What do you think?
Rate this book
Kafka valmistaa päivällistä – valitut novellit
Isoisoäidit unohtuvat juhlien ajaksi porstualle. Tuore äiti yrittää sisäistää elämässään tapahtuneen mullistuksen. Autokilpailussa voittavat hitaimmat ja kärsivällisimmät kuljettajat.
Lydia Davisin vähäeleiset ja kielellisesti ekonomiset novellit – jotkut vain muutaman virkkeen mittaisia – kuljettavat lukijan mustan huumorin saattelemana yllättäville ja paikoin surrealistisillekin poluille kohti ihmisyyden kummallisimpia ilmentymiä. Novellien aiheita lähestytään lähes kliinisellä selkeydellä ja järjellä, mutta henkilöhahmojen kautta lukijaa muistutetaan siitä, että elämä ja kieli ovat täynnä epäjärjestystä ja sekasortoa.
Kafka valmistaa päivällistä sisältää ennen suomentamattomia novelleja novellikokoelmista Break It Down (1986), Almost No Memory (1997), Samuel Johnson Is Indignant (2001), Varietes of Disturbance (2007) ja Can’t and Won’t (2014). Novellit on valinnut kirjan suomentaja Aki Salmela.
Lydia Davisin vähäeleiset ja kielellisesti ekonomiset novellit – jotkut vain muutaman virkkeen mittaisia – kuljettavat lukijan mustan huumorin saattelemana yllättäville ja paikoin surrealistisillekin poluille kohti ihmisyyden kummallisimpia ilmentymiä. Novellien aiheita lähestytään lähes kliinisellä selkeydellä ja järjellä, mutta henkilöhahmojen kautta lukijaa muistutetaan siitä, että elämä ja kieli ovat täynnä epäjärjestystä ja sekasortoa.
Kafka valmistaa päivällistä sisältää ennen suomentamattomia novelleja novellikokoelmista Break It Down (1986), Almost No Memory (1997), Samuel Johnson Is Indignant (2001), Varietes of Disturbance (2007) ja Can’t and Won’t (2014). Novellit on valinnut kirjan suomentaja Aki Salmela.
- GenresShort Stories
356 pages, Hardcover
Published August 30, 2021
12 people are currently reading
94 people want to read
About the author
Lydia Davis
352 books1,467 followersLydia Davis, acclaimed fiction writer and translator, is famous in literary circles for her extremely brief and brilliantly inventive short stories. In fall 2003 she received one of 25 MacArthur Foundation “Genius” awards. In granting the award the MacArthur Foundation praised Davis’s work for showing “how language itself can entertain, how all that what one word says, and leaves unsaid, can hold a reader’s interest. . . . Davis grants readers a glimpse of life’s previously invisible details, revealing new sources of philosophical insights and beauty.” In 2013 She was the winner of the Man Booker International prize.
Davis’s recent collection, “Varieties of Disturbance” (May 2007), was featured on the front cover of the “Los Angeles Times Book Review” and garnered a starred review from “Publishers Weekly.” Her “Samuel Johnson Is Indignant” (2001) was praised by “Elle” magazine for its “Highly intelligent, wildly entertaining stories, bound by visionary, philosophical, comic prose—part Gertrude Stein, part Simone Weil, and pure Lydia Davis.”
Davis is also a celebrated translator of French literature into English. The French government named her a Chevalier of the Order of Arts and Letters for her fiction and her distinguished translations of works by Maurice Blanchot, Pierre Jean Jouve, Michel Butor and others.
Davis recently published a new translation (the first in more than 80 years) of Marcel Proust’s masterpiece, “Swann’s Way” (2003), the first volume of Proust’s “In Search of Lost Time.” A story of childhood and sexual jealousy set in fin de siecle France, “Swann’s Way” is widely regarded as one of the most important literary works of the 20th century.
