Kongojoki kiemurtelee keskellä Afrikkaa. Se on pitkä, pelätty ja myyttinen. Sen varrella on tehty julmuuksia, ja sieltä on ryöstetty rikkauksia. Kongojoella seikkailivat belgialaiset valloittajat ja myös suomalaiset laivamiehet.
Toimittaja Sami Sillanpaa matkusti 1700 kilometriä alas Kongojokea täyteen ahdetulla proomulla ja kiikkerällä puukanootilla. Hän tutustui seisaaltaan meloviin kalastajiin, äitinsä hukanneeseen teinipoikaan, rahattomaan jalkapalloilijaan, diktaattorin luottomieheen ja jokikylän naiseen, joka ei ollut koskaan kuullut koronaviruksesta.
Kongojoki kiemurtelee keskellä maailmaa.
Sami Sillanpää (s. 1974) on Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen toimittaja. Hän on työskennellyt lehden kirjeenvaihtajana Afrikassa ja Kiinassa. Hänen edellinen tietokirjansa Kiinalainen rakkaustarina sai tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon.
En ole montaa matkakirjaa lukenut, ja muutenkin tietokirjoja tulee luettua luvattoman harvoin. Työkaverin suosituksesta varasin tämän, enkä katunut. Kirjaa lukiessani tajusin, miten vähän tiedän suuresta, väkirikkaasta Afrikan valtiosta ja sitä halkovasta joesta, jolla Sami Sillanpää, Victor Anasa ja Liselott Lindström tekevät matkaa ensin proomulla, sitten puukanootilla. Matkassa on monia mutkia, mutta kongolaiset tuntuvat luottavan siihen, että "voihan niinkin käydä, että asiat menevät hyvin."
Kirjassa toistui useassa kohtaa ajatus siitä, miten monet asiat liittyvät Kongoon. Sieltä tulivat orjat, sieltä tuli kumi, sieltä tulevat nykyään elektroniikassa tarvittavat kaivostuotteet. Mikään näistä ei hyödyttänyt kongolaisia. Sieltä lähtivät myös hiv ja ebola. Koronapandemia velloo maailmalla, mutta Kongo-joen varren kylissä siitä ei ole vielä kuultu. Tauteihin on kyllä totuttu.
Kongon historia on verinen, sekava ja epäreilu, ja sellainen on Kongon tilanne edelleen. Toisaalta monissa valtion osissa elää tyytyväisiä ihmisiä kaukana verisistä sodista: "Heidän ensimmäinen ajatuksensa ei ole, tapetaanko minut tänään. Monille ensimmäinen ajatus on, että mitäs rumbaa soitetaan."
Matkan varrella tutustutaan moniin paikallisiin ja matkakuvauksen ohessa käydään läpi eurooppalaisten roolia Kongossa. Hiukan turhan paljon saavat mielestäni tilaa viime vuosisadan vaihteessa Kongossa työskennelleet suomalaiset, vaikka kiinnostavaa on toki tietää, että heitä on ollut.
Kaikkiaan tosi kiinnostava ja silmiä avaava kirja.
Kirjallisuudessa parasta: pääset jonnekin, mihin itse et koskaan menisi. Tämän kirjan myötä pääsen Sami Sillanpään olkapäällä Kongojoelle ja samalla saan aimo annoksen pohdittavaa niin kolonialismin historiasta kuin nykymaailmankin ongelmista. Syntyjään tamperelaista ihastuttavat luonnollisesti myös Sillanpään löytämät kytkökset tamperelaisten edesottamuksista Kongossa 1900-luvun alussa.
Kirjan punaisena lankana on Sillanpään oma noin kuukauden mittainen jokimatka ensin jokiproomulla parinsadan muun matkustajan kanssa ja sitten moottoroidulla kanootilla. Sillanpää osaa kuvittaa sanoillaan kohtaamansa ihmiset ja näkemänsä paikat mukaansatempaavalla tavalla, ja kirjan pari kuvaliitettä tukevat tekstiä mainiosti. Tuntuu todella, että olen matkassa mukana!
Matkakertomuksen lomassa lukijalle tarjotaan hyvä tietopaketti Kongon menneisyydestä - etenkin eurooppalaisten häpeällisestä osuudesta maan riistoon - ja nykypäivästä. Kongo monine luonnonvaroineen on ollut ja pysyy omalla tavallaan maailmanpolitiikankin keskipisteessä, tällä hetkellä sen vuoksi, että 70% maailman koboltista, akkutuotannon välttämättömyydestä, louhitaan sieltä.
