What do you think?
Rate this book
Matara
Valtakunnan rajojen takana uhkaavat tarinoiden julmat kansat. Mataran tasavallassa elämään kuuluvat sotaharjoitukset, joista edes syntyperä tai vauraus eivät vapauta. Nuori poika opettelee isoveljensä johdolla tiedustelijaksi, ja vakoiluretkellään he löytävät vihollisen leirin – sota lähestyy.
Illaksi mennään opistolle nukkumaan.
Matara on kertomus pojista, jotka leikkivät kesäisin omia valtakuntiaan. Senaattorit juonittelevat lakanatoogissa ja pitävät nukkeja vaimoinaan, hiiliviiksiset viikarit villiintyvät majakaupungin sirkushuveista. Isku puumiekasta tietää hengenlähtöä, ja kun kerran kuolee, takaisin ei ole tulemista. Toisia kansoja kohdellaan niin kuin useimmiten, säälimättömästi.
Matias Riikosen neljäs romaani ottaa lapset vakavasti tavalla, jota ei ole ennen nähty. Alkukesän linnunlaulussa kihisevä metsä ja poikien välinen väkivalta ja hellyys yhdistyvät Riikosen otteessa ihmeelliseksi ja vavahduttavaksi kirjallisuudeksi, jonka parissa ajoittain unohtaa lukevansa kuvausta leikistä, ajoittain pelkää lukevansa kuvausta todellisuudesta.
Illaksi mennään opistolle nukkumaan.
Matara on kertomus pojista, jotka leikkivät kesäisin omia valtakuntiaan. Senaattorit juonittelevat lakanatoogissa ja pitävät nukkeja vaimoinaan, hiiliviiksiset viikarit villiintyvät majakaupungin sirkushuveista. Isku puumiekasta tietää hengenlähtöä, ja kun kerran kuolee, takaisin ei ole tulemista. Toisia kansoja kohdellaan niin kuin useimmiten, säälimättömästi.
Matias Riikosen neljäs romaani ottaa lapset vakavasti tavalla, jota ei ole ennen nähty. Alkukesän linnunlaulussa kihisevä metsä ja poikien välinen väkivalta ja hellyys yhdistyvät Riikosen otteessa ihmeelliseksi ja vavahduttavaksi kirjallisuudeksi, jonka parissa ajoittain unohtaa lukevansa kuvausta leikistä, ajoittain pelkää lukevansa kuvausta todellisuudesta.
307 pages, Hardcover
First published August 10, 2021
28 people are currently reading
624 people want to read
About the author
Matias Riikonen
7 books14 followersMatias Riikonen on suomalainen kirjailija. Riikonen on opiskellut kotimaista kirjallisuutta Helsingin yliopistossa. Esikoisromaani Nelisiipinen lokki oli Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokkaana. Teokset Suuri fuuga ja Kiertorata voittivat yhdessä Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2017. Romaani Matara oli vuoden 2021 Finlandia-ehdokkaana ja voitti Tulenkantaja-palkinnon.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 62 reviews
July 3, 2022
Hei tää oli ihan tosi hieno! Omintakeinen ja silti jotenkin tosi ajaton. Poikien leikki vai koko yhteiskunta pienoiskoossa. Riikonen kutoo tarinaan taitavasti elementtejä monelta eri tasolta, tuo väkivaltaleikin niin näkyväksi, että tuntuu kuin kaikki maailman diktaattorit leikkisivät tätä samaa edelleen.
4,5 tähteä.
4,5 tähteä.
November 23, 2021
Myönnän, olin tosi ennakkoluuloinen enkä luultavasti olisi tarttunut tarinaan ilman sen Finlandia-ehdokkuutta. Onneksi tartuin. Harvoin löytää näin omintakeista teosta, jossa mieletön luonnon ja tunnelman kuvaus yhdistyy aivot nyrjäyttävään metaforiseen kerrontaan. Tämän voi lukea seikkailuna, mutta siitä voi saada myös paljon enemmän, kun jää pohtimaan vertauskuvia ja sitä kaikkea, mitä jätetään kertomatta.
December 25, 2021
Hurja, aito, liikuttava ja järkyttävä teos miniatyyriyhteiskunnasta ja poikien leikistä. Riikonen kuvaa valtavan vakavastiotettavasti, myötätuntoisesti ja viisaasti suuren ja todellisen metsän keskellä käytävää sotaa, ja kysyy samalla, mihin leikin rajat vedetään, ja mitä tapahtuu näiden rajojen järkkyessä. Tulen ajattelemaan tätä kirjaa vielä hyvin, hyvin pitkään.
January 14, 2023
Huh huh! Kirja kuin taikatemppu: tavallaan lukiessa koko ajan tietää, että tässä on kyse poikien leikistä, mutta samalla sen koko ajan unohtaa ja uppoaa itsekin leikin maailmaan niin, että asioiden todellisella (tai mikä nyt on todellista) laidalla ei ole enää merkitystä. Riikonen virittää romaaninsa taitavasti juuri siihen rajalle, että kaikki tuntuu todelta mutta korostetusti - tai toisinpäin: kaikki on epätodellista, mutta todentuntuisesti. Päälle vielä ainutlaatuisen hyvää luontokerrontaa niin mikäs siinä, erinomainen romaani.
Huvitti miten lukukokemuksesta tuli enimmäkseen mieleen Jaakko Yli-Juonikkaan ponikirjat, vaikka päälle päin romaaneissa ei ole muuta samaa kuin lapset päähenkilönä. Jotenkin samanlaisella "ei hitto miten kukaan voi keksiä tällaista"-tasolla liikutaan.
Huvitti miten lukukokemuksesta tuli enimmäkseen mieleen Jaakko Yli-Juonikkaan ponikirjat, vaikka päälle päin romaaneissa ei ole muuta samaa kuin lapset päähenkilönä. Jotenkin samanlaisella "ei hitto miten kukaan voi keksiä tällaista"-tasolla liikutaan.
Read
September 22, 2024Minulle Matara oli tarina merkityksellisyydestä, joka haastaa toden ja valheen, kuvitelman ja "totuuden" suhteita. Voiko mielikuvitusmaailma olla todellista todellisempi? Voivatko mielivaltaiset säännöt olla elämän ja yhteiskunnan lakeja sitovammat? Oheen mahtuu vaikuttavaa politiikkaa, pohdintaa elämän ohimenevyydestä ja jatkuvasta muutoksesta sekä ystävyydestä, veljeydestä.
Matara muistutti minua Márquezin maagisesta realismista olematta kuitenkaan millään tavalla kopio mistään aiemmin lukemastani. Mataran tarina oli elähdyttävällä tavalla epärealistinen ja siten juuri sitä, mitä kirjallisuudelta kaipaan. Luonnon ja muun ympäristön kuvailu oli pysäyttävää. Mataran tarina tempasi mukaansa ja piti tiukasti otteessaan loppuun saakka.
