Jump to ratings and reviews
Rate this book

Valtakausi

Rate this book
Kallio. 1990-luku. Mullistusten vuosi.

”Me olimme maailmanlopun sukupolvi, kaikkeuden keskipiste.”

Helsingin Kallio, nuoria aikuisuuden kynnyksellä. Lukio ja lapsuuskoti ovat jäämässä taakse, tulevaisuus on häikäisevä ja ääretön.

Bambi on muuttanut alaikäisenä Helsinkiin mennessään taidelukioon. Bambin ympärille on kerääntynyt laaja piiri ihmisiä, itse valittu perhe. Aikuiselämän riippumattomuus tuntuu rajattomuudelta: voi juhlia maanantaista torstaihin tai lähteä tuntemattoman matkaan kadulta. Kun Bambi tutustuu järkyttävän kauniiseen Helenaan, hän haluaisi pitää tämän vain itsellään, mutta pian Helenan tuntevat kaikki.

Valtakausi on Jenni Toivoniemen vastustamaton esikoisromaani yhdestä vuodesta nuorten elämässä lankapuhelinten aikaan. Kun siteet lapsuuteen hiutuvat poikki, mihin voi kiinnittyä? Voittaako ystävyys himon? Mitä tapahtuu kaikkein tärkeimmälle yhteisölle, kun maailma alkaa vääjäämättä kiskoa sen osasia eri suuntiin? Romaani kuvaa aidosti ja moniäänisesti eri taustoista tulevien nuorten aikuisten ensiaskelia itsenäiseen elämään, jossa vastuun ja velvollisuuksien karikot vaanivat jokaista.

416 pages, Hardcover

First published February 1, 2022

16 people are currently reading
141 people want to read

About the author

Jenni Toivoniemi

2 books1 follower

Ratings & Reviews

What do you think?
Rate this book

Friends & Following

Create a free account to discover what your friends think of this book!

Community Reviews

5 stars
23 (7%)
4 stars
57 (18%)
3 stars
140 (45%)
2 stars
73 (23%)
1 star
14 (4%)
Displaying 1 - 24 of 24 reviews
Profile Image for Tilda.
139 reviews
March 17, 2022
Oli mielenkiintoista lukea taidelukioelämästä kaksi vuosikymmentä aiemmin, kuin itse sitä eli. Toki Kallion lukio ja Torkkeli eivät ole aivan täysin sama paikka (tai oikeastaan ollenkaan), mutta pari sataa metriä Torkkelinmäellä sinne tänne. Kirjassa oli joitain elementtejä, joista pidin, mutta kokonaisuutena se ei minulle toiminut.

Ensinnäkin, päähenkilöitä oli ties kuinka monta (yhdeksän?). Pidin moniäänisyyden ajatuksesta, mutta henkilöiden perässä ei tahtonut pysyä. Kun päähenkilöitä oli liian monta, jäivät ne kaikki etäisiksi ja pinnallisiksi. Oikeastaan, jokainen kirjan henkilö ärsytti. Toki henkilöhahmon pidettävyys ei ole sama asia kuin sen kirjallinen meriitti, mutta onhan se nyt vähän raskas lukea pelkästään ylimielisistä, itsekeskeisistä ja omaan melodraamaansa hautautuvista henkilöhahmoista. Henkilöt tuntuivat ajoittain jopa siltä, että ne sulautuivat toisiinsa. Olisin kaivannut suurempaa kontrastia henkilöiden välille.

Kirja pyöri Bambin ympärillä, joka oli hahmona epäuskottava. Bambin jumalointi saavutti jopa absurdeja mittasuhteita. Taidelukiossa kyllä toki oli monia oman elämänsä bambeja ja monia, jotka halusivat olla sellaisia, mutta Bambin myyttisyys oli aivan omassa luokassaan.

Oikeastaan koko kirja käsitteli kolmea asiaa: seksiä, viinaa ja Bambia. Neljänsadan sivun verran koko kaveriporukka käsitteli toistensa ”nussittavuutta”, arvioi ulkonäköä, piti yllä heteronormatiivia ja käyttäytyivät kuin mitkäkin eläimet. En nyt tässä halua ajaa mitään siveellisyyden ilosanomaa, mutta kuvaus nuorisosta oli typistetty kliseiselsi ja mustavalkoiseksi. Toki voi aidosti olla, että ysärillä meno oli tuollaista, mutta epäilen että silloinkin käytiin edes joitain keskusteluita kavereiden välillä, jotka eivät olleet seksuaalisia valtataisteluita. Oman elämäni taidekoulunuoret, minä toivottavasti mukaanlukien, ovat olleet komplekseja ja älykkäitä ja pohtivia. Moniuloitteisia, eikä vain nuorisoarkkityypiksi ja rappioromantiikaksi typistettyjä olentoja.

