Tauko – Jolloin luovuin vaateostoksista vuodeksi ja pilasin elämäni ehdoin tahdoin

by Laura Friman

”Moni tarina elämässäni voisi alkaa lauseella: sen piti olla vitsi.”

Mitä tapahtuu, kun himoshoppaaja tekee julkisen uudenvuodenlupauksen ja menee vaatteidenostolakkoon? Seuraa tapahtumarikas vuosi, jolloin Laura Friman luopuu vaatehankinnoista - uusista ja kierrätetyistä, pikamuodista ja vastuullisista pikkubrändeistä. Ei mekkoa syntymäpäiville, ei kumppareita sienimetsään.

Tauko on riemastuttava, samastuttava ja suorasukainen kuvaus aiheesta, joka yhdistää lukuisia nykyihmisiä: tunteikkaasta ja hankalasta suhteesta kuluttamiseen. Se on myös kertomus itsetuntemuksesta, muistoista, rahankäytöstä, työelämästä, parisuhteesta, uusperheen arjesta - ja vuodesta 2020, josta tuli poikkeuksellinen useammallakin tavalla.

Genres: Nonfiction, Audiobook, Finnish Literature, Fashion, Self Help

219 pages, Hardcover

First published September 27, 2021

Reviews

[Pekka · Rating 4 out of 5]

90-luvun loppupuolella palasin kolmeksi vuodeksi synnyinkaupunkiini Hämeenlinnaan. Kerran kirjaston musiikkiosastolla skeittikaverini esitteli minulle tyttöystävänsä Laura Frimanin. Siitä asti olen seurannut Lauran nousujohteista uraa. (Välillä myös lähietäisyydeltä, hän on nimittäin haastatellut minua kolmesti: nuortenlehteen skeittauksesta 1998, nettiin käännöstöistä 2008 ja radioon palindromeista 2018. Mitä mahtaa tapahtua 2028?)

Kirja on odotetun hauska, rohkea ja fiksu. Viihdearvonsa lisäksi se antaa myös ajattelemisen aihetta. Vaatteiden ostaminen ei koskaan ole ollut minulle ongelma, pikemminkin ostamattomuus, mutta kirja sai silti minut miettimään kulutuskäyttäytymistäni. (Lisäksi se sai minut ottamaan pitkästä aikaa yhteyttä Lauran muinaiseen poikaystävään ja käymään skeittaamassa hänen kanssaan.)

[Susa · Rating 4 out of 5]

Ottaen huomioon kuinka vaikea suhteeni on sekä huumorilla kirjoitettuihin kirjoihin (hyvin kompleksinen, olen vakava lukija, jota harvemmin huvittavaksi tehty teksti naurattaa, lähinnä vain ärsyttää) että Laura Frimaniin (kadehdin häntä valtavasti ja välillä hän myös ärsyttää valtavasti (kadehdin siis asioita jotka myös tahtoisin itselleni ja ärsyynnyn niistä, jotka taas tunnistan itsestäni, oi ihmisluonnon onnea)) yllätyin siitä, että pidin tästä. Paljon! Oivaltava, sivaltava, itseironinen, rehellinen ja inhimillinen teos, joka ohjaa mutta ei paasaa tai opeta.

Ja siis jopa kaltaiselleni huumorintajuttomalle ryökäleelle tämä oli hauska. Hihitin pari kertaa ääneen, mikä on iso juttu. Itken kirjoille, en naura. Totuuden nimissä toki lisättävä, että muutamassa kohtaa myös itketti.

Kiitos Laura! Tämä oli hyvä. (Ps. Jaan myös inhosi astianpesukoneen tyhjentämistä ja niitä saakelin lettilegginssejä kohtaan!! )

[Heidi · Rating 3 out of 5]

Hei olipa tää hauska ja hyvä! Niin kuin pitkä ja imaiseva naistenlehtiartikkeli, jossa on myös dataa mutun tukena.

