Historiateos Suomen kuuluisimmasta henkirikoksesta, arkistotutkimusten ja ennen julkaisemattomien lähteiden pohjalta.
Suomen luetuin historioitsija Teemu Keskisarja kertoo Kyllikki Saaren koko tarinan ja siihen liittyvät ihmiskohtalot 1950-luvun Suomessa.
Tapahtuipa kerran Etelä-Pohjanmaalla 17-vuotiaan tytön surma. Hetki jälkeen sotien, hetki ennen kaupungistumista ja koneistumista, hetki ennen massakulttuuria ja rokkia. Yhden pitäjän, yhden kylän puurot ja vellit. Ihmiset kevätpäivässä ja -yössä 17. toukokuuta 1953. Uskovaiset, pontikankeittäjät, sekatyömiehet, sotaveteraanit, emännät, mummot, lapset, papit, pipit ja komisariot. Kyllikin salattu elämä ja kuolema ja iankaikkinen mysteeri. Arkistojen uumenista, historioitsijan kaivamana ja kertomana.
Teemu Keskisarjan kirjoissa kamppailevat pienet, suuret ja keskikokoiset suomalaiset ihmiset. Aiheesta riippumatta Keskisarja etsii ja löytää tositarinansa raa’alla arkistotyöllä. Lukijat ovat kiittäneet myös hänen kerrontatekniikkaansa ja eläväistä kieltään.
”Kammottavasta aiheesta huolimatta kirjaa on ilo lukea. Se on malliesimerkki siitä, miten taitavasti tehty tutkimus yhdistettynä vapaampaan ilmaisuun tekee historian eläväksi ja tuo sen iholle.” Raaka tie Raatteeseen -kirjasta Aino-Maria Savolainen, Amman lukuhetki -blogi
Ihan hyvä kirja sikäli että itse aihe käydään läpi monipuolisesti ja pohdiskelevalla otteella. Mutta en pidä Keskisarjan "rehevästä" ja "kansanomaisesta" (voisi myös sanoa kunnon setämiehiä kosiskelevasta ja moukkamaisesta) tyylistä, en yhtään. Jokin pakkomielle hänellä on päästä käyttämään n-sanaa vaikka väkisin. Tässä kirjassa siihen ei ole muuta perustelua kuin ilmeinen halu loukata. Ennen (ainakin 1950-luvulla) kaikki oli Keskisarjan mukaan paremmin; miehet olivat vielä kunnon miehiä eivätkä mitään neitejä ja hinttejä, eikä tarvittu psykiatrejakaan kun heikompaa ainesta oli niin vähän.
Eräs tarkka sitaatti on tällainen: "Ihmisten laatu poikkesi 1950-luvulla nykyisestä. Voimissaan ja toimissaan oli valtaosa." Ihmisten laatu? Ihmiset jotka eivät ole voimissaan ja/tai toimissaan, ovat heikkolaatuisia? En tiedä ymmärsinkö pointin oikein, mutta sen perusteella mitä Keskisarjasta ennestään tiedän, kyllä ymmärsin. Enkä arvosta yhtään. Toinen" helmi": "2020-luvun liivijengiläiset ovat karitsoja verrattuna isoisoisiinsä, jotka viisi vuotta susina armeijan harmaissa katsoivat ja kylvivät kuolemaa. Sieluvauriot korjaantuivat ihmeen hyvin ilman psykiatreja ja psyykenlääkkeitä."
Oi ne kauniit hehkeät ajat kun miehet vielä olivat susia toisilleen ja kylvivät kuolemaa kuten miehen olemukseen kuuluu, ihana intohimoisen väkivaltainen maskuliinisuus!!! Eikä kuulkaa ollut sielunvaurioita, tai jos oli niin ne lakaistiin piiloon tai hoidettiin viinalla, tappelemisella ja kunnon panolla! Oksennus.
