Akseli Heikkilän toinen romaani tuo kauhun suomalaiselle maaseudulle.
Kun Oonan ja Tuomaksen koti palaa asuinkelvottomaksi tuntemattomasta syystä, he joutuvat muuttamaan Oonan perheen vanhaan sukukartanoon maaseudulle. Ympärillä levittäytyy pohjoinen muuttotappiokunta, jossa kaikki poistumat eivät ole luonnollisia, näin kuiskitaan.
Varjoja täynnä olevassa sukukartanossa päivät ovat pitkiä kotona töitä tekevälle Oonalle, joka tuntee ettei ole talossa yksin. Pian hän huomaa olevansa raskaana, vaikka sen pitäisi olla hänelle mahdotonta. Pian tontille ilmestyy mustapukuinen vanhempi nainen, Elisabet, joka väittää, ettei Oona ole lapsen äiti.
Jopas tämä oli kiva! Heikkilä rakentaa teoksen tunnelmaa todella taidokkaasti, ja vaikken missään kohti varsinaisesti pelännyt, pidin Hiljaisesta vieraasta kovasti. Juoni oli onnistunut sekoitus arkista ja mystistä, ja pidin erityisesti siitä, ettei kaikkea väännetty rautalangasta vaan kysymyksiä jäi myös avoimeksi. Teos ei ehkä tarjonnut mitään perustavanlaatuisesti uutta ja sillä tavalla tuoretta, että lukijalle olisi tullut sellainen vau-fiilis, että enpä ole mihinkään tällaiseen ikinä ennen törmännyt, mutta itseäni se ei haitannut.
Suurimmaksi osaksi mukaansatempaava ja omassa genressään oikein hyvä. Ikävä kyllä loppupuoli on kauhugenressä usein heikoin kohta; tämän kirjan kohdalla vielä keskimääräistäkin yliampuvampi ja kliseisempi sekä pahasti pitkitetty. Pidin kuitenkin miljööstä ja siitä että kyseessä on hyvinkin perinteinen kauhuromaani. Se voi olla jollekin toiselle miinus, mitään kovin omaperäistä tässä ei ollut. Itse pidän vanhanaikaisesta kauhusta joten moni asia miellytti.
Miksi hillosin tän lukemista niin pitkään??! Tykkäsin Heikkilän esikoisteoksesta hurjasti, mutta tämän kanssa nyrpistelin vähän aluksi, kun kieli ei ollut niin elävää ja kiehtovaa kuin ensimmäisessä, ja minusta vähän kankeaa ja vuosisatojen väliin eksynyttä. Sitten kun tarina imaisi mukaansa, unohdin melkein koko kielen. Enpä ole hetkeen ahminut kokonaista romaania päivässä, mutta huh, miten tämä lähti laukalle.
Sujuvasti kirjoitettu kauhuromaani ei varsinaisesti pelota, eikä tarvitsekaan - hahmojen ympärillä jatkuvasti vellova kuolema ja päähenkilö Oonan luonnoton, kaiketi jo body horror -osastoon sopiva raskaus ahdistavat lukijaa riittävästi ilman suoranaista pelkoa. Loppua kohti hyvin kasassa pysynyt, tiivistunnelmainen ja tyylikäs tapahtumien paketti vähän leviää, sillä erilaisia mysteereitä ja ratkottavia asioita tuli mukaan liikaakin, mutta se suotakoon, sillä kokonaisuus toimii ja kirjaa oli vaikea laskea käsistä.
Kukkolalaislähtöinen Akseli Heikkilä laittoi kotikonnuilleen palanneen kostajanaisen surmaamaan lähes kaikki kynnelle kykenevät kirjassaan Veden vangit (2019), jossa oltiin kovin paljon Kukkolaa muistuttavassa kylässä. Heikkilän toinen kauhukirja, Hiljainen vieras, sijoittuu sekin lähelle Torniota, mutta täysin kuviteltuun Kiviniemen kylään. Yhteistä kirjoille on se, että molemmissa päähenkilö on nainen ja naiset tuntuvat Heikkilän kirjoittamana olevan miehiä vahvempia. Ainakin he selviävät hengissä paremmin.
Hiljainen vieras on makaaberi – ei kuitenkaan ihan kauhistuttavin – kauhukirja. Siinä toisistaan vieraantunut nuorehko avopari, Oona ja Tuomas, muuttaa Tornion lähelle taloon, joka osoittautuu kauhujen ja onnettomuuksien taloksi. Heikkilä kuvaa tarkkanäköisesti pariskunnan puheiden ja tunteiden kuilua. Kuilua on myös suhteissa naisen vanhempiin. Kaikkinensa teksti on sujuvaa ja paikoin tulee tilannetta mainiosti luonnehtivia ilmaisuja kuten “äidin… katseesta puuttuu lämpö, puheessa on eloisuutta, mutta nuotti on rikki.” Ja “lapset…ovat niin eläviä, että horjuvat lähellä kuolemaa.”
