Stikla upe

by Tommi Kinnunen, Tommi Kinnunens, Maima Grīnberga (translator)

“Ir mirkļi, asi kā stikls, kas atšķeļ pagājušos laikus no esošajiem. Tie padzen drošību un piespiež cilvēku aptvert, ka ir iespējamas tādas lietas, ko tas iepriekš nav spējis iztēloties par patiesām. Pasaulē izraisās kari un gadās nelaimes, notiek revolūcijas un kronēšanas, un pēc šiem notikumiem tiek iedalīts laiks, bet parasta cilvēka dzīves satricinājumi ir tādi, ko skolas grāmatās neatzīmē.”

Somu rakstnieku Tommi Kinnunenu latviešu lasītājs iepazina, pateicoties brīnišķīgajam romānam “Četru ceļu krustojums”. “Stikla upe” ir trīs dienu un trīs marginālu sabiedrības locekļu romāns, kura darbība norit pagājušā gadsimta 40. un. 50. gados. Tīneļu ģimenes bērni ir uzauguši stikla fabrikas ēnā. Jusi ir garīgi atpalicis, taču pasauli redz detalizētāk un asāk nekā citi. Helmijai nav spēka būt labai mātei un tikt galā ar zaudējumu. Negodā kritušajai Railijai jāizcīna sava vieta aizspriedumainajā un noslēgtajā ciema sabiedrībā.

Genres: Fiction, Finnish Literature, Historical Fiction, Audiobook, Historical, Adult, Adult Fiction

272 pages, Hardcover

First published August 16, 2018

About the author

Tommi Kinnunen (b. 1973) was born in Kuusamo, north-east Finland and currently lives in Turku, where he works as a Finnish literature school teacher. His debut novel, Where Four Roads Meet has dominated the charts in Finland ever since its publication and has sold over 82,000 units to date. The novel was awarded the Best Novel of 2014 Prize by the Jury of the Finnish Grand Journalism Prize as well as the Thank You for the Book Prize by the Finnish Booksellers’ Association. It was also shortlisted for both the Finlandia Prize for Fiction and the Best Debut of the Year Prize.

Reviews

[Inese Okonova · Rating 5 out of 5]

Nu jau 14 gadus dzīvoju Līgatnē, un man gribētos teikt, ka nevienā citā Latvijas pilsētā šo romānu nav iespējams izlasīt tā kā pie mums.

Lieta tāda, ka Somijā šādu "fabrikas ciematu", kuros dzīve ritējusi vienā ritmā ar fabriku un kur fabrika uzņēmās gan sociālā dienesta, gam kultūras nama, gan soģa funkcijas, ir daudz, bet Latvijā, domāju, ka tāda ir bijusi tikai Līgatne. Tiesa, Kinnunena romānā tā ir stikla fabrika, te tā bijusi papīrfabrika, romānā fabrika vēl dažus pēckara gadus pieder muižai (zviedru aristokrātijai), Līgatnē tie nav gluži muižnieki, bet citi "vācu saimnieki", kuri spiesti bēgt jau pirms kara, romānā atraitnēs palikusī māte izmisumā spiesta piesiet bērnu pie galda kājas, Līgatnē pēc kara viņa to būtu atstājusi bērnudārzā (pirms kara, iespējams, būtu arī sējusi pie galda), bet citādi ir ļoti, ļoti daudz līdzību. Pat tādos sīkumos kā fabrikas gādātā malka strādāt vairs nespējīgajiem, muižas/ īpašnieku dzīvojamās zonas nodalīšana no strādniekiem pieejamās zonas, fabrikas celti saimniecības namiņi (Līgatnes brūzīši), kur rindas kārtībā cept maizi, un tml.

Ņemot to visu vērā, man, protams, bija ļoti interesanti lasīt šo grāmatu, bet romāns ir interesants arī savu it kā marginālo, bet tai pat laikā ļoti tipisko varoņu un viegli, bet trāpīgi ieskicēto pārējo tēlu dēļ. Iesaku un ļoti ceru, ka Kinnunens tiks tulkots vēl. Par tulkošanu arī jāpasaka daži labi vārdi. Piemeklēt atbilstošos stikla pūšanas terminus noteikti nebija viegli, bet tas ir izdarīts lieliski, un viss tulkojums ir raits un valoda bagāta. Par to paldies Maimai Grīnbergai.

[Doronike · Rating 5 out of 5]

Ja lasījāt Kinnunena iepriekšējo romānu "Četru ceļu krustojums", tad nav nekāda iemesla nelasīt nākamo - "Stikla upi". Mani pirmais ļoti uzrunāja, tādēļ teciņiem lasīju arī jaunāko. Kinnunens ir savā elementā un attaisno cerības uz padrūmu, smagu likteņu savērpumu, kurš atstāj atvērtu finālu labākai nākotnei. Stāsts ir par provinces stikla fabriku no 1949. līdz 1951.gadam, fokusējoties uz vienas ģimenes trim bērniem - Jusi ir epileptisks autists, Helmija cenšas dzīvot pareizi un klusi, Railija ciest nevar vienveidību un meklē citu dzīvi.
Mani ļoti piesaistīja stikla izstrādājumu ražošanas apraksti, kas mainās kara laikā un atnākot jaunām tehnoloģijām. Attēlotā Tīneļu ģimene ir disfunkcionāla, un autors tai liek ciest vēl vairāk, kas noskaņo uz minorīgiem toņiem. Bet viņi cīnās - "līkumi ir radīti, lai tos iztaisnotu, un ceļi - lai pa tiem ietu." Nezinu, kāpēc daudziem somu lasītājiem grāmata nav gluži uz piecām zvaigznēm, jo uzrakstīts ir labi, no mana skatījuma - ticami. Varbūt viņi uz savu vēsturi skatās citādāk, un Kinnunens ir paņēmis nepatīkamu rakursu.

