Luontoa tarkasti havainnoiva teos kutsuu mukaansa metsäpoluille.
Suomen kansallispuistot rikkovat kävijäennätyksiä, ja niissä vaeltaa enemmän naisia kuin koskaan. Eräkirjallisuudessa villin luonnon valloittaa kuitenkin yhä mies varusteineen.
Jenni Räinä halusi irti perinteisestä eräkuvastosta ja lähti yhdeksän kiinnostavan naisen kanssa metsään. Millainen on suhteemme luontoon? Miten naiset ovat eri aikoina kulkeneet luonnossa?
Räinä kirjoittaa viipyillen, pohdiskellen ja antaen äänen myös menneiden sukupolvien eränaisille, sinnikkäille Haltin valloittajille ja tunturit tunteneille housuniekoille, jotka omana aikanaan rikkoivat radikaalisti naiselle asetetut roolimallit.
4.5 tykkäsin ihan tosi paljon, hyvin rajattu ja sujuvasti kirjoitettu teos, joka esittelee retkeileviä/luonnossa viihtyviä suomalaisia naisia, kuvaa metsän muutosta moninaisesti talouden, viihtymisen ja monimuotoisuuden näkökulmista, henkilökohtaisen kautta. Kenties Räinän oman historian olisi voinut jättää paikoin pois ja ennemmin olisin kuullut hänen analyysejaan/kannanottojaan, mutta se on vain makukysymys. Tosi suositeltava. Kuuntelin Anna Paavilaisen lukemana äänikirjana, joka oli kuin sekametsän havinaa korvissani. Ah.
Apua miten voi kirja olla näin hyvä!!! Haluan vaan maata lattialla ja kiljua, tai vaihtoehtoisesti juosta metsään just nyt. Tämä teos oli nopeasti luettu, mutta tulee asustelemaan mielessäni varmasti pitkään. Tästä kirjasta välittyi omankin luontosuhteeni koko skaala kasvavasta ilmastoahdistuksesta riemun ja pyhyyden tunteisiin. Aiheena on tässä kirjassa erityisesti Suomen luonto, mutta palautti mieleen myös sen hetken, kun näin Skotlannin Ylämaiden vuoret ensimmäistä kertaa ja purskahdin spontaaniin itkuun silkasta ilosta. Voi luonto! Voi kaikki, mitä ihminen on sille tehnyt. Kirjasta käteen jäi ahdistusta ja huolta, mutta myös riemua, kaipuuta, arvostusta, ja lisäksi hämmästyttävä läheisyyden tunne kirjan naisiin. Viimeiset pari sivua kyynelehdin avoimesti ihan vaan koska Suomen naiset ja luonto.
Eräkirjallisuus on ollut perinteisesti miesten aluetta samoin kuin eräretkeily, mutta tietokirjailija Jenni Räinä kertoo teoksessaan Kulkijat luonnontilaisissa maastoissa retkeilevistä yhdeksästä naisesta, joille luonnossa kulkeminen on jopa vuosikymmenten intohimo. Naiset eivät mene tunturiin tai soille bongatakseen jonkun must-luontokohteen, he etsivät sieltä rauhaa ja hyvinvointia itselleen. Kirjan retket on toteutettu vuosina 2020 ja 2021, jolloin koronapandemia esti ulkomaanmatkailun. Kansallispuistoihin tämä tiesi ennennäkemätöntä ruuhkaa ja kävijöissä oli yhä enemmän naisia ja perheitä. Teksti vie lukijan nukkumaan taivasalle, rämpimään aapasoilla ja tuntemaan iloa kullankeltaisista hillamättäistä.