The “Sunday Telegraph” (London) called the new translation “A triumph [that] will bring this inexhaustible artwork to new audiences throughout the English-speaking world.” Writing for the “Irish Times,” Frank Wynne said, “What soars in this new version is the simplicity of language and fidelity to the cambers of Proust’s prose… Davis’ translation is magnificent, precise.”
Davis’s previous works include “Almost No Memory” (stories, 1997), “The End of the Story” (novel, 1995), “Break It Down” (stories, 1986), “Story and Other Stories” (1983), and “The Thirteenth Woman” (stories, 1976).
Grace Paley wrote of “Almost No Memory” that Lydia Davis is the kind of writer who “makes you say, ‘Oh, at last!’—brains, language, energy, a playfulness with form, and what appears to be a generous nature.” The collection was chosen as one of the “25 Favorite Books of 1997” by the “Voice Literary Supplement” and one of the “100 Best Books of 1997” by the “Los Angeles Times.”
Davis first received serious critical attention for her collection of stories, “Break It Down,” which was selected as a finalist for the PEN/Hemingway Award. The book’s positive critical reception helped Davis win a prestigious Whiting Writer’s Award in 1988.
She is the daughter of Robert Gorham Davis and Hope Hale Davis. From 1974 to 1978 Davis was married to Paul Auster, with whom she has a son, Daniel Auster. Davis is currently married to painter Alan Cote, with whom she has a son, Theo Cote. She is a professor of creative writing at University at Albany, SUNY.
Davis is considered hugely influential by a generation of writers including Jonathan Franzen, David Foster Wallace and Dave Eggers, who once wrote that she "blows the roof off of so many of our assumptions about what constitutes short fiction."
Davis’s recent collection, “Varieties of Disturbance” (May 2007), was featured on the front cover of the “Los Angeles Times Book Review” and garnered a starred review from “Publishers Weekly.” Her “Samuel Johnson Is Indignant” (2001) was praised by “Elle” magazine for its “Highly intelligent, wildly entertaining stories, bound by visionary, philosophical, comic prose—part Gertrude Stein, part Simone Weil, and pure Lydia Davis.”
Davis is also a celebrated translator of French literature into English. The French government named her a Chevalier of the Order of Arts and Letters for her fiction and her distinguished translations of works by Maurice Blanchot, Pierre Jean Jouve, Michel Butor and others.
Davis recently published a new translation (the first in more than 80 years) of Marcel Proust’s masterpiece, “Swann’s Way” (2003), the first volume of Proust’s “In Search of Lost Time.” A story of childhood and sexual jealousy set in fin de siecle France, “Swann’s Way” is widely regarded as one of the most important literary works of the 20th century.
The “Sunday Telegraph” (London) called the new translation “A triumph [that] will bring this inexhaustible artwork to new audiences throughout the English-speaking world.” Writing for the “Irish Times,” Frank Wynne said, “What soars in this new version is the simplicity of language and fidelity to the cambers of Proust’s prose… Davis’ translation is magnificent, precise.”
Davis’s previous works include “Almost No Memory” (stories, 1997), “The End of the Story” (novel, 1995), “Break It Down” (stories, 1986), “Story and Other Stories” (1983), and “The Thirteenth Woman” (stories, 1976).
Grace Paley wrote of “Almost No Memory” that Lydia Davis is the kind of writer who “makes you say, ‘Oh, at last!’—brains, language, energy, a playfulness with form, and what appears to be a generous nature.” The collection was chosen as one of the “25 Favorite Books of 1997” by the “Voice Literary Supplement” and one of the “100 Best Books of 1997” by the “Los Angeles Times.”
Davis first received serious critical attention for her collection of stories, “Break It Down,” which was selected as a finalist for the PEN/Hemingway Award. The book’s positive critical reception helped Davis win a prestigious Whiting Writer’s Award in 1988.
She is the daughter of Robert Gorham Davis and Hope Hale Davis. From 1974 to 1978 Davis was married to Paul Auster, with whom she has a son, Daniel Auster. Davis is currently married to painter Alan Cote, with whom she has a son, Theo Cote. She is a professor of creative writing at University at Albany, SUNY.