Vaatteet on myös tunnetta ja turvaa, ei pelkästään aatteita tai ulkonäköä. Ostolakkojen ja muiden tempausten ohella tarvitaan isoja muutoksia julkkisten ja tv-sarjojen "joka päivä eri vaatteet" -bluffiin ja ensisijaisesti muutos vaatetuotantoon ja kertakäyttökulttuuriin. Ihan sairas ajatus, että maailma ja sen eliöt tuhoutuu osittain glittertoppien takia!

[Inka Partanen · Rating 3 out of 5]

Tämä oli oikein viihdyttävä kirja. Pidin itse viime vuoden ostolakkoa, ja kirjaa lukiessani vuoroin nauratti ja vuoroin (melkein) itketti, miten samanlaisten sukupolvikokemusten äärellä olemme Frimanin kanssa olleet. Friman poimii näitä havaintoja tarkkanäköisesti ja rempseästi. Kirja ei nyt vie mihinkään tulkinnan tai johtopäätösten sfääreihin, mutta ei ehkä ole tarkoituskaan. Pientä ajatusta herää lukijalle ja lopun aikaa on varsin mukavaa, mikäs siinä.

[Lotta · Rating 2 out of 5]

Kuuntelin tämän teoksen kirjaiija Laura Frimanin itsensä lukemana äänikirjana. Teos herätti minussa alusta saakka vastenmielisyyttä ja sen kuunteleminen tuntui ajanhukalta, mutta sujuva luenta ja kiintoisa kielen käyttö sai minut jatkamaan kirjan loppuun.

Friman asettuu kirjassaan häpeilemättä muiden yläpuolelle, tehden omasta, vuoden kestävästä vaatteiden ostolakostaan valtavan suuren numeron, ja antaa ymmärtää, että jokainen itseään kunnioittava nainen on kiinnostunut design-vaatteista ja haluaa seurata pukeutumisen trendejä. "Sillä pukeutumisella todellakin on väliä", hän toteaa, ja ymmärtää vähävaraisia pikamuodin käyttäjiä ajattelematta ollenkaan, että se halpatyövoimalla tuotettu laaduton rättiläjäkin on monien ihmisten taloudellisten mahdollisuuksien saavuttamattomissa. Hänen asenteestaan huokuu kauas oikean köyhyyden ymmärtämättömyys, ja oman hyvätuloisuutensa ja keskiluokkaisuutensa sokaisemana hän näkee oikeana maailmana vain pääkaupunkilaisen nuoren aikuisen kuplan. Jos ajatus siitä, että joutuisi käyttämään samaa vaatetta uudestaan aiheuttaa hyperventilointia, en tiedä miten hän selviytyisi jos vaatteiden hankkiminen olisi mahdollista vain hyväntekeväisyyden löytölaarien kautta. On mahdollista, ja todella myös toivon, että hyväosaisen näkökulmaa on kärjistetty kirjaa ja keskustelun aiheuttamista varten, mutta pelkään, että näin ei ainakaan kokonaan ole.

Itsessäni heräsi paljon tunteita kirjaa kuunnellessani, mikä lienee hyvän kirjan merkki. Koin kirjoittajaa kohtaan hetkittäin lähes vihaa, usein kateutta ja välillä myös sääliä. Pienessä kuplassaan hän kuitenkin tuntee samoja tunteita kuin kaikki muutkin, ja painii samojen ongelmien kanssa kuin iso osa muistakin ihmisistä. Se riittämättömyyden tunteiden, joukkoon kuulumattomuuden tunteiden ja hyväksymisen kaipuun täyttämä Laura, joka joidenkin rivien väleissä vilahtelee, vaikuttaa kiinnostavalta ja aidolta ihmiseltä, johon olisi kiinnostavaa tutustua. Se Laura, joka hermostuu bonuslapselleen meikkilaukun penkomisesta ilman lupaa, on inhimillinen ihminen työpaikastaan tai sosiaalisista kontakteistaan huolimatta.

