Professori Matti Klinge jää täysinpalvelleena eläkkeelle syyskuussa 2001, mutta maailmanpolitiikan ja eurooppalaisen kehityksen seuraaminen jatkuu intensiivisenä. Tutkijan, kirjailijan ja opettajan työ vailla viranhoidon hallinnollisia velvoitteita tuottaa merkittäviä tuloksia: laajoja monografioita, painavia tutkimuksia, vaativia toimitustöitä, poleemisia esseitä ja kolumneja. Elämään tulee uusi dimensio lastenlasten myötä. Kulttuurin ja historian inspiroimaan matkailuun ja maalaustaiteen harrastukseen on enemmän aikaa ja mahdollisuuksia.
Matti Klingen muistelmasarja sitoo kirjoittajan kokemat aikakaudet taitavasti yleisiin historiallisiin yhteyksiin ja kirjoittajan tallentamaan ainutkertaisen kiinnostavaan dokumentaariseen aineistoon. Ohittamaton teossarja on nyt valmis.
Klingen muistelmien päätösosa ei keskity yksittäisiin havaintoihin ja tapahtumiin yhtä paljon kuin aiemmat osat. Kirjassa on yhteenvedon maku ja tässä osassa on vihdoin kaipaamani henkilöhakemistokin, jonka viittaukset siis kohdistuvat muistelmien kaikkiin osiin. Tämä ei jotakin aiempaa osaa lukevalle ole lainkaan kätevää. Tuskin kaikki kiinnostuneetkaan lukijat jaksavat tai haluavat lukea sarjan kaikkia osia.
Mielestäni muistelmien suurin anti on se, miten ne paljastavat kuinka huolellista työtä Klinge on historioitsijana ja ylipäänsä tutkijana tehnyt ja kuinka tärkeää on myös sosiaalisten suhteiden luominen ja ylläpito jopa halki vuosikymmenten. Tiedän, että Klingeä on usein arvosteltu omakehusta, ja syystä, mutta kyllä hänen ansionsa ja työteliäisyytensä ansaitsevat täyden kunnioituksen ja hänen esimerkkiään kannattaa seurata. Tutkijat: opetelkaa kieliä ja tutkikaa alkuperäisiä (painettuja) lähteitä. Olkaa herkkiä havainnoille. Huomioikaa myös epätavalliset lähdeaineistot, astukaa valtavirran ulkopuolelle. Ylipäänsä ei kannata hukata aikaansa toisten arvosteluun, vaan TEHDÄ ITSE PAREMMIN. Klingen ylittäminen tosin sekä taidoissa että tuotteliaisuudessa on melkoinen tehtävä. Tavoitteeksi se kelpaa mitä mainioimmin.
Klingen heikkoja kohtia on vaikea havaita, sillä ne löytyvät sieltä, missä hän vaikenee. Keitä ei kirjoissa mainita? En tunne historiaa tutkimusalana riittävän hyvin, jotta voisin mainita monia nimiä, mutta ainakin kollega Heikki Ylikangas jää hyvin vähälle huomiolle ja Ruotsin puolelta esim. Peter Englund muistaakseni jää täysin vailla mainintaa. Olisin odottanut edes jonkinlaista käsittelyä koskien sellaisten historioitsijoitten työtä, jotka ovat kirjoittaneet suurelle yleisölle, kuten juuri Englund ja Antony Beevor. Tässä viimeisessä osassa Klinge kirjoittaa mm. Pultavasta, josta Englund on kirjoittanut hyvin paksun ja paljon luetun teoksen, mutta ei sanaakaan siitä Klingeltä. Klingellä on varjonsa, kuten jokaisella, mutta valoisa puoli, eli ansiot, kuitenkin lopulta painavat enemmän.