[Kristīne · Rating 5 out of 5]

Skaisti, izzinoši, izjusti, bet arī ļoti skumji.
Ļoti Kinnunena garā, interesanti, vai viņš pa dzīvi arī ir tikpat bezcerīgs, cik viņa varoņi?
Varbūt no somu stikla nācijas gaidīju kaut kādu lielāku sasaisti ar mūsdienu stikla industrijas milžiem.

[Vilis · Rating 4 out of 5]

Drusku par daudz izrakstāmu citātu un spiešanas uz jūtām, bet tā jau viņš ir, kā sacīt jāsaka. Un vienmēr forši padzīvot kaut kur pavisam citur, arī pēckara Somija stikla rūpniecības ciematā.

[Mai Laakso · Rating 5 out of 5]

Tyynelän Jussi on sisarusparven vanhin ja Tommi Kinnusen teos Pintti kertoo sydämeen sattuvassa ensimmäisessä kappaleessa juuri hänestä. Tommi Kinnunen on halunnut antaa äänen kaatumatautia potevalle Jussille, jota melkein kaikki kiusaavat ja pilkkaavat päivät pääksytysten lasitehtaalla, joka työllistää kaikki lähialueen ihmiset. Kartanon lasitehtaan ympärille on muodostunut kylä, jossa kaikki tuntevat toisensa.
Pintin toinen kappale kertoo Jussin siskosta Helmistä. Helmin elämä on vaikeaa ja surullista. Pienen lapsen äitinä hän joutuu taiteilemaan työn ja lastenhoidon rajamailla. Se miten Helmi hoitaa lapsenhoidon työaikana, aiheuttaisi tänä päivänä lastensuojelun puuttumisen asiaan. Huomioon on otettava se, että kirjassa eletään sotien jälkeistä aikaa maaseudulla, jossa ei ollut päivähoitoa.

Pintti pureutuu siis menneisyyteen, aikaan, jolloin tehtiin vielä paljon käsin. Lasitehtaan omistajat halusivat pitää lasintuotannon samanlaisena kuin se oli ollut aiemminkin ennen sotia. Sotien aikana Helmi sai puhaltaa lääkepulloja.
Kolmas kirjan kertoja on Tyynelän Raili. Raili on helposti kiivastuva ja siitä kärsivä ihminen. Sodan aikana pitkä ja voimakas Raili puhalsi ikkunalasia, sillä sota tuhosi varsinkin ikkunoita runsaasti. Raili on sisarusparvesta se, joka lähti maailmalle kokeilemaan onnea, sillä kotielämä ahdisti, mutta hän palasi takaisin lasikylään koettuaan henkilökohtaisen menetyksen.
Tommi Kinnunen kirjoittaa suoraan syvimpiin tunteisiin, niihin tunteisiin, jotka herättävät herkkiä muistoja. Pintti on tunteiden tulkki.

[Kurkulis (Lililasa) · Rating 4 out of 5]

Lieku 4 zvaigznes.
Bet.
Varbūt visas nelaimes ceļas no salīdzināšanas un gaidām? Mani laikam iespaidoja autora pirmā grāmata "Četru ceļu krustojums", kurā es izdzīvoju līdzi visiem tēliem un līdzīgas sajūtas gaidīju arī no "Stikla upes", no Helmijas, Jusi un Railijas. Rakstu viņu vārdus tieši līdzpārdzīvojuma secībā, no mazākā uz lielāko. Jusi man bija īpašs ar savu apkārtnes redzējumu, ar niansēm, ko viņš nemaz vārdos nevarēja izstāstīt. Sākot lasīt viņa daļu, man radās asociācija ar Gābriela Skota grāmatas "Avots" zvejnieku Markusu. Tāda gaiša asociācija.
Galveno tēlu dēļ varbūt būtu atstājusi 3 zvaigznes, bet Kinnunens ir tik apbrīnojami dzīvi attēlojis stikla fabriku un visu tur un ap to notiekošo, ka, šķiet, viņš pats tur ir bijis klāt. Un manu dvēseles stīgu aizskāra burtiski pāris lappuses par vīriem, kas atgriezušies no kara un sievām, kuras sagaidījušas. Un sievietēm, kad gaida neatnākušos. Par cilvēkiem, trausliem kā stikls. Un pavediens, kas vijas cauri visam darbam - pat nezinu, kā pateikt - vīru stikla pūšanas pasaule, kurā netiek ielaistas sievietes.
Kopumā, skarbi un skaisti, bet man brīžiem bija par daudz pārspriedumi, kas līdzinās skaistiem citātiem rindkopas garumā.

