What do you think?
Rate this book
Väylä
Rosa Liksomin odotettu romaani pienen kylän tytöstä ja Lapin sodasta.
Syyskuu 1944. Kymmenet tuhannet ihmiset hylkäävät kotinsa paetakseen Lapin sodan nimellä tunnetun hävityksen jaloista. Kaiken keskellä on kotitilansa karjaa kuljettava tyttö, jonka perheen sota on hajottanut.
Väylä on vangitseva romaani vaelluksesta, evakuointileireistä ja joesta, joka kotinsa jättäneille merkitsi elämän ja kuoleman rajaa. Se on vuodenkierron mittainen kasvukertomus, tarina pienen kylän tytöstä ja poluiksi vaihtuvista teistä, luonnosta ja äidin etsimisestä. Liksomin kerronta saa loankin loistamaan.
”Meitä kaikkia yhisti yksi asia, olima tien päälä ja kuljima kohti länttä.”
Syyskuu 1944. Kymmenet tuhannet ihmiset hylkäävät kotinsa paetakseen Lapin sodan nimellä tunnetun hävityksen jaloista. Kaiken keskellä on kotitilansa karjaa kuljettava tyttö, jonka perheen sota on hajottanut.
Väylä on vangitseva romaani vaelluksesta, evakuointileireistä ja joesta, joka kotinsa jättäneille merkitsi elämän ja kuoleman rajaa. Se on vuodenkierron mittainen kasvukertomus, tarina pienen kylän tytöstä ja poluiksi vaihtuvista teistä, luonnosta ja äidin etsimisestä. Liksomin kerronta saa loankin loistamaan.
”Meitä kaikkia yhisti yksi asia, olima tien päälä ja kuljima kohti länttä.”
267 pages, Hardcover
First published August 23, 2021
93 people are currently reading
1419 people want to read
About the author
Rosa Liksom
42 books113 followersRosa Liksom (born Anni Ylävaara, Ylitornio, 7 January 1958) is a Finnish writer and artist. She studied anthropology and social sciences at the universities of Helsinki, Copenhagen and Moscow. She won the J. H. Erkko Award in 1985 for her debut novel Yhden yön pysäkki and the Finlandia Prize in 2011 for Hytti nro 6.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 171 reviews
October 8, 2021
Paras lukemistani Rosa Liksomin kirjoista. Kieli on upeaa, sillä on teoksessa ihan oma roolinsa. Enkä muista koskaan lukeneeni kirjaa, jossa eläimistä kirjoitetaan näin kauniisti. Kipeä ja kaunis kasvukertomus ja pakolaistarina.
February 6, 2023
”Människan klarar av naturkrafterna när hon lyder dem.”
Älven är en eldig naturkraft i sig. Det är fysiskt en förhållandevis liten bok (259 sidor) men som en istapp gör den stor inverkan när man får den i huvudet. Som vinden sveper den över allt som är viktigt och som fågelsång väcker den mig ur själslig slummer. Det är en flickas odyssé från hemlandet Finland, över Torne älv (och det som varit statsgränsen sedan 1809 då Sverige förlorade kriget mot Ryssland), till flyktingläger i Sverige. Vi följer henne under året 1944 då Lapplandskriget pågår vilket inleddes med att 60 000 civila, samt boskap, evakueras till Sverige. Älven är en krigsskildring som inte utspelar sig vid fronten bland män och soldater, utan bland kvinnor, barn, djur och civila.
Det är med ett stilsäkert och övertygande inifrånperspektiv som Rosa Liksom framför denna Askunges berättelse. Flickan är tretton när hon som sista person lämnar gården tillsammans med andra ungdomar och sina vänner korna. Hennes pappa är iväg som soldat och hennes gravida mamma har åkt före tillsammans med Farbror. Flickan är van att arbeta hårt, hon är rådig, sund och nyfiken med en lättsamhet som lämnar sorger bakom sig. Hon lever i samklang med djur och natur vilket hjälper henne ta sig igenom migrationens olika svårigheter.
”Den mörkblå himlen kantades av lågt hängande, blygrå moln, men av åskvädret fanns bara en liten regnunge kvar. Det kändes ödsligt och fuktigt. En sorgmantel slog sig ner på min arm. Snart lyfte den vingarna och fladdrade iväg. Himlen klarnade plötsligt och jag såg att jorden var en god plats.”
Liksoms prosa är rak och stilegen, ibland explicit, ibland med filosofiska ansatser, alltid realistisk. Men aldrig att hon frossar i trauma och elände. Det händer givetvis hemska saker men mer i förbifarten, läsaren får själv föreställa sig. Det är ett mycket lyckosamt grepp. Därtill gör den vilda, fantastiska naturen, Månen och Solen i kontrast till människans krigande mig mycket berörd.
Älven delar flickans universum i två och skapar spännande antagonister. Å ena sidan öst/Finland/salt/surmjölk å andra sidan väst/Sverige/socker/chokladmjölk. Egentligen är det samma folk på båda sidor, de är släkt och talar samma språk; meänkieli. (Rosa Liksom har skrivit boken på meänkieli/tornedalsfinska.) Det är myndigheterna som talar svenska, de intresserar sig också för raser och nazism. Någon menar att det är bättre att vara sjuk i väst än frisk i öst, men det motsätter sig flickan. Hon är stolt och förförs inte lättvindigt av guldknappar med tre kronor på. Det är ett intressant perspektiv som skiljer sig från exempel Susanna Alakoskis protagonist som utan tvekan byter bort öst mot väst. Men egentligen handlar det kanske mer om, i båda fallen, att ta avstånd från sin mor.
”Jag räknade ut att om man förflyttade sig ungefär trehundra meter österut, så fanns där ingenting, medan här fanns allt i överflöd. Nyfikna åskådare hade samlats längs vår färdväg. Fruarna fläktade med vita näsdukar framför sina ansikten, beskärmade sig över vår fattigdom och vände sedan bort huvudena precis som om de var rädda att fattigdomen smittar. […] Jag tog skydd bakom ryggen på vad som verkade vara en vanlig piprökande gumma. Någon kom fram och frågade, hyyr haar nii kommit hiit. Till det sa gumman att tyskarna har tagit vår mark, bränt våra hem och fört iväg våra döttrar, ryssarna har dödat våra män och pojkar, ni tog slutligen och stal våra småungar av oss redan innan kriget började på riktigt”
Flickans mor är en källa till spänning och suggestioner. För att få klarhet i vad det är med henne måste man läsa hela boken och fundera lite (kring abort exempelvis). Jag uppskattar att författaren litar på att läsaren kan tänka själv och undviker att skriva på näsan.