Mutta kirjan varsinainen aihe on siis Kyllikki Saaren tapaus ja siihen liittyvät muut henkilöt. Mitään uutta tietoa ei kauheasti ole, mutta kirja ajaa periaatteessa asiansa. Tyyli ja asenteellisuus vain ovat minusta harvinaisen perseestä. Juho Saaren samaa aihetta käsittelevää teosta suosittelisin ennemmin.
3.5! En oikein päässyt ällöistä setämieskuvauksista yli, yyyh, mutta muuten oli kiinnostava. Aina myös cool, kuinka Keskisarja osaa kirjoittaa niin ajan hengen mukaisesti. Todellakin kieli hallussa, ja lukijalle piirtyi elävä kuva 1950-luvun eteläpohjanmaalaisesta menosta.
Järkyttävän misogyynistä tekstiä jo heti alussa - naisvankien raiskauksia kutsutaan sotilaiden "ilonpidoksi". Tämän jälkeen en voinut enää jatkaa kirjan kuuntelemista.
Teemu Keskisarja kokoaa Kyllikki Saaren murhan tutkinnan linjat historiantutkijan varmuudella. Hän luo kuvan siitä ilmapiiristä, mikä Etelä-Pohjanmaalla oli 1950-luvun alussa ja millaisia pinnan alla olevia virtauksia paikkakunnalla oli. Keskisarja esittää muutamia varteenotettavia tekijöitä, joita myös poliisi aikanaan epäili. Rikospaikkatutkinnassa tehtiin kolme virheitä, jotka saattoivat johtaa siihen, että syyllistä ei saatu oikeuden eteen. Kirjaa luki kuin dekkaria, mutta sillä erotuksella, kaikki tieto perustui lähdeviitteisiin. Pisteet 10/10.
Teemu Keskisarjan "Kyllikki Saari: Mysteerin ihmisten historia" (WSOY, 2021) vie seksuaalirikoksia ja murhamiehiä tutkineen Teemu Keskisarjan Suomen rikoshistorian kenties tunnetuimman tapauksen äärelle. Seitsemäntoistavuotiaan Kyllikki Saaren murha 17. toukokuuta 1953 oli oman aikakautensa kohujuttu, eivätkä sen nostattamat laineet ole vieläkään lakanneet lyömästä. Muistan itsekin kuuleeni tapauksesta jo melko nuorena, vaikka en tarkempia yksityiskohtia tuntenut ennen kirjaan tarttumista.
Teemu Keskisarjasta voi persoonana olla monta mieltä. En ole pitänyt kaikista hänen julkisuudessa esittämistään mielipiteistä tai kielenkäytöstä, ja kieltämättä tässäkin kirjassa on kohtia, jotka särähtävät korvaan. Vähän tulee semmoinen olo, että ihan uhallani ja ärsyttääkseni kirjoitin taas näin, vaikka ei olisi ollut mikään pakko.
Mutta ei siitä mihinkään pääse, että Keskisarja osaa kirjoittaa todella mukaansatempaavasti ja kiehtovasti. Lähdeviitteet ovat kohdillaan, tutkimustyötä on tehty - ja aineistoahan riittää, sen verran kattavasti poliisi aikanaan isojokelaisia isojokisia haastatteli. Synkeän tarinan vaiheet avautuvat lukijan silmien eteen kaikessa karmivuudessaan. Lisäksi kirjassa kartoitetaan mainiosti suomalaisen pikkupaikkakunnan henkistä maisemaa 1950-luvulla, kuten alanimeke omalta osaltaan myös kertoo. Lienee siinä ollut paikkakuntalaisilla melkoinen taakka kannettavanaan:
Pelko ja viha myrkyttivät mielet. Monen sukupolven ystävyys- ja avunantositeet katkesivat joskus vain tokaisun tai väärin kuulemisen vuoksi [...] Sivulliset, sikäli kun sellaisia olikaan, kärsivät torasta ja raskasmielisyydestä. Ne iskostuivat pitäjän julkikuvaan ja itseymmärrykseen. Kyllikki Saari -ahdistus vaikutti jonkin verran poismuuttoon ja Isojoen tyhjentymiseen. (s.330-331)
Keskisarja käsittelee teoksessaan murhatutkimusten päälinjoja ja muutamia pienempiä, jotka ovat nousseet vuosien varrella julkisuuteen. Epäillyistä käytetään oikeita nimiä - mitä vaikkapa Wikipedia tai edes kirjasta kirjoittanut lehdistö ei näytä tekevän. Joitakin sivullisten nimiä on silti muutettu ihmisten yksityisyyden suojelemiseksi.