Matara muistutti minua Márquezin maagisesta realismista olematta kuitenkaan millään tavalla kopio mistään aiemmin lukemastani. Mataran tarina oli elähdyttävällä tavalla epärealistinen ja siten juuri sitä, mitä kirjallisuudelta kaipaan. Luonnon ja muun ympäristön kuvailu oli pysäyttävää. Mataran tarina tempasi mukaansa ja piti tiukasti otteessaan loppuun saakka.
March 22, 2022
Matara meinasi jäädä lukematta. Olen kyllä Riikosta lukenut, mutta esimerkiksi Suuri fuuga kiisi reippaasti hilseen yläpuolella, etenkin kun Beethoveniin nojaava musiikillinen rakenne ei aukene minulle millään tapaa. Olinkin jo laskemassa Riikosta turhanaikaisten kikkailijoiden kastiin.
Tarvittava sysäys tuli kuitenkin Riikosen puolisolta, Iida Raumalta, jonka upea Hävitys otti lapset vakavasti. Sama maininta löytyy Matarankin takakannesta. Päätin siis katsoa, millaisen näkökulman lapsuuteen tämä teos antaa.
Matara kertoo pojista, jotka viettävät kesäänsä jonkinlaisessa kesäsiirtolassa uppoutuneena koko kesän kestävään leikkiin. Tosimaailma esiintyy puheissa vain epämääräisenä opistona, jossa on hoitajattaria, siinä kaikki. Kirjan sisäinen maailma on täysin irrallaan ulkomaailmasta. On vain kesä, metsä ja siellä tapahtuva leikki.
Vai pitäisikö sanoa peli? Leikin ja pelin rajamaastoa monesti miettineenä yksi erottavista tekijöistä on säännöt: peli on joidenkin määritelmien mukaan leikkimistä, jossa on säännöt. Leikeissäkin voi toki olla sääntöjä, mutta ne ovat harvoin kovin tiukkoja tai joustamattomia. Mataran kuvaamassa leikissä säännöt sitovat osallistujia todella tiukasti. Leikkijät ovat jakautuneet heimoiksi ja yhteiskunniksi, jokaisella on oma paikkansa ja roolinsa. Kirjan päähenkilö, nimettömäksi jäävä pikkuveli, kuuluu isoveljensä kanssa Mataran valtakuntaan, joka on selvästi antiikin Rooman kulttuurista inspiroitunut senaattorien ja konsulien johtama yhteiskunta.
Jossain kauempana on sitten partialaisia, kalleja ja kermejä, joista etenkin kermejä pelätään kovasti. Kermit hyökkäävät tavallisesti kerran kesässä ja jos mataralaiset eivät ole varustautuneita, valtakunta voi jopa tuhoutua. Niinpä kaikki mataralaiset plebeijeistä senaattoreihin hikoilevat päivittäin harjoituskentillä opetellen taistelutekniikoita. Kuoleman uhka on leikissä vakava: jos saat iskun puumiekasta, kuolet, eikä leikkiin voi sen jälkeen palata enää koskaan. Siksi sotiminen on tässä leikissä totista puuhaa.
Leikkijöiden ikä vaihtelee pikkupojista noin 15-vuotiaisiin teineihin. Pikkupojat tuntuvat puuhastelevan työvoimana ja intoilemassa sirkushuveista, vanhemmilla senaattoreilla ja konsuleilla on sitten totisemmat valtapelinsä. Jonkunlainen ikäraja leikkiin osallistumisessa on; vanhimmat pojat tietävät, että lopulta opistolle ei ole enää tulemista. Toisaalta leikkiin tulee joka vuosi uusia poikia mukaan. Mutta minkälaiset valtakunnat seuraavaksi kesäksi jäävät? Leikki on sillä tavalla pysyvä, että jos kesän lopussa olet orja, palaat leikkiin seuraavan kesän alussa yhä orjana. On kiehtovaa, miten kukaan ei kyseenalaista leikkiä tai halua rikkoa sen sääntöjä.
Takakannessa puhutaan väkivallasta ja hellyydestä. Odotin Hävityksen jälkeen ehkä rujompaa kuvausta lasten välisestä ryhmädynamiikasta ja enemmän kiusaamista ja väkivaltaa. Matara ei ollut kuitenkaan ihan niin rankka kirja kuin odotin. Väkivallantekoja kuitenkin tapahtui ja niitä myös pelättiin. Kermien vangiksi jääminen on mataralaisille pelottava uhka. Kun mataralaiset itse saavat otettua vankeja, heitä nöyryytetään ja alistetaan monin eri tavoin. Kaikki pysyvät silti leikissä mukana, kukaan ei uskalla jäädä poiskaan. Väkivallan vastapainona on sitten hellyyttä: etenkin isoveljen huolehtiva suhde pikkuveljeen on lämmin ja herkkä.
Ulkomaailma jää siis hämärän peittoon. Joku saattaa satunnaisesti sanoa jotain leikin ulkopuolelle viittaavaa, mistä joku huomauttaa heti: niin ei saa tehdä. Tämä tekee Matarasta ajattoman, se sijoittuu jonnekin ajan ulkopuolelle, mytologiseen kesätodellisuuteen. Tätä kesätodellisuutta Riikonen kuvaa upeasti. Metsäluonnon kuvaus on rikasta ja yksityiskohtaista. Riikonen käyttää vanhanaikaista ja epätavallista kieltä kuvaamaan luontoa: on naakimista, autseja, aihkeja, sysmiä, kurppia, melloja. Yhtä lailla onnistuneesti Riikonen kuvaa Mataran rakennettua yhteiskuntaa ja poliittisia vehkeilyjä.
Matara nousee epäilyksettä vuoden 2022 parhaimpien lukukokemusten joukkoon.
Tarvittava sysäys tuli kuitenkin Riikosen puolisolta, Iida Raumalta, jonka upea Hävitys otti lapset vakavasti. Sama maininta löytyy Matarankin takakannesta. Päätin siis katsoa, millaisen näkökulman lapsuuteen tämä teos antaa.
"Sen verran mä rikon viel sääntöjä et sanonpa vaan ettei äiti ja isä ikinä päästäis meitä ja varsinkaan sua tänne jos ne tietäis millasta tää touhu täällä on. Maalle raittiiseen ilmaan... Voi saakeli."
Matara kertoo pojista, jotka viettävät kesäänsä jonkinlaisessa kesäsiirtolassa uppoutuneena koko kesän kestävään leikkiin. Tosimaailma esiintyy puheissa vain epämääräisenä opistona, jossa on hoitajattaria, siinä kaikki. Kirjan sisäinen maailma on täysin irrallaan ulkomaailmasta. On vain kesä, metsä ja siellä tapahtuva leikki.
