Sellejä, salonkeja ja saunakamareita - mistä löytyi luova tila?
”Naisella on oltava oma huone, jos hän aikoo kirjoittaa”, julisti Virginia Woolf lähes sata vuotta sitten. Lisävarusteiksi hän esitti hyvää äänieristystä ja lukittavaa ovea. Miten nämä toiveet toteutuivat hänen aikalaisillaan kirjailijanaisilla Suomessa?
Omat huoneet avaa ovia kulttuurikoteihin ja keuhkoparantoloihin, kesähuviloihin ja hotelleihin, vinttikamareihin ja vankiloihin. Tervetuloa Anni Swanin erämaa-ateljeehen ja Aino Kallaksen kirpputorilöydöillä kalustettuun tuulenpesään! Peremmälle vain Hella Wuolijoen komeisiin kartanoihin ja Maria Jotunin töölöläiseen antiikkiasuntoon jugend-ryijyjen ja buddha-patsaiden sekaan!
Tietokirjan kymmenen päähenkilöä edustavat sukupolvea, jonka myötä naisten ammattimainen kirjoittaminen vakiintui Suomessa. Heidän huoneistaan avautuu ikkunoita koko aikakauteen, sen ihanteisiin ja ilmiöihin sisustusideoista ulkopolitiikkaan - ja ennen kaikkea sen eri sukupuolille tarjoamiin ja mahdollistamiin olosuhteisiin.
Suvi Ratinen (s. 1977) on Helsingissä asuva kirjailija ja filosofian maisteri, joka opiskeli Helsingin yliopistossa kotimaista kirjallisuutta ja sukupuolentutkimusta. Hän työskenteli pitkään Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuusarkistossa, missä vanhojen kirjeiden ja valokuvien äärellä heräsi kiinnostus kirjailijoiden koteihin ja työtiloihin.
Hän itse kirjoittaa satulatuolilla ja sähköpöydän ääressä huoneessa, joka asunnon pohjapiirustuksen mukaan kuuluisi periaatteessa palvelijalle. Sellaista hänellä ei kuitenkaan ole - toisin kuin naisilla, joista kertoo tässä kirjassa.
Omat huoneet oli huippukiinnostavaa kuunneltavaa ja katseltavaa! Ratinen ottaa loopin alle kymmenen suomalaista Woolfin aikalaista, ja tutkii näiden kirjailijanaisten kirjailijankammioita - monesti vaatimattomia nurkkia jossain isonkin kulttuurikodin huoneessa. Mukana ovat mm. Aino Kallas, Helmi Krohn, Maria Jotuni, Hilja Haahti, Hella Wuolijoki, L. Onerva ja Ain'Elisabet Pennanen. Kirjassa on myös runsaasti mustavalkoisia valokuvia, jotka avaavat 1900-luvun alkuvuosikymmenten sisustusajattelua. Monet näistä kirjailijanaisista olivat myös perheenäitejä, ja kirjoittivat useimmiten kotonaan. Miten keskittyä luovaan työhön lapsiperhearjen ja hälinän keskellä? Monella oli avioliiton ja puolison aseman myötä isot kulttuurikodit, mutta aikakauden asenteista puhuu se, että heidän puolisoillaan oli kunnon työhuoneet ja komeat kirjoituspöydät, mutta heidän ammattimaisesti kirjoittavilla ja kirjailijana menestyneillä vaimoillaan ei.
Kirjassa piirtyy hienosti myös kasvava ja kehittyvä Helsinki. Kiinnostavaa oli se, että Kaivopuistossa sijaitsevassa linnamaisessa Merilinnassa oli paitsi Helmi Krohnin ja Hella Wuolijoen upeat kodit, myös jossain vaiheessa L. Onervan ja Aino Kallaksen vuokrahuoneet. 1900-luvun alkuvuosikymmeninä Töölö nousi keskiluokkaisen sivistyneistön asuinalueeksi. Temppeliaukion kattojen yllä asuivat mm. Elsa Heporauta ja Hilja Haahti sekä Cygnaeuksenkadun arvohuoneistossa, kaiken rojun keskellä askeettisessa palvelijanhuoneessa villasukissaan kirjoittava Maria Jotuni.
Monet näistä kirjailijanaisista saivat omat huoneet vasta tunnustettuina kirjailijoina, keski-ikäisinä. Voidaankin kysyä, mitä he olisivat saaneet aikaan jos heidän työolosuhteensa olisivat olleet paremmat.
Olipa mielenkiintoista kuunneltavaa! Tämän voisi hankkia perinteisenä paperisena kirjana omaan hyllyynkin, koska kirjaan tekisi mieli palata uudelleen pienissä palasissa. Kirja herätti halun tutustua lisää näihin naiskirjailijoihin, sekä heidän tuotantoonsa että heidän elämäntarinoihinsa.
