Kirja siitä, millaista on olla erilainen urheilija ja kuitenkin aivan samanlainen. Samassa pukukopissa.
Jääkiekkoilijat oppivat jo nuorina, että se, mikä tapahtuu kopissa, jää koppiin. Miltä tuntuu olla joukkueessa päivästä päivään ja kantaa sisällään suurta salaisuutta? Eikä vain piilotella salaisuutta, vaan pitää piilossa osaa itsestään, omaa seksuaalisuuttaan.
Ulos kopista on Janne Puhakan tarina, mutta vielä enemmän se on kertomus perheen arvosta, jääkiekkokulttuurin muutoksesta ja mieskuvan moninaisuudesta.
2,5-3 tähteä. tärkeä, tärkeä aihe, ontuva toteutus, erityisesti rakenteellisesti.
epilogin alun pitäisi ehdottomasti olla prologi. siinä puhakka selittää loogisesti, miksi halusi laajentaa kirjaa omaelämäkerrasta tutkimaan seksuaalivähemmistöjen teemoja muidenkin ihmisten kautta. rakenne jossa puhakan oma tarina kerrotaan ensin ja sitten puoli kirjaa käsittelee muita ihmisiä, kaipaisi rytmitystä jossa puhakka ja muut vuorottelevat. ja vaikka jääkiekon miesrooli heteroillekin on ahdas, tuntui menestyneen yrittäjä ville leinon laaja haastattelu vähän liioittelulta.
kirjan parasta antia on lesbon kiekkoilijan ronja savolaisen kappale ja viimeinen kappale jossa tutkija marja kokkonen kertoo rakenteellisista ongelmista urheilussa ja liikuntaharrastuksissa. siinä vihdoin sanotaan ääneen, kuten prologissakin, ettei riitä, että vähemmistöjä SUVAITAAN, vaan yhdessäelon tulee mennä syvemmälle.
suvaitsemisesta puhuvatkin sitten kaikki haastatellut heteroukot, kuten puhakan agentti jne, jotka toistelevat ettei homoudella ole väliä, eiväthän hekään tai muut kuuluta heterouttaan, ts. eivät ymmärrä tasan yhtään mistä puhuvat. erikoista että homona puhakka on halunnut useita tällaisia lausuntoja kirjaansa.
koska puhakan mies on häntä yli 30 vuotta vanhempi, ei-kovin-yllättävästi useampi henkilö mainitsee ikäeron olleen suurempi pala purtavaksi kuin miehen sukupuoli. jotenkin kaipasin jotain sivujuonnekeskustelua myös miesparien ikäeroista, mutta ehkä se ois korostanut ei-haluttuja stereotypioita.
kaikki tämä sanottuna, silti varmasti olisi erittäin hyvä että jokaikinen lätkänpelaaja ja erityisesti valmentaja lukisi tän kirjan. ja että aiheesta ei hiljetä.
Lyhyessä kirjassa, toki Puhakka on vasta 26-vuotias, ei pääasiassa olekaan itse pelaajaa vaan se, miten pelaaja homona sijoittuu omaan perheeseensä, ylimaskuliiniseen joukkueurheiluun ja yhteiskuntaan. Pintaraapaisulta tuntuvaa kirjaa on hieman hankala arvostella, koska ymmärrän miksi osaa sisällöstä on karsittu jotta nojatuolimatkailu jäkiksen maailmaan olisi helpompaa sen sijaan, että saisimme pidempiä analyysejä itse ulkopuolisuudesta ja syrjinnästä. Tämä on myös kirjan suurin ongelma: koska sitä mainostetaan (kannenkin kautta) enemmän Puhakan elämäkertana mennään tässä hieman ohi aiheen, tai oikeastaan kierretään kehää kovin ulkolaidoilla ja kirjassa olevat "artikkelit" jäävät välillä vähän torsoiksi.