Vai pitäisikö sanoa peli? Leikin ja pelin rajamaastoa monesti miettineenä yksi erottavista tekijöistä on säännöt: peli on joidenkin määritelmien mukaan leikkimistä, jossa on säännöt. Leikeissäkin voi toki olla sääntöjä, mutta ne ovat harvoin kovin tiukkoja tai joustamattomia. Mataran kuvaamassa leikissä säännöt sitovat osallistujia todella tiukasti. Leikkijät ovat jakautuneet heimoiksi ja yhteiskunniksi, jokaisella on oma paikkansa ja roolinsa. Kirjan päähenkilö, nimettömäksi jäävä pikkuveli, kuuluu isoveljensä kanssa Mataran valtakuntaan, joka on selvästi antiikin Rooman kulttuurista inspiroitunut senaattorien ja konsulien johtama yhteiskunta.
Jossain kauempana on sitten partialaisia, kalleja ja kermejä, joista etenkin kermejä pelätään kovasti. Kermit hyökkäävät tavallisesti kerran kesässä ja jos mataralaiset eivät ole varustautuneita, valtakunta voi jopa tuhoutua. Niinpä kaikki mataralaiset plebeijeistä senaattoreihin hikoilevat päivittäin harjoituskentillä opetellen taistelutekniikoita. Kuoleman uhka on leikissä vakava: jos saat iskun puumiekasta, kuolet, eikä leikkiin voi sen jälkeen palata enää koskaan. Siksi sotiminen on tässä leikissä totista puuhaa.
Leikkijöiden ikä vaihtelee pikkupojista noin 15-vuotiaisiin teineihin. Pikkupojat tuntuvat puuhastelevan työvoimana ja intoilemassa sirkushuveista, vanhemmilla senaattoreilla ja konsuleilla on sitten totisemmat valtapelinsä. Jonkunlainen ikäraja leikkiin osallistumisessa on; vanhimmat pojat tietävät, että lopulta opistolle ei ole enää tulemista. Toisaalta leikkiin tulee joka vuosi uusia poikia mukaan. Mutta minkälaiset valtakunnat seuraavaksi kesäksi jäävät? Leikki on sillä tavalla pysyvä, että jos kesän lopussa olet orja, palaat leikkiin seuraavan kesän alussa yhä orjana. On kiehtovaa, miten kukaan ei kyseenalaista leikkiä tai halua rikkoa sen sääntöjä.
Takakannessa puhutaan väkivallasta ja hellyydestä. Odotin Hävityksen jälkeen ehkä rujompaa kuvausta lasten välisestä ryhmädynamiikasta ja enemmän kiusaamista ja väkivaltaa. Matara ei ollut kuitenkaan ihan niin rankka kirja kuin odotin. Väkivallantekoja kuitenkin tapahtui ja niitä myös pelättiin. Kermien vangiksi jääminen on mataralaisille pelottava uhka. Kun mataralaiset itse saavat otettua vankeja, heitä nöyryytetään ja alistetaan monin eri tavoin. Kaikki pysyvät silti leikissä mukana, kukaan ei uskalla jäädä poiskaan. Väkivallan vastapainona on sitten hellyyttä: etenkin isoveljen huolehtiva suhde pikkuveljeen on lämmin ja herkkä.
Ulkomaailma jää siis hämärän peittoon. Joku saattaa satunnaisesti sanoa jotain leikin ulkopuolelle viittaavaa, mistä joku huomauttaa heti: niin ei saa tehdä. Tämä tekee Matarasta ajattoman, se sijoittuu jonnekin ajan ulkopuolelle, mytologiseen kesätodellisuuteen. Tätä kesätodellisuutta Riikonen kuvaa upeasti. Metsäluonnon kuvaus on rikasta ja yksityiskohtaista. Riikonen käyttää vanhanaikaista ja epätavallista kieltä kuvaamaan luontoa: on naakimista, autseja, aihkeja, sysmiä, kurppia, melloja. Yhtä lailla onnistuneesti Riikonen kuvaa Mataran rakennettua yhteiskuntaa ja poliittisia vehkeilyjä.
Matara nousee epäilyksettä vuoden 2022 parhaimpien lukukokemusten joukkoon.
Kanervat ja puolukat alkoivat väristä, ja veljekset kiihdyttivät askeliaan äänten hukkuessa tuuleen, ja kun tuuli malttui, heidän askeleensakin moinasivat... he välttivät astumasta jäkälille, etteivät ne rahisisi, ja he meinasivat talloa kenttäkiitäjäisen, joka kimmelsi päivänpaisteessa kuin jonkun äveriään kulkijan laukusta pudonnut smaragdi, ja he kävivät entistä kyyrympään kiirehtiessään kallionhalkeaman kuruun.
January 1, 2024
Rakastin tätä Matias Riikosen kirjaa, jossa ollaan noin 7-14-vuotiaiden poikien maailmassa. Pojat ovat jostain syystä jollain opistolla, mutta se ei ole oleellista. Se on viittaus ulkopuolelle. Tärkeää on se, että päivät kuluvat Rooman imperiumista innoituksensa saaneessa Mataran heimossa, jossa tehdään politiikkaa, juonitellaan vallasta ja varustaudutaan vieraiden valtojen hyökkäyksiin.
Riikonen tekee poikien monimutkaisesta elämästä Matarassa (en kehtaa sanoa sitä leikiksi) sanoillaan totta ja vie suorastaan maagisesti lukijan siihen tunnelmaan, kun mielikuvitus on syrjäyttänyt kaikki fyysisen maailman esteet. Samalla Matarasta tulee koko yhteyskunnan peili kuin kunnioittavana silmäniskuna Kärpästen herralle.
Sanataiturina Riikonen osaa maalata aidoksi niin fyysisen luonnonympäristön kuin Mataran menneisyyden, tavat ja artefaktitkin puhumattakaan keskushenkilön, pikkuveljen, mielenliikkeistä. Siteeraan Juice Leskistä: Mihin kaikkeen ihminen pystyykään, luo maailman ihan vain mielellään. Huikea, huikea teos!
Riikonen tekee poikien monimutkaisesta elämästä Matarassa (en kehtaa sanoa sitä leikiksi) sanoillaan totta ja vie suorastaan maagisesti lukijan siihen tunnelmaan, kun mielikuvitus on syrjäyttänyt kaikki fyysisen maailman esteet. Samalla Matarasta tulee koko yhteyskunnan peili kuin kunnioittavana silmäniskuna Kärpästen herralle.
Sanataiturina Riikonen osaa maalata aidoksi niin fyysisen luonnonympäristön kuin Mataran menneisyyden, tavat ja artefaktitkin puhumattakaan keskushenkilön, pikkuveljen, mielenliikkeistä. Siteeraan Juice Leskistä: Mihin kaikkeen ihminen pystyykään, luo maailman ihan vain mielellään. Huikea, huikea teos!
May 11, 2022
Vau. Hands down yks vaikuttavimmista fiktiivisistä kirjoista mitä oon lukenut. Ihailen suuresti kirjoittajan kykyä kirjoittaa lapsen näkökulmasta, mutta samalla käsitellä tosi isoja, aikuisten maailmaa koskettavia asioita. Sota, tappaminen, poliittiset jännitteet, valtapeli, läheisen menetys ja pikku pojan kasvu sotilaaksi… Ja kaikki tämä leikin silmin.