Det lyckade inifrånperspektivet ger läsaren en utifrånblick på Sverige och hur det är att vara migrant i landet med det vita brödet och den blågula flaggan. Flickan står utanför i kylan tittar in: ”På bordet i baracken brann ett ljus. Det gula skenet genom den immiga glasrutan blandades med den falnande dagens blå.” Migration är för övrigt ett evigt tema varför Älven är dagsaktuell men också värdefull ur ett historiskt perspektiv. Liksom tycks vilja säga att det är svårt och sorgesamt att tvingas lämna sitt hemland men det kan också öppna dörrar till nya världar och erfarenheter. Livet kan bli bättre efteråt. Hon passar också på att skarpt kritisera inskränkandet av flyktingars frihet genom karantäner och inhägnade läger vilket tyvärr pågår även i vår tid.
Ni som gillar Löpa varg och Stöld, missa inte den här.
Älven är en eldig naturkraft i sig. Det är fysiskt en förhållandevis liten bok (259 sidor) men som en istapp gör den stor inverkan när man får den i huvudet. Som vinden sveper den över allt som är viktigt och som fågelsång väcker den mig ur själslig slummer. Det är en flickas odyssé från hemlandet Finland, över Torne älv (och det som varit statsgränsen sedan 1809 då Sverige förlorade kriget mot Ryssland), till flyktingläger i Sverige. Vi följer henne under året 1944 då Lapplandskriget pågår vilket inleddes med att 60 000 civila, samt boskap, evakueras till Sverige. Älven är en krigsskildring som inte utspelar sig vid fronten bland män och soldater, utan bland kvinnor, barn, djur och civila.
Det är med ett stilsäkert och övertygande inifrånperspektiv som Rosa Liksom framför denna Askunges berättelse. Flickan är tretton när hon som sista person lämnar gården tillsammans med andra ungdomar och sina vänner korna. Hennes pappa är iväg som soldat och hennes gravida mamma har åkt före tillsammans med Farbror. Flickan är van att arbeta hårt, hon är rådig, sund och nyfiken med en lättsamhet som lämnar sorger bakom sig. Hon lever i samklang med djur och natur vilket hjälper henne ta sig igenom migrationens olika svårigheter.
”Den mörkblå himlen kantades av lågt hängande, blygrå moln, men av åskvädret fanns bara en liten regnunge kvar. Det kändes ödsligt och fuktigt. En sorgmantel slog sig ner på min arm. Snart lyfte den vingarna och fladdrade iväg. Himlen klarnade plötsligt och jag såg att jorden var en god plats.”
Liksoms prosa är rak och stilegen, ibland explicit, ibland med filosofiska ansatser, alltid realistisk. Men aldrig att hon frossar i trauma och elände. Det händer givetvis hemska saker men mer i förbifarten, läsaren får själv föreställa sig. Det är ett mycket lyckosamt grepp. Därtill gör den vilda, fantastiska naturen, Månen och Solen i kontrast till människans krigande mig mycket berörd.
Älven delar flickans universum i två och skapar spännande antagonister. Å ena sidan öst/Finland/salt/surmjölk å andra sidan väst/Sverige/socker/chokladmjölk. Egentligen är det samma folk på båda sidor, de är släkt och talar samma språk; meänkieli. (Rosa Liksom har skrivit boken på meänkieli/tornedalsfinska.) Det är myndigheterna som talar svenska, de intresserar sig också för raser och nazism. Någon menar att det är bättre att vara sjuk i väst än frisk i öst, men det motsätter sig flickan. Hon är stolt och förförs inte lättvindigt av guldknappar med tre kronor på. Det är ett intressant perspektiv som skiljer sig från exempel Susanna Alakoskis protagonist som utan tvekan byter bort öst mot väst. Men egentligen handlar det kanske mer om, i båda fallen, att ta avstånd från sin mor.
”Jag räknade ut att om man förflyttade sig ungefär trehundra meter österut, så fanns där ingenting, medan här fanns allt i överflöd. Nyfikna åskådare hade samlats längs vår färdväg. Fruarna fläktade med vita näsdukar framför sina ansikten, beskärmade sig över vår fattigdom och vände sedan bort huvudena precis som om de var rädda att fattigdomen smittar. […] Jag tog skydd bakom ryggen på vad som verkade vara en vanlig piprökande gumma. Någon kom fram och frågade, hyyr haar nii kommit hiit. Till det sa gumman att tyskarna har tagit vår mark, bränt våra hem och fört iväg våra döttrar, ryssarna har dödat våra män och pojkar, ni tog slutligen och stal våra småungar av oss redan innan kriget började på riktigt”
Flickans mor är en källa till spänning och suggestioner. För att få klarhet i vad det är med henne måste man läsa hela boken och fundera lite (kring abort exempelvis). Jag uppskattar att författaren litar på att läsaren kan tänka själv och undviker att skriva på näsan.
Det lyckade inifrånperspektivet ger läsaren en utifrånblick på Sverige och hur det är att vara migrant i landet med det vita brödet och den blågula flaggan. Flickan står utanför i kylan tittar in: ”På bordet i baracken brann ett ljus. Det gula skenet genom den immiga glasrutan blandades med den falnande dagens blå.” Migration är för övrigt ett evigt tema varför Älven är dagsaktuell men också värdefull ur ett historiskt perspektiv. Liksom tycks vilja säga att det är svårt och sorgesamt att tvingas lämna sitt hemland men det kan också öppna dörrar till nya världar och erfarenheter. Livet kan bli bättre efteråt. Hon passar också på att skarpt kritisera inskränkandet av flyktingars frihet genom karantäner och inhägnade läger vilket tyvärr pågår även i vår tid.
Ni som gillar Löpa varg och Stöld, missa inte den här.
October 21, 2021
Rosa Liksom ottaa romaanissaan Väylä päähenkilöksi nimettömän nuoren 13-vuotiaan tytön, joka kuljettaa vuonna 1944 perheensä karjaa turvaan Ruotsin puolelle. Väylän itäpuolella on köyhyys ja hävitys, länsipuolella rikkaus ja pelastus. Romaani on kirjoitettu Tornionjokilaakson murteella, jota Anna Saksman ääntää loistavasti äänikirjatoteutuksessa. Luettaessa ilmeikäs, mutta hankalahko murre ei haitannut kuunnellessa ollenkaan. Päinvastoin, se oli kirjan suola.
Minua liikutti suuresti tytön suhtautuminen lehmiinsä. Niillä oli nimet ja yksilölliset luonteet, ja toki lehmät arvokkaita köyhälle perheelle tuolloin olivatkin. Evakkokaravaani oli pitkä - kymmeniätuhansia ihmisiä ja lehmiä; taipaleet raskaita ja väsyttäviä niin ihmisille kuin eläimille.