Kun juoneen sisältyvät päähenkilö Oonan lapsena kuollut pikkuveli, jonka kuolemasta tämä kantaa yli äyräiden menevää syyllisyyttä, Oonan odottamaton raskaus, kyläilevän pikkupojan kuolema, Tuomaksen paha loukkaantuminen, salaperäinen kummitusnainen, josta paljastuu asioita kuin Pandoran lippaasta, Oonan koulukaverin lapsen kuolema sekä lukuisa joukko vanhoja kuolemia ja toimittaja Tuomasta riivaavia nykykuolemia, niin tavaraa on liikaa. Vähemmän olisi ollut enemmän, kun Heikkilällä on kuitenkin hyviä käänteitä tarinassa.
Lapset eivät vain horju lähellä kuolemaa, vaan nimenomaan lapset kuolevat, kuka onnettomuudessa, kuka surmattuna. Juonivetoinen Hiljainen vieras piti minua paremmin otteessaan kuin kryptisempi Veden vangit. Kummassakin on kuitenkin aisteille selittämätöntä magiaa, yliluonnollisuutta. Minua se ei suuremmin viehätä, koska kaipaisin lopulta järjen valon voittavan. Enemmän minua kuitenkin häiritsevät Hiljaisen vieraan useat epäuskottavat detaljit. Niin tietämättömiä menneistä eivät pikkukylässä eläneet ole voineet olla, kuten Heikkilä kuvaa. Eikä pikkukylässä voi olla kummitusnaista, josta Oona ei ottaisi selvää heti seuraavana päivänä.
Nämä ovat tosikkomaisia kommentteja, koska kieli saa kirjan toimimaan. Heikkilä osoitti esikoisteoksessaan osaavansa kirjoittaa mukiinmenevästi jokivarren murretta, ja tässä olisi odottanut, että ainakin Oonan vanhempien puheessa kuuluisi murre.
Heikkilän taitavan tekstin kyytiin kannattaa kyllä hypätä, vaikka se ei varsinaista kotiseutumainosta olekaan. Heikkilä on onnistunut avaamaan kirjailijauransa hyvin perinteisillä jännäriteemoilla, mutta hyvin omaperäisillä tarinoilla. Olisiko hän nyt saanut kirjoitettua suruaan, niin että jatkossa häneltä löytyisi huumorinpilkahduksiakin?
Torniolaistaustaisen Akseli Heikkilän (s. 1984) toinen romaani Hiljainen vieras jatkaa samankaltaisilla poluilla kuin esikoisteos Veteen syntyneet. Ollaan jossain vähän epämääräisessä pohjoisessa, tunnelma on painostava ja synkkä ja pääosassa on taas nuori nainen.
Hiljaisen vieraan päähenkilö on Oona, joka muuttaa miehensä kanssa vanhoille kotiseuduilleen. Oonan ja Tuomaksen koti kaupungissa on palanut asuinkelvottomaksi, eikä vakuutusyhtiö korvaa mitään ennen kuin palon syttymissyy on selvinnyt. Niinpä parin ei auta kuin muuttaa Oonan vanhempien omistamaan vanhaan Korpikummun kartanoon, joka sijaitsee pienessä pohjoisessa Kiviniemen muuttotappiokunnassa.
Tuomas saa työpaikan läheisestä paikallislehdestä ja Oona yrittää keskittyä kirjoittamiseen. Tuomaksesta johtuvaa lapsettomuuskipuilua käsitellyt esikoisteos oli menestys, mutta siitä on jo monta vuotta, eikä Oona ole edelleenkään saanut uutta kirjaa käyntiin. Sitten Oona huomaa olevansa raskaana. Sen ei pitänyt olla mahdollista: Tuomas on tutkitusti hedelmätön.
Voiko minnekään paeta, jos omassa kehossa kummittelee, kysyy kirjan takakansi. Oonan raskaus ei etene tavanomaiseen tapaan ja on tuskallisen selvää, ettei kaikki ole normaalisti tai hyvin. Tuomas vierellä on täysin tietämätön Oonan tuntemuksista ja touhuaa vain omien työasioidensa parissa.
Tuomas innostuukin lehtitöidensä ohessa tutkimaan Kiviniemessä sattuneita onnettomuuksia. Paikkakunnalla tuntuu tapahtuvan poikkeuksellisen paljon hengenmenoon johtaneita tapaturmia ja onnettomuuksia, erityisesti lapsille ja nuorille. Mopokolari, josta muualla selvittäisiin murtuneilla luilla, on Kiviniemessä hengenvaarallinen. Mistä oikein on kyse?
