Frank Rosenblatt, koneoppimisen isä, kuoli vuonna 1971 veneonnettomuudessa. Krysa leikittelee kuitenkin ajatuksella, että Neuvostoliiton ydinsukellusvene poimi Rosenblattin vedestä ja vei salaiseen tukikohtaan kehittämään tekoälyä, jonka seurauksena Neuvostoliitosta tuli maailman johtaja.
Kun Krysa, neuvostovalmisteinen koneäly sammuu, sivilisaatio katoaa. Päähenkilö Pavel Dybenko päätyy syrjäiseen erämaamökkiin Suomeen mukanaan atomivoimalla toimiva nukke. Jokainen ihminen jonka Dybenko on koskaan tuntenut on kuollut. Hän on tietääkseen ainoa ihminen, joka tietää tarkalleen, miksi näin kävi.
Krysa on romaani siitä, miten pienestä maailmanjärjestys voi olla kiinni. Joskus tarvitaan vain ydinsukellusvene. Romaani lähestyy kerronnaltaan maailmanklassikoita, mutta kertoo loppujen lopuksi enemmän meidän ajastamme kuin menneisyydestä.
Sami Tissari (1971) on pohjoiskarjalainen metsuri, filosofi ja kommunistisen kasvatuksen saanut vapaa-ajattelija. Jäiseen puun juureen polvistuessaan Tissari miettii kvanttiteorian suhdetta todellisuuteen. (Aula & co)
"Krysa on mykistävä mestariteos, joka saa paatuneenkin lukija rakastumaan kirjoihin uudeelleen." Näin kirjailija Tuomas Lius kertoo Krysa-romaanin takakannessa. No ei ehkä ihan, mutta kyllä siihen suuntaan vahvasti enemmän kuin sinne toiseen suuntaan.
Science fictioniksi tämä teos voitaneen luokitella. Ja kuten takakansikin kertoo, loppujen lopuksi tämä romaani kertoo enemmän meidän ajastamme kuin vaihtoehtoisesta todellisuudesta. Itsekin koin muutaman "ahaa-elämyksen" ja oli helppo "tunnistaa", mikä kohta milloinkin kuitenkin kertoi enemmän meidän ajastamme kuin mistääm kuvitteellisesta todellisuudesta.
Juoni tiivistettynä: koneoppimisen isä Frank Rosenblatt ei kuollutkaan veneonnettomuudessa vuonna 1971, vaan hänen "kaapattiin" Neuvostoliittoon. Koneäly, Krysa (suom. ilmeisesti rotta), takasi Neuvostoliitosta maailman johtajan. Mutta kun Krysa vuonna 2019 sammutetaan, sivilisaatio katoaa. Monia kohtia (esim. Korsakoffin syndrooma, Rosenblatt, perceptrion yms.) piti tarkistaa Googlesta ja kyllä suurimmalla osalla kerrotuista asioista on ihan faktapohja.
Varsinkin teoksen yli puoleen väliin asti liikutaan useassa eri ajankohdassa: vuodessa 1971, 1980-luvun lopussa, 1990-luvun alkupuoliskolla, 2000-luvun alussa ja lopulta vuodessa 2019, jolloin Krysa sammutetaan sekä vuodessa 2022, kun Krysan sammumisesta on kulunut kolme vuotta. Tapahtuma-ajat vaihtuvat kesken luvun, joten tarkkana saa olla, että hoksaa, missä ajassa nyt ollaan. Tosin Tissari kirjoittaa siten, että uudesta kappaleesta pari ensimmäistä lausetta luettuaan kyllä melko helposti huomaa, mitä ajanjaksoa nyt käsitellään. Kirjassa maantieteellisesti liikutaan lähinnä Neuvostoliitossa ja Suomessa.
Henkilöhahmot ovat hyvin rakennettuja. Sokerina pohjalla on iäkäs neuvotoliittolainen sota-invalidi Marfa, jonka jalat on amputoitu polvesta alaspäin, mutta silti hän "antaa pataan" mm. KGB-agenteille. Ja Marfa-mummo myös kiroilee todella räikeästi.
Joissakin kohdissa Tissarin tekstistä tulee mieleen Kari Hotakaisen "iskevä, toteava" lause. Mutta silti Tissarilla on oma ääni.