Mutta samanaikaisesti hätä luonnon puolesta tulee iholle: onko meidän lapsillamme enää näitä luonnontilaisia erämaita? Avohakkuun jälkeen etelässä metsältä vie 500 vuotta kasvaa ja muuttua luonnontilaiseksi metsäksi, pohjoisessa tuplasti enemmän. Suomen soista on kuivatettu valtaosa ja rakennuskantaa levitetään surutta säästyneille vanhan metsän plänteille. Räinä ja mukana olleet valokuvaajanaiset keskustelivat myös paljon luontokuvien tulvasta somessa. Antavatko upeasti sommitellut kuvat todellisen kuvan luonnon tilasta?
Ilmastonmuutoksen ainakin osaksi aiheuttamia sään ääri-ilmiöitä on ollut paljon viimeaikoina: kuivuutta ja metsäpaloja, rankkasateita ja tuhoisia tulvia. Kulkijat on naisten tarinoiden ohella ravisuttava hätähuuto maailman ja luonnon tilasta.
Tässä teoksessa pureudutaan muutaman esiteltävän henkilön kautta siihen, mitä naisten luonnossa liikkuminen on ja miten se on muuttunut viimeisen sadan vuoden aikana. Tyylilaji on jollain tapaa kokemusesseistinen - Räinä retkeilee naisten kanssa erilaisissa ympäristöissä ja kirjoittaa kokemuksistaan, matkakumppaneidensa kokemuksista, naisretkeilijöiden yhteiskunnallisesta asemasta ja vähän luonnonsuojelustakin.
Tässä moninaisuudessa on mielestäni kirjan haaste. Samaan tapaan kuin Juha Kauppisen Miten minusta tuli luonnonsuojelija tämäkin teos hukkaa sanomansa fokuksen puutteeseen. Juuri kun olen uppoutumassa erämaan luontoon Räinän kertoman kautta hypätäänkin johonkin yhteiskunnalliseen teemaan tai luonnon tai henkilön yksityiskohtaan. Saan eteeni levottoman kaleidoskoopin, jonka kuva ei oikein asetu aloilleen koko kirjan aikana.
Räinä on ollut tekijänä myös Metsä meidän jälkeemme -teoksessa, ja sama näyttävä visuaalisuus kohottaa tätäkin kirjaa. Paksulle paperille tehty taitto sekä puhuttelevat valokuvat tuovat kirjaan ehdottomasti lisää, arvokkuuden tuntua. Kuvituksen myöstä siis kirjalle kolme tähteä, tekstiin olisin kaivannut vähemmän myötä enemmän.
3.5⭐ Kaunis ja herkkä kuvaus naisista ja luonnosta. Kirja sai mut haikailemaan luontoon ja tuntureille, sekä haluamaan olemaan enemmmän läsnä luonnossa. Samalla se sisältää täsmäiskuja Suomen metsien tilasta ja kuinka ihmiset ovat ahneudessaan tuhoamassa ainutlaatuiset metsämme. Metsätalouden ajattelutapaa pitäisi muuttaa kovaa kyyttiä toiseen suuntaan. Kirja oli vähän turhan hajanainen omaan makuun, mutta tärkeä ja ihana teos silti
Kuuntelin tämän kirjan yhdellä istumalla junamatkan aikana. Otsikko hämäsi minua hiukan: kuvittelin, että kirja keskittyisi vain ja ainoastaan naispuolisten retkeilijöiden tarinoihin. Sen sijaan kirjasta avautui paljon laajempi näkökulma luontoon, luontosuhteeseen, ilmastonmuutoksen vaikutuksiin ja luonnon monimuotoisuuden katoamiseen. Kaikki tämä herätti minussa kiinnostuksen metsien tulevaisuuteen vaikuttamiseen.
Joku toinen arvioitsija totesi, että kirja oli poukkoileva ja fokus puuttui. En itse huomannut tätä ainakaan äänikirjamuodossa. Toki otsikkoa edelleen saattaisin muuttaa kuvaamaan kirjan laajaa otetta teemaan nykymuotoista nimeä paremmin.
