What do you think?
Rate this book
Lämpenevä Maa: ilmastolukutaidon käsikirja
Ratkaisuja ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseksi piisaa. Silti valtioiden, yritysten ja ihmisten suuret puheet ja ponnistelut eivät näytä pysäyttävän vaarallista ilmastonmuutosta kyllin nopeasti. Miksi niin vähän tehdään, vaikka niin paljon tiedetään?
Tiedetoimittaja Mikko Pelttari kysyy kirjassaan ”Lämpenevä maa - Ilmastolukutaidon käsikirja", mikä tekee ilmastonmuutoksesta niin viheliäisen ongelman - yhteiskunnallisen ilmastokriisin. Vaikka ilmastonmuutos on luonnontieteellinen ilmiö, kysymys ihmiskunnan suunnasta ei selkiydy vain fysiikan, teknologisten innovaatioiden ja ilmastomallien avulla. Toiveikas tulevaisuus vaatii talouden ja kulttuurin uudelleenajattelua. Kirja on tutkimuksesta ammentava johdatus ilmastonmuutoksen ajatteluun ja ilmastolukutaitoon.
Kun ilmastosta puhutaan enemmän kuin koskaan, on entistä tärkeämpää pohtia mistä ja miten keskustellaan. Teos tarjoaa näkökulmia ja oivalluksia niin aloitteleville kuin kokeneillekin ilmaston ajattelijoille.
Tiedetoimittaja Mikko Pelttari kysyy kirjassaan ”Lämpenevä maa - Ilmastolukutaidon käsikirja", mikä tekee ilmastonmuutoksesta niin viheliäisen ongelman - yhteiskunnallisen ilmastokriisin. Vaikka ilmastonmuutos on luonnontieteellinen ilmiö, kysymys ihmiskunnan suunnasta ei selkiydy vain fysiikan, teknologisten innovaatioiden ja ilmastomallien avulla. Toiveikas tulevaisuus vaatii talouden ja kulttuurin uudelleenajattelua. Kirja on tutkimuksesta ammentava johdatus ilmastonmuutoksen ajatteluun ja ilmastolukutaitoon.
Kun ilmastosta puhutaan enemmän kuin koskaan, on entistä tärkeämpää pohtia mistä ja miten keskustellaan. Teos tarjoaa näkökulmia ja oivalluksia niin aloitteleville kuin kokeneillekin ilmaston ajattelijoille.
- GenresNonfiction
318 pages, Paperback
Published October 15, 2021
4 people are currently reading
53 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 7 of 7 reviews
Read
January 23, 2022Kuvittelisin että jos todella ymmärtää miten polttava kiire meillä on, olisi äärimmäisen vaikeaa kirjoittaa rauhallinen ja aidosti dialogiin pyrkivä teos ilmastokriisistä. Tarkkaan ottaen ilmastolukutaidon näkökulma onkin kyllä laajempi kuin "vain" ilmastokriisin näkökulma. Kirja on jaettu osioihin Ilmastolukutaidon perusteet: Ilmastotiede, Ilmastolukutaidon jatkokurssi: Ilmastokriisi ja Ilmastolukutaidon soveltavat opinnot: Ilmastokeskustelu. Näistä jälkimmäinen oli minulle antoisin. Lämpenevä Maa on niin mietitty ja kattava kokonaisuus, että sitä voi suositella niin epäilijöille kuin ilmastoahdistuksen halvaannuttamille, ja ylipäänsä lukijoille puoluekannasta riippumatta. Erityisen paljon tällä on annettavaa aktivisteille, toimittajille ja poliitikoille.
Ristiriitoja on siedettävä, ajattelutapoja harjaannutettava, ja toimeen on tartuttava.
Ristiriitoja on siedettävä, ajattelutapoja harjaannutettava, ja toimeen on tartuttava.
January 30, 2022
Lyhykäisyydessään todettava, että teos on yksi tärkeimmistä viime vuonna julkaistuista suomenkielisistä Helmet-kirjastoon hankituista teoksista.
June 26, 2024
Mikko Pelttari, ilmastoaktivisti ja Yliopisto-lehden entinen tiedetoimittaja on kirjoittanut väkevän ja harhaisen ilmastolukutaidon käsikirjan, joka johdattelee tekijän mukaan ”planetaarisen hiiliviisauden” jäljille edistämällä niin sanottua ”jälkifossiilista ajattelua”.