Niin, entäs se murhaajan henkilöllisyys? Syyllistä ei tässäkään teoksessa nimetä, mutta melko voimakkaita epäilyjä voi kirjan perusteella kohdistaa - tosin kirjoittaja toteaa, että jo häntä avustaneiden ihmisten näkemykset poikkeavat toisistaan.
Keskisaari kirjottaa taitavasti ja kerronnan tyyli kolahtaa. Juonen rakentuminen kuitenkin rönsyilee (tietenkin koska 50-luvulta kaivettu aineisto on semmosta) joka vaikeuttaa lukukokemusta. Myös henkilöiden, paikkojen ja yksityikohtien paljouden takia juonta oli vaikea seurata. 50-luvun pohjanmaalaisten elämästä ja maailmankuvasta oli kuitenkin mielenkiintoista lukea.
Kyllikki Saaren murha ei koskaan ole ollut mun mikään suuri true crime pakkomielle, ja pakko myöntää ettei tämä kirja siitä sellaista myöskään tehnyt. Kyllikki Saari itse jäi vain pieneen sivurooliin kirjassa, eikä Keskisarjan kirjoitustyyli vetoa millään tasolla, ja välillä vähän jopa ärsyynnyinkin asioiden esittämistavasta. Yleisesti kirja jätti aika kylmäksi.
Historioitsija Teemu Keskisarja on kirjoittanut Suomen tunnetuimmasta mysteeristä teoksen Kyllikki Saari, Mysteerin ihmisten historia. Kirjassa käsitellään tätä aluksi katoamistapauksena tutkittua rikostutkimusta, joka myöhemmin Kyllikin löydyttyä maastoon haudattuna muuttui murhatutkimukseksi.
Kirjan alussa kerrotaan mahdollisten murhaajien taustoista aika pitkältäkin ajalta. Isojoella, kuten muuallakin Suomessa, maistui alkoholi liiankin kanssa. Humalapäissään miehet tappelivat ja pistivät herkästi puukoilla toisiaan kuoliaaksi tai ainakin sairaalahoitoon. Muutaman murhaepäillyn taustalta löytyi jopa vankilatuomioita. Poliiseilla riitti työtä tämän oudon murhan tutkimisessa, mutta se jäi valitettavasti selvittämättä. Mysteeri jäi mysteeriksi.
Teemu Keskisarjan historiallinen teos Kyllikki Saari, Mysteerin ihmisten historia pureutui 1950-luvun rikostapaukseen, joka puhutti aikoinaan koko Suomea. Ja puhuttaa edelleen.
Varmasti huolellista työtä ja niin sanotusti kansantajuisesti (vähän liiankin viihteelliseksi?) kirjoitettu teos yhdestä Suomen kuuluisimmasta murhamysteeristä. Teos kuvaa myös 1950-luvun Isojokea ja Suomea elävästi ja yksityiskohtaisesti.
