What do you think?
Rate this book
Aina on Toivoa
Marja Vehmarvarsi on keski-ikäinen opettaja, jonka mies on opettaja, vanhemmat eläkkeellä olevia opettajia, tytär ja tämän puoliso opettajia. Suomen kouluja on yksityistetty vinhaa vauhtia, ja töitä saadakseen nollatuntiopettaja Marja joutuu viikosta toiseen keksimään uusia pelillisiä ilmiöoppimiskursseja ja oppiaineiden välisiä synergiakokonaisuuksia, joilla myydä itseään. Marjan vanhemmat Aina ja Toivo ovat uteliaita tubettajia, joiden tavoite ei ole enempää eikä vähempää kuin pelastaa Suomen koulujärjestelmä. Videokanava ja sen suosio kantautuvat myös Marjan korviin, sillä oppilaat kiinnostuvat nollatuntilaisesta, jolla on sama outo sukunimi kuin äärimmäisiinkin tekoihin valmistautuvilla vanhustubettajilla – ja oppilaiden arvion mukaanhan Marjan kaltaiset heittiöt saavat keikkoja.
Aina on Toivoa on riemastuttava ja karmaisevakin fiktio koulumaailmasta. Käsitykset koulutuksen suunnasta vaihtelevat sukupolvesta ja yksilöstä toiseen, piirtoheittimistä pelialustoihin, pienryhmistä avokonttorihalleihin.
Aina on Toivoa on riemastuttava ja karmaisevakin fiktio koulumaailmasta. Käsitykset koulutuksen suunnasta vaihtelevat sukupolvesta ja yksilöstä toiseen, piirtoheittimistä pelialustoihin, pienryhmistä avokonttorihalleihin.
Audiobook
Published January 1, 2020
2 people are currently reading
59 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 23 of 23 reviews
Read
July 14, 2020Hulvaton kirja, tarkkanäköinen ja oivaltava. Nyt kun olen ollut puoli vuotta poissa opetyöelämästä, aika ei todellakaan ole kullannut muistoja, vaan Lindgrenin romaani tulee todella lähelle ja napauttaa luunapin otsaan. Kikattelin ääneen, vähän myös rypistelin otsaani ja nyökyttelin. Niin sopivaa luettavaa nyt, kun keskittyminen on vaikeaa vauvan takia. Tämä imaisi mukaansa, luin ja nautin!
Ja opehommat on edelleen parasta, kaikkeni teen tulevaisuudessakin, että koulumaailmassa olisi kaikesta huolimatta hyvä olla.
Ja opehommat on edelleen parasta, kaikkeni teen tulevaisuudessakin, että koulumaailmassa olisi kaikesta huolimatta hyvä olla.
July 10, 2020
Vähän liian pitkä, asia tuli jo selväksi sata sivua aikaisemmin. Loppuratkaisusta en pitänyt, ei kuulunut mielestäni tähän kirjaan. Kuitenkin paljon totta ja pelottavan todellisia tulevaisuuskuvia.
June 29, 2020
Lindgren on perhetuttu, jonka lapsuudestani muistan lähinnä Suomen Kuvalehden ja Parnasson kolumneista, teksteistä joihin en juurikaan tutustunut. Olen nyt lukenut kaikki Lindgrenin kirjat ja ne ovat kaikki olleet hyviä, erityisesti Ehtoolehto-kirjat. Aina on Toivoa on taattua Lindgreniä, mutta jokin tässä puuttui. Peruskoulumaailmaan sijoittuva sekoilu oli pelottavan todellinen, tämä jokaiselle koulutuspäättäjälle lukuun ettei näin pääse käymään!
July 22, 2020
Kuuntelin äänikirjana. Ihailen Lindgrenin suoraa ja nasevaa tyyliä tarttua yhteiskunnan pulmakohtiin, mutta tämä kirja oli jollain tavoin 'liian täynnä', itseään toistava ja ehkä pitkitettykin. Koulumaailman kuvaus oli riemastuttavaa ja osuvaa, mutta jäin miettimään, olisiko eutanasia ansainnut eri kirjan - samaan kirjaan sijoitettuna teemat eivät ihan täysin punoutuneet yhteen.
