Kuinka nuoresta lahjakkaasta tytöstä ja uransa jo kertaalleen lopettaneesta urheilijasta tuli suomenennätysnainen ja yksi Euroopan parhaista naispika-aitureista?
Kortteen matka on ollut uskomaton, ja monien on ollut vaikea uskoa sitä todeksi. Entisestä koulukiusatusta on tullut urheilukansan suursuosikki. Lähes viiden vuoden kilpailutauko ja raastavat terveysongelmat olivat viedä nuoren naisen hengen.
Unelma elää ja edessä siintävät Tokion kesäolympialaiset 2021.
Yli kaikkien aitojen kertoo Annimarin uran vaiheet ja avaa hänen sielunmaisemaansa. Se paljastaa kovan ja määrätietoisen, itsepäisenkin urheilijan. Ja herkän ja haavoittuvaisen ihmisen.
Tämä ei ole kirja, vaan päiväkirja. Jäin ihmettelemään mikä tässä on Mika Saukkosen panos, puhtaaksikirjoitus? Ainoa hänen nimiinsä menevä näkemys esiintyy kirjoittajan esipuheessa, muutoin äänessä on koko ajan Annimari. Vielä uraansa jatkavista urheilijoista ei pitäisi kirjoittaa kirjoja. Tässäkin on sellaista sälää, joka ei laajemmassa perspektiivissä nousisi mukaan.
Mutta kyllä päiväkirja vahvistaa kuvan Annimarista lujatahtoisena, sisukkaana ja lahjakkaana urheilijana – ja lahjakkaana manipulaattorina. Niin tuhannet kerrat miehet häntä auttavat, ja naisetkin. Hän saa jopa yhden leikkauksen ruotsalaislääkäriltä ilmaiseksi. Kun Annimari huitelee ympäri maailmaa eikä tuloja juuri ole, aloin ihmetellä, että mistä rahat, kun samaan aikaan on jatkuvia magneettikuvauksia ja sairaalareissuja. Loppua kohden Annnimari avautuu rahaongelmista ja vanhemmat ja isoäiti ovat merkittävimpiä sponsoreita usein.
Yhtä paljon kuin päiväkirja, teos on sairaskertomus. Lukija putoaa jo uran alkuvuosina kaikkien vammojen kyydistä. Hän joutuu tavan takaa sairaalaan milloin urheilun vuoksi, milloin kohellettuaan tai oltuaan huono-onninen muuten vaan. Vuoden 2020 kohdalla Annimari alkoi itsekin laskea että kesken vuotta hän oli ollut jo yli kymmenen kertaa magneettikuvauksessa ja kortisonipiikkikiintiökin alkoi olla täynnä. Kirja antaa huonoa esimerkkiä nuorille urheilijoille siitä, kuinka sairaana ja huonovointisenakin Annimari menee harjoituksiin. Kaksi kertaa hän loukkaa itsensä treeneissä kun tekee valmentajan kiellosta vielä yhden ylimääräisen treenin.
Valmentajien ja muutaman läheisen suuhun kirjaan on laitettu arvioita ja kuvauksia Annimarista. Annimari ei kuitenkaan itse pohdi lahjakkuuttaan. Lukija kyllä joutuu sitä pohtimaan, kun hän 2017 aloitettuaan uran uudelleen juoksee parin kuukauden treenillä 13,80, kun vuosien takainen ennätys oli 13,46. Onkohan annettu kuva välivuosien täydellisestä treenitauosta ihan kohdillaan?
Huomiota varmaan tulevat saamaan lukuisat poikaystävät. Aikamoista urheilumaailman namedroppingia kirja sisältää Amerikan ammattiurheilijoista, ammattinyrkkeilyn maailmanmestariin ja yleisurheulun Kuka kukin on -osastoon. Kova on vaatimus aitajuoksijamiehillä päästä Annimaria lähelle: alle 13 sekuntia 110 aidat, niin onnistuu. Jono on lyhyt. Namedroppingia on siinäkin mielessä että kirjan tiheässä ihmisjoukossa esiintyy aivan oudoiksi jääviä nimiä. Joskus pelkkiä etunimiä. Vähempikin olisi riittänyt.
Kolme pistettä Annimarin sisukkuudesta ja positiivisuudesta.
Kortteen tarina on yllätävän vaiherikas. Se avaa yleisurheilun maailman minulle aivan uudella tavalla ja osoittaa, kuinka sisukas urheilija Korte on. Toisaalta kirja saa kummastelemaan, minkä takia jo nuorena toistuvasti loukkaantunut jatkaa urheilua, vaikkei sillä edes tienaa. Kummastelua seuraa ihailu: joku on niin omistautunut asialleen, että tekee sitä, vaikka kroppa hajoaa, eikä rikastu - vau! Korte näyttäytyy kirjassa aika impulsiivisena (esim. vaihtaa maata tai ostaa koiran/asunnon hetken mielijohteesta), mutta myös erittäin kurinalaisena (noudattaa huippu-urheilijan tarkkaa päivärytmiä, jossa ei ole mitään turhaa). Hän vaikuttaa ihmiseltä, josta kaikki pitävät ja joka saa helposti ystäviä, ja joka unelmoi monenlaisista asioista tulevaisuudessaan. Harmi, että elämäkerta on kirjoitettu nyt jo, kun huippu-urheilijan ura on vielä kesken, mutta sitä suuremmalla syyllä toivon vilpittömästi, että Kortteen tulevaisuudessa tapahtuu niin hienoja asioita, että kirja saa jatkoa (mutta eri kirjailijan toimesta, tämä oli kielellisesti todella ankeaa luettavaa).
Ihan ok kirja. Tuskin silti luen mitään Saukkosen kirjoittamaa enää. Kirjan puolivälissä myös rupesi tökkimään se name-dropping, itse asia oli aivan turha, mutta liekö piti saada kirjasta juttuja aikaan.
Upea tarina suurista vastoinkäymisistä. Suosittelen jokaiselle joka tietää Annimarin tarinasta ja varsinkin niille jotka ei tiedä. Annimarin näköinen kirja