Kuitenkin oikeastaan se, mikä tässä eniten jäi vaivaamaan ja teoksesta päälimmäiseksi mieleni päälle, on seikka, jota kriminologi Maria Normann jo ansiokkaasti avasi harvinaislaatuisen hyvässä ja perehtyneessä kirja-arviossaan (HS / Kulttuuri, 4.7.21): "Ensimmäinen asia, johon Keskisarjan kirjassa kiinnitän kriminologina huomiota on se, miten näkymätön naisten näkökulma ja koettu todellisuus siinä on. Kirjoittajan perspektiivi ei ole tyttöjen ja naisten, tai lasten. Miesten naisiin kohdistama väkivalta ja sen kirjo ei edes näy yleisluonnehdinnassa yhteiskunnan väkivaltaisuudesta. Osittain miesten naisiin kohdistama väkivalta on historiallisesti jäänyt sanallistamatta, koska se verrattain harvoin päätyi ja päätyy tilastoihin, miesten maailman tarinoihin ja dokumentteihin. Paikoittain pilkahtaa myös tilaisuus käyttää tutkija Mila Engelbergin käsitettä “sukupuolittunut kielioppi”, jolla viitataan tapaan kertoa sukupuolittuneesta väkivallasta ilmaisten tekijä sukupuolineutraalisti ja teko passiivissa. - - Tämä ei ole mitenkään tavatonta miesvaltaisessa kriminologiassa eikä edes journalistisissa tuotoksissa vaikka sukupuolijakauma on alalla kriminologiaa tasaisempi.
Joka tapauksessa, myös Saaren katoamisiltana miehiä karkuun oli polkenut useampikin nainen pyörällä. Myöhemmin selvisi, että ahdisteltuja oli hävettänyt kertoa miten heitä häirittiin, mutta Saaren katoamisen jälkeen he vihdoinkin kertoivat viranomaisille. Surettaa ja raivostuttaa, että edelleen tänä päivänä ollaan näiden samojen asioiden äärellä. Naiset yrittävät väistää, ennaltaehkäistä ja eri keinoin pitää itsensä turvassa. Ja yhä häpeä lankeaa uhrille.
Naisten keskuudessa tiedetään edelleen sarjahäiritsijämiehistä, jotka toiminnallaan pakottavat kaikki ympäristönsä naiset jollakin tapaa muokkaamaan käytöstään, pukeutumistaan ja liikkumistaan, rajoittamaan vapautta toimia niin kuin itse haluaisi.
Keskisarjan teoksessa kuvaillaan esitutkintaa ja lähiyhteisön reaktioita, mutta lähinnä epäiltyjen miesten kokemuksia. Naisten lisääntynyt huoli turvallisuudestaan on mainittu ikään kuin sivulauseessa. Naisten pelkoa ja siitä kumpuavia seurauksia ei luultavasti kyselty, tutkittu tai dokumentoitu, eikä siten tämäkään koettu todellisuus joutunut Keskisarjan haaviin eri arkistoissa."
Niin, surettaa ja väsyttää ja turhauttaa. - Myös se silmiinpistävä seikka, että jälleen n-sana on ollut pakko tunkea mukaan, useampaan otteeseen, vaikka sitä ei olisi todellakaan tarvinnut missään yhteydessä käyttää.
Kuulun niihin ihmisiin, jotka "löysivät" selvittämättömät henkirikokset joskus yläasteiässä, ja siitä asti olen lukenut suurimman osan siitä, mitä Kyllikki Saaren, Bodomin ja Tulilahden tapauksista on kirjoitettu. Enhän siis voinut jättää tätäkään Keskisarjan Kyllikki Saari -kirjaa välistä. Kirjaa lukiessa tulin ajatelleeksi, miten paljon tietoa onkin koottu yhden muutoin aivan randomin pitäjän, eteläpohjalaisen Isojoen tapahtumista vuonna 1953 vain siksi, että siellä sattui surma, jota ei koskaan saatu selvitettyä. Kuten muutoinkin historiantutkimuksessa, rikoksen tutkimisen kautta kerätty todella laaja aineisto mahdollistaa tutkijalle muutakin kuin mahdollisuuden yrittää ratkoa itse rikosta. Juuri se olikin kirjan parasta antia: Keskisarjan kuvaus siitä, millaista elämänmeno Isojoella 1950-luvun alussa oli. Kiinnostava kurkistusaukko menneisyyteen siis. Tietysti Keskisarja pyrkii myös ottamaan kantaa itse rikokseen ja siihen, kuka on syyllinen. Itseäni kiinnosti lopulta enemmän "mysteerin ihmisten historia". Sen sijaan en kyllä voi antaa pisteitä siitä, miten Keskisarja kerta toisensa jälkeen haluaa päästä käyttämään muun muassa n-sanaa tummaihoisista tai ryssitellä venäläisiä. Vaikka aineistossa jotain sanaa käytettäisiin, ei kaikkea tarvitse toistaa sellaisenaan. Saatika muutoin käyttää halventavaa kieltä.