[Oskars Kaulēns · Rating 5 out of 5]

ļoti cilvēcīgi. par tiem, kas darināti no trausla, viegli plīstoša spoguļstikla. un tiem, kurus nav iespējams ieņemt, jo veidoti no bruņustikla.

bet reizēm arī mēs dzīvojam un plaisājam nevis tāpēc, ka tāda ir mūsu izvēle, bet aiz spīta visiem tiem, kuri savās izvēlēs mūs nav iekļāvuši.

[Sandra Koka (pielasit_sirdi) · Rating 4 out of 5]

Ja esi iepazinies ar apbalvotā somu rakstnieka Tommi Kinnunena "Četru ceļu krustojumu", tad iespējams tāpat kā es ar aiz ādas niezošu nepacietības gariņu nevarēji sagaidīt jaunāko Maimas Grīnbergas latviešu valodas tulkojuma ierašanos grāmatplauktos. Es neapsakaužu visus tos rakstniekus, kuri kvēlo virs degošā kritiķu gaidu sārta, ekspektāciju pagalēm uzlejot salīdzinājuma degšķidrumu.

Es maldinātu jūs, ja teiktu, ka ''Stikla upe" nav piepildījusi manas cerības, kaut gan mazlietiņ, mazu, mazu drusciņ tomēr līdz "Četru ceļu krustojumam" neaizsniedzās. Kur nu. Pēdējā pieminētā man ir īpaša, jo pēc ieilgušā grāmatu nelasīšanas purvāja, iekustināja mani atpakaļ grāmatmīlestības lambadas ritmā. Tāpēc manas ekspektācijas bija ļoti augstas, ar milzu gaidām, kā nu autors mani šoreiz pārsteigs.

Tommi ar savu neparasto sižeta struktūru, emocionāli dziļiem un sarežģītiem varoņiem, spēcīgo vēsturisko fonu, izjusti attaino somu literatūras kaleidoskopu, kur reizē līdzpastāv atkailinātas dvēseles, skarbi brutālas etīdes un skaudra dzīve- tāda mazlietiņ piespārnota ar putniem. Tiem, kas galvā. Dažkārt grūti atšķirt, vai tie ir lasītāja vai rakstnieka galvā.

Arī "Stikla upē" Tommi ir radījis netipisku romānas struktūru- trīs vienas ģimenes locekļu nozīmīgākos brīžus attainojot trīs dienās dažādos laika posmos. Katrs no Tīneļu ģimenes bērniem (no kuriem brāli Jusi man tik ļoti gribas nosaukt par somu "Kalendāru") ir kā ieplaisājis stikla trauks, kas saskaroties ar citiem, neatgriezeniski plīst arvien dziļāk, atstājot nelabojamas, unikālas plīsuma lauskas. Ja lasītājs ir uzmanīgs, viņš sadzird kā trauslais sirds stikls plaistā, lūzt un sķind, tajā pat laikā radot greznus saules staru lauztos ēnzīmējumus, pēdējos, pirms karstās krāsns aprīti ļauj sev atgriezties pie pirmsākumiem.
"Stikla upei" fons nav tikai scenogrāfisks noformējums, jo ciemata stikla fabrika ir tik cieši sasaistīta ar mazo saujiņu iedzīvotāju, ka ciešāk būt nav iespējams. Tik niansēti, tik smalki, tik izjusti un burvīgi- stikla pūšana, veidošana, karstās krāsnis un griešana ir kā man nezināma pasaule 40. un 50. gados, kurā rakstnieks ir mani aizvedis randiņā. Vieta, kur katrai darbībai, stikla radīšanas posmam ir savs apzīmējums, kas nejaušam garāmgājējam ir kā mistiski nezināma pasaule.

Romānā ir vietas, kad plaisa starp radīšanu un iznīcināšanu ir trauslāka par pašu plānāko stikla glāzi un tad ir pēcgarša, ka lausku gabaliņi palikuši mutē un griež visu, ko vien var pāršķelt.

Šis katrā ziņā ir netipisks lasījuma piedzīvojums, iegrimstot līdzi somu noslēpumainajās dzīlēs, kur katram pašam jāizlemj, ko viņš var sev radīt no stikla smiltīm- ļauties dedzināšanai un iepūst maģisku dzīvību, vai atstāt plīsušu lausku gabaliņus. Ja tev nesanāk saskatīt kristāldziļumu, Tommi vārdam garām nepaej- pasniedzies pēc "Četru ceļu krustojuma".


3.9

[Sintija Buhanovska · Rating 5 out of 5]

Es tur neko nevaru padarīt: man ar Tommi Kinnunena darbiem ir īpašas attiecības, jo es apbrīnoju autora spēju iejusties pagātnē un tik atšķirīgajos tēlos līdz smalkākajām niansēm. Brīžiem notrīcas sirds un aizmiglojas skatiens, tik ļoti man patīk autora spēja likt punktu, kur tam ir jābūt. Pateikt, kas jāpasaka, bet ne vairāk. Jusi puķu dārza veidošana bija tik, tik, tik smeldzīga un skaista.
Bet Kinnunens nebūs īstā izvēle, ja gribat palasīt ko izklaidējoši vieglu.

