Ismo Alanko - Elämäkerta

by Katja Kettu

"En ymmärrä elämää, rakastan sitä." - Ismo Alanko

Katja Kettu on kasvanut Ismo Alangon musiikin säestyksellä. Ketun ja Alangon kohtaamisista syntyi tämä ainutkertainen elämäkerta.

Ismo Alanko on sanoittanut ja maalannut säveliksi suomalaisen mielenmaiseman. Se on 40 vuotta elämästä vienyt suurtyö, josta ei puutu verta, hikeä tai kyyneliä – eikä nauruakaan.

Kun tähän lisätään vielä elämän 20 ensimmäistä vuotta, saadaan tulokseksi fresko, jonka tarjoaa lukijalle palkittu ja kansainvälisesti arvostettu kirjailija Katja Kettu.

Niin kuin levyillä ja lavoilla, on kirjassakin omien sanojensa paras tulkki Ismo itse. Heti kuulijan tai lukijan jälkeen.

Genres: Music, Nonfiction, Biography

543 pages, Hardcover

First published October 26, 2021

Reviews

[Inka Partanen]

Olen Alangon fani jo jostain 90-luvun alusta lähtien - eka omilla rahoilla ostettu CD oli Alangon ja sitä ennen kuluivat levysoittimessa veljen Hassisen Koneet. Odotukset elämäkerralle olivat siis kovat. Tämä oli kuitenkin kirjana melkoinen pettymys. Tuntui kuin Kettu olisi kerännyt röykkiöittäin haastattelumuistiinpanoja, purkanut ne paperille ja järjestänyt jonoon eikä sitten juuri muuta. Kerronta oli välillä piinallisenkin yksityiskohtaista ja silti - tai siksi? - varsinainen taiteilijan persoona jäi rakentumatta. Tapahtumat eivät saaneet luonnetta ja fiilistä sytytettyä, eikä kerronta ollut edes kirjallisesti kovin kummoista vaikka Ketulla olisi osaamista vaikka mihin.

[Olli-Pekka]

Alanko ei ole halunnut avata ajatuksiaan musiikin ja runouden takaa ennen tätä kirjaa. Perusteluna on ollut, ettei hän ole halunnut ”tuhota” kuulijoiden omia tulkintoja lyriikasta. Olen todella iloinen, että biisejä on nyt avattu. Omat tulkintani säilyvät ja niiden rinnalla on Ismon kertomukset. Monen monta laulua sai aivan uuden elämän.

Mutta ennen kaikkea Katja Ketun kirja avasi ajattelemaan musiikkia uudella tavalla - Alangon tavalla. Siinä maailmassa musiikki on kuvia, maalauksia, elokuvia, teatteria, värejä, tunteita… Sävel ja sana on vain pieni osa taidetta, kun Alanko maalaa musiikkia pensselillään jollaista ei ole muilla. Sanoisin, että Alanko tuottaa musiikkiaan kuin impressionisti. Kuvat ovat selkeitä ja silti tulkinnanvaraa on reilusti.

Yhden, tai kaksi editointikierrosta teksti olisi vaatinut, että turhasta toistosta olisi päästy. Isoin puute kirjassa oli kuitenkin mielestäni sen otsikointi. Kyse ei ole kovinkaan tarkasta henkilökuvasta tai elämäkerrasta. Elämäkerta-nimen sijaan otsikko voisi olla vaikka ”Ismo Alanko puhuu taiteesta”.

[Pekka Vantola]

Alku ja loppu erinomaisia. Keskivaiheilla eli 90- ja 00-luvulla ylimalkaisempaa pyörittelyä - vai oliko niin ettei tuosta ajanjaksosta voinut irrotella intiimimmin?
Biiseistä-osioista voi saada enemmän irti jos tuntee koko Alangon tuotannon läpikotaisesti. Noihin voisi olla kiva palata kuunnellen kunkin albumin siinä samalla.
Mielestäni kirja oli parempi kuin julkiset kirja-arvostelut siitä.