April 23, 2023
Alku alkaa lupaavasti ja Lindgrenin terävä kynä parodioi onnistuneesti tämän päivän pedagogiajargonia itseohjautuvuuksineen ja oppiseteleineen. Kun peruskoulua on kehitetty talous edellä, on päädytty tilanteeseen, jossa oppilaat ovat asiakkaita, opiskelu tapahtuu valtavissa avotiloissa ja opettajista on tullut kevytyrittäjiä, joita Pedago Oy välittää nollatuntisopimuksella Helsingin Keskuskoululle. Valitettavasti hyvä idea ei kanna, sillä juoni jää heppoisaksi, henkilöt ohuiksi ja teksti toistaa itseään. Kun loppupuolella vetäistään jostain puskasta esiin eutanasiateema, lässähtää pannukakku lopullisesti. Lindgrenillä on mainio tapa kirjoittaa, mutta hänen kannattaisi ehkä kokeilla novellimuotoa, jolloin vitsi ei pääse vanhenemaan, eikä yhteen tekstiin tarvitse tunkea liian monta teemaa.
December 12, 2020
Tähän oli vaikea päästä käsiksi uutuuden vuoksi: paikalliskirjastostani irtosi vain viikoksi kerrallaan, joten kuuntelin äänikirjana Ellibsin kautta.
Aluksi olin aivan liekeissä ja varma, että tästä tulee viiden tähden kirja, enkä meinannut malttaa edes nukahtaa, kun iltaisin laitoin kirjan tulille. Kävin laittamassa kirjan listalleni täällä ja vilkaisin samalla arvosteluja. Olin ihmeissäni, että miten tällainen helmi on saanut yhtä, kahta ja kolmea tähteä. Mutta.
Ensimmäinen 1/3 kirjasta tempaisi mukaansa teeman ja värikkään kielen myötä. Naurahtelin välillä ääneen sutkautuksille ja sille, miten viileästi Marja tarttuu jokaiseen uuteen haasteeseen, vaikka saakin epäreilua kritiikkiä osakseen.
Kuvaukset koulumaailmasta ja kaipuusta menneeseen olivat oivaltavia. Marja luovii päättäväisenä tiensä läpi esteiden, eikä lannistu edes negatiivisesta julkisuudesta. Kaikkihan kuvaavat koko ajan kaikkia ja kaikkea, ja videot päätyvät nettiin.
Marjan opettajavanhemmat kunnostautuvat eläkepäivillään tekemällä youtubeen videoita. He muistelevat sitä aikaa, kun koulu oli entisenlaisensa ja jokien nimet opeteltiin rimpsuna "oulu, siika, pyhä, kala", jota itsekin 2000-luvun taitteessa päähäni paukutin. Toivoton nuoriso, joka ei erota edes mäntyä palmusta, rakastaa iäkkäitä vanhempia ja näitä videoita.
Vanhemmat tahkovat videoillaan rahaa, pukeutuvat sponsoriverkkareihin ja suunnittelevat säätiön perustamista, jonka kautta tienatut miljoonat olisi tarkoitus käyttää peruskoulun pelastamiseksi. Ongelma on se, että säätiön kautta tulevan rahoituksen hyödyntäminen on hankalaa vanhempien elinaikana. Tästä päästäänkin sitten uuteen teemaan: itsemurhaan ja eutanasiaan.
Tarina lähtee lapasesta viimeistään siinä kohtaa, kun vanhempien itsemurha/eutanasiapuheista tulee asia, jota pyöritellään koko ajan: he pyytävät katselijoita lähettämään vinkkejä, miten saisi päätettyä päivänsä, perhepäivällisillä ei muusta puhutakaan. Tuntui siltä, että alussa mukavasti rullaava tarina jämähti tähän.
Luin täältä, että loppuratkaisu ei sopinut kirjaan jonkun muunkaan lukijan mielestä. Kirjaa lukiessani mietin, että tuleekohan esimerkiksi juuri tästä asiasta loppufarssi, jossa Marja laitetaan taas kerran syntipukiksi, niin kuin koko kirjan ajan (esim. keskenkasvuinen nuori näyttää puhelimestaan pornahtavia videoita, ja Marja haluaa pistää touhulle stopin - laitetaanko koko touhu taas Marjan niskoille, tai miten konferenssissa pidetty (epä)onnistunut puhe haittaa Marjan ja Pedagon mainetta - kehkeytyykö tästä riita aviomies-Hanneksen kanssa ja ero, työttömyys, tms.).
Juuri tällaista lopetusta en odottanut.
Kolmestasadasta sivusta puolet on liikaa.
Dialogi:
Päivälliset isovanhempien luona olivat hauskaa luettavaa. Niissä erilaiset persoonat ja sukupolvet välillä tappelivat keskenään. Näin tämän hyvin elokuvamaisesti mielessäni.
Kieli:
Aikaisemmin en pystynyt lukemaan Tarasovan teosta Venäläiset tilikirjani loppuun, koska siinä kieli oli liian kikkailevaa, mutta tässä kirjassa en kokenut vastaavaa. Olenkin aina joskus miettinyt, missä menee kikkailun ja luovan kielenkäytön välinen raja.