Jotta totuus ei unohtuisi, hän palaa lopussa tuttuun yläpositioonsa, josta käsin hän alkaa jaella neuvoja niille tavallisille, ymmärtämättömille ihmisille, jotka vielä eivät ole ymmärtäneet kierrätyksen ja niin kätevien (ja sairaan kalliiden) vaatevuokraamojen mahdollisuuksia maailman pelastamisessa.

[Milla Periaatteen Nainen · Rating 4 out of 5]

Koska selvisin maailman vittumaisimmasta muuttosiivouksesta kuunnellen koko yön Laura Frimanin itse äänikirjaksi lukemaansa teosta ja sain voimaa kaikesta vertaistuesta (koska je suis Laura; tunnistan niin monta ajatuskelaa ja toimintamallia ja luonteenpiirrettä että oksat pois), en ehkä pysty suhtautumaan tähän kirjaan kovin objektiivisesti.

Sehän kertoo vähemmän vaatteista (joskin haluaisin päästä tonkimaan Frimanin vaatekaapille) kuin elämästä yleensä, mutta päiväkirjamainen toteutus ja lukijan puhuttelu ja kaikki toimivat. Kaiken tämän vuoden kulutuskriittisen kirjallisuuden keskellä tässä oli armollisuutta ja huumoria ja siitä puuttui ratkaisukeskeisyys (jota kyllä arvostan muissa teoksissa, mutta tämä oli lempeää).

Jos nyt jotain kritiikkiä niin kirjassa oli jonkin verran toistoa ja sellaisia "tästä lisää myöhemmin!"-cliffhangereita, mutta ei haittaa, ihana se silti oli.

[Laura · Rating 3 out of 5]

Teoksen kertoja oli mielestäni ehkä vähän liikaa oman elämänsä Bridget Jones ja jatkuva itsesäälin ja -ironian sekoitus karsi lukukokemuksesta tähden pois. Kirja on kuitenkin hyvän ja tärkeän asian kannalla ja toivottavasti itse kukin pysähtyisi miettimään oman ostohysteriansa perimmäisiä syitä ja seurauksia.

[Tuike · Rating 2 out of 5]

Tämä oli kuin erityispitkä, erinomaisesti kirjoitettu artikkeli naistenlehdessä. Laura Friman kirjoittaa pettämättömän sujuvasti herkutellen yksityiskohdilla, tarjoillen sopivissa paikoissa tutkimustietoa ja itseironisia anekdootteja. Kokonaisuus pääsee paikoin myös yhteiskunnalliselle tasolle, mutta pidemmän päälle pyöriskely läpeensä etuoikeutettua elämää viettävän keskiluokkaisen länsimaisen ihmisen itsetunto-ongelmissa uuvuttaa. Kuunneltuna Frimanin runsaasti viljelemät pienet kommentit (tyyliin "morjens") ärsyttivät, luettuna ne tuskin olisivat hypänneet silmille.

[Laura · Rating 3 out of 5]

Kuuntelin tätä melkein kolme kuukautta, mutta se toimi yllättävän hyvin, kun kyse on Laura Frimanin ihanasta more is more -kirjoitustyylistä. Naseva, itseironinen ja raikas teos ostamisesta, tunneostamisesta ja vaatteista osana (kuluttaja-)identiteettiä. Näkökulma on kivan henkilökohtainen, samastuttava ja hauska. Pidin kyllä, ja herätteli taas muistamaan omia kulutusperiaatteita hieman paremmin. Tauko voisi todella tehdä hyvää.

[Teemu Kunto · Rating 2 out of 5]

Tykkäsin aluksi tosi paljon ja nauroin jopa ääneen muutaman kerran. Pidemmän päälle ”itseironia” aiheutti päänsärkyä. Muutamia hauskojakin oivalluksia, mutta en oikein tiedä mitä kirja yritti sanoa.