Tätä on aika hankala arvioida. Sinällään sisällöltään mielenkiintoinen teos, jonka kieli on rikasta. Mietin silti kovasti Keskisarjan valintoja käyttää esim. n-slurria ilman mitään perustelua ja 50-lukulaisten käsitteiden käyttämistä. Sisältää näiden lisäksi esimerkiksi misogyniaa, mielenterveysongelmien demonisointia (esim. juoppohullu -sanan käyttö) ja ongelmallista käsittelyä vähättelemällä ja venäläisvihaa (r-sana). Kai sitä voi perustella sillä, että kyseisiä sanoja ja ilmaisuja käytettiin 50-luvulla laajasti. Silti en purematta niele sitä, että Keskisarja heittelee tällaisia "hauskoja" juttuja ilman että ne olisivat minkään kerronnan henkilöiden sanomia. Kontrasti on ehkä siksi niin iso, että olen tottunut true crime -piireissä aika skarppeihin tekijöihin, jotka ymmärtävät käytetyn kielen merkityksen ja sen, miten se luo yhteistä todellisuutta.
Keskisarjan puhe- ja kirjoitustapa jakavat mielipiteitä, mutta tosiasia on, että harva ammattihistorioitsija kirjoittaa yhtä laajasti ymmärrettävää (= "erilaisille koulutustasoille sopivaa") tarinaniskentää kuin hän. Kyllikki Saaren kohtalo ja ne ihmiset, jotka olivat osa sitä, avautuu lukijalle lennokkaalla ja tuoreella tavalla, ja lukija huomaa oppivansa murhamysteeristä lukiessaan myös muun muassa suomalaisen maaseudun elämästä 1950-luvulla. Vaikka Saaren murha pysyy kirjan keskiössa, kuten tietysti kuuluukin, niin paljon muutakin huomionarvoista tapahtui Isojoella 1940- ja 1950-luvuilla - kenties jopa sellaisia asioita, joiden yhteyksiä Kyllikin henkirikokseen emme ole oikein edes ymmärtäneet. Kirja avaa myös hyvin sitä, kuinka Saari oli muutakin kuin kuuluisan henkirikoksen uhri. Erinomainen historiateos. Lepää rauhassa.
Palanen suomalaista historiaa - väkivallan, maaseutuelämän, rikosten selvittämisen. Keskisarjaa on arvosteltu tämän(kin) kirjan kohdalla "male gazesta" ja vaikka mistä, mutta tätä ongelmaa en kyllä huomannut yhtään. Epäillyt tässä ja melkein jokaisessa muussakin väkivaltarikoksessa ovat miehiä, vielä 50-luvulla kaikki selvittäjät olivat miehiä - väkisinkin heidän äänensä kuuluvat tässä enemmän. Teksti on elävää ja mielenkiinto säilyy, mykät maalaiskylät piirtyvät realistisina (ja kammottavina) mieleen. Kauhistuttavinta ei ole suohauta ja sen makaaberi sisältö, vaan vuosikausia - kymmeniä kestävä juoruilu, salailu, vaikeneminen, suhmurointi. Ja tietty puistattava pappi!
