Huimaavan eeppinen romaani pojasta, joka näkee kauemmas kuin kukaan.
1860-luvulla Kuuran perhe jättää Suomen suuriruhtinaskunnan ja seilaa merten yli Amerikkaan. Sisällissodan jakamassa maassa työt ovat tiukassa, ja perhe lähtee asuttamaan lännen suuria tasankoja. He kuulevat huhuja preerian villeistä, ja pian perheen poika Yrjö katoaa yöhön intiaanien kaappaamana.
Haukansilmä vie lukijansa aikakauteen, jolloin luonnon ehdoilla elänyt maailma sai väistyä uuden Amerikan tieltä. Koskisen romaanissa yhdistyvät Cormac McCarthyn Veren ääriin ja Raja-trilogia sekä Tanssii susien kanssa -elokuva. Se kertoo, kuinka Tulisiipi-romaanista tuttu Kuuran suku saapui Amerikkaan.
Juha-Pekka Koskinen has published several acclaimed historical novels, short stories collections, books for children and some thirty short stories in various magazines and anthologies.
Koskinen’s epic historical novels are a mystical blend of historical fact and fiction. He takes the reader on a journey through history, in the tradition of Bulgakov, Marquez, Eco and Calvino.
Koskinen has received grants from Finnish Cultural Foundation and Häme Province Foundation in 2002, 2006, 2007, 2009 and 2012 and won the Karisto Foundation Award in 2005 and 2009.
Tässä kirjassa oli jotain kovin nostalgista, enkä oikein päässyt kiinni, oliko impressio tahallisesti vai tahattomasti aikaansaatu. Tyylilajiksi valitsisin tälle mieluiten 1950-luvun hengessä 'poikakirjan' tai 'seikkailukirjan', elokuvamaailman rinnakkaisteos puolestaan olisi Forrest Gump. Hyvässä ja pahassa.
Kirja sijoittuu 1800-luvun jälkipuoliskolle ja siinä seurataan suomalaisen siirtolaispojan uskomatonta (todella!) elämää uudisraivaajien Yhdysvalloissa, jossa intiaanisodat ovat vielä käynnissä. Lukija pääsee maistamaan elämää niin Nuu Joorkissa kuin preerioillakin, ja niille, jotka ovat Lucky Lukensa lukeneet, mainitut kuvat pyörivät väistämättä taustarainana kirjan tapahtumille.
Koskinen kirjoittaa vetävästi ja kirjan pyörteisiin on tavallaan helppo tempautua mukaan. Ongelmaksi muodostui itselleni se,etten missään vaiheessa pitänyt tarinaa niin uskottavana, että olisin oikeasti heittäytynyt Koskisen luomaan maailmaan. Tapahtumat olivat liian ihmeellisiä, päähenkilö oli liian osuvasti historiallisten tapahtumien ytimessä ja tyylilaji oli liian pastissi, jotta olisin ostanut kirjan todellisuuden.
Rakastin valtavasti Koskisen Tulisiipeä ja vaikka tarina oli tässä täysin erilainen, sama seikkailun melske löytyi tästäkin. Arvoin hiukan tätä arvosanaa, koska kirjan loppupuoli ei temaattisesti ihan ollut itselleni sytyttävintä sorttia, mutta olihan tämä nyt silti aivan huikea tarina. En ole koskaan lukenut Tex Willereitä tai vastaavia, mutta arvaan että siinä maailmassa (nuorempana) viihtyneille tämä iskee vielä lujempaa - mutta iski ilmankin.
Kaikki tämmöinen uppoaa muhun. Luonto, historia ja eri maiden alkuperäiskansat kiinnostaa valtavasti. Eikä siitä pääse kyllä mihinkään, JP Koskinen on taitava tarinankertoja! Ihan Tulisiiven aiheuttamaam hurmostilaan en päässyt, mutta todella hieno ja puhutteleva tarina tämäkin. Sodissa ei voittajia ole ja ihminen on aina ihminen.
Juha-Pekka Koskisen "Haukansilmä" (Like, 2021) on historiallinen romaani, joka kertoo Yrjö Kuuran eli George Frostin eli Haukansilmän elämäntarinan - temaattisesti liikuskellaan siis samoilla vesillä kuin aikaisemmin ilmestyneessä Tulisiivessä, jonka itsenäinen esiosa tämä on. Elämän virta heittelee ja nimet muuttuvat, mutta vapauden kaipuu säilyy.