[Elīna Jurberga · Rating 5 out of 5]

autors caur trīs ģimenes locekļu sirdīm izstāsta stāstu par noslēpumiem, alkām, ilgām, sapņiem, sāpēm un gaidām, par to, kas citu acīm paliek neredzams. šķiet, ka viņš redz dziļāk nekā ierasts lūkoties, redz cilvēka dzīles un par šīm dzīlēm raksta. ļoti skaisti un vērīgi, turklāt.

[Anna Reta Maria · Rating 3 out of 5]

Kyllähän tämän luki ja siinä oli hetkensä, mutta jotenkin ei onnistunut koskettamaan syvältä.

[Laura B · Rating 4 out of 5]

Ja sākumā īsti neuzrunāja un šķita uz trim zvaigznēm, tad grāmatas otra puse bija tiešām aizkustinoša un patiesi skumja. Kopumā 4,5 ⭐️.

[Arta Brice · Rating 5 out of 5]

4.6⭐

«Līkumi ir radīti, lai tos iztaisnotu, un ceļi – lai pa tiem ietu» (264. lpp.), tāpēc nav šaubu, ka somu rakstnieks Tommi Kinnunens izcilajā romanā «Stikla upe» apzināti iztaisno jebkuru nepārredzamo līkumu, lai vestu lasītājus pa sava debijas romāna «Četru ceļu krustojums» iestaigātajiem ceļiem, atkal ierakstot vienas salauztas dzimtas likteņu (kuri mainās līdzi gadalaikiem – apsnieg no skaidrām debesīm, uzplaukst no neauglīgas zemes, izdeg zem saules staru dejām, pamirst adatainu vēju auļos) lauskas grāmatas lapaspusēs, iesprostojot mūžīgā sevis kopā salikšanas procesā, ļaujot romānu caurvīt vienatnīgi skaistām skumjām, kurās jaušamas pazīstamas notis, kas, saplūstot vienā, veido melodiju, kuru iespējams, bietes kaplējot, dungojusi vecvecmamma, vai smaržas, kuras uz pirkstu galiem atstājusi piebriedusi meža zeme un sūna, kura to sedz. Kā melni baltām vārdu stigām acis cauri brien; brien cauri pulsējošām ilgām, kas sitas kā nātru pātagas gar stilbiem ne tikai Kinnunena radītajiem tēliem, bet arī katram, kurš bijis drosmīgs ievilkt elpu zem «Stikla upes» nesaudzīgajiem ūdeņiem.
https://postscriptum.lv/

[Elina Mäntylammi · Rating 5 out of 5]

No näin tässä nyt vaan kävi. Kinnusen tekstin lukeminen nyt vain on yhtä juhlaa. Pintille täydet viisi tähteä. Surullista, kaunista ja selkeää tarinointia, jossa ihmiset ovat niin eläviä, että heidän hengityksensä kuulee lukiessaan.

[Agris Fakingsons · Rating 4 out of 5]

..atsauksme par grāmatu blogā: gramatasirmanilabakiedraugi.wordpress...

[Suketus · Rating 4 out of 5]

Surumielinen. Se kuvaa Pinttiä kauttaaltaan.

Tämä on romaani, joka kertoo maailmasta, jossa on lasinterävät reunat ja paljon menetettyä. Kolmen sisaruksen kautta sotienjälkeinen Suomi kuvastuu paikkana, jossa kaikilla on jotain korjattavaa itsessään ja muissa. Kinnusen kerronta on kuulasta ja elävää. Se sykkii.

[Katri · Rating 4 out of 5]

Tommi Kinnusesta on tullut jo ja vasta kolmen kirjan jälkeen sellainen luottokirjailija, jolta uskaltaa odottaa hyvää tekstiä. Samapa tuo mistä kirja kertoo, varmasti sen lukee ja pitää. Pintti on oiva esimerkki siitä. Jos joku muu olisi kirjoittanut kolmen päivän romaanin pienestä kyläpahasesta, lasitehtaasta ja eräästä perheestä, perinteisin kotimaisin maustein, en ehkä olisi lukenut. Nyt en miettinyt hetkeäkään, vaan ostin kirjan tuoreeltaan omakseni.

Kinnusen teksti on varmaa ja hyvää, kaunista ja kuvailevaa. Kirjojen keskiössä on raadollisia, koskettavia ja aitoja ihmiskohtaloita. Menneeseen aikaan tämäkin kirja sijoittuu, ja herättää sen menneen hienosti eloon.

Kirja on varma, mutta ehkä hieman liiankin varma. Paikoin kuvaileva teksti tuntui menevän lauseen verran yli, nojattiin liikaakin kekseliäisiin sanakäänteisiin ja käytettiin niitä enemmän, kuin ehkä teksti olisi paikoin vaatinut. Siinä ei ole moitittavaa, mutta kun lukiessa tajuaa lukevansa, on jokin mennyt tarinan yli. Onko se huono asia? Ei, ja ehkä vähän. Joissain kohdissa kappaleen olisi voinut katkaista aiemmin, jättää oivaltavat sanakäänteet toisaalle.

