What do you think?
Rate this book
Väkiveriset #1
Kaarnan kätkössä
Suomalaista mytologiaa, jännitystä ja romantiikkaa yhdistelevä Väkiveriset-sarja punoutuu neljän teeman ympärille: metsän, vuoren, veden ja maan. Kirjavinkkarina ja nuorten kirjastonhoitajana toimivan kirjoittajan vahva tietämys kohderyhmänsä lukutottumuksista ja -toiveista yhdistettynä huikeaan tarinankerrontaan tekee tästä sarjan avauksesta upean lukuelämyksen.
Bling. Yksi känninen kännykkäkuva ja Pinjan elämä on pilalla. Poikaystävä ja kympin koenumerot ovat historiaa, ja nipottava äiti pakottaa hänet kesätöihin. Puistohommissa Pinja kohtaa erikoisen Virven, pihkantuoksuisen punapään, jota kohtaan hän tuntee selittämätöntä vetoa. Pinjan on kuitenkin vaikea päästää ketään lähelleen, sillä hän kantaa selässään varjeltua salaisuutta, jonka juurista hänen on pakko saada tietää enemmän.
Pinjaa kiusaavat hallusinaatiot Tuulia-nimisestä tytöstä, joka inttää hänen suonissaan virtaavan metsänväen verta. Sitten kuvioihin ilmestyy vielä komea nahkatakkipoika, joka häikäisee Pinjan niin, ettei hän huomaa tämän silmien punaista vivahdetta, ennen kuin on liian myöhäistä.
Sä haiset metsäläiseltä, siltä kun sulla olis pihkaa suonissa.
Kaarnan kätkössä aloittaa neliosaisen reaalifantasiasarjan Väkiveriset, jossa kotimainen mytologia tunkeutuu elävänä ja kihelmöivänä nuorten arkeen. Jännitys ja romantiikka punoutuvat huumorin säikeisiin. Sarja on suunnattu yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille.
Bling. Yksi känninen kännykkäkuva ja Pinjan elämä on pilalla. Poikaystävä ja kympin koenumerot ovat historiaa, ja nipottava äiti pakottaa hänet kesätöihin. Puistohommissa Pinja kohtaa erikoisen Virven, pihkantuoksuisen punapään, jota kohtaan hän tuntee selittämätöntä vetoa. Pinjan on kuitenkin vaikea päästää ketään lähelleen, sillä hän kantaa selässään varjeltua salaisuutta, jonka juurista hänen on pakko saada tietää enemmän.
Pinjaa kiusaavat hallusinaatiot Tuulia-nimisestä tytöstä, joka inttää hänen suonissaan virtaavan metsänväen verta. Sitten kuvioihin ilmestyy vielä komea nahkatakkipoika, joka häikäisee Pinjan niin, ettei hän huomaa tämän silmien punaista vivahdetta, ennen kuin on liian myöhäistä.
Sä haiset metsäläiseltä, siltä kun sulla olis pihkaa suonissa.
Kaarnan kätkössä aloittaa neliosaisen reaalifantasiasarjan Väkiveriset, jossa kotimainen mytologia tunkeutuu elävänä ja kihelmöivänä nuorten arkeen. Jännitys ja romantiikka punoutuvat huumorin säikeisiin. Sarja on suunnattu yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille.
Audiobook
Published January 1, 2021
4 people are currently reading
155 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 56 reviews
July 10, 2017
Peruskiva fantasiajuttu kotimaisen mytologian olennoilla ja tyttörakkaudella höystettynä. Ihan ok ja sopii mielestäni aika nuorellekin fantasian lukijalle. Vitos-kutosille voisin jo tarjota.
Ja sitten asian vierestä: Tätä lueskellessa tuli mieleen, että voisko tällaista vieläkään kirjoittaa poikapäähenkilöillä? Tyttörakkaus on jo niin ok ja tuttu juttu, että siitä voi kirjottaa kepeästi ja vähän niin kuin sivujuonteena, samaan tapaan kuin erirotuisten/maalaisten välisestä rakkaudesta. Poikarakkausjutut vaan on yhä edelleen aika tilittäviä ja vakavia. Olispa ihanaa välillä lukea poikarakkaudesta joka olis yhtä helppoa ja luontevaa... Fantasian keinoin se ehkä onnistuis?
Ja sitten asian vierestä: Tätä lueskellessa tuli mieleen, että voisko tällaista vieläkään kirjoittaa poikapäähenkilöillä? Tyttörakkaus on jo niin ok ja tuttu juttu, että siitä voi kirjottaa kepeästi ja vähän niin kuin sivujuonteena, samaan tapaan kuin erirotuisten/maalaisten välisestä rakkaudesta. Poikarakkausjutut vaan on yhä edelleen aika tilittäviä ja vakavia. Olispa ihanaa välillä lukea poikarakkaudesta joka olis yhtä helppoa ja luontevaa... Fantasian keinoin se ehkä onnistuis?
October 15, 2019
★ 2,5 ★
August 29, 2017
Ihan mukava tuore fantasiaseikkailu kotimaisia myyttejä mukaillen ja lgbt-twistillä. Tai no, mitä puoliksi puita olevat metsänhenget nyt sukupuoleltaan ovatkaan.
Tykkäsin erityisesti latinankielisistä luvunnimistä, jotka selitettiin lopussa ja ihan hauskasta nykykielestä, joka yhdistettiin wanhakantaisiin mytologian henkilöihin tai heidän puheeseensa.
Tykkäsin erityisesti latinankielisistä luvunnimistä, jotka selitettiin lopussa ja ihan hauskasta nykykielestä, joka yhdistettiin wanhakantaisiin mytologian henkilöihin tai heidän puheeseensa.
June 14, 2018
Tämä kirja ei vain toiminut minulle. Henkilökehitys on olematonta ja kaikki tapahtuu liian nopeasti. Henkilöhahmot puhuvat tavalla, joka ärsyttää suunnattomasti. Se, mikä on ilmeisesti tarkoitettu nokkeluudeksi, tuntuu vaivaannuttavalta. Tyyli olisi saattanut vedota nuorempana, mutta ei enää. Mietityttää, miksei kaikkia nuortenkirjoja kirjoiteta siten, että myös aikuiset voivat nauttia niistä.
December 19, 2022
Topakkaa tarinankerrontaa, jonka marssirytmiä saksalaistenkin varmasti käy kateeksi. Ei höpötelty suotta mitään mistään, vaan tiukasti asiassa pysyttiin. Juoni oli aika suoraviivainen ja aika perus nuorten seikkailukirjan juoni, jossa oli tuttua huttua, muttasilti paikoin mukavan jännittävä. Kotitonttukohtaus oli paras ja uniikein! Oispa ollut enemmän tätä!
Herrrkullinen, suomalaisesta mytologiasta ammentava fantasiamaailma, jossa olisin viihtynyt pidempäänkin. Ihana, ihana tyttöpari!
Hurjaa kyllä huomata, miten nopeasti tässä jotkin asiat olivat vanhentuneet lähes tunnistamattomiksi.
Herrrkullinen, suomalaisesta mytologiasta ammentava fantasiamaailma, jossa olisin viihtynyt pidempäänkin. Ihana, ihana tyttöpari!
Hurjaa kyllä huomata, miten nopeasti tässä jotkin asiat olivat vanhentuneet lähes tunnistamattomiksi.
June 28, 2021
Nopeasti luettavaa, vois jatkaa sarjan lukemista
April 23, 2017
No nyt löytyi kyllä harvinaisen kiinnostava nuorten aikuisten kirja tällaiselle kyseistä "genreä/tyyppiä" välttelevälle henkilölle. Alku oli kyllä vähän meh, mutta kun sen yli pääsi kirja muuttui erittäin kiinnostavaksi.
