Pauli Tapion toinen runoteos Tyhjä, suuri ja öinen asettaa lukijan tulevaisuuden kynnykselle. Mutta jos esimerkiksi ironian pelossa ei uskalla tarttua siihen, mikä on mahdollista, voi käydä niin, että lopulta vain lukusarjat kasvavat, ja se mikä alkoi leviämisen ja moninaisuuden juhlana päättyy pelkkään hajaannukseen.
Kokoelman alaotsikko – Valituksia – on merkittävä. Nykyisyydessä on paljon ongelmia eikä toivon vaaliminen ole helppoa, koska helpot ratkaisut tapaavat vain luoda uusia ongelmia. Tyhjä, suuri ja öinen ottaa tämän haasteen tosissaan ja kerrostaa rauhallisesti raamatullisia alluusioita, loppusointuja, nykyisyyden tarkkaa havainnointia ja populaarikulttuurin sirpaleita. Tuloksena on niin syväterävä kuva inhimillisen kulttuurin mahdollisuuksista, ettei lukija voi olla vaikuttumatta: meidän pitää kohdata itsemme, ei luovuttaa.
Pauli Tapion esikoisteos Varpuset ja aika (Poesia 2017) voitti Helsingin Sanomain esikoiskirjapalkinnon ja Bridges of Struga -palkinnon.
Pauli Tapio (s. 1986) on Helsingissä asuva, Oulussa syntynyt kääntäjä, tohtoriopiskelija, kriitikko ja runouslehti Tuli&Savun entinen toimittaja. Hän on opiskellut kirjallisuutta ja venäjää.
Tapio on kirjoittanut esseitä ja arvosteluja kirjallisuus-, sanoma- ja aikakauslehtiin. Tapio kääntää erityisesti venäläistä kirjallisuutta – niin proosaa kuin runouttakin. (teksti Poesia-kustantamon sivustolta)
Pauli Tapio voitti Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon (2017) esikoisrunoteoksellaan Varpuset ja aika.
Suosikkikohta: s. 19 Sammuttakaa valonheittimenne ja alkakaa hilseillä, sillä muistojenne koralli on jo valkaistunut ja itsetuntonne kasinot ovat joutomaata jälleen
Bonusmaininta: s. 40 Keväästä syksyyn on Oulunkylässä revitty katuja auki. ... ja katutyöt ovat alkaneet tulla valmiiksi tai jäädä kesken,
Kun teki mieli lukea kolmatta kertaa ehkä pakko nostaa arvio viiteen tähteen. Joku tässä tuntuu mulle räätälöidyltä. Puhuttelee tavalla jolla mikään luopumis-ekologinen ja anti-prometeaaninen taide ja ajattelu vaan ei tähän asti koskaan ole.
Pauli Tapion runokokoelma on vaellusretki aikojen pimeydestä kohti sivilisaatiota ja nykymeiningin kritiikkiä.
Teoksen alku on vanhatestamentillisia kaikuja sisältävä dystooppinen luomiskertomus. Tavataan leijona. Moneenkiin kertaan. Lastenlaulusta tuttu riimi ”leijonaa mä metsästän” goes posthumanismi.
Teoksessa silmukoi vanhemman runouden tyyliset ilmaisut, jotka yhä lisäävät Tyhjän, suuren ja öisen isoja ajallisia ulottuvuuksia. Toisteisuus luo vangitsevaa rytmiä.
Savesta muovataan ja näytevarastoon säilötään. Jos yksi esine tässä kokoelma on yli muiden on se tuhkakuppi. Miksi juuri tuhkakuppi? Sanopa se.
Tästä kokoelmasta on tosi hankalaa ottaa sitaattia, koska se on sama kuin kiskoisi ruumiinjäsenen irti, eikä yksittäinen sitaatti tekisi tälle kokoelmalle mitenkään oikeutta. Suuri, tyhjä ja öinen sisältää paikoin julistukseksi yltävää sanankäyttöä ja tekee sen terveellä itsevarmuudella.
Aivan helkkarin kiimainen eka osa, jonka jälkeen oikein mikään ei enää tuntunut miltään muulta kuin vanhan toistolta. Mikä sinänsä on lempitehokeinojani, mut nyt ei nuolassu sielua sillä lailla mukavasti :(
Pronomini-ilottelu oli kans näppärä & nerokas formaatti, mut nyt en enää oo varma, mitä se oikeestaan lukukokemukseeni toi
Dere har skapt fiksjonen og sagt: Gjør dette sant, og nå er dere i besittelse av sannheten, som er som en tunnel, som er tom, stor og nattlig, og som dere går dere vill i.
— Han er alvorlig blant lettsindige.
Translated/retold by Morten Abildsnes (no, 2025. Copyright 2021).