Juoni oli poukkoileva ja rytmi ei toiminut. Ensin ei kolmeensataan sivuun tapahdu mitään, ja sitten uskomattoman traumaattiset kokemukset käsitellään parissa kymmenessä sivussa. Toki tämä on yleinen ongelma kirjallisuudessa, mutta itselle ei iske tällainen juonirakenne.

Ja sitten vielä kielestä. Se ärsytti. Liikaa kertomista, liian vähän näyttämistä. Minäkertojat eivät avanneet sisäistä maailmaansa, vaan tarinaa kerrottiin ulkoisten seikkojen perusteella. Kieli oli paikoin todella töksäyttelevää ja turhankin yksinkertaista.

Eli summa summarum, pidin ajatuksesta, mutta toteutus ei toiminut minulle. Eikä siis sen takia, että nuoruuskokemus oli erilainen kuin omani (se on vaan hyvä asia), vaan peruselementit tuntuivat olevan vinksallaan. Äänikirjana tämä voisi toimia paremmin. Täyden castin äänikirja ajatuksena kiehtoo, ja ehkä kielikin soljuisi puhuttuna paremmin. En tiedä.
Profile Image for Susa.
566 reviews167 followers
April 26, 2022
No ööööh, nyt oli kyllä huono kirja, jonka luin loppuun enää lähinnä uteliaisuudesta sitä kohtaan, voiko teksti jossain vaiheessa parantua. Ei voinut.

Nuoruudesta on ihana lukea, mutta vaikea uskoa, että edes Kalliossa lukioikä olisi ihan tätä: sitä ryypättiin, nussittiin, tupakoitiin, ryypättiin vähän lisää, nussittiin, Bambi sitä Bambi tätä, pannaan vielä, sitten oltiin taas satunnaisissa kalliolaisissa kapakoissa kännissä. Tätä puuduttavuutta sekoilua vailla oikeastaan minkäänlaista etenevää juonta ja sitten loppuun kaikki mahdollinen Iso ja Valtava Draama, jolla silläkään ei ollut oikeastaan mitään paikkaa eikä ainakaan mitään kosketuspintaa, koska joka ainoa tämän kirjan hahmoista oli vain etäinen ja helvetin ärsyttävä. Pakko myöntää, etten kyllä ole edes ihan varma, kuka oli kuka, koska yhdeksän hahmon kertomassa tarinassa ihmiset vain alkoivat sekoittua keskenään.

En voi suositella.
Profile Image for Lauri Linna.
144 reviews18 followers
May 8, 2022
Pidin ajankuvasta, nuoruuden kuohusta, osittaisesta päämäärättömyydestä ja siitä, että ajatukset ja tunteet olivat välillä rehellisen pinnallisia. Hyvää oli myös se miten erilaisilta eri ihmiset ja tapahtuvat näyttivät toisten kertojien (joita oli 9) kuvaamina.

Mutta samoin kuin monella mulla niin kyllähän kirjan kieli tökki. Ihan jo sillä hyvin perinteisellä tasolla, että asioita kerrottiin eikä kuvattu. Kaveriporukan jäsenet olivat ärsyttäviä, itsekeskeisiä ja ulkonäkökeskeisiä (vaikea kuvitella, että porukassa olisi voinut olla, jos olisi ollut lihava / vammainen / ruma tai muuten ulkonäkönormista poikkeava eikä perinteisellä tavalla "nussittava"). Silti osaan heistä kiinnyin kirjan edetessä.

Juonellisesti oli outoa, että ns. aivan turha draama ja sen jauhaminen (kuka nyt milloinkin pani ketä) täytti lähes koko kirjan ja suuret tragediat käsiteltiin hyvinkin nopeasti. Ehkä senkin on tarkoitus kertoa jotain elämän absurdiudesta?