Suomalaista mytologiaa ja tavallista elämää on sekoitettu taitavasti yhteen niin, että kokonaisuus pysyy tasapainoisena. Romanssiakin on mukana, mutta sen kuvaaminen on toteutettu taitavasti eikä se iske koko ajan päin naamaa, joka on tällaiselle romanssikammoiselle henkilölle ihan hyvä asia. Päähenkilö Pinja on kiinnostava, hänen persoonansa on rakennettu hyvin, samoin kuin hänen elämänsä ristiriidat ja arvoitukset. Loppu on ehkä hieman töksähtävä, mutta kokonaisuutena kirja on kuitenkin hyvin persoonallinen ja ansaitsee sen vuoksi 4 tähteä. Ja sarjan syksyllä ilmestyvä seuraava osa menikin suoraan varaukseen, sen verran lupaava löyhästi toisiinsa liittyvien kirjojen sarjan aloitus tämä oli.
Suomalaista mytologiaa ja tavallista elämää on sekoitettu taitavasti yhteen niin, että kokonaisuus pysyy tasapainoisena. Romanssiakin on mukana, mutta sen kuvaaminen on toteutettu taitavasti eikä se iske koko ajan päin naamaa, joka on tällaiselle romanssikammoiselle henkilölle ihan hyvä asia. Päähenkilö Pinja on kiinnostava, hänen persoonansa on rakennettu hyvin, samoin kuin hänen elämänsä ristiriidat ja arvoitukset. Loppu on ehkä hieman töksähtävä, mutta kokonaisuutena kirja on kuitenkin hyvin persoonallinen ja ansaitsee sen vuoksi 4 tähteä. Ja sarjan syksyllä ilmestyvä seuraava osa menikin suoraan varaukseen, sen verran lupaava löyhästi toisiinsa liittyvien kirjojen sarjan aloitus tämä oli.
May 31, 2017
Tyttö tuntee olevansa erilainen. Tyttö sössii elämäänsä vähän ja joutuu rangaistukseksi (?) kesätöihin. Sieltä löytyy tyttö joka saa veren kiertämään vähän kuumemmin suonissa. Mukaan vähän metsänhenkiä ja vanhaa suomalaista mytologiaa ja lisää sössimistä jolloin tyttöparka lähetetään Hollolan mummulaan rangaistukseksi. (Plus puhelin otetaan pois! Julmaa!) Ja sitten päästäänkin jo itse asiaan kun kylillä törmätään tosi kuumaan kundiin...
Ei hassumpaa myyttien sotkemista ja urbaania fantasiaa tykkäämiskuvioilla. Vähän ehkä paistaa läpi oppineisuudella ja omalla sivistyksellä brassailu (joka älykköjen ja sellaisena itseään pitävien helmasynti lienee.), mutta luen kyllä kakkososankin jahka sellainen ilmestyy.
Ei hassumpaa myyttien sotkemista ja urbaania fantasiaa tykkäämiskuvioilla. Vähän ehkä paistaa läpi oppineisuudella ja omalla sivistyksellä brassailu (joka älykköjen ja sellaisena itseään pitävien helmasynti lienee.), mutta luen kyllä kakkososankin jahka sellainen ilmestyy.
April 4, 2017
Sini Helmisen esikoiskirja Kaarnan kätköissä aloittaa uuden neliosaisen nuortenkirjasarjan Väkiveriset. Kirjan pääosassa on Pinja, joka kirjan alussa suoritti ylioppilaskirjoitukset ja juhli lakkiaisia. Juhlamieli oli kuitenkin kadonnut erään valokuvan myötä. Samoin lukuhalut kirjoituksiin ja pääsykokeisiin. Oma huone ja sänky olivat turvallisimmat paikat mieltämyllertäville ajatuksille. Onneksi oli pikkusisko ja sitten elämään tupsahti vielä Tuulia, muisto lapsuudesta.
Tuulia ei ole kuka tahansa, sillä kirja on sekoitus nykynuoren elämää ja fantasiaa. Eikä Pinjakaan ole vain kuka tahansa tyttö, ja sen hyväksymisessä, että onkin jotain muuta, on Pinjalle aluksi järkytys, mutta loppujen lopuksi hän hyväksyy erilaisuutensa kohdatessaan Virven, joka on samanlainen kuin hän.
Kirja on jännityskirja, joka sisältää vanhaa suomalaista mytologiaa, jota on nykyaikaistettu. Lisäksi kirja on rakkauskirja. Sini Helminen vie lukijansa fantasiamaailmaan, joka on tässä ja nyt ja saa lukijan pohtimaan erilaisuuden hyväksymistä. Lukuiloa!
Tuulia ei ole kuka tahansa, sillä kirja on sekoitus nykynuoren elämää ja fantasiaa. Eikä Pinjakaan ole vain kuka tahansa tyttö, ja sen hyväksymisessä, että onkin jotain muuta, on Pinjalle aluksi järkytys, mutta loppujen lopuksi hän hyväksyy erilaisuutensa kohdatessaan Virven, joka on samanlainen kuin hän.
Kirja on jännityskirja, joka sisältää vanhaa suomalaista mytologiaa, jota on nykyaikaistettu. Lisäksi kirja on rakkauskirja. Sini Helminen vie lukijansa fantasiamaailmaan, joka on tässä ja nyt ja saa lukijan pohtimaan erilaisuuden hyväksymistä. Lukuiloa!
December 6, 2022
Ihanaa, että fantasiasarjan perustana on suomalainen mytologia. Tykkäsin siitä, että ihmissuhteiden(kin) ongelmat olivat myös aikuisen näkökulmasta ymmärrettäviä, eivätkä väkisin väännettyä draamailua.
Kirja oli melko lyhyt ja juonenkäänteet seurasivat toisiaan nopeassa tahdissa. Kaikki hahmojen reaktiot eivät aina olleet mielestäni ihan oikein mitoitettuja tilanteeseen nähden. Toisaalta tiiviys voi olla varsinkin nuortenkirjalle etu, ja on ymmärrettävää, että kaikkea ei avata vielä sarjan ensimmäisessä osassa.
Kirja oli melko lyhyt ja juonenkäänteet seurasivat toisiaan nopeassa tahdissa. Kaikki hahmojen reaktiot eivät aina olleet mielestäni ihan oikein mitoitettuja tilanteeseen nähden. Toisaalta tiiviys voi olla varsinkin nuortenkirjalle etu, ja on ymmärrettävää, että kaikkea ei avata vielä sarjan ensimmäisessä osassa.
March 25, 2023
Olipahan tykitystä! Tässä ei jääty jaarittelemaan, vaan juoni eteni luotijunan nopeudella. Samasta syystä tämä oli melko lyhyt ja nopea luettava. Pisteitä sateenkaarista ja kotitontuista, miinusta paikoin yksiulotteisista kuvauksista ja epäuskottavista reaktioista. Muutama ongelma tuntui ratkeavan myös hieman liian helposti. Kokonaisuudessaan kuitenkin viehättävä nuorten kirja kotimaisen mytologian maailmassa, joka herättää ajatuksia ihmisten ja luonnon välisestä suhteesta.
June 1, 2017
Oikein mainio ja mukavasti etenevä kirja ja olisi voinut löytyä isommankin kustantamon ohjelmasta. Tarina pysyy koossa ja sivumäärä sopiva joten pistetään vinkkaussettiin koska suomalainen mytologia voittaa aina rapakon takaiset vampyyrit.
April 28, 2017
3,5 tähteä
Väkiveriset-sarjan aloitusosa Kaarnan kätkössä alkaa mukavan lupaavasti ja yllätyksellisesti: vaikka alussa juoni vaikuttaa hyvin tavalliselta teinidraamalta, alkaa tarinan sekaan ujuttautua suomalaiseen mytologiaan pohjautuvia elementtejä. Pian poikaystävänsä ja parhaan ystävänsä pettämäksi joutunut Pinja löytää itsensä hiidenhevosen selästä, Hiitolasta ruokkimasta kyitä ja Tapiolasta tapaamassa itse Tapiota. Nämä fantasia-ainekset on kuitenkin saatu solahtamaan muuten urbaaniin ympäristöön sijoittuvaan tarinaan melko luontevasti joukkoon.
