Kun nelivuotias Aada saa eräänä keväisenä päivänä leukemian, Riikan ja Markon pitäisi rynnätä syöpätaistoon liput liehuen. Heidän tulisi taistella yhtenä rintamana, lyödä julma vihollinen ja selviytyä sodasta voittajina.
Onko lehdistössä ja sosiaalisessa mediassa yhä uudelleen käsikirjoitettu Suuri Syöpäkertomus kuitenkaan koko totuus? Kuka oikeasti taistelee ja mitä vastaan? Voiko rakkaus todella parantaa?
Syöpäkortti on karu kasvutarina taakkojen jakamisen vaikeudesta.
Koskettava kertomus vaikeasta aiheesta, lapsen sairastumisesta ja äidistä joka antaa ainokaiselleen kaiken itsestään.
Erittäin realistisen tuntuinen kuvaus lapsiperheen arjesta syövän kanssa, mutta se ei mennyt kuvauksissaan koskaan överiksi, vaikka paljon vaikeita asioita käsiteltiin.
Taas tuli muistutettua itseään siitä, miksi on riski ottaa kirja suoraan kirjaston hyllyltä. En ollut koskaan kuullutkaan tästä teoksesta, mutta se sattui olemaan silmieni korkeudella palautushyllyssä, kun kävin perheen kirjoja palauttamassa. Aihe osui ja upposi, joten tämä lähti spontaanisti matkaan. Virhe! Kirjan alku oli täynnä asiavirheitä, joiden vuoksi meinasin lopettaa lukemisen ensimmäiselle sivulle. Eniten kuitenkin suututti se, että kirja levittää virheellistä tieto lasten sairaanhoidosta, mikä saattaa vaikuttaa vanhempien asenteeseen terveydenhuoltoa kohtaan. Kyllä vanhemmat pääsevät lasten teholle ja saavat olla mukana siihen asti että lapsi nukutetaan. Verikokeet otetaan kanyloinnin yhteydessä, turhaa pistelyä vältetään! Lapsia hoitava henkilökunta hoitaa vain lapsia, ovat siis tottuneita lapsiin. Ja ne tyhmät virheet? Lääkärit ovat lisensiaatteja, eivät maistereita. Ei ole olemassa yksityisiä terveysasemia. Ambulanssissa osataan kyllä hoitaa lapsen kuumetta soittamatta Meilahteen. Leukosyytit ja valkosolut ovat sama asia. Leukemia ei koskaan varmistu perusterveydenhuollon verikokeessa. Kukaan ei puhu onkologisista hätätapauksista ja vaikka puhuisi niin ei kyllä potilaan ja omaisten kuullen.
Niin tuttuja tunteita ja ajatuksia tässä kirjassa. On hiukan vaikea arvostella kirjaa kirjana, kun sen aihepiiri tulee itseä aivan liian lähelle. Ja toisaalta: voin sanoa omakohtaisesti, että tämä kirja on todellisuuden kuvausta. Vaikka se on romaani, se kuvaa silti hyvin sitä todellisuutta, johon leukemiaan sairastuneen lapsen vanhemmat putoavat. Se tässä kirjassa on myös hyvää, ettei siinä kuvata vain äidin tuntoja ja ajatuksia, vaan myös isä saa oman paikkansa tässä kirjassa.
Tärkeä kirja, ainakin itselleni. Ja luulenpa, että myös monelle, monelle muulle.
Seuraava. Paikoin ihan jees, mutta kirjan päällimmäinen viba on tendenssimäisyys. Että nyt kirjoitetaan Vaikuttava Erilainen Elämänmakuinen kertomus Elävästä Elämästä. Tässä ei ole eloa, mutta aviokriisi ja äitihaava senkin edestä.