[noorannina · Rating 4 out of 5]

Hauska, ihana ja aito ❤️

[Maria Aho · Rating 4 out of 5]

Kevyttä, helppolukuista tekstiä. Tuntui melkein pitkältä kolumnilta tai blogipostaukselta, jonka ansiosta kirja tuli luettua nopeasti. Hyvää pohdintaa nykyajan vaate- ja kulutuskulttuurista!

[Anna Reta Maria · Rating 3 out of 5]

Paikoin kirja jätti kylmäksi, varsinkin räväyttävän otsikon jälkeen: "pilasin elämäni". En kokenut, että kirjoittajan elämä meni pilalle. Kirjassa ei oikeastaan ollut edes kuvailuja siitä, kuinka viimeiset sukkahousut ovat menneet rikki, on talvi ja pitäisi laittaa mekko juhliin päälle. Tai kuinka viimeiset oikeasti mukavat housut puhkeavat peruuttamattomasti. Miten sitten toimitaan?

Enemmänkin kirja oli pohdiskelu suomalaisista vaatetottumuksista ja niiden pienestä ravistelusta. Sellaisena teos toimi ihan hauskasti ja itseironisesti. Tämä teos on omiaan herättämään ajatuksia omasta (pika)muotisuhteestaan, jos aihe ei ole entuudestaan tuttu.

Plussaa plus-kokoisen naisen vaatepohdinnoista.

[Marja · Rating 3 out of 5]

Tämä oli niin viihdyttävä, että melkein tekisi mieli antaa neljä tähteä. Sujuvaa sanailua ja tarkkanäköisiä huomioita, mutta pidemmän päälle ylenmääräinen itseironia ja hassunhauskat huomautukset alkoivat puuduttaa. Jostain syystä kirja ei sitten kuitenkaan loppujen lopuksi kummemmin "koskettanut", vaikka hauskoja sukupolvikokemuksia tarjosikin. Ja Friman itse äänikirjan lukijana oli erittäin hyvä!

[Sanni · Rating 4 out of 5]

”[K]un puhumme vaatteista, puhumme aina myös tunteista, ehkä ennen kaikkea juuri siitä. Puhumme itsestämme, historiastamme, toiveistamme, kivuistamme ja häpeästämme — kaikista syvimmistä jutuista. Ihan koko ajan.”

[Anna · Rating 3 out of 5]

Viihdyttävä synninpäästö vaatteiden rakastajille ja ostosnarkkareille. Arvostan itseironiaa ja avoimuutta, nauratti.

[Emilia Hursti · Rating 5 out of 5]

Niiiin samaistuttava! Kuuntelin tämän äänikirjana, Laura on vaan ihana!

[Mai Laakso · Rating 4 out of 5]

Laura Frimanin omakohtainen teos Tauko kertoi hänen uudenvuoden lupauksestaan. Hän nimittäin lupasi olla ostamatta vaatteita seuraavan vuoden aikana. Aika hurja lupaus. Olen itse kokeillut laihduttaa, olla tipattomalla, olla sokerittomalla dieetillä jne., mutta vain tammikuun ajan. Toisinaan lupaukset jatkuvat pitempään, mutta kyllä ne kesään mennessä ovat loppuneet. Vuosi on pitkä aika. Laura Friman kertoi kirjassaan hulvattomasti mitä vuoden aikana tapahtui.

Toivon, että luet tämän kirjan ja alat itsekin miettimään ostoskäyttäytymistä mm. vaateostoksilla. Vähempi on parempi ja luonto kiittää.

[Tupu · Rating 3 out of 5]

Been there, done that. Kirjailijan nimi piti googlata, kun heti alusta tuli tunne, että tämä henkilö pitäisi tietää jostakin. Olen aika pihalla somestaroista. Kirja oli paikoitellen hauska, itseironisuudessaan helppoa kuunneltavaa tekemisen ohessa. En ihan pystynyt samaistumaan, ikäero? tai sitten olen vaan kumma naiseksi, kun minua ei juuri kiinnosta omat eikä muiden vaatteet ja shoppailenkin äärimmäisessä tarpeessa. Sinänsä mukava matka toisenlaiseen maailmaan. Olisin antanut 4x* mutta brändidroppailu, josta tuli mainos-/kaupallinen yhteistyöfiilis, pudotti yhden tähtykäisen pois.

