Menneisyyden perheet olivat moninaisia, ja niissä ratkottiin nyky-yhteiskunnassakin arkipäiväisiä yksinhuoltajuuden, adoption, sosiaalisen vanhemmuuden, uusperheiden ja vihkimättömien parien pulmia. Silti tämän päivän nostalgisissa mielikuvissa menneisyyden perheeseen liitetään turvallisuus, pysyvyys ja vastuullisuus.
Menneisyyden perhe esitetään helposti ehyenä yhteisönä, jossa sen jäsenten tavoitteet olivat sopusoinnussa keskenään. Tieto entisajan perheiden kokemuksista sekä monenlaisten ristiriitojen ja ratkaisumallien kirjosta voi auttaa ymmärtämään nykyongelmia ja hahmottamaan vaihtoehtoisia ratkaisuja myös nykyperheissä.
Perheen jäljillä -kirja kyseenalaistaa monia vahvoina eläviä käsityksiä. Kirja avaa lukijalle yhtaikaa tuttuja ja odottamattomia näkymiä, yhtäläisyyksiä ja eroja. Millaisia merkittäviä muutoksia perhesuhteet kokivat oikeudellisten, taloudellisten, sosiaalisten ja kulttuuristen muutosten myötä? Tutkijat nostavat esiin yleisiä piirteitä ja kehityslinjoja, mutta myös katkoksia, eri yhteiskuntaryhmien erityispiirteitä sekä keskenään ristiriitaisiakin kehityssuuntia ja samanaikaisesti vallinneiden perhekäsitysten eroja.
Teos on korkeatasoinen kokoelma yleiskielisiä tekstejä perheen merkityksestä, ideaaleista ja käytännöistä Suomessa (ja Ruotsissa) 1400-luvulta 2020-luvulle.
Teos sai minut pohtimaan erityisesti sitä, kuinka erilaisia lähteitä eri ajoista on saatavilla, miten niitä voi hyödyntää ja miten erilaisia ilmiöitä ne nostavat esiin. Tilastoja tehdään asioista, joita pidetään tärkeinä ja mahdollisina tilastoida. Kaikki kiinnostava ei siis tule esiin tilastoista. Toki myös tutkijalla on suuri vaikutus siihen, mitä hän aineistosta poimii ja miten sen tulkitsee.
Perheen tutkimus tuo esiin, kuinka vahvasti ideaalit ja käytännön elämä ovat ristiriidassa. Esimerkiksi avioliiton ulkopuolella syntymistä on pidetty ties kuinka pitkään kavahdettavana asiana, mutta todellisuudessa avioliiton ulkopuolisia lapsia on syntynyt koko ajan ja yhteisö on useimmiten kohdellut heitä arjen kanssakäymisessä ihan hyvin - toki perinnönjaon osalta näin ei ole ollut, eikä se ole ollut täysin merkityksetön seikka aikoina, joina ura ja toimeentulo määräytyi suvun perusteella.