Evakkomatkaan sisältyy paljon koettelemuksia: Sisko-lehmän vasikka menehtyy, toinen syntyy ja ihmisiä sairastuu ja kuolee. Iltaisin rättiväsynyt tyttö miettii syntyjä syviä, mutta etsii pohjimmiltaan äitiä, hakee tämän rakkautta.
Väylä on koskettava tarina sodan jaloista pakenevista ihmisistä. Vuodessa tyttö kovettuu, mutta kasvaa aikuiseksi. Oli pärjättävä omillaan, luotettava itseensä, muuta tukea ei ollut. Minulle yksi syksyn parhaita.
Minua liikutti suuresti tytön suhtautuminen lehmiinsä. Niillä oli nimet ja yksilölliset luonteet, ja toki lehmät arvokkaita köyhälle perheelle tuolloin olivatkin. Evakkokaravaani oli pitkä - kymmeniätuhansia ihmisiä ja lehmiä; taipaleet raskaita ja väsyttäviä niin ihmisille kuin eläimille.
Evakkomatkaan sisältyy paljon koettelemuksia: Sisko-lehmän vasikka menehtyy, toinen syntyy ja ihmisiä sairastuu ja kuolee. Iltaisin rättiväsynyt tyttö miettii syntyjä syviä, mutta etsii pohjimmiltaan äitiä, hakee tämän rakkautta.
Väylä on koskettava tarina sodan jaloista pakenevista ihmisistä. Vuodessa tyttö kovettuu, mutta kasvaa aikuiseksi. Oli pärjättävä omillaan, luotettava itseensä, muuta tukea ei ollut. Minulle yksi syksyn parhaita.
January 18, 2022
Liksomin kirja asettuu lukuavaruudessani siihen melko isoon joukkoon viimeiden vuosikymmenen aikana julkaistuja kirjoja, joissa on käsitelty Lapin sodan kokemuksia eri osapuolten näkökulmasta kaunokirjallisin keinoin. Ja omassa avaruudessani siinä joukossa on kovin hankalassa asemassa, sillä Katja Ketun Kätilö teki aikoinaan niin suuren vaikutuksen, että kaikki muut teemaan liittyvät kirjat tulee luettua ikään kuin sen varjossa.
Niinpä Väyläkin tuntuu suorastaan kopioinnilta Lapin murteineen, vaikka tarina on aivan eri: kertomus on teinitytön matkasta ensin Väylän eli Tornionjoen toiselle puolelle Ruotsiin perääntyvien saksalaisten joukkojen hävityksen tieltä ja sitten toiseen suuntaan puolen vuoden päästä kun pahin on ohi.
Liksomin kirja on kerronnaltaan varsin tasapaksua, vaikka kirjassa tapahtuu suuria asioita. Tämä kyllä kuvaa päähenkilön sielunmaisemaa - oman kohtalon hyväksymistä - varmasti hyvin, mutta tekee lukemisesta paikoin puuduttavaa. Mielenkiintoinen oli havainto siitä, kuinka nopeasti sitä tottuikaan lukemaan sujuvasti murretta.
Niinpä Väyläkin tuntuu suorastaan kopioinnilta Lapin murteineen, vaikka tarina on aivan eri: kertomus on teinitytön matkasta ensin Väylän eli Tornionjoen toiselle puolelle Ruotsiin perääntyvien saksalaisten joukkojen hävityksen tieltä ja sitten toiseen suuntaan puolen vuoden päästä kun pahin on ohi.
Liksomin kirja on kerronnaltaan varsin tasapaksua, vaikka kirjassa tapahtuu suuria asioita. Tämä kyllä kuvaa päähenkilön sielunmaisemaa - oman kohtalon hyväksymistä - varmasti hyvin, mutta tekee lukemisesta paikoin puuduttavaa. Mielenkiintoinen oli havainto siitä, kuinka nopeasti sitä tottuikaan lukemaan sujuvasti murretta.
January 8, 2022
Ihana!!! Aina silloin kun en ollut tätä lukemassa, ikävöin lehmiä.
En olis tätä varmasti lukenut, ellen olis kuunnellut Lukupiiri Tulusto & Kylmälän keskustelua tästä. Ei kannata kavahtaa ajatusta "sotakirjasta". Sota on tässä taustalla koko ajan, ja totta kai keskeinen juonen alullepanija, mutta koko kirjan luonne ja lumo ja olennainen on ihan muuta kuin sotaa!
Vitsit, musta on tulossa ihan Liksom-fani. Miten hän osaakin niin näennäisen pieniä tavallisia juttuja kuvaamalla kertoa rivien välissä niin paljon!!!
Lisäksi tämä oli pullollaan aivan huumaavia ja herkullisia sanoja. Jos olisin kaikki mahtavat ilmaukset alleviivannut nii olis koko kirja suttua läpeensä.
ps. Lapsuuden päikkärit kottikärryissä ja karsinoissa nukkuneena, ja sittemmin kaupunkikaksioon ajautuneena, lähes itketti tämä kohta: "Sieltä iski niin paksu lehmänpaskan haju, että mulle iski kotoikävä"
En olis tätä varmasti lukenut, ellen olis kuunnellut Lukupiiri Tulusto & Kylmälän keskustelua tästä. Ei kannata kavahtaa ajatusta "sotakirjasta". Sota on tässä taustalla koko ajan, ja totta kai keskeinen juonen alullepanija, mutta koko kirjan luonne ja lumo ja olennainen on ihan muuta kuin sotaa!
Vitsit, musta on tulossa ihan Liksom-fani. Miten hän osaakin niin näennäisen pieniä tavallisia juttuja kuvaamalla kertoa rivien välissä niin paljon!!!
Lisäksi tämä oli pullollaan aivan huumaavia ja herkullisia sanoja. Jos olisin kaikki mahtavat ilmaukset alleviivannut nii olis koko kirja suttua läpeensä.
ps. Lapsuuden päikkärit kottikärryissä ja karsinoissa nukkuneena, ja sittemmin kaupunkikaksioon ajautuneena, lähes itketti tämä kohta: "Sieltä iski niin paksu lehmänpaskan haju, että mulle iski kotoikävä"
September 13, 2021
Rosa Liksom on kirjoittanut vaikuttavan kuvauksen Tornionjokilaakson Lapin sota vaiheen ympäriltä. Kirja ei ole Lapin sodan historiateos. Jotta sitä ei sellaiseksi sotkettaisikaan, Liksom on jättänyt mainitsematta yhtäkään paikka nimeltä eikä anna ainoatakaan tarkkaa päivämäärää? Mutta tarina kattaa ajanjaksoa jostain 8.9.1944 annetun evakuointimääräyksen jälkeiseltä ajalta noin vuoden eteenpäin.