Pinja kokee olevansa erilainen kuin muut, sillä hänen selkänsä on ollut hänen syntyessään kaarnamainen. Hänen ymmärtämättömät vanhempansa ovat vieneet hänet leikkaukseen, jossa selän ihoa on koitettu korjata - lopputuloksena Pinjalle on jäänyt hyvin arpinen selkä, jota hän on aina hävennyt ja peitellyt. Eipä hän olisi osannut arvata, mikä hän oikeasti onkaan. Lapsuuden mielikuvitusystävän, Tuulian, ilmaantuminen hänelle on alkuun järkyttävä yllätys, mutta jossain vaiheessa hän osaa jo kaivata tuota höpsöä tyttöä avukseen.
Pinjan äiti alkaa olla huolissaan tyttärestään, joka juttelee huoneessaan yksinään (todellisuudessa hän siis juttelee sinipiika Tuulian kanssa.) Hän hommaa tytölleen kesätöitä kaupungin puutarhurin leivistä, jossa Pinja tutustuu leimuavasilmäiseen, punatukkaiseen Virveen.
Pinjan ja Virven välinen vetovoima on alusta asti hyvin vahva ja aistittavissa. Heidän tielleen tulee kuitenkin monenlaisia ongelmia niin väärinkäsitysten kuin muiden selkkausten vuoksi. Pinjan äidin on hyvin vaikea hyväksyä tyttöjen läheisiä välejä, ja niinpä hän lähettääkin tyttönsä hetkeksi mummolaan, jossa Pinja joutuu äkkiä melkoisiin vaikeuksiin tavattuaan karaokebaarissa ihmeellisen vetovoimaisen Marraksen.
Olenko jotenkin niin lukkiutunut ihmisusiin, langenneisiin enkeleisiin ja vampyyreihin kirjoissa, että yhtäkkinen hiisien, maahisten ja metsänneitojen ilmaantuminen juoneen mukaan tuntuu alussa hassulta ja vaikealta sulattaa. Aika äkkiä kuitenkin solahdan kuvitelmissani metsänneitojen ja maahisten joukkoon luonnon keskelle. Kuitenkin nämä myyttiset elementit tuovat kirjaan rutkasti omaleimaisuutta. Myöskin nuortenkirjoille tavanomaisesta heteronormatiivisuudesta poikkeaminen ja se, ettei kirjassa lokeroida ketään, on mukava asia.
Kaarnan kätkössä on raikas tuulahdus suomalaista metsää, vanhoja myyttejä ja nuorta rakkautta. En saanut kuitenkaan kirjan tarinasta niin suuria tunne-elämyksiä kuin olisin toivonut. Minun täytyy myöntää, että minua jotenkin myös inhottaa ajatuksena metsänneitojen kaarnaa kasvava selkä, joten se saattoi syödä lukutunnelmaani. (Luin juuri viimeksi Tuomo Jäntin dystopian Verso, jossa ihmisistä alkoi kasvaa kaikkea kasvikuntaan liittyvää, joten mielleyhtymä saattoi tulla siitäkin.)
Luonto ja metsä vaikuttaa hyvin vahvana teemana läpi tarinan. Helminen kirjoittaa huolettomasti eteenpäin soljuvaa, kaunista tekstiä, jota on miellyttävä lukea. Hauska yksityiskohta on myös latinankielisten fraasien mukaan nimetyt luvut sekä tajuttaman kaunis kansikuva, joka on Karin Niemen luomus. Mielenkiinnolla jään odottamaan sarjan seuraavaa osaa.
Väkiveriset-sarjan aloitusosa Kaarnan kätkössä alkaa mukavan lupaavasti ja yllätyksellisesti: vaikka alussa juoni vaikuttaa hyvin tavalliselta teinidraamalta, alkaa tarinan sekaan ujuttautua suomalaiseen mytologiaan pohjautuvia elementtejä. Pian poikaystävänsä ja parhaan ystävänsä pettämäksi joutunut Pinja löytää itsensä hiidenhevosen selästä, Hiitolasta ruokkimasta kyitä ja Tapiolasta tapaamassa itse Tapiota. Nämä fantasia-ainekset on kuitenkin saatu solahtamaan muuten urbaaniin ympäristöön sijoittuvaan tarinaan melko luontevasti joukkoon.
Pinja kokee olevansa erilainen kuin muut, sillä hänen selkänsä on ollut hänen syntyessään kaarnamainen. Hänen ymmärtämättömät vanhempansa ovat vieneet hänet leikkaukseen, jossa selän ihoa on koitettu korjata - lopputuloksena Pinjalle on jäänyt hyvin arpinen selkä, jota hän on aina hävennyt ja peitellyt. Eipä hän olisi osannut arvata, mikä hän oikeasti onkaan. Lapsuuden mielikuvitusystävän, Tuulian, ilmaantuminen hänelle on alkuun järkyttävä yllätys, mutta jossain vaiheessa hän osaa jo kaivata tuota höpsöä tyttöä avukseen.
Pinjan äiti alkaa olla huolissaan tyttärestään, joka juttelee huoneessaan yksinään (todellisuudessa hän siis juttelee sinipiika Tuulian kanssa.) Hän hommaa tytölleen kesätöitä kaupungin puutarhurin leivistä, jossa Pinja tutustuu leimuavasilmäiseen, punatukkaiseen Virveen.
Pinjan ja Virven välinen vetovoima on alusta asti hyvin vahva ja aistittavissa. Heidän tielleen tulee kuitenkin monenlaisia ongelmia niin väärinkäsitysten kuin muiden selkkausten vuoksi. Pinjan äidin on hyvin vaikea hyväksyä tyttöjen läheisiä välejä, ja niinpä hän lähettääkin tyttönsä hetkeksi mummolaan, jossa Pinja joutuu äkkiä melkoisiin vaikeuksiin tavattuaan karaokebaarissa ihmeellisen vetovoimaisen Marraksen.
Olenko jotenkin niin lukkiutunut ihmisusiin, langenneisiin enkeleisiin ja vampyyreihin kirjoissa, että yhtäkkinen hiisien, maahisten ja metsänneitojen ilmaantuminen juoneen mukaan tuntuu alussa hassulta ja vaikealta sulattaa. Aika äkkiä kuitenkin solahdan kuvitelmissani metsänneitojen ja maahisten joukkoon luonnon keskelle. Kuitenkin nämä myyttiset elementit tuovat kirjaan rutkasti omaleimaisuutta. Myöskin nuortenkirjoille tavanomaisesta heteronormatiivisuudesta poikkeaminen ja se, ettei kirjassa lokeroida ketään, on mukava asia.
Kaarnan kätkössä on raikas tuulahdus suomalaista metsää, vanhoja myyttejä ja nuorta rakkautta. En saanut kuitenkaan kirjan tarinasta niin suuria tunne-elämyksiä kuin olisin toivonut. Minun täytyy myöntää, että minua jotenkin myös inhottaa ajatuksena metsänneitojen kaarnaa kasvava selkä, joten se saattoi syödä lukutunnelmaani. (Luin juuri viimeksi Tuomo Jäntin dystopian Verso, jossa ihmisistä alkoi kasvaa kaikkea kasvikuntaan liittyvää, joten mielleyhtymä saattoi tulla siitäkin.)
Luonto ja metsä vaikuttaa hyvin vahvana teemana läpi tarinan. Helminen kirjoittaa huolettomasti eteenpäin soljuvaa, kaunista tekstiä, jota on miellyttävä lukea. Hauska yksityiskohta on myös latinankielisten fraasien mukaan nimetyt luvut sekä tajuttaman kaunis kansikuva, joka on Karin Niemen luomus. Mielenkiinnolla jään odottamaan sarjan seuraavaa osaa.
October 2, 2017
Perusviihdyttävää urbaania fantasiaa. Ihan hiukan häiritsi tekstin ja päähenkilön lapsekkuus suhteessa ikään. Pinja vaikutti paljon, paljon nuoremmalta kuin olikaan.
Erityisplussaa luontevasta kaupunkimiljöön ja kotimaisen mytologian yhdistelmästä. Ja huumorista. Erityisen paljon käkätytti kotitontun kutsuminen!
Erityisplussaa luontevasta kaupunkimiljöön ja kotimaisen mytologian yhdistelmästä. Ja huumorista. Erityisen paljon käkätytti kotitontun kutsuminen!
June 18, 2017
2.5 tähteä, ei oikeestaan mun pala kakkua.