[Pihlis · Rating 3 out of 5]

Mukaansatempaava kirja: toimiva rakenne, hauskaa ja nokkelaa kieltä, kiinnostava aihe ja nostan hattua Frimanille itsensä ja persoonansa peliin laittamisesta.

Mutta: pakko sanoa, että välillä liioittelun ja kärjistämisen tyylillisiin maneereihin ja (inho)realistiseen elämäkerta-/päiväkirjagenreen liittyvä äärimmäinen jakaminen ja ronski sietämättömän neuroottisuuden rajamailla seilaaminen oli jumaliste tosi raskasta kuunneltavaa. Kirja ajoittain tulvii metatason itseinhoista terapiapuhetta ja siihen reagoimattomuus vaatii lukijalta enemmän etäännyttämisen taitoa kuin mitä voi mielestäni perustellusti odottaa. Tai sitten pitää olla holtittoman avautumisen ja nolojen ja kiusallisten tunnustusten ystävä ja nauttia vahingonilon kokemisesta. (Tietysti alaotsikosta "-- pilasin elämäni ehdoin tahdoin" olisi voinut päätellä jotain.)

On tosi tärkeää, että mielenterveydestä, ruumiillisuudesta ja kehosuhteesta puhutaan julkisuudessa ja että naistyypillisen "turhamaisuuden" pilkkaamisen seksistisiä lähtökohtia avataan ja puretaan, mutta olisin silti toivonut, että asioita olisi ajoittain käsitelty hieman vähemmän autobiografisella otteella ja teoreettisemmin, vaikka tämä nyt päiväkirja tietysti onkin. Tälläkin tyylillä ja genrellä on varmasti rakastajansa - en vain satu olemaan yksi niistä.

[Katriina Laturi · Rating 3 out of 5]

Ajatuksiaherättävä kirja. Olisin vain toivonut kirjoittajan luottavan siihen, että hänellä on sanottavaa ja että se kyllä riittää pitämään mielenkiinnon yllä. Jatkuva vitsin vääntäminen, itseironisten nokkeluuksien suoltaminen alkoi puuduttaa ja tympiä jossain kohtaa. Liika on liikaa ja vesittää kirjoittajan pointtia.

[Anne-Mari · Rating 2 out of 5]

Tykkäsin alkuun ideasta, itseironiasta ja suorasta kirjoitustavasta. Lopputulos oli kuitenkin 7 tuntia nelikymppisen naisen ulkonäkökriiseilyä, vähän vanhentuneen jämäkkiä tasa-arvoajatuksia, ja loputtomasti "ei tämä varmasti ole enää ensi vuonna muodissa, en voi tehdä tätä enää" -panikointia.

Vaateajatuten heijastelu suurempiin kuvioihin (itsetuntoon) ja se yllä mainittu terävä kirjoitustyyli saivat kuuntelemaan koko kirjan, vaikka hyvästä alkuasetelmasta huolimatta se läsähtikin itseään toistavaksi, naiiviksi ja aika epäsamaistuttavaksi sekä etuoikeutetuksi ja ylimieliseksi itsetunto-ongelmien jankuttamiseksi.

2 tähteä koska alkuun viihdytti. Lopussa ärsytti paikoin niin paljon, että tekisi mieli poistaa nekin tähdet.