Teema:
Näin kansankynttilänä työskentelevälle kirja sisälsi paljon pelottavia huomioita siitä, mikä kehityksen suunta - "käytävätön pelikoulu", vai miten se nyt menikään, jossa oppilaat ovat asiakkaita ja tietenkin aina oikeassa.
Aluksi olin aivan liekeissä ja varma, että tästä tulee viiden tähden kirja, enkä meinannut malttaa edes nukahtaa, kun iltaisin laitoin kirjan tulille. Kävin laittamassa kirjan listalleni täällä ja vilkaisin samalla arvosteluja. Olin ihmeissäni, että miten tällainen helmi on saanut yhtä, kahta ja kolmea tähteä. Mutta.
Ensimmäinen 1/3 kirjasta tempaisi mukaansa teeman ja värikkään kielen myötä. Naurahtelin välillä ääneen sutkautuksille ja sille, miten viileästi Marja tarttuu jokaiseen uuteen haasteeseen, vaikka saakin epäreilua kritiikkiä osakseen.
Kuvaukset koulumaailmasta ja kaipuusta menneeseen olivat oivaltavia. Marja luovii päättäväisenä tiensä läpi esteiden, eikä lannistu edes negatiivisesta julkisuudesta. Kaikkihan kuvaavat koko ajan kaikkia ja kaikkea, ja videot päätyvät nettiin.
Marjan opettajavanhemmat kunnostautuvat eläkepäivillään tekemällä youtubeen videoita. He muistelevat sitä aikaa, kun koulu oli entisenlaisensa ja jokien nimet opeteltiin rimpsuna "oulu, siika, pyhä, kala", jota itsekin 2000-luvun taitteessa päähäni paukutin. Toivoton nuoriso, joka ei erota edes mäntyä palmusta, rakastaa iäkkäitä vanhempia ja näitä videoita.
Vanhemmat tahkovat videoillaan rahaa, pukeutuvat sponsoriverkkareihin ja suunnittelevat säätiön perustamista, jonka kautta tienatut miljoonat olisi tarkoitus käyttää peruskoulun pelastamiseksi. Ongelma on se, että säätiön kautta tulevan rahoituksen hyödyntäminen on hankalaa vanhempien elinaikana. Tästä päästäänkin sitten uuteen teemaan: itsemurhaan ja eutanasiaan.
Tarina lähtee lapasesta viimeistään siinä kohtaa, kun vanhempien itsemurha/eutanasiapuheista tulee asia, jota pyöritellään koko ajan: he pyytävät katselijoita lähettämään vinkkejä, miten saisi päätettyä päivänsä, perhepäivällisillä ei muusta puhutakaan. Tuntui siltä, että alussa mukavasti rullaava tarina jämähti tähän.
Luin täältä, että loppuratkaisu ei sopinut kirjaan jonkun muunkaan lukijan mielestä. Kirjaa lukiessani mietin, että tuleekohan esimerkiksi juuri tästä asiasta loppufarssi, jossa Marja laitetaan taas kerran syntipukiksi, niin kuin koko kirjan ajan (esim. keskenkasvuinen nuori näyttää puhelimestaan pornahtavia videoita, ja Marja haluaa pistää touhulle stopin - laitetaanko koko touhu taas Marjan niskoille, tai miten konferenssissa pidetty (epä)onnistunut puhe haittaa Marjan ja Pedagon mainetta - kehkeytyykö tästä riita aviomies-Hanneksen kanssa ja ero, työttömyys, tms.).
Juuri tällaista lopetusta en odottanut.
Kolmestasadasta sivusta puolet on liikaa.
Dialogi:
Päivälliset isovanhempien luona olivat hauskaa luettavaa. Niissä erilaiset persoonat ja sukupolvet välillä tappelivat keskenään. Näin tämän hyvin elokuvamaisesti mielessäni.
Kieli:
Aikaisemmin en pystynyt lukemaan Tarasovan teosta Venäläiset tilikirjani loppuun, koska siinä kieli oli liian kikkailevaa, mutta tässä kirjassa en kokenut vastaavaa. Olenkin aina joskus miettinyt, missä menee kikkailun ja luovan kielenkäytön välinen raja.
Teema:
Näin kansankynttilänä työskentelevälle kirja sisälsi paljon pelottavia huomioita siitä, mikä kehityksen suunta - "käytävätön pelikoulu", vai miten se nyt menikään, jossa oppilaat ovat asiakkaita ja tietenkin aina oikeassa.
