Et sinä (vielä) kuole - ensihoitajan tositarinoita ambulanssista

by Kari Hautamäki, Ari-Matti Hedman (Narrator)

Tunnelma oli epätodellinen, ja pelkäsin jalkojeni murtavan terassin hiiltyneet laudoitukset. Kestivät ne painoani jonkin aikaa, kunnes seuraavalla askeleella tunsin, miten jokin meni rikki jalkani alla. Rutina kuulosti siltä kuin näkkileipä olisi musertunut. Katsoin alas. Hetken aikaa tunsin, että pyörtyisin juuri siihen paikkaan. Hetken aikaa mieleni ei pystynyt käsittelemään sitä näkyä, jonka näin jalkojeni juuressa.

Et sinä (vielä) kuole näyttää rikospaikat ensihoitajan silmin ja kuljettaa sinut Lahdesta Tukholman synkkiin ghettoihin. Työtehtävät vievät palaneen talon luokse ja keskelle perhetragediaa, puukolla riehuvan itsetuhoisen potilaan kanssa ambulanssiin ja teinien huumesotkuihin. Puuttuvat sidostarpeet loihditaan vaikka omasta t-paidasta. Naurua pidätellään silloin, kun maallikko yrittää elvyttää elävää ihmistä samalla pullaa syöden.

Tiesittekö muuten, että Tukholman ambulansseissa ei ole luotiliivejä ja ensihoitajat putsaavat itse veriset autonsa?

Kirjan kirjoittaja Kari Hautamäki on työskennellyt ensihoitajana ambulanssissa Suomessa ja Ruotsissa. Hän on kerännyt tähän teokseen uransa mieleenpainuvimpia keikkoja kahden vuosikymmenen ajalta.

Pituus: 7 tuntia 10 min.

Genres: Audiobook, Nonfiction, Finnish Literature, True Crime, Biography, Crime, Sweden

8 pages, Audiobook

First published January 1, 2021

Reviews

[Pirita Susi · Rating 1 out of 5]

Periaatteessa mukavaa kun ammattikirjallisuutta julkaistaan, mutta se että terveydenhoitoalan ihminen haukkuu sekä Tehyn pystyyn että koronakriisin hoidon Suomessa hieman foliohattua heilutellen, laskee pisteitä todella rajusti. Parempi varmaan tämänkin kaverin pysyä ruotsissa töissä.

[meri · Rating 2 out of 5]

Ristiriitainen lukukokemus, aivan saakelin ärsyttävän ukkelin sinänsä kiinnostavia kertomuksia nimensä mukaisesti ambulanssista. Kirjan loppu jätti tyhmän, suht foliohattufiiliksen siitä että uskooko Hautamäki edes koronan olemassaoloon 😅 Hoitajien palkkatasoa saa ja pitää arvostella, mutta joku tässä Suomen koronakriisin hoidon jeesustelussa pisti korvaan. Samaten pitkät puhekieliset keskustelut, potilaista alentuvaan sävyyn puhuminen ja kaiken läpi paistava pohjaton väsymys alaan. Se tosin on nykyresursseilla todella ymmärrettävää. Mukana kuuluu myös todella vahvasti alan sisällä kukoistava ”äijäkulttuuri” ja -huumori, hohhoijaa. Kirjallisesti aika heikko esitys, eikä kannusta lukemaan tän muutenkin hieman kyseenalaisen kustantamon muita teoksia.

[Inka Partanen · Rating 2 out of 5]

En tiedä kumpi ärsytti enemmän, se että tässä kirjassa ”aletaan tekemään” ihan alvariinsa vai se, että suomen kielen lautakunta on näemmä tuonkin kielivirheen mennyt hyväksymään jo vuosia sitten. Omaa lukukokemustani nämä ja muutamat muut kielipuolisuudet häiritsivät roimasti.

Tässä kirjassa on ihan kiinnostavia, joskin aika verisiä anekdootteja. Ylevämpi tavoite, jonkinlainen ensihoidon työn arvostuksen nostaminen jää kuitenkin toteutumatta. Paikoittaiset paasaukset aihetta sivuten ovat jopa vähän vaivaannuttavia ja tässä olisikin ehkä ollut syytä miettiä, kertoisiko arki ihan vain omaa tarinaansa ilman että välissä täytyy pysähtyä sormella osoittamaan epäkohtia. Mallisuorituksen rempseästä, liiaksi osoittelemattomasta terveydenhuollon arjen paljastamisesta on tehnut esimerkiksi Adam Kay.