Davis is considered hugely influential by a generation of writers including Jonathan Franzen, David Foster Wallace and Dave Eggers, who once wrote that she "blows the roof off of so many of our assumptions about what constitutes short fiction."
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 7 of 7 reviews
Read
October 10, 2021Ajattelin ensin yhtä, mutta yhtä ajateltuani tulin ajatelleeksi toista ja jälkimmäinen olikin parempi ajattelu.
Siis: ensin ajattelin, että tämän kokoelman nimeksi on valittu Kafka valmistaa päivällistä, joka on toki yhden Lydia Davisin kertomuksen nimi, mutta jonka sen lisäksi voisi kuvitella omaavan erityisen kiinnostavuus- ja myynninedistämiselementin.
Kuvittele Kafka keittiössä. Niinpä.
Onhan veitset piilotettu huolella?
Tarkempi ajattelu paljastaa, että Kafka valmistamassa päivällistä on oivallisesti tiivistetty ilmaus sille, mitä Davisin kertomuksissa tapahtuu. Se tiivistää itseensä niiden sävyn ja suunnanmuutokset ja outouden tunteet. Voi tapahtua mitä vaan eli käydä juuri niin kuin voisi käydä, jos Kafkan päästäisi päivällisenvalmistuspuuhiin.
Itse asiassa, mistä luulen tietäväni, että Kafka ei oikeassa elämässään olisi ollut päivällisenvalmistamismiehiä. En mistään. Kyseessä on oma olettamukseni. Pidän siitä kiinni.
Lydia Davis (s. 1947) on arvostettu amerikkalainen kirjailija, josta kuitenkin toistaiseksi on Suomessa puhuttu varsin vähän laajemmissa kirjallisissa piireissä. Itse törmäsin Davisiin konkreettisesti ensimmäisen kerran, kun luin Lucia Berlinin teosta Siivoojan käsikirja, johon Davis on kirjoittanut esipuheen ja innostuin hänestä siinä määrin, että Berlinin kirjan jälkeen luin myös Davisin kokoelman Varieties of Disturbance.
Kafka valmistaa päivällistä on kokoelma Davisin kertomuksia ja myös osa teoksen Varieties of Disturbance tarinoista on päätynyt mukaan teokseen, jonka on suomentanut ja tekstit valikoinut runoilijanakin ansioitunut Aki Salmela. Jälkisanat kokoelmaan on kirjoittanut Harry Salmenniemi ja kuka muu muka tähän tehtävään olisikaan paremmin sopinut.
Huono juttu vaan siinä mielessä, että Salmenniemen jälkisanojen jälkeen on suht korkea kynnys sanoa Davisin teksteistä yhtään mitään, mutta kun nyt aloitin niin yritän myös lopettaa. Tämä teksti olkoon jälkisanojen jälkisanat tai paremminkin jälkiä jälkisanojen jäljistä.
Varieties of disturbances on jäänyt mieleeni surrealismia lähenevänä teoksena, mutta kun nyt luen siitä mukaan otettuja suomennoksia ei surrealismi ole ajatuksissani päällimmäisenä.
Hetkinen. Nyt taisin tulkita omaa vanhaa bloggaustani väärin. Ei kysymys ollutkaan surrealismista, vaan siitä surinasta, joka lähtee kärpäsestä, joka on Varieties of Disturbance -teoksen kannessa ja jonka vuoksi otsikoin kirjoitukseni "Surrrr! rrrr! - Lydia Davis: Varieties of Disturbance". Ja tässä välissä huomaan, että ajatukseni ovat ajautuneet Deborah Levyn kirjaan Uiden kotiin, jonka juurikin koin osiltaan surrealistiseksi romaaniksi tai ainakin niin, että löysin siitä André Bretonin taskusta karanneen (hyvällä tavalla) häiritsevää surinaa aiheuttaneen hyönteisen.