Tarina oli hyvä, ja koskettava. Voimakkaita kohtauksia ja mielikuvia. Mutta ihan kuin olisin lukenut sen jo hieman aiemmin. Tai kuullut, nähnyt. Tai ehkä se tuntuu siltä siksi, että tällaista on ollut ja on elämä, tällaisia ovat ihmiset. Yksikään kirjan käänteistä ei yllättänyt, vaikka ehkä niiden olisi pitänyt. Tarinan olisi ehkä pitänyt aueta kuin kerä, hiljalleen, mutta arvasin aina heti, että tässä on enemmän ja ratkaisut olivat, kuten olin ajatellut. Ei siinäkään ollut mitään vikaa. Mutta ehkä hieman enemmän olisi voinut horjuttaa tarinaa, rikkoa vähän rajoja.

Kirjassa oli myös pari ristiriitaisuutta, joiste en keksinyt, ovatko ne tarkoituksellisia vai eivät. Ainakin ne herättivät lukijan, kun pitikin kääntää sivuja taaksepäin ja tarkistaa, oliko hetki sitten lukenut jotain väärin.

Mutta loistava kirja tämä on. Jonkun toisen kirjoittamana se olisi vielä parempi! Mutta Kinnunen on tehnyt itselleen ansan, kun on niin hyvä, että häneltä odottaa aina vielä vähän enemmän.

(Olen puhunut jo jonkin aikaa, että Rytisalo on nousemassa Kinnusen rinnalle toiseksi kotimaiseksi vakioluottokirjailijaksi. Hassua oli, että nyt tässä Kinnusen kirjassa oli jotain samaa, kuin Rytisalon ensimmäisessä Lempi-kirjassa.)

[Laura · Rating 5 out of 5]

"Ir mirkļi, asi kā stikls." Šī grāmata ir asa kā stikls. Vērīgāk ielūkojoties, var saskatīt tos burbulīšus, tās rievas, tās lauskas, tos dūmus. Trauslums.

[Heli · Rating 5 out of 5]

Tommi Kinnunen: Pintti (WSOY, 2018, 291 s.)

Lasi ja lasinvalmistus ovat kiehtovia asioita. Hiekkaa sulattamalla saadaan massaa, jota voidaan muovata mitä erilaisimmiksi esineiksi ja muodoiksi. Lasinpuhaltajan työvälineet ovat edelleen melkein samanlaisia kuin 1700-luvun lopulla, jolloin Nuutajärven kylässä aloitti toimintansa lasitehdas. Sen perusti perimänsä kartanon alueelle majuri Jacob Wilhelm de Pont. Tehdas toimii edelleen samalla alueella.

Kun puhaltaja ottaa lasimassan pilliin, se on 1000 astetta kuumaa. Noin korkean
lämpötilan aikaansaamiseksi tarvittiin entisaikaan valtavat määrät polttopuuta, ja siksi Nuutajärven kartanon sijainti laajojen metsien keskellä oli lasitehtaan perustamiselle otollinen. Tulipalot olivat lasitehtaissa yleisiä, ja Nuutajärven lasihyttikin paloi maan tasalle vuonna 1950. Sen jälkeen tehdas myytiin Wärtsilä-Yhtymälle. Samalla päättyi kartanon lasitehtaan aikakausi, alkoi uusi, teollinen aika ja sen mukana myös suomalaisen taideteollisuuden designin kulta-aika.

Sellaiset muotoilijanimet kuin Timo Sarpaneva, Saara Hopea ja Oiva Toikka ovat monelle tuttuja, mutta kuka tuntee ja muistaa ne ihmiset, joiden raskaan, vaativan työn, ja rautaisen ammattitaidon ansiosta taiteilijoiden visiot muuttuivat todellisiksi esineiksi? Taide-esineet tunnetaan vain suunnittelijoidensa nimillä, lasinpuhaltajat ja muut lasitehtaiden työläiset ovat jääneet tuntemattomiksi. Tommi Kinnusen romaani Pintti antaa äänen heille ja tekee kunniaa heidän ainutlaatuiselle työlleen.

Kolmen päivän romaani Pintti on kertomus lasitehtaan työstä ja sen tekijöistä, elämästä tehtaan ympärille rakentuneessa kylässä huolineen ja onnen hetkineen. Siihen kuuluu myös vahvaa ammatillista sitoutumista, ylpeyttä ja kunnianhimoa.

Tapahtuma-aikana ovat vuodet 1949, 1950 ja1951. Kirja jakautuu kolmeen osaan, joista jokainen kuvaa yhtä päivää eri vuosina kolmen sisaruksen, Jussin, Helmin ja Railin, elämässä. Tapahtumapaikka on kuvitteellinen, mutta sen esikuvana on Nuutajärven vanha lasikylä, ja niin henkilöt kuin tapahtumatkin perustuvat todellisuuteen, kertomuksiin, joihin Kinnunen on voinut tutustua mm. appensa, entisen lasinpuhaltajan, kautta.

