Kirjan nimi oli harvinaisen harhaanjohtava, Fitz ratkaisee - kun nimenomaan se ei kyllä ratkaissut yhtään mitään, edes avioliittoaan koskevaa dilemmaansa. Jatkuva Fitzin naisasioiden vatvominen ja veivaaminen ees taas alkoi jossain vaiheessa ottaa kupoliin aika rankasti, ilmeisesti taustalla kulkevaksi sivujuoneksi tarkoitettu "akkain mittelö" alkoi itse asiassa nousta lähes pääjuoneksi. Ei siinä muuten mitään, mutta kun se oli kirjan surkeinta antia, niin... Ällistyttävää oli myös poliisityön kuvaus, joka ei ollut ensimmäistäkään totuudenhippua nähnytkään. Tutkimushaaroistakaan oli turha puhua, kunhan nyt yksi epäilty noukitaan ja sen jälkeen aletaan nokkia sitä riittävästi, jotta saadaan tunnustus, oli se sitten oikea tai väärä ja päästään omiin puuhiin, vaikkapa etelään lomalle. Koko ns. rikostutkinta tuntui päätyvän ihan sivuosaan. Hohhoi. Harvinaisen surkeasta esityksestä huolimatta loppuun oli saatu aikaiseksi varsin mukava koukku! Tästä pointsit kirjoittajalle. Vaikka se jäikin vähän jollain tapaa "keskeneräiseksi", niin sen idea oli kuitenkin yllättävän hyvä muuten niin puuduttavan kirjan läpikahlaamisen jälkeen.
Satunnaisesti kirjan sivuilta löytyi myös todella osuvia tokaisuja ja varsin nasevaa dialogia, joka meinasi ajoittain hieman kohottaa suupieltä. Kuitenkaan sekään laji ei sitten oikein kirjailijalta sujunut ihan "kympillä" vaan puskaan pölähdettiin useampikin kerta tekonokkeluuden myötä. No, yhtäkaikki, näiden ansiosta kirjan tahkoaminen oli edes hitusen mielekkäämpää.
A young boy is lost. Fitz, a police psychologist, is called in to sort out the suspects. The child's family, his teacher, the police and even Fitz's family need analyzing and sorting by our favorite shrink.