Aallosta olisin toivonut maalattavan monipuolisempaa mielenmaisemaa ja enemmän irrallista suhteessa Alvariin, sillä Alvarista on jo kuultu. Pääasia kuitenkin, että Ainosta kirjoitetaan ja kirja kokonaisuudessaan oli luettava!

[Ella · Rating 4 out of 5]

No kyllä oli Alvar Aalto Lurjus isolla l:llä. Tämä ylitti odotukseni, siksi 4 tähteä. Parasta oli myös kirjan ohessa googlailu.

[Meeri Autere · Rating 5 out of 5]

Loistava kirja, joka ihastutti, vihastutti ja nauratti. Kirja avasi Ainon tarinaa, taitoja ja ajatuksia uudella tavalla sekä toisaalta myös Alvaria, miestä myytin takana. Pidin kirjan leikittelystä faktan ja fiktion rajamailla, sillä kukaan ei oikeasti tiedä, mitä Aaltojen kotona tai arkkitehtitoimistolla on todellisuudessa tapahtunut, kuka on tehnyt ja suunnittellut mitäkin, kun kaikki on kirjattu Alvarin nimiin.

Aino on henkilönä ja arkkitehtina todella kiinnostava ja on surullista, miten vähän arvostusta hän on saanut työstään jääden miehensä varjoon. Kirja avaa myös yleisemmin naisen vaikeuksissa toimia arkkitehtina ja pidin kovasti kirjan katkeamista, joissa tätä pohdittiin ja aivan erityisesti dialogista Ainon ja Wivi Lönnin välillä.

[Lasse Järvinen · Rating 4 out of 5]

Kirjan lukeminen vie paljon iloa Aallon rakennuksista pois

[Kirja Vieköön! · Rating 3 out of 5]

Aino A. alkaa kirvelevällä viiden sivun vuodatuksella, jossa Aino sanoo haudan takaa suorat sanat puolisostaan Alvarista. Aloitus saa minut hämmentyneeksi, ehkä takajaloillenikin. Sama provosoiva tyyli jatkuu läpi romaanin. En tiedä, mikä on ’totuus’ Ainon panoksesta Alvarin töissä. Tuona aikana oli yleistä, että yhteistöissä miesarkkitehti keräsi kunnian ja kehut. Vrt. Wivi Lönn & Armas Lindgren.

Päättäväinen suurperheen tytär Aino os. Marsio valmistui arkkitehdiksi vuonna 1920 ja hienosti Järvelä eläytyy Ainon Grand touriin, jonka hän teki moniin Italian kaupunkeihin kahden naiskollegansa kanssa. Naiset ovat riehakkaita ja villejä ja ammentavat elämyksiä kuivien opiskeluvuosien vastapainoksi. Matkan jälkeen Aino saa töitä Jyväskylästä, jossa törmää kolme vuosikurssia alempana opiskelleeseen Alvariin, jonka vastaperustettu toimisto kantaa ylevää nimeä Arkkitehtuuri- ja monumentaalitaiteen toimisto Alvar Aalto.

Järvelän fiktiossa Alvar on luova nero, kiukutteleva ja narsistinen pikkupoika, täysin vastuuton huithapeli, joka lennättelee ilmoille haihattelevia ideoitaan, elää suureellisesti vaikka rahaa ei ole ja näkee sisällissodan aiheuttamia painajaisia. Alvar viihtyy ravintoloissa ja retkillään. Aino taas on järkevä realisti, äitihahmo, joka pitää langat käsissään ja vie Alvarin keskenjääneet ideat loppuun. Aino ymmärtää, että maailma on miesten eikä hän naisena etenisi urallaan. Niinpä on järkevää mennä naimisiin Alvarin kanssa.

Romaanissa Alvar omii röyhkeästi nimiinsä Ainonkin työt. Mutta entä jos se tapahtui Ainon siunauksella? Jospa Aino ymmärsi, että tekemällä Alvarista nimi he saisivat hyviä työtilaisuuksia, voittaisivat kilpailuita ja etenisivät urallaan? Fiktiossa on varmasti totuuden siemen ja Järvelä kirjoittaa rehevästi, mutta raju kärjistys häiritsi.

