Rakastin Juuli Niemen Mahdottomia oletuksia -kirjaa (WSOY, 2022, kirja saatu arvostelukappaleena töiden kautta) melko varauksetta. Ihanaa nuoren aikuisuuden epävarmuutta, ihmissuhteiden solmuisuutta, rikkonaisuutta, kipeyttä.
Vaikeutta päästää toista ihmistä lähelle, vaikeutta sanoittaa omaa oloa, omia tunteita, omia pelkoja.
Rakastan sitä, miten samaan aikaan kun Nora ja Juho haparoivat kohti toisiaan, myös lukija tutustuu, oppii näkemään, ymmärtämään vähä vähältä paremmin. Vaikka kumpikin päähenkilöistä tuntui välillä raivostuttavalta, tunne väistyi pikkuhiljaa, kun alkoi tajuta, mistä käytös johtuu, mikä saa ihmisen reagoimaan tietyllä tavalla, millainen monimutkainen solmu ihminen voi olla.
Rakastin tässä kirjassa sitäkin, miten upeasti se käsittelee sosiaaliluokkaa, taustan vaikutusta siihen, millaiselta lapsuutemme, nuoruutemme ja aikuisuutemme näyttävät. Miten vaikeaa voi olla kertoa edes lähimmille ystäville omasta todellisuudesta, jos toinen elää sellaisten etuoikeuksien keskellä, jotka ovat itselle utopiaa.
Lopulta kirjasta kuoriutuu esiin myös väkivallan sävyjä. Väkivallan dynamiikkaa tarkastellaan eri tasoilla, hienovaraisesti. Kirja tutkailee, miten väkivalta vaikuttaa vielä pitkän ajan jälkeenkin monimutkaisilla tavoilla.
Huh, tekisi melkein mieli lukea tämä heti uudestaan.