Kaari Utrion suosittuja historiallisia romaaneja luetaan jo kolmessa polvessa. Hänen yhdeksäs romaaninsa on kuohuvan värikäs kertomus 1200-luvun Suomesta.
Alun perin vuonna 1976 ilmestynyt kirja punoo yhteen pirkkalaispäällikkö Tuomas Haukan jännittävän tarinan sekä hänen kotitalonsa Hillin asukkaiden traagiset vaiheet. Kristinuskon alkuaikojen Suomi keskiaikaisine kauppapaikkoineen ja Suur-Pirkkalan rannattomine erämaineen herää henkiin kertomuksessa, josta ei puutu voimakkaita naisia eikä väkivaltaisia käskynhaltijoita. Pirkkalan pyhät pihlajat maalaa eloisan kuvan keskiaikaisista kirkoista ja uhrilehdoista sekä käsittelee suuria teemoja, syntymää ja kuolemaa, rakkautta ja valtaa.
Jo yli viiden vuosikymmenen ajan Kaari Utrio (s. 1942) on ollut Suomen suosituimpia kirjailijoita. Hänen historialliset romaaninsa ovat ainutlaatuisia lajissaan: ne korostavat naisen merkitystä ja voimaa yhteiskunnan koossapitävänä tekijänä ja kuvastavat tarkkanäköisesti kansamme menneisyyttä.
Kaari Utrio on neljän vuosikymmenen ajan ollut yksi Suomen suosituimpia kirjailijoita. Hänen historiallisia romaanejaan ja tietokirjojaan lukee koko kansa jo kolmessa polvessa. Utrio korostaa teoksissaan naisen merkitystä ja voimaa, ja samalla vastuuta, yhteiskunnan koossapitävänä tekijänä. Hänen kirjoissaan nousee hämärästä esiin arjen historia ja lapsen historia. Kaari Utrion vaikutus suomalaisen naisen ajatteluun on kenties merkittävämpi kuin kenenkään muun yksityisen ihmisen. Utrion romaaneissa kansamme menneisyys kuvastuu tarkkaan tutkittuna tietona, johon kietoutuvat tarinat, seikkailut, romantiikka ja huumori. Utrion tuotanto on lajissaan ainutlaatuista Suomessa. Viime aikoina kirjallisuuskritiikki on maininnut Utrion Mika Waltarin seuraajana.
Kymmenen ajatusta lukemisen jälkeen: 1. Rankkaa historiallista menoa parhaaseen Kaari Utrio -tyyliin. 2. Onneksi lukemassani painoksessa on henkilöluettelo sekä alku- että loppusivuilla. Sekoilin nimissä silti enemmän kuin vaikkapa Tolstoita lukiessani. 3. Tämä on taas niitä kirjoja, joita pitää lukea tietosanakirjan/Wikipedian kanssa. 4. Haluaisin käydä Novgorodissa. 5. Haluaisin käydä 1200-luvun Novgorodissa. 6. Eipä taida olla mahdollista käydä missään muinaisissa paikoissa, mutta aina voi lukea romaaneja. 7. Olen kuullut luotettavalta taholta, että Jyväskylän yliopiston historian laitokselle hakeutuu vuosittain "noin puolet oikeita historioitsijoita ja noin puolet sellaisia, jotka ovat lukeneet Kaari Utrion romaaneja ja innostuneet niistä". 8. Kiinnostaisi tietää, missä määrin tämä romaani on historiallisesti paikkansapitävä. 9. Miksi orjien sanotaan konttaavan koko ajan? En lukiessani ollut varma, olinko lukenut kirjan jo joskus aiemmin, koska orjien jatkuva konttaaminen oi jäänyt mieleen. 10. Kirjan kanssa maistuivat parhaiten pihlajanmarjajuoma ja Ritari-juusto.
Olen niin hämmentynyt tästä 70-luvun soap opera kannesta, ja tyyli joka näköjään on kaikissa Utrion kirjoissa. Näitä on ilmeisesti myyty 'naisten' kirjoina(?), vaikka tässäkin tarinassa kerrotaan tarinaa myös miesten näkökulmasta. Ensimmäinen ajatus oli, että en lue loppuun kun ahdistaa nämä histroialliset naisten kohtalot, jotka 90% aika hirveitä, nk todellisuudessakin. Muistin miksi pidän naisten kirjoittamasta sci-fistä. Mutta Utrio kirjoitaa hyvin. En voinut lopettaa kesken, kun halusin tietää ihmsiten kohtalot. Opiskelin Turussa, mielenkiintoista nähdä Turku tuolloin kauan sitten ja muutenkin historiallinen Suomi. Kiinnostavaa oli tämä, tosin melkein ohi jo, ollut murtumakohta kansanuskosta ja kriistinuskoon.
2,5 tähteä, medium mutta ei mitenkään erikoinen kumpaankaan suuntaan. 1200-luvun Suomi mielenkiintoinen ympäristö, mutta ei mitenkään erikoisesti sukella tähän maailmaan. Naisen arvo ei ollut kummoinen.