This entire review has been hidden because of spoilers.
August 6, 2020
Hauska, mutta kauhistuttava parodia Suomen koulumaailmasta, jossa kurssimuotoinen koulu on yksityistetty. Koulu tuntuu olevan varsin voimakkaasti hunningolla - samoin nuoriso - vaikkei sitä juuri kukaan näe. Yli yhdeksänkymppiset entiset kansankynttilät ryhtyvät tubettajiksi, ottavat kantaa koulun tilanteeseen ja muistelevat mennyttä. Heidän tyttärensä puolestaan yrittää mahdollistaa nuorten oppimispolkujen löytymistä yhdessä jättikouluyksikössä, ja tyttärentytär yrittää tarjota oppimismahdollisuuksia kolmelle yhdeksänvuotiaalle yksityisoppilaalle. Tämä kirja on hulvaton, mutta aavistuksen liian pitkä. Toistoa tuntui tulevan turhan paljon.
October 6, 2020
Jotenkin ei oikein lähtenyt. Voi olla että oli taas väärä hetki tälle kirjalle, mutta jotenkin tämä jäi tökkimään. Lindgren on hyvä sanankäyttäjä ja idea on hieno ja välillä sai nauraa ääneen. Mutta jotenkin silti... en pidä tätä sinänsä "hauskana kirjana", vaan enemmänkin päällimmäinen tunne on ahdistus.
Loppu tuntui jotenkin irralliselta. Ainan ja Toivon oma juonikuvio lähti seilaamaan mihin sattuu, ja jotenkin siitä puuttui punainen lanka, ainakin mitä pidemmälle tarinassa päästiin.
Arvoin kahden ja kolmen tähden välillä, kun puolikkaita ei voi antaa. Kolmonen on ihan hyvä kompromissi, aihe on kuitenkin ajankohtainen ja tärkeä.
Loppu tuntui jotenkin irralliselta. Ainan ja Toivon oma juonikuvio lähti seilaamaan mihin sattuu, ja jotenkin siitä puuttui punainen lanka, ainakin mitä pidemmälle tarinassa päästiin.
Arvoin kahden ja kolmen tähden välillä, kun puolikkaita ei voi antaa. Kolmonen on ihan hyvä kompromissi, aihe on kuitenkin ajankohtainen ja tärkeä.
December 15, 2020
Lindgren esittää vaihtoehtoisen todellisuuden koulumaailmasta, jossa 2020-luvulla Suomen kurssimuotoisessa peruskoulussa ilmiöoppimiskursseja opettavat nollatuntiopettajat, joiden työt riippuvat oppilaiden heille antamasta palautteesta. Tässä ilkamoidaan, ja myös pelotellaan, kuvitelmilla, mihin tämän hetken koulun kehityslinjat voisivat pahimmillaan johtaa. Paikoin osuvia huomioita, jotka saavat hymähtelemään. Ja loppujen lopuksi Helsingin keskuskoulun kaaoksessa viimeistä päivää töissä oleva Marjakin huomaa, mikä on opettajan työssä parasta - oppilaat.
July 8, 2020
”Aina on toivoa” kuvaa hyvin koulujärjestelmän epäkohtia ja mahdollista, vaikka toki kärjistettyä, tulevaisuudenkuvaa. Lindgrenin kirjoitustyyli on terävä ja konstailematon.
Kirjan lopussa käsitellään myös yllättävän paljon kuolemaa, mikä ehkä on vähän irrallaan kouluteemasta, mutta kiinnostavaa sekin.
En ole lukenut Lindgrenin aiempia teoksia. Vihaisen lesken näin teatterissa, se toimi lavalla hyvin.
October 3, 2021
Tässä oli jotain samaa kuin Kari Hotakaisen Tarinassa. Kuvaus koulumaailmasta oli pelottavan hyvin kuviteltavissa, vaikka ne naurattivatkin absurdiudellaan.
Aina ja Toivo olivat sympaattisia hahmoja, ja heidän pohdintansa kuolemasta ja oikeutuksesta eutanasiaan toivat mieleen Pia Leinon Yliaika-kirjan.
Loppu jopa vähän itketti.
Täytyy ehkä lukea muutakin Lindgreniltä, kyseessä on itselleni ihan vieras kirjailija.
Aina ja Toivo olivat sympaattisia hahmoja, ja heidän pohdintansa kuolemasta ja oikeutuksesta eutanasiaan toivat mieleen Pia Leinon Yliaika-kirjan.
Loppu jopa vähän itketti.
Täytyy ehkä lukea muutakin Lindgreniltä, kyseessä on itselleni ihan vieras kirjailija.