[Leena · Rating 5 out of 5]

Kiitos Jari Järvelä, että toit Aino Aallon esiin! Piti lukea kirjaa pätkissä, niin paljon otti päähän Ainon vähättely, siis todellisessa elämässä. Alvar oli kirjan mukaan lapsellinen, itsekeskeinen ja kilpailuhenkinen rehentelijä. Ja häntäheikki.

Aino on suunnitellut satoja tuotteita Artekille, Alvar muutamia. Kaikki on Alvarin nimissä. Rakennuksista puhumattakaan. Aino teki nuorena puusepän ja muurarin töitä, siksikin hänellä oli materiaalien tajua. Alvar ei ollut järin käytännöllinen. Hän onnistuikin suunnittelemaan monta toimimatonta asiaa, kuten Paimion parantolan takan (jota ei voi käyttää) ja Finlandia-talon julkisivun.

Täytynee todeta, että tykkään kovasti Aaltojen arkkitehtuurista, varsinkin kodeista - Villa Mairea, Schildt, Euran terassitalo, Aaltojen Munkkiniemen koti.

[Inka Partanen · Rating 4 out of 5]

Tässä kirjassa oli hieno flow ja Ainon (kuvitteellinen) ääni oli vahva ja innostava läpi kirjan. Toki koko kirja on myös paradoksi. Kirjan missiona on antaa ääni miehensä varjoon jääneelle osaavalle ja kunnianhimoiselle naiselle - ja silti läpi kirjan katse kulkee miehen kautta, kun kaikki Ainon elämässä vertautuu Alvariin tai tapahtuu jollain tapaa häneen linkittyen. Voi olla, että tätä(kin) kirjoittaja halusi sanoa, mutta itseäni välillä ärsytti. Kirja otti vapauksia paljon jo muutenkin, joten olisiko voitu kehittää Ainolle myös ihan itsenäistä elämää ja ajatuksia?

Kaikki tämä on ehdottomasti kirjan ansio - ajatusten herääminen, ristiriitaistenkin, on aina positiivista.

[Sille · Rating 4 out of 5]

Biograafiline fiktsioon ühest vähetuntud naisest ühe tuntud suurmehe taga. Järvela stiil on hästi loetav, Aareleidi tõlge ladus ning kõike kokku võttes tekkis täiesti tunne, et nii see võis ju olla küll.
Ainult et ses mõttes oli lugu ikkagi balansist väljas, et arhitektihärra oli kujutatud võrdlemisi ebameeldiva karakterina. Mis ei tähenda, et ta ei võinud olla just täpselt nii äärmuslikult edev, enesekeskne, ebausaldusväärne jne, lihtsalt päriselu on enamasti pisut varjundirikkam, siit raamatust ei tule aga kohe üldse mitte välja, mis oli siis see vastukaal, mis pani Aino kõike taluma.

[Hanna Douaud · Rating 4 out of 5]

Hauska kuunnella, mutta faktan ja fiktion suhde hämää jonkun verran. Mikä on enemmän ja mikä vähemmän totta?

[Sirkkis · Rating 3 out of 5]

Aino A. oli vahva, upea nainen. Kirjan perusteella Alvar A. oli pikkusieluinen häntäheikki. Vaan tiedä hänestä, kirja on fiktiota. Siitä huolimatta olisin kaivannut lähdeluetteloa joissakin asioissa.

[Miinanna · Rating 3 out of 5]

*3,5? 4?

[Ines Ollisaar · Rating 3 out of 5]

meenutame nüüd, palju on veel neid meesarhitektide naisi, kes on end ajalukku kirjutanud sellega, et nad “on osalenud projektides sisustuse alal”

[SannaK · Rating 3 out of 5]

Fiktiivinen tarina jossa todelliset päähenkilöt - kun ei enää pääse kysymään, miltä tuntui, niin kirjailija kuvittelee…

[Lotta Yli-Hukkala · Rating 4 out of 5]

Yleensä välttelen faktaa ja fiktiota sekoittavia elämäkertoja, mutta Aino A. -kirjaa on syystäkin kehuttu paljon. Vaikka kirja ei yritä olla täysin totuudenmukainen, kirjassa on niin paljon aineksia todellisesta elämästä ja oikeista tapahtumista, että tarinaa oli vaikeaa seurata "pelkkänä" tarinana ja huomasin kuinka oma arvostukseni Alvar Aaltoa kohtaan laski merkittävästi. Järvelä kirjoittaa vetävästi ja kirjaan on helppo uppoutua - ehkä liiankin helppoa, sillä tarinan fiktiivisyys unohtuu välillä täysin.