Sisarukset ovat kokeneet lapsuutensa kaikki eri tavoin. Luokkasota on heittänyt sen ylle pitkän mustan varjon. Äiti on ollut nuorena vankileirillä, ja kokemus on muovannut häntä lähtemättömästi. Isä, riitaisa, juopotteleva lasinpuhaltaja on jättänyt perheensä. Kun äiti kuolee, jäävät sisarukset keskenään. Jussi on vähäpuheinen ja hidas, ei pärjää elämässä ilman sisarten apua. Helmi on töissä tehtaan konttorissa, hänen miehensä Reko on Ranskasta syntyisin oleva puhaltaja, taitava ja arvonsa tunteva ammattilainen. Raili on nainen, jolla on menneisyys, hän on asunut vuosia Helsingissä, mutta palannut takaisin kotikylään. Hänellä on elämän arpeuttama sydän, mutta kova tahto ja vapaudenkaipuu ovat tallella.

Nuo kolme päivää kolmena vuonna merkitsevät käännekohtia sisarusten elämässä, joka on tiukasti sidoksissa lasitehtaaseen ja yhteisöön sen ympärillä. Heistä jokainen on luonut mieleensä kuvan todellisuudesta, kuin lasikuplan, joka vain odottaa särkymistään. Ja tehtaan tulipalo muuttaa kaikkien kyläläisten elämän.

Lasitehtaan toiminta ja lasin valmistus tulevat taustalla tutuiksi, työn kuvaus on kerrassaan upeaa. Ennen tehtaan paloa tuotanto oli pääosin käyttölasia, jonkin verran myös taidelasia ja -kristallia, joita tekemään ja uusia tekniikoita opettamaan tehtaalle oli palkattu ulkomaisia puhaltajia. Jokaisella taitajalla oli omat ammattisalaisuutensa, jotka paljastettiin vain oppipojille ja heillekin kuin vastentahtoisesti. Kaikki puhaltajat olivat aina olleet miehiä, naisia ei hytteihin laskettu. Tilanne muuttui sodan aikana, kun miehet olivat rintamalla, mutta lasia tarvittiin silti niin siviilien kuin armeijankin tarpeisiin, astioita, lääkepurkkeja ja erityisesti ikkunalasia. Nyt naiset oli opetettava puhaltamaan, että lasintuotanto saatiin ylläpidettyä. Tämä oli kova paikka vanhoille miehille, jotka olivat tehtaisiin jääneet ja joutuivat perehdyttämään naiset työhön. Vapaaehtoisesti he eivät siihen suostuneet.

Tuolloin ikkunalasikin valmistettiin puhaltamalla. Se oli todella raskasta työtä. Pilli oli niin pitkä, että puhaltajan oli kiivettävä pöydälle asetettujen jakkaroiden päälle, että työ onnistuisi. Sen päähän otettu hehkuvan kuuma lasimöykky oli suuri ja painoi monta kiloa. Pilliä piti pyörittää ja heiluttaa puolelta toiselle, jolloin sula lasimassa valui alaspäin ja levisi myös sivuille ohentuen koko ajan, kunnes siitä muodostui ruutu. Se oli tekniikasta johtuen ylhäältä ohuempi kuin alhaalta. Tästä on syntynyt yleinen väärinkäsitys, että vanhoissa taloissa ikkunalasit ovat vanhuuttaan ”väsyneet” ja valuneet alaspäin.

Pintti tarkoittaa epäonnistuneista tai rikkoutuneista lasiesineistä tehtyä lasimurskaa. Sitä kierrätettiin lasimassan ainesosaksi, mutta kaikkea ei voitu käyttää uudelleen. Sitä levitettiin ja haudattiin maahan tehtaan ympäristöön. Kirjan nimi kuvaa hyvin tehdaskylää, kirjaimellisesti lasin päälle rakentunutta pienoismaailmaa. Työn kuvaus on kirjan elimellinen osa, työ rytmittää niin Jussin, Helmin ja Railin kuin muidenkin kyläläisten elämää ja luo sille kehykset. Yhteisö on tiivis, toisten asiat tiedetään, välillä käydään taistelua paikasta siinä, välillä autetaan toisia ja iloitaan yhdessä.

Kolmen sisaruksen maailmassa käsitys kadonneesta isästä määrittää paljolti kunkin elämää. Tommi Kinnusen kaunis mutta koreilematon kieli avaa lukijalle heidän maailmaansa, vie katsomaan kuoren alle sydämeen. Kirjan tunnelmat ja sisarusten kohtalot viipyivät mielessä pitkään, jättäen jälkeensä haikean tunteen jostain menneestä, jota ei enää voi tavoittaa.

[Celestine · Rating 4 out of 5]

Kuuntelin kirjan äänikirjana, mitä en ollutkaan harrastanut ala-asteen jälkeen.

Tommi Kinnunen osaa kirjoittaa historiallisia romaaneja juuri sillä tavalla, mistä pidän: enemmän ihmiskohtaloihin kuin maailman tapahtumiin keskittyen. Hänen kielensä on kaunista, yksityiskohtaista ja tarkkaa, varsinkin Jussin osuudessa. Toisaalta tarina oli suomalaiseen tapaan varsin synkkä: kaikilla hahmoilla on menneisyydessään todella kipeitä kohtia, joita sitten (ymmärrettävästi) vatvotaan paljon. Lopottia en ole vielä lukenut, mutta samaa synkkyyttä löytyi myös Neljäntienristeyksestä. En ehkä ihastunut Pinttiin niin paljoa kuin Neljäntienristeykseen, mutta pidin siitä kuitenkin hyvin paljon: se loihti silmien eteen elävänä lasitehtaan ja sen ihmiset.

