Vuonna 2800 eaa. Nooa saa Jumalalta käskyn rakentaa uiva arkki. Siihen on tarkoitus ottaa maailman eläinlajit turvaan tulevalta vedenpaisumukselta, joka on Jumalan rangaistus turmeltuneelle ihmiskunnalle.
Vuonna 450 eaa. Jerusalemin temppelissä poltetaan roviolla kirjakääröjä. Juutalaisten historiaa kirjoitetaan uusiksi, jotta totuus Nooan aikaisista tapahtumista ei säilyisi jälkipolville. Yksi käärö kuitenkin säästyy...
Vuonna 2021. Saksalainen kielitieteilijä Elke Greiss on saanut vihiä kätketystä kääröstä ja lähtee Araratvuorelle paljastaakseen yhden ihmiskunnan historian vanhimmista valheista.
Kylläpä onkin näyttävän näköinen tämä Ville Tietäväisen Harvennus! Hiukan erilaiset väri- ja tyylivalinnat erottavat toisistaan tarinalinjat, joista yksi kulkee nykyajassa, toinen juutalaisten pyhien kirjoitusten väkivaltaisessa yhtenäistämistyössä 450-luvulla eaa ja kolmas Nooan arkinrakennuspuuhissa 2800 eaa. Harvennus lähtee liikkeelle arkistojen kätköihin hukkuneesta ikivanhasta käsikirjoituksesta, jossa vihjataan yhdestä rovioilta pelastetusta kääröstä, joka sisältää vanhemman version suuresta vedenpaisumustarinasta. Käsikirjoituksen vihjeiden avulla nuori seemiläisten kielten tutkija löytää tämän kätketyn papyruskäärön Ararat-vuoren luolasta. Käärö sisältää paitsi järisyttävän erilaisen vedenpaisumustarinan myös ikivanhan kirouksen, jota todellakin tulisi kunnioittaa. Nykyajan rahan tekoon ja tehostamisfantasioihin ihastuneella eetoksella on kuitenkin vaikeuksia kunnioittaa mitään, missä ei ole tarjolla välitöntä rahassa laskettavaa hyötyä..
Harvennus oli kaunista (ja kauheaa) katsella, ja tarinakin piti otteessaan. Vedenpaisumukselle Tietäväinen oli keksinyt huikean vaihtoehtoisen version, ja nykyaikaan suunnattu piikki oli varmasti hyvin ansaittu. Laatusarjakuvaa kaikin puolin.
En ole aiemmin lukenut Ville Tietäväiseltä mitään, mutta Iiro Küttnerin Puiden tarinoita -sarja valloitti minut aivan täysin vuonna 2018.
Harvennus kertoo siitä, mitä Nooan arkissa oikeasti tapahtui. Elke Greiss saa vihiä totuuden kertovasta kääröstä, joka aikanaan on säästynyt, kun juutalaisten historiaa on kirjoitettu uusiksi ja vanhoja kirjakääröä poltettu roviolla.
Eniten minua veti puoleensa teoksen kuvallinen kerronta. Tietäväisen tyyli on ihanan vahamainen ja karu, ja kirjaa on visuaalisesti ihana lukea. Itse tarina ei nyt niin mittavan kummoinen ollut, mutta ihan osuvaa ja hauskaa kritiikkiä mm. yliopistojen tulosvaatimuksille siitä löytyi. Hieman mysteeriksi jäi, miten Nooa ja eläimet lopuksi oikein pelastuivatkaan.
Ai että. Harvennus on vaikuttava taideteos, kuten kaikki Ville Tietäväisen ja Iiro Küttnerin yhteistyöt, jotka olen lukenut. Tarinan kerronta on kiehtovaa, ja Tietäväisen kuvat eläviä. Nykyaika, Tooran tarinoiden stilisointi (n. vuonna 450 eaa) ja Vanhan testamentin tarina vedenpaisumuksesta ja Nooan arkista (n. 2800 eaa) kietoutuvat kohtalokkaasti yhteen. Aikahyppely toimii ja tunnelma tiivistyy loppua kohti. Jännitystäkään ei tästä sarjakuvaromaanista puutu.
Mieleeni muistui Graig Thompsonin upea Habibi, joka myös sijoittuu Lähi-itään, kuten tietysti Nooan suuruudenhullu arkin varustuskin. Nykyajassa puolestaan humanististen tieteiden tutkija, Elke Greiss, tuntuu olevan yhtä epätoivoisessa tilanteessa kuin Nooa aikoinaan: kuinka taata rahoitus omalle hankkeelleen, jota harvat pitävät kovin järkevänä, saati tarpeellisena. Mitä tarinoita saa kertoa? Miten paljon myytiset tarinat ovat muovanneet ja muovaavat maailmankuvaamme edelleen?