Päähenkilömme saapuu 1860-luvun alkupuolella perheensä kanssa siirtolaisena New Yorkiin, josta matka jatkuu syvemmälle länteen. Hän joutuu intiaanien sieppaamaksi ja kasvaa heimon parissa nuoreksi mieheksi. Lännen valloittaminen ajaa kuitenkin alkuperäisväestön ahtaalle: rautatie halkoo kohta preeriaa, biisonit tapetaan ja maa jaetaan uudisraivaajien kesken. Heimojen perinteinen elämäntapa ei ole enää mahdollinen. Se merkitsee kuolemaa ja sotaa, jolla ei voi olla kuin yksi ainoa lopputulos.
Tarinan ainekset ja perusvire ovat siis varsin tuttuja, vaan eipä se paljon haitannut. Koskinen on erinomainen tarinankertoja ja tulin lukeneeksi kirjan varsin nopeasti. Lievää tiivistämistä romaani olisi saattanut kaivata, etenkin kun varsinainen loppuhuipennus jää minusta puuttumaan.
Jos pidit tästä, niin tutustu myös Petri Hiltusen erinomaisiin Vala Auringolle & Aavetanssi -sarjakuviin ja Arthur Pennin elokuvaan Pieni suuri mies (1970).
Juha-Pekka Koskisen kehuttu ja palkittu romaani Tulisiipi sai jatko-osan sijasta etko-osan. Tarina toimii Haukansilmässä samalla periaatteella: aikuiseksi kasvavan pojan seikkailuja seurataan koko kirjan mitalta. Ryskettä totisesti riittää.
Yrjö Kuuran perhe muuttaa Amerikkaan rakentamaan uutta elämäänsä. Yrjöstä tulee George Frost, reipas ja rohkea poika, joka oppii kieliä nopeasti, selviää tilanteessa kuin tilanteessa ja on melkein lännen paras ampuja. Georgessa yhdistyvät äärimmäinen sopeutumiskyky ja samalla periksiantamattomuus. Kaikki nämä ominaisuudet ilmeisesti periytyvät, koska ne loistavat myös kahta sukupolvea myöhemmin Tulisiiven Kaarlessa/Charlesissa/Gennadissa.
Georgen elämä muuttuu, kun vaikeuksiin ahdistetut lakota-intiaanit hyökkäävät hänen perheensä kimppuun ja kaappaavat hänet osaksi heimoaan. George opettelee elämään intiaanina, ja voi kuinka taitavaksi hän kehittyy silläkin saralla – toki monenlaisten vaikeuksien jälkeen. Heimoveljet kunnioittavat hänen käsittämättömän tarkkaa näköään ja hevosmiestaitojaan ja kutsuvat häntä arvostavin nimin. Kun preeria alkaa käydä ahtaaksi ja intiaanien elinkeinot entistä rajatummiksi, George joutuu mukaan sotiin, joissa on pakko valita puolensa.
Romaani jaksottuu Georgen Amerikan-elämän keskeisiin vaiheisiin, joista kerrotaan sopivan lyhyissä episodimaisissa luvuissa. Lukujen tiiviys nopeuttaa lukemista ja kannustaa jatkamaan eteenpäin. Kiinnitin huomiota siihen, kuinka lukija heitetään jokaisen luvun alussa välittömästi keskelle tapahtumia. Lukujen aloitusvirkkeet ovat poikkeuksellisen mukaansatempaavia. Lukujen keskivaiheitten ja loppujen dialogissa sen sijaan on minusta havaittavissa pientä paikallaan polkemista.
Huomasin pitäväni enemmän kirjan alkupäästä kuin loppupäästä. Loppupuolella on muutamia vähän keskeneräiseltä tuntuvia lukuja. Tosin voi tämä oletettu keskeneräisyys olla myös sellaista kokeellisuutta, jota en ensilukemalta ymmärtänyt. Lisäksi viimeisessä kolmanneksessa George on kovien kokemustensa vuoksi ilmeisesti niin traumatisoitunut, ettei hän malta enää kuvailla tapahtumia saati reflektoida ajatuksiaan. Mikään ei tunnu enää miltään. Tapahtumat vain seuraavat toisiaan, ja levoton George karauttelee niitten perään. Vain hevoset tuntuvat aiheuttavan hänessä tunnetiloja, ja koko kirjan kaunein kuvaus on aavehevoslaumasta. Depressio tai muu henkinen lamaantuneisuus on ilmeisen harkittu tehokeino, koska Georgen vähäpuheisuutta ja synkkyyttä kommentoidaan kirjan lopussa eräässä keskustelussa. Hän tiivistää kymmenen vuotta vaiheikkaasta elämästään muutamaan sanaan, kun juttukumppanin mielestä joku toinen olisi voinut puhua Little Bighornin taistelusta kuusikin viikkoa.
