Veikkauskratia-kirja kertoo suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakenteellisen vääristymän tarinan, jossa 900 000 ihmistä läheiset mukaan lukien kärsii rahapelihaitoista.
Suomi muuttui tv-loton kotikatsomosta rahapelikoneiden täyttämäksi minikasinoiden maaksi. Samalla valtionyhtiö Veikkauksesta tuli hyvien tekojen varjolla vähäosaisilta peliongelmaisilta piiloveroa keräävä koneisto.
Maassa pelataan väkilukuun suhteutettuna kolmanneksi eniten maailmassa. Suomalaiset rahapelaavat 204 prosenttia enemmän kuin ruotsalaiset ja säästävät 38 prosenttia vähemmän. Ruotsissa fyysisillä tai verkon rahapeliautomaateilla pelaa noin kaksi prosenttia maan väestöstä, Suomen vastaava luku on 30 prosentin luokkaa.
Suomi käyttää vuosittain kymmeniä miljoonia euroja siihen, että suomalaisia markkinoidaan riippuvuussairaaksi, jotta 72 000 ihmistä saadaan häviämään puolet Veikkauksen tuotoista eli noin 1 000 euroa kuussa. Peliraha ohjataan ohi budjetin, usein poliittisesti painottuneille järjestöille.
Haittakustannuksista maassamme vaietaan. Ne voivat olla kansainvälisten tutkimusten mukaan jopa 1 000 euroa suomalaista veronmaksajaa kohden. Pelituottojen ”ilmainen” raha on äärimmäisen kallista, sekä rahassa että inhimillisissä kustannuksissa mitattuna.
Kuntavaaleissa rahapelikoneet ovat ajankohtaisia siksi, että niistä jokainen vie alueeltaan keskimäärin 26 000 euroa. Esimerkiksi noin 40 hajasijoitetun pelikoneen Hämeenkyrön kaltainen paikka häviää vuositasolla noin miljoona euroa vuodessa. Pelaajat ovat usein mielenterveysongelmaisia, vähävaraisia, työttömiä ja eläkeläisiä. Kuntalaisten harteille jäävät syrjäytyvien, monella tapaa oireilevien peliongelmaisten kustannukset. Valtaosa avustuksista päätyy pääkaupunkiseudulle.
Kirja vetää yhteen Veikkauksen ympärillä käytyä julkista keskustelua ja uutisointia. Äänessä ovat asiantuntijat ja muutosta haluavat kansalaiset: pankkiiri, poliitikko, tutkija sekä rahapeliriippuvaisen äiti.
Mikä sai heidät reagoimaan ja miksi he käyttävät aikaansa tilanteen muuttamiseen? Onko toiminta pyyteetöntä vai vetääkö taustalla naruja ulkomaisen peliyhtiön agentti?
Kirja on tarkoitettu jokaiselle, jota kiinnostaa yhteiskunnan oikeudenmukaisuus ja hyvän elämän perusteet. Viime kädessä kirja haastaa lukijansa miettimään nopeasti digitalisoituvan suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan perimmäisiä arvoja. Pyhittääkö tarkoitus keinot?
Tärkein yhteiskunnallinen kirja nyt. Veikkauskratia luo aiemmin puuttuneen kokonaiskuvan Suomen riippuvuudesta uhkapeleihin. Se on silmät avaava kirja Suomen läpitunkevasta korruptiosta. Kirjan tyyli on koruton, mutta rakentava. Argumentoitu ja lähteistetty, ei poleeminen. Lukija löytää keinoja vaikuttaa korruptoivien rakenteiden purkamiseen sekä kulutusvalinnoillaan että demokraattisesti. Veikkauskratia luo toivoa että Suomen syöpä on hoidettavissa.
Veikkauskratia-kirjassa on tärkeää asiaa, myös paljon itselleni kokonaan uutta. Ja olen myös kirjoittajan kanssa samaa mieltä todella monista asioista. Esimerkiksi, että uhkapelaamiseen pitäisi suhtautua samoin kuin muihinkin riippuvuutta aiheuttaviin asioihin, vaikkapa tupakkaan tai alkoholiin. Ja veikkaustuottojen korvamerkinnät ja hähmäiset poliittiset ja järjestösidonnaisuudet pitäisi purkaa.