Yksi lisätähti tulee melkein kokonaan rikkaan isoäidin hahmosta, joka tuntui olevan kirjan ainoita ihmisiä, joka ajatteli muitakin kuin itseään - ja joka tuntui liberaalimmalta kuin kirjan 90-luvun epäpoliittinen ja heteronormatiivinen nuoriso.
Profile Image for Sami Eerola.
956 reviews108 followers
June 17, 2022
Olisin ehkä pitänyt tästä romaanista enemmän, jos olisin samaistunut enemmän hahmoihin, mutta oma lukioaikani oli todella rauhallinen. En käyttänyt huumeita, bilettänyt hurjasti ja osallistunut monimutkaisiin parisuhdedraamoihin ja eksistentiaalisiin pohdiskeluihin tulevaisuudesta. Tämän vuoksi hahmojen ongelmat tuntuivat etääisiltä ja ärsyttäviltä. Vihasin joka ikistä hahmoa tässä romaanissa. He kuulostivat etuoikeutetuilta ja kiittämättömiltä kakaroilta, jotka jostain käsittämättömästä syystä päättivät luoda tyhjästä ongelmia. Lukiessani romaania, mietin että millä ajalla nämä ihmiset oikein opiskelevat?

Samaan aikaan pohdin, olenko kateellinen? En ainakaan toivoisi ongelmia, joita romaanin hahmoilla on, mutta silti tuntuu siltä, että he ovat "elänneet" lukioaikana enemmän kuin minä. Joten johtuuko inhoni tätä romaania kohtaan enemmän siitä, että haluaisin samaistua heihin, mutta en voi? Sen takia 3 tähteä, koska romaanin loppu oli joksekin koskettava, vaikka minulla ei ollut ollenkaan samoja tunteita lukion päätyttyä.
Profile Image for Lotta Yli-Hukkala.
510 reviews84 followers
March 16, 2022
Pidin (ääni)kirjan konseptista, jossa on monen (yhdeksän) kertojan lisäksi myös monta lukijaa, mutta ehkä kertojia oli liikaakin ja osa jäi etäisiksi ja tarinasta irrallisiksi hahmoiksi. Henkilöhahmojen kuvaa rakennettiin jotenkin hätäisesti ja kliseisestikin: Ulkonäköä kuvattiin liikaa ja liian yksityiskohtaisesti ja suuri osa luonteenpiirteiden kuvauksista oli joko kliseisiä tai epäuskottavia.

Romaanin ympäristöä, ysärin Kalliota ja Kallion taidelukiota kuvataan vakuuttavasti ja vaikuttavasti, enkä muista hetkeen uponneeni nimenomaan kirjan ajankuvaan ja tapahtumapaikkoihin samalla tavalla.
Profile Image for Linda W..
120 reviews2 followers
October 21, 2022
Vimmainen ja tunnistettava kertomus lukioikäisten elämästä, jota kirjailija kuvaa osuvasti. Liian moni kertoja vaikeutti lukukokemusta, jouduin jopa piirtämään henkilökartan ja heidän väliset suhteensa muistaakseni kuka teki/tunsi mitäkin ketä kohtaa. Muutaman hahmon olisi voinut tiputtaa kirjasta pois. Useamman kertojan etuna oli nähdä samat asiat eri näkökulmista, mikä oli todella herkullista.

Valtasuhteet oli kuvattu kirjassa taidokkaasti, vaikka Bambi-kultti olikin hieman epäuskottava kaikessa yliampuvuudessaan. Jäin kaipaamaan sitä, että Helena olisi paljastanut ajatuksensa Bambille.

Viimeiset vajaa 100 sivua oli todella ahdistavat ja raskaat. Näyttämisen sijaan kertova kieli oli siinä kohtaa etu, vaikka traumaattisten asioiden kuvaaminen lakonisella tavalla tuntuikin lattealta. Karmivaa oli myös kaikki tragediat (kuten Terhi tai Petterin hahmon kaari) joihin hädin tuskin viitattiin.