Kirjailija Tissari on pohjoiskarjalalainen metsuri, filosofi ja vapaa-ajattelija (kirjan promokuvassa hänellä on iso moottorisaha olkapäällään). Teos on hänen esikoisromaani ja hyvä sellainen onkin. Jäin vielä miettimään, että olisiko aiheesta saanut vieläkin enemmän puristettua. Ehkä ihan ensimmäisen puoliskon ilotulitteluun Tissari ei enää kirjan loppupuolella yllä, mutta nautinnollinen romaani joka tapauksessa. Arvio 3,9/5.
Kiehtova ajatusleikki ja tarinallisesti samantyyppistä veijarikerronnallisuutta kuin vaikka JP Koskisella (ja samantyylinen neuvostokonteksti). Oma innostukseni kuitenkin hieman lässähti kerronnan polveilevuuteen. Tarinan rytmi meni hukkaan, en oikein tiennyt enää mikä oli käännekohta ja mikä vain takauma, kenestä kirja oikein kertoo.
Siinä mielessä tyypillinen esikoinen että tässäkin tuntuu olevan vähän liikaa kaikkea, ikään kuin jokainen hyvä idea olisi ollut pakko tunkea samojen kansien väliin. Tissarin kirjoitustapa on kuitenkin hyvin itsevarma ja hän pystyy hallitsemaan laajoja kokonaisuuksia keskimääräistä paremmin. Tyylillisesti tulee mieleen Heikki Kännö. Henkilöhahmoja on valtavasti ja useamman kerran minun piti selailla kirjaa taaksepäin varmistuakseni mistä hahmosta nyt olikaan kyse (erityisen hämmentävää oli Jaken ensiesiintyminen, koska hänet esitellään siten kuin lukijankin tulisi hänet jostakin jo muistaa). Myös aikatasot vaihtuivat välillä hyvin taajaan, mutta ainakin näin perinteistä kirjaa lukiessa niistä oli helppo erottaa missä kulloinkin mennään.
Kirja on mielestäni liian pitkä. Olin innoissani ensimmäisestä neljänneksestä, joka muistutti kerrontatyyliltään vanhaa venäläistä absurdismia (Krysan henkilöhahmoilla on myös hyvin usein jonkin tunnetun venäläisen yhteiskunnallisen kirjailijan sukunimi, tai Neuvostoliiton presidentin tapauksessa jopa koko nimi). Sen jälkeen tyylilaji vaihtelee enimmäkseen vaihtoehtohistorian ja dystooppisen scifin välillä, pienin absurdistisin purskahduksin toki, mutta jäin kaipaamaan alun tunnelmaa. En oikein välitä realistisista dystopioista, joten ehkä tämä tyylin muutos ei muita häiritse samalla tavalla.
Marfa-mummu on kerrassaan säkenöivä hahmo, ja on harmi että häntä tapaamme vain lyhyelti. Kirjan muutkin henkilöhahmot ovat itse asiassa huomattavasti värikkäämpiä ja siksi myös kiinnostavampia kuin päähenkilö Pavel, joka vaikuttaa vain vaeltavan tilanteesta toiseen sopeutuvaisena objektina, toki teoksen loppua/alkua lukuunottamatta. Pavelin äidin ja mummun välinen suhde on kuvattu hykerryttävästi. En yleensä "näe" henkilöhahmoja mielessäni, mutta myös Asko Kivi tuntui todella elävältä ja aidolta henkilöltä. Ehkä sekin hankaloittaa kerronnan mukana pysymistä, että ainoa jatkuvasti mukana oleva henkilöhahmo Pavel on niin harmaa muihin verrattuna. Toki Tissari haluaa heti romaanin ensimmäisillä riveillä tehdä selväksi, että kyseessä on "ällöttävän hyvä ihminen", mikä onkin mielenkiintoinen tapa avata romaani.
Monet asiat kirjassa selitettiin matkan varrella huolellisesti auki, mutta viimeinen aukeama ei oikein kirkastunut minulle.