Kertoja on nuori 13-14 -vuotias tyttö ja tämän päähenkilövalinnan Liksom juoksuttaa hienosti tytön tuntoja kuvaten. Toki torniolaisen näkökulmasta ihmisen alapään nimistön käyttäminen tytön puhumana ja hänelle puhutussa tuntuu vieraalta. Mutta kaipa hieman ylempänä on näin voitu kieltä käyttää. Täytyy ihailla taas kerran Liksomin kykyä saada tarina Tornionlaakson murtheele. Toki siellä on minullekin outoja sanoja, mutta sanathan ovat vaihdelleet aika pientenkin alueiden välillä. Esimerkiksi visto sana on minulle ollut vain pelottava, mutta Liksom käyttää sitä paljon laajemmin aina rumasta outoon. Mistähän kirjalle on löytynyt oikolukija, ei katheeksi käy. Ihan aina Liksomkaan ei muista tai löydä murteessa käytettyä sanaversiota. En oikein usko että tapahtumapaikoilla olisi kuljettu vaaraan rinnettä ylöspäin, vaan ylös vaaran laitaa.
Päähenkilölle tapahtuu niin paljon, että pitää uskoa että olemme kirjassa. Velipuolet kuolevat sodassa, äiti on kateissa ja synnyttää vauvan joka kuolee tytön käsiin muutaman kuukauden ikäisenä, isä kuolee häkämyrkytykseen sodasta palatessaan, äiti on uudelleen raskaana ties kenelle, ehkä sedälle, joka nappaa uudeksi vaimokseen tytön kaverin ja tytön ensirakkaus menettää kätensä räjähdyksessä. Pääosa tarinasta ollaan Ruotsin puolella evakossa ja siellä tyttö kuljeksii milloin missäkin ja nukkuu taivasalla. Tyttö on kirjan vahva nainen, tytön äiti puolestaan heikko nainen. Miehet nyt ovat mitä ovat, osa hyviä, osa pahoja.
Monissa kohdin Liksom kirjoittaa hyvin kauniisti, etenkin lehmistä. Lehmän synnytyksen kuvausta lukiessa ei tarvitse myötähävetä, se on totta. Sen sijaaan eläinrakkauden ulottaminen rottaan meni yli minun hilseen. Tytön tietomäärä tuntuu ajoittain vähän epäuskottavalta, setä ja koululaitosko hänelle ovat ehtineet niin paljon opettaa? Loppuratkaisu on aika radikaali, kun tyttö pakenee kotiinpaluuseensa pettyneenä evakossa syntyneen ystävyyden luokse Ruotsiin. Kaikkinensa hieno kirja, jonka toivottavasti murretta taitamattomatkin jaksavat lukea. Kyllä se alkaa sujua kun ensin lukee vähän hitaammin. Neljä tähteä.
Kertoja on nuori 13-14 -vuotias tyttö ja tämän päähenkilövalinnan Liksom juoksuttaa hienosti tytön tuntoja kuvaten. Toki torniolaisen näkökulmasta ihmisen alapään nimistön käyttäminen tytön puhumana ja hänelle puhutussa tuntuu vieraalta. Mutta kaipa hieman ylempänä on näin voitu kieltä käyttää. Täytyy ihailla taas kerran Liksomin kykyä saada tarina Tornionlaakson murtheele. Toki siellä on minullekin outoja sanoja, mutta sanathan ovat vaihdelleet aika pientenkin alueiden välillä. Esimerkiksi visto sana on minulle ollut vain pelottava, mutta Liksom käyttää sitä paljon laajemmin aina rumasta outoon. Mistähän kirjalle on löytynyt oikolukija, ei katheeksi käy. Ihan aina Liksomkaan ei muista tai löydä murteessa käytettyä sanaversiota. En oikein usko että tapahtumapaikoilla olisi kuljettu vaaraan rinnettä ylöspäin, vaan ylös vaaran laitaa.
Päähenkilölle tapahtuu niin paljon, että pitää uskoa että olemme kirjassa. Velipuolet kuolevat sodassa, äiti on kateissa ja synnyttää vauvan joka kuolee tytön käsiin muutaman kuukauden ikäisenä, isä kuolee häkämyrkytykseen sodasta palatessaan, äiti on uudelleen raskaana ties kenelle, ehkä sedälle, joka nappaa uudeksi vaimokseen tytön kaverin ja tytön ensirakkaus menettää kätensä räjähdyksessä. Pääosa tarinasta ollaan Ruotsin puolella evakossa ja siellä tyttö kuljeksii milloin missäkin ja nukkuu taivasalla. Tyttö on kirjan vahva nainen, tytön äiti puolestaan heikko nainen. Miehet nyt ovat mitä ovat, osa hyviä, osa pahoja.
Monissa kohdin Liksom kirjoittaa hyvin kauniisti, etenkin lehmistä. Lehmän synnytyksen kuvausta lukiessa ei tarvitse myötähävetä, se on totta. Sen sijaaan eläinrakkauden ulottaminen rottaan meni yli minun hilseen. Tytön tietomäärä tuntuu ajoittain vähän epäuskottavalta, setä ja koululaitosko hänelle ovat ehtineet niin paljon opettaa? Loppuratkaisu on aika radikaali, kun tyttö pakenee kotiinpaluuseensa pettyneenä evakossa syntyneen ystävyyden luokse Ruotsiin. Kaikkinensa hieno kirja, jonka toivottavasti murretta taitamattomatkin jaksavat lukea. Kyllä se alkaa sujua kun ensin lukee vähän hitaammin. Neljä tähteä.
This entire review has been hidden because of spoilers.
March 13, 2024
Lyssnat på radioföljetongen. En slags vandringsroman, kan man säga, för mestadels befinner hon sig i rörelse, på flykt tillsammans med vännen Katri och korna de har hand om, som också är i högsta grad deras vänner, och tydliga karaktärer i boken - från kriget i Finland till Sverige på andra sidan älven, och sedan ensam för att återförenas med sin mamma som behöver tas om hand. Och så tillbaka igen, när kriget är över. En roman om att vara dotter till den "galna", en mamma med svajigt mående som hon snarast är förälder till själv. En roman om kriget, från den finska sidan, om skillnaden mellan Sverige och Finland, implicit om orättvisan i det.
Ljudbokens uppläsare har ett tydligt "barnperspektiv" i uppläsningen som typ funkade, men som påverkar läsningen, blir en tydlig tolkning, känner att jag upplevt den på ett annat sätt om jag läst tryckt bok.