Ainoan ison miinuksen antaisin catch and release -kalastuksesta kertovalle kohdalle. Vaikka siinä tuotiin esiin kritiikkiä tätä kalastusmuotoa kohtaan, oli kritiikki aika laimeaa. Mielestäni kirjassa esitellyt tämän kalastusmuodon hyödyt ovat mitättömät suhteessa eläville olennoille tuotettuun, täysin tarpeettomaan kipuun ja stressiin. Siksi ihmettelenkin, miksi hyvin kunnioittavasti muita elämänmuotoja muuten käsittelevään kirjaan oli otettu tällainen kyseistä kalastuslajia hyväksyvään sävyyn kuvaava kohta.
Voi olla, että jos ja kun palaan tämän kirjan äärelle, huomaan siinä jotain muutakin vastakarvaan silittävää. Toistaiseksi olen kuitenkin tuota kalastuskohtaa lukuun ottamatta hurmioitunut. Kiitos tästä kirjasta!
Räinä pohtii naisten retkeilyn historiaa, nykyhetkeä ja tulevaisuutta, samoin metsiemme, soidemme, tuntureidemme, luontomme. Esiin pääsee yhdeksän naista, joiden kanssa tehdyt retket tuovat näkökulmia ihmisyyteen, etuoikeuksiin, ilmastonmuutokseen, aikaan, päätöksentekoon, vaikka mihin.
tykkäsin tästä, mutta silti olisin tahtonut tykätä enemmän! kirjassa on tärkeää pohdintaa ja tutkimustietoa luontosuhteestamme ja se sai aikaan kaipuun jonnekin luontoon, vaikka en ole suuri luonnonkävijä ollenkaan. kuvat ovat upeita. lähteistys on tehty erikoisesti: tekstissä ei ole lainkaan viltemerkintöjä, mutta lopussa on lähteet listattu kappaleittain niin, että jaksossa ollut viite (jota ei jaksossa ole merkitty) on kerrottu uudelleen ja lähteistetty täällä kirjan lopussa. toimiva tapa tavallaan, kun lukiessa ei keskity viitteisiin.
Kulkijat kyseenalaistaa luontosuhdettamme ja tuo esiin huolta metsiemme ja erämaittemme nykytilasta. Se sai minut myös pohtimaan omaa luontosuhdettani: kuulun sukupolveen, jonka lapsuuden kesälomareissut olivat hillareissuja Lappiin, mutta itselleni metsässä liikkumisesta on tullut rentoutumisen ja akkujen lataamisen keino. Metsä on minulle kovin tärkeä, mutta liikun siellä ennemmin kamera kuin ämpäri kädessä. Mutta antaako kauniit kuvat sosiaalisessa mediassa väärää turvallisuudentunnetta kertomalla väärää tarinaa metsiemme hyvinvoinnista? Tämä kirja oli tosi mielenkiintoinen!
Tämä kirja jätti jälkeensä onnellisen ja hyvän olon. Haluan myös metsään, haluan kulkea ja olla rauhassa, jättää taakseni omat jalanjälkeni. Kirjan henkilöt ja miljööt on esitelty ja toteutettu raikkaasti, vastaansanomattomasti, huolella.
Tuntuu, kuin hiuksissa tuoksuisi vähän nuotion savu, suopursu ja havunneulaset.
Jenni Räinä kulkee luonnossa muiden naisten kanssa keskustellen luontosuhteesta, luontoon liittyvistä muistoista ja metsiemme tulevaisuudesta. Eräkirjallisuus Suomessa on jo pitkään ollut miesten valtaama ala, vaikka naiset ne ensimmäisenä Suomessa keksivät kiivetä tunturin huipulle ilman ns. järkevää syytä. Kiinnostaavaa olikin lukea (tai siis kuunnella) muiden kaltaisteni luontoa rakastavien näkemyksiä, kokemuksia, muistoja ja motiiveja luonnossa liikkumiselle. Erityisesti mieleen jäi tämä lause: "Sirkka ei pelännyt luontoa, sillä metsä oli tarjonnut jo lapsuudessa suojan ihmisiltä; juopuneilta ja kiusaajilta."