Loppu oli yllättävän tyydyttävä, etenkin Milan osalta vaikka hän raukkamainen olikin. Mutta ehkä se oli tunnistettavaa raukkamaisuutta? Kai vain olisi ansainnut parempaa.
Profile Image for Pulmu Kailamo.
Author 1 book9 followers
Read
May 10, 2022
Jenni Toivoniemen esikoisromaani Valtakausi (WSOY, 2022) kuvaa 1990-luvun lopun helsinkiläisnuoria, jotka elävät nivelvaihetta nuoruuden ja aikuisuuden välissä. Osa nuorista on ehtinyt aloittaa korkeakouluopinnot, osa käy vielä Torkkelin lukiota. Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääasiassa heidän viimeiseen kouluvuoteensa.
⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
Asetelma on todella mielenkiintoinen. Yhtäältä nuoret ovat uuden edessä elämäntilanteensa vuoksi, toisaalta heidän tiivis ystäväpiirinsä ajautuu muutokseen myös uuden tulokkaan, lumoavan Helenan myötä. Näissä kehyksissä Toivoniemi tutkii oivaltavasti lauman sisäisiä valta-asetelmia ja suhdeverkostoja.
⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
Tarina on toteutettu näkökulmatekniikan avulla: ääneen pääsee vuorotellen useampi eri lähtökohdista tuleva henkilö, joiden kautta ystäväpiiri avautuu lukijalle aina hieman eri tavoin. Kaiken keskipisteenä on unohtumaton Bambi, josta niin porukan tytöt kuin pojatkin imevät itseensä voimaa, läheisyyttä ja lämpöä. Mutta missä kulkevat Bambin rajat?
⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
Ystäväpiirin kuvaus on siinä määrin intensiivistä, että ajankuva jää taka-alalle. Toki kirjassa kuunnellaan ysärimusiikkia ja käydään ysäribaareissa, ja toki henkilöhahmot tuskailevat, kun lankapuhelimeen ei vastaa kukaan. Olisin silti mielelläni kuullut lisääkin vuosituhannen lopun Helsingistä.
⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
Toisaalta Toivoniemen tekemä rajaus puolustaa paikkaansa, sillä moderni nuoruus tarkoittaa usein juuri omaan napaan tuijottelua ja tiiviitä, sisäänpäin lämpiäviä heimoja, joiden ulkopuolinen maailma hämärtyy ja menettää merkityksensä. Mielestäni Valtakausi kertookin nimenomaan nuoruudesta, ei niinkään 1990-luvusta.
Profile Image for Tiila.
94 reviews2 followers
September 19, 2022
Harmi, mutta tästä lukukokemuksesta ei irtoa kuin nipin napin yksi tähti. Kirja oli 414 sivua pelkkää biletystä ja ristiin naimista. Henkilöistä ei saanut otetta ja kertojia oli liikaa, huimat yhdeksän!

Kappaleet olivat lyhyitä ja kertojat vaihtuivat niin tiuhaan, ettei keneenkään ehtinyt kiintyä, kenelläkään ei tuntunut olevan omaa ääntä; jatkuvasti täytyi palata katsomaan otsikkoa, että kuka nyt on puhevuorossa. Olisin mieluummin lukenut lisää nuorten suhteesta taiteeseen tai vaikka koulunkäynnistä, nyt tarjolla oli vain sekavia ihmissuhdekuvioita. Hetkiin ei uskallettu pysähtyä, kerronta tuntui raportoinnilta ja juontakaan ei oikein ollut.

Tässä oli ainekset nostalgiseen tarinaan, jossa heitellään kiviä ikkunaan ja soitetaan kaverille baarin pöytäpuhelimeen, mutta nyt jäätiin kevyen pintaraapaisun tasolle. Päähenkilö Bambin ympärillä pyöri ihmeellinen ihailijoiden hovi. Voi tätä melodraaman määrää, voisin kirjaa siteerata. Tällä kertaa ei jatkoon.
12 reviews
January 4, 2023
Tämä oli kyllä hyvin tuskaista kuunneltavaa alusta loppuun. Ehkä näin lähemmäs kolmekymppisenä olin vain liian vanha kuuntelemaan teinidraamaa ja ihmeellistä säätöä; kuka on pannut ketäkin, kuka joi mitäkin, miten bänditreeneissä menee, kuka katselee ketä sillä silmällä.

Jossain vaiheessa tajusin, että oli mennyt ohi pari tuntia enkä ollut siivotessa keskittynyt kirjan kuunteluun juuri lainkaan. Se ei kuitenkaan haitannut. Sata sivua sinne tänne, sama meno jatkui.

Tuntuu väärältä antaa millekään teokselle vain yksi tähti, mutta kaksi tähteä tuntuisi liian paljolta.
Profile Image for i o r i.
139 reviews4 followers
January 30, 2023
Upea kansi joka oli oikeastaan ainoa syy miksi kirjasta ylipäätään kiinnostuin. Sekava, liikaa henkilöhahmoja jotka esiintyivät pienissä rooleissa enkä muistanut kirjan edetessä välillä kuka oli kukakin.

Harmillisen heteronormatiivinen vaikka kannen perusteella meikäläisen toiveet olivat korkealla. Oikeastaan kaikki hahmot ( paitsi kai ) olivat persoonia joita välttelisin hamaan loppuuni asti mutta i get it kyseessä on artsyt taidelukioilaiset.