Tämäpä vasta oli upea! Tietäväinen on taitava tekijä, mutta tässä tekninen taituruus tuntui menevän erityisen nätisti yksiin tarinan kanssa. Tästä pitäisi nähdä originaalit, todella vaikuttavia sivuja! Etenkin kirjan loppupuoliskolla kuvakerronta oli kaunista, ei sillä etteikö kannesta kanteen ollut mieletöntä kuvailoittelua mutta viimeiset sivut säväytti sanattomalla kerronnallaan. Tarinakin toimi, erittäin hyvin jopa. Tuntui että kertomukseen oli ympätty paljon tasoja, mutta yksikään niistä ei vaikuttanut päälleliimatulta vaan olivat hyvää nälvimistä milloin mihinkin suuntaan. Todella kiehtova teos, ei tästä oikein osaa huonoja puolia edes keksiä.
Raamatun kertomus Nooan arkista on ajatuksia herättävä. On ilmeistä, että Raamattuun kirjattu tarina ei sellaisenaan voi pitää paikkaansa, se on yksinkertaisesti mahdoton. Toisaalta tuntuisi luontevalta, että jotain todellisuuspohjaa tapahtumilla kuitenkin on, sen verran monessa mytologiassa vastaava vedenpaisumustarina esiintyy. Raamatun tarinakin on jokseenkin sama kuin Gilgameš-eepoksessa esiintyvä Utnapishtimin tarina, monia yksityiskohtia myöten.
Lähemmällä tarkastelulla on myös selvää, että Genesiksessä kuvattu Vedenpaisumus-tarina on itse asiassa kaksi eri kertomusta, jotka ovat nivoutuneet toisiinsa. 1. Mooseksen kirjan seitsemännen luvun 17. jakeessa kerrotaan vedenpaisumuksen tulevan 40 päiväksi maan päälle – mutta heti seitsemän jaetta myöhemmin sanotaan, että vedenpaisumus kesti 150 päivää. Samoin sanotaan ja yleisesti tiedetään, että kaikkia eläimiä oli arkissa yksi pari – mutta itse asiassa luvun alussa sanotaan, että uhrikelpoisia karjaeläimiä ja taivaan lintuja piti ottaa mukaan seitsemän paria.
Tätä epäselvyyttä on toki tutkittu. Gilgameš-eepokseen nojaava osuus on Jahvisti-lähteiden mukaista, Tooran vanhinta ainesta; toinen osuus taas on tuoreinta Tooraa, Pappiskirjan ainesta. Uusi testamentti tiedetään erinäisistä lähteistä rakennetuksi; samoin on Tooran laita.
Tästä pitkällisestä johdannosta päästään Iiro Küttnerin käsikirjoittamaan ja Ville Tietäväisen piirtämään Harvennus-sarjakuvaan. Se on peräisin ihmetyksestä tämän saman kysymyksen äärellä ja esittää yhden teorian siitä, mistä tässä kaikessa voisi olla kyse.
Sarjakuvan tapahtumat sijoittuvat kolmelle eri aikatasolle. Ensinnäkin on noin vuonna 2800 eaa. elänyt Nooa, joka saa Jumalalta (tarkalleen ottaen Jahven puolisolta Ašeralta, johon israelilaiset uskoivat ennen pakkosiirtolaisuuden aikaa) käskyn rakentaa arkki. Tehtävä on pyhä, mutta kuten kuka tahansa rakennusprojekteja tehnyt tietää, valtava työmaa tuo valtavan työmaan logistiset ongelmat. Rahoituksen järjestämisessä ja työmaalle tunkevissa eläintietäjissä on oma silmäniskunsa nykypäivän suuntaan.
Toiseksi on 450 eaa. Jerusalemin temppeliin sijoittuva kerros, jossa Esra saapuu Jerusalemiin Persian kuninkaan Artakserkseksen valtuutuksella jälleenrakentamaan temppeliä ja säätämään lakia. Esra vanhoja juutalaisten kirjakääröjä poltetaan roviolla, jotta saadaan raivattua tilaa uudelle, siistimmälle juutalaisten historialle. Tästä siivosta historiasta on poistettu turhat rönsyt ja harhaoppisuudet ja tuloksena on meidän tuntemamme Toora. Kaikkia kääröjä ei kuitenkaan saada kovasta yrityksestä huolimatta tuhottua.
Vuonna 2021 saksalainen kielitieteilijä Elke Greiss on päässyt tuhoamatta jääneen käärön jäljille. Araratvuorelta ei löydy arkkia, mutta löytyy käärö, josta paljastuu tuhansia vuosia vanha salaisuus, jolla voi olla suuri merkitys ihmiskunnalle. Jakso on paitsi kiehtovaa tutkimustyötä, myös tylyä piikittelyä yliopistot vallanneelle bisnesajattelulle – jonka hedelmiä tuntuu nykyään saavan lukea Aamulehdestäkin harva se päivä, ikävä kyllä. Jos totuuksia harvennettiin kovalla kädellä Esran aikana, Küttner ja Tietäväinen haluavat sanoa, että samaa tapahtuu kyllä tänäkin päivänä. Rinnastukset Nooan ajan ja nykyajan välillä ovat herkullisia.