Ehkä en ollut aivan kohdeyleisöä, mutta lupaavista aineksista huolimatta oma lukukokemukseni jäi joka tapauksessa 3/5 tasolle. Ai niin vielä pitää mainita pet peeve kannessa, eli kyrillisten väärinkäyttö.
joo! kiva rakenne, nopeelukunen ja aika koukuttava! hauskaa mielikuvitusta ja välillä ihan sellasta reps kops huumoria… tosi napakkaa kerrontaa :) täntyyppistä scifiä voisin lukea lisääkin
ehkä vähän jäi itellä sellaseksi boomeroinniksi teknologiasta ja neuvostoliitosta ja motskareista ja tällee mutta ei ollu paha koska tää oli niin kieli poskessa kirjotettu että oli pääasiassa vaan hauskaa ja kiinnostavaa lukea XD
varsinkin ekassa puoliskossa tuntu että ois pitänyt vielä kerran oikolukee? emt …
Mikä ihastuttava yllätys Krysa olikaan! Odotin perus-scifiä, ja sainkin menevän ja mustaa huumoria joka saumastaan pursuavan vaihtoehtohistorian.
Mitä jos 70-luvun tekoälytalvi olisikin ollut vain harhaa? Neukkunostalgiaa, pseudotiedettä ja rääväsuista isoäitiä häpeämättömästi yhdistelevä kirja etenee sellaista tahtia ainakin kolmella eri aikatasolla samaan aikaan, että heikompia hirvittää ja koronologisen kerronnan ystävät saavat varmasti päänsärkyä. Kuin kahden tai kolmen kirjan ainekset olisi laitettu tehosekoittimeen ja katsottu, mitä syntyy. Aika hyvä proteiinismoothie, sanoisin.
Juonilankojen ylenpalttisuus ja ajoittainen epäloogisuus voidaan antaa näissä olosuhteissa helposti anteeksi. Kaikkea kiinnostavaa on kuitenkin tarjolla niin paljon, ettei puutteisiin ehdi juuri kiinnittää huomiota.
KRYSA (rotta) ei vakuuta - alku antaa olettaa enemmän. En muista milloin kirja olisi naurattanut minua niin paljon sivuhahmon kuolemalla...outoa. Kirjan viihdyttävin osa on siis sen alku, jonka jälkeen muutamaa kohokohtaa lukuunottamatta kerronta väljähtyy. Ajatusleikki ei jaksa kantaa. Protagonistin kehitys jää ohueksi. Mielenkiintoisin hahmo on Pavelin ystävä, joka kirjan loppupuolella perustaa oman maailmanlopun kultin ja ampuu tietoisuutensa avaruuteen. Pavelin äidin ja isoäidin hahmot ovat liian brutaaleja. Jos teos olisi ollut pidempi olisin jättänyt kesken. Kirjasta pitävät ehkä lukijat joita kiinnostaa Neuvostoliiton historia ja salaliittoteoriat. #tekoäly #ekokatastrofi #vaihtoehtohistoria #dystopia #maailmanloppu #ihmisyys #sota #Neuvostoliitto #byrokratia #salainen tukikohta #transkendenssi #ihmiskokeet #koneoppiminen #alkoholismi #tieteen epäeettisyys
En valinnut kirjaa sen takia että lukijana on Jukka Pitkänen mutta se oli upea bonus. Hänen painotus on välillä sellainen, että uskon saavani hänen lukemanaan kirjasta jopa enemmän irti, kuin itse silmillä lukien.
No mutta pitkästä aikaa hyvä kirja! Kirja aukeaa hitaasti, kuoria irtoaa kuin sipulista. Sen takia on hankala edes antaa alkuasetelmaa, sillä osa arvoituksista selviää vasta lopussa mutta jos kerron mistä kirja kertoo, tulisin paljastaakseni ne. Kirjassa sekoitetaan faktaa ja fiktiota niin taidokkaasti, että osa täysin scifinä pitämäni kohdat olivatkin totta! Kirjassa on myös rääväsuisin mummo mikä on kirjallisuudessa vastaan tullut, ja Pitkänen lukemassa niitä hävyttömyyksiä, ai että!
Olipas omaperäinen ja hulvaton, vaikkakin musta huumori meinasi mennä vähän yli välillä. Lisäksi kerronta hyppeli ajassa niin usein ja ahkerasti että tätä piti lukea keskittyneesti, jotta lukijakin pysyi kärryillä missä vuodessa kulloinkin mennään. Lisäksi koska kannessa lukee Kяysa, luulin ensin että romaanin nimi on kjaysa tai jotain sinne päin, mutta totta kai kyse oli jälleen kerran kyrillisten kirjainten väärinkäytöstä.
