Jari Isometsän elämäkerta kertoo, kuinka vilkas ja iloluontoinen Isomettän poika huhki itsensä hiihdon huipulle, mokasi pahasti koko Suomen edessä ja kokosi elämänsä palaset uudelleen.
Ensimmäistä kertaa saamme lukea Jari ”Karpaasi” Isometsän koko tarinan niin ladulla kuin sen ulkopuolellakin. Pääsemme tutustumaan vilkkaan poikaviikarin elämään Alatornion Korpijärven kylässä, jossa Jari kasvaa ilman nykyajan mukavuuksia mutta ei koskaan tekemisen puutteesta kärsien. Näemme, millaista hiihto oli aikana, kun palkinnoksi kisoista saatiin äidille tiskikone. Tutustumme Isometsän harjoitteluohjelmaan, joka hirvittää häntä itseäänkin nykyään. Pääsemme ladulle päihittämään Torgny Mogrenia ja nousemaan maailman huipulle. Mutta kävelemme myös Jarin kanssa kertomaan mitalien jakoa odottaville omaisille dopingkärystä, ja miettimään, miten tästä eteenpäin. Sillä eteenpäin on mentävä, jo oman perheenkin takia.
Isometsän elämäkerrassa pääsevät Jarin lisäksi ääneen läheiset: äiti, veli, Johanna-vaimo sekä lapset.
Jari Isometsä (s. 1968) on voittanut kolme olympiamitalia, neljä MM-mitalia ja 13 SM-kultaa. Lahden MM-kisoissa 2001 hän jäi kiinni kielletyn menetelmän käytöstä. Nykyään Isometsä toimii päällikkönä ekologisia rakennuseristeitä tekevässä Ekovillassa. Isometsällä on kaksi lasta pitkäaikaisen puolisonsa kanssa.
Sanotaan paras ensin Isometsän kirjasta. Lapsuusaikojen kuvaus ja kasvu Kantojärveltä ja vaatimattomasta suurperheestä on hyvinkin lukemisen väärti. Ja jos haluaa tietää millainen persoona Isometsä on, se kyllä selviää jos jaksaa kahlata kirjan läpi. Lyhyesti sanottuna Isometsä on positiivinen velmu selviytyjä. Luonteeltaan jokseenkin täysi vastakohta synkän vakavalle Mika Myllylälle.
Soili Pohjalainen on pitänyt nauhuria auki ja Jari on kertonut mitä muistaa urastaan. Ja paljonhan Jari muistaa. Kronologisesti vuosi vuodelta läpikäytävän hiihtouran kuvaus on kyllä puuduttavaa luettavaa, vaikka on siellä hauskoja helmiäkin joukossa. Paras oli minusta Tukholman keskustan sprinttikisojen lähtö kuningas Kaarle Kustaan toimiessa lähettäjänä. Isometsä oli nyökännyt lähtölupaa odottaessaan kuninkaanlinnan suuntaan ja kysynyt "bor du här". Kuningas oli myöntänyt, että täällä joutuu asumaan.
Kun kirjoittaja purkaa nauhalta kuulemaansa muistivirtaa tekstiksi mukaan on tullut myös lukuisa määrä spontaaneja kirosanoja, jotka eivät näytä luettuna yhtä hyvältä kuin ehkä puheessa kuulostavat. Pahempaa on, että Pohjalainen ei tunnu tietävän urheilusta paljoakaan ja niin Isometsän tajunnanvirta valuu vuolaana ja kritiikittä kirjaan. Yllättävää on, että Isometsä kuvaa pitkään hiihtäjien ryyppäämisiä, Myllylän ongelmahan oli hyvin tunnettu, mutta tuntuu viina maistuneen niin Isometsälle kuin Dählielle, Ulvangille ja Kirvesniemelle. Mutta jakson lopuksi saamme kuulla, että ei Jari juuri juonutkaan, oli vain mukana. Ei olisi ollut liikaa vaadittu jos edes tässä kohtaa kirjoittaja olisi tehnyt selventävän kysymyksen, miten tämä nyt oikein oli.
Isometsän muisti pelaa hyvin kunnes tullaan hiihdon harmaalle alueelle ja Lahden 2001 katastrofiin. Siitä ei tässä kannata enempää puhista. Kun ei halua kertoa koko totuutta, niin ei sitten. Mutta Isometsälle on nostettava hattua selviytymistarinasta Lahden jälkeen. Mies on yritteliäs ja ennakkoluuloton ja on tehnyt mitä työtä milloinkin. Hienoa, että hän on onnistunut perheen ja lasten kanssa. Kirjan lopussa on kymmeniä sivuja aivan tyhjää jorinaa Jarin ajatuksista siitä sun tästä. Mutta kirjan fokus on hajallaan jo ennen tätä pitkitettyä loppua. Kaksi tähteä korkeintaan nauhat purkaneelle kirjoittajalle, mutta kolme lapsuuskuvauksesta ja Jarin selviytyjäpersoonalle.
Aineksia hyväksikin kirjaksi ja kivasti Jarin ajattelua, eikä vain historiikkia. Lahden tapahtumat olisi voinut käsitellä paremmin: kirja oli muuten avoin ja yksityiskohtainen, mutta Lahden tapahtumiin liittyen iski täydellinen muistikatkos ja/tai täydellinen tietämättömyys. Arvostan silti, että Jari halusi kirjan julkaista, eikä täysin sivuuttanut hankalaa asiaa.