Pelttarin mukaan hänen välittämänsä [tieteellisen tiedon] ”päälle luodaan lihaa, verta ja nahkoja, tullaan ilmastolukutaidon ytimeen”. Sellaiseen kirjoittaja on saanut esimakua jo kouluvuosinaan, kun hän ”heräsi” ilmastoalarmistien propagandaan oppiessaan yläkoulussa hiilidioksidin olevan saastetta. Tuolloin nuori Pelttari hoksasi, että fossiilisten polttoaineiden käyttö on lopetettava ”jälkifossiilisessa siirtymässä”, ja opettajansa tapaan koulupoika kuvitteli, että ne tai ylipäätään hiilidioksidi ilmakehässä nostaisi lämpötilaa ja että maapallo olisi muka jollain tapaa kasvihuone. Eihän ilmakehä toimi niin kuin lasikattoinen kasvihuone tai kuin lämmittävä peite, jolloin hiilidioksidi pitää lämmön sen alla.
Koko teoksen peruslähtökohta on virheellinen, ja nykyisen ilmastonmuutoksen sanotaan olevan ihmiskunnan kasvihuonepäästöjen aiheuttamaa, sillä ”kivettyneestä hiilestä voi saada kamalia” aikaan. Näihin perusteisiin johdatellaan kolmessa osiossa, jotka on vielä eroteltu omiksi alaluvuikseen, ja jäsentely on kuin sellaisenaan käytettävissä jossain yliopiston ilmastokurssilla. Aluksi määritellään perusteet, sitten ilmastokriisin jatkokurssi, jota seuraa ilmastolukutaidon jatkokurssi ja paasataan lopuksi kuvitellusta ilmastokonsensuksesta. Lukujen lopussa on vielä vinkkejä, mitä kannattaa lukea ihan Bill Gatesia myöden. Lopussa on vielä lähdeluettelo ja asiasanahakemisto.
Koko perusasetelma on keinotekoisen naiivi, sillä lähteehän se olettamuksesta, että nykyinen vähäinen ilmaston lämpeneminen olisi ihmistoiminnan syytä. Pelttari niin kuin muutkin alarmistit sivuuttavat auringon, kosmisen säteilyn ja pilvien vaikutuksen kokonaan. Lisäksi ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ja lämpötilan korrelaatiosta ei ole näyttöä Maapallon historian ajalta, sillä onhan muinoin muutamien jääkausien aikana ollut huomattavasti kylmempää, ja silti ilmakehän hiilidioksidipitoisuudet ovat olleen nykyiseen verrattuna monikymmenkertaisia.
Tällä hetkellähän eletään oikeasti miltei CO2 puutosaikaa viimeisten kuluneen neljän miljardin vuoden aikana, jolloin hiilidioksidimäärät ilmakehässä ovat lähellä kaikkien aikojen pohjia, ja hienoinen nousu olisi muka katastrofaalista. Ihmisen toiminnan seurauksena ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden vaikutus on ehkä enintään noin kolmisen prosenttia.
Pelttari julistaa vielä, että kaikki hiilidioksidi on poistettava ilmakehästä (s. 122) ja kaikki mahdolliset kasvihuonekaasut on pidettävä poissa ilmakehästä (s. 276) ja tavoitteena on hiilipäästöjen lopettaminen. Siinä onkin tekemistä, sillä kasvien yhteyttämien päättyy, jos hiilidioksidin saanti ehtyy. Onkin hyvä pitää vielä mielessä, että ilmakehän hiilen määrä on vain prosentin tuhannesosa (0,001%) maapallon kokonaishiilimäärästä. Ilmakehässä hiiltä on noin 800 miljardia tonnia, merissä 39 000 miljardia tonnia ja maaperässä 65 000 000 miljardia tonnia, ja pelkästään merenpohjan karbonaattikivet sisältävät 40 000 kertaa enemmän hiiltä kuin ilmakehä. Hiiltä siis myös vapautuu ilmakehään maaperän luonnollisen eroosion myötä, eikä sovi myöskään unohtaa tulivuorten merkitystä eikä varsinkaan vedenalaisten tulivuorien aiheuttamia hiilidioksidipäästöjä.