Helmet-lukuhaaste 2022: 1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota

[Kikka · Rating 4 out of 5]

Kirjaa lukiessa harmitti Ainon puolesta. Messinkilaatat pitäisi päivittää totuutta vastaamaan. Aino A:sta voisi tehdä elokuvan.

[Karmen · Rating 3 out of 5]

justice for aino

[Taija · Rating 3 out of 5]

En oikein välttämättä tykkää näistä biofiktiivisistä kirjoista (ja elokuvista), joissa reaalimaailman oikea henkilö kuvitellaan tekemään ja ajattelemaan jotain. Onko tämä historiankirjoitusta vaiko täyttä satua? Mikä tässä on totta, mikä keksittyä? Tietokirjat faktaan perustuvina tietokirjoina ja romaanit fiktiivisinä kertomuksina, kiitos.

Järvelä kertoo oman arvauksensa Aino Aallon elämästä ja ajatuksista. Oliko Alvar ärsyttävä pikkupoikamainen hunsvotti, ja Aino järkevä mutta pahansisuinen taustapiru, jolta tuli parhaat ideat? Ehkä näin on, ehkä Järvelä vain leikittelee ajatuksella. Mielenkiintoinen ajatus joka tapauksessa. Kaikki tuntevat Alvar Aallon ja hänen työnsä. Tuohon aikaan naisella ei ollut mahdollisuuksia edetä samalla tavalla, joten Aino toteutti itseään Alvarin kautta? Sanotaanhan jopa, että Mozartin sinfoniat olisivat oikeasti hänen siskonsa säveltämiä. Who knows.

Otaksuttavasti Järvelän tarkoituksena on ollut kyseenalaistaa, provosoida ja shokeeratakin. Kirja nimittäin aika lailla latisti sädekehää Alvar Aallon ympärillä, ehkä jatkossa katsoo hänen töitään vähän toisella silmällä. Mietin, ansaitseeko hän sitä kunniaa ja mainetta mikä hänellä on, vai kuinka suuri osa siitä kuuluisi Ainolle? Toisaalta jos kirja on täysin kuvitteellinen, Alvar-vainaja kokee pienen oikeusmurhan. Melkeinpä toivon, etten olisi lukenut koko kirjaa.

Aino on kuvattu kovin kärkkääksi, ja hänen kynästään lähtöiseksi on kuvattu moni meidän Alvarin suunnittelemana tuntema esine ja rakennus. Epäonnistumiset, kuten Paimion sairaalan toimimaton takka ja Jyväskylän yliopiston ahtaat vessat annetaan sen sijaan surutta Alvarin kontolle. Melko kaavamaista, stereotypioivaa.

Olisin pitänyt myös enemmän jos koko kirja - ei pelkästään käpyvihko - olisi ollut minä-muodossa. Järvelän kieli oli myös aika yksinkertaista, ja tarinassa oli isoja aukkoja (esim miten Aino ja Alvar oikeasti rakastuivat? miten Aino alunperin kiinnostui arkkitehtuurista? Toisaalta, ehkä ihan hyvä, ettei Järvelä lähde arvailemaan mitään)

Italia oli paljon esillä, hyvä. Äänikirjan lukija olisi voinut tosin tarkastaa Italian kielen ääntämyksen. Esim sciopero (lakko) lausutaan shoopero, ei shopeero…). Myös Aaltojen Turku-aika saa tilaa, sekin oli hyvä, Turku on minulle tuttu.

