Voi, tykkäsin! Parasta kirjassa oli omakohtainen kirjailijan ääni (vaikkakin näyttelijän lukemana), joka kertoi tarinoiden kautta siitä, kuinka erilaisista elämän epäonnistumisista voi oppia ja ponnistaa eteenpäin. Psykologian ammatilliset faktat olivat terästävä lisä, ja samalla pääsi vähän valepsykologisoimaan itseään: mitkä ovatkaan omat haitalliset uskomukset ym.
Outilla on ihana tapa itseironiaan ja kepeä teksti. Se piilottaa taitavasti todennäköisesti aika rankkojakin epäonnistumisen kokemuksia (konkurssi), joiden nimeäminen mokaksi, vaikkakin kai lajityypiltään kirjassa punaiseksi luokiteltuna, on siltikin tämän lukijan korviin liian pieni termi.
Valtavasti myötähäpeää herättänyt kirja, jossa Olanin on tarkoitus esitellä 3 askeleen metodinsa mokista selviytymisessä, mutta jonka valtaa hänen omat mokailutarinansa samalla peittäen Mokasin-metodin alleen. Mokatarinoiden hyvä puoli oli, että se teki mokailusta asteen verran siedettävämpää.
Yksi erinomainen ajatus kirjasta myös jäi mieleen: elämään kuuluu mokailu. Ei ole tarkoitus elää elämää ilman virheiden tekemistä, se olisi myös erittäin tylsää. Virheiden tekeminen on normaalia ja niistä voi selvitä ilman sen kummempia tunnontuskia.
Inhimillinen kertomus elämän yllättävyydestä ja rosoisuudesta sekä keskeneräisyyden kauneudesta. Tämä teos nostatti aika-ajoin hymyn huulille, ja toisinaan se taas sai varpaat kipristymään myötähäpeästä. Kirja antoi paljon ajateltavaa.
Kirja syrjähtelee varsinkin lopussa vähän kummallisille sivupoluille, mikä alkoi lievästi ärsyttää. Kirjoittajan omat kommellukset ja mokat sopivat kirjaan ihan hyvin.