Ensinnä pitäisi varmaan kehittää jokin ihmevempain, jolla saadaan vesihöyry kaikista mahdollisista lähteistä loppumaan, sillä onhan sellaisten päästöjen syy yli 98 % kaikista kasvihuonekaasuista. Niihin pariin puuttuvaan prosenttiin kuuluu tietysti metaanikin, ja moni onkin ryhtynyt välttelemään siitä syystä naudanlihaa ja muitakin eläinperäisiä ruokavalmisteita. Silloin on voinut jäädä huomioimatta muut metaanilähteet, kuten maaperän bakteerit, ja varsinkin suot ovat moninkertaisia metaanilähteitä muutamien luontokappaleiden lisäksi, joilla on samantapainen ruoansulatusjärjestelmä kuin märehtijöillä. Ehkä nautojen lisäksi pitäisi ilmastosyistä lahdata myös kaikki maailman torakat, koppakuoriaiset, tuhatjalkaiset ja termiitit, joiden suolistossa jyllää metanogeeninen bakteeribiomi, eli torakoiden piereskely on vähintään yhtä vaarallista ilmastolle kuin lehmien röyhtäilykin.
Omaa elämäntapaansa rukatessaan ilmastoystävällisemmäksi kannattaa ahdistuksen välttämiseksi tutustua hieman myös historiaan, eli nykyinen maapallon keskilämpötila on seitsemän astetta alle 500 viimeisen miljoonan vuoden ajanjaksolla ja viitisen astetta alle neljän viimeisimmän jääkauden keskiarvon ja muutaman asteen alle myös minolaisen, roomalaisen ja keskiaikaisen lämpimämpien vuosisatojen aikana. Yleensähän sensaatiohakuisen lehdistön lööpit huutavat, että nyt eletään kaikkien aikojen lämpöbuumia ja mittaushistorian lämpimintä ajanjaksoa, ja ilmasto muka kiehuisi. Jos mittaaminen aloitetaan pienen jääkauden päättymisen jälkeen vuosikymmenellä 1850, onkin siihen verrattuna lämpimämpää. Jos taasen mennään stalagmiittiluoliin tai kairataan ikijäätä Grönlannista ja Etelänavalta, isotooppinäytteet paljastavat, että nykyinen kauhuskenaario on ihan humpuukia.
Pelttari kertoo opuksen olevan ”tiedelukutaidon vahvistamista”, mutta kuitenkaan hän ei osoita ihmistoiminnan aikaansaaman hiilidioksidin vaikutusta ilmastonmuutokseen – joskin erilaisia tietokonemallinnuksia tulevaisuuden kauhukuvista piisaa. Nykyisessä ilmastoalarmistien kultissahan tästä hypoteesista on tehty jonkinlainen tieteellinen dogma, jonka mukaan asteen–parin nousu johtaa hirvittäviin luonnonkatastrofeihin ja sukupuuttoihin, vaikka näin ei ole käynyt pari tuhatta vuottakaan aikaisemmin, jolloin nykyisessä Saksassa oli oliivipuulehtoja ja Britanniassa sitruunapuuviljelmät tuottivat satoaan. Nykyisessä meiningissä on ihan samaa kuin McCarthyn kommunismivainoissa aikanaan Yhdysvalloissa ja silloisessa sensuurissa kieltämiskulttuureineen, tosin sillä erotuksella, että korporaatiokapitalistit ja poliittiset opportunistit ovat ottamasta tukevampaa niskalenkkiä vihreässä siirtymässä ja Net Zero -pakottamisessa ja kansalaisia ”motivoivassa” verotuksessa IPCC:n poliittisen ilmastotieteen (Hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli eli Intergovernmental Panel on Climate Change) ja poliittisen eliitin tukemana.
