Nykykirjailijoidemme terävin kärki ryhtyi kuvittelemaan, millainen Suomi voisi olla kahdenkymmenen vuoden kuluttua. Kuka silloin meihin vaikuttaa, kenellä on oikeus saada äänensä kuuluville ja millä keinoin? Syntyi tekstejä, jotka yllättävät, naurattavat ja pelottavatkin. Moniäänisessä ja monilajisessa kirjassa ideoita ammennetaan teknologisista visioista, kirjallisuuden perinteestä ja filosofien utopioista. Oivaltavissa tarinoissa käsitellään muun muassa virtuaalisen valvonnan uhkakuvia, ihmisen kaltaisia koneita sekä kapitalismin ja sananvapauden kytköksiä.
Kirja on saanut alkunsa Sitran Kansanvallan peruskorjaus -projektista, jonka yhteydessä pyydettiin kirjailijoita leikkimään ajatuksella siitä, millainen suomalainen demokratia on parinkymmenen vuoden päästä. Kirjoittajat saivat perustaa näkemyksensä mihin tahansa tai ei mihinkään, vain oma mielikuvitus rajanaan.
Suurin odotuksin tartuin tähän nimekkäiden kirjailijoidemme tekemään novellikokoelmaan, jonka aiheena on visioida demokratiamme tulevaisuutta. Petyin. Kaikki tekstit eivät mielestä edes ole novelleja ja osassa jäädään vain kikkailemaan muodolla, Markos Leikolan Alastalon striimissä tavoitellaan Alastalos salissa - klassikkoa ja Mikko Rimmisen Paatos-novellissa on jätetty ä-kirjaimet pois. Lähinnä ajatuksia herättää kokoelman ensimmäinen novelli Marisha Rasi-Koskisen Toinen asukas, jossa leikitellään hienosti ajatuksella siitä, että kulttuurisen omimisen -idea viedään niin pitkälle, että fiktion kirjoittamisesta tulee mahdottomuus.
Sitra haastoi Suomen eturivin kirjailijat visioimaan suomalaisen demokratian näkymiä 18 vuoden kuluttua: miltä yhteiskunta näyttää, millaisia keskusteluja käydään ja kuinka teknologia ja ympäristöongelmat ovat vaikuttaneet ihmisten elämään. Mukana on sellaisia tähtikirkkaita nimiä kuin Salmenniemi, Rasi-Koskinen, Karila, Turunen, Itäranta, Leikola ja Statovci. Odotukset olivat siis korkealla!
Kokoelman aloittava Rasi-Koskisen tulevaisuuden kirjailijuutta käsittelevä novelli onkin täyttä timanttia. Tarina kertoo, kuinka epätoivottu mielikuvituksen lento piinaa tulevaisuuden kirjailijaa aikana, jolloin vain tositarinat omasta elämästä ovat sallittuja: Voisihan toisen ihmisen tarinoiden kertominen johtaa virheellisiin tulkintoihin ja epäreiluihin representaatioihin. Mutta mitä kertomisen arvoista olisi keski-ikäisen, keskiluokkaisen, kertakaikkisen tylsän ja tavallisen elämän eläneen kirjailijan elämässä? Tyhjä paperi stressaa pahemman kerran, ja mitä enemmän kirjailija stressaa, sitä vilkkaammaksi käy hänen kuriton mielikuvituksensa kirjailijaretriitin hiljaisuudessa..
Rasi-Koskisen jälkeen Karila kertoo huimasta visiosta, jossa tamperelaiset on kiidätetty Floridan lämpöön ja korvattu näköisroboteilla. Ketään ei tosin näytä tämä jymyuutinen kiinnostavan, ja robotitkin alkavat aiheuttaa hankaluuksia vaatimalla oikeuksiaan. Leikola taas tuo Alastalon kuuluisan piipunvalintakohtauksen kunnallispolitiikkaan, missä yli 40 sivun ajan valitaan avatar-hahmoa tulevaan etäkokoukseen. Loppua kohden novellit saavat hiukan vakavampia sävyjä, eikä aina kovin onnistuneesti. Kokoelmaa vaivaakin tavallista suurempi epätasaisuus. Aihe on kyllä herkullinen..
Sitran rahoilla teetettiin eturivin kirjailijoilla kuvauksia demokratian tulevaisuudesta Suomessa vuonna 2040. Tekijöille annettiin vapaat kädet, ja ilmeisen epäselvä tehtävänanto. Osa teksteistä on kokeellisia, suurin osa liittyy "demokratiaan" varsin löyhästi, osa on rasittavan julistuksellisia. Emmi Itäranta, Juhani Karila, Marisha Rasi-Koskinen ja Pajtim Statovci klaaraavat homman hyvin, ja Markus Leikolan Alastalon Salissa -opuksen piipunvalintakohtauksen modernisointi on riemastuttava. Muutoin jää kädenlämpöiseksi. Jäin kaipaan eniten sellaista "yhteiskunnallisuutta" teksteiltä.
Kokonaisuutena tyylillisesti aika töksähtelevän epätasainen ja osa teksteistä tuli harpottua kursorisemmin läpi. Itärannan, Rasi-Koskisen, Supisen, Karilan ja Statovcin novellit vetosivat eniten.