Ljudbokens uppläsare har ett tydligt "barnperspektiv" i uppläsningen som typ funkade, men som påverkar läsningen, blir en tydlig tolkning, känner att jag upplevt den på ett annat sätt om jag läst tryckt bok.
November 20, 2021
Todella koskettava, kaunis ja uskottava teos. On ilahduttavaa että kirja on kirjoitettu murteella. Äänikirjan lukija Saksman on nappivalinta. Toivon todella että tätä luetaan ja tästä tehdään elokuva jotta myös muiden kuin rintamalla olleiden narratiivi tulee esiin. Kiitos Rosa Liksom.
November 5, 2021
Ei kauhean vahva neljä tähteä - jännä kirja, kun tiesin että tästä kuuluu tykätä ja tämä on takuulla vahva suoritus, mutta tosi usein huomasin ajattelevani ihan muuta ja kiinnittyneeni vähän huonosti koko tarinaan. Kuuntelin, ja lukijan suoritus on mainio, mutta muistan aiemminkin Liksomin kirjojen kanssa että onko tämä kieli nyt itsetarkoituksellista. Sekoitin kirjan moneen kertaan Kinnusen Ei kertonut katuvansaan ja mieleen tuli myös Katja Ketun kirjat, tietenkin Kätilö erityisesti. Olen kuitenkin ilonen, että kuuntelin, ja ilman muuta on yksi tämän vuoden kotimaisista Tapauksista.
October 21, 2021
Kuuntelin Liksomin Everstinnan äänikirjana, ja taitava lukija sai meänkielen soljumaan mahtavasti! Olisinkin halunnut myös Väylän äänikirjana, mutta sellaista ei nyt ollut saatavilla. Niinpä jouduin kokeilemaan itse. Nuotti on eteläiselle vieras, joten ihan yhtä sujuva en ollut, ja välillä jokin lause tai sana jäi kokonaan ymmärtämättä. Vaikka eteenpäin lukeminen yleensä avasi oudoiksi jääneet merkitykset, uskoisin silti että olisin nauttinut Väylästä äänikirjana jopa hiukan enemmän.
Väylä on lämminhenkinen tarina Lapin sodan alta evakkoon joutuvasta tytöstä, jonka vastuulle isä on jättänyt paitsi talon lehmät myös raskaana olevan äidin. Näistä tehtävistä lehmät ovat selvästi helpompi ja jopa rakkaampi rasti, sillä välit poissaolevaan ja oikuttelevaan äitiin ovat etäiset. Onneksi setä ottaa alkumatkasta äidin vastuulleen, ja tyttö pääsee aloittamaan pakomatkan yhdessä lehmien ja muiden paimenten kanssa. Matka Ruotsin puolelle turvaan on pitkä ja vaarallinen, talvi tekee tuloaan ja entiset liittolaiset ovat yhdessä yössä muuttuneet vihollisiksi. Matka ei ole kuitenkaan pelkkää kärsimystä, sillä onhan mukana kaikkein rakkaimmat: ihanat lehmät, kaunis Katri, ja upea pohjoinen luonto. Sitä katsellessa on hyvä muistella ihmeitä, joita setä on uteliaalle tytölle kertonut evoluutiosta ja tähdistä.
Liksom on käyttänyt romaaninsa lähteenä useita aikalaisten muistelmia ja tuonut mukaan rakkautensa lapinlehmiin, joiden kanssa hän vietti lapsuutensa. Romaani onkin täynnä katoavaa kulttuuriperintöä ja muistoja ajasta, kun Suomi näytti kovin erilaiselta. Erilaiselta näytti myös Ruotsi, jonka hyväntahtoisuuden varaan pakenijoiden oli heittäydyttävä. Väylä ei siis ole pelkää vetävä ja koskettava tarina, vaan myös vuoden kulttuuriteko. Kiitos kirjasta, Rosa!
Väylä on lämminhenkinen tarina Lapin sodan alta evakkoon joutuvasta tytöstä, jonka vastuulle isä on jättänyt paitsi talon lehmät myös raskaana olevan äidin. Näistä tehtävistä lehmät ovat selvästi helpompi ja jopa rakkaampi rasti, sillä välit poissaolevaan ja oikuttelevaan äitiin ovat etäiset. Onneksi setä ottaa alkumatkasta äidin vastuulleen, ja tyttö pääsee aloittamaan pakomatkan yhdessä lehmien ja muiden paimenten kanssa. Matka Ruotsin puolelle turvaan on pitkä ja vaarallinen, talvi tekee tuloaan ja entiset liittolaiset ovat yhdessä yössä muuttuneet vihollisiksi. Matka ei ole kuitenkaan pelkkää kärsimystä, sillä onhan mukana kaikkein rakkaimmat: ihanat lehmät, kaunis Katri, ja upea pohjoinen luonto. Sitä katsellessa on hyvä muistella ihmeitä, joita setä on uteliaalle tytölle kertonut evoluutiosta ja tähdistä.
Liksom on käyttänyt romaaninsa lähteenä useita aikalaisten muistelmia ja tuonut mukaan rakkautensa lapinlehmiin, joiden kanssa hän vietti lapsuutensa. Romaani onkin täynnä katoavaa kulttuuriperintöä ja muistoja ajasta, kun Suomi näytti kovin erilaiselta. Erilaiselta näytti myös Ruotsi, jonka hyväntahtoisuuden varaan pakenijoiden oli heittäydyttävä. Väylä ei siis ole pelkää vetävä ja koskettava tarina, vaan myös vuoden kulttuuriteko. Kiitos kirjasta, Rosa!
November 24, 2021
Huhhuh! Väylä on huikea, myös musertava.
Sen kieli on sammalta ja kipinää murteella ja tunteella. Olen lukenut palstoilta, että kieleen on aluksi hankala päästä lukiessa kiinni, mutta Anna Saksmanin lukemana äänikirjana se on silkkaa audiokorvapuustia! Kirja itsessään myös surua ja kauhua. Mutta myös iloa - ja erityisesti elämän ja elämisen ja elollisen ylistys.
Sen kieli on sammalta ja kipinää murteella ja tunteella. Olen lukenut palstoilta, että kieleen on aluksi hankala päästä lukiessa kiinni, mutta Anna Saksmanin lukemana äänikirjana se on silkkaa audiokorvapuustia! Kirja itsessään myös surua ja kauhua. Mutta myös iloa - ja erityisesti elämän ja elämisen ja elollisen ylistys.
