Hivelevän tarkkakatseinen dekkari rikosvyyhdestä, joka levittää säikeensä Tukholman kaduilta ruotsinsuomalaisten tiiviiseen kyläyhteisöön.
Elämästä piti tulla helpompaa, kun tukholmalainen poliisi Jani Peranto astui kaapista ulos suomalaisuutensa kanssa. Hän kantaa nimensä i-kirjainta pystypäin ja puhuu estottomasti äidinkieltään, mutta tiedossa on uusia ongelmia. Edes parhaaseen ystävään Jukkaan ei voi luottaa, kun Tukholmaa ravisuttaa epäilty terroristiteko. Janikin joutuu miettimään valintojaan uudestaan.
Kukaan ei enää naura Rosa Riemuselle, joka luo true crime -kirjailijan uraa Ruotsinmaalla. Aihe uudelle kirjalle löytyy yllättäen suomalaismafiasta, jonka jäljet johtavat Skutskäriin ja Gävleen. Rosan ja Janin tiet risteävät, kun he alkavat penkoa yhä synkemmäksi muuttuvaa vyyhtiä. Yhteistyö ei tälläkään kertaa suju kitkatta. Pystyvätkö he estämään seuraavan iskun?
Maa kauhein isien jatkaa Jani Perannon ja Rosa Riemusen tarinaa, jossa ruotsinsuomalaisilla on tappavia salaisuuksia.
Milka Hakkarainen on Ruotsissa asuva kirjailija, jonka ruotsinsuomalaiseen kyläyhteisöön Skutskäriin sijoittuva rikosromaani Ei verta rantaa rakkaampaa ilmestyi 2021 ja se valittiin vuoden parhaaksi esikoisdekkariksi. Kirjan jatko-osa Maa kauhein isien ilmestyi 2022.
Milka Hakkarainen is a finnish author living in Sweden. Her debut novel "Ei verta rantaa rakkaampaa" was published in 2021 and it was the best debut crime novel of the year in Finland. The sequel is "Maa kauhein isien".
Yksinkertaisesti huono kirja. Ei kerro mitään ruotsinsuomalaisten elämästä. Tilalla räjähdyksiä, kuolleista heräämisiä ja kotonaan nakuna viihtyä suomalainen mafiakummitäti.
Voihan harmi! Pidin kovasti Hakkaraisen esikoisesta ja odotin tätä malttamattomana, mutta harmillisesti juoni oli tällä kertaa turhan yliampuva Remes-tyyliin. Pakko silti antaa 4 tähteä (ehkä joku 3.5 olisi oikeampi) koska Hakkarainen kirjoittaa sujuvasti ja osaa pitää jännitystä yllä, luvutkin lopetetaan kutkuttavasti ja lukemaan houkuttelevasti. Olen viime aikoina lukenut pari niin huonosti kirjoitettua saman kustantamon kotimaista dekkaria että Hakkaraisen ammattimaisuus niihin verrattuna on ilmiselvä. Hyviä huomioita ulkopuolisuudesta ja ruotsinsuomalaisista, kuten esikoisessakin. Jani tosin oli tässä aika ärsyttävä, ehkä kolmannessa kirjassa ollaan enemmän jalat maassa ja Jani saanut hommansa kasaan? Jään odottamaan.
Tää upposi hieman paremmin kuin esikoinen. Mikä on tietysti hyvä ja tarkoittaa että kehitystä on tullut. Edelleenkään en ole järin ihastunut päähenkilöihin. Toinen on sellainen neiti näpsä ja toinen kuin pahinta murrosikää viettävä pojankoltiainen.