[Helena · Rating 4 out of 5]

Neljäntienristeyksen ja Lopotin jälkeen tartuin kirjaan suurin odotuksin. Kinnusen hieno kirjallinen ilmaisu oli läsnä tälläkin kertaa, mutta alkuosa ja varsinkin lasinvalmistusprosessin kuvaukset itselleni vieraine termeineen tuntuivat ajoittain puuduttavilta. Kirjan loppua kohti aloin sitten pitää lukemastani tosi paljon, kolmiosainen rakenne toimi, ja Tyynelän perheen tarinasta muodostui hallittu ja hieno kokonaisuus, aidolta vaikuttava ajankuva. Eniten pidin sodan jättämien jälkien kuvauksesta - siitä, kuinka sota vaikutti yksittäisiin ihmisiin, mutta myös lasitehtaan yhteisöön.

[Liene · Rating 4 out of 5]

Oriģinālvalodā grāmatas nosaukums esot ,,Lauskas,,. Manuprāt, tas precīzāk atspoguļotu grāmatas virssajūtu. Kā jau Kinnunena rokraksts - smeldzīgi skumji stāsti par cilvēkiem, kurus sabiedrība nepieņem, nesaprot, neredz. Bet katrā tēlā ir dziļa dvēsele un skaidrojums tam, kādēļ viņš ir tieši tāds.
Apbrīnoju Kinnunena spēju it kā vienkāršos vārdos ietērpt tādas sajūtas, kas vispār vārdos nav izsakāmas.
Grāmatā izgaismots arī pēckara laiks Somijā un cilvēku, kas piedzīvojuši, izdzīvojuši, pārdzīvojuši kara šausmas, sajūtas un domas. Tas griež asi kā stikla lauskas, domājot par karu, kas notiek šodien tepat blakus...
Bet stāsts nav par karu. Stāsts ir par cilvēkiem, vietu un laiku, kurā notikumi veido dzīves tāpat kā stikla pūtējs glāzes, kuras var saplīst jebkurā brīdī.

[Profesore Minerva Maksūra · Rating 4 out of 5]

dzīve kā stikls.

[Elina Mäkitalo · Rating 4 out of 5]

En tiedä olisinko tarttunut kirjaan takakansitekstin perusteella mutta koska tämän kirjailijan kirjoja on kehuttu valtavasti päätin antaa mahdollisuuden ja kyllä, pidin minäkin tästä kirjasta eli varmasti luen muitakin hänen teoksiaan. Jollain oudolla tavalla tämä oli koukuttava luettava vaikkei juuri mitään edes tapahtunut. Kirjassa oli jotain hyvin tuttua, jotain jota en edes osaa sanoa mitä, mutta toisaalta jotain aivan uutta. Kivaa oli että kirjaa kirjoitettiin kaikkien kolmen sisaruksen kautta ja miten erilaiset mutta kuitenkin niin samanlaiset ongelmat heitä vaivasi. Paras osa minusta oli kuitenkin Jussin osuus. Se oli niin naiivi ja kuitenkin siinä oli jotain niin syvällistä kaikessa yksinkertaisuudessaan. Kirja oli hyvin jouhevasti kirjoitettua ja kulki koko ajan hyvällä vauhdilla eteenpäin - ei liian nopeasti muttei liian hitaastikaan. En oikein osaa perustella miksi jätin yhden tähden pois, ehkä tämä olisi sitten 4 1/2.

Helmet- haasteen toinen kierros: 2. Kirjan on kirjoittanut opettaja.

[Sisī · Rating 5 out of 5]

"Šajā ciemā, kur viss darināts no stikla. Viss vienlaikus griezīgs un trausls: šķīvji, piestas, naktspodiņi, ģimenes un dzīves." (266)

Tāds arī ir šis romāns - vienlaikus griezīgs un trausls.

Šī ir mana pirmā sastapšanās ar T. Kinnunena daiļradi un es esmu absolūtā sajūsmā. Ziemeļiem raksturīgais skarbums un melanholija autora radītajā tekstā tik neiedomājami harmoniski savijas ar vēsturisko materiālu un dramatiskajiem cilvēku likteņiem, ka lasot šo grāmatu lasītājā iemājo īpaša, skumji griezīga sajūta...

Vēsturisko drāmu cienītājiem noteikti vērts izlasīt. Kvalitatīvs un ļoti baudāms tulkojums, interesanti pasniegtas pagājušā gadsimta stikla rūpniecības nianses, pēckara šausmu ietekme uz cilvēku, neparedzamie ļaužu likteņi, kas kā asa un griezīga stikla upe izplūst cauri grāmatas lappusēm un beigu beigās atstāj skumju, bet siltu sajūtu.

[Kiki · Rating 4 out of 5]

Ei imaissut mukaansa niin nopeasti kuin muut lukemani Kinnuset, mutta sitten kun pääsin vauhtiin niin luin noin puolet kirjasta kerralla yömyöhään, kun en malttanut enää lopettaa.
Kiinnostavat hahmot ja erilaiset näkökulmat. Myös miljöö kiinnosti. Jostain haastattelusta luin, että Kinnunen ei tiennyt ennen kirjoittamista lasiesineiden tekemisestä juuri mitään, mutta ainakin näin myös aiheesta myöskään mitään tietämättömänä tuntui uskottavalta.
Kirjan nimi on nerokas (vaikka kerrottakoon, että kirjan ilmestyttyä luulin pitkään kirjan nimen olevan Pentti :D )

[Ieva Strazdiņa [mrs.lasitaja] · Rating 5 out of 5]

“Šajā ciemā, kur viss darināts no stikla. Viss vienlaikus griezīgs un trausls: šķīvji, piestas, naktspodiņi, ģimenes un dzīves.”