[Elina Mäkitalo]

Alangon musiikki on aina iskenyt, tai siitä lähtien kun hänet löysin. Olin erittäin innostunut kirjasta, kun näin että tällainen on ilmestynyt mutta toisaalta hieman petyin kun näin kuka kirjoittajana on ollut. En ole Ketun kirjoista pitänyt joten hieman ristiriitaisin ajatuksin lähdin kirjaa lukemaan. Aiheena Alanko on mitä parhain ja tällaisena niin sanottuna fanina kiinnosti hänen elämänsä. Se tässä kai eniten harmittikin kun sitä elämää oli avattu todella vähän vaikka se olisi ollut kiinnostavinta. Suurin osa kirjasta oli analyysiä tai siihen sivuavaa biiseistä. Ymmärrän, että monet sitä toivovat mutta minulle itselle on tärkeää, että saan itse kokea biisit siten kuin ne olen kokenut eikä niitä tarvisi avata minulle. Haluan löytää biiseistä sen mitä itse löydän, enkä tarvitse valmiiksi pureskeltuja kertomuksia biisien synnylle. Minulle ne ovat jotain, jotakin toiselle jotakin muuta ja kirjoittaja on voinut ajatella aivan jotakin kolmatta asiaa. Toki noita avaamisia ja biisien syntymisiä oli ihan mukava lukea, mutta suurimmaksi osaksi niitä ei edes ollut avattu - ja Alanko itsekin sen sanoi, ettei niitä kannattaisi lähteä avaamaan. Että annetaan kaikkien tehdä omat johtopäätökset niistä. Ehkä niitä olisi voinut olla vähemmän. Vaikka Alangolle itselleen tärkeimmät, tai ne suosituimmat. Toki lauluja on hänen urallaan ilmestynyt useita, varmasti on ollut vaikea päättää mitkä käsitellään. Mutta enemmän olisi n toivonut juuri elämää, muutakin kuin sitä ryyppäämistä, josta puhuttiinkin sitten ihan koko ajan. Vaikka se olikin iso osa, mutta varmasti oli paljon muutakin. Parasta antia kirjassa olivat juuri nämä kohdat. Itse aiheesta ja sen mielenkiinnosta tuli pari tähteä lisää, itse kirja olisi tullut vain yksi tähti. Kirjassa oli runsaasti toistoa, toistoa ja toistoa ja se hyppi edes takaisin. Sanottiin asioita melkein samoin sanoin kun aikaisemmin tekstissä. Oliko jäänyt joku editointivaihe tekemättä, tiedä sitten. Myös tuo hyppiminen oli huonoa, varsinkin kun oli päätetty ensin kirjoittaa aikajärjestyksessä - en pidä siitä, että sitten siitä poiketaan. Eri asia jos on jo alkujaan tehty päätös kirjoittaa jotenkin muuten. Vaikka itse kyllä pidän enemmän tällaisissa elämänkerroissa juuri tuota lapsuudesta aikuisuuteen- tyyliä parempana. Harmittaa, koska aihe kiinnosti suunnattomasti niin sitten teksti oli näin huonoa.

[Anneli Renfors]

Aika kattava ja mittava elämäkerta Ismo Alangosta. Olisiko liian pitkä ja liian yksityiskohtainen? Kirjassa keskitytään musiikkiin ja Ismoon ihmisenä. Siitä kiitos. Ismo on ainakin ollut rehellinen. Vähemmän kerrotaan läheisistä ihmissuhteista, toki niistäkin vähän. Miinusta huonosta ladonnasta: tekstejä päällekkäin, kirjaimia puuttuu - jopa sanoja puuttuu. Faktoja olisi ehkä pitänyt tarkistaa: 'Varrella virran' ei todellakaan ole Dannyn biisi!

[Jenni Hoteila]

Tämähän oli. Ei kaikkein helpoin luettava, mutta miten olisi voinut ollakaan. Ja olisinko halunnut sen olevankaan. Onneksi kirja löytyy omasta hyllystä, koska yhdellä lukemalla ei voi kaikkea ymmärtää jos ikinä.

Oikoluku on ainoa asia, mikä on kirjassa jäänyt kesken. Alussa se suorastaan häiritsi kun vasta opetteli pääsemään tekstin tempoon kiinni, lopussa enää satunnaisesti harmitti.

Mutta kyllähän oli aivan mahtavaa päästä kuulemaan Ismon ajatuksia, kiitos kirjoittajalle ja Ismolle yhteisestä matkastanne ja sen kansien väliin saattamisesta! Erityisesti arvostan, miten kirjassa on pidetty Ismon puhetyyli. Mies kun on juuri se mikä on niin suottapa sitä jonkun muun suulla pistää puhumaan.

P.s. Talkkaribasso tuli kirjassa hyvin selitettyä terminä, mutta pomppuhevi oli jotain niin virnistyttävän uutta, että sitä pitää maistella ja naureskella vielä tovi.

[Juhani Valkama]

Onhan tämä kirjana käsittämätön epäonnistuminen, täysi muotopuoli. Se on suuri harmi, sillä Ismo Alangon elämän ja uran sisältö on tietysti mielenkiintoista, mutta vaikeasti avautuva taiteilija ei tunnu avautuvan tässä elämäkerrassaankaan.

