Rakkaus on köyhän rikkaus: kootut sarjakuvanovellit luo kattavan katsauksen Tiitu Takalon uraan. Teos nitoo yhteen loppuunmyytyjen Tyhmän tytön (2004) ja Jään (2008) parhaat tarinat. Niitä täydentävät Tiitun omakustenteiden helmet, tilaustyöt ja erilaisiin antologioihin syntyneet sarjakuvat.
Tekijän kommentit kutsuvat lukijan sarjakuvien kulissien taakse. Taiteilijan punnitut puheenvuorot kertovat paitsi luomisen ilosta ja tuskasta, myös suomalaisen yhteiskunnan muuttumisesta viimeisen parinkymmenen vuoden aikana.
Tiitu Takalo on Puupää-hatulla ja Sarjakuva-Finlandialla palkittu tamperelainen sarjakuvantekijä, joka tunnetaan feminismin, vähemmistöjen, vastakulttuurin sekä ilon ja rohkeuden puolestapuhujana. Hänen tähänastiset pääteoksensa ovat Minä, Mikko ja Annikki (2014) ja Memento mori (2020).
Voi tämä oli ihana! Olen lukenut Takalolta aiemmin Kehän ja Memento Morin, joten tässä oli paljon itselleni uusia sarjakuvia, jotka Takaloa enemmän lukeneelle voivat olla jo tuttuja. Kommentteja oli hauska lukea, ja Takalon taitoa piirtää ei voi kuin ihailla. Erityisen iso arvostus siitä, että Takalo piirtää kaiken käsin, vaikka digitaalinen piirtäminen ottaakin jalansijaa yhä enemmän.
Olen seurannut Takalon uraa kohtuullisen pitkän aikaa ja vinkkaillut niitä alkupään teoksia yläkouluissa ja lukioissa. Tämä kirja oli siis huikea nostalgiatrippi menneeseen mukavan nykykommentaarin paimentamana. Arvostan Memento moria ja Annikkia, mutta nautin ihan törkyisesti näistä ränttätänttää jutuista ja vähemmän varmasta menosta!
Takalo on suosikkini elossa olevista sarjakuvantekijöistä. Hänen tuotantoaan olen seurannut jo pidemmän aikaa, jostain Irtoparta-numerosta alkaen. Kaiken järjen mukaan olen kyllä lukenut näistä tässä kokoelmassa olevista novelleista useammankin, mutta en muistanut muita kuin 1918-tarinan.
Tämän kokoelman on tarkoituskin olla monipuolinen katsaus Takalon uraan ja hän itse marginaalihuomautuksissaan osoittelee puutteita ja ajan hampaan puremia. Eli kokonaisuus on epätasainen, mutta samalla mukavan vaihteleva ja tietenkin ajatuksen kanssa koottu. Sarjakuvien mahdollisia puutteita enemmän minua häiritsivät juuri ne Takalon huomautukset: olisin halunnut lukea sarjakuvat ensin sellaisenaan ja huomautukset sitten vaikka loppuviitteinä.
Ovathan nämä melko tavalla päällekäyvän poliittisia, mutta jotenkin se on ok. Takalo julistaa jotenkin niin läpinäkyvästi ja vilpittömästi asiaansa uskoen, että propaganda ei aiheuta vastareaktiota. Ja empaattinen huumori auttaa paljon myös.
Tiitu Takalon sarjakuvat ovat vähäeleisiä, arkisista, pienistä tapahtumista koottuja tarinoita. Tähän kirjaan on koottu Takalon sarjakuvanovelleja menneiltä vuosista. Ne ovat usein omaelämäkerrallisia ja sijoittuvat Tampereelle: Hervanta ja Pispala hyvin edustettuina tapahtumapaikkoinaan. Ihan kuin olisin kotona hyvän ystävän seurassa, turvassa, näitä lukiessani.
4,5. Vaikka monet sarjakuvat olivat tuttuja Tyhmä tyttö- ja Jää-kokoelmista, uusiakin tuttavuuksia kokoelmasta löytyi. Minusta oli myös ihanaa lukea Takalon kommentteja omista töistään: mihin hän on tyytyväinen, mitä hän tekisi nyt toisin, millaisia tekniikkoja hän on käyttänyt. Vaikka en ihan kaikista sarjakuvista pitänytkään (joidenkin piirrostyyli ei vain nappaa!), tämä on hieno katsaus yhden sarjakuvataiteilijan tuotantoon ja kehitykseen! Suosikkisarjiksia oli paljon: It's a wonderful life, Tarranauha, Kuvaamataidosta yhdeksän, Totuus ja tehtävä, Treffit (eteenkin tarinan toinen epilogi puhutteli), Yllätysvieras, Ei tarvitse sietää, Seksin perusteet, Elettävä siivosti, Kuin elämä konsanaan, Säärikarvat, Prinsessa, Maamme, Kolmas kohtaaminen kadulla, Jäähyväiset, Haastattelu, Kuudet kuukautiset, Pientä historiaa ja Eräs lokakuinen maanantai.
Tiitu Takalo on yksi suosikeista, mitä sarjakuvataiteeseen tulee. Takalolla on helposti tunnistettava oma tyyli, josta olen aina pitänyt, ja töistä usein välittyvä anarkofeministinen asenne miellyttää. Kun kirjastossa silmiin sattui Takalon sarjakuvanovelleja yksiin kansiin kokoava Rakkaus on köyhän rikkaus, se oli ehdottomasti napattava matkaan luettavaksi.