May 9, 2017
Sini Helmisen Kaarnan kätkössä aloittaa vahvasti uuden suomalaisen neliosaisen nuortenkirjasarjan Väkiveriset. Jokasella osalla on oma elementtinsä, metsä, vuori, vesi ja maa. Kiinnostuin teoksesta heti nähtyäni sen kauniin kannen (taide: Karin Niemi) kustantajan katalogissa.
Sä saat huomata, ettet oo enää Kansasissa, Dorothy. (s. 142)
Teoksen päähenkilönä seurataan 17-vuotiasta Pinjaa, joka on juuri valmistunut ylioppilaaksi. Hän aloitti koulun vuotta aikaisemmin kuin tavallista, sillä hänen äitinsä on opettaja. Pinjan isä puolestaan on lääkäri ja toivoo tyttären jatkavan samalla alalla, vaikka Pinja ei olekaan ihan varma mitä itse haluaa. Aikaisemmin kymppejä kokeista saaneen tytön koulumenestys romahtaa, kun hän saa kännykkäänsä kuvan, jossa hänen poikaystävänsä ja lapsuuden paras kaveri pussailevat.
Helminen viittailee nerokkaasti genrekirjallisuuteen. Esimerkiksi kun Pinja linnoitautuu kesän alussa huoneeseensa, hänen äitinsä sanoo tilanteen muistuttavan sitä "tyhmää teinien vampyyrielokuvaa", eli Houkutus-sarjan sitä osaa, jossa Edwardin hylkäämä Bella käyttäytyy samoin. Äiti on huolissaan Pinjasta ja järjestää tälle töitä.
Kaupungin puistoja siivotessaan Pinja tutustuu leimuavatukkaiseen Virveen ja löytää itsensä pian suutelemasta tyttöä. Suvaitsevaisuutta saman sukupuolisten suhteita kohtaan koulussa rummuttava äiti ei kuitenkaan ilahdu Pinjan uudesta ihastuksesta, vaan pitää sitä vain aiemman suhteen päättymisen kipuiluna ja "vaiheena". Äitinsä kaksinaismoralismista pöyritynyt Pinja joutuu sen jälkeen viettämään loppukesän arestissa äitinsä vanhempien luona maalaiskylällä, mutta joutuu siellä elämänsä seikkailuun.
Voisin sanoa Annastiinalle, että aivan kohta tulee voimaan sukupuolineutraali avioliittolaki, mutta siitä ei olisi mitään hyötyä. Annastiina tietää jo tärkeimmän: Disney-prinsessa saa prinssinsä, ei koskaa laukkaa toisen prinsessan kanssa aamunkoittoon. (s. 79)
Kaiken lisäksi Pinjalla on salaisuus, jota hän ei halua kenenkään näkevän: hänen selkänsä on arpien peittämä, koska hän syntyi omituisesta ihotaudista kärsien - tai niin hänen vanhempansa ovat selittäneet, kun tyttö on kuusivuotiaana joutunut haastavaan leikkaukseen esteettisen "vian" korjaamiseksi. Hänelle kuitenkin selviää, että kyseessä ei olekaan huono tuuri geenien suhteen vaan suvussa kulkeva ominaisuus.
Siinä missä kuvittelisi olevan sileää vaaleanpunaista ihoa, jota vain selkärangan kohoileva vuoristo poimuttaa, on jotain aivan muuta. Se ei ole selkä ollenkaan. Se on suoraselkäinen puunrunko, kaarnan elävien syiden, karheiden juomujen ja sileiden salmiakkikohoamien verkosto, jota täplittävät oranssit jäkäläpitsit. (s. 83-84)
Helminen on kirjoittanut teoksen maailmaan perinteisten olentojen, kuten vampyyrien ja ihmissusien sijaan suomalaista mytologiaa ja sen vähemmän tunnettuja hahmoja: sinipiikoja, metsänneitoja ja hiisiä. Ainekset ovat kiehtovan tuoreita ja ne on kudottu taidokkaasti osaksi nykynuoren arkea. Tapahtumat tuntuvat uskottavilta, vaikka niissä onkin aimo ripaus magiaa. Sarja saa jatkoa jo syyskuussa ja tuolloin päähenkilönä nähdään maalta Helsinkiin muuttava nörttipoika. En malta odottaa syksyä nähdäkseni mihin suuntaan teos vie sarjaa.
"Uutinen nimero kaks: teretulemast messiin Omituisten otusten kerhoon. Sä olet nimittäin myös meikäläinen." (s. 53)
Monen populaarikulttuuriviittauksen lisäksi teoksessa mainitaan mm. Laila Hirvisaaren äänikirjat, Neil Gaimanin Tähtisumua ja Oscar Wilden Dorian Greyn muotokuva, eikä hauskoilta Harry Potter-kommenteiltakaan vältytä. Lisäksi alla oleva lainaus palauttaa mieleeni vähän aikaa sitten somessa käydyn keskustelun, jossa pohdittiin lukemiseen liitettyä häpeää,
Luen kaikki kirjahyllyn Aku Ankat ja - hävettää tunnustaa - myös kaikki lääkäriharlekiinit, joista osa on niin kamalia, että ne saavat minut antamaan Dorian Greyn muotokuvalle uuden mahdollisuuden. (s. 113)
Teoksen luvut on nimetty jännittävästi latinankielisillä lentävillä lauseilla, joiden merkitys avautuu kyseisessä luvussa. Esimerkiski ensimmäinen luku on saanut nimensä ylioppilaiden laulusta Gaudeamus igitur. Otsikot on suomennettu kirjan lopussa, joten latinankielen tuntemusta ei tarvita (joskin itse olen opiskellut yläasteella latinaa pitkänä valinnaisaineena kolmen vuoden ajan).
Uskon kyllä, että kirjoittaja on saattanut nähdä tonttu-ukkoja otettuaan liian monta lasillista. (s. 91)
Kaarnan kätkössä on nopealukuinen teos, joka tiedostaa kaanonin ja naureskelee sille nerokkaasti. Se ei kuitenkaan ole pelkästään humoristinen, vaan puhuttelee nuoria (ja aikuisiakin), jotka kokevat joutuvansa elämään jonkin ominaisuutensa salaten tai häveten sitä. Pinjan kokemukset ensisuudelmasta tytön kanssa ja oman sukuhistoriansa avautuminen saavat tytön hyväksymään itsensä kokonaan. Teos tarjoaa hyvää pohdiskelua myös aivan toisenlaisten asioiden kanssa painiskeleville lukijoille.
"Seuraavakas sä yrität varmaan väittää, että vampyyrejä on oikeesti olemassa", tuhahdin.
"Ai tarkoitatko niitä hirviöitä, jotka imee verta? Tietty niitä on olemassa. Mutta ei ne oikeesti kimaltele ja ne on vaan parin millin mittaisia ja hiivatin ärsyttäviä. Jotkut sanoo niitä myös itikoiksi." (s. 54)
Sä saat huomata, ettet oo enää Kansasissa, Dorothy. (s. 142)
Teoksen päähenkilönä seurataan 17-vuotiasta Pinjaa, joka on juuri valmistunut ylioppilaaksi. Hän aloitti koulun vuotta aikaisemmin kuin tavallista, sillä hänen äitinsä on opettaja. Pinjan isä puolestaan on lääkäri ja toivoo tyttären jatkavan samalla alalla, vaikka Pinja ei olekaan ihan varma mitä itse haluaa. Aikaisemmin kymppejä kokeista saaneen tytön koulumenestys romahtaa, kun hän saa kännykkäänsä kuvan, jossa hänen poikaystävänsä ja lapsuuden paras kaveri pussailevat.
Helminen viittailee nerokkaasti genrekirjallisuuteen. Esimerkiksi kun Pinja linnoitautuu kesän alussa huoneeseensa, hänen äitinsä sanoo tilanteen muistuttavan sitä "tyhmää teinien vampyyrielokuvaa", eli Houkutus-sarjan sitä osaa, jossa Edwardin hylkäämä Bella käyttäytyy samoin. Äiti on huolissaan Pinjasta ja järjestää tälle töitä.