Käsikirjoitus on kiehtova ja toteutuskin on upea. Se ei ole yllätys, onhan Tietäväinen merkittävä sarjakuvataiteilija. Tekniikaksi on valittu rasvaliitu, jota en ole juuri sarjakuvissa nähnyt käytettävän. Lopputulos on kiehtovan näköistä. Tietäväisen ihmishahmot ovat taitavasti kuvattuja ja ilmeikkäitä, ja kaikki puitteet ovat mietittyjä ja hyvin aseteltuja. Historian oppaaksi on saatu Helsingin yliopiston Vanhan testamentin eksegetiikan lehtori Kirsi Valkama. Tavoitteena on ollut realistinen historian kuvaus.
Ennen kaikkea Harvennus on todella jännittävä tarina. Sitä lukee mielenkiinnolla ja palaen halusta saada selville, mistä on kyse. Mukana on ripaus ihmettä ja loppu on sopivan monitulkintainen ja avoin mahdollisuuksille. Siinä sivussa Harvennus kommentoi purevalla satiirilla nykyaikaa ja ihmisluontoa. Eipä voi kuin ihailla tekijöiden osaamista!
Ville Tietäväisen ja Iiro Küttnerin "Harvennus" (WSOY, 2021) on komea sarjakuvaromaani, jossa saksalaisen yliopiston kielitieteilijä saa kumppaninsa kanssa käsiinsä ikivanhan kirjakäärön. Se paljastaa melkoisen salaisuuden. Mitenkäs se tarina Nooan arkista ja vedenpaisumuksesta oikein menikään...?
Kahdessa eri aikatasossa etenevässä sarjakuvassa sivallellaan kirpeästi myös yliopistomaailman suuntaan, jossa markkinavoimat puhuvat entistä kovemmalla äänellä, eikä seemiläisten kielten laitoksen harjoittamalla tutkimuksella ja muulla sellaisella ole enää sijaa majatalossa.
Lukiessa tulivat mieleen niin Dan Brown kuin Risto Isomäki, tosin pidin "Harvannuksesta" enemmän kuin edellämainittujen sankareiden teoksista.
Sarjakuvaromaani on komeasti kuvitettu. Kaipa tämän voisi omaankin hyllyyn hankkia, tosin sieltä puuttuu edelleen myös Ville Tietäväisen niin ikään upea Näkymättömät kädet.
Vaikuttavasti ja taidokkaasti kerrottu "totuus" Nooan arkista ja nasevaa kommentaaria yliopiston businessvetoisesta pöhinäkehityksestä. Vähän lisää kontekstointia jäin kaipaamaan.
Hieman vajaa neljä tähteä, mutta pyöristyy ylöspäin komean yrityksen takia. Taitavasti laadittu suuri tarina, joka kiertyy itsensä ympärille ja saa lukijankin pyörryksiin. Ihan kaikilta osin ei kuitenkaan täysosuma. Kun kysymys on näin korkeatasoisesta teoksesta, ne puutteet korostuvat turhankin paljon.
Odotin tältä aika paljon ja petyin. Pidän kirjan tyylistä todella paljon, kuvat olivat hienoja ja kuljettivat tarinaa eteenpäin. Itse tarina, vaikka pitikin sisällään mukavan twistin, oli aika tylsä ja mitäänsanomaton. Loppu oli todella ennalta-arvattava ja siirappinen.
Whoa. Eeppistä menoa. Juoni käynnistyy hitaasti, mutta viimeinen kolmannes on todella elokuvamaista. Hahmot ovat lähinnä tarinan välittäjiä. Tietäväisen piirrosjälki on todella persoonallista ja terävää, vaikka se ensivilkaisulla näyttää lyijykynäluonnoksilta. Tästä pitäisi tehdä leffa!
Jylhää kuvitusta, ihmisen ahneutta ja halua määritellä mikä on oikea tapa uskoa, markkinavoimia tieteen temppelissä. Mutta joku hiertää lukukokemuksessa.
Ihan ok, kuvitus ei juuri napannut, mutta tarina sinällään oli kiinnostava. Todellinen totuus vedenpaisumuksesta on ainakin aihepiiriltään jotain ihan muuta...
This entire review has been hidden because of spoilers.
Muutama yksityiskohta juonesta jäi tajuamatta – joko olin tyhmä tai sitten kertoja on taitavasti jättänyt tulkinnanvaraa. Hyvä tarina ja kaunis piirtojälki kaiken kaikkiaan.