What do you think?
Rate this book
Недопесок
Nedopjosok – tak okhotniki nazyvajut molodykh, eschjo ne vzroslykh pestsov. Pesets Napoleon Tretij zhivjot v kletke na zveroferme, gde vyraschivajut zhivotnykh na mekh. V luchshem sluchae ego zhizn prodlitsja, poka on smozhet davat plemennoe potomstvo. Nu a v khudshem stanet vorotnikom na chjom-nibud palto. Nelzja skazat, chto Napoleon eto osoznajot, no zhelanie svobody v njom nastolko silno, chto on sbegaet iz kletki. A potom i s fermy. Vot togda on uznajot, chto takoe golod. I edva ne prodajot svobodu za misku s edoj. "Nedopjosok" - odna iz luchshikh detskikh knig Jurija Kovalja i odna iz velikikh knig XX veka. Za illjustratsii k "Nedopjosku" khudozhnik Dmitrij Trubin stal laureatom konkursa "Iskusstvo knigi". Dlja mladshego shkolnogo vozrasta.
- GenresChildrens
160 pages, Hardcover
First published January 1, 1975
13 people want to read
About the author
Yuri Koval
65 books4 followersSame author as Юрий Коваль.
Koval is the author of several novels, novellas and collections of short stories and fairy-tales, both for children and adults. He has also written poems and songs.
He translated into Russian various children's writers and poets, including Rainis, Imants Ziedonis, Eduardas Mieželaitis, Spiridon Vangheli, Akhmedkhan Abu-Bakar, Michio Mado, Yoko Sano.
See: https://en.wikipedia.org/wiki/Yury_Io...
Koval is the author of several novels, novellas and collections of short stories and fairy-tales, both for children and adults. He has also written poems and songs.
He translated into Russian various children's writers and poets, including Rainis, Imants Ziedonis, Eduardas Mieželaitis, Spiridon Vangheli, Akhmedkhan Abu-Bakar, Michio Mado, Yoko Sano.
See: https://en.wikipedia.org/wiki/Yury_Io...
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 4 of 4 reviews
May 30, 2015
Lukuhaastetta varten oli keksittävä kirja, joka olisi pitänyt lukea koulussa, mutta jota en lukenut. Sellaisia muistin koulu-uraltani vain yhden: järkyttävän tylsältä tuntuneen Napakettu Napoleonin, joka on 1970-luvulla julkaistu lastenromaani. Siinä erikoisen hieno napakettu karkaa kettutarhasta ja pääsee lapsukaisten suojatiksi. Samalla pohditaan merkittäviä moraalikysymyksiä, kuten rehellisyyden ja epärehellisyyden oikeutusta.
Alaluokkien opettajamme pakkoluetutti romaanin meillä joko 2. tai 3. luokalla. Hän oli tavallaan perustellusti valinnut tämän ekologis-eettisen tarinan, jossa oli sekä söpö kuvitus että vauhdikasta takaa-ajoa, mutta kirja ei sopinut silloiseen kehitysvaiheeseemme. Vaikka luokkamme tykkäsi opettajan ääneen lukemista Uspenskin Fedja-setä-kirjoista ja muista neuvostoliittolaisista "lastenkirjoista" (lainausmerkit siksi, että kyseiset "lastenkirjat" ovat huomattavan poliittisia), tätä kirjaa kaikki inhosivat. Kirjan nimi jäi symboloimaan ikävää lukukokemusta, sellaista kirjallisuutta, mitä ei voi ymmärtää. Yläkoulussa ja vielä lukiossakin jotkut luokkalaiseni muistelivat, kuinka oli pakko lukea "sitä v***n Napakettu Napoleonia".
En eläissäni ole inhonnut montaakaan kirjaa, joten tähän kirjaan palaaminen oli erityisen valaisevaa. Miksi lukukokemus alaluokilta oli niin ankea ja miksi jätin osan kirjasta lukematta?
