Kirjoittamisen kanssa kamppaileva newyorkilaiskirjailija Ernest Gray palaa isänsä kuoleman jälkeen synnyinseudulleen Alabamaan. Paahteisen auringon alla pienen kaupungin pinnan alle lakaistut salaisuudet palaavat vainoamaan hänen mieltään. Mitä kaupungissa tapahtui neljä vuosikymmentä sitten? Mihin päättyivät nuoruuden viattomuuden päivät?
Syvän maan juuret vie lukijan menneiden vuosikymmenten Yhdysvaltoihin. Se on kertomus kirjailijasta, joka etsii suurta tarinaa, ja perheestä, jota valheet pitävät kasassa. Romaani, jonka lukemista ei voi lopettaa kesken.
Suomalais-irakilaisessa perheessä kasvanut Eeva Klingberg (s. 1981) on kirjastoalalla viihtyvä entinen ohjelmoija. Syvän maan juuret on hänen esikoisromaaninsa.
Tämä oli jopa hieman hämmentävä lukukokemus. Todella hyvin kirjoitettu, mielenkiintoinen tarina mutta siitä huolimatta en useinkaan pystynyt lukemaan pariakymmentä sivua enempää kerralla. Asioita tapahtui niin hitaasti ja varsinkin alussa tuntui, ettei mitään edes tapahdu, että ajoittain lukeminen oli jopa turhauttavaa.
On myös aika vaikea sanoa mitä tämä kirja oikein pitää sisällään. Historiaa, pienoisen sukukronikan, tavallaan myös murhamysteerin. Oma tietämykseni Yhdysvaltain syvän etelän historiasta ja sen kautta ihmisten pinttyneistä asenteista on melko pintapuolinen, joten oli hienoa lukea kotimaista kirjaa, joka pystyi käsittelemään asioita suhteellisen monipuolisesti. Jotenkin myös kylmäävää, koska noita samanlaisia asenteita ja mielipiteitä tietyt ihmiset kannattavat täälläkin edelleen.
Päähenkilö Ernest ja hänen perheensä olivat lopulta aika ennalta-arvattavia, mutta toisaalta kaikki teot ja tekemättä jättämiset tukivat tarinaa. Eikä haitannut, että päähenkilöt olivat rikkinäisiä ihmisiä, jotka yrittävät elää menneisyytensä kanssa - tai paeta sitä. Kaupunkia vuosikymmeniä sitten ravistelleet kuolemat ja niiden seuraukset olivat kirjan mielenkiintoisinta antia ja nivoutuivat nykypäivään (tai 70-luvulle, mutta kirjan nykypäivään) sijoittuvaan tarinaan. Ihailtavasti lopussa ainakin lähes kaikki langat saadaan sidottua ja avoimia kysymyksiä ei jää, mikä varsinkin näin esikoisteoksen kohdalla on ihailtavaa.
Kaikesta huolimatta pidin tästä paljon, hienon tasapainoinen teos joka käynnistymisvaikeuksien jälkeen tarjoilee vahvan, joskin hieman ennalta-arvattavan, tarinan.
Alkuun aihevalinta vähän ihmetytti – miksi suomalainen kirjailija tekee esikoisteoksensa tällaisesta aiheesta? Vaan mikäpä siinä, kyllä suomalainenkin saa näin amerikkalaisesta aiheesta kirjoittaa. Syvän maan juuret nimittäin toimii ja vetää puoleensa.
Aluksi ei ollut selvää, miksi Ernestistä tai Newpinestä olisi pitänyt välittää, mutta kun 1930-luvun tragediat ja niiden vaikutukset 40 vuotta myöhemmin alkavat avautua kirjan edetessä, jännitys tiivistyy loppua kohden juuri kuten tällaisessa lukuromaanissa pitääkin. Lopputuloksena oli mukavan intensiivinen kirja, joka hyödyntää syvän etelän asetelmaansa tehokkaasti.
Hyvä tarina, siis, ja sitähän kirjassakin nimenomaan haetaan.
(Pienen anakronismin bongasin: Ernest hankkii 1930-luvulla vinyylilevyjä. Savikiekkojahan niiden pitäisi olla, vinyylilevyt keksittiin vasta vuonna 1948. Jäin myös miettimään, olisiko syvän etelän perheessä, jossa palvelijat hoitavat keittiöhommat, todella ollut jääkaappia jo 1930-luvulla – jääkaappi yleistyi kyllä nimenomaan 1930-luvulla, mutta ehkä ennemmin keskiluokkaisissa perheissä, joissa ei ollut palveluskuntaa. Mutta nämä ovat pieniä.)