Muuten erinomainen ja todella kiinnostava kirja, mutta olisin kaivannut vielä enemmän paikallisten puheenvuoroa, vaikka Sillanpään omatkin pohdinnat olivat toki valaisevaa luettavaa. Suomalaisten seikkailut Kongossa sata vuotta sitten olivat nekin ihan mielenkiintoisia, mutta tähän kohdistuu isoin kritiikkini kirjan suhteen. Sillanpää painottaa useasti, että Kongon kirjoitettu historia on lähinnä valkoisen miehen historiaa. Nyt Sillanpäällä olisi ollut hyvät mahdollisuudet saada painetuksi enemmän kongolaisten itsensä tarinoita ja suullista perimätietoa.
Mahtava lukuelämys! Sillanpään teksti etenee sulavasti ja pakotta kuin proomu tai kanootti Kongojoella. En ole hetkeen lukenut mitään näin innolla ja vaivatta.
Sillanpään tausta toimittajana ja pitempien lehtijuttujen kirjoittajana näkyy, ja se sopii tähän seikkailukuvaukseen mainiosti. Hän yhdistelee matkakuvausta sekä laajempien historiallisten kehityskulkujen että yksittäisten henkilöhistorioiden käsittelyyn.
Kongossa 1900-luvun alkuvuosikymmeninä asuneiden suomalaisten tarinat ovat mielestäni teoksen vähiten kiintoisaa antia. Ne tuntuvat välillä vähän päälle liimatuilta ja sotivat pahasti sitä vastaan, että Sillanpää sanoo haluavansa kertoa nimenomaan kongolaisten tarinoita.
Historiallisten suomalaisten mukana kuljettaminen on kuitenkin tapa tuoda esiin ja perata suomalaisten osuutta globaalissa kolonialistisessa ja rasistisessa järjestyksessä. Tätä tavoitetta Sillanpää ei artikuloi ääneen, mutta pyrkimys on selvä. Suomessa ja muualla pohjolassa edelleen pääasiassa vaietaan näiden valtioiden osuudesta globaaliin hyväksikäyttöön ja rasismiin. Piiloudutaan sen taakse, että ei oltu varsinaisia siirtomaavaltoja. Tämän myytin purkamisessa Sillanpää tekee ansiokasta työtä kuitenkaan liikaa osoittelematta. Opin senkin, että Suomessa oltiin kiinnostuneita, kun sotaveli Saksa väläytteli Kongon siirtämistä Suomen alaisuuteen. Näin ei koskaan käynyt, mutta se ei poista Suomen ja yksittäisten suomalaisten Kongosta ja kolonialismista saamaa hyötyä ja suomalaisten vastuuta käsitellä suhdettaan historiasta nykypäivään jatkuvaan suoraan ja rakenteelliseen rasismiin.
Sillanpään teoksen äärellä silmien edessä avautuu virtaava Kongo sademetsineen ja viidakkokylineen. Painetussa kirjassa on mukana myös kuvia, mutta mielikuvat ovat vahvat ilman niitäkin. Olen kiitollinen, että pääsin mukaan tälle matkalle. Oikeasti minusta siihen tuskin olisi. Länsimaisen valkoisen naisen reppureissaamiseni on ollut varsin mukavuudenhaluista ja turvallisuushakuista. Sillanpäänkin matkaseurue sairastuu matkan aikana eikä lopulta kulje koko reittiä virtaa pitkin. Heillä on vaihtoehtoja. Miljoonilla ihmisillä ei ole varaa valita.
Vahvan tunnelman ja visuaalisen mielikuvagallerian lisäksi mieleen jäävät matkalla tavatut kongolaiset ja heidän kohtalonsa. Heistä ja muista maan asukkaista olisin mielelläni lukenut enemmänkin.
Tämän lukemisen jälkeen on lämmin, sivistynyt ja inspiroitunut olo. Ja aikamoinen kuume päästä omaan seikkailuun.
Mielenkiirtoinen ja helppolukuinen matkakirja Kongon halki. Mukana on melko paljon maan historiaa, joka auttaa ymmärtämään Kongon nykytilannetta. Ihan täysin en allekirjoita kuitenkaan kannen tekstiä: "Äänen saavat viimein joen varrella elävät kongolaiset, jotka kertovat elämästään, unelmistaan ja heille rakkaasta joesta." Kirjahan on kerrottu suomalaisen toimittajan näkökulmasta, jolla on mm. sellaisia ongelmia, kuin että hänellä on jossain vaiheessa mukanaan vain sadan dollarin seteleitä, jotka ovat liian isoja ostamaan mitään joenvarsikylissä. Kirjassa myös seurataan paljon siirtomaa-Kongossa 1900-luvun alussa työskennelleiden suomalaisten päiväkirjoja, joissa on tarinoita "villeistä". Sisällöltään mielenkiintoista, mutta ei missään nimessä sitä, mitä takakannen tekstissä väitetään.