This entire review has been hidden because of spoilers.
June 8, 2020
Annan Minna Lindgrenille täydet pisteet siitä, että hän kerta kerran jälkeen tuo esille yhteiskuntamme muutoksen hullumpaan suuntaan. Ihminen näyttää unohtuvan aina, oli kyseessä perusopetus tai vanhuus.
March 3, 2021
Kirja oli äänikirjana ihan hymyilyttävä. Sinänsä hauskoja oivalluksia asioista ja ihmisten sijoittamista erilaisiin näkökulmiin. Loppu ei ollut kyllä ollenkaan sopiva tähän kirjaan, mutta sinällään myös (ehkä) mielipiteen osoitus asiasta, kuten monessa vaiheessa kirjaa tapahtui muillakin asioilla.
September 30, 2020
Oi, mikä tarina. Hulvaton, surullinen ja miksei myös mahdollinen.
Taisin lukea tämän parissa illassa. Jäi vain päivittämättä tänne.
Taisin lukea tämän parissa illassa. Jäi vain päivittämättä tänne.
October 12, 2020
Yritys nähdä koulumaailman tulevaisuus täydellisen kaaoksen kautta ei vakuuttanut. Tarina ei oikein edennyt minnekään, vaan junnasi paikallaan.
October 25, 2020
Luettu e-kirjana. Hauska ja hurja kuvaus tulevaisuuden koulumaailmasta. Aina on Toivoa!
December 28, 2020
Pidin kovasti Lindgrenin kirjoitustyylistä. Myös kuvaukset nykykoulusta vakuuttivat ja huvittivat jopa tällaista paatunutta amisopea. Suosittelen!
January 12, 2021
Alku oli hykerrytävää ja samalla tarkkanäköisesti aikaamme havainnoivaa karikatyyriä mutta en ymmärtänyt miksi tarinan loppu oli kuin eri kertomus.
October 19, 2022
not worth my time, luin vaan kouluprojektia varten. oli äikänkirjas merkitty komediakirjaks mut mua enemmän itketti lukee tätä koska mun oli pakko
April 9, 2023
2,5/5. Villi, kuten suomalainen nykyromaani on. Kaikessa kaoottisuudessaan yllättävän selkeitä kannanottoja. Ihan hauska.
September 13, 2023
Perus äikänkirja, ihan ok.
December 12, 2020
Asiaa, parinkinlaista, mutta vähän liikaa hälinää ja meteliä.
March 21, 2021
Tästä kirjasta on vaikea pitää, koska sen kuvaama koululaitos on niin lähellä todellisuudessa jo tehtyjä ääliömäisiä ratkaisuja ja individualistisia tulevaisuudenvisioita. Koulu, jossa oppilaiden yksilöllisyys ja valinnanvapaus ajaa kaiken edelle, jossa luokat on korvattu virikkeellisillä avotiloilla, osa kouluista on yksityistetty, luokka-asteet ja suvivirret on lakkautettu ja itse opettaminen on tehty liki mahdottomaksi.
Keski-ikäinen opettaja Marja Vehmarvarsi yrittää selvitä työssä, jossa oppilaita täytyy houkutella valitsemaan kursseja. Opetus on muuttunut viihdyttämiseksi, pelillisien ilmiöoppimiskurssien ja ja synergiakokonaisuuksien tarjoilemiseksi. Todellisuus on yhdistelmä ahdistusta, absurdiutta ja konsulttikieltä.
Lindgrenin älykäs ja pisteliäs huumori ja taitava sanankäyttö pelastavat paljon, mutta minun makuuni kirja vetää liian överiksi. On silti hyvä, että Lindgren kirjoittaa vanhustenhoidosta ja koulusta, sillä kirjat saavat paljn lukijoita ja samalla tärkeät aiheet saavat julkisuutta.
Keski-ikäinen opettaja Marja Vehmarvarsi yrittää selvitä työssä, jossa oppilaita täytyy houkutella valitsemaan kursseja. Opetus on muuttunut viihdyttämiseksi, pelillisien ilmiöoppimiskurssien ja ja synergiakokonaisuuksien tarjoilemiseksi. Todellisuus on yhdistelmä ahdistusta, absurdiutta ja konsulttikieltä.
Lindgrenin älykäs ja pisteliäs huumori ja taitava sanankäyttö pelastavat paljon, mutta minun makuuni kirja vetää liian överiksi. On silti hyvä, että Lindgren kirjoittaa vanhustenhoidosta ja koulusta, sillä kirjat saavat paljn lukijoita ja samalla tärkeät aiheet saavat julkisuutta.
Displaying 1 - 23 of 23 reviews