What do you think?
Rate this book
Hautajaiskengät
Sukupolviromaani syrjäseutujen tervaskannoista ja metsäpirttien salaisuuksista.
Yliopiston ikuisuusopiskelija Arno palaa lapsuutensa Kainuuseen selvittääkseen välinsä enonsa kanssa. Erätulien loimussa ja saunan niukassa valossa ihminen ei voi valehdella, ja vasta kuoleman porteilla asiat puhutaan halki - myös ne, joista on aiemmin vaiettu.
Tarina luotaa taipumattomien rajaseudun miesten mielenmaisemaa ja ulottuu Suomen jälleenrakennusvuosista nykypäivään asti. Piiruntarkan havainnoinnin sävyttämä romaani vie lukijansa kasvukeskusten ulkopuoliseen todellisuuteen, itärajan autioituvien tupien ja korpikuusien varjoihin, missä elämänrytmiä ei sanele kalenteri vaan luonto.
Yliopiston ikuisuusopiskelija Arno palaa lapsuutensa Kainuuseen selvittääkseen välinsä enonsa kanssa. Erätulien loimussa ja saunan niukassa valossa ihminen ei voi valehdella, ja vasta kuoleman porteilla asiat puhutaan halki - myös ne, joista on aiemmin vaiettu.
Tarina luotaa taipumattomien rajaseudun miesten mielenmaisemaa ja ulottuu Suomen jälleenrakennusvuosista nykypäivään asti. Piiruntarkan havainnoinnin sävyttämä romaani vie lukijansa kasvukeskusten ulkopuoliseen todellisuuteen, itärajan autioituvien tupien ja korpikuusien varjoihin, missä elämänrytmiä ei sanele kalenteri vaan luonto.
311 pages, Hardcover
Published August 8, 2021
2 people are currently reading
43 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 9 of 9 reviews
December 30, 2021
"Ylihienotunteisuus ei ole hienotunteisuutta. Omaisten loukkaamista varoessaan tulee loukanneeksi vainajaa. Kaunistellessaan tulee herjanneeksi. Ihmistä ei poismeno pyhitä, hän on vain pysyvästi lakannut aiheuttamasta huolta. Aika hänessä on lakannut kulumasta, aika kuluttaa vain eläviä. Kun uusia yhteisiä hetkiä ei tule, ne koetut hetket kirkastuvat. Kohtaamisten määrän on kuolema pysyvästi lukinnut. Kuollut on lakannut puuttumasta keskuteluun, mutta hänen vanhat repliikkinsä liittyvät osaksi keskustelua, silloin kun ne sopivat sinne lomaan, ja siksi ne mieleen nousevat."
Siinäpä lainaus Tommi Liimatan tuoreesta romaanista Hautajaiskengät. Olen Liimattaa - joka tunnetaan myös Absoluuttinen nollapiste -yhtyeestä sekä piirtämistään sarjakuvista - aiemminkin toki lukenut. Tähän romaaniin tartuin niin, että en lukenut edes takakansitekstiä eli minulla ei ollut mitään aavistusta, mistä kirja kertoo.
Ryhdyin sitten lukemaan ja alussa reilu kolmekymppinen perheellinen, pätkätöitä tekevä ja yliopistossa roikkuva mies matkustaa Kainuuseen tapaamaan vajaata kuuskymppistä enoaan ja tämän vaimoa (tähän voi kuvitella sen Fingerpori-stripin: reilu-vajaa). Kymmeniä sivuja luettuani ihmettelin, että tapahtuuko tässä kirjassa muuta, kuin että mies juttelee, saunoo ja ryyppää enonsa kanssa. Mutta sitten teksti iski ja lujaa. Tähän vierailun kuvaukseen kiintyi todella paljon. Liimatta laittoi enon velä puhumaan murretta, joten lukeminen paikoin hidastui. Kun sitten kirja jatkui noin 15 vuoden takaumilla eli kertomuksilla miehen aiemmista vierailuiusta enon luona, en olisi halunnut kirjan koskaan loppuvan!