Mutta valitettavasti kirja kääntyy itseään vastaan monista syistä. Isoin niistä on saarnaava, kärjistävä, rautalangasta vääntävä ja lukijaa aliarvioiva tyyli. Tämäntyyppiset kirjat pitäisi kirjoittaa mahdollisimman neutraaliin sävyyn, jotta uskottavuus säilyy. Esimerkiksi ns. vastapuolen puheet on jätetty puhekielisiksi kaikkine niinku-sanoineen, mikä saa puhujan ja hänen sanomansa vaikuttamaan typerämmältä kuin ne ehkä ovatkaan. Varsinkin, kun muuten sitaatteja on siistitty kirjakielimäisemmiksi.
Toinen ongelma on sekava ja epäyhtenäinen rakenne ja lehtijournalismista jääneet tietokirjaan huonosti sopivat tavat, kuten äärimmäisen lyhyet kappalejaot (en kyllä tykkää niistä lehtityylissäkään, ja ovat mielestäni myös lukijaa aliarvioivia), klikkijournalismimaiset väliotsikot ja joidenkin lukujen loppuihin sijoitetut "mediasta"-boksit, joissa referoidaan lehdistössä esillä olleita peliriippuvuustarinoita ja -kohtaloita. Näitä kirjoittaja tuo esiin myös tekstissä riippumatta siitä, mikä luvun aihe on. Hyvä asia olisi ansainnut selkeämmän ja johdonmukaisemman käsittelyn.
Kirja on omakustanne, ja oletin lukiessani, ettei tekstiä ole oikolukenut kukaan (oli kuitenkin ilmeisesti). Perusjuttujen, kuten ylimääräisten tai puuttuvien välilyöntien, väärin päin olevien sitaattimerkkien, tavutusvirheiden ynnä muiden pikkujuttujen lisäksi mukaan oli päässyt kunnon Aristoteleen kantapää -tyyppisiä hauskuuksia (Veikkaus piti en-nyt-muista-mitä kruunua harteillaan). Kunnollinen oikoluku tai kustannustoimitus olisi todennäköisesti yhtenäistänyt kappaleita ja lukuja sekä virtaviivaistanut kokonaisuutta. En myöskään tajunnut muutamien kuvituskuvien lisäarvoa - kaaviot ja taulukot sen sijaan olivat paikallaan.
Todella harmillista. Kiinnostava, tärkeä aihe, mutta näin kehno toteutus.
Veikkauskratia kirjassa kerrotaan Veikkauksesta, peliongelmista ja suomalaisesta järjestökentästä. Vaikka teoksessa on käytetty lähteitä, ne eivät tee siitä tietokirjaa. Lähteet on valikoitu huomattavan puolueellisesti - kuvaavaa on, että niihin on valikoitu yksityisten kansalaisten blogikirjoituksia, mutta haastatteluja ei kirjassa usein negatiivisessa valossa esitetyiltä henkilöiltä ole ilmeisesti edes pyydetty. Kirja on toisteinen, monin kohdin virheellinen ja viimeistelemätön. Se yrittää ilmeisesti osoittaa, että olisi olemassa "Veikkauskratia", joka hallitsisi Suomea. Tällaista salaliittoa ei tietenkään ole tai kirjassa pystystä osoittamaan olevan olemassa. Parhaimmillaan kirja on eritellessään sitä kuinka Suomessa tosiaan pelataan paljon rahapelejä ja kuinka pelikoneita on liikaa.
Itse tunnen kirjan aihepiiristä parhaiten järjestökenttää ja siitä kirja antaa suorastaan valheellisen kuvan. Kirjassa esimerkiksi esitetään totena aktivisti Anu Peltolan näkemys järjestöjen jaosta monipuolue, puoluepoliittisiin ja piilopoliittisiin. Kuka tahansa järjestötoimia olisi osannut kertoa, ettei suurella osalla urheilu-, nuoriso-, kulttuuri- tai sote-järjestöjä ole mitään puoluekytköksiä. Muutenkin kirjaa rasittaa sitoutuminen Peltolan & co. projektiin hyökätä järjestökenttää vastaan, vaikka Veikkauksessa olisi varmasti itsessään kohdetta riittämiin.
Teoksessa myös vitsaillaan sillä kuinka Veikkauskratia aktivismia harjoittavia väitetään ulkomaalaisten peliyhtiöiden agenteiksi. Näihin heillä olevia yhteyksiä ei kuitenkaan tuoda esille ja asiantuntijatahona haastatellaan jopa ulkomaalaisten uhkapeliyhtiöiden edustajia. Tämä on omiaan lisäämään, ei vähentämään, ihmetystä halusta avata markkinoita ulkomaisille yksityisille pelifirmoille.