Tarina käsittelee monia teemoja: ihmisen ja luonnon yhteyttä, kohtuullisuutta, kostoa ja anteeksiantoa, maahanmuuttajuutta, sopeutuvaisuutta, muutosta ja reagoimista muutoksiin, rikollisuutta. Mielenkiintoa pitää yllä se, että yksikään henkilöistä ei ole pelkästään ns. hyvis tai pahis, vaan kaikissa on useampia puolia. Suuri osa hahmoista jää kuitenkin aika ohuiksi, eikä kenenkään tekemisiä tai valintoja psykologisoida. Kaiken kaikkiaan kirja vaikuttaa toimintakeskeisyydessään enemmän poikien seikkailuromaanilta kuin viipyilevältä pohdiskelukertomukselta, mitä en toisaalta odottanutkaan.
Arvostelutähtien lukumäärää vähentää se, että tapahtumat sijoittuvat Pohjois-Amerikkaan, josta en ole kovin kiinnostunut paikkana ja kulttuuriympäristönä.
Tyylikäs kansi liittää tämän itsenäisen romaanin osaksi sarjaa. Vielä ei ole tietoa, jatkuuko sarja seuraavaksi menneisyyteen vai myöhempiin aikoihin, mutta toivon, että mihin tahansa suuntaan.
J.P. Koskinen on yksi Suomen kahdesta tuotteliaimmasta kirjailijasta, ja häneltä ja toiselta kotimaiselta ennätysmieheltä Tapani Baggelta tuleekin tänä vuonna pelkästään kahteen pekkaan julki yhteensä 18 kirjaa. Täytyy kyllä todellakin nostaa hattua. Tällä tahdilla ei ole ihme, ettei lukija meinaa pysyä perässä, ja lasten- ja nuortenkirjallisuuteen keskittyvän työni takia pääsin tarttumaan viimevuotiseen Haukansilmään vasta nyt. Kyseessä on seikkailullinen historiallinen romaani ja eräänlainen itsenäinen esiosa Finlandia-ehdokkuuteen nousseelle Tulisiivelle, josta itsekin kovasti pidin. Haukansiivessä seurataan Tulisiivestä tutun suomalaisen suvun aiempia vaiheita, kun perhe muutti Suomesta Amerikkaan.
Pääosassa on nimensä New Yorkissa George Frostiksi vaihtanut suomalainen pikkupoika Yrjö. Perhe lähtee uudisraivaajiksi, George joutuu lakotojen sieppaamaksi ja hänestä tulee tarkkasilmäisyytensä vuoksi Haukansilmä. Myöhemmin ratsuväki hyökkää ja lakotat joutuvat reservaattiin, mutta Haukansilmän on vaikea sopeutua valkosilmien ahneeseen yhteiskuntaan ja hän kaipaa preerian rauhaa. Käänteitä, taisteluita, pyssyn pauketta ja historiallisia merkkihenkilöitä ei Haukansilmästä puutu, mutta kokonaisuus jää silti episodimaisemmaksi kuin yhteinäisemmässä Tulisiivessä.
Haukansilmän parasta antia on alkuperäiskansat ja kouraisevat vasta perustettujen reservaattien väärinkäytösten kuvaukset. Annie Mestariampujaa muistuttava ampujateinitähti Diana oli myös suosikkejani. Helposti vain hahmojen ja ympäristöjen vaihtuminen Haukansilmän elämänvaiheiden mukana jätti minut toivomaan, että edellinen suunta tarinassa olisi vielä jatkunut pidempään. Ihmisen suhde luontoon ja sodan ja rauhan ristiriidat ovat nyt yhtä merkittäviä teemoja kuin 1800-luvullakin ja Koskinen on saanut sanottua tästäkin ajasta ilman romaanin historiallisen ajan rikkoutumista. Haukansilmä sopii mainiosti äänikirjana kuunneltavaksi ja poikkeuksellisesti hahmojen väliin dialogissa viljelemä englanti pistää tekstissä ääntämistä mukailevan kirjoitusasuna vuoksi enemmän silmään luettuna. Kaikkiaan Haukansilmä on ajatuksia herättelevä ja viihdyttävä, mutta ei aivan Tulisiiven veroinen.