Davisin tekstit ovat useimmiten lyhyitä, joskus vain lauseen tai kahden mittaisia ja pisimmilläänkin vain muutaman sivun pituisia joitakin poikkeuksia lukuunottamatta.
Itse pidän eniten juuri hänen lyhyimmistä teksteistään, joiden ympärillä on hirmuinen maasto, joka kätkeytyy sivulla olevaan tyhjään tilaan.
Otan kohta esimerkin, mutta kirjoitan tähän nyt vielä vähän tekstiä, jotta pääsen kohtaan, jossa minun ei tarvitse enää kirjoittaa tuon kärpäskannen oikealle puolelle eli kohtaan, jossa voin alkaa kirjoittaa suoraan tämän kirjoituskentän vasemmasta reunasta.
No niin. Nyt ollaan oikeassa paikassa vasemmassa reunassa.
Salmenniemi kirjoittaa jälkisanoissa:
"Lyhytproosallaan Lydia Davis osoittaa, että riittävän tarkasti rajaamalla epäolennainen kääntyy olennaiseksi ja arkeen kätketty komiikka nousee esiin."
Siteerasin tämän Salmenniemen lauseen tähän, koska siihen tiivistyy olennaisimmat kokemukseni Davisin kertomusten äärellä. Erityisesti kokoelman alkupuolelta löytyy lukuisia esimerkkejä siitä, miten Davis lähtee liikkeelle jostakin sinänsä simppelistä (usein ihmisten välisestä) tilanteesta, jonka tarkastelu lähietäisyydeltä päätyy absurdeihin muotoihin, mutta samalla tulee paljastaneeksi jotain siitä vaikeasti tavoitettavasta hyhmästä, jota ihmisten välille on tapana pakkautua.
Lupasin edellä ottaa esimerkkejä Davisin lyhyistä teksteistä, mutta Salmenniemi pomppasi tuohon väliin, mutta palataanpa lyhyisiin.
Seuraavissa esimerkeissä ensimmäisellä rivillä on otsikko, jonka jälkeen seuraa varsinainen teksti.
Kodinhoidollinen huomio
Kaiken tämän lian alla
lattia on oikeasti tosi puhdas.
*
Kevään melankolia
Onneksi lehdet kasvavat isoiksi niin nopeasti.
Pian ne peittävät naapurin ja hänen huutavan lapsensa.
*
Kontingenssi (vs. Välttämättömyys) 2: lomalla
Hän voisi olla aviomieheni.
Mutta hän ei ole aviomieheni.
Hän on tuon naisen aviomies.
Ja siksi hän ottaa valokuvaa naisesta (ei minusta) kun nainen seisoo kukallisessa ranta-asussaan vanhan linnoituksen edessä.
Davisin tekstiä kohtaan tuntemani kiinnostus ei rajoitu siihen, mitä sivulta löytyy, vaan laajenee rajauksen ulkopuolelle. Siihen, mikä heijastuu tekstiin sen ulkopuolelta ja jonka vastaheijastuksena teksti toimii.
Davisin minimalismissa on jotakin rauhoittavaa. Lyhyt fragmentinomaiset tarinat pysäyttävät ja luovat tilan, josta käsin niitä voi tarkastella kaikessa rauhassa. Tuntuu vähän samalta kuin taidenäyttelyssä, jossa teoksia voi tutkiskella sekä lähietäisyydeltä että vähän kauempaa ja kun etäisyys muuttuu, muuttuu sen mukana muutakin.
Usein kuulee jonkun lausuvan, että hän kyllä haluaisi lukea, mutta siihen ei ole aikaa. Harmi, sillä vaikkapa ruuhkavuosia elävät vanhemmat saattaisivat löytää suurta lohtua edellä siteeratusta tekstistä nimeltä Kodinhoidollinen huomio.