Suvi Ratisen tietokirja Omat huoneet - Missä naiset kirjoittivat vuosisata sitten on kertakaikkisen upea teos ulkoasusta sisältöön. Viimeistelty ja huippukiinnostava tietoteos, joka koukuttaa lukemaan kirjailijanaisten kiinnostavista elämistä - ja houkuttelee myös heidän kaunokirjallisten teostensa äärelle. Tietokirja parhaaseen tyyliin, jossa tekijä pääsee esittelemään syvää tietämystään ja sivistystään täysin ilman päälleliimaamisen tuntua. Kirjoittajan tyyli on lukemaan houkutteleva ja koukuttava. Täydellistä Tietokirjallisuuden Finlandia -palkintoainesta, vaikka ei päässytkään ehdokkaiden joukkoon.
harvemmin luen nonfiktiota mutta nyt onneksi tajusin tarttua tähän! todella kiinnostavaa mutta silti suhteellisen kevyttä luettavaa. kirjailijoiden elämäntarinoista sai hyvän otteen tästä melko tarkastakin perspektiivistä, ja oppi todella paljon etenkin niistä kirjailijoista, joista oli aiemmin vain kuullut nimen.
4,5. Vallan mainio ja monipuolinen teos! Vaikka päähenkilöt olivatkin tuttuja ennestään, näkökulma oli uusi ja kiinnostava. Kirja herätti runsaasti erilaisia tunteita: turhautumista ja kiukkua, ihailua ja inspiroitumista sekä pohdintaa, millaisessa tilassa itse kirjoitan ja olen kirjoittanut. Mikä oman huoneen merkitys on minulle itselleni?
Jonkin verran toisteisuutta kirjassa oli, ja e-kirjaa lukiessa kuvat eivät ihan päässeet oikeuksiinsa, mutta hyvä lukukokemus tämä silti oli. Ja otinpa lähdeluettelosta kuvakaappauksen graduani varten :D että sekin hyöty tästä oli.
Erittäin hyvä kirja! Jos sitä ei olisi kirjoitettu niin se pitäisi kirjoittaa. Kirja luotaa monipuolisesti sata vuotta sitten eläneiden kirjailijattarien elämää aihettaan koskaan unohtamatta - sitä kuinka nainen tarvitsee oman huoneen pystyäkseen tuottamaan luovaa tekstiä. Kaikki pohjaa Virginia Woolfin kuuluisaan teokseen Oma huone, missä hän teki selväksi oman tilan tarpeen ja sen tosiasian että naisilla harvoin oli omaa työhuonetta missä saattoi työskennellä häiriöttömästi. Maria Jotuni sulkeutui kaupunkiasuntoonsa kun mies ja lapset lähtivät maalle viettämään kesää. Hella Wuolijoki kirjoitti kuuluisimmat teoksensa vankilassa - siellä sai ainakin olla rauhassa. Erittäin monet kirjailijattaret asuivat Merilinnassa Kaivopuistossa, miehisen vallan linnakkeessa. Aino Kallas, Helmi Krohn, L. Onerva, Hella Wuolijoki... komea kivitalo suorastaan veti puoleensa luovan työn tekijöitä. Jokaisella heistä oli siellä oma soppensa vaikka pohjapiirroksiin ei ollutkaan suunniteltu naisille omia huoneita. Miehille kylläkin oli työhuoneensa, sehän oli selvä. Monet etsivät rauhaa ja hiljaisuutta luonnosta, kesähuviloista ja saunamökeistä. Mutta jos talossa oli lapsia, rauha oli tietysti lyhytaikaista. Jonkin asteista varakkuuden tasoa kirjailijuus myös vaati, ilman palveluskuntaa ei olisi ollut sitä vähäistäkään rauhaa ja hiljaisuutta. Oma koti ja oma kirjoitusnurkka oli naisille pyhä paikka. Hella Wuolijoki rakensi itselleen pesän makuuhuoneeseensa ja saneli sängystä tekstiä sihteerilleen. Vankilassa hän kuitenkin joutui kirjoittamaan itse eikä se haitannut häntä yhtään, päinvastoin. Moninaiset olivat ne tilat ja kirjoituspöydät missä sata vuotta sitten naiset tekivät luovaa työtään ja toteuttivat itseään. Mutta ovatko ajat muuttuneet? Onko naisilla nykyäänkään kunnollista omaa tilaa, huonetta jonne voi vetäytyä ja laittaa oven lukkoon? Ja pitäisikö olla?
Aino Kallas kärsi jatkuvasta oman tilan puutteesta ja hänelle keuhkoparantola tarjosi oivan mahdollisuuden keskeytymättömään kirjalliseen työhön. Yhtä lailla Elsa Heporaudalle kilpirauhasongelmien vuoksi sairaalassa vietetty aika oli välttämätön etappi kirjailijaksi tulemiselle. L. Onerva taas kirjoitti mielisairaalassa ja Hella Wuolijoen luovuus puhkesi kukkaan vankilassa.
Edellisestä voi tehdä päätelmiä.
Ratisen teoksen ehdottomia ansioita on muun hyvän ja kiinnostavan lisäksi se, että se esittelee naiskirjailijoita, joista moni tuskin on aiemmin edes kuullut. Edellä mainittujen lisäksi mukana teoksessa ovat Helmi Krohn, Anni Swan (jonka teosta Tottisalmen perillinen on pidetty nuorisokirjallisuuden alkuna), Maria Jotuni, Hilja Haahti, Maila Talvio ja Ain’Elisabet Pennanen.