Neljä tähteä, viidennen olisi saanut jos olisi ratkaissut mysteerin :D
Ratkeaako tämä mysteeri koskaan? Kuka murhasi Kyllikki Saaren? Näihin kysymyksiin toivoin löytäväni vastauksia tätä kirjaa lukemalla. Vaimoni joutui jopa toppuuttelemaan minua: syyllistä tuskin löytyy, vaikka luet kirjan. Olisit varmaan kuullut jo tapauksen ratkeamisesta, jos näin olisi käynyt. Niinpä niin.
17-vuotias Kyllikki Saari koki väkivaltaisen kuoleman Isojoella 17.5.1953, eli tasan 70 vuotta sitten. Saari oli polkemassa polkupyörällä ystävättärensä kanssa hartaustilaisuudesta kotiinsa yöksi. Ystävän kanssa tiet erkanivat noin klo 22.30 meijerin risteyksessä, josta Kyllikki jatkoi kotiaan kohti. Sinne hän ei kuitenkaan koskaan selvinnyt. Mitä peruuttamatonta maantiellä tapahtui tuona toukokuisena myöhäisiltana? Lukemalla kirjan pääset perille tapauksen tutkintalinjoista.
Mielestäni kirjan esittämä tapaus on erittäin mielenkiintoinen. Tapauksessa on monia niin erikoisia piirteitä, että loppuviimein on vaikea olla varma yhtään mistään, paitsi siitä, että joku tosiaan surmasi Kyllikki Saaren ja hautasi hänet ja hänen pyöränsä suohon.
Joku tai jotkut jättivät kertomatta totuuden Kyllikki Saaren murhaajasta. Vaikea sanoa, millaista on pidätellä tuollaisia salaisuuksia sisällään. Jos jotakuta epäiltyä pääsisin vielä kuulustelemaan, aloittaisin varmaankin Kyllikille läheisestä rippipapista, pastori Kanervosta. Samalla kuitenkin ojankaivaja Lehmusviita ja hänen lankonsa Hakala herättävät myös isoja epäilyksiä omilla liikkeillään. Saattoivatko he kaikki kolme toimia yhteistyössä?
Voin suositella tietokirjan lukemista aikuisille, jotka ovat kiinnostuneita kotimaisesta rikoshistoriasta.
Hieno läpileikkaus 1950-luvun(ja vähän ympäriltä) Pohjanmaan ja lähiseutujen tilasta. Häissä puukotettiin ja muutenkin elämä oli aika maalaismaista alusta loppuun. Hyvä lukija ja mielenkiintoinen aihe.
Tarjoaa mitä lupaa, eli mysteerin ihmisten historian. Pappi- ja ojankaivajalinjojen avainhenkilöiden sekä uhrin vaiheet käydään läpi kiinnostavasti ja kattavasti.
Keskisarja ei voi aika ajoin itselleen mitään. Ohi aiheen menevät heitot nykyajan ja -ihmisen surkeudesta ovat erikoisia mutta harmittomia. N-sanan viljely pari kertaa sen sijaan on mautonta ja täysin tarpeetonta.
Kyllikki Saaresta kuulin joskus varhaisteininä mummultani ja tarina jäi takaraivoon ehkä enemmän "kummitusjutun kaltaisena", kuin suoranaisena rikoksena ja sen uhrina. Bodomit ja muut ovat saaneet tilaa Kyllikkiä enemmän ja kun tämä kirja sattui kirjastossa eteeni, päätin siihen tarttua.
Keskisarjan kirjoitustyyli (tässäkin) kirjassa jakaa fiiliksiäni. Toisaalta pidän hänen tavastaa käyttää kieltä rikkaasti ja "ajanmukaisesti", toisaalta siellä on myös paljon ilmaisuja jotka eivät nykyajan kirjallisuuteen kuulu eikä niitä tässä teoksessa olisi tarvinnut.
Itse kirja avaa mielestäni hyvin tuon ajan eloa, joskin naisten näkökulma on melko vähäinen. Teoksessa tuodaan mielestäni hyvin myös esiin poliisin ja lehdistön työ ja sen virheet kuitenkaan alleviivaamattomasti osoitellen.