Itse kirjaa kiinnostavimmiksi kysymyksiksi nousevatkin itse työprosessiin liittyvät: millaisin ajatuksin Kettu ja Alanko ovat projektiin lähteneet? Miten yhteistyö on takkuillut ja jotenkin törmännyt seinään? Onko Ketun fanistatus ollut hankala lähtökohta työlle? Ja mitä Alanko itse olisi toivonut kirjalta? Hän tuntuu kirjassa olevan paitsi haluton, myös kyvytön aukaisemaan biisiensä taustoja millään kiinnostavalla tavalla. Lisäksi hänestä välittyy vahva omakehun löyhkä. On kuitenkin vaikea sanoa, johtuuko tämä Alangosta itsestään vai Ketun valinnoista.

Selväksi kuitenkin käy, ettei Alanko halua avautua elämästään eikä biiseistään. Silti biisit käydään läpi, ihan jokainen levytetty raita. Elämäntapahtumat käydään läpi mutta hyvin pintatasolla liikutaan koko ajan. Äkkiä huomaa miettivänsä, mihin tätä kirjaa tarvitaan. Alanko itse sitä ei halua, tuntuu että Kettu ei ole halunnut sitä kirjoittaa eikä tällaisena sen arvele ilahduttavan edes Alangon faneja, muista lukijoista puhumattakaan.

Uskaliasta olisi ollut laittaa koko projekti jäihin kun on nähty, mihin tämä on menossa, ja yrittää vaikka myöhemmin uudelleen mutta valitettavasti kaupalliset paineet ovat varmaankin pakottaneet julkaisemaan sen annetussa aikataulussa, keskeneräisenä, pinnallisena ja hutiloituna. Sääli.

[Aapo]

Tätä kirjaa on paljon moitittu ja ihan syystäkin: harmillisen keskeneräisenä se päästettiin painoon. Ärsyttävintä on turha toisto, mutta myös kummalliset tekstinmuokkausvirheet (esim. runsaasti tavuviivoja keskellä riviä) ihmetyttävät, että miten tämmöistä on päässyt läpi valvonnasta.

Silti, kun aiheena on artisti, jonka tuotanto on ollut itselleni joskus hyvinkin tärkeää, niin totta kai kiinnostaa kovasti hänen elämäkertansa. Eniten tässä kirjassa kiinnosti Hassisen Koneen ja Sielun Veljien aikaiset tarinoinnit ja kappaleiden analyysit. Kirjassa erittäin iso rooli on myös Alangon alkoholismin vaiheiden kuvauksella. Aika hämmentävää ja kieltämättä mielenkiintoista oli lukea erilaisten päihteiden ja erityisesti alkoholin merkittävästä osuudesta Alangon elämässä.

Vasta tätä kirjaa lukiessa tajusi, että Alanko on antanut haastatteluja erittäin vähän. Siksi moni asia tuli nyt uutena tietona. Ja toisaalta tuli jälleen kerran se kysymys mieleen, että kuinka paljon lopulta haluan tietää näistä taiteilijoista, joiden teoksista pidän. Kyllähän se jossain mielessä laskee teoksen arvoa, jos saakin tietää siihen liittyviä banaaleja yksityiskohtia. Samaa tuntuu Alankokin miettivän, tavallaan, kun moneen otteeseen sanoo olevansa varovainen laulunsanoitustensa selittämisessä, ettei vain pilaisi yleisön omia tulkintoja.

Mutta eihän tämän luettuaan voi muuta kuin toivoa Alangolle hyvää tulevaisuutta. Onneksi kirjassakin päästiin lopussa valoisiin tunnelmiin.

[Janne Jyske]

Omasta yksityisyydestään tiukasti kiinni pitävä Ismo Alanko ei ole taatusti ollut helpoin kohde elämäkerran kirjoittajalle. Tämä näyttäytyy myös lukijalle. Lapsuudesta ja nuoruudesta kerrotaan suhteellisen avoimesti, mutta sitten kun Ismosta tulee julkinen hahmo, alkaa suojautuminen. Alangon uraa alkuajoista lähtien seuranneelle ei uutta tietoa juuri tule. Ehkä päihteiden käyttö on ollut runsaampaa kuin on tullut kuviteltua.

Lisämaustetta kirjaan tuovat lähes kaikkien Ismo Alangon lyriikoiden selvitykset. Välillä ne ovat informatiivisia ja hauskoja, mutta liian usein pitkäveteisiä, kun kyse on esim. Alangon vähemmän kiinnostavista levyistä, kuten Säätiön kaksi viimeistä albumia.

Ismo olisi ansainnut paremman elämäkerran, mutta tässä tapauksessa syy taitaa olla yhtäpaljon kohteessa itsessään kuin kirjailija Ketjussa.