Kirjaa kuvaa hyvin, että se päättyy monen sivun otteeseen Veikkauskratia nimisestä Hikipedia-artikkelista.
Kiinnostava, mutta ei millään tavalla ilahduttava tietoteos korruptoituneesta Suomesta, jossa koko kansalaisyhteiskunnan käsite on pelkkä vitsi. Miten maa, joka ei suojele heikoimpiaan, vaan käyttää heitä julmasti hyväkseen, pumppaa viimeiset rahat heistä ja lopulta velkaannuttaa heidät "hyvän tekemisen" nimissä, voi kutsua itseään hyvinvointiyhteiskunnaksi? Olisipa hieno pohja postapokalyptiselle romaanille - harmi jos on kaikilta osin totta (mitä kyllä epäilen).
Teoksen rakenne ei oikein tukenut äänikirjaformaattia ja muutamiin kommentteihin olisin voinut palata vielä jälkikäteenkin, koska niiden lähteistys (tai sen puute) jäi häiritsemään. Muutti anyway kuvaani Veikkauksesta. Kirjan kärkevä, syyllistävä ja julistava sävy (jonka äänikirjan lukija tavoitti hienosti) ei oikein ollut mieleeni. Asioita myös paisuteltiin mittasuhteisiin, joissa ne tuskin oikeasti ovat.
Vihdoin ehdin lukea tämän Senja Larssenin kirjan Veikkauskratia. Se on tietokirja ensisijaisesti siitä miten epäeettisesti Veikkaus kerää tuottonsa. Kaikilta osin en ollut kirjaan tyytyväinen kirjana (esim toistoa ja kauhistelua piisaa), mutta ansiokas se on rakenteiden ja faktojen esiintuomisessa.
Rahapelaamista on pidetty Suomessa suotavana, koska siitä kerätyillä varoilla on tuettu niin sanottuja hyviä asioita: yhdistyksiä, urheilua, kulttuuria, tutkimusta. Viime vuosina on noussut esiin ilmiön ikävämpi puoli. Suomessa noin 124 000 ihmistä kärsii jonkinasteisesta rahapeliongelmasta. Rahapeliriippuvaisia arvioidaan olevan noin 52 000. Suurin osa Veikkauksen tuotoista tulee erittäin vähävaraisilta ihmisiltä. Ei ole oikein rahoittaa edes hyviä tarkoituksia näin heikossa asemassa olevia ihmisiä riistämällä.
Veikkauskratia on kirjoitettu puheenvuoroksi kuumana käyvään keskusteluun Veikkauksen asemasta. Siihen nähden toivoin vähän enemmän ratkaisuehdotuksia. Toinen kummallinen piirre on, että kirjassa ei sanota mitään Alkosta, joka sekin on valtion monopoli ja lupaa vähentää tuotteistaan koituvia haittoja.
En ollut aiemmin tiennyt kovin tarkasti muiden maiden tilanteesta ja poltiikoista rahapelien suhteen. Tämä teos esittelee niitä, vaikkei niin laajasti kuin toivoin. Kuitenkin: Suomi on Euroopan ainoa maa, jossa pelikoneita on joka paikassa.
Toinen itselleni uusi asia oli, että Veikkauksella on kovat, nousujohteiset tuottotavoitteet. Ei kuulosta vastuulliselta.
Kirjassa selostetaan tarkasti miten Suomeen on luotu regressiivinen verotusjärjestelmä joka toimii Valtion budjettiraamin ulkopuolella. Raha kerätään altistamalla kaikki suomalaiset uhkapelimainonnalle ja sijoittamalla rahapelikoneita kaikkiin kauppoihin, ravintoloihin, kioskeihin ja huoltoasemalle. Järjestelmän kautta rahaa jaetaan vuosittain miljardi Euroa kaikkia puolueita lähellä oleville järjestöille. Tämän takia Suomessa on läheiset mukaan lukien 900 000 ihmistä jotka kärsivät uhkapeliongelmasta.
Tärkeä aihe ja hyvä, että joku ottaa esille. Harmittavasti teksti ei pääse lähellekään aiheensa edellyttämää tasoa, vaan on aika ala-arvoista. Toistoa, virheitä, paatosta ja muita puutteita on enemmän kuin meriittejä, joten jäänee hyvin pienen piirin kirjaksi, kun pitäisi olla varsinkin kaikkien päättäjien käsissä.