Kaupungin puistoja siivotessaan Pinja tutustuu leimuavatukkaiseen Virveen ja löytää itsensä pian suutelemasta tyttöä. Suvaitsevaisuutta saman sukupuolisten suhteita kohtaan koulussa rummuttava äiti ei kuitenkaan ilahdu Pinjan uudesta ihastuksesta, vaan pitää sitä vain aiemman suhteen päättymisen kipuiluna ja "vaiheena". Äitinsä kaksinaismoralismista pöyritynyt Pinja joutuu sen jälkeen viettämään loppukesän arestissa äitinsä vanhempien luona maalaiskylällä, mutta joutuu siellä elämänsä seikkailuun.
Voisin sanoa Annastiinalle, että aivan kohta tulee voimaan sukupuolineutraali avioliittolaki, mutta siitä ei olisi mitään hyötyä. Annastiina tietää jo tärkeimmän: Disney-prinsessa saa prinssinsä, ei koskaa laukkaa toisen prinsessan kanssa aamunkoittoon. (s. 79)
Kaiken lisäksi Pinjalla on salaisuus, jota hän ei halua kenenkään näkevän: hänen selkänsä on arpien peittämä, koska hän syntyi omituisesta ihotaudista kärsien - tai niin hänen vanhempansa ovat selittäneet, kun tyttö on kuusivuotiaana joutunut haastavaan leikkaukseen esteettisen "vian" korjaamiseksi. Hänelle kuitenkin selviää, että kyseessä ei olekaan huono tuuri geenien suhteen vaan suvussa kulkeva ominaisuus.
Siinä missä kuvittelisi olevan sileää vaaleanpunaista ihoa, jota vain selkärangan kohoileva vuoristo poimuttaa, on jotain aivan muuta. Se ei ole selkä ollenkaan. Se on suoraselkäinen puunrunko, kaarnan elävien syiden, karheiden juomujen ja sileiden salmiakkikohoamien verkosto, jota täplittävät oranssit jäkäläpitsit. (s. 83-84)
Helminen on kirjoittanut teoksen maailmaan perinteisten olentojen, kuten vampyyrien ja ihmissusien sijaan suomalaista mytologiaa ja sen vähemmän tunnettuja hahmoja: sinipiikoja, metsänneitoja ja hiisiä. Ainekset ovat kiehtovan tuoreita ja ne on kudottu taidokkaasti osaksi nykynuoren arkea. Tapahtumat tuntuvat uskottavilta, vaikka niissä onkin aimo ripaus magiaa. Sarja saa jatkoa jo syyskuussa ja tuolloin päähenkilönä nähdään maalta Helsinkiin muuttava nörttipoika. En malta odottaa syksyä nähdäkseni mihin suuntaan teos vie sarjaa.
"Uutinen nimero kaks: teretulemast messiin Omituisten otusten kerhoon. Sä olet nimittäin myös meikäläinen." (s. 53)
Monen populaarikulttuuriviittauksen lisäksi teoksessa mainitaan mm. Laila Hirvisaaren äänikirjat, Neil Gaimanin Tähtisumua ja Oscar Wilden Dorian Greyn muotokuva, eikä hauskoilta Harry Potter-kommenteiltakaan vältytä. Lisäksi alla oleva lainaus palauttaa mieleeni vähän aikaa sitten somessa käydyn keskustelun, jossa pohdittiin lukemiseen liitettyä häpeää,
Luen kaikki kirjahyllyn Aku Ankat ja - hävettää tunnustaa - myös kaikki lääkäriharlekiinit, joista osa on niin kamalia, että ne saavat minut antamaan Dorian Greyn muotokuvalle uuden mahdollisuuden. (s. 113)
Teoksen luvut on nimetty jännittävästi latinankielisillä lentävillä lauseilla, joiden merkitys avautuu kyseisessä luvussa. Esimerkiski ensimmäinen luku on saanut nimensä ylioppilaiden laulusta Gaudeamus igitur. Otsikot on suomennettu kirjan lopussa, joten latinankielen tuntemusta ei tarvita (joskin itse olen opiskellut yläasteella latinaa pitkänä valinnaisaineena kolmen vuoden ajan).
Uskon kyllä, että kirjoittaja on saattanut nähdä tonttu-ukkoja otettuaan liian monta lasillista. (s. 91)
Kaarnan kätkössä on nopealukuinen teos, joka tiedostaa kaanonin ja naureskelee sille nerokkaasti. Se ei kuitenkaan ole pelkästään humoristinen, vaan puhuttelee nuoria (ja aikuisiakin), jotka kokevat joutuvansa elämään jonkin ominaisuutensa salaten tai häveten sitä. Pinjan kokemukset ensisuudelmasta tytön kanssa ja oman sukuhistoriansa avautuminen saavat tytön hyväksymään itsensä kokonaan. Teos tarjoaa hyvää pohdiskelua myös aivan toisenlaisten asioiden kanssa painiskeleville lukijoille.
"Seuraavakas sä yrität varmaan väittää, että vampyyrejä on oikeesti olemassa", tuhahdin.
"Ai tarkoitatko niitä hirviöitä, jotka imee verta? Tietty niitä on olemassa. Mutta ei ne oikeesti kimaltele ja ne on vaan parin millin mittaisia ja hiivatin ärsyttäviä. Jotkut sanoo niitä myös itikoiksi." (s. 54)
July 8, 2018
Nopealukuista, kevyttä ja mukavaa suomalaisella mytologialla leikittelevää urbaanifantasiaa. Tarina yllätti minut seikkailullisuudellaan ja ajoittaisilla huumorivivahteillaan. Monissa arvioissa on kommentoitu päähenkilön lapsellisuutta, ja minustakin hänen käytöksensä ja ajattelutapansa vaikutti 17-vuotiasta nuoremmalta. Toisaalta tämä voi kolahtaa kirjan kohderyhmään hyvin: nuorethan mielellään lukevat kirjoja, joissa päähenkilö on heitä itseään vanhempi. Kaarnan kätkössä tarjoaa nuorelle lukijalle pohdittavaa mm. oman elämän valinnoista ja itsensä hyväksymisestä, mutta sellaisella kevyen suoraviivaisella tyylillä ja selkeällä kielellä, joka sopii tottumattomallekin lukijalle.
February 18, 2019
Mukaansatempaava tarina, viimeiset sata sivua luin yhdeltä istumalta, kun en malttanut laskea kirjaa kädestäni. Vähän ohuehko ottaen huomioon sen, että olisi ollut mahdollista paneutua sekä Pinjan perheeseen että ihmissuhteisiin sekä tarinan fantasiapuoleen enemmän. Nyt suhde Virveen jäi nuortenkirjan pakolliseksi pintariipaisupussailuksi eikä Pinjan taustaan ja perhehistoriaan päässyt pureutumaan juuri ollenkaan. Olen ymmärtänyt, että tässä sarjassa joka kirjassa on eri päähenkilö, joten valitettavasti tietyt asiat tulevat jäämään ikuiseksi pintaliidoksi.
February 25, 2020
Erittäin kelpo nuortenfantasia. Tykkään lukea kirjoja, joissa käytetään suomalaista kansanperinnettä fantasiaelementtien pohjana, ja Kaarnan kätkössä teki tätä tosi kivasti. Metsän väkeä, jeee! Päähenkilö Pinja oli välillä teinimäisen pöhkö, vaikka olikin melkein 18, mutta toisaalta enpä itsekään sen ikäisenä ollut kovin järkevä. Perhesuhteet oli myös kuvattu realistisesti ja ajatuksella. Pidin myös siitä, että hahmot puhuivat luontevaa nykysuomea!
Lisäksi erityisplussaa biseksuaalista päähenkilöstä. <3 Ja tytön kanssa seurustelevan tytön normalisoinnista.
Lisäksi erityisplussaa biseksuaalista päähenkilöstä. <3 Ja tytön kanssa seurustelevan tytön normalisoinnista.
July 30, 2019
Suomalaiseen mytologiaan perustuvat kirjat ovat enemmän ja enemmän hivuttautuneet lukulistoilleni tänä vuonna. Siten tämäkin löysi tiensä luettavakseni, kun kuuntelin kirjailijan pitämää esitelmää mytologioista Ropeconista, ja painoin nimen mieleen.