Vierailujen kuvausten jälkeen tuli kirjan heikoin kohta. Vajaa sata sivua miehen keskenjääneitä esseitä, tutkimusta ja joka outo internet-haun kuvaus. Ne olivat minusta ihan tarpeettomia, vaikka puolsivat toki paikkansa, koska liittyivtä miehen opiskeluun, työhön ja itse asiassa osin Kainuun vierailun syihinkin.
Loppuosassa kirjaa sitten ollaan pariinkin otteeseen hautajaisissa. Kirjan nimikin saa perusteita tästä loppuosasta.
Todella erinomaista ajan, paikan ja henkilöhahmojen kuvausta. Mitään sen erikoisempaa juonta teoksesta on turha etsiä, vaan vahvuudet ovat muualla. Liimatta pääsee kyllä välillä melko syviin vesiin kirjassaan. Alussa yksi lainaus Liimatan kuolemanpohdinnasta.
Ilman keskiosaa olisi ollut vahva 4, nyt keskiosa pudottaa ja annan 3,8/5, mutta täysissä tähdissä ilman muuta neljä.
Siinäpä lainaus Tommi Liimatan tuoreesta romaanista Hautajaiskengät. Olen Liimattaa - joka tunnetaan myös Absoluuttinen nollapiste -yhtyeestä sekä piirtämistään sarjakuvista - aiemminkin toki lukenut. Tähän romaaniin tartuin niin, että en lukenut edes takakansitekstiä eli minulla ei ollut mitään aavistusta, mistä kirja kertoo.
Ryhdyin sitten lukemaan ja alussa reilu kolmekymppinen perheellinen, pätkätöitä tekevä ja yliopistossa roikkuva mies matkustaa Kainuuseen tapaamaan vajaata kuuskymppistä enoaan ja tämän vaimoa (tähän voi kuvitella sen Fingerpori-stripin: reilu-vajaa). Kymmeniä sivuja luettuani ihmettelin, että tapahtuuko tässä kirjassa muuta, kuin että mies juttelee, saunoo ja ryyppää enonsa kanssa. Mutta sitten teksti iski ja lujaa. Tähän vierailun kuvaukseen kiintyi todella paljon. Liimatta laittoi enon velä puhumaan murretta, joten lukeminen paikoin hidastui. Kun sitten kirja jatkui noin 15 vuoden takaumilla eli kertomuksilla miehen aiemmista vierailuiusta enon luona, en olisi halunnut kirjan koskaan loppuvan!
Vierailujen kuvausten jälkeen tuli kirjan heikoin kohta. Vajaa sata sivua miehen keskenjääneitä esseitä, tutkimusta ja joka outo internet-haun kuvaus. Ne olivat minusta ihan tarpeettomia, vaikka puolsivat toki paikkansa, koska liittyivtä miehen opiskeluun, työhön ja itse asiassa osin Kainuun vierailun syihinkin.
Loppuosassa kirjaa sitten ollaan pariinkin otteeseen hautajaisissa. Kirjan nimikin saa perusteita tästä loppuosasta.
Todella erinomaista ajan, paikan ja henkilöhahmojen kuvausta. Mitään sen erikoisempaa juonta teoksesta on turha etsiä, vaan vahvuudet ovat muualla. Liimatta pääsee kyllä välillä melko syviin vesiin kirjassaan. Alussa yksi lainaus Liimatan kuolemanpohdinnasta.
Ilman keskiosaa olisi ollut vahva 4, nyt keskiosa pudottaa ja annan 3,8/5, mutta täysissä tähdissä ilman muuta neljä.