“Neticami, ka visos stikla traukos ir arī lauslas, pat vissmalkākajā kristālā.”

Trīs dienas, ko izstāsta trīs vienas ģimenes locekļi - garīgi atpalicis brālis Jusi, sēru pārņemtā Helmī un pret straumi plūstošā Railija. Visi trīs dzīvo zem viena jumta kādā nelielā Somijas ciemā pēckara periodā, kur jālāpa salauztas dzīves un jāceļ sagrautais. Viņi drīzāk nesaprot viens otru, kā saprot, tomēr vienmēr ir visi par vienu un neļauj citiem kāpt uz galvas. Ciemā katrs iedzīvotājs zina savu vietu, visam ir nemainīgs ritms un dzīve rit ciešā saskarē ar teju vienīgo iztikas nodrošinātāju - Stikla pūšanas fabriku. Katrs bērns ciemā zina, kas ir ķirbelis, šihta, pīpe un verkšteles un man šķita ārkārtīgi interesanti ielūkoties neticamajā stikla pūšanas procesā, centos to vizualizēt, taču, lai cik prasmīgi autors to aprakstījis - stikla pūšana man joprojām šķiet kā neticamas superspējas.

Lai gan grāmata ir trīs dienu romāns, lasot, guvu pilnīgu priekšstatu par varoņu dzīvi līdz šim un skaidri nolasījās raksturi un pārdzīvojumi. Un jau no pirmajām lapas pusēm jutu lielu empātiju pret katru no galvenajiem tēliem.

Romānā ir somu autoriem raksturigs pirmatnigums, atklātība, skaudrums un smeldze - kā tāds raupjš, bet ļoti silts un pamatīgs audums. Vēstījums ir rāms un sevī ievelkošs.

Autors skaisti izmanto stikla metaforas, lai parādītu cilvēka ievainojamību un trauslumu un pat katru galveno varoni spējis noraksturot ar vienu vārdu no stiklu pūšanas terminoloģijas.

Brīnišķīgs autora darbs. Esmu apburta. Ļoti skaista valoda, plūstoša kā upe -lasot man bija žēl, ka nebija vairāk laika, lai lasītu visu nepārtraukti un neiztraucētu upes plūdumu. Ļoti iesaku izlasīt.

[Heli · Rating 4 out of 5]

Pidin tästä kirjasta, kuten Neljäntienristeyksestäkin. Tämä ei ollut ihan yhtä helppoa luettavaa kuin Neljäntienristeys. Sijoittuminen lasitehtaan ympäristöön oli mielenkiintoista ja vaikka oli kiinnostavaa lukea työstä ja arjesta lasitehtaassa sodan jälkeisinä vuosina, välillä työprosessia kuvattiin mielestäni hieman liiankin pitkään ja yksityiskohtaisesti. Onneksi jokaisen sisaruksen näkökulma tuli esiin kirjassa, pelkäsin ettei niin olekaan, kun Jussin osio tuntui aika pitkältä. Kinnunen on todella taitava kirjoittaja. Kirjan kieli on sellaista, että lukiessa pystyi hyvin kuvittelemaan ympäristön ja ihmiset. Usein tuli palattua hienojen virkkeiden pariin, luettua niitä heti muutamaan kertaan. Tämä tulee varmasti luettua joskus uudestaankin.

[Inita · Rating 4 out of 5]

Mazs, mazs miestiņš Somijā, kur visa dzīve rit ap stikla fabriku. Ja nebūtu norādes par laiku pirms nodaļām un Otrā pasaules kara atbalsis, tad varētu šķist pat ārpus laika (tikpat labi 20.gadsimta sākums vai simts gadi iepriekš). Romāna centrā ir vienas ģimenes pieaugušie bērni un caur viņiem redzam ciemata dzīvi. Savā ziņā savijās romānā aprakstītā stikla ražošana un cilvēku dzīves trauslums.
Nav iespējams aprakstīt uzburto noskaņu, taču tā patika- skarbi, nesaudzīgi, atsedzot visas nepilnības un nereti izmetot dzīves kā brāķētos stikla traukus.

Citāts no darba:
Reizēm cilvēki izaug par sevi nevis pagātnes dēļ, bet par spīti tai. Nevis tāpēc, ka, bet gan tomēr.

[Linda Tomase · Rating 5 out of 5]

Neliels ciemats pēckara gados Somijā. Visa dzīve rīt ap stikla ražošanas darbnīcu, kur ikdienas rūpes, gaitas un darbi saved kopā teju visus ciemata iedzīvotājus. Dažādi raksturi un likteņi - izstāstīti somiskā tiešumā, bez izskaistinājumiem, bet vienlaikus tik poētiski un smalki, ka… nav ko piebilst.