Pitkään syyllisyyttä siitä tunteneena, että käytän näitä Veikkauksen palveluita hyväksi järjestö- ja yhdistyspuolella. Kun jossakin vaiheessa tajusin, mistä rahat oikeasti tulevat, tuli todellinen syyllisyys. Ja toisaalta suuttumus. Ja sitten myös rahankäytön tehottomuus. Ja se, ettei rahapelien haittoihin oikeasti haluta puuttua. Mutta kukapa haluaisi omia etuja vähentää? Suututtaa suorastaan tämmöinen toiminta.
Huoli on tärkeä ja teema liian vähän käsitelty. Pohjaa kuitenkin vei tuo tekstin sakeus. Olisi kiva, jos olisi ollut enemmän ratkaisuja esimerkiksi siihen, että miten tuottaa jatkossa kolmannen sektorin tuottamat palvelut, jos ei nyky järjestöjen toimesta. Lisäksi nyt tuntui, että kaikille järjestöille annettiin todella ikävä leima sille tärkeälle työlle mitä he tekevät, koska rahoitusjärjestelmä nyt on mitä on.
Avaa hyvin mieleen iskostettua käsitystä Veikkkauksesta. En ole oppikirjoja lukenut pitkään aikaan, mutta sellainen tuli mieleen, asioita toistettiin, ei häiritsevästi, mutta huomattavasti.
If you've ever been to Finland, you might have wondered why there are so many slot machines in many cafes and restaurants and in almost every kiosk and supermarket. Gambling is the national pastime which is controlled by the state owned monopoly, Veikkaus. Monopoly exists because it's supposed to be able to address problems arising from gambling, but Veikkaus does not care about that. This book tells everything what is wrong with the Finnish gambling legislation, Veikkaus and the political connections to the company.
Kirja on aiheeltaan hyvin tärkeä. Näkökulma on selvä mitä mieltä kirjoittaja Veikkauksesta on, siksi harmillisesti kirja ei ole tutkivan objektiivinen.
Äänikirjana tämän kuuntelin ja sellaisenaan aivan luokatan. Lukija on helvetin surkea etten ole moista ennen kokenut. Äänelaatu on surkea ja lukija on tyyliltään paatoksellinen. Välillä virheet lukiessa ja virkkeen aloittaminen änkyttävällä ööön ynähtelyllä jättää äänikirjasta huolittelemattoman kokemuksen ja valjun maun koko kirjasta.
Suomalaisessa hyväntekeväisyys- ja uhkapelijärjestelmässä on kiistattomasti ongelmia. Larsenin tapa käsitellä aihetta on kuitenkin ongelmallinen ja ongelmallisuutensa tähden myös väistämättä tehoton. Esimerkiksi hyväntekeväisyysjärjestöjen johtajien palkat ja tavat joilla hallituksen jäsenet sinne valitaan on kyseenalainen, mutta eihän Veikkaus voi olla vastuussa siitä, miten ministeriöltä rahansa saava järjestö hoitaa hallintonsa. Kirjailija myös syyttää Veikkausta termien väärinkäytöstä ja tilastojen vääristelystä, mutta käyttää vastaavalla tavalla sekoittaen termejä. Lopputulos ei muuta mitään, ongelmia on, mutta niitä ei voi korjata sohimalla tykillä sinne päin, kun tarvittaisiin täsmällisiä toimia.
Tähän kirjaan tarttuessa on hyvä ymmärtää, että se ei yritäkään olla objektiivinen tietokirja. Kyseessä on hyvin yksipuolinen kriittinen näkökulma Veikkauksen asemaan ja toimintaan Suomessa.
Se ei silti tarkoita, etteikö kirjan esille nostamat epäkohdat ole tosia. Ne ovat itseasiassa hyviä ja silmiäavaavia. Me eletään Suomessa niin keskellä uhkapelejä ja uhkapelimarkkinointia, että se on täysin normalisoitunut, eikä siihen edes kiinnitä huomiota.
Kirja kaipaisi vähän ryhdikkäämpää rakennetta. Siinä on myös jonkin verran toistoa.
Yksipuolista, mutta hyvää ja ajatuksia herättävää sisältöä. Siitä antaisin neljä tähteä. Kömpelöstä toteutuksesta miinus yksi tähti.
Silmiä avaava ja kattava, teos. Ei liian pitkä. Jokaisen suomalaisen poliitikon tulisi lukea Veikkuskratia, ja uskon, että keskustelu, jossa kirja on syntynyt ja jota se kiihdyttää, johtaa pelikoneiden poistumiseen kaupoista sekä veikkaushäviörahojen ja järjestörahoituksen irtikytkenttään 2020-luvun aikana. Sisältö siis 5/5.