Hyvänä pidin myös katsausta Aaltojen (kumman nyt sitten, jommankumman, kummankin) tuotantoon. Moni tuttu asia ja rakennus sai tarinan taakseen. Tottakai itselläkin on Aalto-vaasi (tai eskimon nahkahousut), lapsuuden kotini on sisustettu Artekin kalusteilla ja kesällä vierailin Paimion parantolassa. Monessa muussakin Aallon (Ainon vai Alvarin?) suunnittelemassa rakennuksessa on tullut käytyä Lakeuden Rististä Maalaistentaloon, Jyväskylän Aalto-museosta Finlandia-taloon. Villa Maireassa pitää joskus käydä.

Kirjailijan jälkisanat olivat kyllä ihan vakuuttavat, hän tuntui perehtyneen aiheeseen perin pohjin, joten ihan lopuksi tuli vielä sellainen olo, että ehkä sittenkin tässä oli totuuden siemen. Ehkä Aino oli lattianrakoon poljettu nero. Siihen nähden kirjassa Aino oli kuvattu turhan rempseäksi. Jos hän todellisuudessa jäi aiheettomasti Alvarin varjoon, olisiko hän ollut luonteeltaankin väistyvämpi ja vaatimattomampi?

Kirjan lukemisen jälkeen on joka tapauksessa vaikea suhtautua Aallon tuotantoon.

[Mae Lender · Rating 5 out of 5]

Ehk on seda veel vara küll öelda, aga mulle näikse see Järvelä stiil hästi passivat. Ta ütleb, mis tarvis öelda, ja siis läheb edasi. Ei ole sellist tüütut paigaltammumist ja keerutamist ja mökitamist. Need on just sedasorti asjad, mis mind tavaliselt elulooromaanide osas marru ajavad, sest noh, nagunii on seal suurem osa ju autori fantaasia ja kui siis veel ka tühja-tähja peale leheruumi kulutatakse, siis...

Aaltode pereelust pole ma seni suuremat teadnud, aga kui pakutakse kandikul intrigeerivat "väikese mehe suure naise" lugu, siis miks mitte lugeda. Tõsi, eks ma väheke neid kaldus lugusid pelgan. Siingi tabasin ma end korduvalt mõttelt, et kas ikka tõesti... (ja ma kinnitan, ma nautisin stiili, vormi, tõlget (Kai Aareleid), tempot, informatiivsust ja GR-is saab see minult kõrgeima hinde). Ühel hetkel hakkas kuklas kalkulaator tööle, et kui palju siin lehekülgedel üldse kirjeldati positiivse alatooniga hetki, hirmus vähe mu meelest... Praegu mõtlen, et isegi tutvumis- või kurameerimisperioodist ei olnud ju midagi helget ja õhetavat. Ja muidugi ma usun, et Alvar Aalto võis olla süüdimatult enesekeskne joodikust hoorapurikas, ent siiski-siiski, pidid ju olema ka need teistsugused hetked, mis panid Ainot taluma, olema, jääma, jätkama, pidid ju? Kui ideaalis peaks sündmused romaanis olema nagu sinusoid, siis siin oli mul pidevalt tunne, et tõusutipud jäid ära ja lugejale anti ette langused. Ehk see vaid tundus mulle nii, võin ka eksida, või siis oli Aaltode elu tõepoolest üks lõputu hädaorg, võib ka nii olla,

Igatahes tuleb see nende eesti keeles hiljuti ilmunud kirjavahetus ka ette võtta.

Hoolimata eelnevast, kordan, see oli võrratu lugemine, mida raudselt soovitada romaani-, arhitektuuri-, ajaloo-, elulooraamatute-, naistelugude sõbrale.