Akseli Heikkilä rakentelee tarinaan kauhun kerroksia melko perinteisistä aineksista, mutta kokonaisuus on oikein toimiva. Lyhyinä virkkeinä etenevässä tekstissä on hyvää rytmiä ja imua. Kirjassa tapahtuu sopivasti kammottavia asioita, tunnelma etenee painostavasta hyytäväksi, kunnes lopulta saavutetaan huipennus. Meneekö se överiksi? Ehkä vähän, mutta mikseipä kauhukirjallisuudessa saisi mennä.
On hieman epätavallista, millaisiin teemoihin Heikkilä on molemmissa teoksissaan päätynyt. Äitiys, raskaus ja synnytys eivät ole aivan tavanomaisimpia aiheita mieskirjailijoille. Heikkilä kirjoittaa näistä aiheista kuitenkin hyvin. Molemmat tähänastiset kirjat ovat olleet oikein mainioita. Omaksi suosikiksi näistä kahdesta nousee ensimmäinen, Veteen syntyneiden hurja kostotarina oli sen verran iskevä, mutta ei Hiljainen vieras kauas jää. Pienen paikkakunnan ankea tunnelma toimii ja hiipivä kehokauhu ja kummittelu tekee vaikutuksen. Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä Heikkilä seuraavaksi keksii.
Kirjat. Tänään ilmestyi Akseli Heikkilän Hiljainen vieras. Onko se folk-kauhua? Onko kaikki ruraali kauhu folk horroria? Kotimaista kauhua, kuitenkin. Kansallis- ja kauhuromanttinen kansi vastaväreineen. 05.05.2022 Akseli Heikkilä, wsoy 2022, sähkökirjana mm BookBeatissa ja Nextoryllä, jota nyt luen. Onko tämä spefiä kun tämä on suurelta kustantamolta? Tuonne @popkulttuuria puolelle & blogiin kirjoitan popkulttuurista ja undergroundista, lähinnä elokuvista. Folk horrorin kokemuksia olen nyt ynnännyt yhteen. . Tässä päähenkilö palaa kotiseudulleen maalle, kun hänen ja puolisonsa kämppä on tuhoutunut tulipalossa. Päähenkilö on Oona, kirjailija joka taistelee toisen kirjansa kanssa, ja yllättäen tuleekin vanhassa, pelottavassa, tutussa talossa raskaaksi. Onko hän luotettava kertoja? Lapsuuden traumojen ja yliluonnollisen herkkyyden / taakan kautta kautta? Kun Päivi Alasalmen Northern Gothic on hersyvää groteskia huumoria, on tässä Pohjoisessa gotiikassa sitä melankoliaa mitä romaanissa tunnetaan kun katsotaan Munchin huutoa, julistetta seinällä. Ehkä myös von Trierin Melankoliaa. Groteskia huumoria on Juhannustanssit-julisteen äärellä. . Mitä kylässä on tapahtunut, onko se paha paikka. Missä kaikki lapset ovat. Rekat jyrisevät liian kirkkaine valoineen liian läheltä, kun lukija pelkää, että käy kuin Kingin kirjassa. Painostava tunnelma vaihtelee raskausajan toivon kanssa. Seutu vaikuttaa tutulta, ilmapiiri, lähikaupan valinnan niukkuus, jämähtäneisyys
Kirjat 35/2022 ⭐⭐⭐ 05.05.2022. #kirjat2022 #kirjavuoteni202 #kirjavuoReni2022 #kirjavuosi2022
Kohtalainen, nopeasti ahmaistava kauhuromaani, tosin ei tuo lukijalle mitään uutta. Jokseenkin ennalta-arvattava, mutta onneksi hyvin kirjoitettu kuvailu pelastaa. Jonkin verran jäi asioita auki tarinassa, en tiedä onko se hyvä juttu vai ei. Kallistuisin ei:n puolelle, sillä juonesta jäi jotenkin repaleinen ja puolivillainen kuva.
En pitänyt Elisabetin hahmosta. Hän oli jotenkin todella överi. Loppua kohden tuli jopa saippuasarjamaisia käänteitä häneen liittyen.
Olisin toivonut enemmän klaustrofobisempaa ja hienovaraisempaa tunnelmaa: konfliktien, syyllisyyden ja epäilysten kytemistä päähenkilön ja hänen avomiehensä välillä. Kauhun ainekset olivat kasassa, mutta niistä muodostettu kertomus ei pelottanut. Harmi, sillä raskauskauhu toimii kun se on kirjoitettu oikein (en sano että tämä opus olisi kirjoitettu väärin, se vain tuntuu minusta hieman kömpelöltä ja puolivalmiilta).