Pelttarin mukaan hänen välittämänsä [tieteellisen tiedon] ”päälle luodaan lihaa, verta ja nahkoja, tullaan ilmastolukutaidon ytimeen”. Sellaiseen kirjoittaja on saanut esimakua jo kouluvuosinaan, kun hän ”heräsi” ilmastoalarmistien propagandaan oppiessaan yläkoulussa hiilidioksidin olevan saastetta. Tuolloin nuori Pelttari hoksasi, että fossiilisten polttoaineiden käyttö on lopetettava ”jälkifossiilisessa siirtymässä”, ja opettajansa tapaan koulupoika kuvitteli, että ne tai ylipäätään hiilidioksidi ilmakehässä nostaisi lämpötilaa ja että maapallo olisi muka jollain tapaa kasvihuone. Eihän ilmakehä toimi niin kuin lasikattoinen kasvihuone tai kuin lämmittävä peite, jolloin hiilidioksidi pitää lämmön sen alla.
Koko teoksen peruslähtökohta on virheellinen, ja nykyisen ilmastonmuutoksen sanotaan olevan ihmiskunnan kasvihuonepäästöjen aiheuttamaa, sillä ”kivettyneestä hiilestä voi saada kamalia” aikaan. Näihin perusteisiin johdatellaan kolmessa osiossa, jotka on vielä eroteltu omiksi alaluvuikseen, ja jäsentely on kuin sellaisenaan käytettävissä jossain yliopiston ilmastokurssilla. Aluksi määritellään perusteet, sitten ilmastokriisin jatkokurssi, jota seuraa ilmastolukutaidon jatkokurssi ja paasataan lopuksi kuvitellusta ilmastokonsensuksesta. Lukujen lopussa on vielä vinkkejä, mitä kannattaa lukea ihan Bill Gatesia myöden. Lopussa on vielä lähdeluettelo ja asiasanahakemisto.
Koko perusasetelma on keinotekoisen naiivi, sillä lähteehän se olettamuksesta, että nykyinen vähäinen ilmaston lämpeneminen olisi ihmistoiminnan syytä. Pelttari niin kuin muutkin alarmistit sivuuttavat auringon, kosmisen säteilyn ja pilvien vaikutuksen kokonaan. Lisäksi ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ja lämpötilan korrelaatiosta ei ole näyttöä Maapallon historian ajalta, sillä onhan muinoin muutamien jääkausien aikana ollut huomattavasti kylmempää, ja silti ilmakehän hiilidioksidipitoisuudet ovat olleen nykyiseen verrattuna monikymmenkertaisia.
Tällä hetkellähän eletään oikeasti miltei CO2 puutosaikaa viimeisten kuluneen neljän miljardin vuoden aikana, jolloin hiilidioksidimäärät ilmakehässä ovat lähellä kaikkien aikojen pohjia, ja hienoinen nousu olisi muka katastrofaalista. Ihmisen toiminnan seurauksena ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden vaikutus on ehkä enintään noin kolmisen prosenttia.
Pelttari julistaa vielä, että kaikki hiilidioksidi on poistettava ilmakehästä (s. 122) ja kaikki mahdolliset kasvihuonekaasut on pidettävä poissa ilmakehästä (s. 276) ja tavoitteena on hiilipäästöjen lopettaminen. Siinä onkin tekemistä, sillä kasvien yhteyttämien päättyy, jos hiilidioksidin saanti ehtyy. Onkin hyvä pitää vielä mielessä, että ilmakehän hiilen määrä on vain prosentin tuhannesosa (0,001%) maapallon kokonaishiilimäärästä. Ilmakehässä hiiltä on noin 800 miljardia tonnia, merissä 39 000 miljardia tonnia ja maaperässä 65 000 000 miljardia tonnia, ja pelkästään merenpohjan karbonaattikivet sisältävät 40 000 kertaa enemmän hiiltä kuin ilmakehä. Hiiltä siis myös vapautuu ilmakehään maaperän luonnollisen eroosion myötä, eikä sovi myöskään unohtaa tulivuorten merkitystä eikä varsinkaan vedenalaisten tulivuorien aiheuttamia hiilidioksidipäästöjä.