Ehkä nojatuolimatkailu aiheisiin ja lajeihin, joita ei itse elä on kirjan/kirjojen tärkein tarkoitus, mutta silti liian hajanaiseksi muuttuva kokonaisuus häiritsee itse lukemista. Mietin henkilökohtaisesti usein maskuliini-feminiinikeskustelun vaikutusta asioiden arvostukseen, joten lopun kurkistus asian tieteelliseen tutkimukseen oli itselle parasta, mutta ymmärrän miksi sille aiheelle oli tässä kokonaisuudessa annettu kovin pieni sivumäärä. Toisaalta aliarvioiko kirja lukijaansa, miksi kirjan pitäisi olla helppolukuinen, koska aihekaan ei ole?
Siitä olen iloinen, että teoksen mainoskampanja on onnistunut ja se notkuu supermarkettien rajatun kirjavalikoiman reunoilla: sieltä se voi löytää lukijansa helpommin kuin kirjakaupasta tai verkosta. Toisaalta Puhakan persoonallisuus on jokseenkin helposti lähestyttävä, joka auttaa aiheen käsittelyä. Aiheena tärkeä, kirjana hieman ilmapallo.
Hemmetti kö mie oisin niin halunnu tykätä tästä enemmän, koska aihehan on supertärkeä: seksuaalivähemmistöt jääkiekossa. Voiko kirja enemmän miun tontille tippua? Eppäilen.
Mie oisin paketoinut kirjan eri tavalla. Kannen perusteella ootin Janne Puhakan elämäkertaa, mutta tähän jo sivumäärältään muutenkin kohtuunapakkaan kirjaanhan oli haastateltu rutkasti muitakin ja haettu näkökulmia myös naiskiekkoilusta ja aiheeseen liittyvästä tutkimuksesta. Se olikin hyvä, sillä kaikella rakkaudella sympaattisen oloista nuorta miestä kohtaan: hänen elämäntarinastaan ja kiekkourastaan ei vielä kokonaista kirjaa saisikaan.
Sinänsähän mie oon enemmän kuin iloinen siitä, että hän on melko lailla sujuvasti tullut kaapista eikä ole kohdannut suurta ihmisperseilyä homoutensa vuoksi. Niinhän sen pitäisi mennäkin. Mutta kirjaan olisin kaivannut selkeästi jotain näkökulmaa: nyt on vähän tylsää lukea, miten kaikki läheiset ja kaverit ja entiset valmentajat sanovat vuoron perään, että seksuaalisella suuntautumisella ei ole mitään väliä. Vaikka kiekkomaailmaa pidetään aika konservatiivisena, jopa homofobisena. No okei, kyllä kirjassa pari soraääntäkin kuullaan, juuri niitä, jotka on sitä mieltä ettei siitä tarvitse puhua.
Mie olisin miettinyt vielä tarkemmin kirjan kohderyhmää. Joko selkeästi aikuisten kirja ja syvällisempi aiheen käsittely, tai nuorille suunnattu "vertaistukikirja". Mie olisin ilahtunut myös kuvituksesta ja esim. grafiikoista, kun kirjassa on kuitenkin paljon haastatteluja.
Kirja oli mielestäni hienosti rakennettu ja varsin nopealukuinen. Janne Puhakan Ulos kopista-kirjan kantavana teemana on itsensä hyväksyminen juuri sellaisena kuin on. Onhan se vaikeaa jääkiekkopiireissä, mutta tämä kirja on oiva tapa avata sitä jääkiekkokulttuuria, joka varsinkin miesten puolella on omanlaisensa. Kirjassa meinaan on mielenkiintoisella tavalla näytetty myös se, miten ehkä sama laji näyttäytyy, jos pelaaja onkin nainen eikä mies. Itselle se oli hyvin silmiä avaavaa, kun kuitenkin aika lailla samaan ikäluokkaan kuulunkin. Ja oli mielenkiintoista huomata, että jopa taiteellisuus jääkiekkopiireissä on asia, jota ei välttämättä hyväksytä.