Davisin taloudelliset tarinat saavat kysymään: miksi ampua koko lippaallinen tyhjäksi, kun yksikin kuti tekee tehtävänsä paremmin kuin hyvin.
Siis: ensin ajattelin, että tämän kokoelman nimeksi on valittu Kafka valmistaa päivällistä, joka on toki yhden Lydia Davisin kertomuksen nimi, mutta jonka sen lisäksi voisi kuvitella omaavan erityisen kiinnostavuus- ja myynninedistämiselementin.
Kuvittele Kafka keittiössä. Niinpä.
Onhan veitset piilotettu huolella?
Tarkempi ajattelu paljastaa, että Kafka valmistamassa päivällistä on oivallisesti tiivistetty ilmaus sille, mitä Davisin kertomuksissa tapahtuu. Se tiivistää itseensä niiden sävyn ja suunnanmuutokset ja outouden tunteet. Voi tapahtua mitä vaan eli käydä juuri niin kuin voisi käydä, jos Kafkan päästäisi päivällisenvalmistuspuuhiin.
Itse asiassa, mistä luulen tietäväni, että Kafka ei oikeassa elämässään olisi ollut päivällisenvalmistamismiehiä. En mistään. Kyseessä on oma olettamukseni. Pidän siitä kiinni.
Lydia Davis (s. 1947) on arvostettu amerikkalainen kirjailija, josta kuitenkin toistaiseksi on Suomessa puhuttu varsin vähän laajemmissa kirjallisissa piireissä. Itse törmäsin Davisiin konkreettisesti ensimmäisen kerran, kun luin Lucia Berlinin teosta Siivoojan käsikirja, johon Davis on kirjoittanut esipuheen ja innostuin hänestä siinä määrin, että Berlinin kirjan jälkeen luin myös Davisin kokoelman Varieties of Disturbance.
Kafka valmistaa päivällistä on kokoelma Davisin kertomuksia ja myös osa teoksen Varieties of Disturbance tarinoista on päätynyt mukaan teokseen, jonka on suomentanut ja tekstit valikoinut runoilijanakin ansioitunut Aki Salmela. Jälkisanat kokoelmaan on kirjoittanut Harry Salmenniemi ja kuka muu muka tähän tehtävään olisikaan paremmin sopinut.
Huono juttu vaan siinä mielessä, että Salmenniemen jälkisanojen jälkeen on suht korkea kynnys sanoa Davisin teksteistä yhtään mitään, mutta kun nyt aloitin niin yritän myös lopettaa. Tämä teksti olkoon jälkisanojen jälkisanat tai paremminkin jälkiä jälkisanojen jäljistä.
Varieties of disturbances on jäänyt mieleeni surrealismia lähenevänä teoksena, mutta kun nyt luen siitä mukaan otettuja suomennoksia ei surrealismi ole ajatuksissani päällimmäisenä.
Hetkinen. Nyt taisin tulkita omaa vanhaa bloggaustani väärin. Ei kysymys ollutkaan surrealismista, vaan siitä surinasta, joka lähtee kärpäsestä, joka on Varieties of Disturbance -teoksen kannessa ja jonka vuoksi otsikoin kirjoitukseni "Surrrr! rrrr! - Lydia Davis: Varieties of Disturbance". Ja tässä välissä huomaan, että ajatukseni ovat ajautuneet Deborah Levyn kirjaan Uiden kotiin, jonka juurikin koin osiltaan surrealistiseksi romaaniksi tai ainakin niin, että löysin siitä André Bretonin taskusta karanneen (hyvällä tavalla) häiritsevää surinaa aiheuttaneen hyönteisen.
Davisin tekstit ovat useimmiten lyhyitä, joskus vain lauseen tai kahden mittaisia ja pisimmilläänkin vain muutaman sivun pituisia joitakin poikkeuksia lukuunottamatta.
Itse pidän eniten juuri hänen lyhyimmistä teksteistään, joiden ympärillä on hirmuinen maasto, joka kätkeytyy sivulla olevaan tyhjään tilaan.