Helmet-haaste 2023:
6. Kirjan kansikuvassa on vaate tai kirjan nimessä on jokin vaate

[Marianna Jokila · Rating 5 out of 5]

Välillä mietin, että onpa ärsyttävää, kun jokaiseen lauseeseen on yritetty tunkea vitsi tai hehkutusta kirjoittajan miehestä. Sitten totesin, että vika on kyllä minussa itsessäni, jos hauskuus käy ärsyttämään tai se, että joku tykkää omasta miehestään.

Aloitin oman vaateprojektini muutamia vuosia sitten ja siihen liittyen olen lukenut varmaan kaikki Suomessa aiheesta kirjoitetut kirjat. Jostain syystä ne ovat ärsyttäneet aina samojen asiantuntijoiden haastatteluilla sekä jonkinlaisella ylhäältä alas katsovalla asenteella. Frimanin Tauko sen sijaan kertoi juuri niistä tunteista, joiden kanssa itsekin teen jatkuvasti eniten töitä. Kirja oli tarkkanäköinen, rehellinen ja armollinen. Kuuntelin tämän äänikirjana, ja Friman oli myös erittäin miellyttävä lukija.

[meri · Rating 4 out of 5]

tää oli yllättävän hauska. ärsytti kuitenkin todella moneen kertaan kuten usein keskiluokkaisten ihmisten kärsimyksisyä lukeminen ärsyttää xD olin myös järkyttynyt että jengi oikeesti tilailee nettikaupoista 100kg kamaa eikä palauta ees huonoja??? noh ainakin friman myöntää että hänen kaltaiset kuluttajat ovat syy maailman tuhoon jne. mutta kaikki tuo sikseen, tää oli ideana ja kirjana erittäin hyvä ja hauska, kirjan ansioita ei vähennä kirjailijan hirveä(n yleinen) suhtautuminen pikamuotishoppailuun :D otti huomioon monia vaatteisiin liittyviä näkökulmia lapsuusulkonäkötraumoista moneen muuhun. toimi. (ja myös ihanaa huomata miten moneen en enää samaistu t. edelleen toipuva ex-shoppailuharrastaja)

[Eerika · Rating 3 out of 5]

Rehellinen ja inhimillinen sukellus yhden ihmisen kulutushistoriaan, sen pohtimiseen ja muuttamiseen. Viihdyinkin, hihittelin vähän, välillä tosin väsyin jatkuvaan itseironiaan vaikka tiedän sen Frimanille tyypilliseksi. Jollain tasolla teos jäi kuitenkin kaukaiseksi, mutta luulen sen johtuvan minun ja kirjoittajan erilaisuudesta kuluttajana, jolloin samaistumispintaa ei ollut niin suuresti.

[Minni · Rating 3 out of 5]

Kuplivanhauska, itseironinen kirjoitustyyli ensin hurmaa ja sitten väsyttää, niin että pikkuisen pitää harppoa. Täydellisen valaistumisen puutteesta huolimatta loppuun asti jaksanut lukija palkitaan, varsinkin jos on neuloosin riivaama.

[Mikko Leppälä · Rating 2 out of 5]

2,5⭐ paikoin ihan hauskasti kirjoitettu, mutta kuitenkin aika tyhjänpäiväinen kirja, ekan koronavuoden dokumentointia. Eipä haittaa kuitenkaan, että luin, koska oli niin ohut ja isolla fontilla painettu, ettei lukemiseen kulunut kuin muutama tunti.

[Viivi Laiho · Rating 3 out of 5]

Taas kirja, jossa mielenkiintoinen idea ja hyviä ajatuksia, mutta oma huumorintajuni ei vaan taida riittää tähän tyyliin. Vähän liikaa sulkuja tekstin keskellä, oman vartalon sättimistä ja sivukaupalla kuvausta siitä kuinka kirjailija kirjoittaa tällä hetkellä krapulassa.

[Hanna Douaud · Rating 2 out of 5]

Hauska, mutta superpinnallinen

[Mintti · Rating 2 out of 5]

Äh. Hyvä aihe, mutta liian hyväosaisen valkoisen naisen ihme kitinää. Hiersi pahasti.