En voinut olla lukematta tätä kirjaa huomioimatta myös juuri nyt vellovaa kohua pelastuspalvelualan seksismistä ja naisvihasta. Sen tyyppinen asenneilmasto ei ehkä tässä kirjassa ole - onneksi! - päällimmäisenä, mutta kyllä tietynlainen toksinen ”äijäkulttuuri” kirjassa hyvin kuuluu. Sopimattoman käytöksen lisäksi tietyt rasistiset / ennakkoluuloiset asenteet paistavat kauas, enkä kyllä keksi niissä mitään hauskaa, vaikka (sen klassisen) läpänheiton varjolla nousevatkin.

[Nelli · Rating 2 out of 5]

En jaksaisi lukea enää yhtään tällaisen kovan äijän kuvausta elämästään. Pelkoa ei tunneta ja mennään tilanteisiin vaikka läpi harmaan kiven, hohhoijaa. Kuvittelin, että kyseessä on teos ensihoitajan työstä ja sen mielenkiintoisista puolista, mutta enemmän tuli tunne, että luen huonosti kirjoitettua omaelämäkertaa. Paikoitellen osa kirjan muistelmista oli ihan mielenkiintoisia, mutta pohjavire tuntuu olevan että Hautamäellä on tarve korostaa omaa erinomaisuuttaan suhteessa kaikkiin muihin. Hänen henkilökohtaisen elämänsä muistelot tuntuvat vaivaannuttavilta ja kirjan aiheen kannalta epäolennaisilta anekdooteilta. Mielestäni tämä ei ole true crime -kirja.

[Irina · Rating 2 out of 5]

Oli varmaankin virhe kuunnella kirja lukemisen sijaan, sillä lukijalla on harvinaisen rasittava tyyli. Voi johtua myös siitä, että hänen lukutahtinsa tai -tapansa ei sopinut minun kuuntelunopeuteeni (1,5-kertainen). Myös sanajärjestyksen toistuvat jodamaisuudet ja Hautamäen asenne työhön ja potilaisiin ärsyttivät. Jos ensihoitajissa on useampikin sellainen tyyppi, joka aina myrkytystapauksesta kuullessaan toteaa "siellä on varmaan vaan joku teini taas vetänyt kännit, ei tässä mitään kiirettä" -tyylisesti ja kävelee rauhakseen ambulanssiin, olen kyllä vähän huolestunut. Luin jostain arvion, että kirja on huumorilla sävytetty. Kirjassa ei mielestäni ollut oikeastaan mitään hauskaa - ihmetytti ja suretti, miten hyvällä alulla oleva juoppo, äkkipikainen, "aina oikeassa oleva" egoisti pääsee hoitoalalle töihin ja vielä opettamaan muita. Tosin liika empaattisuuskaan ei ole hyvästä.

[Vili Salo · Rating 2 out of 5]

Miten sen nyt sanoisi nätisti.. Melkoista sairaanhoitajan voimafantasiaa koko kirja. Potentiaalia oli paljon, mutta lopputulos tarinana melko heikohko ja tasoa ”äijäporukan” saunaillan rehvastelut kaljakorin jälkeen. Ei lunastanut, vaikka kirjassa myös mielenkiintoisia kohtia oli.

[Helena · Rating 2 out of 5]

Olipas ärsyttävä kirja! Arvostan ensihoitajien työtä ja olin kiinnostunut tietämään siitä enemmän, mutta Hautamäen tapa kuvata työtä oli lähes vastenmielistä, meinasin jopa jättää äänikirjan kesken. Piti oikein pysähtyä miettimään, mistä negatiivinen tunteeni kumpusi. Ehkä siitä, että tarinoita leimasi kirjoittajan oman egon pönkittäminen, oman paremmuuden korostaminen ja vähättelevä, kyyninenkin sävy suhteessa asiakkaisiin. Sinänsä aiheellinenkin yhteiskunnallinen kritiikki oli myös puettu asuun, joka käänsi asiat itseään vastaan. Adam Kay on kirjoittanut terveydenhoitoalan epäkohdista samankaltaiseen, mutta minua enemmän miellyttävään tyyliin.