September 25, 2021
Opin Absoluuttisen Nollapisteen vasta vaimoltani, pitkällä aikuisiässä. Ylipäätään herääminen suomalaiseen rock-musiikkiin tapahtui vähän muita ikäisiäni myöhässä. En osannut odottaa CMX:n uusia levyjä yläasteella, vasta kahdenkympin jälkeen. Muistan hyvin sen kuinka Absojen ja sitä kautta Liimatan toteavasti pureva, täysin vakavailmeinen satiiri ja absurdismi tuntuivat läpitunkemattomilta, kun Yrjänän mytologinen shamanismi viekoitteli. Sinällään on siis hassua, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä vaikeampi Yrjänää on sietää mutta Liimatan ilmaisu ja tapa katsoa maailmaa kasvavat aina vain läheisimmiksi.
Hautajaiskengissä ei tapahdu juuri mitään. Lähes puolet kirjasta sisältää yhden viikonlopun kuvauksen, jossa minäkertoja Arno vierailee enonsa Riston luona. He juttelevat ja ryypiskelevät, melkoisesti. On myös parit hautajaiset. Ja yksi hämmentävä mutta valtavan tärkeä aikahyppy pitkälle menneeseen.
Kertoja kokee olevansa maailmojen välissä. Maaseudulla ja sen mutkattomuudella on vetonsa mutta tutkijana työ ja elämä kaupungissa. Enon kanssa on kehittynyt kostea mutta molemmille äärimmäisen tärkeä ystävyys. Puhutaan mutta ei kuten kaupungissa mutta ei sitten ihan kuin miten maalla on tavattu myöskään. Eno ikääntyy, jalat on huonot ja metsään ei enää ole asiaa.
Miehuuden kuvana tämä on onnistunut. Arno on nykyaikainen mutta mennyt josta ei tiedä ja johon ei ole paluuta, kaivelee kuitenkin. Risto taas on sodanjälkeisen sukupolven arkkityyppi – melkoisesti viinaanmenevä raksaäijä, joka Kainuun sydänmaiden tapaan on ollut usein työttömänä. Pinnalta (ja ehkä vähän syvemmältäkin) rasittava jäärä, josta Liimatta kuitenkin saa valtavasti sävyjä irti, kun häntä katsotaan sukulaispojan silmin.
Synnyinseudullekin jääneen uuden polven elämä on kovin erilaista, kuten Riston pojan kautta mukaan tuleva kontrasti hyvin näyttää. Tämä maailma katoaa ja kaipasi sitä tai ei, aina elämäntavan katoaminen vie paljon. Sitä, miten paljon puhumattomuuden takia historiasta jää piiloon piirtyy kirkkaasti esille aiemmin mainitun yllättävän ja lyhyen aikahypyn avulla.
Liimatta kirjoittaa perhanan hyvin ja sanavalinnat, lauseen rytmi ja sävy ovat kertakaikkisen mainioita. Pelkästään kielen ja murteisen dialogin vuoksi tätä on ilo lukea. Pidin ihan mahdottomasti. On tosi kiva, että suomalaisen kirjallisuuden puitteissa kirjoitetaan näin hyviä juttuja.
Hautajaiskengissä ei tapahdu juuri mitään. Lähes puolet kirjasta sisältää yhden viikonlopun kuvauksen, jossa minäkertoja Arno vierailee enonsa Riston luona. He juttelevat ja ryypiskelevät, melkoisesti. On myös parit hautajaiset. Ja yksi hämmentävä mutta valtavan tärkeä aikahyppy pitkälle menneeseen.
Kertoja kokee olevansa maailmojen välissä. Maaseudulla ja sen mutkattomuudella on vetonsa mutta tutkijana työ ja elämä kaupungissa. Enon kanssa on kehittynyt kostea mutta molemmille äärimmäisen tärkeä ystävyys. Puhutaan mutta ei kuten kaupungissa mutta ei sitten ihan kuin miten maalla on tavattu myöskään. Eno ikääntyy, jalat on huonot ja metsään ei enää ole asiaa.