Pidin ympäristön kuvailusta ja päähenkilön sisäisestä kamppailusta. Kantavina teemoina toimineet suru ja syyllisyys olivat kirjan parhainta antia. Lapsen kuolema on aina suuri järkytys ja menetys.
Ei mikään huono muttei erityisen hyväkään. Olisin halunnut kirjan kuvailevan enemmän sitä miten hahmot tutkivat omituisia tapahtumia ja kylän historiaa (ja heidän mukanaan lukija pääsisi päättelemään omia teoriota) TAI vaihtoehtoisesti olisi voinut jättää nämä selitykset enemmän mysteerisiksi, juonen takana olevat voimat tuntemattomammiksi. Nyt tuntui että vastaukset annettiin lopussa aika suoraan ja vähän tylsällä tavalla.
Mielenkiintoisen lopun kehittäminen kirjalle kuin kirjalle on vaativa tehtävä, valitettavasti tämän kirjan loppu oli aika "eh..." joten koko teoksesta jäi vähän halju mielikuva, vaikka suurin osa kirjaa olikin lukukokemuksena ihan ok.
Tämäpäs oli todella hyvä kotimainen kauhutarina. Pidän siitä kun kauhuelementit tulevat kirjassa mukaan hitaasti, eikä tykitetä täysillä alusta lähtien. Alussa oli paljon erittäin perinteisiä kauhupalasia kuten selittämättömät onnettomuudet, kiroukset, lapsuuden traumat, perhetragediat ja pelottavat muukalaiset, ja hiljalleen niistä muodostui tyylikäs kudelma joka lopussa palkistee lukijansa. Hiljainen vieras oli mielenkiintoinen yhdistelmä folkahtavaa maaseutukauhua, body horroria, kummittelua ja vetävää kirjoittamista. Sain myös vahvat vibat Ari Asterin kauhuelokuviin, eli jos pidit Hereditarysta ja Midsommarista, niin tartu ihmeessä tähän kirjaan.
Mulla ei ollut mitään ennakko-oletuksia tästä kirjasta, no, ehkä ajattelin, että varmaan ihan surkea. Ihanaa olla väärässä! Nautin tästä suunnattomasti: Heikkilä osaa luoda perinteistä kauhun ilmapiiriä tavallisen perheen elämään. Väkisinkin tulee kauhuelokuva mieleen, jossa pala palaselta selvitetään talon/paikkakunnan historiaa, sillä eläminen käy liian kuumottavaksi ilman lisätietoja.
Kelpo kauhujuttu, jossa esiintyi kliseisiä mutta toimivia elementtejä vanhoista taloista mystisiin naisiin ja karmiviin lapsiin. Kauhun taso pysyi yllättävän maltillisena, mikä lienee monelle lukijalle myös helpotus. Vain palaneen talon merkitys jäi kummastuttamaan.
En oikein tiennyt millaista kirjaa kuvittelin aloittavani, mutta yllätyin siitä kuinka karmiva kirja oli. Taitavasti kirjoitettu kirja, joka ei aliarvioi lukijaansa – ehkä pikemminkin päin vastoin.
3,75 ⭐️⭐️⭐️⭐️ Halusin tänä vuonna aloittaa lukemaan enemmän kauhukirjallisuutta joten tartuin tähän teokseen. Monessa kohtaa hahmot ja juoni sai minut kananlihalle. Häiriintyneet ja jopa pelottavat kohtaukset tekivät kirjasta tosi hyvän. Tunsin sellaisia tunteita joita halusinkin tuntea. Olisin ehkä kaivannut jotain vielä lisää… en kyllä tiedä mitä. Voin silti suositella!
Oona ja Tuomas joutuvat muuttamaan Oonan perheen vanhaan kartanoon maaseudulle, kun heidän oma kotinsa palaa maan tasalle. Oona palaa hieman vastentahtoisesti vanhoille kotiseuduilleen.
Etätöitä tekevä Oona viettää päivät yksinään kolkossa vanhassa talossa, mutta häntä vaivaa alusta asti tunne siitä, ettei hän ole talossa yksin... Pian Oona myös tulee raskaaksi, vaikkei sen pitäisi olla mahdollista; Tuomas on tutkitusti hedelmätön. Kaikki ei tunnu olevan kunnossa vanhassa kartanossa eikä Oonan raskaudessa.
Tämä on tunnelmallista, hitaasti etenevää kauhua. Oikein sopivaa luettavaa pimeisiin iltoihin.