August 17, 2025
Bulliga ballar
January 9, 2022
Sydäntäsärkevä, syvälle mieleen porautuva tarina. Tässä oli paljon sukunäköisyyttä Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa -teokseen, samaa riipaisevaa kipua ja silti nöyryyttä kaiken eteen tulevan edessä. Liksomin päähenkilö vain on vielä nuorempi, vielä enemmän hukassa ja silti niin vahva - vieressä kulkeminen on vaikeaa, mutta kerronta niin tarkkanäköistä ja hersyvääkin, että vaikeimmillakin hetkillä kirjaa on mahdotonta laskea käsistä. Jos vanhoja klassikoita ei lasketa, tämä saattaa olla paras lukemani teos tänä vuonna.
February 5, 2022
Ihana kirja, kuuntelin tämän äänikirjana, jonka lukija oli todella hyvä. Kaunista, inhimillistä, karua ja lämmintä.
December 30, 2022
Tohle je něco úplně jiného, než ty krátké černohumorné povídky, které jsem zatím jako jediné od Rosy Liksom četl. Tady nic veselého nenajdete, naopak. Dostanete se na mrazivé finsko-švédské pomezí na sklonku druhé světové války mezi tisíce finských a karelských uprchlíků, snažících se před ustupující německou armádou dostat do bezpečí na švédskou stranu řeky. Tam na ně ale nečeká žádný ráj, jen přeplněné uprchlické tábory, nemoci i smrt. A domovy doma ve Finsku vypálené německou armádou. Navíc vám o tom nevypráví žádný otužilý severský válečník, ale třináctiletá dívka, která se svým stádečkem krav tuhle cestu zvládla skoro sama tam i zpět. Doporučuji, stojí to za přečtení.
Read
November 23, 2021Hieno! Miten tunnelmallinen, konkreettinen ja painokas sotatarina. Murteellisuus on oleellinen osa kokonaisuutta. Mun mielestä tämä on taattua Liksomia, mutta sanoisin, että uppoaa myös niille, jotka eivät Liksomista yleensä välttämättä innostu.
December 29, 2021
Kannatti siirtää lukeminen lomalle. Ihanan hersyvä kirja, jossa matka vain jatkui ja jatkui ja joka mutkassa sai yllättyä. Tunnelma säilyy mielessä vielä päiviä. Vuoden parhaimpia kirjoja. En ala enää laskea, kuinka monesta kirjasta olen tämän jo sanonut.
February 27, 2022
Mun eka äänikirja! Tää oli siihen sopiva valinta, erityisesti murre pääsi oikeuksiinsa ääneen luettuna. Oli myös ihanaa kuunnella näin kaunista ja lempeää kuvausta eläimistä.
September 26, 2024
“Mõtsin korra, et kuda oleks, ku elaksime ajas sada aastat edasi ja uue aja inimesed oleksid nii arukad, et tiaksid oma kohta maakeral ja mõistaksid elada rahus iseenda, teiste inimeste ja kõige looduga. Keski ei piaks teist inimest või looma orjaks, kõik alustaksid samast paigust, mitte nõnda, et üks sünnib rikkusse ja teine vaesusse, ja kõik oskaksid kaaluda olnut ja tulevat ega liduks lihtsalt prääniku järge.”
! ja siiiiis järka lõik algab :”Naersin mõttes enda üle” FR
! ja siiiiis järka lõik algab :”Naersin mõttes enda üle” FR
May 14, 2025
Gripande.
October 13, 2021
Samaan aikaan raadollisen rujo, kielellisesti karskea ja lyyrisesti kaunis teos nuoren tytön matkasta evakkona Väylän varressa. Meänkielisen teoksen koukuttava ja ajatuksia herättävä tarina on monisyinen ja roolit puhuttelevia. Ehdottomasti suomalaisen kaunokirjallisuuden helmi!
Read
December 14, 2021Tämä on lajia, jonka Rosa Liksom todella taitaa.
Ei kuitenkaan oikein mun juttuni, mutta hieno teos.
Ei kuitenkaan oikein mun juttuni, mutta hieno teos.
July 2, 2025
En fin bok om skeendena i samband med Lapplandskriget 1944. Vi får följa en flickas flykt från finska Tornedalen till svenska Tornedalen. Berättelsen är gripande och språket är väl avvägt med fina naturskildringar. Även om den utspelar sig för drygt åttio år sedan känns den fortsatt aktuell. Det är viktigt att vi minns och lär av historien.
November 6, 2021
Rosa Liksom, Väylä (Like, 2021) Lukija Anna Saksman. s. 267
Liksomin uusin romaani kertoo 14 vuotta täyttävästä tytöstä, joka lähtee lehmien ja naapureiden kanssa evakkoon Ruotsiin. On vuosi 1944, eikä matkanteko ole helppoa, mutta tytölle turvaa ja lohtua tuovat lehmät sekä pari ystävää.
Lehmät ja niiden tavat tuntee niin Liksom kuin kirjan päähenkilö. Niiden hoitamisen tyttö taitaa, ja niistä hän puhuu kauniisti. Voisin muuten hyvin kuvitella äitinikin toimineen vastaavalla tavalla!
Koska päähenkilön pienillä ja sitkeillä lapinlehmillä on ihmisten nimet, minun oli usein mietittävä, kertooko tyttö nyt kantturoista vai ihmisistä. Valinta on taatusti kirjailijalta tietoinen, mutta hieman vaikeaa oli muistaa, oliko lehmä nyt Kerttu vai sittenkin Katri.
Tyttö, jonka nimeä ei muuten kerrota, pääsee Ruotsin puolelle turvaan, mutta vastaanotto on karu, jopa keskitysleirimäinen. Pakolaisia nöyryytetään, ja he saavat tosiaankin tuntea olevansa toisen luokan kansalaisia. Evakossa ollut äitinikin on kertonut häpeästä ja nöyryytyksestä, mutta viikkokausien eristämisestä minulla ei ole tietoa. Täytyypä kysellä.
Toisaalta onko juuri mikään muuttunut? Vuonna 2015 Tornion entinen lukiorakennus oli täynnä pakolaisia, joilla oli sukulaisia hukassa ja jotka odottivat terveystarkastuksia ja siirtoa eteenpäin. Heitä säälittiin, mutta samalla pelättiin ja usein myös katsottiin kieroon.
Päähenkilön äiti on aina ollut heikko ja saamaton, ja hänestä on tullut maatalon emäntä varten tahtoaan. Niinpä tyttö on käytännössä pyörittänyt taloutta, ja evakossakin tyttö etsii äitiään, koska pelkää tämän puolesta. Viimein äiti löytyy, ja hetkittäin näyttää, että tyttö saa olla oikeasti lapsi. Mutta ei äiti osaa pitää huolta itsestään eikä edes uudesta vauvastaan.