[Aino · Rating 1 out of 5]

Voisin kirjoittaa vähintään pro gradun siitä, mikä kaikki tässä tekeleessä oli vialla. No, jos haluaa tuoda esille muun muassa oman ammattitaidottomuuden, katkeruuden, äijäkulttuurin, oman muka paremmuutensa, ennakkoluulot ja jopa rasismin, sekä kustantajan osaamattomuuden, käy se näin.

Aihe oli mielenkiintoinen, mutta kirjoittaja ohitti sen turhalla, asiaan liittymättömällä paasauksellaan. Alun elämäkerta oli turha, se ei tuonut lisäsävyjä tarinoihin. Monissa tarinoissa oli sivukaupalla aiheesta ohimenevää kerrontaa ja dialogia, jotka olisi pitänyt poistaa välittömästi. Mietin myös, kuinka paljon liiallisesta dialogista oli keksittyä, niitä ei voi muistaa noin tarkasti jälkikäteen. Jos haluaa kirjoittaa omaelämäkerran, tekisi sitten sellaisen suoraan, eikä verhoaisi sitä muka tositarinoiden taakse - tai tässä tapauksessa liimaisi otsikon antaman aiheen päälle. Tässä vain korostettiin tekijän omaa erinomaisuutta sekä vähäteltiin ja haukuttiin potilaita. En tiedä ensihoitajan ammatista paljoakaan, en tiedä mikä tästä on totta ja mikä keksittyä, mutta toivon, ettei kirjoittaja tule koskaan hoitamaan minua. Toivottavasti nämä "potilas voi odottaa, jotta saan kahvia", "naisille raiskaus on varmaan kova paikka" ja "ihan sama, että siellä on puukko vastassa, mennään vaan ja rikotaan ohjeistusta" ovat vain kirjoittajan omaa liioittelua.

Myös kirjoittajan kokemattomuus kirjoittamisen suhteen näkyi selvästi, samoin kustannustoimittajan osaamattomuus. Herrajumala, mikä määrä kirjoitusvirheitä, vääriä sanajärjestyksiä ja kieliopin ohittamista tässä oli. Olisi nyt edes Wordiin viitsitty laittaa, monet virheet olisi korjaantunut ihan niinkin. Se, että jotakuta on ammuttu ja se että joku on ammuttu, on aivan eri asioita. Mutta onko sillä edes väliä, onko potilas hengissä vai ei, kunhan saadaan vähän draamaa? Ja se toiston määrä oli järkyttävää - miksi lukijaa pitää aliarvioida näin rankasti? Lisäksi naurattaa, kuinka kustantamo mainostaa sivuillaan laadukasta kirjallisuutta, mutta kuitenkin julkaisee tämänkaltaista peeaskaa.

[Kirja Vieköön! · Rating 4 out of 5]

Kari Hautamäki on työskenellyt ensihoitajana parikymmentä vuotta sekä Suomessa että Ruotsissa. Ruotsalainen kansankoti näyttäytyy omaelämäkerrallisessa kirjassa hurjana ja vaarallisena. Hän sanoo, että väkivallan ja rikollisuuden ero Ruotsin ja Suomen välillä on huomattava. Rankinta on, että monessa asiassa Suomi seuraa Ruotsia 10-15 vuotta jäljessä. Hautamäen mielestä Ruotsi on epäonnistunut maahanmuuttopolitiikassaan, mikä näkyy integroitumattomuutena, köyhinä ongelmalähiöinä, huumeina ja jengiväkivaltana. Silti Ruotsin ensihoitajilla ei ole luotiliivejä ja he joutuvat itse putsaamaan veriset autonsa.

Kirjassa ensihoitajan hurja todellisuus iskee päin näköä. Minua ihmetytti se, että he saivat äärimmäisen lyhytsanaisesti kerrotut tehtävänannot. Viime heinäkuussa Hautamäki oli ensimmäisenä paikalla, kun 5- ja 6-vuotiaita lapsia oli ammuttu sääreen rikollisjengien välienselvittelyssä. Pienen tyttären isä Hautamäki mietti paikalle ajaessaan, että tässä täytyy olla virhe.