Pinja oli uskottavan ärsyttävä päähahmo, miellyttävän aito ja sopi kasvatustaustaansa. Tulen ehdottomasti jatkamaan sarjan parissa, hyvin pikaisestikin.
Pinja oli uskottavan ärsyttävä päähahmo, miellyttävän aito ja sopi kasvatustaustaansa. Tulen ehdottomasti jatkamaan sarjan parissa, hyvin pikaisestikin.
October 29, 2020
Väkiveriset-sarjan aloitusosa vei vauhdikkaasti mukaansa.
Suomalaisen mytologian yhdistäminen kevyeen teinidraamaan toimi hyvin. Tarina etenee rivakasti ja maailma luodaan lavealla siveltimellä, mutta kuitenkin niin elävästi että ne on helppo kuvitella mielessään. Mukavan nopealukuinen ja loppu herätti sopivasti mielenkiintoa seuraavaa osaa kohtaan.
Jotain hyötyä siitäkin, että on sarjan suhteen myöhäisherännäinen: voin lukea kaikki osat heti!
Suomalaisen mytologian yhdistäminen kevyeen teinidraamaan toimi hyvin. Tarina etenee rivakasti ja maailma luodaan lavealla siveltimellä, mutta kuitenkin niin elävästi että ne on helppo kuvitella mielessään. Mukavan nopealukuinen ja loppu herätti sopivasti mielenkiintoa seuraavaa osaa kohtaan.
Jotain hyötyä siitäkin, että on sarjan suhteen myöhäisherännäinen: voin lukea kaikki osat heti!
Read
December 29, 2017Oikein mukava pieni fantasianuortenkirja. Viihdyin tapahtumien ja toimivan miljöökuvauksen parissa, vaikka päähenkilön maalaisjärjettömyys (tai arkisen loogisen ajattelun puute) välillä turhauttikin. Plussa siitä, kuinka näytettiin, että normaalius on normaalia vain omassa viiteryhmässä, jollekulle muulle meidän tavallisuutemme ovat outoja ja epäilyttäviä.
May 12, 2018
Oivallinen haukkapala tähän kauniiseen kevätpäivään. Tykkäsin suomalaisen mytologian hyödyntämisestä fantasiaelementteinä ja raikkaasta asenteesta kumppanuuteen ja kiintymykseen. Jokin kunnolla syvempi taso jäi lukukokemuksestani uupumaan, mutta palaan varmasti sarjan jatko-osien pariin.
June 30, 2018
Ihan kiva sitten loppujenlopuksi. Harry Potteriin viitattiin aika paljon, huomaa että kirjailija on Potter-fani. Tykkäsin siitä, että tässä käytettiin suomalaisia taruolentoja/myyttejä. Saa nähdä onko toinen osa parempi.
June 16, 2017
Ehkä lähempänä 3.5 kun 4 🤔
April 30, 2018
3,5-4. Viihdyttävää, kivasti sekoitettu suomalaista mytologiaa urbaanimpaan maisemaan. Tavallaan tykkäsin alkupuolesta enemmän, vaikka loppupuolella olikin ihanan aitoa metsäkuvausta <3
April 14, 2021
2,5 stars
May 19, 2019
Lyhyesti:
Kirja sijoittuu nyky-Suomeen ja siinä seurataan juuri lukiosta valmistunutta Pinja Oksasta, jonka elämä kulkee alakierteessä kivuliaasti kariutuneen ihmissuhteen ja sen vuoksi penkin alle menneiden kirjoitusten vuoksi. Lakkiaisia seuraava kesä vetää tämän kaiken kuitenkin ihan uudelle solmulle, kun elämään ilmestyy kuin tyhjästä kummallinen Tuulia -hahmo, joka vaikuttaa olevan joko pelkkää kuvitelmaa tai sitten ihan oikeaa taikuutta – ja samalla silti myös jollain tapaa menneisyydestä tuttu.
Takakannessa kirjaa suositellaan yläkouluikäisille – sekä toki myös sitä vanhemmille – ja teksti vaikuttaakin kovasti juuri siltä. Se on kevyttä luettavaa ja siitä huokui ainakin itselleni sellaista kesäistä jännitystä, jolla tuntui olevan kaikupohjaa omassa nuoruudessa. Sikäli oikein onnistunut nuorten kirja, mutta väittäisin, että se onnistuu olemaan kuitenkin jotain vielä pikkuisen sitäkin enemmän. Itse suosittelisinkin lähestymään kirjaa kuin nykyaikaan sijoittuvana satuna.
Osasi olla oikeinkin viihdyttävä lukukokemus ja vieläpä aika odottamattomalla tavalla. Suosittelen kyllä lämpimästi ja aion itse ainakin jatkaa sarjan myös loppuun asti.
Pidemmästi:
Ennen kuin kerron omasta lukukokemuksestani tarkemmin, on ehkä hyvä avata tuota ylempää satukommenttia ja sen taustoja hieman tarkemmin. Eli sanottakoon ihan alkuun, että ensimmäiset hetkeni kirjan parissa olivat itse asiassa hieman töyssyisät. Sen kevyt ja hieman pelkistettykin kerrontatyyli tuli itselleni hieman yllätyksenä – missä kaiketi isona osasyynä oma juuri pohjalla ollut varsin raskas lukukokemus – ja ehdinkin miettiä sen kanssa jo kertaalleen, josko se olisi ehkä sittenkin tarkoitettu toisenlaisille – tai toisen ikäisille – lukijoille.
En tarkoita, ettenkö olisi nauttinut lukemastani jo heti alussakin, vaan päinvastoin siinä oli selkeästi jo ensimmäisiltä sivuilta alkaen jotain, mikä kiehtoi ja koukutti jatkamaan. Peruskouluikäisenä olisin syönyt tyytyväisenä koko kirjan omana jännittävänä seikkailunani ja, jos siitä olisi lisäksi ollut olemassa vielä YLE:n tuottama minisarja kirjaston VHS-osastolla, olisi sekin ollut meillä ihan jatkuvassa kulutuksessa. Nyt näin aikuisempana, en kuitenkaan tuntunut saavan tuota kaikkea siitä aivan irti, vaikka tunnelma tuoksuikin niin vahvasti jo ihan vain kantta raottamalla.
En onneksi ehtinyt kuitenkaan mennä näin kovin pitkälle, kun päätin miettiä omaa asennoitumistani uudelleen ja tässä tuo satuajatus sitten itselleni välähti. Eli tarkoitan tällä sitä, että en lukenut kirjaa eteenpäin niinkään tarinana, jonka juoneen ja yksityiskohtiin oli tärkeä kiinnittää huomiota, ja aloin ennemminkin kuuntelemaan sitä mielessäni, kuin sitä olisi joku satuna minulle kertonut ja muutoinkin avasin mieltä vähän tavallista avarammalle.
Ja nyt jälkeenpäin taputtelen itseäni olkapäälle, että päätin näin tehdä, koska olisin muuten päätynyt riistämään ainakin itseltäni oikeinkin miellyttävän ja kieltämättä aika ainutlaatuisenkin lukukokemuksen. Jokin vain tuntui loksahtavan sen kanssa paikoilleen ja sen jälkeen tuli kieltämättä kerta toisensa jälkeen huomattua, että olin hyvinkin osaavan ja tietävän kertojan käsissä. Helminen kun tuntuu todella tietävän, mistä langoista on tarinansa punonut, ja lukijana – tai oikeastaan kuuntelijana – siinä oli tietynlaista, mukavaa turvantuntua, jota itse ainakin huomasin kovasti arvostavani.
En oikein tiedä, millä sävyllä tämä nyt tekstinä tässä välittyy, joten kokeilen varmuuden vuoksi vetää sen vielä toisella tavalla yhteen. Helmisen kirja seisoo omillaan kyllä ihan tavallisena nuorten kirjanakin, mutta tuntuu kovasti kuin sellainen luokittelu ei tekisi sille ihan täyttä oikeutta. Nuorten kirja kun ei terminä vain oikein tunnu – ainakaan omassa suussani – riittävän, kun siihen ei ehkä sellaisenaan sisälly oikeanlaista taianhohtoa. Sanassa satu sitä tuntuisi kuitenkin oikean verran olevan ja käyttäisinkin sitä sanaa nimenomaan ylentämään kirjaan tavallista luokitteluaan ylemmäs.