[Eva Malkki · Rating 3 out of 5]

Enimmäkseen tätä kirjaa kuunnellessani olin suunnattoman ärsyyntynyt. Jo pitkälti ennen puoltaväliä tuli tunne, etten haluaisi kuulla enää sanaakaan siitä ukosta. (Sillä vaikka tämä onkin Aino Marsio-Aallon "elämäkertaromaani", enimmäkseen tämä on kyllä Alvar Aallosta kertova kirja.) Alussa jo tulee selväksi, että Alvar on itsekeskeinen, omahyväinen, epämiellyttävä, epäluotettava, epäkäytännöllinen, täysin lahjaton niljake ja naistenmies, jota Aino on halveksinut opiskeluajoista lähtien. Ainoa taas kuvataan lahjakkaana, idearikkaana, katkerana, Alvarin kanssa elämänsä hukkaan heittäneenä naisena, joka on kaikkien pariskunnan ja Alvarin parempien ideoiden takana. Jatkoin kuuntelemista saadakseni selville, antaako kirjailija mitään vinkkiä siitä, miksi Aino on ylipäätään nainut halveksimansa miehen, miksi hän kestää mieheltä tuon kaiken ja miksi pysyy hänen rinnallaan, mutta sellaista ei tule. Olen varmaan liian tosikko, mutta minua ärsyttävät suunnattomasti nämä nykyaikaiset elokuvat, tv-sarjat ja nyt myös kirjat, jotka käsittelevät tosielämän henkilöä fiktiona. Varmaan suuri osa kirjan sisällöstä olikin totta, mutta olisin halunnut tietää tarkalleen mitkä kohdat ovat totta ja mitkä keksittyjä. (Loppusanat auttoivat tässä suhteessa hieman.) Se, että kirjoittajan oma asenne Alvaria kohtaan (tai siis vastaan) paistaa niin selvästi läpi, vähentää mielestäni kirjan uskottavuutta. Toisaalta en osaa ottaa sitä ihan kevyesti fiktionakaan.

[Alisa Järvelä · Rating 4 out of 5]

Viihdyttävän ironinen faktaa ja fiktiota yhdistelevä teos Aallon arkkitehtipariskunnasta, kerrottuna puoliso Aino Aallon näkökulmasta.

Aino kuvataan kirjassa vahvana, itsenäisenä naisena, joka kirjan mukaan (ja tosiasioiden valossa) oli erinomaisen ansioitunut arkkitehti. Puoliso Alvar sen sijaan saa roolin luovana pikkupoikamaisena säheltäjänä, jonka edesottamuksia ja sekoilua uuttera vaimo jatkuvasti korjaa.

Vaikka tasa-arvo työelämässä on edennyt paljon siitä ajasta, jossa Aallot elivät ja vaikuttivat, edellä kuvattu asetelma on valitettavan tuttu monelle nuorelle naiselle nykypäivänä. Naisen kokema vähättely ja arvostuksen puute maskuliinisessa maailmassa on kirjassa vahvasti läsnä, ja monessa kohtaa koin suurta turhautumista, kiukkua ja samaistumisen tunnetta Ainoon, jolle muun muassa professori Armas Lindgren toteaa arkkitehtiopintojen alussa, että arkkitehti on ”miehen ammatti” ja ”ainoastaan miesarkkitehdit saavat merkittävimmät suunnittelutyöt”.

Päällimmäisiksi ajatuksiksi lukukokemuksesta jäi pohdinta siitä, olisiko Alvarista tullut yhtä suurta nimeä ilman vaimonsa vankkumatonta tukea ja työtä, jota harvoin kuitenkaan ulkoa päin on tunnustettu. Lisäksi, vaikka kirja on kuvattu Ainon näkökulmasta, monesti lukiessani pohdin, kenestä tämä kirja lopulta kertoo. Viimeistä tähteä varten olisin kaivannut vieläkin syvempää otetta Ainon omiin ajatuksiin.

[Annikka · Rating 4 out of 5]

Aino A. on vahva kunnianosoitus arkkitehti Aino Aallolle, joka jäi elinaikanaan - ja kuolemansa jälkeenkin - systemaattisesti suuren A:n eli Alvar Aallon varjoon. Teos on fiktiivinen, se täytyy muistaa kirjaa lukiessaan. En voinut olla ihailematta Järvelän tapaa kuvata, miten Aino kerrasta toiseen hokee itselleen, ettei saa katkeroitua, koska se tappaa luovuuden, vaan täytyy tarttua uusiin suunnittelutöihin, nauttia viivan piirtämisestä ja oman vision toteuttamisesta. Katkeroitumiseen olisi kyllä ollut syynsäkin.