Otan kohta esimerkin, mutta kirjoitan tähän nyt vielä vähän tekstiä, jotta pääsen kohtaan, jossa minun ei tarvitse enää kirjoittaa tuon kärpäskannen oikealle puolelle eli kohtaan, jossa voin alkaa kirjoittaa suoraan tämän kirjoituskentän vasemmasta reunasta.
No niin. Nyt ollaan oikeassa paikassa vasemmassa reunassa.
Salmenniemi kirjoittaa jälkisanoissa:
"Lyhytproosallaan Lydia Davis osoittaa, että riittävän tarkasti rajaamalla epäolennainen kääntyy olennaiseksi ja arkeen kätketty komiikka nousee esiin."
Siteerasin tämän Salmenniemen lauseen tähän, koska siihen tiivistyy olennaisimmat kokemukseni Davisin kertomusten äärellä. Erityisesti kokoelman alkupuolelta löytyy lukuisia esimerkkejä siitä, miten Davis lähtee liikkeelle jostakin sinänsä simppelistä (usein ihmisten välisestä) tilanteesta, jonka tarkastelu lähietäisyydeltä päätyy absurdeihin muotoihin, mutta samalla tulee paljastaneeksi jotain siitä vaikeasti tavoitettavasta hyhmästä, jota ihmisten välille on tapana pakkautua.
Lupasin edellä ottaa esimerkkejä Davisin lyhyistä teksteistä, mutta Salmenniemi pomppasi tuohon väliin, mutta palataanpa lyhyisiin.
Seuraavissa esimerkeissä ensimmäisellä rivillä on otsikko, jonka jälkeen seuraa varsinainen teksti.
Kodinhoidollinen huomio
Kaiken tämän lian alla
lattia on oikeasti tosi puhdas.
*
Kevään melankolia
Onneksi lehdet kasvavat isoiksi niin nopeasti.
Pian ne peittävät naapurin ja hänen huutavan lapsensa.
*
Kontingenssi (vs. Välttämättömyys) 2: lomalla
Hän voisi olla aviomieheni.
Mutta hän ei ole aviomieheni.
Hän on tuon naisen aviomies.
Ja siksi hän ottaa valokuvaa naisesta (ei minusta) kun nainen seisoo kukallisessa ranta-asussaan vanhan linnoituksen edessä.
Davisin tekstiä kohtaan tuntemani kiinnostus ei rajoitu siihen, mitä sivulta löytyy, vaan laajenee rajauksen ulkopuolelle. Siihen, mikä heijastuu tekstiin sen ulkopuolelta ja jonka vastaheijastuksena teksti toimii.
Davisin minimalismissa on jotakin rauhoittavaa. Lyhyt fragmentinomaiset tarinat pysäyttävät ja luovat tilan, josta käsin niitä voi tarkastella kaikessa rauhassa. Tuntuu vähän samalta kuin taidenäyttelyssä, jossa teoksia voi tutkiskella sekä lähietäisyydeltä että vähän kauempaa ja kun etäisyys muuttuu, muuttuu sen mukana muutakin.
Usein kuulee jonkun lausuvan, että hän kyllä haluaisi lukea, mutta siihen ei ole aikaa. Harmi, sillä vaikkapa ruuhkavuosia elävät vanhemmat saattaisivat löytää suurta lohtua edellä siteeratusta tekstistä nimeltä Kodinhoidollinen huomio.
Davisin taloudelliset tarinat saavat kysymään: miksi ampua koko lippaallinen tyhjäksi, kun yksikin kuti tekee tehtävänsä paremmin kuin hyvin.
October 11, 2021
Kovasti kehuttu Kafka valmistaa päivällistä on valikoima Lydia Davisin runouden ja lyhytproosan välimaastossa keikkuvia tekstejä, jotka suomentaja Aki Salmela on valikoinut useista Davisin kokoelmista. Kirjan jälkisanoissa Harry Salmenkivi ylistää Lydia Davisia ja sanoo, etteivät "lyhyet tekstit silti jää latteiksi tai ohimeneviksi havainnoiksi". Mutta kun ne jäävät!