Nautin kirjasta kovasti sitä lukiessani ja odotan innolla myös sen jatko-osia, mutta osaan samalla myös arvostaa sitä, mitä se vähän salavihkaa onnistuu tarinansa lisäksikin lukijalleen antamaan – tai onnistui ainakin kaltaiselleni arjen maailmaan jo eksyneelle aikuiselle. Ajatus suomalaisen mytologian sekoittamisesta arkisen ja ”tavallisen” elämän kuvioihin on suorastaan herkullinen, ja kirjaa tekeekin mieli suositella jo siitäkin syystä, että se on varsin leppoisa väline ottaa pientä kosketusta suomalaiseen perinnetaikatarustoon ylipäätäänkin. Voi olla, että tällaista genreä on tarjolla enemmänkin, mutta ainakin Helmisen teosta uskallan sellaiseen suositella.
Eikä minulta tosiaankaan mennyt ohi myöskään se, kuinka osuvaa oli, kun juuri kirjassa esiintyvä Tuulia on se, joka siinä ensikädessä ilmestyy tuosta tarustosta kertomaan.
Itseasiassa tämä kyseinen Tuulia -hahmo oli muutenkin itselleni parasta antia koko kirjassa jo heti hänen ensimmäistä ilmestymisestään lähtien. En ala tähän avaamaan mytologiaa hänen hahmonsa takana sen tarkemmin, mutta mainitsen sen verran, että se tuli kieltämättä ainakin itselleni hieman uutena (enkä ole ehkä ainoa, kun googlessakin tulee hakiessa jotain ihan muuta ensimmäisenä tarjolle). Tuota suomalaista perinnetarustoa tulee kirjassa esille paljon Tuuliaa enemmänkin – ja loppua kohti jo aika hulppeissakin mitoissa – mutta Tuulia on lukijan ensimmäinen kontakti siihen kaikkeen ja siksikin hänellä on tarinassa pelkkiä tekemisiäänkin tärkeämpi rooli. Ja itseasiassa tuntuikin kuin tarinan todellinen sydän olisi saattanut olla juuri Tuuliassa.
Tarinan pääpaino on toki itse päähenkilössä ja hänen elämässään, ja Pinja touhuja seuraa ihan mielellään. Etenkin hänen kotitontunt kutsunnastaan pitää antaa tässä myös kiitokset, kun tuli sen kanssa niin makeasti naurettua. Siitäkin huolimatta, Tuulia oli itselleni kuitenkin se, jota sivuilta koko ajan eniten etsin ja jonka ilmestyessä tuntui viihtyvän aina parhaiten.
Lukijalle kerrotaan hänen taustastaan jonkin verran loppua kohti ja, vaikka itse tarinan päätös meneekin hänestä hieman sivummalle, jäi kovasti sellainen olo, kuin hänen tarinastaan olisi vielä isompi siivu odottamassa. Luenkin kyllä mielelläni koko sarjan jo ihan pelkästään senkin toivossa.
Kokonaisuudessaan tämä oli itselleni kyllä oikeinkin mieltä lämmittävä lukukokemus ja olinpa sitten tarkoitettua kohdeyleisöä tai en, aion tosiaan ihan ehdottomasti lukea myös sarjan muutkin osat. Itseasiassa tässä arvostelua kirjoittaessa alkaa jo syyhyttämään että saisi seuraavan jo pian käsiinsä.
Ja kieltämättä vähän myös se, että voisi joku päivä lueskella tämän uudelleen vaikka oman tyttären tai pojan kanssa : )
Kiitokset kirjailijalle ja lämpimät suositukset vielä miettiville lukijoille.
P.s. En tiedä kuvittelinko vain näkeväni näitä vai oliko Helminen ihan tarkoituksella nämä tekstiin laittanut, mutta erinäisten Twilightille tähdättyjen piikkien metsästys oli kieltämättä myös maininnan arvoista lystiä tarinan ohella XD
Kirja sijoittuu nyky-Suomeen ja siinä seurataan juuri lukiosta valmistunutta Pinja Oksasta, jonka elämä kulkee alakierteessä kivuliaasti kariutuneen ihmissuhteen ja sen vuoksi penkin alle menneiden kirjoitusten vuoksi. Lakkiaisia seuraava kesä vetää tämän kaiken kuitenkin ihan uudelle solmulle, kun elämään ilmestyy kuin tyhjästä kummallinen Tuulia -hahmo, joka vaikuttaa olevan joko pelkkää kuvitelmaa tai sitten ihan oikeaa taikuutta – ja samalla silti myös jollain tapaa menneisyydestä tuttu.
Takakannessa kirjaa suositellaan yläkouluikäisille – sekä toki myös sitä vanhemmille – ja teksti vaikuttaakin kovasti juuri siltä. Se on kevyttä luettavaa ja siitä huokui ainakin itselleni sellaista kesäistä jännitystä, jolla tuntui olevan kaikupohjaa omassa nuoruudessa. Sikäli oikein onnistunut nuorten kirja, mutta väittäisin, että se onnistuu olemaan kuitenkin jotain vielä pikkuisen sitäkin enemmän. Itse suosittelisinkin lähestymään kirjaa kuin nykyaikaan sijoittuvana satuna.
Osasi olla oikeinkin viihdyttävä lukukokemus ja vieläpä aika odottamattomalla tavalla. Suosittelen kyllä lämpimästi ja aion itse ainakin jatkaa sarjan myös loppuun asti.
Pidemmästi:
Ennen kuin kerron omasta lukukokemuksestani tarkemmin, on ehkä hyvä avata tuota ylempää satukommenttia ja sen taustoja hieman tarkemmin. Eli sanottakoon ihan alkuun, että ensimmäiset hetkeni kirjan parissa olivat itse asiassa hieman töyssyisät. Sen kevyt ja hieman pelkistettykin kerrontatyyli tuli itselleni hieman yllätyksenä – missä kaiketi isona osasyynä oma juuri pohjalla ollut varsin raskas lukukokemus – ja ehdinkin miettiä sen kanssa jo kertaalleen, josko se olisi ehkä sittenkin tarkoitettu toisenlaisille – tai toisen ikäisille – lukijoille.
En tarkoita, ettenkö olisi nauttinut lukemastani jo heti alussakin, vaan päinvastoin siinä oli selkeästi jo ensimmäisiltä sivuilta alkaen jotain, mikä kiehtoi ja koukutti jatkamaan. Peruskouluikäisenä olisin syönyt tyytyväisenä koko kirjan omana jännittävänä seikkailunani ja, jos siitä olisi lisäksi ollut olemassa vielä YLE:n tuottama minisarja kirjaston VHS-osastolla, olisi sekin ollut meillä ihan jatkuvassa kulutuksessa. Nyt näin aikuisempana, en kuitenkaan tuntunut saavan tuota kaikkea siitä aivan irti, vaikka tunnelma tuoksuikin niin vahvasti jo ihan vain kantta raottamalla.
En onneksi ehtinyt kuitenkaan mennä näin kovin pitkälle, kun päätin miettiä omaa asennoitumistani uudelleen ja tässä tuo satuajatus sitten itselleni välähti. Eli tarkoitan tällä sitä, että en lukenut kirjaa eteenpäin niinkään tarinana, jonka juoneen ja yksityiskohtiin oli tärkeä kiinnittää huomiota, ja aloin ennemminkin kuuntelemaan sitä mielessäni, kuin sitä olisi joku satuna minulle kertonut ja muutoinkin avasin mieltä vähän tavallista avarammalle.