”Alhaalla joella kongolaiset jatkavat kulkuaan. He seisovat kanootissa tai istuvat proomulla, mutta kuitenkin he etenevät. Heidän matkansa jatkuu, vaikka se onkin epävarma.
Sellaista elämä on useimmille maailman ihmisille. Yhteiskunnissa on vaaroja: korruptiota, tauteja, epävakautta. Se on normaalia. … Vakaissa ja vauraissa demokratioissa elää vain kahdeksan prosenttia maailman väestöstä.
Suomessa eletään aina poikkeusoloissa.”
Tosi kauniisti ja kiinnostavasti kirjoitettu kirja, joissa kerrotaan Kongon kauniista maisemista ja ihanista ihmisistä, mutta myös surullisista ja järkyttävistä asioista, mitä on tapahtunut kongolaisille menneisyydessä sekä nykyisessä maailmassa.
Jäin miettimään, kuinka paljon asioita on mennyt mun ohi ja kuinka isossa kuplassa mä oon ollut, kun oon elänyt koko elämäni ’poikkeusoloissa’.
Monipuolinen, syvästi inhimillinen, vähän turhan länkkäripainotteinen matkakertomus Kongon nykyisyyteen, luontoon, historiaan ja sitä pitkin matkaavien ihmisten tarinoihin.
Oi mikä helmi. Tää kirja nousi suoraan lemppari matkakirjaksi. On aina mukava oppia seikkailun äärellä, ja Sillanpää saa kirjan lyhyeen mittaan upotettua paljon; historiatietoa, yhteiskuntatietoa, luontotietoa, elämäntarinoita, pohjoismaalaisten mukanaoloa Kongon kolonialistisessa valloituksessa ja siirtomaajärjestelmässä sekä yleistä tunnelmaa elämänmenosta maassa. Teksti soljuu ja asiat nivoutuvat kivasti yhteen.
David Reybrouckin Indonesia-kirja suomettiin, joten kenties hänen Kongo-historiateoskin suomennettaisiin. Rupes nimittäin kiinnostamaan kyseinen maa, vaikka monien mainitsemaa matkakuumetta tauteja, ruokamyrkytyksiä, väkivaltaista sotaa, tukalaa kuumuutta, krokotiileja, köyhyyttä, korruptiota ja epähygieniä tai puutteellisia saniteettitiloja pullollaan oleva kirja ei herättänyt.
It's so true that when one mentions Congo the first thing to pop up in my mind is Tarzan. So biassed. :) This kinda diary story was very interesting with lived events spiced with facts and pieces of history of Congo.
Useamman tarinan kertominen rinnakkain on haastava laji, jossa Sillanpää kuitenkin onnistuu. Tarinat keskustelevat keskenään ja täydentävät toisiaan, vaikkakin toiset osuudet luonnollisesti kiinnostivat toisia enemmän: Pidin eniten Sillanpään matkasta ja Kongon historiasta lukemisesta, kun taas Saga Roosin tarina kiinnosti vähemmän.
Kirjasta toki näkyy Sillanpään tausta toimittajana, kerronta on hieman reportaasimaista ja jossain vaiheessa ajattelin kirjan muistuttavan ylipitkää artikkelia, mutta toisaalta kirjan pituuden puolesta ratkaisu toimii hyvin. Kirjan hienot kuvat lisäävät artikkelimaista tunnelmaa, mikä myös perustelee kerrontaratkaisua. Hieno ja tärkeä kirja, Suomessa ei kirjoiteta yhtään liikaa Kongosta.
Leppoisa ja helppolukuinen kirja Kongosta ja matkaamisesta Kongojoella. Mukavasti oli kuvia. Paljon oli tuttuakin asiaa, mutta se ei haitannut juurikaan. Tämä olikin kolmen kuukauden sisään kolmas kirja Kongosta. Eka oli Dennis Mukwegen Naisten voima ja toinen Tulivuorikaupunki Kongossa. Kaikissa on eri näkökulma.
Tosi hyvä matkakertomus alueesta, joka itselle aiemmin aika tuntematon. Tykkäsin kirjasta ja se innosti lukemaan Kongosta ja sen historiasta enemmänkin.
Tämä kirja on yksi parhaista matkakirjoista, joita olen koskaan lukenut! Riemastuttavasti kirjoitettu, mutta ajatuksia herättävä. Itse en ehkä lähtisi jokiproomulla ja kanootilla Kongo-joelle, mutta onneksi kirjan mukana matka oli oikein miellyttävä. Kirja osoittaa myös Kongon epäreilun historian ja sekavan tilanteen hyvin selkeäsanaisesti ja kuvaa myös muutamien suomalaisten edesottamuksia Kongossa. Nyt tiedän paljon uutta Kongosta, luin tätä paikoin ääneen lapsillenikin.