Minut tämä kokoelma jätti siis kylmäksi. Lyhyiden tekstien joukkoon mahtuu toki useampia oivaltavia ja nokkelia tekstejä, mutta myös aivan liikaa täysin yhdentekevää ja jopa turhauttavaa sanojen pyörittelyä ja tekstillä kikkailua.
Paikoin Davis onnistuu hienosti. "Valamiesvelvollisuus" on haastattelu, jossa kerrotaan kokemuksesta valamiehenä oikeudessa, mutta haastattelun kysymykset on jätetty pois tekstistä. "Minun on hyvä olla, mutta voisi olla vielä vähän paremmin" kuvaa hauskasti elämän pieniä harmeja. Nämä hyvät oivallukset olivat minulle kuitenkin selvästi vähemmistössä tässä kokoelmassa, enimmäkseen tekstit lähinnä jättivät ihmettelemään mitä kiinnostavaa tässä nyt oikein on.
Ehkä Davisin vähäeleisyys maistuu paremmin kirjailijoille ja muille tekstin parissa työskenteleville. Minulle Kafka valmistaa päivällistä päätyi valitettavasti vuoden tähän mennessä tympeimpien ja väkinäisimpien lukukokemusten joukkoon.
Minut tämä kokoelma jätti siis kylmäksi. Lyhyiden tekstien joukkoon mahtuu toki useampia oivaltavia ja nokkelia tekstejä, mutta myös aivan liikaa täysin yhdentekevää ja jopa turhauttavaa sanojen pyörittelyä ja tekstillä kikkailua.
Paikoin Davis onnistuu hienosti. "Valamiesvelvollisuus" on haastattelu, jossa kerrotaan kokemuksesta valamiehenä oikeudessa, mutta haastattelun kysymykset on jätetty pois tekstistä. "Minun on hyvä olla, mutta voisi olla vielä vähän paremmin" kuvaa hauskasti elämän pieniä harmeja. Nämä hyvät oivallukset olivat minulle kuitenkin selvästi vähemmistössä tässä kokoelmassa, enimmäkseen tekstit lähinnä jättivät ihmettelemään mitä kiinnostavaa tässä nyt oikein on.
Ehkä Davisin vähäeleisyys maistuu paremmin kirjailijoille ja muille tekstin parissa työskenteleville. Minulle Kafka valmistaa päivällistä päätyi valitettavasti vuoden tähän mennessä tympeimpien ja väkinäisimpien lukukokemusten joukkoon.
February 3, 2023
Parhaimmillaan sai sydämen läpättämään, pahimmillaan sai selaamaan sivuja eteenpäin, että paljonkos tätä olikaan vielä jäljellä. Itse olisin kuratoinut kokoelmaa tiukemmalla otteella - toisaalta, miksi ylipäänsä on tehty näin massiivinen yksi kokoelma, jota lukiessa iskee suvantouupumuksia?
Ehkäpä löytää tiensä kirjahyllystä takaisin yöpöydälle, kun tekee mieli hykerryttävän tarkkoja mikronovelleja.
Ehkäpä löytää tiensä kirjahyllystä takaisin yöpöydälle, kun tekee mieli hykerryttävän tarkkoja mikronovelleja.
June 24, 2024
3,75
Olen lukenut romaanien väleihin jäävissä suvannoissa, kirjoittamisen laaksoissa Raymond Carverin novelllikokoelmaa Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta (jonka nimeä rakastan rakastan rakastan). Carverin lisäksi olen lukenut Lucia Berliniä ja Lydia Davisin Kafka valmistaa päivällistä: Valitut novellit-kokoelmaa, jossa novellit usein lähetelevät lyhytproosaa, ovat joskus jopa vain rivin mittaisia.