Ratkaisua murhaan ei tämänkään kirjan jälkeen löydy, mutta teos jätti suuren epäilyksen leijumaan.. Olisiko murhaaja......
Teemu Keskisarjan Kyllikki Saari oli varsin kutkuttava true crime -reportaasi. Kirja esittelee paikat ja maisemat sekä tutkinnan kannalta oleelliset ja epäoleelliset hahmot värikkäästi ja jopa lämpimästi, selittäen heidän toimiaan asiantuntevasti aikakauden kontekstissa. Vaikka tarinat ovat pitkälti sitä tavallista maalaiskylän elämänmenoa, traagisen antikliimaksin odotus leijuu vahvanva ilmassa kirjan alkulehdiltä lähtien. Harva historiateos osaa pitää lukijan otteessaan näin vahvasti alusta loppuun saakka.
Kyllikki Saaren tapaus alkaa olla sillä myyttisellä tasolla, että siitä kirjoittavat jo sosiologit (Juho Saari) ja historioitsijat (Keskisarja) rikostoimittajien sijaan. Sen verran vähän tulee itse luettua Alibia, iltapäivälehtiä ja niiden rikosspesiaaleja, etten tiennyt juuri mitään tästä tapauksesta. En vieläkään tiedä kuka sen teki, mutta pari hyvää ehdokasta on ja tiedän 1950-luvun Isojoen elämästä rutkasti. Kiinnostavaa oli, miten paikkakunnalla poliisiin suhtauduttiin ja oman kylän poikia suojeltiin. Järkyttävää on katsella kuvia kuinka sadat uteliaat seisovat juuri avatun suohaudan ympärillä ennen kuin paikkaa on tutkittu. Tämähän oli ennen KRP:n aikaa. Keskisarjan räväkästä tyylistä voisi todeta vain, että historioitsijalle sopii, että hän suhtautuu halveksuvasti nykyaikaan, mutta onhan hänellä joku outo tarve ärsyttää myös. Vaikka ei erityisen koukuttavasti kirjoitettu, oli tämä niin kiinnostava, että tuli luettua muutamassa päivässä.
Ahkera kirjoittaja on Teemu Keskisarja. Moneskohan teos lienee tämä? Luin tätä ihan omista henkilökohtaisista syistäni. Toisaalta ihailen sujuvaa tarinanjuoksutusta, ja toisaalta on pakko yhtyä myös joihin kriittisiin huomautuksiin. Kirjan kuva ajasta ja paikasta on kattava ja jopa yksityiskohtainen. Olen just tarpeeksi vanha että tunnistan tiettyjä asioita. Miesnäkökulma on aika vahva, ja vaikka ymmärrän, että naisten ahdistelu voi olla tästä näkökulmasta 1950-luvun miesten "yleistä hupia", sanavalinnat voivat vieraannuttaa 2020-luvun naislukijaa. Keskisarjan kirja pärjää hyvin omassa sarjassaan, ja siksi muutamat väheksyvät viittaukset Juho Saaren Kyllikki Saari-kirjaan ovat ihan turhia ja aika noloja. Vastausta siihen, kuka tappoi Kyllikin ei saada, mutta eipä sitä haetakaan. Hyvin selviää kyllä se, millaisia henkilöitä ja miksi teosta on epäilty ja miten poliisi on toiminut. Seuraavaksi siis luettavaksi Juho Saaren versio asiasta.
Teksti on tuttua Teemu Keskisarjaa hyvässä ja pahassa eli kirjoittajan ääni kuuluu tarinassa vahvasti. Kirjassa johdatellaan Suomen kuuluisimpaan rikokseen niin, että taitaa mennä 60 sivua ennen kuin Kyllikki Saari astuu näyttämölle. Ymmärrän tehokeinon mutta jälkikäteen ei kirjan alusta enää muistu mieleen mitään.