Ensinnäkin koko luokka juuri lukemaan oppineista jo sangen kehittyneisiin lukijoihin joutui lukemaan samaa kirjaa. Olin oppinut lukemaan 5-vuotiaana, ja Napoleonia kahlatessani 8- tai 9-vuotiaana luin ihan tolkuttomia määriä kirjoja. Silti en tainnut ymmärtää puoliakaan tästä romaanista, ja voin vain kuvitella, kuinka pihalla olivat ne, jotka hädin tuskin osasivat tavata. Kirjan kieli on nimittäin sen verran vanhanaikaista ja haastavaa, että lapsilukijoille se on kuin vierasta kieltä. Kerronnassa hypitään eläinten näkökulmasta ihmisiin ja luontokappaleisiin, ja esimerkiksi tähtikuviot esitetään persoonallisina, toimivina olentoina. Esimerkiksi tähtikuvio Orion metsästämässä Härkää (s. 23) hämmensi edelleen yhtä paljon kuin lapsena. Lukujen alussa kuvataan muuten konkreettista takaa-ajojuonta vertauskuvallisella, abstraktilla tasolla. Lisäksi venäläiskirjallisuuden tapaan teksti vilisee pitkiä, vaikeita ja alati muuntuvia nimiä.
Toiseksi neuvostoliittolainen toveriyhteiskunta oli täysin vieras meille 1990-luvun loppupuoliskon koululaisille. Kirjassa on paljon viittauksia pikku pioneereihin, työn sankaruuteen ynnä muuhun, mutta mitäpä me olisimme niistä tienneet. Lukeminen olisi vaatinut huolellista historiallista taustoitusta, jotta olisimme ymmärtäneet teoksen sisäistä maailmaa.
Kolmanneksi koin ihan suunnatonta epäonnistumisen tuskaa, kun yritin lukea tätä kirjaa koulussa. Luimme kirjaa urakalla eli periaatteessa omaan tahtiin, mutta opettaja kontrolloi lukemista kysymyksin ja tehtävin. Ärsyynnyin ja olin kateellinen, jos joku muu tiesi kirjasta jotain, mitä minä en muistanut tai ollut tajunnut. Kirjan sanomaa en silloin ymmärtänyt lainkaan. Mitä enemmän meni yli hilseen, sitä enemmän jätin lukematta ja keksin omasta päästäni.
Näin jälkikäteen luettuna Napakettu Napoleon Kolmas on oikein viehättävä ja opettavainen tarina. Kerronnassa riittää haastetta, ja merkitysten monissa kerroksissa on pohdittavaa useammallekin lukukerralle. Kielen ja tyylin kauneus ihastuttavat. Ennen kaikkea ilahduttaa terävä huumori ja yhteiskunnallinen kantaaottavuus. Ihan Uspenskin tasolle ei päästä, mutta kelpo luettavaa on tämä Kovalkin!
Alaluokkien opettajamme pakkoluetutti romaanin meillä joko 2. tai 3. luokalla. Hän oli tavallaan perustellusti valinnut tämän ekologis-eettisen tarinan, jossa oli sekä söpö kuvitus että vauhdikasta takaa-ajoa, mutta kirja ei sopinut silloiseen kehitysvaiheeseemme. Vaikka luokkamme tykkäsi opettajan ääneen lukemista Uspenskin Fedja-setä-kirjoista ja muista neuvostoliittolaisista "lastenkirjoista" (lainausmerkit siksi, että kyseiset "lastenkirjat" ovat huomattavan poliittisia), tätä kirjaa kaikki inhosivat. Kirjan nimi jäi symboloimaan ikävää lukukokemusta, sellaista kirjallisuutta, mitä ei voi ymmärtää. Yläkoulussa ja vielä lukiossakin jotkut luokkalaiseni muistelivat, kuinka oli pakko lukea "sitä v***n Napakettu Napoleonia".
En eläissäni ole inhonnut montaakaan kirjaa, joten tähän kirjaan palaaminen oli erityisen valaisevaa. Miksi lukukokemus alaluokilta oli niin ankea ja miksi jätin osan kirjasta lukematta?