Suosittelen tätä myös niille, jotka eivät ole kaltaisiani luonnossa notkujia, sillä kirjassa pohditaan myös ilmastonmuutosta, nykyihmisen ambivalenttia suhtautumista luontoon ja sukupuolirooleja.
Aiheena tosi mielenkiintoinen, koska kertoo juurikin naiseränkävijöistä. Niistä harvemmin kirjoitetaan ja se on ollut enemmän miesten juttu. Itse tarinat naisista kiehtoi. Kirjoitus on ihan sujuvaa mutta välillä aika hidastempoista ja viipyilevää, sekä kuvaillaan ehkä liikaa asioita. Joskus vähemmän on paremmin. Kirja oli nopea lukea.
Hurmaava, mukaansatempaava, ajatuksia herättävä ja ennen kaikkea luonnon kaipuun havahduttanut teos naisista metsissä, soilla ja tuntureilla. Suosittelen lukemaan, jotta saat itse kulkea tämän upean matkan Jennin mukana!
Miellyttävä kuunneltava, kiinnostava aihe. Pidin kovasti! Erityisen hauska oli maininta naisesta, joka korvasi metsästyskoirat, joita ei susien takia uskallettu tietyllä alueella käyttää. Siinäpä vasta naisihminen! <3
rakastin tätä kirjaa kannesta kanteen! luonnon ja ihmisen tarkastelua kauniilla kielellä. haluan heti metsiin, mättäille, soille ja tuntureille kulkemaan
Tykkäsin tästä, mutta kokonaisuus uhkaa jäädä liian monen näkökulman takia sekavaksi. Olisin mielelläni kuullut jokaisesta aiheesta enemmän ja kirja olisi voinut olla paljon pidempi ja silti lähestyttävä ja pitänyt mielenkiinnon yllä. Nyt hypellään vähän liian nopeasti aiheesta toiseen ja juuri kun luulee, että on saanut pysähtyä metsän tai tunturin ääreen, ollaankin yhtäkkiä yhteiskunnallisen puheen keskiössä. Tämän yhteiskunnallisen puheen sisällyttäminen kirjaan on ehdoton vahvuus ja nautin siitä todella paljon ja se toi kirjaan tarvittavaa syvyyttä, mutta pätkät tuntuvat liian lyhyiltä ja kokonaisuus jää katkonaiseksi. En tiedä, ehkä vain olisin toivonut niin paljon enemmän syventymistä jokaisen teeman äärelle, että tämäkin hyvin taustoitettu ja elävästi kirjoitettu kirja ei täysin tyydyttänyt sitä aukkoa, jonne voisin kaataa kaiken mahdollisen eräkirjallisuuden, koska rakastan sitä niin paljon.
Oli ihanaa kuulla monen erilaisen naisen ajatuksista luonnosta, luonnossa olemisesta, luontona olemisesta ja sen tärkeydestä ja pyhyydestä. Vaikka kuljenkin mieluiten tuntureilla yksin, näiden naisten kanssa voisin vaikka reissuun lähteä.
Pidin paljosta, mutta olisin toivonut vielä enemmän tarinoita naisten retkistä, menneistä ja nykyisistä. Ilmastonmuutoksen ja erityisesti kiiltokuvamaisten luontokuvien ja todellisuuden suhteen pohtiminen on tällaisessa teoksessa myös paikallaan, mutta ehkä olisin toivonut erilaista rytmitystä reissutarinoiden ja faktatiedon välille.
Kirjaan oli valikoinut ilahduttavan monenlaisia kertomuksia luontosuhteesta: marjastusta, metsästystä, tutkimusta, vaellusta ja lähiretkiä. Yllätyin, kun mukana oli myös pyydä ja päästä -kalastus, onneksi ei sentään täysin vailla kritiikkiä.