Vaikka kyseessä oli siis vakavia aiheita, nautin silti samalla siitä, miten onnistuneesti kirjailija kuvaa pikku poikien leikkimistä. Tunnistin paljon tilanteita, tuntemuksia ja jopa hahmoja omasta lapsuudesta ja leikeistä ystävien kanssa!
Pistää kyseenalaistamaan onko tämä aikuisten julma maailmakaan loppujen lopuksi kuin vaan yks iso leikki vai toisin päin? Riipivä mutta vaikuttava Matara!
Vaikka kyseessä oli siis vakavia aiheita, nautin silti samalla siitä, miten onnistuneesti kirjailija kuvaa pikku poikien leikkimistä. Tunnistin paljon tilanteita, tuntemuksia ja jopa hahmoja omasta lapsuudesta ja leikeistä ystävien kanssa!
Pistää kyseenalaistamaan onko tämä aikuisten julma maailmakaan loppujen lopuksi kuin vaan yks iso leikki vai toisin päin? Riipivä mutta vaikuttava Matara!
November 20, 2021
Matias Riikonen taiteilee herkän ja raa'an rajapinnalla kertoen poikalauman vuosien mittaisesta leikistä, josta on leikki kaukana.
November 21, 2021
3.5 tähteä.
Olipas tämä positiivinen yllätys! Leikin, kuvitelman ja toden rajat hämärtyvät Riikosen teoksessa kiehtovasti ja kipeästi, ja kärpästenherramainen tematiikka on todella kiinnostava. Tunnelmallinen luontokuvaus nousee tarinassa yhdeksi tärkeäksi elementiksi, joskin on sanottava, että välillä se vei ehkä vähän turhan paljon tilaa muulta. Päähenkilöiden luja veljeys oli oiva kiintopiste kaiken häilyvän ja epävarman keskellä.
Olipas tämä positiivinen yllätys! Leikin, kuvitelman ja toden rajat hämärtyvät Riikosen teoksessa kiehtovasti ja kipeästi, ja kärpästenherramainen tematiikka on todella kiinnostava. Tunnelmallinen luontokuvaus nousee tarinassa yhdeksi tärkeäksi elementiksi, joskin on sanottava, että välillä se vei ehkä vähän turhan paljon tilaa muulta. Päähenkilöiden luja veljeys oli oiva kiintopiste kaiken häilyvän ja epävarman keskellä.
Read
January 6, 2024Jos Kärpästen herra olis ollut jotenkin hurmaava ja pelkkää leikkiä.🗡 Paljon voimakkaita kohtauksia, mahtipontisia kielikuvia joissa jumalat läsnä (”taivaanranta oli kuin sauma josta maailma oli ommeltu umpeen…”), runsas kirjava valtava luonto niin kuin pienenä olikin, ihailin lasten luovuutta ja samalla luovuudella tehdyt sadistisuudet teki hirveen pahaa. Pojat oli 7-15-vuotiaita, rämäpäisyys ja vallattomuus ja viattomuus sekä herännyt seksuaalisuus ja väkivalta ja Mataran kompleksit poliittiset rakenteet tms ”isojen poikien leikit” ym samassa sopassa, murroksen eri vaiheita.
”Pikkuveli kallisti päätään, mutta saniaiset peittivät näkymän, hän haistoi maan ravinteikkuuden, tunsi sen viileän kosteuden, hyttysen poskella, kusiaisen säärellä, ehkä, ja sydän hakkasi raivokkaasti kuin se olisi ollut niin väkevä niin nuoreen kehoon ja saattaisi vielä vahingoittaa pikkuveljeä.”
Omasta mielestä vähän latistui viimeisten 100 sivun aikana. Parhaita oli lyhyet kohdat joissa leikin rajat häilyi, esimerkiksi vanhemmista puhuminen oli ”ulkopuolelle viittaamista”. Tavallaan koko ajan odotin että tulisi kunnon peli piip tai muu jonka myötä saataisiin tietää opistosta tai keskinäisistä suhteista pelin ulkopuolella, oisko se murtanut vai vankentanut jotain oleellista, en tiiä.
”Pikkuveli kallisti päätään, mutta saniaiset peittivät näkymän, hän haistoi maan ravinteikkuuden, tunsi sen viileän kosteuden, hyttysen poskella, kusiaisen säärellä, ehkä, ja sydän hakkasi raivokkaasti kuin se olisi ollut niin väkevä niin nuoreen kehoon ja saattaisi vielä vahingoittaa pikkuveljeä.”
Omasta mielestä vähän latistui viimeisten 100 sivun aikana. Parhaita oli lyhyet kohdat joissa leikin rajat häilyi, esimerkiksi vanhemmista puhuminen oli ”ulkopuolelle viittaamista”. Tavallaan koko ajan odotin että tulisi kunnon peli piip tai muu jonka myötä saataisiin tietää opistosta tai keskinäisistä suhteista pelin ulkopuolella, oisko se murtanut vai vankentanut jotain oleellista, en tiiä.
June 24, 2024
kärpästen herra on paska kirja, lukekaa kaikki mielummin tämä, tämä ei ole paska kirja
tarkka luontokuvaus vie paikkoihin joissa leikki on enemmän totta kuin todellisuus ja saa kaipaamaan omia lapsuusaikojaan vaikkei toisaalta asiat niistä ajoista niin paljon ole loppupeleissä muuttuneetkaan
anteeksi, mutta nyt menen rakentamaan risumajan
tarkka luontokuvaus vie paikkoihin joissa leikki on enemmän totta kuin todellisuus ja saa kaipaamaan omia lapsuusaikojaan vaikkei toisaalta asiat niistä ajoista niin paljon ole loppupeleissä muuttuneetkaan
anteeksi, mutta nyt menen rakentamaan risumajan
April 13, 2025
Upea tarina, jossa poukkoillaan leikin ja toden sekä raa'an ja herkän välillä. Tarina on taitavasti kirjoitettu ja sen kieli on monipuolista, etenkin luonnon kuvailu. Hieno!
January 20, 2022
Poikia larppamassa metsässä. Sitä Riikosen Matara on, ainakin pintatasoltaan. Näkökulma on pikkuveljen, joka seuraa isoveljeään ensimmäistä kertaa tähän vuosia jatkuneeseen larppiin, jonka tarina siirtyy vuosikerralta toiselle, kun uusia sukupolvia tulee mukaan ja 16 vuotta täyttäneet jäävät pois. Tarinan puitteet on otettu antiikin Roomasta, ja siinä hierarkiassa veljekset kuuluvat sotaväkeen. “Ulkopuolelle” viittaaminen on ankarasti kiellettyä, kuten larppiin kuuluukin, mutta siellä odottaa jonkinlainen opisto, jonne pojat palaavat nukkumaan yönsä, ja jonne pelissä kuolleet joutuvat jäämään loppukesäksi.