Daviesin kokoelmassa on valikoima viidestä Daviesin novellikokoelmasta vuosilta 1986-2014, joten on mahdollista saada kattava kuva Daviesin tyylistä ja tavasta kirjoittaa havaintojaan, ja vaivatta voikin todeta, että ne ovat omalaatuisia, säännöttömiä, kapinallisia lajissaankin. Mustaa huumoria riittä ja henkilöhahmot aitoja, todellisia, ahneita, tyhperiä, pikkumaisia ja rakastettavia.
Daviesin novellikokoelma puhutteli minua kuitenkin vähemmän kuin olisin halunnut. Kokoelma on kovin kovin laaja ja olen lukenut sitä, niin kuin sanoin, väleissä, toisinaan, satunnaisesti mikä tavallaan sopii lajityyyppiin, lyhyisiin novelleihin ja lyhytproosaan, mutta luonnollisesti silloin kokonaisuuden tiiviys katoaa.
Olen lukenut romaanien väleihin jäävissä suvannoissa, kirjoittamisen laaksoissa Raymond Carverin novelllikokoelmaa Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta (jonka nimeä rakastan rakastan rakastan). Carverin lisäksi olen lukenut Lucia Berliniä ja Lydia Davisin Kafka valmistaa päivällistä: Valitut novellit-kokoelmaa, jossa novellit usein lähetelevät lyhytproosaa, ovat joskus jopa vain rivin mittaisia.
Daviesin kokoelmassa on valikoima viidestä Daviesin novellikokoelmasta vuosilta 1986-2014, joten on mahdollista saada kattava kuva Daviesin tyylistä ja tavasta kirjoittaa havaintojaan, ja vaivatta voikin todeta, että ne ovat omalaatuisia, säännöttömiä, kapinallisia lajissaankin. Mustaa huumoria riittä ja henkilöhahmot aitoja, todellisia, ahneita, tyhperiä, pikkumaisia ja rakastettavia.
Daviesin novellikokoelma puhutteli minua kuitenkin vähemmän kuin olisin halunnut. Kokoelma on kovin kovin laaja ja olen lukenut sitä, niin kuin sanoin, väleissä, toisinaan, satunnaisesti mikä tavallaan sopii lajityyyppiin, lyhyisiin novelleihin ja lyhytproosaan, mutta luonnollisesti silloin kokonaisuuden tiiviys katoaa.
January 23, 2022
Herkullinen kokoelma lyhytproosaa, paikoin myös runollista. Tekstejä pitää pohtia, niissä on logiikkaa ja niihin pitää pysähdellä. Ei nopeasti luettavaa. Erilaista mitä olen ehkä koskaan lukenut, ja hienosti avaa ihmissuhteita, kommunikoinnin vaikeutta, miten muut asemoituvat itseen ja myös toisin päin. Hieno kokoelma johon palaan!
February 11, 2023
Parhaimmillaan ensiluokkaisia novelleja, mutta jostain syystä tähän kokoelmaan on koottu peräti 5 Davisin novellikokoelmaa. Novelleja on siksi loputtoman tuntuinen määrä.
Suurin osa novelleista on alle sivun mittaisia ja aiheet vaihtelevat suuresti, joten millään ei pysty vaihtamaan jatkuvasti moodia ja keskittymään täysillä kaikkiin.
Pienemmissä erissä toimisi paljon paremmin!
Suurin osa novelleista on alle sivun mittaisia ja aiheet vaihtelevat suuresti, joten millään ei pysty vaihtamaan jatkuvasti moodia ja keskittymään täysillä kaikkiin.
Pienemmissä erissä toimisi paljon paremmin!
March 3, 2022
Novellikokoelmat ovat edelleen haastavia. Oli mielenkiintoista lukea, mutta kovin monta ei voinut lukea putkeen. Tällaisia pitäisi lukea analysoiden, mutta se on turhan raskasta.
Displaying 1 - 7 of 7 reviews