Räinä kertoo tekstissään jotain itsestäänkin, mutta pysyttelee aikalailla taka-alalla, sivustaseuraajana. Pääosan saa luonto itse. Tekstissä on jonkin verran samojen asioiden toistoa (huomiot siitä miten vapaa-ajalla luonnossa kulkeminen on nykyajan luksusta ja miten monet luontoharrastukset kuuluivat ennen vain miehille toistuvat aika usein), mutta ei onneksi häiriöksi asti. Luin kirjan mielelläni ja aiemmin syksyllä annoin sen myös äidilleni 70-vuotislahjaksi.
Yleensä en lue saman kirjailijan teoksia aivan peräkkäin, ellei ole kyse tiiviistä sarjasta. Jenni Räinän kohdalla tein poikkeuksen ja luin hänen tuoreen romaaninsa Suo muistaa jälkeen Kulkijat -kirjan. Kulkijat - naisia metsissä, soilla ja tuntureilla on erittäin kiinnostava, monia eri tasoja yhteen kutova kirja. Siinä missä Räinä ei onnistu romaanissaan, tietokirjassaan hän onnistuu loistavasti. Henkilökohtaiset kokemukset, ajatukset ja oivallukset, tunteet, laajenevat keskusteluksi metsien kohtalosta ja maapallon tilasta. Räinän kanssakulkijat Kaarina Karista Outi Autereeseen puhuvat ja puhuttelevat. Räinä kertoo itsestään, mutta ei korosta omaa rooliaan. Hän ei sorru luontokuvauksissa ylilyönteihin, vaan onnistuu kertomaan luonnosta rauhallisesti. Kirjan kuvituksena olleita luontokuvia en juuri tästä syystä kaivannut lainkaan, varsinkin kun henkilökuvat olivat yli-estetisoituja - tekstissä ihmiset piirtyivät paljon kokonaisempina esiin. Erä- ja kaunokirjallisuussitaatit antoivat hyviä tienviittoja tulevaan lukemiseen.
Kiinnostavia tarinoita luonnossa liikkumisesta, erityisesti siitä näkökulmasta että kulkijat ovat yhä enenevässä määrin muita kuin miehiä. Eräkirjallisuus, retkeily ja metsästys, luonnontutkimus, metsätyöt jne. ovat olleet pitkään miehistä alaa mutta kirjailija on tutkinut laajasti lähdeaineistoa ja tullut tulokseen että tämä on muuttunut jo pidemmän aikaa eikä yksin vaeltava nainen, metsäkoneen puikoissa viihtyvä tai metsästysseurassa vaikuttava henkilö ole enää ihmetyksen aihe. Vaikka tässä on binäärinen näkökulma niin oletan että se ei ole tarkoituksellista koska aineistoa ei vielä toistaiseksi ei-binäärin ulkopuolelta ole. No, jokatapauksessa tykkäsin tästä tietoteoksesta. Kuvat kirjan yhdeksän naisen tarinoiden lomassa toivat taas halun päästä retkelle, vaeltamaan. Ehkä vielä joskus.
Idea Kulkijoissa* on ihana, Jenni Räinä suuntaa metsään yhdeksän naisen kanssa ja pohtii naisten historiaa ja nykyisyyttä luonnossa - vaeltajina, keräilijöinä, metsästäjinä, suojelijoina, ihan vaan nautiskelijoina. Kaikilla haastateltavilla on painavaa sanottavaa ja vaihtelevan kiinnostavat näkökulmat ihmisen luontosuhteeseen, mutta jotenkin tuntui kuin sisältö olisi jäänyt vajaaksi. Kulkijat luki nopeasti eikä se ikinä tuntunut puuduttavalta, en vaan tiedä jäikö siitä hirveästi käsiin. Toisaalta voi myös olla, että olen biologina liian syvällä kirjan aihepiireissä.