Tekotapa (joukkorahoitus ja nopea aikataulu) näkyy jonkin verran siinä, että välillä kirja tuntuu ikään kuin joukolta peräkkäin laitettuja toisiinsa liittyviä muistiinpanoja. Typoja ei tullut vastaan kuitenkaan, mistä pisteet. Jonkinlaisella vahvemmalla kustannustoimittamisella olisi kirjasta saanut viimeistellymmän ja vielä napakamman, johdonmukaisesti etenevän kokonaisuuden.
Suomalainen häviää aina. Vahva lukusuositus. Aivan älyttömän hyvä kirja täynnä räikeitä epäkohtia. Kirjan puolivälin jälkeen todettiin aika tyhjentävästi: "miten kukaan voi saada elantonsa heikko-osaisten peliriippuvaisten rahoista? - - koska kaikki muut paitsi rahapeliongelmalliset voittavat".
Ihan uskomatonta, miten Veikkaus tukien lopettamisen uhalla on ostanut itselleen jatkoaikaa poliitikoilta ja muilta järjestöiltä.
Pamfletinomainen kuvaus siitä, miten Veikkaus on levittänyt lonkeroitaan suomalaiseen yhteiskuntaan - politiikkaan, mediaan, kauppoihin ja kolmannelle sektorille. Melko kylmäävää luettavaa. Kautta linjan käytetään termiä "veikkaushäviörahat", mikä faktisesti tarkasteltuna on aivan oikein. Erityisesti rahapelikoneet kaupoissa saavat kovaa kyytiä.
Pientä toisteisuutta kirjassa on, ja sanomaa olisi voinut hiukan tiivistää.
Asioista joita ei tule nähneeksi muodostuu helpommin ongelmia. Yksilöä laajemmin näin voi käydä, mikäli yhteiskuntakin sulkee silmänsä asialta ja korkeintaan tyytyy syyllistämään yksilöä.
Veikkauskratia ei välttämättä puhu näistä mitään, mutta hienoja ajatuksia se herättää herättäessään tällaisia. Lämmin lukusuositus.
Iso kiitos Senjalle kirjasta. Saattaa olla Suomalaiseen yhteiskuntaan eniten vaikuttava kirja tällä vuosikymmenellä.
Kirja on mainion kiihkoton ja faktapitoinen läpikatsaus siitä korruption läpimädättämästä systeemistä, joka on rakennettu kuin startupin flywheel. Kun se on kerran päässyt oyörimään se ei koskaan pysöhdy tai pienene.
Hieman liian pamflettimainen ja paatoksellinen, mutta joka tapauksessa mielenkiintoinen kirja. Tiedän aiheesta itse niin vähän, että tiedon esittämistapaa ja haastateltavien valintaa on vaikea arvioida, ja lukisinkin aiheesta mielelläni lisää jotta voisin paremmin arvioida kyseistä kirjaa. Hyvä ja tarpeellinen keskustelunavaus, johon toivottavasti myös poliittisella kentällä tartutaan.
Silmiä avaava kirja Suomen uhkapelijärjestelmästä, sen (epä)oikeutuksesta ja haitoista. Välillä toistaa itseään hiukan, joskin jokaisen suomalaisen olisi mielestäni hyvä tutustua Veikkauksen avulla ylläpidettävään rakenteelliseen korruptioon. Puhtaasti tietokirja ilman kerrontaa.
Kirjan kirjalliset ansiot eivät olleet parhaimpia (melko paljon toistoa ja rakenne hiukan epäselvä), mutta kirjan taustoitus ja faktojen esiintuonti puolestaan erittäin hyvää. Jos meinaa lukea vain yhden tietokirjan tänä vuonna, niin kannattaa valita tämä!
Mielenkiintoista ettei firmaa saada kuriin, jäisi niin monelta (poliitikolta) lisätulot saamatta. Ketkuilevaa toimintaa mutta saa jatkua, poliisihallituskin täysin hampaaton. Samoin sote-järjestöt koska saavat itsekin rahaa.
Erittäin tärkeä ja hyvin taustoitettu kirja. Voisi olla selkeämpi rakenteeltaan, erityisesti alkupuolella. Hyvä idea laiskalle on lukea vain Osa 5 ja siitä eteenpäin siltä osin mikä kiinnostaa.