Alvar Aalto oli teoksen mukaan suorastaan raivostuttava persoona - eikä se kaikki ole kirjailijan tulkintaa. Aino kuitenkin pystyi jollakin tasolla hyväksymään roolinsa. Hän ymmärsi oman työnsä arvon, ja se taisi olla se kantava voimavara.

Teos on myös mielenkiintoinen aikamatka suomalaisen arkkitehtuurin ja muotoilun historiaan. Aiemmin olen lukenut Wivi Lönnin elämästä (Soininen, Valosta rakentuvat huoneet), ja Aino A:ssa Järvelä kuvaa hienosti näiden kahden naisarkkitehdin tapaamisia. Artekin huonekalujakin voi nyt katsoa hiukan uudesta perspektiivistä. Paimio-tuolia esimerkiksi kuvataan aika hersyvästi.

[Reelika Kullerkan · Rating 3 out of 5]

Olles lugenud eelnevalt raamatut Aino ja Alvari kirjavahetusest, siis ajas raamatu algus karvad turri. Aino oli oma kirjades väga malbe ja tagasihoidlik ja ei väljendanud kunagi kibedust sellepärast, et koos tehtud töödele sai alla ikka Alvari nimi. Aeg oli lihtsalt selline ja usun, et protestiks ei näinud Aino mõtet. "Aino A." raamatus on aga autor andnud Ainole hääle, mida Aino päriselus kunagi ei väljendanud. Autor on läbi teose toonud välja Aino kõige salajaseimad mõtted nö Käbivihikuna (mis on samuti fiktsioon), kuhu paneb kirja oma ideid ning mõtteid kaaskondlaste kohta, mida neile öelda ei julgeks. Autor on küll öelnud, et on lugenud tuhandeid lehekülgi Aino ja Alvari kohta ja kirjavahetusi ja artikleid, aga raamatust on enamus ikkagi fiktsioon ja jätab nii Ainost kui Alvarist äärmustesse kalduvate inimeste mulje.

[Milja Fromholtz · Rating 4 out of 5]

Tämä kirja on erinomainen esimerkki lempiaiheestani: miksi naisista on historiallisissa teoksissa niin vähän merkintöjä? Siitä yksinkertaisesta syystä, että historiankirjoitus perustuu pääasiassa arkistoihin, jotka taas perustuvat erilaisiin rekistereihin ja tietoihin omistussuhteista, poliittisista ja yhteiskunnallisista valta-asemista ja perimysjärjestyksistä. Missään näistä ei naisilla ennen 1900-luvun loppupuoliskoa ollut juuri osuutta - vaikka monissa tapauksissa naiset saattoivat olla suuriakin taustavaikuttajia, haamutoimijoita sekä jopa pääsuunnittelijoita, kuten Artekin toisesta perustajasta Aino Marsio-Aallosta inspiraationsa saanut tarina ovelasti vihjaa.

Tästä syystä naisista kertovat historialliset teokset joutuvat pohjaamaan erilaisiin metodeihin, haravoimaan lähdeaineistoa sieltä sun täältä ja rakentamaan siltä pohjalta käsityksen siitä, mitä on mahtanut tapahtua. Siitä Aino A. on erinomainen esimerkki. Pidin suuresti kirjailijan ottamista vapauksista kirjoittaa Ainolle oma päiväkirja, jonka kautta hän peilaa koko suunnittelijapariskunnan tarinaa ja herättää henkiin historiikeissa aiemmin varjoon jääneen taiteilijan.

[Aapo · Rating 4 out of 5]

Kirja keskittyy erityisesti painamaan Alvar Aaltoa alas kansakunnan kaapin päältä ja nostamaan Aino Aaltoa visionäärinä, Aallon arkkitehtuurin kantavana voimana ja Alvarin mentorina. Onneksi koko kirja ei ole tätä ränttäystä, vaan saa Alvarkin hieman tunnustusta. Ihan jo senkin takia, että jossain vaiheessa kirjaa Alvarin moittiminen alkoi jo puuduttaa.

Kirjaa varten on tehty hyvä määrä taustatutkimusta, eli tarina on runsas historiallisista faktoista, mutta se ei myöskään jää niihin kiinni. Hyvä biofiktion tapaan se esittää uskottavan näkemyksen siitä, mitä nämä todelliset ihmiset ovat ehkä ajatelleet.