Sota loppuu. Tyttö palaa kotiin, mutta mikään ei ole ennallaan. Ei ole isää, ei edes enää omaa kotia ja jopa rakkaat lapinlehmätkin saavat tappotuomion. On uusi aika ja uudet tuulet, ja niinpä tyttö lähtee omille teilleen, takaisin väylän toiselle puolen. Siellä lienee ainoa ihminen, joka oikeasti haluaa tytön parasta.
Ihailen Liksomin taitoa saada puhuttu kieli elämään paperilla. Teksti on kirjoitettu jokivarren murteella, ja puhe soljuu, koska Liksom tavoittaa puheen rytmin ja täkäläisen puheenparren sävyn. Kirjassa ei nimetä yhtään tarkkaa paikkaa, joten kukaan ei voi myöskään sanoa, ettei siellä kyllä sanota noin. Muutama sana silti korvaani kalahti, ja tällaisia ovat esimerkiksi pölkö ja hopusta. Ovatko nämä ilmaukset muille tuttuja?
"Ojan penkala kleijasi muutamanlainen mies, joka huusi, että hopusta hopusta pois soan jalvoista."
"Suurin osa ihmisistä jörrötti mykkäpiruina paikoilansa, yhet pölköä täynnä, toiset muuten vain ja jokku laukoit häishään ympähriinsä."
Kokonaisuuden kannalta yksittäisillä sanoilla ei ole mitään merkitystä. Kieli toimii loistavasti, ja lukijana Anna Saksman on taitava. Väylässä on kuitenkin paljon samaa kuin Kinnusen Ei kertonut katuvansa -teoksessa. Tosin Väylän yhden kertojan kautta avautuu vain yksi maailma.
Tähdet jäävät minulla taas kolmeen pintaan. Kerronta on hyvin tarkkaa ja realistista, mutta tarina etenee sangen verkkaisesti. Koska varsinaista käänne- tai huippukohtaa ei ole, lukeminen ja kuunteleminen on välillä puuduttavaa. Odotin lähes koko ajan jotain merkittåvää tapahtuvan, mutta kerronta etenee kuin juna raiteillaan. No, ennen päätepysäkkiä tulee monta yllättävää käännettä.
Vaikka Väylä on hienosti kirjoitettu historiallinen evakkotarina, Liksomin tuotannosta minuun ovat eniten vaikuttaneet hänen ensimmäiset novellikokoelmansa, Yhden yön pysäkki ja Unohdettu vartti. Hypetetyn Everstinnan ja Finlandia-palkitun Hytti nro 6:n jälkeenkin muistan olleeni hieman pettynyt.
Liksomin uusin romaani kertoo 14 vuotta täyttävästä tytöstä, joka lähtee lehmien ja naapureiden kanssa evakkoon Ruotsiin. On vuosi 1944, eikä matkanteko ole helppoa, mutta tytölle turvaa ja lohtua tuovat lehmät sekä pari ystävää.
Lehmät ja niiden tavat tuntee niin Liksom kuin kirjan päähenkilö. Niiden hoitamisen tyttö taitaa, ja niistä hän puhuu kauniisti. Voisin muuten hyvin kuvitella äitinikin toimineen vastaavalla tavalla!
Koska päähenkilön pienillä ja sitkeillä lapinlehmillä on ihmisten nimet, minun oli usein mietittävä, kertooko tyttö nyt kantturoista vai ihmisistä. Valinta on taatusti kirjailijalta tietoinen, mutta hieman vaikeaa oli muistaa, oliko lehmä nyt Kerttu vai sittenkin Katri.
Tyttö, jonka nimeä ei muuten kerrota, pääsee Ruotsin puolelle turvaan, mutta vastaanotto on karu, jopa keskitysleirimäinen. Pakolaisia nöyryytetään, ja he saavat tosiaankin tuntea olevansa toisen luokan kansalaisia. Evakossa ollut äitinikin on kertonut häpeästä ja nöyryytyksestä, mutta viikkokausien eristämisestä minulla ei ole tietoa. Täytyypä kysellä.
Toisaalta onko juuri mikään muuttunut? Vuonna 2015 Tornion entinen lukiorakennus oli täynnä pakolaisia, joilla oli sukulaisia hukassa ja jotka odottivat terveystarkastuksia ja siirtoa eteenpäin. Heitä säälittiin, mutta samalla pelättiin ja usein myös katsottiin kieroon.
Päähenkilön äiti on aina ollut heikko ja saamaton, ja hänestä on tullut maatalon emäntä varten tahtoaan. Niinpä tyttö on käytännössä pyörittänyt taloutta, ja evakossakin tyttö etsii äitiään, koska pelkää tämän puolesta. Viimein äiti löytyy, ja hetkittäin näyttää, että tyttö saa olla oikeasti lapsi. Mutta ei äiti osaa pitää huolta itsestään eikä edes uudesta vauvastaan.
Sota loppuu. Tyttö palaa kotiin, mutta mikään ei ole ennallaan. Ei ole isää, ei edes enää omaa kotia ja jopa rakkaat lapinlehmätkin saavat tappotuomion. On uusi aika ja uudet tuulet, ja niinpä tyttö lähtee omille teilleen, takaisin väylän toiselle puolen. Siellä lienee ainoa ihminen, joka oikeasti haluaa tytön parasta.
Ihailen Liksomin taitoa saada puhuttu kieli elämään paperilla. Teksti on kirjoitettu jokivarren murteella, ja puhe soljuu, koska Liksom tavoittaa puheen rytmin ja täkäläisen puheenparren sävyn. Kirjassa ei nimetä yhtään tarkkaa paikkaa, joten kukaan ei voi myöskään sanoa, ettei siellä kyllä sanota noin. Muutama sana silti korvaani kalahti, ja tällaisia ovat esimerkiksi pölkö ja hopusta. Ovatko nämä ilmaukset muille tuttuja?
"Ojan penkala kleijasi muutamanlainen mies, joka huusi, että hopusta hopusta pois soan jalvoista."
"Suurin osa ihmisistä jörrötti mykkäpiruina paikoilansa, yhet pölköä täynnä, toiset muuten vain ja jokku laukoit häishään ympähriinsä."
Kokonaisuuden kannalta yksittäisillä sanoilla ei ole mitään merkitystä. Kieli toimii loistavasti, ja lukijana Anna Saksman on taitava. Väylässä on kuitenkin paljon samaa kuin Kinnusen Ei kertonut katuvansa -teoksessa. Tosin Väylän yhden kertojan kautta avautuu vain yksi maailma.