Ensinnäkin koko luokka juuri lukemaan oppineista jo sangen kehittyneisiin lukijoihin joutui lukemaan samaa kirjaa. Olin oppinut lukemaan 5-vuotiaana, ja Napoleonia kahlatessani 8- tai 9-vuotiaana luin ihan tolkuttomia määriä kirjoja. Silti en tainnut ymmärtää puoliakaan tästä romaanista, ja voin vain kuvitella, kuinka pihalla olivat ne, jotka hädin tuskin osasivat tavata. Kirjan kieli on nimittäin sen verran vanhanaikaista ja haastavaa, että lapsilukijoille se on kuin vierasta kieltä. Kerronnassa hypitään eläinten näkökulmasta ihmisiin ja luontokappaleisiin, ja esimerkiksi tähtikuviot esitetään persoonallisina, toimivina olentoina. Esimerkiksi tähtikuvio Orion metsästämässä Härkää (s. 23) hämmensi edelleen yhtä paljon kuin lapsena. Lukujen alussa kuvataan muuten konkreettista takaa-ajojuonta vertauskuvallisella, abstraktilla tasolla. Lisäksi venäläiskirjallisuuden tapaan teksti vilisee pitkiä, vaikeita ja alati muuntuvia nimiä.
Toiseksi neuvostoliittolainen toveriyhteiskunta oli täysin vieras meille 1990-luvun loppupuoliskon koululaisille. Kirjassa on paljon viittauksia pikku pioneereihin, työn sankaruuteen ynnä muuhun, mutta mitäpä me olisimme niistä tienneet. Lukeminen olisi vaatinut huolellista historiallista taustoitusta, jotta olisimme ymmärtäneet teoksen sisäistä maailmaa.
Kolmanneksi koin ihan suunnatonta epäonnistumisen tuskaa, kun yritin lukea tätä kirjaa koulussa. Luimme kirjaa urakalla eli periaatteessa omaan tahtiin, mutta opettaja kontrolloi lukemista kysymyksin ja tehtävin. Ärsyynnyin ja olin kateellinen, jos joku muu tiesi kirjasta jotain, mitä minä en muistanut tai ollut tajunnut. Kirjan sanomaa en silloin ymmärtänyt lainkaan. Mitä enemmän meni yli hilseen, sitä enemmän jätin lukematta ja keksin omasta päästäni.
Näin jälkikäteen luettuna Napakettu Napoleon Kolmas on oikein viehättävä ja opettavainen tarina. Kerronnassa riittää haastetta, ja merkitysten monissa kerroksissa on pohdittavaa useammallekin lukukerralle. Kielen ja tyylin kauneus ihastuttavat. Ennen kaikkea ilahduttaa terävä huumori ja yhteiskunnallinen kantaaottavuus. Ihan Uspenskin tasolle ei päästä, mutta kelpo luettavaa on tämä Kovalkin!
March 27, 2019
"Yury Koval’s novel Nedopesok (1979) about a young arctic fox that escapes from the fur farm and with the help of children heads for freedom, could be read as an allegory of an individual’s struggle for freedom. The famous Russian poet Bela Akhmadulina recognized her own fate in the narration and after reading the book exclaimed: “Nedopesok – its me!”. "
Platinum foxes aren't really arctic foxes, but a color variant of the common red fox. I didn't know this. I thought all fur foxes are arctic foxes.
I like the unassuming writing style. It's also very Russian.
Platinum foxes aren't really arctic foxes, but a color variant of the common red fox. I didn't know this. I thought all fur foxes are arctic foxes.
I like the unassuming writing style. It's also very Russian.
October 30, 2024
Autoram ir humora izjūta. Humors, ko vislabāk sapratīs cilvēki, kas pieredzējuši padomju laikus. Bet mazie lasītāji varēs just līdzi lapsēna piedzīvojumiem, kas aprakstīti ļoti meistarīgi. Šķiet autoram dzīvnieki ir tuvi.
February 9, 2017
I read this because Koval is one of my boyfriend's favourite writers and I decided to give it a go. 3 stars feels like a bad rating, but I really did enjoy it. The style is interesting, but I have to say I don't care much for this kind of humour (dunno why, it doesn't irk me but it wasn't great either).
I would've liked it more if there had been more about the dog than about the people... I'm a sucker for animal stories and the beginning following Napoleon and his yearning for the North Pole was perfect, but then the majority of the story was just about the village... which wasn't bad, but I would have gladly read Napoleon's whole journey to the North Pole.
I would've liked it more if there had been more about the dog than about the people... I'm a sucker for animal stories and the beginning following Napoleon and his yearning for the North Pole was perfect, but then the majority of the story was just about the village... which wasn't bad, but I would have gladly read Napoleon's whole journey to the North Pole.
Displaying 1 - 4 of 4 reviews