Outi Heiskanen – taiteilija kuin shamaani on kirja rakastetusta ja aina yllättävästä taiteilijasta Outi Heiskasesta (s. 1937), joka mursi, muutti ja loi uusiksi taiteen, mutta myös naisen elämän yleisesti hyväksyttyjä normeja. Hänet tunnetaan häkellyttävistä performansseistaan ja suurista installaatioistaan, parhaiten kuitenkin herkistä alkukuvien kaltaisista grafiikanvedoksistaan, joiden miltei maaginen maailma ei jätä ketään välinpitämättömäksi.
Outi oli taiteilija 1900-luvun vielä varsin mieskeskeisessä taidemaailmassa, mutta kieltäytyi uhrin roolista eikä suostunut olemaan kenenkään varjossa. Päinvastoin. Hän halusi olla ja oli esillä, piti valtavasti näyttelyitä ja antoi satoja haastatteluja. Julkisuus rakasti häntä ja Outi rakasti julkisuutta. Hän erottui ja loisti taidemaailmassa kirkkaana tähtenä. Taiteen sisäiset konventiot eivät pidätelleet häntä, vaan rajojen rikkominen ja toisaalta uuden luominen sekä yllätyksellisyys olivat hänen taiteentekemisensä perusta.
Outi ei tyytynyt myöskään naiselle osoitettuihin elämäntapanormeihin. Parisuhteissa hänen roolinsa muistutti enemmän perinteistä miehen roolia kuin puolisolleen ja perheelleen uhrautuvaa vaimoa tai äitiä. Silti sukupuoleen, seksuaalisuuteen, naiseuteen ja äitiyteen kytkeytyneet asiat vaikuttivat vahvasti häneen ja myös haavoittivat pahasti. Useissa teoksissaan hän tutkii elämän haurautta ja rikkimenemistä olematta kuitenkaan koskaan julistaja.
Todella mielenkiintoinen kirja todella mielenkiintoisesta ihmisestä ja taiteilijasta! Nyt tekee mieli mennä Ateneumiin katsomaan Heiskasen näyttely uudestaan 👌🏼
I’ve never related to an artist or famous figure the way that i did to Outi. I felt like i was really able to understand her through shared experiences even when the writer of the book didn’t quite get what Outi was on about. It’s nice. She was a complicated person and an outstanding artist. She makes me want to be an artist.
I read this for a school project but it really touched me and made me so emotional and inspired. The author did an amazing job, I feel like i was able to get to know Outi in such a vulnerable and honest way and I’ve never met her. I can’t stop thinking about her art, her life and qoutes from her in this book. Amazing.
Taidehistorioitsija, museonjohtaja Tuula Karjalainen tuntee kirjansa kohteen paitsi oman työnsä kautta, myös graafikko Outi Heiskasen ystävänä. Työteliäs taiteilija uudisti taidegrafiikan, toi performanssin suuren yleisön tietoisuuteen, samoin installaatiotaiteen. Heiskanen oli taide-elämän tähti vuosikymmenien ajan, tunnettu myös ulkomailla. Hän rakasti kuhinaa ympärillään eikä kieltäytynyt haastatteluista ja julkisuudesta. Karjalaisen kirja kertoo poikkeuksellisesta ja rohkeasta elämästä läheltä nähtynä. Yksi parhaita kohtia kirjassa on naisten yhteisen Tiibetin matkan kuvaus. Heiskasen taiteilijuus, ajatusmaailma, henkisyys ja huumori tuskin voisivat paremmin välittyä kuin tässä elämäkerrassa.
2 tähteä tuntuu vähän epäreilulta, mutta kirja oli niin huonosti oikoluettu (tai oliko ollenkaan...?) että ärsytti. Myös Outi Heiskanen henkilönä vaikutti raivostuttavalta, eikä kirjailija, Outin pitkäaikainen ystävä, juuri kritisoinut häntä. Heiskasen perheestä olisin halunnut lukea paljon enemmän, mutta voihan olla etteivät he halunneet tuoda kirjassa omaa näkökulmaansa esiin. Matka Tiibetiin oli mielenkiintoisin osuus.
Upea Heis! Harmi, että elämäkerta oli tosi poukkoileva. Olisi ehkä kaivannut tarkempaa kustannustoimittamista. Monipuolisesta Outo Heiskasesta oli silti kiinnostavaa lukea.
Loistavan taiteilijan elämäkerta. Teksti olisi tarvinnut hiukan tiivistämistä, toistoa oli aika paljon, joka hiukan rasitti lukukokemusta. Kirjoittaja kuului Heiskasen lähiystäviin, mikä ehkä oli tuonut tekstin rivienväliin paikoin myös hiukan kitkerää sävyä.