Tähdet jäävät minulla taas kolmeen pintaan. Kerronta on hyvin tarkkaa ja realistista, mutta tarina etenee sangen verkkaisesti. Koska varsinaista käänne- tai huippukohtaa ei ole, lukeminen ja kuunteleminen on välillä puuduttavaa. Odotin lähes koko ajan jotain merkittåvää tapahtuvan, mutta kerronta etenee kuin juna raiteillaan. No, ennen päätepysäkkiä tulee monta yllättävää käännettä.
Vaikka Väylä on hienosti kirjoitettu historiallinen evakkotarina, Liksomin tuotannosta minuun ovat eniten vaikuttaneet hänen ensimmäiset novellikokoelmansa, Yhden yön pysäkki ja Unohdettu vartti. Hypetetyn Everstinnan ja Finlandia-palkitun Hytti nro 6:n jälkeenkin muistan olleeni hieman pettynyt.
January 5, 2022
Rehevää kieltä, elämänmakuista tekstiä. Sota on kamala asia - mitä hirveyksiä ihmiset ovat joutuneetkaan kokemaan! Luonto ja luontokappaleet, lehmät, koirat ja rotat, antavat voimia kestää surut ja murheet. Voisinpa vielä nähdä tähtitaivaan sellaisena kuin se kirjassa kuvataan!
September 20, 2022
Koskettava ja mukaansatempaava kirja. Sai minut kyyneliin. Parhaimmistoa mitä olen viime aikoina lukenut.
January 26, 2024
En bog der kræver en del af sin læser fordi den er så anderledes end de fleste andre bøger. Det er skrevet som en almengyldig historie om flugt og flere steder kan den opfattes som havende eventyr træk, og det er svært at holde styr på alle de køer der optræder i bogens første halvdel, fordi de har navne og behandles som familie. Den har vidunderlige naturbeskrivelser og triste beskrivelser af menneskers ulyksaligheder når de drives på flugt. Det er en bog der var svær og tung at læse men som bærer et håb om en bedre fremtid trods krig, død og ulykke.
February 26, 2022
En vacker berättelse om en ung flickas upplevelser på flykt undan tyskarna från finska Tornedalen till svenska Tornedalen (och tillbaka) i slutet av andra världskriget. En historia sällan berättad och trots att jag är från Tornedalen, lärde jag mig mycket nytt. Relationen med korna var också så vackert skildrad. Väldigt roligt också att läsa på meänkieli.
September 9, 2023
Berörande, fängslande, vacker och ful skildring av tiden för Lapplandskriget, flyktingskap, vänskap och mänsklighet mitt i omänskligheten. Och så korna! Överallt är korna, och då jag är uppvuxen med mor- och farföräldrarnas lagårdar och kor så uppskattar jag verkligen att de får ta en så stor plats i berättelsen.
March 20, 2024
Lapi sõda. Ühe 13aastase tüdruku teekond. Ühelt poolt teekond sõja eest pakku (ja tagasi) ühes kariloomadega, teisalt selle rännaku jooksul sirgub lapsest naine. Mõlemad kulgemised on olulised. Elu õpetab ja sõda kasvatab. Loomadest ja loodusest leiab alati tröösti, see tuleb siinsetel lehekülgedel selgesti välja. Kui tüdruk on vahepeal olude sunnil karjast eemal, siis sõbruneb rotiga, keda kogu aeg kaasas kannab. Maalapsed teavad seda tunnet. Või vähemalt kunagi teadsid, uue aja maaelu on teistsugune.
Toimetulek teel, elu põgenikebarakkides, eluks saamatu ema, keda tüdruk ise peab kantseldama, meenutused kodutalust ja isast ja lootusest, sõtta jäänud vendadest... nii see lugu kulgeb. Kurb ju on, aga nagu taolistel puhkudel ikka, kröömike nalja saab ka. Humoorikas stiilinäide siia (Rootsi prints tuuakse põgenikelaagrit vaatama):
"Ammu enne ku prints musta autoga laagresse kaarutas, sättis Saarlotta meid kenaste söökla trepile kuuerialiseks kooriks. Suured taha ja vähemad ette. Akkas lund alla ajama. Laagre juhataja ärra Pattijoki, Uuve ja teised laagre suuremad ninad aitasid printsi autost välja, sest ta ise ei saand. Mul akkasid silme ees kibenad lendama ja piaaigu läks mustaks. See polnd miskine prints. Tal olid paksude klaasidega prillid ninal, tillukese pia otsas liiga suur vormimüts ja turjal kulund sinel, mis oli nii lohmak ja pikk, et riivas maad. Ta oli kevatand ku piitsavars, näost kortsuline ja irmus vana. Saarlotta lehvitas pulka, a ükski meitest ei saand piuksugi suust."
Raamat on läbinisti murdes, seega päris alguses annab end raskelt kätte. Või ma ei teagi, see ei pruugi murde tõttu nii olla, vist oli esiotsa harjumatu ka lapselik ja kirjeldav jutustamislaad. Ent sellega harjub, tuleb vaid anda aega.
Toimetulek teel, elu põgenikebarakkides, eluks saamatu ema, keda tüdruk ise peab kantseldama, meenutused kodutalust ja isast ja lootusest, sõtta jäänud vendadest... nii see lugu kulgeb. Kurb ju on, aga nagu taolistel puhkudel ikka, kröömike nalja saab ka. Humoorikas stiilinäide siia (Rootsi prints tuuakse põgenikelaagrit vaatama):
"Ammu enne ku prints musta autoga laagresse kaarutas, sättis Saarlotta meid kenaste söökla trepile kuuerialiseks kooriks. Suured taha ja vähemad ette. Akkas lund alla ajama. Laagre juhataja ärra Pattijoki, Uuve ja teised laagre suuremad ninad aitasid printsi autost välja, sest ta ise ei saand. Mul akkasid silme ees kibenad lendama ja piaaigu läks mustaks. See polnd miskine prints. Tal olid paksude klaasidega prillid ninal, tillukese pia otsas liiga suur vormimüts ja turjal kulund sinel, mis oli nii lohmak ja pikk, et riivas maad. Ta oli kevatand ku piitsavars, näost kortsuline ja irmus vana. Saarlotta lehvitas pulka, a ükski meitest ei saand piuksugi suust."
Raamat on läbinisti murdes, seega päris alguses annab end raskelt kätte. Või ma ei teagi, see ei pruugi murde tõttu nii olla, vist oli esiotsa harjumatu ka lapselik ja kirjeldav jutustamislaad. Ent sellega harjub, tuleb vaid anda aega.
Displaying 1 - 30 of 171 reviews