Ei tarvitse olla psykopaatti tehdäkseen pahoja asioita
”Seisoin pihalla ja ihailin taloa. Sydämeni sykähteli villisti ja käteni hikosivat.”
Rauhalan perhe ostaa paritalon puolikkaan Liimatoilta. Siitä alkaa helvetti.
Anteeksianto on romaani talon hankkimisesta ja sen langettamasta kirouksesta. Se on kuristavassa otteessaan pitävä tarina siitä, mitä varjoissa alkaa tapahtua.
Niina Repo kirjoittaa vetävästi ja lukijaansa luottaen petoksesta, vihasta, joka ottaa vallan sekä pimeydestä joka asuu meissä kaikissa.
Tälläkin hetkellä Suomessa lienee useita ihmisiä, joiden elämää varjostaa jollain tapaa talokauppa. Joku on ehkä myynyt omakotitalon ja odottaa nyt viiden vuoden vastuuajan umpeutumista peloissaan; joku on kenties ostanut talon, josta on löytynyt jotain ongelmallista. Tavallisen ihmisen näkökulmasta panoksia korottaa se, miten isoista rahoista on kyse: jos jokin menee pieleen, edessä voi olla vararikko.
Ei siis ihme, että Niina Repo on uusimmassa Anteeksianto-romaanissaan tarttunut aiheeseen. Rauhalan perhe ostaa itselleen kodin, paritalon puolikkaan. Myyjänä on lapsen jalkapalloharrastuksen kautta löytynyt Markettimies, paikallisen kaupan omistaja. Markettimies on perheineen juuri muuttamassa pois upeasta vanhasta puutalosta, ja sen Markettimies voisi perheelle esitellä ennen muita. Perhe päättää ostaa talon, onhan se remontoitu huolella ja kaikki on aivan kunnossa. Myyjäkin on tuttu ja niin luotettava.
Paitsi että.
Mikään Markettimiehen puheista ei itse asiassa pidäkään paikkaansa ja talokaupoista repeää Rauhaloiden elämään kuilu suoraan helvettiin. Talon välikatto paljastuu läpimäräksi, eivätkä ongelmat siihen lopu. Myyjät väistelevät, välttelevät ja vetäytyvät täysin vastuusta. Luvassa on kalliita remontteja, hankala oikeustaistelu ja paljon päänvaivaa.
Oikeussalidraamaa Anteeksianto ei kuitenkaan ole, vaan keskittyy enemmän siihen, mitä tämä kaikki perheessä tarkoittaa. Perheeseen kuuluu vanhempien lisäksi 12-vuotias tytär Vanamo, jonka elämään taloriita, perheen rahatilanteen heikkeneminen ja vanhempien henkisen hyvinvoinnin horjuminen vaikuttavat suoraan. Talon myyneen Markettimiehen tytär on koulun sosiaalisten piirien keskiössä, mikä johtaa Vanamon vaikeuksiin. Onneksi on luotettava ystävä, jonka kanssa juonia - ja näidenkin juonien osalta lukija saa olla huolissaan siitä, miten tytöille oikein käy.
Kun heti kirjan alussa kriminaalipsykologi ja vanhempi konstaapeli vielä keskustelevat true crime -podcastissaan pahuudesta ja ilmeisesti kirjan tapahtumiin liittyvistä rikoksista, ilmassa on voimakasta pahaenteisyyttä. Takakansitekstikin maalailee kamaluuksia. Anteeksianto onkin voimakastunnelmainen romaani, joka pitää lukijansa otteessaan. Tapahtumia ennakoidaan sopivan pelottavasti ja epämääräisesti, jotta lukija jää epävarmuuden tilaan. Se ei tietenkään ratkea kuin lukemalla kirja loppuun. Itse luin Anteeksiannon päivässä, sen verran koukuttava tarina se oli.
Toinen Nina Revolta lukemani kirja, Anteeksianto (2022). Olipas vähän synkkää ja raskasta settiä.
"Ei tarvitse olla psykopaatti tehdäkseen pahoja asioita." Sanotaan kirjan takakannessa. Juonesta takakantta lainatakseni "Rauhalan perhe ostaa paritalon puolikkaan Liimatoilta. Siitä alkaa helvetti."
Samaan aikaan kun kuvataan Rauhalan pariskunnan taistelua arjessa selviytymisessä, toisaalta käydään läpi Rauhaloiden tyttären siirtymistä lapsuudesta teini-ikään. Ja onhan Repo saanut pedofilaivivahteitakin mahtumaan romaaniinsa.
Välillä romaanin asetelma toi mieleeni Hotakaisen viimeaikaiset romaanit: tavallisille ihmisille sattuu pahoja asioita ja niistä yritetään selvitä. Repo kirjoittaa "vihasta, joka ottaa vallan sekä pimeydestä, joka asuu meissä kaikissa". Lopussa sentään - karmivuudesta huolimatta - on pieni toivon kipinä.
Erinomaisestihan Repo kirjoittaa synkästä aiheestaan huolimatta. Nyt kyllä voisin lukea välillä vähän kevyempää. Arvioksi tälle 3,6/5.
Niina Repo on muuntanut oman elämän traumaattiset kokemukset hyytäväksi sanataiteeksi. Teos on asetettu jännitysromaanien kategoriaan ja sitä kyllä kuunteleekin (Laura Malmivaaran hienosti tulkitsemana) jännitysromaanin lailla eteneväksi, välillä uskomattomienkin käänteiden ketjuksi, ehkä murhatarinaksikin – loppu jää kutkuttavasti lukijan pääteltäväksi. Erilaisia tekstilajeja (podcast, päiväkirjat) sisältävä teos sopii ehkä paremmin luettavaksi, vaikka se avautui kyllä kuunneltunakin. Teos toimii varmasti myös vertaistukena niille lukemattomille suomalaisille, jotka ovat kärsineet kotien kosteusvaurioista ja niihin liittyvistä monenlaisista ongelmista. Siitäkin voi selvitä.
Kuuntelin äänikirjana, pidin Laura Malmivaaran kertojaäänestä. Itse kirja oli turhankin inhorealistinen kuvaus asuntokauppariidoista. Jäi kokonaisuudessaan sellaiseksi 'ihan ok'-tyyppiseksi lukukokemukseksi eli sujuvasti kuuntelin loppuun, mutta en mitenkään haltioitunut.
Hyvin rullaava kirja, joka pitää mielenkiinnon yllä. Sopivan lyhyitä lukuja iltalukemiseksi. Päähenkilöksi nousee kirjan edetessä talokaupat tehneiden vanhempien sijasta perheen tytär ja perheen äidin Vernan näkökulma jää taustalle.
Tarina kertoo perheestä, joka ostaa homehtuneen ja mädän paritalon puolikkaan, josta ei pääsekään enää eroon. Maksut ja remonttitarpeet kasvavat, mutta myyjiä ei saada vastuuseen. Perheen äidin pää alkaa leviämään stressin ja paineen alla, joka pitkittyy koko ajan.
Viihdyttävästi kirjoitettu kirja tilanteesta, johon voisi oikeastikin joutua.