Kirja on vetävästi kirjoitettu ja äänikirjan lukija Ari-Matti Hedman hyvä valinta. Kirja herätti paljon ajatuksia ja ihmetystä, hivenen pelkoa tulevastakin. Kuka meitä tulevaisuudessa hoitaa? Poliitikot puhuvat, mutta jostain olisi löydyttävä rahaa.

[Laura · Rating 3 out of 5]

Kirja sopii hyvin niille lukijoille, jotka ovat kiinnostuneita hoitoalasta ja työstä ensihoitajana/pelastajana. Kirjaa voisi kai luonnehtia tosi äijämäiseksi karskin kielenkäytön ja teoksen yleisen pohjavireen vuoksi. Hautamäki on itsekin aikamoinen nyrkkisankari ja alun tappelujuttujen kuvauksen vuoksi meinasi kirja jäädä kesken. Kokonaisuudessaan teos tarjoaa kuitenkin ihan viihdyttävän mahdollisuuden kurkistaa ensihoitajien rankkaan työelämään.

[Laura · Rating 2 out of 5]

Kun kirja olisi pysynyt vain tositarinoissa ambulanssista eikä olisi hairahtanut koronafoliohattuilun ja Tehyn jäsenten mollaamisen puolelle. Ehkä niillekin on aikansa, mutta nyt toistaiseksi too soon.

Ambulanssikeissit itsessään mielenkiintoisia ja niitä olisi enemmänkin voinut lukea!

[Iris · Rating 4 out of 5]

Mielenkiintoista luettavaa ja huumori keventää vaikeita aiheita. Minimaalinen kritiikki naurettavaa koronasotkua kohtaan kirjan lopussa oli aiheellinen, vaikka siitäkin jo ovat muutamat ehtineet mielensä pahoittaa.

[Juha Viitanen · Rating 3 out of 5]

Kirjan nimenmukaisesti ensihoitajan tositarinoita ambulanssista - Suomesta, Ruotsista ja laivalta (no, siellä ei olla ambulanssissa).

Tulee tästä teoksesta mieleeni se Joona Tolvasen Soturimunkin oppipoika -kirja. Samanlaisia vetäviä tarinoita, joita on mielenkiintoista kuulla vaikkapa illanvietossa. Kaunokirjallisesti kumpikaan teos ei ole mitenkään erityinen.

Tämä teos kuitenkin vangitsi mielenkiintoni. Tekisi hyvää yhdelle sun toiselle lukea tositarinoita terveydenhuollon ammattilaisen työstä.

Olen aikoinaan ollut yhdessä telkkariohjelmassakin esiintyneen ensihoitajan kanssa saunomassa ja myöhemmin hänen ensiapukoulutuksessaan työpaikalla. Jo tuon lyhyenkin kohtaamisen perusteella tunnistan saman pohjavireen kuin Hautamäen teoksessa. Työt hoidetaan rautaisella ammattitaidolla, mutta jutut ja huumori - ja voisi sanoa yleinen elämänasenne ("en jaksa yhtään enää paskapuhetta") - voivat olla liikaa aika monelle. Ja varmasti myös mediassa esillä olleet jutut miesvaltaisen pelastushenkilökunnan sovinismista yms. pitänevät varmasti paikkansa.

Teoksen kerronta on varsin inhorealistista ja hyvä niin. Hauskahkojakin juttuja on.

Hautamäki on ollut Ruotsinlaivalla ainoana terveydenhuollon henkilönä vastaamassa parin tuhannen matkustajan ja laivan henkilökunnan terveydenhuollosta. Tanskalainen homomies saa suomalaiselta juntilta ensin tuopin ja sitten nyrkin päin näköä ja tanskalaisen nenä pitää ommella. Mitä tehdä? Puhelinyhteydellä tavoitettu lääkäri toteaa (ylimielisesti) että seilaatte nyt vaan Tukholmaan, kun välitöntä hengenvaaraa ei ole. Tanskalaisen nenä pitää kuitenkin ommella heti. No, Hautamäki on toki ollut opiskeluaikanaan leikkaussalissa, mutta "tikkauskokemusta" ei ole. Eipä muuta kuin neljän minuutin YouTube-video pyörimään ja siitä oppia nenän tikkaamiseen. Hyvin meni!