Kirja antoi paljon ajattelemista jopa ihmiselle, joka viettänyt varmasti tuhansia tunteja kaukalon laidalla istuen, kun joutunut tai saanut olla mm. Hakametsässä katsomossa isän ja isosedän ollessa töissä siellä. Siksi voisin hyvinkin kuvitella, ettei vaan Puhakan tapaus, jossa liikuttiin Espoossa, olisi mahdotonta Tampereella. Toivon todella, että jokainen jääkiekkoa seuraava tai muuten jääkiekon kanssa tekemisissä oleva myös lukisi kirjan, koska se kuitenkin auttaisi ehkä maailmaa muuttumaan myös jääkiekkokulttuurin osalta avoimemmaksi. Kuten kirjassa sanotaan, jotkut huippulupaukset voi tällä hetkellä jo toksisen ilmapiirin vuoksi lopettaa uransa ennen kuin se käytännössä on edes alkanut, oli kyse siten meidän kotoisesta Liigasta tai vaikka NHL:stä.
Interesting read about inmportant topic. Though it did come as a bit of a surprise that almost half of this book isn't really about Janne Puhakka. Granted, those things do give a lot of context to how big deal Janne's coming out really was because of what kind of world ice hockey is. I do still think that could have been done in better way. Same with the structure of the book, I felt like it was a bit weird? And some things were said multiple times, making this feel quite repetative at times. Regardless, I would still highly recommend reading this!
I'm a long time hockey fan and even though I never really paid much attention to Puhakka on the ice (mainly because he was in teams I didn't care about), him coming out was a big deal to me personally as I-don't-know-what-but-definitely-not-straight person. I share his hopes for better and more accepting world of hockey and it's unfair that he is not here to pay witness to the progress that has been done and the much more that hopefully will be done in the future.
No rating because I don't feel comfortable giving one when it comes to someone's actual life story and how well it was written about.
3,5 tähteä Muistan kun luin aamupalalla Hesaria ja näin Puhakasta tehdyn ison jutun. Juttu poikikin paljon haastatteluja, mielipidekeskusteluja ja kolumneja, joita luin kiinnostuneena. Tämän takia tartuin mielenkiinnolla Puhakan kokemuksista kertovaan kirjaan.
Pohdin aluksi, että miten eri näkökulmat toimivat kirjassa, mutta ne toimivat kyllä hyvin! Oli kiinnostavaa saada lukea mielipiteitä niin valmentajien, toisten pelaajien, agenttien kuin tuomareidenkin tasolta. Itse pelkästä Puhakan tarinasta ei olisi ehkä ollut kokonaiseksi kirjaksi, vaikka vaikuttava onkin.
En tiedä jääkiekosta kummemmin mitään, ja se vaikutti lukukokemukseeni jonkun verran. En saanut oikein irti tehopisteiden luettelusta, kertomuksista muihin seurojen pelaajiin liittyen tai muista pelitiedoista joita kirjassa oli. Ehkä jos pelaisi itse tai seuraisi lajia enemmän, olisivat nämä tiedot täydentäneet lukukokemusta tavalla, jota itse en kokenut. Kirjan parasta antia oli loppupuolella oleva mieskuvan pohtiminen.
Olen ilolla seurannut Ihmisoikeusliiton Älä riko urheilua -kampajaa ja muita urheilijoiden ulostuloja, toivottavasti tämä(kin) kirja löytää ne jotka vertaistukea ja esimerkkejä eniten tarvitsevat.
(kirja on saatu luettavaksi ennakkoon kustantajalta)
Monessa mielessä tämä kirja ei ollut ehkä se maailman dramaattisin tarina, ja minulla meni hetki, ennen kuin tajusin miten olennainen huomio tämä oli. MINULLE, heteronormatiiviseen muottiin oikein mukavasti mahtuvalle, tämä kirja saattoi tuntua samalta kuin kirjan mainitsemista monista henkilöistä, jotka eivät halunneet tehdä asiasta numeroa, koska "eihän tällä ole niin merkitystä urheilun kannalta, urheiluunhan me tässä keskitytään ja siinä halutaan parantua". Mutta entäpä jos iso osa omasta energiasta menisi juuri tuolloin suurten muutosten teini- ja muina vuosina menisi siihen, että pitäisi epäillä pidettäisiinkö minusta oikeasti vai olenko hyvä ja tärkeä tällaisena roolihahmona?