Pintansa alla Matara lienee tarina pojaksi kasvamisesta, oman paikan hakemisesta, ja mikä tärkeintä, sääntöjen omaksumisesta. Niistä pidetään kiinni vaikka kuinka sattuu tai satutetaan. Tässä metsässä pikkuveli saa nähdä miessukupuolen kaikessa ristiriitaisuudessaan, heikkona ja itsekkäänä, julmana ja nöyryytettynä, ahneena ja peloissaan, uskollisena ja ystävänä. Tyttöjä ei ole mailla halmeilla, mutta silti suhde heihin on todella omituinen. Naisia edustaa erilaiset nuket, joiden käyttö- ja omistusoikeudesta kilpaillaan. Nuorta pikkuveljeä nämä nukkeleikit tosin lähinnä hämmentävät. Hän viettääkin päivänsä mieluiten isoveljensä kanssa tehden tiedusteluretkiä ympäröiviin, loputtomalta tuntuviin metsiin. Ympäröivä luonto on niin monimuotoinen ja mystinen, etten lukijana ymmärtänyt moniakaan niistä sanoista, joilla Riikonen tuota kaikkea kuvailee. Mistähän hän on ne kaikki löytänyt, vai itsekö on keksinyt? Kaikista kauneinta Mataran maailmassa on kuitenkin veljesten välinen huolenpito ja kiintymys. Se linkki ei katkea erossakaan.
Matara oli vähintäänkin erikoinen ja erilainen lukukokemus. Yhä olisin ojentanut Finlandian Saisiolle, mutta ainakin tämä oli aivan omanlaisensa, siis kaukana suomalainen nykyromaanin valtavirroista. Hiukan olisin toivonut, että poikien leikit eivät olisi olleet aivan noin armottomia ja julmia, mutta ehkäpä se kuului asiaan. Rauhanomaisuudella ei tässä pelissä valitettavasti kovin hyvin pärjätty..
Pintansa alla Matara lienee tarina pojaksi kasvamisesta, oman paikan hakemisesta, ja mikä tärkeintä, sääntöjen omaksumisesta. Niistä pidetään kiinni vaikka kuinka sattuu tai satutetaan. Tässä metsässä pikkuveli saa nähdä miessukupuolen kaikessa ristiriitaisuudessaan, heikkona ja itsekkäänä, julmana ja nöyryytettynä, ahneena ja peloissaan, uskollisena ja ystävänä. Tyttöjä ei ole mailla halmeilla, mutta silti suhde heihin on todella omituinen. Naisia edustaa erilaiset nuket, joiden käyttö- ja omistusoikeudesta kilpaillaan. Nuorta pikkuveljeä nämä nukkeleikit tosin lähinnä hämmentävät. Hän viettääkin päivänsä mieluiten isoveljensä kanssa tehden tiedusteluretkiä ympäröiviin, loputtomalta tuntuviin metsiin. Ympäröivä luonto on niin monimuotoinen ja mystinen, etten lukijana ymmärtänyt moniakaan niistä sanoista, joilla Riikonen tuota kaikkea kuvailee. Mistähän hän on ne kaikki löytänyt, vai itsekö on keksinyt? Kaikista kauneinta Mataran maailmassa on kuitenkin veljesten välinen huolenpito ja kiintymys. Se linkki ei katkea erossakaan.
Matara oli vähintäänkin erikoinen ja erilainen lukukokemus. Yhä olisin ojentanut Finlandian Saisiolle, mutta ainakin tämä oli aivan omanlaisensa, siis kaukana suomalainen nykyromaanin valtavirroista. Hiukan olisin toivonut, että poikien leikit eivät olisi olleet aivan noin armottomia ja julmia, mutta ehkäpä se kuului asiaan. Rauhanomaisuudella ei tässä pelissä valitettavasti kovin hyvin pärjätty..
August 3, 2023
Tämä on Julius Caesarin tarina poikien leikiksi tulkittuna. Kunnianhimoinen tavoite, jonka toteutus onnistuu Riikoselta ihan yllättävän omaperäisellä tavalla.
Matara on vangitseva, hauska, ajatuksia herättävä, koskettavakin lukukokemus. Historialliset tapahtumat ja henkilöt ovat tunnistettavia, mutta mielikuvitusleikin raamit keventävät tarinaa ja estävät sitä sortumasta turhaan jäykkyyteen. Caesarin lisäksi tavataan mm. Sulla, Pompeius, Crassus, Cato, Cicero ja Clodius, sekä muita aikalaiskansoja, kuten gallit, parthialaiset ja karthagolaiset. Näiden bongailu oli kieltämättä hauskaa.
Naiset on Matarassa typistetty irtopäisiksi nukeiksi, jotka voi ostaa, omistaa ja myydä taas pois, tai sitten jumalhenkisten hoitajattarien hahmoiksi. Asioiden vallitsevaa tilaa ja leikin sääntöjä ei kukaan pojista uskalla kyseenalaistaa, ei edes silloin, kun asiat menevät pieleen. Taustalla heitä tarkkailee pohjoinen luonto ottamatta kantaa helmoissaan leikkivien lasten kahakoihin.
Matara on vangitseva, hauska, ajatuksia herättävä, koskettavakin lukukokemus. Historialliset tapahtumat ja henkilöt ovat tunnistettavia, mutta mielikuvitusleikin raamit keventävät tarinaa ja estävät sitä sortumasta turhaan jäykkyyteen. Caesarin lisäksi tavataan mm. Sulla, Pompeius, Crassus, Cato, Cicero ja Clodius, sekä muita aikalaiskansoja, kuten gallit, parthialaiset ja karthagolaiset. Näiden bongailu oli kieltämättä hauskaa.
Naiset on Matarassa typistetty irtopäisiksi nukeiksi, jotka voi ostaa, omistaa ja myydä taas pois, tai sitten jumalhenkisten hoitajattarien hahmoiksi. Asioiden vallitsevaa tilaa ja leikin sääntöjä ei kukaan pojista uskalla kyseenalaistaa, ei edes silloin, kun asiat menevät pieleen. Taustalla heitä tarkkailee pohjoinen luonto ottamatta kantaa helmoissaan leikkivien lasten kahakoihin.
January 6, 2022
3,5.
Mataran metsässä pojat elävät todeksi omaa, tarkkarajaista Kärpästen herra -henkistä pienoisyhteiskuntaansa; kaikkine hierarkioineen mahdollista valtiota, joka olemassaolollaan pohtii muun muassa valtaa, rajoja, yhteisön merkitystä ja oikeudenmukaisuutta.
Lapsuuden ainutlaatuinen mielenmaisema tavoitetaan todentuntuisesti etenkin siinä, miten tunnollisesti kaikki leikkiin osallistuvat noudattavat leikin tiukkojakin sääntöjä ulkomaailman tiedostamisesta huolimatta.
Seikkailun ja sotakähinän seasta löytyy metaforia siitä, että reaalimaailmassakin lait ovat lopulta vain sosiaalisia konstruktioita, ihmisten luomia ja siten alttiita muutoksille. Toisaalta ihminen laumaeläimenä kaipaa säännöistä raameja olemiselleen.