[Elo]

Harmillista, että kiinnostava elämä on päätynyt näin keskeneräisenä tekstinä julksaistuksi elämäkerraksi. En ole ennen lukenut kirjaa, jossa olisi tällaisia määriä kirjoitusvirheitä. Myös ikävää toistoa ja turhiakin, hämmentäviä kronologisuuden rikkomisia. Muiden tavoin ihmettelen, miten teos on päässyt painoon tällaisessa kuosissa!

Vaikka tätäkin seikkaa on kritisoitu, itse pidin siitä, ettei kaikkea Alangon sanomaa oltu kirjoitettu Ketun toimesta (ainakaan merkittävästi) uudelleen. Oli kiinnostavaa ja viihdyttävää lukea asiat siinä muodossa, jossa Alanko on ne todennäköisesti itse sanonut.

[Mikko Hynninen]

Kirja ei lunastanut odotuksia vaan jäi liian suurelta osin pinnalliseksi ja hyvin kaavamaiseksi luetteloksi Ismon biiseistä ja niiden kuvailuista muutamin lausein. Alku ja loppu varsin mielenkiintoisia, kun vähän avattiin Alangon maailmaa. En kaipaa tirkistelyä vaan ajatusten ja ajatusmaailman avaamista ja sitä ei tässä ollut kuin paikoin. Tuntuu siltä, että Ismo Alanko on uniikki heittäytyjä esiintyjänä mutta tässä jää verhot jää avaamatta ja niitä raotellaan vain vähän.

[Tinssu]

Mitähän tästä nyt sanois... Karmee tiiliskivi, ei jaksanu lukee paljon kerralla ku kädet väsy pitelemään kirjaa. Jonkin verran toistoa. Aika pintapuolista. Ismo Alanko on yks mun suurimmista ykspuolisista rakkauksista ever mut olisin voinu jättää tän lukemattakin. Ja jäikö jotain biisejä käsittelemättä, esim. Pannaanko pakasteet pieneen pussiin?

[Otto Lyly]

Sisällöltään ja jutuiltaan 4-5 tähteä mutta luvattoman laiskasti editoitu.
Ensin kirjailija Kettu kertoo yhden jutun jonka jälkeen Ismo kertoo öbaut samoin sanoin saman homman. Tämä toistuu kirjassa useamman kerran. Ärsyttävää =)
Mutta siis muuten täyttä timangia.

[Eija Toiviala]

Helsingin Sanomissa Oskari Onninen haukkui tätä kirjaa. Kovin korkealle se ei ylläkään. Suurin osa kirjaa on laulujen selittämistä, elämästä ei selviä paljoakaan. Ehkä tämä onkin ollut Alangon tarkoitus. Lievä pettymys, ellei ole todellinen Alanko-fani.

[Henna A.]

Sinnilläkään en jaksanut lukea kirjaa loppuun. Tiukasti on salaperäisyyden verho kirjan päähenkilön edessä. Kirjassa oli myös paljon toistoa. Paljon kertomuksia henkilöistä, jotka eivät ainakaan minulle sanoneet mitään. Tuli fiilis, että kirjasta on haluttu tekemällä tehdä mahdollisimman pitkä.

[Timo]

Ei tämä täysin elämänkerrasta käy, jotenkin keskeneräinen tunne jää, ei vain siksi, että kirjan päähenkilön elämä jatkuu edelleen,
Muuta tästä ei oikein saa irti kuin että Ismo on paljon päihteitä käyttänyt ja muutamia viihdyttäviä muisteloita. Ihan kiva lukea, ei tehnyt suurta vaikutusta.

[Katve]

2,5/5. Ihan liian pitkä ja paljon toistoa. Silti kiintoisa ja ajatuksia herättävä, mutta olisi saanut olla lyhyempi. Tuntuu, että junnaa. Ei mikään mestariteos, mutta Ismon touhuista kiinnostuneille ihan jees.

[Lechw]

Ismon jutuille 3,5 tähteä, mutta Ketun laiskuus (kirja pitkälti haastattelulitterointia) vie yhden ja kustantajan kädettömyys (taittovihreitä yms.) puoli tähteä. Toki olisi maestrokin pientä itsekritiikkiä voinut esittää, mutta etenkin kirjan alkupuoli valaisee kiinnostavasti Alangon taustoja.

[Kati]

3,5

[Jukka Backman]

Tästä jäi jotenkin keskeneräinen vaikutelma. Hurja määrä toistoa, kuin olisi lukenut kirjan kahteen kertaan ja vähän päälle. Ihan kiinnostava tosin. Alangon alkoholismi rajuus yllätti.

[Miia]

https://www.karjalainen.fi/kulttuuri/...