Tai kun ruotsalaismies soittaa hätäkeskukseen ja ilmoittaa, että on "massiivinen verenvuoro genitaalialueella" ja paikalle mennään pillit soiden. Totuus? Palleja sheivatessa on on tullut 1,5 MILLIN pintahaava, joka tyrehdytetään talousparerilla.

Tai kun laivan henkilökunnalle pitää keksiä kotiinpaluulle ns. meriselityksiä sukupuolitaudeista. "Sain sen laivan saunan lauteilta", kun ei oikein enää mene läpi.

Ja sitten niitä rankempia juttuja. En pysty edes kuvittelemaan, miltä tuntuu mennä paikalle ja nähdä polttomurhatun äidin ja tämän pojan hiiltyneet ruumiit. Tai mennä paikalle, kun 5-vuotias huutaa kauhusta ja kivusta, kun luoti on vielä reidessä sisällä.

Ja vielä. Suomalaista terveydenhuollon tutkintoa arvostetaan vielä toistaiseksi ja moni opiskelee ammatin Suomessa ja muuttaa sekä palkan että arvostuksen perässä muualle - jos voi.

Tätä teosta voi suositella kaikille kansalaisille. Ansiot toki ehkä vähän muussa kuin varsinaisessa kaunokirjallisuudessa. Vahva kolmonen eli 3,4/5.

[Bloggbohemen · Rating 2 out of 5]

Den här boken var inte riktigt min grej. Visst är det lite intressant emellanåt att få ambulanspersonalens syn på olika situationer kopplade till brott. Ibland ler jag, ibland är det rörande och sorgligt. Likheter och skillnader mellan Sverige och Finland är intressant. Men, jag blir aldrig riktigt engagerad. Svårt att förklara varför bara något som inte riktigt funkar. Något som gör mig ofokuserad och distanserad. Kanske är det trots allt så att polisarbetet är mer intressant som utomstående att läsa om? Kanske funkar den här boken bättre för de som jobbar inom ambulanssjukvård och annan sjukvård?

[Chalthria · Rating 3 out of 5]

Ihan mielenkiintoinen kirja ensihoitajan arjesta ja hulluista potilaista. Kirjaan oli selvästi valittu ne mieleenpainuvimmat kohtaukset. Itselle oli välillä vaikeaa hahmottaa missä ajassa kirja oli menossa: ensin tuli lapsuus ja nuoruus ja sitten pompattiinkin korona-aikaan. Välistä oli siis jätetty pois aika lailla tavaraa, mutta pääfokus olikin ensihoitajan työ, ei kirjoittajan elämä.

[Heidi_2811 · Rating 4 out of 5]

Mielenkiintoinen ja informatiivinen, kaikenlaista pientä nippelitietoa välillä, mikä ei ehkä kerronnan kannalta ole oleellista, mutta kiinnostavaa silti.
Välillä semmonen miesten työhuumori paistoi läpi ja arvostelee koronaa sekä suomen hoitoa siihen.
Mutta kertomuksia ambulanssista oli kiinnostava kuunnella. Kuuntelin siis Bookbeatista.

[Terhi · Rating 2 out of 5]

Kuuntelin äänikirjana. Tarinat kiinnostavia, kerronnallisesti köyhää tekstiä. Ymmärrän miksi joitakin hänen tyyli ärsyttää - itselle toimi lähinnä taustahälinänä, kun en jaksanut enää podcasteja kuunnella.

[Erika Miau · Rating 1 out of 5]

Vvhittu mikä jätkääää…
Jotenki niin alentavaa ja vituttaavaa kommentointia HOITAJALTA jotkut tarinat oli iha mielenkiintosii mut usein vaa ärsytti. alotin tän mun ekan ammattikriisin aikana ja sinnittelin loppuu

[Jenny Laine · Rating 4 out of 5]

Muutama ärsyttävä ja överiksi mennyt mielipide, muuten hyvä ja ajankohtainen kirja. Aiheessa käsiteltiin sekä ruotsinsuomalaisuutta, johon samaistuin paljonkin, sekä tietenkin ensihoitoa. Mielenkiintoinen ja ristiriitainen kirja.

[Ania · Rating 3 out of 5]

Co miała na celu ta anegdota na koniec z covidem, chlamydią i starszą panią ?
Do tego momentu było to dla mnie mocne 4,5.