Alkuun leikin maailmaan kuuluvan, antiikista lainatun erikoissanaston tauoton droppailu (ja hyvin perusteellinen luontokuvaus) tuntui uuvuttavalta ja itsetarkoitukselliselta, mutta toisaalta auguurien, kermien ja sensellaisten viljely kielessä viestii myös siitä, miten leikin uumenissa leikki on pojille enemmän totta kuin tosielämäkään.
Parhaisiin leikkeihin kuuluu, ettei kaikkea voi ulkopuolelta käsin ymmärtää.
Mataran metsässä pojat elävät todeksi omaa, tarkkarajaista Kärpästen herra -henkistä pienoisyhteiskuntaansa; kaikkine hierarkioineen mahdollista valtiota, joka olemassaolollaan pohtii muun muassa valtaa, rajoja, yhteisön merkitystä ja oikeudenmukaisuutta.
Lapsuuden ainutlaatuinen mielenmaisema tavoitetaan todentuntuisesti etenkin siinä, miten tunnollisesti kaikki leikkiin osallistuvat noudattavat leikin tiukkojakin sääntöjä ulkomaailman tiedostamisesta huolimatta.
Seikkailun ja sotakähinän seasta löytyy metaforia siitä, että reaalimaailmassakin lait ovat lopulta vain sosiaalisia konstruktioita, ihmisten luomia ja siten alttiita muutoksille. Toisaalta ihminen laumaeläimenä kaipaa säännöistä raameja olemiselleen.
Alkuun leikin maailmaan kuuluvan, antiikista lainatun erikoissanaston tauoton droppailu (ja hyvin perusteellinen luontokuvaus) tuntui uuvuttavalta ja itsetarkoitukselliselta, mutta toisaalta auguurien, kermien ja sensellaisten viljely kielessä viestii myös siitä, miten leikin uumenissa leikki on pojille enemmän totta kuin tosielämäkään.
Parhaisiin leikkeihin kuuluu, ettei kaikkea voi ulkopuolelta käsin ymmärtää.
December 22, 2022
Tämähän oli erikoinen ja mainio. En tiennyt kirjasta paljoakaan ennen lukemista, ja ehkä ihan hyvä niin. Sai ajattelemaan omankin lapsuuden ja varhaisnuoruuden kuvioita.
Pieni miinus on tosin annettava. Takakannessa (tai jossain, en muista) mainostetaan, että "tässä kirjassa lapset saavat olla lapsia". Kuitenkin myös tässä kirjassa lapset sanoo ja tekee tässä sellaisia asioita, joita lapset eivät sano ja tee.
Pieni miinus on tosin annettava. Takakannessa (tai jossain, en muista) mainostetaan, että "tässä kirjassa lapset saavat olla lapsia". Kuitenkin myös tässä kirjassa lapset sanoo ja tekee tässä sellaisia asioita, joita lapset eivät sano ja tee.
November 25, 2021
No jopas! Tuli oma lapsuus ja monikerroksiset mielikuvitusleikit mieleen tätä lukiessa. Ihanaa <3 Jo oli aikakin nostaa jalustalle lasten viisaus, suoruus ja kyky nähdä ja rakentaa maailmoita. Matara on poikien valtakunta, lähimetsään vuosien aikana rakennettu seikkailumaa, jossa on oma sotaisa kulttuuri, sen mukainen laki ja valtarakenteet, jotka muistuttavat Rooman valtakunnan aikaa. Kirja kertoo Matarasta yhden pojan, pikkuveljen, näkökulmasta. Se on oiva valinta, koska hierarkian alimmalta tasolta avautuva näkymä on mielenkiintoinen. Matara on paljas ja paljastava tarina pojista kaikkine puolineen ja piirteinen mutta se on myös sukellus lähiluonnon ihmeisiin. Ennen muuta se on kuvaus lasten uskomattomista kyvykkyyksistä, joita emme aina muista arvostaa. Pienenä piikkinä kirjaa voi lukea myös allegoriana yhteiskunnasta ja ”aikuisten” maailmasta. Niitähän lasten leikit heijastavat. En ihmettele että on Finlandia-ehdokas, piristävä valinta siihen kirjapinoon.
February 13, 2022
Todella kiehtova kirja. Ihastuin heti Mataran teemoihin: poikien väkivaltaisuus ja toisaalta hellyys, leikin vakavuus ja todellisuus. Muistutti jonkin verran omista lapsuusleikeistä, tai ehkä siitä, millaisia olisin niiden toivonut olevan (miinus väkivalta :D). Luontokuvaus oli myös aivan upeaa! Pohdin pitkään, mitä mieltä olin siitä, että hyvin monia kiinnostavia asioita jätetään kertomatta, mutta ehkä se sopi tähän kirjaan. Sen vuoksi jotkut asiat jäivät lukijalle kuitenkin ehkä hieman liian epämääräisiksi.
October 16, 2021
Loputon lapsuuden kesä, jolloin lumoavan julma leikki ja todellisuus sekoittuvat.
November 4, 2024
Matara jää mielen päälle pyörimään pitkäksi aikaa. Hieno ja vaikuttava kirja.
November 1, 2022
En jaksanut lukee loppuun, kuulosti mielenkiintoiselta mutta aika tylsää sorry
September 6, 2021
Kirjan alku on oikein lupaava, mutta homma lässähtää jo parinkymmenen sivun jälkeen.
February 2, 2025
Tavoitteena lukea kaikki Finlandia-palkintoehdokkaat:
(1984-2019, 2024: 250/250)
(2020: 3/6)
2021: 3/6
1984-2024: 256/274
5-/5. Tämähän oli aivan valtavan hieno romaani – joka ainakin itselläni nousee sinne kaikkien aikojen Finlandia-ehdokkaiden kapeaan kärkeen. (Harmi vain, että tätä kirjoittaessani olen lukenut jo loputkin vuoden 2021 ehdokkaista, ja niistä yksi menee minulla vielä tämän Matarankin ohi. Olisin niin mielelläni palkinnut tämän Matarankin.) Teinipojat ja vähän nuoremmatkin kokoontuvat kesä toisensa perään johonkin vähän mystiseksi jäävään opistoon mystisiksi jäävine hoitajineen. Opistoa ympäröivässä luonnossa ja metsissä he leikkivät hyvin todentuntuisesti kokonaisia toisiaan vastaan sotivia valtakuntia. Yksi näistä valtakunnista on Matara. Valtaisaa leikkiä käydään sovituin säännöin ja se jatkuu seuraavana kesänä siitä, mihin edellisenä kesänä päästiin. Leikin sääntöihin kuuluu sekin, ettei saa viitata ulkopuolelle eikä ulkopuolella taas saa puhua itse leikistä. Niinpä Matarassa ollessa ei juuri puhuta opistosta, eikä opistossa taas Matarasta. Kurkkuja leikataan auki ja vihollisvaltakuntien sotavankeja orjuutetaan – niin todentuntuisesti, että lukijalla herää välillä pelko siitä, että leikki on todella muuttunut todeksi. Leikkiin on taidettu lainata paljon nimikkeistöä ja sääntöjäkin suoraan antiikin Roomasta.