Koen, että kirja oli monipuolinen, ja juuri sen esiin tuomat monet näkökulmat auttoivat itseäni ymmärtämään ja asettamaan omaan arvoonsa nämä omat "miksi tästä pitää puhua" -ajatukset. Lisäksi se nosti esiin hyvin mielestäni tätä järjestelmä vs. yksilöt ja niiden kummankin omat ennakkoluulot/-luulottomuuden/haasteet ja keinot kehittää näitä paremoaan suuntaan esimerkiksi valmentajien koulutuksen avulla. Koska niinhän se vähän on, että jäykkäkin järjestelmä muuttuu, kun sen osana olevat yksilöt muuttuvat.
Nopealukuinen kirja, mutta sisältö jäi valitettavasti jotenkin ontoksi. Kirjan rakenne ei ehkä täysin toiminut, kirjassa oli tosi paljon muidenkin ihmisten kommentteja ja tietoja heidän elämästään ja saavutuksistaan, vaikka periaatteessa kai kirjan pitäisi olla ns. omaelämäkerta Janne Puhakasta. Toki kyllähän kirjan lopussa Janne itse sanoo, että halusi kirjaan myös muiden ihmisten äänet, mikä on toki hyvä asia - etenkin, kun kirja käsittelee paljon homoseksuaalisuutta ja vähemmistöihin liittyviä asioita.
Kirja on kyllä tärkeä teos jääkiekosta ja homoseksuaalisuudesta, onhan jääkiekon perinteisesti ajateltu melko maskuliininen urheilulaji. Mutta jotenkin kirja jätti vähän kylmäksi.
Myönnän, etten edes ollut tietoinen Janne Puhakasta ennen hänen kuolemaansa (enkä kyllä muutenkaan seuraa jääkiekkoa tai ole siitä kiinnostunut). Pistää vähän miettimään, että onko "oikein" kiinnostua jostain tietystä ihmisestä vasta hänen kuolemansa jälkeen? Eikö sellaisten ihmisten saavutuksia voisi kunnioittaa ja muistaa jo heidän elinaikanaan?
Tärkeä aihe, keskinkertainen toteutus. Epilogi olisi ollut paremmin edukseen prologina. Odotin tulevani lukemaan Puhakan elämästä, tuntui että suurin osa kirjaa olikin muiden näkemyksiä homoseksuaaleista urheilumaailmassa. Ei sinänsä, tärkeitä ja arvokkaita sanoja nekin. Voisin uskoa kirjan toimivan vertaistukena ja keskustelun avaajana, vaikka itseni lieneekin vaikeaa arvioida kunnolla niiltä osin. Olen iloinen, että Puhakan julkitulo on sujunut hänen mukaansa suhteellisen vaivattomasti. Toivottavasti kykenemme myöhemmin tukemaan paremmin ihmisiä taustoista riippumatta ja erityisesti niiden pohjalta.
Teoksessa tulee monipuolisesti esille Puhakan tarina, mikä oli mielenkiintoinen. Kuitenkin teoksessa nousee pääosaan keskustelu jääkiekkokulttuurista, mieskuvasta ja urheilumaailmasta, mistä käydäänkin kattavaa keskustelua eri toimijoiden näkökulmasta. Erityisen mielenkiintoisen kontrastin tuo esille se, miten miesten ja naisten jääkiekkokulttuuri eroavat - nimenomaan suhtautumisessa homoseksuaalisuuteen.
Pidän teoksesta kovasti ja lukukokemus oli valaiseva. Puhakan sanoin, "Ei maailma itsestään parane. Meidän pitää parantaa se."
Olihan tämä aika pettymys. Kaapista tultiin ulos jo niin alkuvaiheessa kirjaa, että suurin osa kirjasta oli toistoa, muisteloita tai muuta mikä ei niin kiinnostavalta tuntunut. Opettavainen ote myös häiritsi. Harmi.
Tärkeä kirja. Helposti koppienemmistö luulee tekevänsä oikein "suhtautumalla kaikkiin yhdenvertaisesti" vaikenemalla. Kirjan viimeisessä kappaleessa asiantuntija Kokkonen painottaa avointa keskustelua.
Tää ei ollukaan pelkästään Jannen tarina, vaan tässä käytiin läpi asiaa laajemminkin seksuaalivähemmistöjä suhteen niin jääkiekon kuin muun urheilun parissa.