[mielikuvituksellinen · Rating 3 out of 5]

Tykkäsin, toimi äänikirjana hyvin. Hauskoja (välillä raskaitakin) tarinoita.

[Tiia · Rating 4 out of 5]

Erittäin mielenkiintoinen kirja, joka kuunneltuna ja juuri tämän kyseisen lukijan lukijana toimi todella loistavasti. Allekirjoittanut muunmuassa ajoi kerran risteyksen ohi kun oli niin uppoutunut kuuntelemaan tarinaa. Tarinankerronta oli hyvää ja realistista, eikä muissa arvosteluissa mainittu "äijätyyli" haitannut minua.

Ilmeisesti muut kirjan lukeneet ja hyvin negatiivista palautetta antaneet eivät toimi itse hoitoalalla tai ainakaan missään päivystysluonteisissa yksiköissä kun eivät ymmärrä, että juuri tätä se on. Tässä on vaan hienostelematta ja kiertelemättä kerrottu totuus. Tähän kirjaan on päässeet varmaan ne rajuimmat tapaukset, jonka vuoksi kielenkäyttökin on juuri sellaista. Jos joku palautetta antaneista todella toimii hoitoalalla, ja samalla arvostelee, kuinka tässä kirjassa kuvaillaan esimerkiksi potilas caseja, on aika katsoa peiliin ja miettiä, kuinka monta kertaa itse huomaamatta arvostelee ääneen tai äänettömästi potilaan valintoja, ulkonäköä, tapausta jne. Kukaan hoitoalalla toimiva ei ole täydellinen ja valitettavasti tällainen meininki on ihan arkipäivää. Raskas työ vaatii raskaat huvit.

Itse leikkaussalissa työskentelevänä, päivystystyötäkin tekevänä ja välillä ties minkälaisia potilastapauksia nähneenä allekirjoitan kaiken, mitä kirjassa kerrotaan - myös sen, millainen Suomen hoitoalan tilanne on, ja miksi jokaisen järkevän hoitoalalla toimivan pitäisi vähintäänkin vaihtaa alaa tai muuttaa muualle. Kuten Hautamäki kirjassaan totesi, ei se tästä paremmaksi muutu muuta kuin jaloilla äänestämällä. Korona-aika varsinkin on näyttänyt, miten Suomen hallitus todella arvostaa hoitajiaan - ja siinä on yksi syy, miksi allekirjoittanutkin hakeutuu jatkossa muihin tehtäviin ja jättää tämän uppoavan laivan mielellään.

Toki kirjaa alussa mainostettiin kaikille (myös hoitoalasta ymmärtämättömille) sopivaksi, mutta kyllähän tästä kirjasta enemmän saa irti kun on hoitoalan (erityisesti ambulanssi/päivystys/teho-osasto/leikkaussali-) kokemusta, koska silloin nämä tällaiset tapaukset on aikalailla arkipäivää.

Tämä kirja on mielestäni hyvä ja realistinen kertomus siitä, mitä se ensihoitajan työ todellisuudessa on. Itse en ole päivääkään ensihoitajan tehtäviä tehnyt, mutta vuosia eri leikkausyksiköissä työskennelleenä voin todeta, että ei se niin hohdokasta ole, mitä joku Greyn anatomia antaa ymmärtää. Se on mielestäni tämän kirjan punainen lause. Lopussahan Hautamäki kuitenkin kehuu, kuinka hyvää hoitoa Suomestakin saa, vaikka hallitus ei tosiaan rahallisesti eikä oikein muutenkaan arvosta hoitoalan hommia pätkän vertaa (vrt. Finlandia-talon siniset valot, HUS-kiitoskortit, HUS; koronalisän maksaminen ja heti pois vetäminen jne). Jos ei työskentele hoitoalalla niin ei voi ihan oikeasti ymmärtää, mitä se duuni siellä kentällä on.

Pakko vielä lisätä tähän, että kun tekee tällaista äärimmäisen psyykkisesti raskasta duunia, tällainen äijä-asenne on varmaan yksi keino selviytyä ja pitää pää jotenkin klaarissa duunin jälkeen. Tämäkin kirjoittaja on painanut duunia ihan järjettömiä määriä, nähnyt ihan kamalia tapauksia, joten ei siinä ihan hommassa ihan jokainen päänsilittelijä pärjää.