Miehuuden kuvana tämä on onnistunut. Arno on nykyaikainen mutta mennyt josta ei tiedä ja johon ei ole paluuta, kaivelee kuitenkin. Risto taas on sodanjälkeisen sukupolven arkkityyppi – melkoisesti viinaanmenevä raksaäijä, joka Kainuun sydänmaiden tapaan on ollut usein työttömänä. Pinnalta (ja ehkä vähän syvemmältäkin) rasittava jäärä, josta Liimatta kuitenkin saa valtavasti sävyjä irti, kun häntä katsotaan sukulaispojan silmin.
Synnyinseudullekin jääneen uuden polven elämä on kovin erilaista, kuten Riston pojan kautta mukaan tuleva kontrasti hyvin näyttää. Tämä maailma katoaa ja kaipasi sitä tai ei, aina elämäntavan katoaminen vie paljon. Sitä, miten paljon puhumattomuuden takia historiasta jää piiloon piirtyy kirkkaasti esille aiemmin mainitun yllättävän ja lyhyen aikahypyn avulla.
Liimatta kirjoittaa perhanan hyvin ja sanavalinnat, lauseen rytmi ja sävy ovat kertakaikkisen mainioita. Pelkästään kielen ja murteisen dialogin vuoksi tätä on ilo lukea. Pidin ihan mahdottomasti. On tosi kiva, että suomalaisen kirjallisuuden puitteissa kirjoitetaan näin hyviä juttuja.
July 9, 2025
Olen koko lailla nauttinut Tommi Liimatan omaan lapsuuteen perustuvista Jeppis-romaaneista. Prisman alelaari houkutteli nyt muun romaanituotannon pariin.
Hautajaiskengät kertoo pääkaupunkiseudulla elävästä nuoresta miehestä, jolla on sukua Kainuussa. Yliopistojuippi haluaa pitää kiinni juuristaan maaseudulla, ja romaani keskittyy kuvaamaan näitä hänen retkiään sukulaisten hoteisiin.
Aluksi matkustetaan junalla Kajaaniin. Sukulainen tulee hakemaan junalta. Käydään Kajaanin Citymarketista ostamassa kaljaa ja makkaraa. Viinapullo pitää kuljettaa piilotellen määränpäätään kohti. Viina kelpaa hyvin sukulaismiehistä Ristolle, jonka persoonaan ja tarinoihin romaanin päähenkilö on viehtynyt. Kainuun mies Risto kelpaisi hyvin kulttuuriantropologian tutkimuskohteeksi.
Romaanin tunnelma on hyvin arkinen, suoraan sanoen hidas ja tylsä. Sateinen kesä, flunssainen olo, saunominen, tupakointi, juopottelu, vanhojen juttujen muistelu, nuotion ja hien haju vaatteissa, laverisohvalla makoilu ja kirjahyllyn tutkiminen.
Lupaavan alun jälkeen tämä romaani ei toiminut minulle. Väkipakolla kahlasin romaanin loppuun haluten tietää, tuleeko hautajaiskengille käyttöä, ja miksi romaanihenkilöllä on niin pakonomainen tarve juoda raakaa viinaa. Romaani tarjoaa kyllä osuvia havaintoja ympäristöstään, mutta juoni ei kanna. Lopulta tuloksena on vierailu monille tuttuun mummolamiljööseen, mistä kukin lukija voi poimia itselleen tuttuja asioita, ilmiöitä ja esineitä. Kainuulaisuus kyllä saavutetaan ankean tunnelman ja vähäeleisen elämänmenon osalta. Myös murre tuntui autenttiselta — huomaa kyllä, että Liimatan omia atimapaikkoja löytyy Kainuusta, ainakin Sotkamon ja Ristijärven seudulta.
Hautajaiskengät kertoo pääkaupunkiseudulla elävästä nuoresta miehestä, jolla on sukua Kainuussa. Yliopistojuippi haluaa pitää kiinni juuristaan maaseudulla, ja romaani keskittyy kuvaamaan näitä hänen retkiään sukulaisten hoteisiin.