Ja nyt jälkeenpäin taputtelen itseäni olkapäälle, että päätin näin tehdä, koska olisin muuten päätynyt riistämään ainakin itseltäni oikeinkin miellyttävän ja kieltämättä aika ainutlaatuisenkin lukukokemuksen. Jokin vain tuntui loksahtavan sen kanssa paikoilleen ja sen jälkeen tuli kieltämättä kerta toisensa jälkeen huomattua, että olin hyvinkin osaavan ja tietävän kertojan käsissä. Helminen kun tuntuu todella tietävän, mistä langoista on tarinansa punonut, ja lukijana – tai oikeastaan kuuntelijana – siinä oli tietynlaista, mukavaa turvantuntua, jota itse ainakin huomasin kovasti arvostavani.
En oikein tiedä, millä sävyllä tämä nyt tekstinä tässä välittyy, joten kokeilen varmuuden vuoksi vetää sen vielä toisella tavalla yhteen. Helmisen kirja seisoo omillaan kyllä ihan tavallisena nuorten kirjanakin, mutta tuntuu kovasti kuin sellainen luokittelu ei tekisi sille ihan täyttä oikeutta. Nuorten kirja kun ei terminä vain oikein tunnu – ainakaan omassa suussani – riittävän, kun siihen ei ehkä sellaisenaan sisälly oikeanlaista taianhohtoa. Sanassa satu sitä tuntuisi kuitenkin oikean verran olevan ja käyttäisinkin sitä sanaa nimenomaan ylentämään kirjaan tavallista luokitteluaan ylemmäs.
Nautin kirjasta kovasti sitä lukiessani ja odotan innolla myös sen jatko-osia, mutta osaan samalla myös arvostaa sitä, mitä se vähän salavihkaa onnistuu tarinansa lisäksikin lukijalleen antamaan – tai onnistui ainakin kaltaiselleni arjen maailmaan jo eksyneelle aikuiselle. Ajatus suomalaisen mytologian sekoittamisesta arkisen ja ”tavallisen” elämän kuvioihin on suorastaan herkullinen, ja kirjaa tekeekin mieli suositella jo siitäkin syystä, että se on varsin leppoisa väline ottaa pientä kosketusta suomalaiseen perinnetaikatarustoon ylipäätäänkin. Voi olla, että tällaista genreä on tarjolla enemmänkin, mutta ainakin Helmisen teosta uskallan sellaiseen suositella.
Eikä minulta tosiaankaan mennyt ohi myöskään se, kuinka osuvaa oli, kun juuri kirjassa esiintyvä Tuulia on se, joka siinä ensikädessä ilmestyy tuosta tarustosta kertomaan.
Itseasiassa tämä kyseinen Tuulia -hahmo oli muutenkin itselleni parasta antia koko kirjassa jo heti hänen ensimmäistä ilmestymisestään lähtien. En ala tähän avaamaan mytologiaa hänen hahmonsa takana sen tarkemmin, mutta mainitsen sen verran, että se tuli kieltämättä ainakin itselleni hieman uutena (enkä ole ehkä ainoa, kun googlessakin tulee hakiessa jotain ihan muuta ensimmäisenä tarjolle). Tuota suomalaista perinnetarustoa tulee kirjassa esille paljon Tuuliaa enemmänkin – ja loppua kohti jo aika hulppeissakin mitoissa – mutta Tuulia on lukijan ensimmäinen kontakti siihen kaikkeen ja siksikin hänellä on tarinassa pelkkiä tekemisiäänkin tärkeämpi rooli. Ja itseasiassa tuntuikin kuin tarinan todellinen sydän olisi saattanut olla juuri Tuuliassa.
Tarinan pääpaino on toki itse päähenkilössä ja hänen elämässään, ja Pinja touhuja seuraa ihan mielellään. Etenkin hänen kotitontunt kutsunnastaan pitää antaa tässä myös kiitokset, kun tuli sen kanssa niin makeasti naurettua. Siitäkin huolimatta, Tuulia oli itselleni kuitenkin se, jota sivuilta koko ajan eniten etsin ja jonka ilmestyessä tuntui viihtyvän aina parhaiten.
Lukijalle kerrotaan hänen taustastaan jonkin verran loppua kohti ja, vaikka itse tarinan päätös meneekin hänestä hieman sivummalle, jäi kovasti sellainen olo, kuin hänen tarinastaan olisi vielä isompi siivu odottamassa. Luenkin kyllä mielelläni koko sarjan jo ihan pelkästään senkin toivossa.
Kokonaisuudessaan tämä oli itselleni kyllä oikeinkin mieltä lämmittävä lukukokemus ja olinpa sitten tarkoitettua kohdeyleisöä tai en, aion tosiaan ihan ehdottomasti lukea myös sarjan muutkin osat. Itseasiassa tässä arvostelua kirjoittaessa alkaa jo syyhyttämään että saisi seuraavan jo pian käsiinsä.
Ja kieltämättä vähän myös se, että voisi joku päivä lueskella tämän uudelleen vaikka oman tyttären tai pojan kanssa : )
Kiitokset kirjailijalle ja lämpimät suositukset vielä miettiville lukijoille.
P.s. En tiedä kuvittelinko vain näkeväni näitä vai oliko Helminen ihan tarkoituksella nämä tekstiin laittanut, mutta erinäisten Twilightille tähdättyjen piikkien metsästys oli kieltämättä myös maininnan arvoista lystiä tarinan ohella XD
October 22, 2022
Kaarnan kätkössä -kirjaa löytyi useampi kappale kirjaston poistomyynnistä, ja ostin näitä koulukäyttöön. Tavallaan harmi, että nämä eivät ole kirjastossa lähteneet hyvin lainaan, sillä ihan mukavaa teinikirjallisuutta tämä on. Hiukan vaikea sanoa, miten uppoaisi varsinaiseen kohderyhmään.
Juuri lukion päättänyt ja poikaystävänsä pettämäksi tullut Pinja saa tietää olevansa metsänneito. Normaalista teinidraamailusta hypätään suomalaisen mytologian maailmaan. Vauhti on aika kova, mutta eiköhän sellainenkin yläkouluikäinen lukija löydy, joka tämänkin kirjan kohdalla valittaa, että tylsää on kun mitään ei tapahdu.
Omasta lukukokemuksesta sen verran, että kuvittelin juuri aiemmin lukemieni natsi-Saksaa ja Stalinin vainoja käsitelleiden kirjojen jälkeen olevani turvallisemmilla vesillä kun tartun tähän pöydällä jo pitkään pyörineeseen NA-kirjaan. Sitten päähenkilö päätyi hiisien orjaksi syöttämään kyille rottia.
Juuri lukion päättänyt ja poikaystävänsä pettämäksi tullut Pinja saa tietää olevansa metsänneito. Normaalista teinidraamailusta hypätään suomalaisen mytologian maailmaan. Vauhti on aika kova, mutta eiköhän sellainenkin yläkouluikäinen lukija löydy, joka tämänkin kirjan kohdalla valittaa, että tylsää on kun mitään ei tapahdu.
Omasta lukukokemuksesta sen verran, että kuvittelin juuri aiemmin lukemieni natsi-Saksaa ja Stalinin vainoja käsitelleiden kirjojen jälkeen olevani turvallisemmilla vesillä kun tartun tähän pöydällä jo pitkään pyörineeseen NA-kirjaan. Sitten päähenkilö päätyi hiisien orjaksi syöttämään kyille rottia.
This entire review has been hidden because of spoilers.
April 28, 2017
Enimmäkseen kaunista kieltä, mutta jokin tässä tökki kuitenkin. Ehkäpä nimenomaan haltiaperinteeseen erikoistuneena folkloristina olen vaan liian kriittinen? Toisaalta koin, että hahmot jäivät jotenkin etäisiksi ja heidän välisensä suhteet ohuiksi ja liian nopeasti, ja heppoisin perustein eteneviksi.
Oli kirjassa toki paljon hyvääkin ja kiinnostavalla tavalla uudenlaista, mutta jokin keskeneräisyys siinä silti oli ja olisi kaivannut enemmän lihaa luiden ympärille.
Oli kirjassa toki paljon hyvääkin ja kiinnostavalla tavalla uudenlaista, mutta jokin keskeneräisyys siinä silti oli ja olisi kaivannut enemmän lihaa luiden ympärille.
Displaying 1 - 30 of 56 reviews