Kuka on tämä Sami Tissari, joka esikoisromaaninaan pullauttaa näin täydellisen teoksen? Viimeksi esikoisteos teki yhtä suuren vaikutuksen, kun luin Anni Kytömäen Kultarinnan. Myös Jukka Pitkäsen luenta oli erinomainen, ja kirja toimi kuunneltuna erinomaisesti.
Luin kirjan scifi-haastettani varten, mutta Krysa on pikemminkin vaihtoehtohistoria. Suurin osa ajasta vietetään Neuvostoliitossa 1970 ja -80-luvulla päähenkilö Pavelin lapsuudessa. Maailmassa on silloin vasta yksi asia on toisin: itseoppivaa ja älykästä tietokonetta kehitellyt yhdysvaltalainen Frank Rosenblat ei kuollut veneonnettomuudessa vuonna 1971, vaan hän loikkasi Neuvostoliittoon jatkamaan kokeitaan, joille lännessä oli naurettu. Loikkauksen vaikutukset alkavat näkyä vasta vuosikymmeniä myöhemmin, kun Frank saa työnsä vihdoin päätökseen, ja ensimmäinen Mark-älykone valmistuu. Tämä ruma ja pahanhajuinen rotisko osoittautuu menestykseksi, ja kone tulee takaamaan Neuvostoliiton voiton kylmässä sodassa. Tarina etenee useassa eri aikatasossa, joista viimeisin aloittaa koko kirjan: vuonna 2019 Pavel on tehnyt jotain, mikä sammuttaa koko mahtavaksi paisuneen tekoälyverkoston. Tästä seuraa gibel, perikato.
Tissarin tarinan veto ei perustu vauhtiin ja vaaraan, vaan hurjalla mustalla huumorilla sävytettyyn ajankuvaan, sekä hitaasti aukeavaan vaihtoehtoiseen tulevaisuuteen, joka muuttuu koko ajan kummemmaksi. Silti kehitys tuntuu täysin loogiselta ja uskottavalta. Myös Tissarin henkilöhahmot olivat herkullisia, kuten kompuutteribisneksissään köyhtynyt Bill Gates ja törkeyksiä lateleva Marfa-mummu. Krysa on siis aivan loistava kokonaisuus, jonka (hiukan kyseenalaista) scifi-tarraa ei kannata kenenkään pelätä. Sitten vain odottelemaan Tissarilta lisää hauskan oivaltavia ja ovelia kirjoja.
Muka nokkela ja humoristinen mutta yksinkertaisesti pitkäveteinen ja punaisen lankansa hukkaava. Kustannustoimituksen velttoutta ja taidon puutetta yritetään paikkailla oh niin omaperäisellä - mutta ulkokirjallisella - metsuri-imagolla, jonka takia kirja melkein jäi kirjaston hyllyyn ja rokotti yhden tähden arviosta jo lähtömetreillä. Ei kirvestä kaivoon mutta moottorisaha sinne kannattaisi heittää. Nukkeleikit oli kirjan alussa hyvä elementti.
Ei tämä täydellinen ollut, mutta niin mukaansatempaava, hauska, erilainen ja täynnä ideoita, että pakko antaa viisi tähteä. Pari kertaa piti selailla taaksepäin selvittämään, että missä järjestyksessä eri aikajanat olikaan ja kukas tämä tyyppi olikaan, mutta samalla myös tykkäsin ees taas pomppivasta rakenteesta. Ihanaa, et Suomesta tulee tällaista!
Upea kirja! Monikerroksinen, monimutkainen, mutta silti helppolukuinen. Tissari pitää hienosti kaikki langat yhdessä, vaikka tapahtumia, ihmisiä ja ajanjaksoja on useita päällekkäin. Huumori oli ihanan hersyvää, varsinkin Malfa-mummon räävittömyydet.
Hieman kirja olisi vielä editoinnista hyötynyt, mistä lähti yksi tähti, vaikka itse omaperäinen tarina olisi viisi tähteä ansainnut. Mukavaa lukea täysin erilainen kirja välillä.