Kysymys heräsi, että onko arkkitehtuuri edelleen yhtä miehinen laji, jossa naisen on vaikea saada oikeudenmukaista tunnustusta.

[Maile · Rating 4 out of 5]

Imeline austusavaldus Ainole, naisele, kes oli suure arhitekti varjus, aga vaat et imelisem ja paremgi. Lugu on küll fiktsioon, ags nii usutav ja olengi veendunud, et ilmselt kõik nii oligi. Väga mõnusas sõnastuses kirja pandud ja tõlgitud. Lugu ise küllalt melanhoolne, tänapäeval vist ei jääks selline naine nii tagasihoidlikuks, aga eks ajad olidki teised ning kuskilt pidi see naiste võidukäik ju ka alguse saama. Ülimalt soovituslik lugemine! Mulle meeldib väga Soomes ilmunud kaanekujundus - see sirkel, taburet ja naise vari mõjub nagu rusikad silmaauku..
PS! Ka mul on kodus “ema pitspüksid” 🤣

[Liisi Laineste · Rating 4 out of 5]

Muhedalt ja tundlikult kirjutatud raamat Alvar Aalto naisest Ainost. Fiktsioon, aga biograafilise algmaterjaliga. Naisküsimus: kas naine võib olla looja või on ta siis juba pooleldi mees? Vajaduse ja ainulaadsuse (aino-a:) küsimus: kas ühest inimesele piisab ja mida me tõeliselt vajame? Geniaalsuse küsimus: kas see tähendab karismaatilist hullumeelsust? Alvar Aaltost maalitud koomiline pilt küll kordub varieerudes, aga on soe ja aktsepteeriv. (Parem ja otsatult soojem raamat kui sama autori Kahel pool koske)

[Jenni Rissanen · Rating 5 out of 5]

Kirja kertoo Alvar Aallon varjossa eläneen vaimon Ainon tarinan. Lainasin kirjan summanmutikassa kirjastosta, ja se tempaisi mukaansa heti ekoilta sivuilta. Kirjassa on vahva faktapohja, ajatukset ja dialogi ovat fiktiota.

Suuri arkkitehtimestari Alvar tuli tönäistyä alas jalustaltaan, todellinen taituri olikin Aino. Työskentelyn lisäksi hän pyöritti yrityksen ja perheen kaoottista taloutta sekä arkea ja nieli Alvarin toistuvat naisseikkailut. Kahden lapsen lisäksi Aino oli käytännössä äiti myös Alvarille.

[Ene Michelis · Rating 3 out of 5]

Ilukirjanduslik fiktsioon, milles ka tõepõhja all. Mitte ei oleks tahtnud sellise mehe nagu Alvar Aalto naine olla... Omi tundeid pani Aino kirja nn Käbivihikusse. "See on mõeldud sellistele mõttevälgatustele, mida ta ei taha teistega jagada. Ja mõtetele, mida ta ei saa välja öelda." (lk16). Raamatu lõpus, enne oma surma (suri 54aastasena vähki) palub ta Alvaril seda lugeda.
Estonia teatri arhitektiks Wivi Lönn koos Armas Lindgreniga - uus fakt mulle (lk139). Wivi oli Ainole sõbranna eest mingil eluetapil. Wivi tegi koostööd Alvariga.
Hea tõlge - Kai Aareleid.

[Ülle · Rating 5 out of 5]

„Aino A” on elulooromaan Alvar Aaltoga abiellunud, temast 4 aastat vanemast andekast arhitektist Aino Marsiost. Ajal, mil arhitektina võeti tõsiselt vaid mehi, tegutses Aino Aalto-Marsio ositi kui Aalto kaubamärgi sisukam pool, ositi kui andeka, kuid püsimatu Aalto variautor. Kui uskuda Järvelät. Haarav lugemine sõdadevahelise Soome ehituskunsti suurkujudest, naise võimalustest tõusta professionaalina kõrgustesse, loomingulise eneseteostuse ja armastuse põimumisest.