(1984-2019, 2024: 250/250)
(2020: 3/6)
2021: 3/6
1984-2024: 256/274
5-/5. Tämähän oli aivan valtavan hieno romaani – joka ainakin itselläni nousee sinne kaikkien aikojen Finlandia-ehdokkaiden kapeaan kärkeen. (Harmi vain, että tätä kirjoittaessani olen lukenut jo loputkin vuoden 2021 ehdokkaista, ja niistä yksi menee minulla vielä tämän Matarankin ohi. Olisin niin mielelläni palkinnut tämän Matarankin.) Teinipojat ja vähän nuoremmatkin kokoontuvat kesä toisensa perään johonkin vähän mystiseksi jäävään opistoon mystisiksi jäävine hoitajineen. Opistoa ympäröivässä luonnossa ja metsissä he leikkivät hyvin todentuntuisesti kokonaisia toisiaan vastaan sotivia valtakuntia. Yksi näistä valtakunnista on Matara. Valtaisaa leikkiä käydään sovituin säännöin ja se jatkuu seuraavana kesänä siitä, mihin edellisenä kesänä päästiin. Leikin sääntöihin kuuluu sekin, ettei saa viitata ulkopuolelle eikä ulkopuolella taas saa puhua itse leikistä. Niinpä Matarassa ollessa ei juuri puhuta opistosta, eikä opistossa taas Matarasta. Kurkkuja leikataan auki ja vihollisvaltakuntien sotavankeja orjuutetaan – niin todentuntuisesti, että lukijalla herää välillä pelko siitä, että leikki on todella muuttunut todeksi. Leikkiin on taidettu lainata paljon nimikkeistöä ja sääntöjäkin suoraan antiikin Roomasta.
November 3, 2021
3.5 tähteä. Matara hämmentää, ihastuttaa ja vakuuttaa immersiivisyydellään, Riikonen todella sukeltaa poikien luomaan maailmaan ja uskoo siihen täysin, houkutellen lukijan mukaansa. Kuvailu oli omaan makuuni hieman raskasta, vaikka kaunista ja luonnontäyteistä onkin, ja teoksen tapahtumien aikajana jää osin hämäräksi. Yllättäen kirja vei mukanaan, vaikka aluksi ajattelen, että lukukokemuksesta tulee työläs ja haastava. Ei onneksi tullut!
February 13, 2023
Äänikirjana.
Joukko nuoria "leikkii" metsässä antiikin ajan yhteiskuntaa. Yöksi he menevät opistolle, mutta päivisisin he ovat metsässä. "Leikissä" on tarkat säännöt ja "pelaajilla" tarkat roolit, siksi ei voida puhua varsinaisesti leikista, koska suhtautumine siihen on niin vakavaa. Mataran kirjoittaja kertoo Parnassolehden haastattelussa, että he todellakin leikkivät tämänkaltaista yhteiskuntaa lähimetsässä, kun hän oli lapsi. Tekstissä on mielenkiintoisella tavalla läsnä se antiikki ja historia että tekstin toinen taso, joka on lasten ja nuorten oma maailma. Siitä toisesta maailmasta Matarassa ei saa puhua. Kun sodassa tai sotaretkellä kuolee, joutuu poistumaan Matarasta eikä Mataran asioista saa puhua opistolaisten kanssa. Kirja ei kerro, miten tämä leikin ja antiikin maailma sai alkunsa, sen voi vain kuvitella - ja kuvittelemaan kirja houkutteleekin.
Joukko nuoria "leikkii" metsässä antiikin ajan yhteiskuntaa. Yöksi he menevät opistolle, mutta päivisisin he ovat metsässä. "Leikissä" on tarkat säännöt ja "pelaajilla" tarkat roolit, siksi ei voida puhua varsinaisesti leikista, koska suhtautumine siihen on niin vakavaa. Mataran kirjoittaja kertoo Parnassolehden haastattelussa, että he todellakin leikkivät tämänkaltaista yhteiskuntaa lähimetsässä, kun hän oli lapsi. Tekstissä on mielenkiintoisella tavalla läsnä se antiikki ja historia että tekstin toinen taso, joka on lasten ja nuorten oma maailma. Siitä toisesta maailmasta Matarassa ei saa puhua. Kun sodassa tai sotaretkellä kuolee, joutuu poistumaan Matarasta eikä Mataran asioista saa puhua opistolaisten kanssa. Kirja ei kerro, miten tämä leikin ja antiikin maailma sai alkunsa, sen voi vain kuvitella - ja kuvittelemaan kirja houkutteleekin.
November 14, 2021
Huimaava teos, jonka olisi suonut jatkuvan vielä pidempään, niin kiehtova poikien maailma oli!
Riikosen millintarkka luontokuvaus vaati totuttelua, mutta lopulta kontrasti lasten puheenparren kanssa oli hieno. Maailma veljesten ympärillä rakentuu hiljalleen, ja kahden a4:n verran sai piirrellä ajatuskarttoja yrittäessä hahmottaa koko valta- ja ystävyyssuhteiden, historian käänteiden sekä fyysisen ympäristön viidakkoa.
Kuumottava, hauska, kutkuttava, haikea. Ehdottomasti useamman lukukerran arvoinen.
Riikosen millintarkka luontokuvaus vaati totuttelua, mutta lopulta kontrasti lasten puheenparren kanssa oli hieno. Maailma veljesten ympärillä rakentuu hiljalleen, ja kahden a4:n verran sai piirrellä ajatuskarttoja yrittäessä hahmottaa koko valta- ja ystävyyssuhteiden, historian käänteiden sekä fyysisen ympäristön viidakkoa.
Kuumottava, hauska, kutkuttava, haikea. Ehdottomasti useamman lukukerran arvoinen.
July 22, 2025
Tämän kirjan takakansiteksti sekä se, mitä tästä kirjasta on kerrottu, on erittäin harhaanjohtava. Odotin "romaania, joka ottaa lapset vakavasti", mahdollisesti jonkinlaista lasten mielikuvitusleikkiin uppoavaa, leikin taianomaisuutta kuvaavaa, romantiikkaa (aikakausi ja tyylisuunta, ei genre) huokuvaa kuvausta. Lapsuudesta ja sen taianomaisuudesta jne yms.
Sitähän tämä ei ollut. Kirja on hyvin omalaatuinen, lähin vertailukohta on kärpästen herra, jota tämä muistuttaa varsin paljon, vaikka onkin erilainen. Kyse on leikin ja sen taianomaisuuden sijaan teini- ja esiteini-ikäisten poikien erittäin järjestelmällisestä ja monimutkaisesta liveroolipelistä sääntöineen, rooleineen ja systeemeineen. Kirja on kuvaus liian pitkälle menevästä larpista ja sen liian nuorista pelaajista, joilla ei ole turvasääntöjä, jotka eivät tunne omia rajojaan, ja joiden tappelut ja "vihollisen alistamiset" menevät siksi välillä hyvinkin raaoiksi.