Pieni Yrjö Kuura matkustaa New Yorkiin perheineen paremman elämän toivossa 1860-luvulla. Perheestä tulee Frost ja Yrjöstä George. Kaupunki jää jonkin ajan kuluttua taakse, kun perhe muuttaa länteen ja alkaa viljellä maata. 11-vuotiaan Georgen maailma mullistuu, kun intiaanit sieppaavat hänet ja poika kasvaa nuorukaiseksi heimossa. George, tarkkanäköinen Haukansilmä, voittaa heimon arvostuksen taidoillaan ja älyllään. Vuosia leimaavat alkuperisväestön ja valkoisten taistelut maan omistuksesta. Kuuden vuoden jälkeen George tunnistetaan reservaatissa kadonneeksi Yrjöksi ja hän palaa perheensä luo. Liikaa on kuitenkin muuttunut ja George päätyy kulkemaan omia polkujaan. Hänelle muodostuu tärkeä rooli valkoisten ja intiaanien välien selvittelyissä. Mielenkiintoinen kirja, herätti kiinnostuksen historian tapahtumiin ja kyseiseen aikakauteen.
Kiitos lukupiirin, tutustuin taas kirjaan, joka muuten olisi jäänyt kuuntelematta.
Äänikirjan kohdalla en yleensä lue edes takakantta saati arvosteluja, joten kirjan juoni lähtikin aika alussa aivan eri suuntaan kuin kuvittelin.
Tajusin lukevani lännenkirjaa ja silmissä näin lapsena nähnyt westernit ja muistin länkkärileikit.
Jossain vaiheessa ymmärsin, ettei kirjaa tarvitsekaan ottaa niin vakavasti, sillähän tässähän tapahtui jo niin paljon, että tällainen realismiin rakastunut olisi närkästynyt.
Mutta tykkäsin. Äänikirjana toimi erinomaisesti, koska kirjassa puhuttiin hauskaa fingelskaa.
Arvoin, että annanko kaksi vai kolme tähteä. Kaksi ja puoli olisi ehkä sopiva, jos voisi antaa. Kirja alkaa mukavasti, mutta loppupuolella tarina ei enää vedä samalla tavalla kuin aluksi. Liikaa paikasta toiseen siirtymistä. Luontokuvaus on hienoa ja kirjailija on varmaankin tehnyt paljon taustatyötä intiaanisodista, reservaateista, jne.
Aluksi ajattelin, että mahtavaa, kirja johon voi vaan uppoutua ja joka vie mukanaan. Noin 200 sivua luettuani ajattelin, että tässäpä tapahtuu paljon. 300 sivua luettuani ajattelin, että tässä on jotain nuorisokirjamaista ja BAM, jonkun päähän ammuttiin ja seurasi roiskeita. Viimeisen sivun luettuani ajattelin, että olihan aikamoinen tarina.
Tarkkasilmäisen suomalaisnuorukaisen seikkailuja 1860-80 lukujen varsin villissä lännessä. Paljon tapahtuu, mutta valitettavan kliseisesti. Mukana oikeita historiallisia henkilöitä ja tapahtumia runsaasti, mistä plussaa!
Luulen että olisin teininä pitänyt tästä kovasti, mutta nyt tuntui paikoin kuin olisi lukenut kollaasia useista lännen leffoista ja sarjoista.
Ei voi muuta sanoa kuin vau! Ehkä ei niin mukaansatempaava kuin Tulisiipi, mutta Koskinen on taas luonut hienon historiallisen romaanin. Kirjan aikana Suomesta lähtevä naiivista pojasta kasvaa mies, joka ei pysty ymmärtämään, miksi maailmassa täytyy omistaa asioita.
Tykkäsin tarinasta, henkilöistä ja heidän käyttämästään puhekielestä, jossa englanti sujuvasti solahti suomen sekaan. Intiaanitarinat ei oo mun juttu, mutta tää oli!
Pidin tästä kovasti, kuten Tulisiivestä. Koskisen tekstiä oli miellyttävä lukea: tarina eteni sujuvasti ja mielenkiintoisesti, kieli oli hyvää ja rikasta ilman kikkailuja. Vierastin tosin hieman nimeä Veikko, se ei tuntunut luontevalta 1800-luvun puolivälissä syntyneelle kun yleinen nimi vasta 1900-luvun alussa. Myös kieli tarinan New Yorkiin sijoittuvassa alussa tuntui enemmän 1900-luvun alkuun sijoittuvalta kuin 1860-luvulta, ehkä joitain vanhempia sanoja olisi voinut lisätä tuomaan oikeaa tunnelmaa. Kun tarinan tapahtumat siirtyivät preerialle olivat tapahtumat jotenkin enemmän ajattomia enkä siksi niihin liittyen huomannut samaa. Päähenkilön tuntemuksia olisi tarinan lomassa voinut syventää hieman enemmän kun hän ei itse vähäpuheisena niitä avannut esim dialogin kautta. Mutta kokonaisuutena oikein hyvä teos - ja Foorfinger-Bob oli mainio hahmo!