Joten suosittelen kirjaa lämpimästi, erityisesti äänikirjana kaikille alalla toimiville ja mahdollisesti alalle (erityisesti päivystysluonteisiin töihin) hakeutuville ihmisille. Tavalliselle tallaajalle tästä ei jää ehkä käteen muuta kuin paha mieli.

[Lasse Karjalainen · Rating 1 out of 5]

Kirja valikoitui hätäpäissäni kun halusin nopeasti kuunneltavaa hiihtolenkille. Olisi voinut paremminki valita.

Eniten kirjassa ärsytti kirjoittaja. Jonkinlaisen ”äijäkulttuurin” ihannointi, potilaiden halventaminen, satunnaiset avautumiset omista elämänviisauksista. Kirja vaikutti kirjailijalle enemmän tilaisuudelta kertoa omasta elämästään ja ajatuksistaan kuin halusta kertoa tarinoita kentältä.

Kirjallisesta puolesta en osaa sanoa sen enempää kun kuuntelin niin nopeaa. Enkä edes jaksanut loppuun. Lopussa muiden kommenttien perusteella vielä jotain foliohattuilua.

Muutamia ihan hyviä tarinoita siellä oli seassa! Ja toki tästä nyt jotain kuvaa sai kyseisen työn arjesta. Mutta harmi silti, kirja antaa melko huonon kuvan koko alasta.

[Essi · Rating 5 out of 5]

Ihan älyttömän hyvä! Hyvää huumoria ja tiukkaa tietoa. Avaa ensihoitajan työtä hyvin ja viihdyttävästi.

[Laura V · Rating 1 out of 5]

Tämä kirja ei lunastanut sitä, mitä lupasi. Pitkä, merkityksetön alku, ilman yhteyttä ensihoitoon työnä. Miksi alussa puhutaan isän turpaanveto-opetuksista ja miten se liittyy?

Kirja poukkoilee paikasta ja aiheesta toiseen vittujen säestämänä, mutta varsinaisia ensihoitokeissejä tai esimerkiksi pohdintaa ensihoidosta työnä on todella vähän. Alan opiskelijoille naureskelua, työkavereille naureskelua, keisseille naureskelua. Sairaanhoitoa laivalla. Tämä kirja ei mene yhtään pintaa syvemmälle, ei edes alaa kritisoidessaan tai vaikka koronapolitiikkaa käsitellessä. Tämä on liian simppeli.

Lisäksi kirjaan on jäänyt aika ikäviä mokia, kuten vääriä ja jopa ihan päinvastaisia termejä, joita kirjailija on yrittänyt käyttää. Onko tämä päässyt editoimatta läpi?

Tunkkainen kirja alasta, jossa olisi niin paljon sisältöä ja annettavaa.

[VIlle Kay · Rating 2 out of 5]

Ei Shakespearea tai Dostojevskiä. Kirjoitusasussa erityisesti sanajärjestys ja tekstissä sidosteisuus olivat kovin hukassa. Toisaalta kirjassa on vaihtelevasti ihan mielenkiintoisiakin työtarinoita kentältä. Kirja ei myöskään ole kovin pitkä, joten jos se lyödään käteen ja aikaa riittää niin siinähän sen selailee läpi.

[Timo Pietilä · Rating 2 out of 5]

Ambulanssikuskin muistelmia.
Kyseessä on varsin ärsyttävä kirja. Alussa tarinalla kesti aikansa päästä liikkeelle, kirjassa oli aivan liikaa lapsuusajan suhteellisen tavanomaisia muistelmia, mitä nyt perheen isä oli tappeluihin yllyttävä sekopää. Kertoja tosin tuntui näkevän tämän lähinnä positiivisena asiana. Kertoja oli aika erikoinen, varsin machoileva ja ylimielinen, ärsyttävä sekä potilaisiin yliolkaisen väheksyvästi käyttäytyvä tyyppi. Kovin itsesäälistä ja tempoileva hänen ajatusmaailmansa myös tuntui olevan. Alkoholi myös maittoi, vaikka kirjoittaja perustelikin ryyppäämistä “nollaamisen” tarpeella. Höpöhöpö, sehän juoppojen tekosyy on aina ollut.