Aluksi matkustetaan junalla Kajaaniin. Sukulainen tulee hakemaan junalta. Käydään Kajaanin Citymarketista ostamassa kaljaa ja makkaraa. Viinapullo pitää kuljettaa piilotellen määränpäätään kohti. Viina kelpaa hyvin sukulaismiehistä Ristolle, jonka persoonaan ja tarinoihin romaanin päähenkilö on viehtynyt. Kainuun mies Risto kelpaisi hyvin kulttuuriantropologian tutkimuskohteeksi.
Romaanin tunnelma on hyvin arkinen, suoraan sanoen hidas ja tylsä. Sateinen kesä, flunssainen olo, saunominen, tupakointi, juopottelu, vanhojen juttujen muistelu, nuotion ja hien haju vaatteissa, laverisohvalla makoilu ja kirjahyllyn tutkiminen.
Lupaavan alun jälkeen tämä romaani ei toiminut minulle. Väkipakolla kahlasin romaanin loppuun haluten tietää, tuleeko hautajaiskengille käyttöä, ja miksi romaanihenkilöllä on niin pakonomainen tarve juoda raakaa viinaa. Romaani tarjoaa kyllä osuvia havaintoja ympäristöstään, mutta juoni ei kanna. Lopulta tuloksena on vierailu monille tuttuun mummolamiljööseen, mistä kukin lukija voi poimia itselleen tuttuja asioita, ilmiöitä ja esineitä. Kainuulaisuus kyllä saavutetaan ankean tunnelman ja vähäeleisen elämänmenon osalta. Myös murre tuntui autenttiselta — huomaa kyllä, että Liimatan omia atimapaikkoja löytyy Kainuusta, ainakin Sotkamon ja Ristijärven seudulta.
June 8, 2022
Hautajaiskengät on hieno kuvaus kainuulaisesta suvusta ja sukupolvet ylittävästä ystävyydestä. Se on nuoren miehen kasvutarina, missä on kosolti tarttumapintaa monelle suomalaiselle, erityisesti meille Pohjois-Suomessa asuneille. Tommi Liimatan havainnointikyky on aivan omaa luokkaansa, ja hän on erinomainen pukemaan sanoiksi vaikeitakin asioita.
"Lauteilla puheesta karisee sisällötön laverrus, ilmaisu tihenee tarkoittavaksi. Hämäränä tilana sauna on otollinen arempienkin asioiden jakamiseen. Kova laude muistuttaa kirkonpenkkiä, löylykauha on pienoisversio kolehtihaavista. Kiuas on alttari, josta pyhä henki kohoaa höyrynä ja saa niskat kihelmöimään. Tämän synninpäästön jäljiltä olo on raukea ja mieli sovinnollinen."
Jos Liimatan tuotanto kiinnostaa, niin kannattaa tutustua myös hänen radiomonologeihinsa. Ne löytyvät ainakin tällä kellonlyömällä YLE Areena Audiosta (Tommi Liimatta, Serkkuteoria).
"Lauteilla puheesta karisee sisällötön laverrus, ilmaisu tihenee tarkoittavaksi. Hämäränä tilana sauna on otollinen arempienkin asioiden jakamiseen. Kova laude muistuttaa kirkonpenkkiä, löylykauha on pienoisversio kolehtihaavista. Kiuas on alttari, josta pyhä henki kohoaa höyrynä ja saa niskat kihelmöimään. Tämän synninpäästön jäljiltä olo on raukea ja mieli sovinnollinen."
Jos Liimatan tuotanto kiinnostaa, niin kannattaa tutustua myös hänen radiomonologeihinsa. Ne löytyvät ainakin tällä kellonlyömällä YLE Areena Audiosta (Tommi Liimatta, Serkkuteoria).
August 29, 2021
Tommi Liimatan kirjoista puhuttaessa huomio kiinnittyy aina hänen poikkeukselliseen havaintotarkkuuteensa. Hautajaiskengissä Liimatta makustelee kainuulaisella rehevällä murteella, ja vaikkei kaikissa kirjatuissa keskusteluissa välttämättä aina tarinaa niin paljon edistetäkään, on kieli itsessään jo tutkimisen arvoista. Suodattaako Liimatta kirjaansa omia muistojaan omista sukuloinneistaan Kainuuseen (joista olemme voineet mm. Jeppis-kirjoista lukea), mene ja tiedä. Hyvä romaani joka tapauksessa.