Keskisarja vyöryttää Kyllikki Saaren tapauksesta lähes kaiken mitä on saanut tutkijaryhmänsä kanssa irti KRP:n aiemmin salatusta aineistosta ja muusta murhamysteeristä tehdystä materiaalista. Tämä tekee kirjasta aika puuduttavaa luettavaa. Tärkeimmät tutkintalinjat - ojankaivaja- ja pappislinja toki tulevat selvästi esille.
En suosittele ensimmäiseksi Kyllikki Saari -kirjaksi. 2,5/5
Keskisarjan kirja on perusteellinen ja huolella kirjoitettu teos yhdestä Suomen kuuluisimmista henkirikoksista. Suomalaiset ovat pohtineet lähes 70 vuoden ajan, kuka tappoi Kyllikki Saaren. Kirjassa kerrotaan yksityiskohtaisesti Kyllikistä, elämästä 1950-luvulla Etelä-Pohjanmaalla, rikostutkinnasta sekä kahdesta pääepäillystä ja lukuisista muista mahdollisista epäillyistä. Suosittelen lukemaan kirjan kuuntelemisen sijaan, sillä sisällysluettelon näkeminen auttaa pysymään kärryillä ja kirjassa mainitaan erittäin monia henkilöitä.
Tämä liittyy omakohtaisiin muistoihin lapsuudesta ja nuoruudesta ja oli mielenkiintoista lukea kokonaisnäkemys Kyllikki Saaresta. Suljettu kyläyhteisö on vaikea ympäristö poliisille ja panee miettimään vähemmän tiiviin kaupunkiympäristön hyötyjä vs. maaseudun yhteisöllisyys. Kuten Keskitalo lopuksi totesi, edes yhden henkilön olisi pitänyt sanoa: "Minä tiedän, kuka murhasi Kyllikki Saaren".
Kovin suuresti en ole aiheeseen ennalta tutustunut, kyllikki saari tietysti on meille jotenkin tuttu. Kirjaa oli osittain hankala seurata, asiat rönsyili ja taas toiset jäi vaille huomiota. Näin varmasti juuri lähteiden takia. Suurin järkytys(?) oli varmaan kuulla yhden epäillyn vaikutus omalla paikkakunnalla myöhemmin.
Mahtavasti kirjoitettu. Ei vaan tylsää lokien jauhamista, vaan oikeasti mukaansatempaava tyyli. Olen lukenut dekkarikirjailijoilta huonompaa tekstiä, kuin tässä. Ainoa moite, jo toki ennen aloittamista tiedossa oleva, on, että murhaajaa ei ratkaista. Eipä Keskisarja tietenkään ole itse ratkaisua päättänyt, vaan kertoo vain faktat aiheesta.
Kirja oli mielenkiintoinen ja kattava kuvaus Kyllikki Saaren murhan tapahtumista ja keskeisistä henkilöistä. Kirjasta välittyi mielestäni todella hyvin ajankohtana vallinneet olosuhteet. Aika paljon miinusta tulee kirjailijan omien asenteiden turhasta korostamisesta, joka kyllä oli myös odotettavissa.
Suomen rikoshistorian kuuluisin tapaus saa arvoisensa käsittelyn pelkän tirkistelevän mässäilyn sijaan. Kattavan lähdetutkimuksen ja -kritiikin lisäksi kirja toimii sosiaalihistoriallisena esityksenä 50-luvun suomalaisesta maalaisyhteisöstä. Keskisarjalainen kerronta sopii aihepiiriin erinomaisesti.
En tiennyt mitään Kyllikki Saaren murhasta ennen tätä kirjaa. Nyt tiedän. Ja tiedän myös paljon Pohjanmaalaisesta elämästä 1950-luvulla. Oikein hyvä kirja, vaikka murhaajaa ei paljastettukaan, vaan loppuratkaisu jätettiin avoimeksi.