Tämä taitaa olla sensuroitu versio kirjasta: aika monessa aikaisemmassa arviossa kirjaa moitittiin Tehyn haukkumisesta ja koronafoliohattuilusta. Tehy ohitettiin vain maininnalla ja koronaa ei juuri edes mainittu, vaikka kirjassa oli luku, jonka otsikkona oli “Korona” - jossa siis ei koko ”korona”-sanaa kertaakaan edes esiintynyt - ilmeisesti jotain on poistettu. Kielellisestikään kirja ei ollut ainakaan positiivisesti mieleen jäävä, vaan se oli löysällä puhetyylillä kirjoitettu. Kevyt luettava ja kuunneltava se oli ja meni muiden kirjojen välipalana. Tuskin tulee kirjailijan muihin teoksiin koskettua.

[Jaana · Rating 2 out of 5]

Ei mikään kirjallisuuden huipputeos, mutta ihan viihdyttäviä hälytyskeikkoja. Mutta siinä vaiheessa laskivat tähtien määrä ja kiinnostus kun iso mies kiukuttelee jouduttuaan keikan jälkeiseen pakolliseen mutta mielestäni juuri hänelle hemmetin tarpeelliseen työpaikannpurkutilaisuuteen. Tyyppi itkee, oksentaa ja on šokissakin kesken keikan, eikä muka tarvitse keskusteluapua sen jälkeen! Tärkeintä on vain ehtiä kotiin jouluksi, ja hän onnistui silti myöhästymään koneesta. Suututti, miten hän kuvasi keskustelussa vain vilkuilleensa kelloa ja NAPUTELLEENSA PÖYTÄÄ. Nepsyihmisenä tiedän, että tuollaisen huokailijanaputtelijan vieressä istuessa ei kyllä pysty tunteistaan vapaasti puhumaan. Olisi jättänyt menemättä. Muutenkin paistaa sellainen äijäasenne muutamissa kohdissa läpi. Tunteilu on turhaa, mutta silti silmäkulma kostuu lapsiuhreja nähdessä. Voi huoh. Onneksi nykylapset opetetaan käsittelemään tunteensa, ei tukahduttamaan niitä. Arvoin, kuuntelenko äänikirjana toisen osan, mutta jätän kuuntelematta. Mutta jokaisen elävän, hengittävän ihmisen tulisi kuunnella tai lukea vähintään yksi ambulanssihenkilöstön työstä kertova kirja. Tulisi perspektiiviä siihen, mikä vaiva vaatii välitöntä hoitoa ja mikä voisi odottaa aamuun ja päivystyksen avautumiseen.

[Spidermonkey · Rating 3 out of 5]

Tuntui, että tämän äänikirjan kuuntelussa meni ikuisuus, mutta tosiasiassa tuntemukseni johtuu varmaan siitä, että minä vain itse kuuntelin tätä hitaasti. En ole nykyisin kovin hyvä/nopea kuuntelemaan äänikirjoja. Tämä oli ihan ok kirja, oli mielenkiintoista kuulla kirjoittajan omia kokemuksia ensihoitajan työuralta. Kyllähän tämän kuunteli, mutta ei tämä nyt mitään suurta muistijälkeä jättänyt.

Hoitoalan ongelmia sivuttiin kirjassa, mikä on hyvä, koska näistä ongelmista ei voi varmaan koskaan puhua liikaa. Ensihoitajan työ myös vaikuttaa monin tavoin raskaalta, mikä nyt ei sinänsä tullut minulle yllätyksenä. Itselläni ei siis ole kokemusta ensihoitajan työstä, mutta voin hyvin kuvitella, millaista se on.

[Urszula · Rating 4 out of 5]

I read this book in Polish, but there is no Polish version here yet. For me, this was a valuable read, as I enjoy reading about emergency workers in Poland, so I could compare how the system works in Sweden. It's interesting that in Poland, this kind of books are about how the system is not working, how the ER ambulances don't have all the equipment, how little people are paid, etc. Here, there is nothing like that, and all the stories are focused on what was happening on the scene, what the author was doing, and how it affected him later. It's a big difference. Overall, it was another entertaining read, as the cases and the type of work always will bring something interesting, sad, or tragic to tell. So I can't ever get bored with the stories told by the emergency personnel. Great read.