Ensinnä pitäisi varmaan kehittää jokin ihmevempain, jolla saadaan vesihöyry kaikista mahdollisista lähteistä loppumaan, sillä onhan sellaisten päästöjen syy yli 98 % kaikista kasvihuonekaasuista. Niihin pariin puuttuvaan prosenttiin kuuluu tietysti metaanikin, ja moni onkin ryhtynyt välttelemään siitä syystä naudanlihaa ja muitakin eläinperäisiä ruokavalmisteita. Silloin on voinut jäädä huomioimatta muut metaanilähteet, kuten maaperän bakteerit, ja varsinkin suot ovat moninkertaisia metaanilähteitä muutamien luontokappaleiden lisäksi, joilla on samantapainen ruoansulatusjärjestelmä kuin märehtijöillä. Ehkä nautojen lisäksi pitäisi ilmastosyistä lahdata myös kaikki maailman torakat, koppakuoriaiset, tuhatjalkaiset ja termiitit, joiden suolistossa jyllää metanogeeninen bakteeribiomi, eli torakoiden piereskely on vähintään yhtä vaarallista ilmastolle kuin lehmien röyhtäilykin.
Omaa elämäntapaansa rukatessaan ilmastoystävällisemmäksi kannattaa ahdistuksen välttämiseksi tutustua hieman myös historiaan, eli nykyinen maapallon keskilämpötila on seitsemän astetta alle 500 viimeisen miljoonan vuoden ajanjaksolla ja viitisen astetta alle neljän viimeisimmän jääkauden keskiarvon ja muutaman asteen alle myös minolaisen, roomalaisen ja keskiaikaisen lämpimämpien vuosisatojen aikana. Yleensähän sensaatiohakuisen lehdistön lööpit huutavat, että nyt eletään kaikkien aikojen lämpöbuumia ja mittaushistorian lämpimintä ajanjaksoa, ja ilmasto muka kiehuisi. Jos mittaaminen aloitetaan pienen jääkauden päättymisen jälkeen vuosikymmenellä 1850, onkin siihen verrattuna lämpimämpää. Jos taasen mennään stalagmiittiluoliin tai kairataan ikijäätä Grönlannista ja Etelänavalta, isotooppinäytteet paljastavat, että nykyinen kauhuskenaario on ihan humpuukia.
Pelttari kertoo opuksen olevan ”tiedelukutaidon vahvistamista”, mutta kuitenkaan hän ei osoita ihmistoiminnan aikaansaaman hiilidioksidin vaikutusta ilmastonmuutokseen – joskin erilaisia tietokonemallinnuksia tulevaisuuden kauhukuvista piisaa. Nykyisessä ilmastoalarmistien kultissahan tästä hypoteesista on tehty jonkinlainen tieteellinen dogma, jonka mukaan asteen–parin nousu johtaa hirvittäviin luonnonkatastrofeihin ja sukupuuttoihin, vaikka näin ei ole käynyt pari tuhatta vuottakaan aikaisemmin, jolloin nykyisessä Saksassa oli oliivipuulehtoja ja Britanniassa sitruunapuuviljelmät tuottivat satoaan. Nykyisessä meiningissä on ihan samaa kuin McCarthyn kommunismivainoissa aikanaan Yhdysvalloissa ja silloisessa sensuurissa kieltämiskulttuureineen, tosin sillä erotuksella, että korporaatiokapitalistit ja poliittiset opportunistit ovat ottamasta tukevampaa niskalenkkiä vihreässä siirtymässä ja Net Zero -pakottamisessa ja kansalaisia ”motivoivassa” verotuksessa IPCC:n poliittisen ilmastotieteen (Hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli eli Intergovernmental Panel on Climate Change) ja poliittisen eliitin tukemana.
July 12, 2025
Selkeä kiihkoton perusteltu teos, jonka soisi olevan pakollinen jo peruskoulussa. Toivoisin päivitettyä versiota. Esim teknologioiden osalta.
March 24, 2023
Noniin, viimeinkin opus jota voin hyvillä mielin suositella myös henkilöille, jotka kutsuvat aihetta ilmastohömpäksi. Eli siis äärimmäisen hyvin jäsenneltyä ja selitettyä tietoa ilmastonmuutoksesta ja toiminnasta sen ympärillä. Ei liian tieteellinen, mutta ei myöskään liian tunteellinen.
November 22, 2022
Erinomainen kirja: syväluotaava, toivoa luova ja realistinen samaan aikaan.
Read
February 4, 2022Tämä ei ollut juuri nyt sellainen kirja johon jaksaisin perehtyä, palautan kirjan seuraavalle varaajalle. Mutta kiinnostavaa tekstiä vaikuttaisi olevan.
Displaying 1 - 7 of 7 reviews