Syrjäinen provinssi nousee kapinaan dramaattisessa kelttiläisfantasiassa.
”Sinulla ei ole voimaa suojella rakkaitasi eikä valtaa säästää heitä kivulta.” Loinnir Valonlaulun julma ennustus tuntuu käyvän toteen, kun nuori Elbren-neito kaapataan. Valonlaulun tyttären Rowenan näyssä taas käärme luikertelee Savusälvän valtaistuimelle ja liekehtivä tähti putoaa maakunnan pohjoisrajalle. Kuinka savusälpäläisten käy, kun Vaskenrajan Sigge huudetaan Karhukuninkaaksi ja merentakaisen emämaan joukot marssivat kapinalliseen provinssiin?
Unennäkijä päättää Katinka Sarjanojan eeppisen, kelttiläishenkisen fantasiatrilogian.
Henkilöt ja paikat ovat muodostuneet sarjan myötä niin rakkaiksi ja läheisiksi, että tuntuu uskomattomalta etten enää voi seuratat heidän elämäänsä sukupolvesta toiseen.
Valtaa, pelkoa, monimutkainen sukutarina, taistelua ja kiintymystä. Rikas maailma, hengästyttävän paljon tärkeitä henkilöitä, hevosia, yllätyksiä ja ylhäistä menoa.
Hyvä kirja. Kaiketi. Ongelma on, että tämä ei toimi itsenäisenä kirjana irrallaan edellisistä osista. Olen jopa lukenut ne, mutta siitä on sen verran aikaa, että mutkikas tieto suvuista ja henkilöistä oli karannut muististani. Suosittelen tätä sarjaa luettavaksi kaikki kirjat lyhyen ajan sisällä toisistaan. Silloin juonesta saa varmasti eniten irti ja kiintymys hahmoihin kantaa paremmin.
Tällaisena multa kesti yllättävän kauan lukea kirja ottaen huomioon, kuinka lyhyt se on JA kuinka kiintynyt olin sarjan edellisiin osiin. Tarina jää mun mielessä jotenkin kesken, roikkumaan ilmaan. Tätä maailmaa olisi kiva lukea lisää.
Sainpas viimein tämän trilogian päätökseen! Unennäkijä jatkaa totuttua linjaa perhetarinana - en enää yrittänyt edes pysyä perillä kaikista uusista lapsista, joita tässä esiteltiin. Asiaa vaikeuttaa myös se, että perinteisesti lapsille annetaan suvusta polveutuva nimi, joten et voi koskaan olla varma kenestä Etainista tai Marrecista puhutaan. Saati sitten kutsumanimet, jotka ovat aina jotain "korpinturma" tai "korpinlaulu". Kiitos kirjailijalle hahmoluettelosta, sitä piti useampaankin otteeseen vilkaista!
Trilogian päätökseen mahtui monenlaisia tunteita ja suuri saaga tapahtumia, mutta myös pitkiä jaksoja, joissa ei tuntunut tapahtuvan yhtään mitään.
Kirjasarja nosti odotuksia ja sisälsi vahvoja hetkiä, vaikka ei aivan onnistunut kirkastamaan tarinan ydintä ja hahmojen roolia kokonaisuuden kannalta.
Plussaa edelleen nopealukuisuudesta, sopivan lyhyistä toimintakohtauksista, siellä täällä yllättämään onnistuneista käänteistä ja romantiikannälän tyydyttämisestä.
Miinusta tempoilevasta suhtautumisesta naisten ja sorrettujen rooliin, sekä siitä, että sarja yritti olla enemmän, kuin mitä sen olisi tarvinnut ehkä olla.
Osittain oli varmasti oma vika, että olin antanut tauon toisen ja kolmannen osan välillä kasvaa viiden vuoden mittaiseksi, mutta vähän kylmäksi tämä jätti. Henkilöitä on valtava määrä, ja heidän suhteissaan ja taustoissaan oli hankala pysyä kartalla (vaikka alun henkilöluettelo olikin hyvä apu, siitä kiitos! Toisaalta sukupuukin olisi ollut tarpeellinen lisä...). Tässä oli myös samaa ongelmaa kuin muistelen ainakin ensimmäisessä osassa olleen: suuretkin ongelmat ratkeavat vähän turhan helposti. Jotkut juonenkäänteet tuntuvat tulevan ilman sen suurempia pohjustuksia, mutta tämä saattaa jossain määrin johtua myös siitä, etten oikein muistanut, mihin edellisessä osassa jäätiin.
Sarjanojan vahvuus on mielestäni arjen kuvaamisessa, ja niistä osuuksista pidinkin kaikkein eniten. Jos olisin muistanut hahmot paremmin, heidän kohtalonsa olisivat ehkä liikuttaneet enemmän, mutta ihan kiinnostuneena niitä nytkin luin. Kirjailijalla on myös taito kirjoittaa koukuttavasti: sivut kääntyilivät nopeaan tahtiin ja sata sivua tuli luettua ihan hupsis vain!