Kirjassa on mukavasti kerrottu naisten retkeilyn historiasta ja luonnossa liikkumisen motiiveista. Kerronta itsessään on elävää, mutta valokuvat täydentävät sitä. Kirja herättelee myös ajattelemaan ihmisen suhdetta luontoon sekä pohtii ilmastonmuutosta. Kirjasta voi monessa kohtaa suorastaan tuntea metsän ja suon tuoksun. Suosittelen lämpimästi kirjaa kaikille, joille luonto on tärkeä ja jotka tykkäävät liikkua luonnossa.
Oman kokemukseni mukaan eräkirjallisuus ja retkeilykirjallisuus on suunnattu miehiltä miehille. Siksi en ole oikein osannut tarttua kirjallisuuteen, mikä sivuaa retkeilyä. Instagramista olen löytänyt ehkä eniten itseäni koskettavaa sisältöä. Luonnossa liikkujan oikeudetkin ovat jokamiehenoikeuksia.
Kirja haastoi ajattelemaan omaa luontosuhdetta, muistutti metsiemme nykytilasta, mutta ei verhonnut lukijaa ahdistukseen. Matkustin kirjan mukana retkille, joilla en ole (vielä) ollut.
Voi harmi, en oikein innostunut tästä kirjasta. Tuntuu, että siinä yritettiin tehdä liian monta asiaa lyhyessä teoksessa. Ilmastokriisiä koskevat osuudet ja kirjoittajan omat pohdinnat veivät nyt mielestäni liikaa tilaa esille nostettujen naisten kokemuksilta ja tarinoilta. Sanoma ja viesti on kyllä ihan selkeä, mutta itse tartuin kirjaan juuri naisten luonto-ja retkikokemuksista lukeakseni. Kirjan kuvat ovat hienoja.
Hienoa pohdintaa retkeilystä ja naisista luonnosta. Räinä yhdistää hyvin onnistuneesti faktatiedot, haastattelut ja omat kokemuksensa toimivaksi kokonaisuudeksi, ja yhdeksän haastateltua naista luovat kirjaan hyvän rakenteen. Kuuntelin tämän äänikirjana, ja kirja toimi poikkeuksellisen hienosti ääneen luettuna.
Mielenkiintoinen kirja naisten asemasta retkeily- ja eräharrastuksessa sekä yleisesti luontosuhteesta. Pidin kirjasta muuten paljon, mutta pyydystä ja päästä -kalastuksesta kertova osio jäi hieman irralliseksi ja kyseistä aihetta olisi voinut käsitellä monitahoisemmin. Pohdinta valokuvien ja luontokäsityksen suhteesta oli erityisen kiinnostavaa.
Tämä kirja on odottanut sopivaa lukuhetkeä ja nyt sellainen tuli. Kiinnostava ja mieltä rauhoittava kirja. Pidin eniten retkeilevien naisten omista tarinoista ja toisaalta ihanista valokuvista. Tätä lukiessa mieleni harhaili omiin eri elämänvaiheiden luontokokemuksiin. Metsät , marjastus ja sienestys ovat olleet itselleni tärkeitä asioita, mutta suhteeni soihin on aina ollut pelon sävyttämä.
Informatiivinen, viihdyttävä, ja ennen kaikkea rauhoittava — aivan kuin olisin itse metsässä kulkenut. Lontoosta niitä on tosin vähän hankala löytää, mutta äänikirja oli oivallista leikkiseuraa asvalttiviidakossa.
Pidin kirjasta, oli upeaa myös kuulla aitoa tarinaa itäkairan prinsessan kanssa käydyistä keskusteluista ja hänen elämästään. Suuri arvostus kaikkia kirjassa vierailleita ja heidän saavutuksiaan kohtaan. Silmiä avaava teos jota voin mielelläni suositella luettavaksi.