Ernestin tarina alkaa hitaasti, mutta kun se pääsee vauhtiin, se kietoo otteeseensa. Kahdessa aikatasossa liikkuva tarina kertoo Ernestin kotikaupungin synkistä salaisuuksista, rotuerottelusta sekä erilaisuudesta. Syvän maan juuret toi hieman mieleeni Joel Dickerin kirjat rakenteeltaan ja tunnelmaltaan.
Historiallinen lukuromaani, joka vie lukijansa 30- ja 70-luvun Amerikan eteläisiin osiin. Viihdyin, vaikkakin alku olisi voinut olla vetävämmin kirjoitettu. Loppu kuitenkin palkitsi.
Tää kirja herätti mussa kysymyksen siitä, kenen tarinoita kukin meistä voi kertoa. Vaikuttava tarina, joskin hyvin verinen, Amerikan etelävaltioista ja rotusorron vaikutuksista yhteen perheeseen. Se oli musta se kiinnostava ydin, että miten yksilöt elävät sekopäisen erottelun keskellä, millaisia valintoja jokainen joutuu tekemään. Ja just siksi huomasin jääväni pohtimaan, että voiko suomalainen kirjailija kertoa siitä uskottavasti. Ja taas toisaalta, miksi ei voisi. Luenhan historiallisia romaaneja ajoista, joiden kuvaus perustuu jonkinlaiseen yleisen inhimillisyyden oletukseen ajoista, joista näemme vain varjoja. Missä raja sitten menee? Ei kai sellaista lopulta ole ja musta on toisaalta ihan hyvä asia, että kirja herättää ajatuksia, joista ei lopulta tarvitse päättää oikeaa vastausta vaan jäädä pohtimaan.
Kiinnostuin kirjasta, joka oli suomalaisen kirjoittama tarina Yhdysvaltain syvästä etelästä, ilman suomenamerikkalaista kertojaa. Asetelma on tuttu: pohjoisessa asuva epäonnistunut kirjailija palaa takaisin etelän juurilleen isänsä kuoleman myötä. Tämän reissun aikana useampi haava ja tragedia aloittaa purkautumisen.
Kirja on erittäin hyvin kirjoitettu ja laaja, paikoin jopa hieman laaja. Löysin tästä jonkin verran alkuvuosien John Grishamin tyyliä, visuaalista samankaltaisuutta, joka edistää lukemista myös hitaiden kohtien ajan. En oikein tiedä miten pisteyttäisin teoksen, joka on hieno mutta omaan makuun melko perinteinen. Hieno ja suositeltava, joskin Ernestin "taipumusten" vihjaileva syöttäminen lukijalle kävi paikoin rasittavaksi, toki tarinan henkilöiden kannalta oman homoseksualisuuden piilottaminen käy järkeen, mutta lukijalta tätä ei olisi kannattanut härnätä niin kauan.
Lisäksi kannen tekijä ei ilmeisesti ole kirjaa lukenut, koska henkilöt kannessa eivät ole edes tarinan ikäisiä. Milloin, oi milloin myös kanteen keskityttäisiin yhtä paljon kuin kirjailija kirjaansa. Hieno avaus, jää odottamaan mitä Klingbergiltä tulee jatkossa.
Tässäpäs oli erittäin hieno kotimainen esikoisromaani! Kirja tarttui sattumalta mukaani työpaikan "ota ja jätä" -kirjahyllystä, enkä ehkä olisi muuten tätä osannut löytääkään.
Vaikka kyseessä on kotimaisen kirjailijan teos, sitä ei lukiessa huomannut lainkaan. Ernest on unohdettu kirjailija, jonka teokset eivät ole myyneet toivotulla tavalla. Hän palaa kotiseudulleen isänsä hautajaisiin, jossa lapsuusmuistot ja rotuerottelun aika tulvivat ahdistavina hänen mieleensä.
Syvän maan juuret on kuin yhdistelmä Totuus Harry Quebertin tapauksesta ja Piiat-romaaneja. Vaikka olin lukenut arvosteluja, joissa moititaan hidasta alkua, Kytömäen Margaritan jälkeen tapahtumavauhti tuntui riittävän nopealta. Tapahtumien saamia käänteitä on vaikea arvata ensimmäisiltä sivuilta.
