Pikkupoika näkee ostoskeskuksen pesulassa veren tahraaman maton. Siitä lähtee liikkeelle tapahtumien vyöry, jota komisario Koskinenkaan ei voi sivuuttaa. Tapauksen rönsyt ulottuvat kauas vuosikymmenten taakse aina ratkaisematta jääneeseen henkirikokseen asti.
FI: Seppo Sakari Jokinen (s. 13. huhtikuuta 1949 Tampere) on suomalainen rikoskirjailija.
Jokinen kävi keskikoulun Tampereen klassillisessa lyseossa ja lähti armeijan jälkeen 1970 Australiaan lähes neljäksi vuodeksi. Hän työskenteli 1975 lähtien Tampereen kaupungin tietokonekeskuksessa ja ehti toimia pitkään keskuksen pääoperaattorina, kunnes ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi loppuvuodesta 2006.
Seppo Jokinen tunnetaan tamperelaista ja Hervannassa asuvaa komisario Sakari Koskista käsittelevistä rikosromaaneistaan. Jokinen on julkaissut säännöllisesti vuodesta 1996 lähtien vuosittain yhden kirjan.
Vuonna 2010 Jokinen vaihtoi kustantamoa Karistosta osuuskuntamuotoiseen suomalaisten dekkarikirjailijoiden omistamaan Crime Time -kustantamoon. Jokinen on Crime Timen perustajajäsen. Crime Time pyrkii julkaisemaan Jokisen kirjoja myös englanniksi. Ensimmäisenä aiotaan julkaista Hukan enkelit Yhdysvalloissa.
EN:Seppo Sakari Jokinen (born April 13, 1949 in Tampere) is a Finnish writer of crime fiction. His books' main character is the fictional police officer Sakari Koskinen from Hervanta, Tampere. Koskinen is divorced and has a son named Antti. The books are published by CrimeTime. Jokinen himself is also from Tampere. He spent nearly four years in Australia after serving in the army in the early 1970s. He was for many years the main operator in the Tampere city IT centre.
Olipa ihanaa taas palata Koskisen seuraan, oikein mainio kirja taas kerran! Takaumat 33 vuoden takaiseen Tampereeseen olivat eläviä samoin kuin kirjasta kuvautuva kaupungin ajankohtainen kaaos ratikkaväylän rakentamisineen. Olin aistivinani rivien välistä pientä hykerryttävää kritiikkiä tähän kehitykseen liittyen tai sitten vaan oma nostalgia nosti päätään tätä lukiessa.
Komisario Koskinen, Tampereelta. Olisi voinut olettaa, että kaikki kirjan aikana sattuneet pikkutapaukset liittyisivät yhteen, mutta ei. Jotkut jutut jäivät jopa täysin auki. Mielenkiintoinen oli myös komisarion oman parisuhdetilanteen eteneminen. Itse päärikostapaus ei kummoinen ollut.
Uusin komisario Koskinen. Pikkupoika näkee pesulassa naisen pesevän ilmeisen veristä mattoa. Häntä ei oikein usko kukaan muu kuin muut lapset ja pian Hervannassa lasten parissa kulkee lievää hysteriaa aiheuttava tarina “vampyyrinaisesta”. Pelkoa lievittääkseen poliisi alkaa tutkia asiaa ja saa melko helposti selville kuka nainen oli. Naisella on jopa kohtalaisen hyvä selitys sille mitä oli tapahtunut. Poliisin kotikäynnillä naisen kotona jokin tuntuu olevan pielessä ja poliiseille herää epäily siitä, että kaikki ei sittenkään ole kunnossa. Koskinen lukee nuoren työtoverinsa kirjoittamaa salapoliisitarinaa ja siinä esitetty rikos tuntuu kovin tutulta. Kirja näyttää myös sisältävän asioita yli 20 vuotta vanhasta taposta, asioita, joita julkisuudessa ei ollut edes tiedossa. Mistä nämä tiedot ovat vuotaneet? Kirjailija itse on sellaista sukupolvea, että hyvä jos oli edes syntynyt silloin kun rikos tapahtui.
Kyseessä oli selvästi keskitason alapuolella oleva Koskinen. Juoni ei ole ollenkaan uskottava oikein miltään kohdalta. Ihmiset tekevät älyttömiä tekoja jopa toistensa puolesta ilman järkevää motiivia ikivanhan asian, jonka vanhenemisaika on jo täyttynyt ajat sitten, peittelemiseksi. Henkilöhahmot tuntuivat myös jotenkin väsähtäneiltä ja huonommin kuvatuilta ja jopa erilaisilta kuin aikaisemmin. Toivottavasti tason laskeminen on vain väliaikaista.
The latest inspector Koskinen book. This time Koskinen and his team are trying to solve an old, over-twenty-year-old cold case that has surfaced for various reasons. And did a young boy really see someone washing a bloodstained carpet? A below-average entry i
Arguing, fighting and personal problems take up so much time the actual crime feels like an afterthought.
New guy gets violently hazed, just because and for inappropriate behaviour, several times, while the old ones tell the same jokes and everybody laughs.
Somebody leaks classified information to a cop turned writer who turns a success on them and it's... fine? Several chapters of said fictional book appear here and bear next to purpose, their exposition unnecessary.
And Koskinen looks at his unit and warmly smiles. One of the weakest by far in the series.
Vuotuinen quilty pleasure. Ihan ehkä inasen parempi kuin muutama edeltäjänsä, mutta onhan nämä kovin samasta puusta kaikki. Eikä se haittaa, ajaa asiansa, mutta harvemmin nämä sen koommin mieleen jää. Jälleen kerran enemmän kiinnostaa hahmojen (ihmis)suhdekoukerot kuin itse tapahtunut rikos.
Jos kirjan lukee kahdessa päivässä, niin onhan se silloin hyvä. Pisara veressä on letkeä perusdekkari, jonka parissa unohtaa ympäristön. Komisario Sakari Koskinen on vanhentunut taas kirjan verran ja kohta varmaan eläkkeelle joutuu.
Mietin 3 ja 4 tähden välillä, päädyin kolmeen vähän väkinäisen juonen takia. Vaikka tässä ei nyt hirveästi mitään tapahtunut, niin silti oli kiva lukea sujuvaa tekstiä.
Peruslaadukasta Jokista. Tässä mukana mielenkiintoisia takaumia Koskisen uran alkupuolelta. Ilman näitä takaumia kirja olisi ollut hieman tapahtumaköyhä, siksi vain kolme tähteä.
Mukava, viihdyttävä Koskis-kirja, joka on "must" sarjan faneille, koska mukana mm. Koskisen ensimmäinen tapaaminen niin Pekin kuin Ullankin kanssa. Itse 80-luvulla Tampereella asuneena takaumat olivat erittäin sykähdyttäviä ja niihin oli kaiveltu kiitettävän paljon sitä kaikkea, joka yhä tuntuu - kenties muistojen kultareunaamina- positiiviselta, hohdokkaalta menneisyydeltä, joka on kuitenkin joutunut väistymään "kehityksen" tieltä.
Ajattelin antaa vain vahvat kolme tähteä, kunnes luin aivan kirjan viimeiset lauseet: "Urho oli tiennyt heti sillä hetkellä, että jotain oli muuttunut peruuttamattomasti hänen kahdeksan vuotta vanhassa elämässään. Hän ei tulisi ikinä enää luottamaan tyttöihin. Ei ikinä." Kunpa olisin itsekin tajunnut noin oleellisen asian ihmiselämästä jo noin nuorena! Siis sittenkin heittämällä neljä tähteä.