Välillä, etenkin lukujen alussa olevissa lähes runollisiksi yltyvissä luontokuvauksissa teos hieman kömpelöisti yrittääkin olla taianomaista lasten leikkimaailmaa tutkaileva sadunomainen kuvaus, mutta sitä tämä ei siis ole. Siispä nuo kohdat tuntuivat irrallislta.
Sinänsä kirja on nopeaa ja mukavaa luettavaa, hyvin kirjoitettu jne. Kokonaisuus siitä, miten monimutkaisen ja ennen kaikkea pitkään kestävän pelin pojat ovat onnistuneet rakentamaan ja sitä ylläpitämään, on sinänsä vielä epäuskottavampaa kuin kärpästen herrassa.
Kuitenkin, tämä kertoo liian pitkälle menemisestä mikä on teema josta yleisesti pidän. Ilmeisesti jotkin aikuiset tms. ovat joskus käynnistäneet tämän pelin mutta lapset jatkavat, jatkavat ja jatkavat kuin hullut. Miksi he jatkavat?
Kroonisesti sairas, kaappihomo, n. 15-vuotias kaius oli muuten erinomainen hahmo.
Myös toimiva näkökulmavalinta, pikkuveli + isoveli.
Sitähän tämä ei ollut. Kirja on hyvin omalaatuinen, lähin vertailukohta on kärpästen herra, jota tämä muistuttaa varsin paljon, vaikka onkin erilainen. Kyse on leikin ja sen taianomaisuuden sijaan teini- ja esiteini-ikäisten poikien erittäin järjestelmällisestä ja monimutkaisesta liveroolipelistä sääntöineen, rooleineen ja systeemeineen. Kirja on kuvaus liian pitkälle menevästä larpista ja sen liian nuorista pelaajista, joilla ei ole turvasääntöjä, jotka eivät tunne omia rajojaan, ja joiden tappelut ja "vihollisen alistamiset" menevät siksi välillä hyvinkin raaoiksi.
Välillä, etenkin lukujen alussa olevissa lähes runollisiksi yltyvissä luontokuvauksissa teos hieman kömpelöisti yrittääkin olla taianomaista lasten leikkimaailmaa tutkaileva sadunomainen kuvaus, mutta sitä tämä ei siis ole. Siispä nuo kohdat tuntuivat irrallislta.
Sinänsä kirja on nopeaa ja mukavaa luettavaa, hyvin kirjoitettu jne. Kokonaisuus siitä, miten monimutkaisen ja ennen kaikkea pitkään kestävän pelin pojat ovat onnistuneet rakentamaan ja sitä ylläpitämään, on sinänsä vielä epäuskottavampaa kuin kärpästen herrassa.
Kuitenkin, tämä kertoo liian pitkälle menemisestä mikä on teema josta yleisesti pidän. Ilmeisesti jotkin aikuiset tms. ovat joskus käynnistäneet tämän pelin mutta lapset jatkavat, jatkavat ja jatkavat kuin hullut. Miksi he jatkavat?
Kroonisesti sairas, kaappihomo, n. 15-vuotias kaius oli muuten erinomainen hahmo.
Myös toimiva näkökulmavalinta, pikkuveli + isoveli.
April 9, 2024
Aloitan kertomalla, että minulla on lukijana erityisen vaikea vihasuhde kotimaisiin kirjallisuuspalkintoehdokkaisiin ja palkintokirjoihin noin yleensä. Tartun kotimaisiin kaunokirjoihin liian harvoin ja usein tämän valinnan tuloksena huomaan, että olen lukenut keskinkertaisen tai jopa huonon kirjan. Ehkä syy on valitsijassa, ei aineistossa.
Matara voi olla aivan kaamea lukukokemus: paljon sanoja, joita lukija ei tunnista, taiteellista luonnonkuvausta ja toisteellista sisältöä. Ymmärrän hyvin lukijoita, jotka jättävät kirjan kesken sen ensimmäisen osan aikana. Itsellä oli melkein käydä samoin.
Noin kirjan puolivälissä tarinan ytimeen sijoitetut, nimettömät isoveli ja pikkuveli lähtevät leikin tuoksinassa ns. sotaretken kuolintehtävälle, jonka aikana Riikonen lyö täysille päälle veljeksien välille viritetyn hienovaraisen välittämisen sidoksen. Sidoksen, jonka jälkeen putosin mukaan tarinan poikien luomaan leikkimaailmaan. Leikkimaailma, joka kaikessa monipuolisuudessaan kuvastaa yhtaikaa lasten luomia yksityiskohtaisia leikin sääntöjä, mutta myös aikuisten lapsiin asti heijastamaa, yhteiskunnan ihmisyyden totuuksia sisältävää historiaa aikojen alusta asti. Kirjassa on epämiellyttävää nöyryyttämistä ja mieleltään epävakaita teini-ikäisiä, joiden kosketus toisiinsa on samaan aikaan väkivaltaista ja hellää.
Kirjassa on ongelmia: pikkuvanhoja lapsia, supertiedostavia pikkupoikia ja loputonta kesää ilman punkkeja, käärmeitä ja aikuisia (ja tyttöjä). Nämä puutteet eivät kuitenkaan poista Riikosen minulle luomaa ikuisen leikin ja lapsuuden kuvaelmaa, joka pääsi yllättämään, todella yllättämään.
Matara voi olla aivan kaamea lukukokemus: paljon sanoja, joita lukija ei tunnista, taiteellista luonnonkuvausta ja toisteellista sisältöä. Ymmärrän hyvin lukijoita, jotka jättävät kirjan kesken sen ensimmäisen osan aikana. Itsellä oli melkein käydä samoin.
Noin kirjan puolivälissä tarinan ytimeen sijoitetut, nimettömät isoveli ja pikkuveli lähtevät leikin tuoksinassa ns. sotaretken kuolintehtävälle, jonka aikana Riikonen lyö täysille päälle veljeksien välille viritetyn hienovaraisen välittämisen sidoksen. Sidoksen, jonka jälkeen putosin mukaan tarinan poikien luomaan leikkimaailmaan. Leikkimaailma, joka kaikessa monipuolisuudessaan kuvastaa yhtaikaa lasten luomia yksityiskohtaisia leikin sääntöjä, mutta myös aikuisten lapsiin asti heijastamaa, yhteiskunnan ihmisyyden totuuksia sisältävää historiaa aikojen alusta asti. Kirjassa on epämiellyttävää nöyryyttämistä ja mieleltään epävakaita teini-ikäisiä, joiden kosketus toisiinsa on samaan aikaan väkivaltaista ja hellää.
Kirjassa on ongelmia: pikkuvanhoja lapsia, supertiedostavia pikkupoikia ja loputonta kesää ilman punkkeja, käärmeitä ja aikuisia (ja tyttöjä). Nämä puutteet eivät kuitenkaan poista Riikosen minulle luomaa ikuisen leikin ja lapsuuden kuvaelmaa, joka pääsi yllättämään, todella yllättämään.
Displaying 1 - 30 of 62 reviews