Pientä miinusta ainoastaan pienistä typoista ja kieliopillisista epätarkkuuksista, joiden määrä ei kuitenkaan ollut häiritsevän suuri.
Muheva tarinavetoinen romaani Yhdysvaltojen syvästä etelästä. Perheen salaisuuksia, rasismia, vihaa, vainoa ja väkivaltaa - raskaita teemoja, kuitenkin kevyesti ja vaivattomasti kerrottuna. Ehkä jopa liian vaivattomasti, tuskin tarina ikuisesti mieleen jää.
Helmet-lukuhaaste 2020 38. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on puu
Viihdyttävä ja koukuttava lukuromaani jää tunnetasolla etäiseksi, mutta on kirjoitettu erittäin taidokkaasti. Kahdella aikatasolla liikkuva juoni on koottu pätevästi ja pitää mielenkiinnon yllä alusta loppuun asti.
Ihan hyvä kirja, jota lukiessa tuli kuitenkin sellainen olo, että onko tämä suomalaisen kirjoittajan tarina kertoa...? Tarina oli sinänsä hyvä, mutta ei poikkeuksellinen. Tämäntyyppisiä tarinoita on amerikkalaisten kirjailijoiden kirjoissa käsitelty pitkään. Kahtia jakava kirja.
En tiedä mitä odotin (en mitään, nappasin kirjan randomilla ellibsistä), mutta dekkarityylisyys ja synkkyys vähän yllätti. Koukuttava mutta ei varsinaisesti mitään kevyttä kesälomalukemistoa
Kirjaston Bestseller hyllystä otettu. Ei ihan sellaista kirjallisuutta, jota lainaisin takakantta lukemalla mutta nyt otin kirjan lukuun meidän lähikirjaston henkilökunnan suosituksesta. Ja hyvä että otin!! Alku hieman takkusi - varmaan juuri siksi etten yleensä tällaista lue - mutta kun vauhtiin pääsi niin ei meinannut malttaa laskea kädestä edes yöunien takia. Lähes 500 sivua meni 2 illassa.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat menneiden vuosikymmenten Yhdysvaltoihin 1930 ja 1970 luvuille. Kirjassa edetään nimittäin kahdessa aikatasossa. On nuori Ernest ja hänen perheensä sekä kirjailija-Ernest, joka edelleen etsii sitä tarinaa joka nostaa hänet maailmanmaineeseen. Hän palaa takaisin kotikonnuilleen isänsä hautajaisiin.
Se on kertomus mustien ja valkoisten elämästä ja eriarvoisuudesta. Vaikka orjuus oli jo poistunut edellisellä vuosisadalla, silti tummaihoiset olivat yhä toisen luokan kansalaisia. Eniten epätasa-arvoisuus näkyi arjessa, sillä värillisen osa perheessä oli palvelijan osa. He myös asuivat erillään.
Ernestin paras ystävä oli tummaihoinen Samuel, jonka äiti oli perheen palvelija. Ernestillä oli tunteita Samuelia kohtaan mutta niitä ei voinut paljastaa. Monta muutakin valhetta ympäröi perhettä. Rasistiset tilanteet kärjistyvät kylässä ja se saa ihmiset vielä enemmän erilleen. Tummaihoinen sana ei paina mitään valkoisten maailmassa.
Ernest saa huomata hautajaisiin palattuaan että tietyt asiat eivät ole muuttuneet yhtään. Eriarvoisuus näkyy edelleen. Vanhat jutut vaivaavat yhden jos toisen mieltä edelleen. Myös Ernest tuntee tämän. Hän pohtii että kannattaako vanhoja asioita alkaa selvittämään. Totuuden etsiminen aiheuttaa lisää surua ja lopulta vapauttaako se ketään. Löytääkö Ernest lopulta sen tarinan jota hän on koko kirjailijan uransa etsinyt?
Itse koin että kirjan kaksijakoisuus oli hyvin punottu yhteen. Ja vaikka kirjassa oli myös historiaa, sen tapahtumat ja henkilöhahmot olivat sen verran mielenkiintoisia että kirjasta ei tullut tylsä.
Kirja on kirjailijan esikoisromaani. Ja itsekin kirjastoalalla töissä.