Yllätyin siitä, miten paljon tykästyin tähän kirjaan! Ratinen nostaa esiin monia sellaisia naiskirjailijoita, joista en ole kunnolla kuullutkaan, ja valottaa heidän elämäänsä kirjoittamisen näkökulmasta. Kirja tasapainottelee monien asioiden välillä: kirjailijoiden elämäntarinoiden, kirjoittamisen ja kirjallisen tuotannon kuvailun sekä laajemman naisen aseman tutkistelun yhteiskunnassa ja kodissa tutkistelun - ja ilokseni onnistuu siinä. Olisin toivonut loppuun hieman laajempaa pohdintaa nykymaailman menosta ja mitä naisen oma huone tässä maailmassa on. Toinen huomautus on, että taiton puolesta kuvat olisivat saaneet olla isompia. Mutta muuten hyvä lukukokemus!
Hintakatti, miten kiinnostava kirja! Kuuntelin tämän alle vuorokaudessa. Kirjassa kerrotaan suomalaisten naiskirjailijoiden elämästä ja mahdollisuuksista työskennellä todella mielenkiintoisesti ja konkreettisesti.
Ainoan miinuksen annan siitä, että kirjassa toistettiin joitakin yksittäisiä kohtia vähän tökkivällä tavalla, melkeinpä jopa samoilla sanoilla. Ehkä se oli vahinko, ehkä tarkoituksellista, kukapa tietää. Äänikirjana kuunnellessa nämä ”pistivät” korvaan ehkä eri tavalla kuin jos olisin lukenut kirjan.
Kurkistuksia sadan vuoden takaisten suomalaisten naiskirjailijoiden kirjoituskammioihin Virginia Woolfin Oman huoneen hengessä. Kirjoittaja tuntui kuitenkin välillä tekevän vähän liiankin rohkeita oletuksia esiteltyjen kirjailijoiden motiiveista/ajatuksista kirjoittamispaikkojensa suhteen, ja välillä myös Virginia Woolfin "änkeminen" joka väliin tuntui hieman teennäiseltä. Kirjassa pohditaan esimerkiksi pitkään, olisiko Aino Kallas voinut Lontoon-vuosinaan tavata Virginia Woolfin, vaikka todistusaineistoa asian puolesta ei oikein löydy.
Mielenkiintoinen kirja 1900-luvun alkupuolella kirjallista uraa tekevien naisten työtiloista / työhuoneista. Loppusanojen vertaus korona-ajasta ja sen pakottamasta työskentelystä kotona oli myös ajatuksia herättävä. Laittoi omat ajatukset liikkeelle.
Kirja oli siinä mielessä helppolukuinen, että jokainen kirjailija / runoilija on oma lukunsa kirjassa. Sopivan kokoisia lukupaloja ja kirjan lukeminen oli helppo pätkiä useammalle päivälle sen selkeän rakenteen vuoksi.
Kirjassa Mielenkiintoisia naiskohtaloita käsitellään siitä näkökulmasta, että mitkä ovat olleet noiden naisten mahdollisuutensa tehdä luovaa työtä. Vaikka nämä naiset elivät jo 100 vuotta sitten, niin yllättävän samoja haasteita kohtaavat myös nykynaiset. Lapset ja koti vievät edelleen enemmän naisen ajasta kuin miehen. Myös tuo kaipaus päästä välillä ihan omaan rauhaan tuntuu hyvinkin tutulta…
Sinänsä hauskaa lukea kirjaa, jossa jo sata vuotta sitten oli samankaltaisia toiveita kuin nykyään - erityisesti korona-aikana. Nainen tarvitsee oman työhuoneen ja rauhaa lapsista, jotta työskentely sujuisi.
Mielenkiintoinen kirja suomalaisista naiskirjailjoista. Paljon kuvia vuosisadan alun esim töölöläistaloista ja niiden sisustuksesta. Tämä kirja pitäisi oikeastaan olla omassa hyllyssä. Nyt se oli kirjastosta. Hippasen hankalan kokoinen sängyssäluettava 😁
Annan oikeastaan kaikki tähdet valtavasta urakasta. Kirja on kiehtova aiheensa puolesta, ei pelkästään kirjallisuuden historiana vaan myös kurkistuksena naisten aseman, yhteiskunnan ja asumisen historiaan.
Ihana kirja! Tuttuja ja myös tuntemattomia suomalaisia Virginia Woolfin aikalaisia, opin paljon uutta näistä naisista ja olosuhteista, joissa he kirjoittivat. Todella hyvin kirjoitettu kirja myös, piti otteessaan. Kiinnostavia kuvauksia aikakaudesta ja ajan asunnoista. Todella lämmin lukusuositus!
Niin laadukkaasti kirjoitettu ja koottu kirja. Vaikka kodeista kertova kirja voisi olla inspiroiva vain katselukirjanakin, tässä nimenomaan teksti veti niin hienosti koko ajan, että oikein ajattelin koko ajan että onpa hieno kirjoittaja.