Kai oli meitsin suosikki. Kaista lukisin tän verran sivuja jo pelkästään.
Profile Image for Inka Partanen.
1,363 reviews30 followers
March 16, 2022
Ei tämä huono ollut, mutta en silti saanut tunnetasolla kiinni siitä, mitä kirja yritti sanoa. Olenko ehkä pykälän verran väärää sukupolvea? Varhaisaikuisuuden tapaan tässä oli oikeaoppinen määrä harhailua ja epävarmuutta, mutta Bambin ympärille keskittyvä kuhina ja lähes särötön fanitus ei tuntunut luontevalta, saati uskottavalta, ja harhaileva juoni teki välillä myös kirjavien ihmissuhdekuvioiden perässä pysymisen hankalaksi.
Profile Image for Pinja.
6 reviews
September 29, 2022
Usein rakastin ja joskus vihasin tätä kirjaa. Tää oli ihan hauska lukukokemus näin itse nykyisenä taidelukiolaisena, ja eri paikkojen tunnistaminen joissa liikun päivittäin oli ihan mahtavaa. Mutta toisaalta, olihan tässä juonessa käytetty tosi paljon värikynää ja moni henkilöhahmoista jäi verrattain pinnalliseksi. En tiedä, olisinko antanut erilaisen arvion, jos mulla ei tapahtumapaikkaan olisi ollut samanlaista tunnesidettä. Nyt kolme tähteä tuntuu oikealta.
Profile Image for Suketus.
998 reviews48 followers
Read
May 8, 2022
Nuoruus, oi nuoruus. Valtakausi viehätti ysäriydessään, vaikka olen hieman liian nuori täysin samastumaan kirjan maailmaan ja aikaan. Henkilöistä tunnisti tuttuja piirteitä, heidän välisistään suhteista ja kokemistaan asioista niin ikään. Ryhmän dynamiikka, henkilökemiat, valta, muutokset... Pidin tästä!
Profile Image for S..
Author 8 books10 followers
September 21, 2022
Ehkä lähestyin tätä vääränlaisin odotuksin, kun aloin lukea tätä vain koska kuulin, että siinä ollaan Torkkelissa, mitä ei sitten käytännössä juurikaan oltu : D

Sen voin kyllä sanoa että ihan helvetin ruma kansi, jos tarina kertoo kuvislukiolaisista niin ois voinut vähän kivemman kannen vaivautua ees tekemään xD
Profile Image for Katja.
17 reviews
April 20, 2022
I am not sure if getting involved in the book requires being actually involved in the certain era in the certain city.. But as being an individual who spent their younghood later in other part of the country, i could not recon the mood and atmosphere.
Profile Image for Essi.
196 reviews8 followers
May 17, 2022
Mukaansatempaava tarina, josta tuli ikävä omia lukioaikoja ja ysäriä. Mutta hahmoja oli liikaa, joten välillä oli vaikea pysyä mukana, kuka oli ollut kenen kanssa ja kenellä olikaan ne rikkaat vanhemmat.
Profile Image for Linnea.
1,538 reviews46 followers
Read
September 24, 2022
Pidin: moniääninen kertojaratkaisu ja useiden lukijoiden käyttäminen. Siinä mielessä oli ilo kuunnella. Kiinnostavaa henkilöiden välistä dynamiikkaa myös.

Väsyin: raskauteen ja kurjiin tilanteisiin. Oli ehkä myös huono hetki kuunnella tätä.
Profile Image for Juulia.
261 reviews20 followers
December 18, 2024
2.5

tää oli ihan okei oikeestaan kaikin puolin. bambin hahmo oli must kiinnostava, suurin osa muist ei tarpeeks et ne ois tarvinnu omii näkökulmii. konsepti ja juoni oli myös hyvii, mut tää tuntu vähän turhan pitkält ja toistavalt biletyksellää. ajankuvast tykkäsin!
Profile Image for Tinssu.
215 reviews1 follower
April 4, 2022
Luettu e-kirjana. Selkeetä tekstiä ja sujuvaa lukemista. Liikaa henkilöitä.
Profile Image for LottaHi.
63 reviews
May 1, 2023
Ihan kiinnostavaa ajan- ja ikäkaudenkuvaa, mutta henkilöhahmojen perässä on vaikea pysyä. Paksu kirja, mutta ohut juoni.
Displaying 1 - 24 of 24 reviews

Can't find what you're looking for?

Get help and learn more about the design.