Kirjaan on kerätty viitisenkymmentä sarjakuvanovellia eri lähteistä. Mukana on aikaa sitten loppuunmyytyjen albumien Tyhmä tyttö ja Jää sisältöä ja erilaisista lehdistä ja muista pienjulkaisuista löytyviä teoksia. Teoksia on kaikkiaan parinkymmenen vuoden ajalta. Novellit on jaoteltu neljään aihepiiriin: "Ihmisiä ja suhteita", "Sukupuolet ja toiset", "Yhteiskuntaoppi" ja "Kotona ja kaukana".
Paljonhan Takalo on ihmissuhteista ja sukupuolikysymyksistä tehnyt. Aihepiiri on luonteva, kun tekijä on kallellaan anarkistiseen feminismiin ja taipuvanen omaelämäkerrallisuuteen. Punk- ja vastakulttuurihenkisyys tuo yhteiskunnalliset kysymykset yhtä lailla itsestäänselväksi aiheeksi töille. Takalo tuo isotkin aiheet taitavasti pienen ihmisen tasolle. Välillä aiheita käsitellään suoremmin, mutta ikävällä tavalla saarnaavaksi tai paasaavaksi Takalo ei yleensä sorru. Tietoisesti kantaaottavat teoksetkin ovat tyylikkäästi tehtyjä.
Taiteilija myös kommentoi vanhoja töitään marginaaleissa. Se tuo mieleen Pauli Kallion kokoelman Ammatti : Käsikirjoittaja, joka on muutenkin teoksena samanoloinen – vaan suhtkoht samoihin aikoihinhan näitä on Suurella kurpitsalla varmasti koottu, joten ei kai se ihmekään ole. Kallion teoksessa pidin kovasti näistä marginaalimerkinnöistä, tässäkin ne ovat mielenkiintoisia, vaikka vähän pienemmässä roolissa ovatkin. On kuitenkin valaisevaa, miten Takalo kommentoi esimerkiksi feminismiin ja sukupuoleen liittyvää kielenkäyttöään jälkiviisaana.
Tiitu Takalo on pitkän linjan sarjakuvataiteilija, jonka töitä on ollut ilo lukea. Kun en ole sarjakuvaa niin harrastanut, tässä kokoelmassa oli paljon uutta ja ennennäkemätöntä. Pitkään Takalon uraa seuranneille sisältö on varmasti tutumpaa, mutta toki tässä näppärästi yksissä kansissa. Tästä on sitten kätevää jatkaa vaikkapa Riina Tanskasen (s. 1998, eli tämän kokoelman vanhimman sarjakuvan ilmestymisen aikaan Tanskanen oli vuoden ikäinen!) Tympeät tytöt -sarjakuvan pariin – aiheissa on paljon samaa, välissä on vain sukupolven verran aikaa.
Kokoelma Tiitu Takalon sarjakuvia vuosien varrelta. Pitää sisällään sarjakuvia, jotka on julkaistu vain lehdissä eikä aiemmin albumimuodossa sekä osia loppuunmyydyistä teoksista.
Koska kokoelma sisältää lähes kaikkea Takalon tuotantoa, sen laatu vaihtelee melko paljon. Teos on todella hyvä ja jos Takalon tuotannosta pitää sekä on kiinnostunut tietämään tarinoista sarjakuvien tekovaiheesta, kannattaa teokseen ehdottomasti tutustua.
Harmillisesti kirjan itsensä laatu on heikko. Lainasin teoksen kirjastosta ja olen ilmeisesti toinen tai kolmas sen lainannut henkilö - ja kirjan liimaukset alkavat pettää jo tässä vaiheessa. Ongelmana lienee se, että teos on tehty painavasta, hyvälaatuisesta paperista, mutta sen kannet ovat pehmeät. Ellei kirjaa pidä kaksin käsin ja tue sitä lukiessaan, se taittuu oman painonsa alla eli kirjaa ei voi laskea pöydälle tai sängylle sitä lukiessaan. Tiedä sitten, onko kirjastoon tullut maanantaikappale, mutta varovainen tämän kanssa pitää olla.
Nyt ei jaksa perustella. Aloitin tätä viikko sitten, mutta pakon sanelemana piti jättää kesken. Äsken luin yhdeltä istumalta loput 200 sivua. Mieletön! Onneksi tämä on tehty. Fiilistelin kaikkea tässä - sarjakuvia ja Takalon kommentteja niistä.
Ennen tätä olin lukenut jostain syystä vain Memento Morin, vaikka Takaloa olen pitkään ns. "fiilistellytkin". Varaukseen meni kirjastosta nyt kaikki mahdollinen tuotanto.
Takalon uusin albumi on aikamoinen järkäle. Kirja sisältää laajan kattauksen hänen töistään parinkymmenen vuoden ajalta. Itselleni suurin osa oli tuttuja, omistan kaikki hänen albuminsa tätä lukuunottamatta mutta kiehtovaksi tämän teki Takalon omat kommentit kirjan marginaalissa sekä useat lyhyemmät sarjakuvat joita ei aiemmin ole julkaistu albumimuodossa.
Tiitu Takalon sarjakuvat jättää aina tietynlaisen olon. Ne herättää tunteita ja herättää keskustelua, kuten hyvältä taiteelta voi odottaakin. Tunnusomaisinta Takalon sarjakuvissa on anarkofeministinen asenne ja Tampere. Niin näissäkin. Jos Takalon tuotanto on tuttua pidemmältä ajalta, tämä kokoelma ei juuri uutta tarjoile, mutta kommenttien takia kannattaa ehdottomasti lukea!
Vanhalle Tiitu-fanille melkein pelkästään tuttuja juttuja, mutta eihän se haitannut. Tekijän nykykommentit vanhoista töistään olivat kiintoisaa luettavaa.
Suhtaudun skeptisesti kokoelmiin, mutta tämä yllätti positiivisesti! Teemoihin jaottelu toimi ja Takalon pohdintoja novelleista oli kiinnostava lukea. Oikein mainio.