Mielenkiintoinen idea, toimivia huumorielementtejä ja mietteliääksi jättävä loppuratkaisu. Rakenne ehkä kuitenkin hitusen sekava ja poukkoileva, välillä tarinan kuljetuksessa oli vaikea pysyä kunnolla mukana.
Nopealukuista, kevyttä ja huumorilla höystettyä vaihtoehtohistoriaa/scifiä.
Kirjan maailma ja hahmot tuntuivat alkuun hieman ohuilta ja epäuskottavilta, mutta sitten kun muisti peilata kokonaisuutta siihen, että kirjan idea on, että päähenkilö höpöttää tätä tarinaa yksin mökissä nukelle, niin kokonaisuus käy enemmän järkeen.
Helmet-lukuhaaste 2023 1/50 30. Kirja on ollut ehdokkaana kirjallisuuspalkinnon saajaksi
Kotimainen skifikirja, ja vielä iha hyvä sellainen. Takakannen teksti lupaili jotenkin paljon kökömpää tarinaa, mutta tämä ainakin piti minut sen verran hyvin otteessaan, että parissa päivässä piti lukea koko kirja.
Kunnon dystopisen tarinan tavoin tämäkin on mysteeri - mysteerin ollessa se, miten tähän on tultu. Se aukeaa pikku hiljaa lukijalle tarinan liikkuessa vuosikymmeneltä toiselle ja taas takaisin. Krysa kuitenkin poikkeaa monista dystopioista niin, että kirjan paino ei ollut niinkään siinä sen kauheuden mässäilyllä, vaan tässä teoksessa keskitytään nimenomaan matkaan ns. tavallisesta tilanteesta dystopiaan.
Oli mulle vähän liikaa kaikkea. Hyviä, mustaa huumoria olevia oivalluksia ja sivujuonteita, mutta kokonaisuus ei vienyt mukanaan. Loppukin oli ehkä liian korkealentoinen (itselleni). Sivuhahmot olivat hauskoja ja ne auttoivat pitämään mielenkiintoa yllä kokonaisuuden poukkoillessa sinne tänne. Pidin myös vähän erilaisesta Neuvostoliiton kuvauksesta ja Pavelin sopeutumisesta elämäänsä Suomessa ja uudelleen krysan sammumisen jälkeen.
Kolme tähteä on ehkä hieman anteliasta, koska en erityisesti pitänyt tästä - kirjalla kuitenkin on ansioita, joiden perusteella kaksi tähteä olisi ollut liian vähän. On myös sanottava, että tykkään lukea enemmän sitä kunnon avaruusoopperascifiä tai totaalista dystopiaa kuin tällaista vaihtoehtohistoriaa (joka toki sekin toimii, jos on kirjoitettu kunnolla). Idea oli erittäin mielenkiintoinen, vaikka ne asiat, jotka takakannessa mainitaan tapahtuivat yllättävän myöhään tarinassa. Paikoitellen hyvin mustaa huumoria, varsin mielenkiintoista neuvostoliitto- ja teknologiakritiikkiä, mutta lopulta vähän liikaa kaikkea. Tuntuu, että Tissarilla on ollut hirvittävä määrä hyviä ideoita, jotka on täytynyt kaikki tunkea tähän yhteen kirjaan, vaikka olisivat toimineet paremmin erillisinä tarinoina. Loppu tuntui jotenkin laahaavalta, vaikka siinä oikeastaan sattui ja tapahtui kaikkein eniten. Ne kirjan ansiot ovat ehdottomasti kielessä ja haastavan kokonaisuuden hallinnassa, juonia rönsyili moneen suuntaan, mutta lopulta ainakin kaikki saadaan nätisti paketoitua.
Pakko sanoa myös, että vihaan kannen kaltaista kyrillisten aakkosten väärinkäyttöä. Tiedän, että kirjan nimi on Krysa. Kuitenkin luen sen aivan joka kerta Kjaysana. Luovutaan tästä trendistä, kiitos.
Jak by vypadal svět, kdyby Sověti ovládli planetu a stali se světovou velmocí díky vývoji umělé inteligence? Odpověď nabízí tato kniha odehrávající se v alternativní realitě.
Hlavní hrdina Pavel vypráví svůj příběh – od dětství stráveného v tajném městě Buratino až po současnost, kdy stojí za kolapsem celého světa. A opravdu je potřeba dávat pozor. V ději se prolíná tolik časových rovin, že je velmi snadné se ztratit. Já jsem ale nějakým zvláštním způsobem dějem proplula bez potíží.