October 28, 2021
Luettu e-kirjana. Tää oli ihan valtavan raskas, ei oikeen tapahtunut mitään, paitsi aika lopussa kun niitä hautajaisia alko olla. Murre oli vaikeeta, piti koko ajan "suomentaa" sitä päässä enkä silti ymmärtänyt kaikkia sanoja. Pääsin kumminkin loppuun asti alle kahessa viikossa (=e-kirjan laina-aika).
This entire review has been hidden because of spoilers.
September 29, 2021
Tommi Liimatan kirjoja on kyllä aina ilo lukea. Kirjan rakenne ja kerronta oli kekseliästä, vaikka suuria yllätyksiä ei ollutkaan. Menee pitkälti osastoon erä ja ryyppäys, mutta oli tässä muutakin sisältöä.
July 23, 2022
Hieno kuvaus kasvukeskusten ulkopuolisesta elämästä ja historiasta. Ylistys muistijäljille ja niiden tallentamiselle. Lukemisen jälkeen Tekee mieli alkaa pitää päiväkirjaa, lähteä luontoon ja soittaa vanhemmille ja kysellä heidän lapsuudestaan.
February 15, 2022
Terävää havainnointia, pohtimaan pistäviä kielikuvia sekä paikoiten niukkasanaista, mutta silti syvällistä itsetutkiskelua elämän isojen asioiden ääressä.
Kirjan alussa samaistuvuus päähenkilöihin, varsinkin Risto-enoon, tuntuu kaukaiselta. Silti kirjan edetessä löydän itseni yhä helpommin samasta kuvitteellisesta mielenmaisemasta mitä Risto-eno ja Arno asuttavat.
Hautajaiskengät tuntuu ammentavan temaattisesti ja tyylillisesti itse kirjassakin namedropatusta Kari Aronpuron "Aperitiff - Avoin kaupunki" -kollaasiromaanista. Tästä esimerkkinä ovat keskeneräiset esseet sekä listaukset Googlen hakutuloksista. Sekä tietenkin selkeät temaattiset yhtymäkohdat. Aronpuron "Aperitiff - Avoin kaupunki" näyttäytyy siinä mielessä myös keskeisessä osassa Hautajaiskenkiä, että se erikseen nostetaan (ainakin luultavasti) Risto-enon pitämäksi, joka on mahdollinen avain ymmärtää hänen ajatusmaailmaa uudella tavalla.
Erinomainen romaani. Hautajaiskengät on monella tapaa pintaa syvempi.
Kirjan alussa samaistuvuus päähenkilöihin, varsinkin Risto-enoon, tuntuu kaukaiselta. Silti kirjan edetessä löydän itseni yhä helpommin samasta kuvitteellisesta mielenmaisemasta mitä Risto-eno ja Arno asuttavat.
Hautajaiskengät tuntuu ammentavan temaattisesti ja tyylillisesti itse kirjassakin namedropatusta Kari Aronpuron "Aperitiff - Avoin kaupunki" -kollaasiromaanista. Tästä esimerkkinä ovat keskeneräiset esseet sekä listaukset Googlen hakutuloksista. Sekä tietenkin selkeät temaattiset yhtymäkohdat. Aronpuron "Aperitiff - Avoin kaupunki" näyttäytyy siinä mielessä myös keskeisessä osassa Hautajaiskenkiä, että se erikseen nostetaan (ainakin luultavasti) Risto-enon pitämäksi, joka on mahdollinen avain ymmärtää hänen ajatusmaailmaa uudella tavalla.
Erinomainen romaani. Hautajaiskengät on monella tapaa pintaa syvempi.
Displaying 1 - 9 of 9 reviews