Kniha se čte velmi dobře a téma vyspělé umělé inteligence ve formě stroje je v dnešní době vysoce aktuální. Bohužel jsem si během čtení nevytvořila vztah k žádné z postav. Možná to byl záměr, ale na mě kniha vždycky zapůsobí silněji, když dokážu s hrdiny soucítit nebo se vcítit do jejich situace – a to mi tu jednoduše chybělo.
Každopádně sprostá babička Mafra a Pavlova matka Julija tomu dodávaly šmrnc. Hláška „ty jeden prasečí sračkožroute“ se mnou skutečně zarezonovala a připisuji si ji k jedněm z nejlepších nadávek vůbec.
Celý tenhle alternativní svět na mě působil zvláštně – a jediným trvalejším dojmem, kromě prasečího sračkožrouta, je pocit chaosu a zároveň i určitá potřeba zamyslet se nad tím, kolik svého rozhodování už dnes přenechávám umělé inteligenci.
Suhtaudun vähän nihkeästi scifiin, mutta olen viime aikoina oppinut, että sitäkin on monenlaista, ja myös hyvää, hauskaa ja itseäni kiinnostavaa scifiä on olemassa.
Yli viisikymppinen Tissari ampaisi tällä esikoisellaan suoraan Finlandia-ehdokkaaksi. Eikä ihme. Tarina on hauska, kiinnostava, älykäs ja hyvin kirjoitettu.
Jossain kirjaa luonnehdittiin niin, että Tissarilla on paperille tulostettu käsikirjoitus levinnyt sekaisin lattialle, ja siitä sitten paperit on poimittu vähän sekalaisessa järjestyksessä kirjaksi. Vähän tuollainen olo kieltämättä syntyy, mutta ajassa hyppiminen pysyy kaikesta huolimatta hyvin hallussa ja lukijan on helppo seurata missä mennään.
Kirja on esikoiseksi harvinaisen kypsä, hyvin kirjoitettu ja loistavasti kasassa pysyvä. Se kertoo uskottavan (mutta silti uskomattoman) vaihtoehtohistorian. Tissarin kieli on tuoretta ja hauskaa.
Mielikuvitulsellisessa tarinassa on hitaasti takaperin auki keriytyvä juoni, herkullisia yksityiskohtia ja mielettömiä henkilöhahmoja. Marfa-mummo on ehkä yksi kirjallisuuden hulvattomimmista hahmoista.
Erittäin omalaatuinen, kiehtova teos, joka ansaitsee kiistatta paikkansa parhaiden suomalaisten kirjojen joukossa. Uutta suosikkigenreäni neuvostoscifiä edustava vaihtoehtohistoriallinen sommitelma, jonka kerronta etenee kronologisesti takaperin ja useissa muissa järjestyksissä. Lopputilanteesta aloitetaan ja läpi kirjan kerrotaan, kuinka siihen on päädytty. Kiehtovia filosofisia ajatusleikkejä ja mainioita henkilöhahmoja (ainakin eksentrinen biokemisti, tapahtumakulkujen pyörivän koneiston keskeisin ratas, spekulatiivisten todellisuuksien ja maisemien viitepiste Asko, 5/5)
Kirja kysyy, entä jos. Entä jos Neuvostoliitto hallitsisi maailmaa. Entä jos tekoälyn kehitys olisi noudattanut niitä kehityskulkuja, joita 70-luvulla visioitiin ja kaavailtiin? Entä jos . Nii-in
4½, puolikas tippuu, kun mysteeri on tiedossa, niin uusintaluku( kuunteleminen) tuskin on enää niin mukava.
Erinomainen vaihtoehtotodellisuudesta kertova romaani. Alkuun tuli mietittyä, että mikäköhän tässä on nyt homman nimi, mutta kiinnostus pysyi yllä. Kirja hyppii aikakausista toiseen, mutta hyvin nopeasti ne oppii tuntemaan ja löytämään muististaan, mihin tämä kappale on jatkoa. Tämä epälineaarisuus on kuitenkin positiivinen asia ja näin ollen mysteeriä paljastuu pikkuhiljaa.
Henkilöt ovat mielenkiintoisia ja tuntuvat ihmisiltä, joiden motiiveihin voi samaistua. Erittäin hauska on tietenkin Marfa-mummo.
Tarina saa päätöksensä, mutta nykytyyliin jättää useampia mahdollisuuksia jatkoon.
Aikahyppely piti varpaillaan, mutta missään vaiheessa ei paljastettu liikaa. Kirjailija tuntuu tuntevan Neuvostoliittoa, sen verran osuvasti oli montakin juttua kuvattu. En nyt tiedä naurattiko kirjan huumori varsinaisesti minua, paitsi Krysan ominaistuoksun kuvaus pisti kyllä hörähtelemään. Tämä oli vähän sellainen kirja, josta olisi halunnut keskustella jonkun kanssa sitä lukiessa, mutta jälkikäteen muistellessa on lähinnä niin ihmeissään, ettei tiedä mistä keskustelisi. Kiinnostava lukukokemus kaiken kaikkiaan.
Sami Tissarin Krysa on kerrassaan onnistunut esikoisteos. Vaihtoehtoisessa todellisuudessa Neuvostoliitto ei olekaan romahtanut, vaan maailman on vallannut tekoäly. Pavel Dybenko tietää, miten kaikki tapahtui.
Krysa saa sekä ajattelemaan että hörähtelemään huumorilleen. Tarina keriytyy auki kerroksittain. Loppua kohden kierrokset alkavat nousta jo niille rajoille, että jouduin miettimään, onko tässä liikaakin. Silti erittäin hieno romaani!
Hirtehishuumoriscifi, toi mieleen toisaalta Vonnegutin alkuaikojen hauskat ja hulvattomat kirjat, toisaalta tässä oli myös jotain veikkohuovismaista lakonisuutta. Aihe on kuolemanvakava, varsinkin nyt chatGpt:n, co-pilotin ja yleisen AI-hullaantuneisuuden aikana. Singulariteettia odotellessa tämä dystopia on herkullista luettavaa, voi ruveta keräämään lopunajan varmuusvarastoa sinne offgrid-mökin maakellariin.
Tissari vetää ideapajatson kerralla tyhjäksi esikoisromaanillaan. Melkoista tykittelyä. Henkilöhahmoja olisi voinut syventää ja etenkin mehustella erilaisia, omalaatuisia ajatuskokonaisuuksia vielä enemmän. Ehkä/toivottavasti saamme hänen seuraavissa kirjoissaan kuulla tarkemmin runousmatematiikasta ja Govardhana mathan munkkiluostarista, shtukista, faaraomuurahaisista, hiivaolioista ja rinnakkaistodellisuusmatkailusta. Tällä kertaa: kiitos Sami, pelastit pääsiäislomani!
Aimo annos hurmaavan pölyistä neukkunostalgiaa ja retrofuturismia sekä kasoittain absurdia huumoria. Omaperäinen ja taitavasti punottu tarina, jonka monipolvisuus on välillä melkein uuvuttavaa. Lopulta se, että kirja on tupaten täynnä ideoita muurahaisfarmeista keinoälyyn ja synteettisistä ihmisistä historiallisiin nippelitietoihin, on kuitenkin vahvuus joka teki teoksesta omalla persoonallisella tavallaan viehättävän vinksahtaneen kokonaisuuden.
Loistava kotimainen scifiromaani, joka masentavasta lopusta huolimatta (miksi suomalaisten romaanien pitää aina olla mansentavia?) piti minun mielenkiintoni yllä, jopa lukiessa työpaikan taukotilassa, mikä on melkoinen saavutus!
Krysaa voisi sanoa suomalaiseksi maagisen realismin ja scifin sekoitukseksi, jossa rinnakkaistodellisuudet ja absurdit tapahtumat luovat melko uskottavan kokonaisuuden.
Välillä tempasi mukaansa, välillä sitten taas mietin jatkanko vai en. Varsinkin alussa oli ehkä liian muka huumoria, mutta sitten myöhemmin nauroin monessa kohdassa kirjan lakonisia Neuvostoliitto-kommentteja. Juoni oli lennokas, joissain kohdissa tuli mieleen suosikkikirjailijani Heikki Kännö. Luin tämän heti huikean Vainajaiset-kirjan jälkeen ja se saattaa hiukan laskea tämän kirjan arviota.