Mielenkiintoinen kirja kiehtovasta proomumatkasta Kongojoen halki. Moinen matka kuulostaa kaltaiselleni aistiherkälle suorastaan painajaiselta (proomulla enemmän ihmisiä kuin on periaatteessa sallittua, jatkuva meteli yötä päivää, yksi vessa monelle sadalle ihmiselle jne. jne.), mutta luin siitä mielelläni. Kirjassa on myös paljon Kongon historiaa Belgian siirtomaa-ajalta ja sen jälkeen, ja huhhuh, miten veristä ja väkivaltaista se historia on. Ei minulla ollut aavistustakaan. Päällimmäiseksi kirjasta kuitenkin jäi mieleen kongolainen mentaliteetti ja/tai sananparsi, jonka aion ehdottomasti pitää mielessä tästä lähin: saattaahan olla, että kaikki meneekin hyvin.
Otin kirjan sattumalta mukaan kirjaston uutuushyllystä. Mutta tämä vei täysin mukanaan! Kongo-joen varrella seikkaillessa henkeä välillä salpaa, mutta kohdattujen ihmisten tarinat ilahduttavat, ja auringon paahtama sademetsä tuntuu iholla asti. Maassa jo 1900-luvun alkupuolells seikkailleiden suomalaisten tarinat, siirtomaavaltojen vaikutus poliittisiin järjestelmiin ja tänäkin päivänä vallitseva globaali riisto tuovat kirjaan monenlaista perspektiiviä. Mutta edelleen, kaikkialla, tärkeintä on rumban säestämä elämän juhla.
Opin paljon Kongosta - niin joesta kuin maasta - ja ihmettelen, kuinka meitä suomalaisia oli niin lukuisasti siellä joella seilaamassa jo sata vuotta sitten. Siirtomaavallan aikainen historia on ikävää luettavaa, vaan ovatko asiat muuttuneet Afrikan valtioiden itsenäistyttyä?! Suuri osa väestöstä asuu hyvin alkeellisissa oloissa minun näkövinkkelistäni katsottuna, mutta ovat tyytyväisiä.
Tarvitsin matkakirjan tietokirjalukuhaasteeseeni, ja Sami Sillanpään Kongonjoella tekemästä matkasta kertovaa kirjaa oli työkaveri kehunut. Aihe kuulosti siltä, ettei siitä saisi tylsää millään, ja oikeassa olin! Tietokirjailija-toimittaja Sillanpää lähti reissuun lokakuussa 2020, siis kesken koronapandemian. Kuulostaa uhkarohkealta, mutta epidemioihin tottuneessa Kongossa oli ollut alusta saakka tehokkaat rajoitukset ja vähemmän koronatartuntoja kuin Suomessa tuolloin. Paljon suurempi riski oli pudota täyteen ahdetulta proomulta petoja ja vaarallisia pyörteitä vilisevään jokeen, saada jokin tappavista trooppisista taudeista tai kuolla surkeasti ripuliin. Kongojoella, satojen kilometrien päässä toimivista kännykkäverkoista, teistä ja kaupungeista, kukaan ei kuule huutoasi.. Paitsi tietysti erinomainen oppaasi sekä avuliaat kanssamatkustajat, jotka tekivät matkasta niin turvallisen ja antoisan, kuin mahdollista.
Sillanpää yhdistää matkatarinaansa Kongon historiaa ja suomalaisten matkakertomuksia vuosisadan alusta. Ei mitään mieltä ylentäviä tarinoita ne.. Kongon siirtomaahistoria Belgian vasallina oli aivan poikkeuksellisen julma ja verinen, ja pian itsenäistymisen jälkeen vallan nappasi (länsivaltojen tuella) keinoja kaihtamaton ja ahne diktaattori. Diktatuuri hiipui vasta 90-luvun lopulla, mistä alkoi pitkä sota, johon oli sekaantunut Afrikan valtioita etelästä pohjoiseen. Nykyinen Kongo on rapistunut ja raunioina, kiihtyvän väestönkasvun ja korruption entisestään köyhdyttämä. Silti potentiaalia olisi vaikka mihin! Luonnonrikkauksista ja yritteliäistä ja optimistisista ihmisistä ei ainakaan ole pulaa.
Sillanpää matkaa mahtavaa jokea proomulla ja kanootilla, ihastelee ympäröivää luontoa, tutustuu kanssamatkustajiin ja jokirannan kyliin ja kaupunkeihin. Lukijalla ei ole tylsää hetkeä, ja sivussa tulee oppineeksi yhtä sun toista tästä Afrikan jättiläisestä. Matkakuumetta kirja ei kuitenkaan sytytä. Matkailubisneksestä unelmoivalla oppaalla on paljon ongelmia selätettävänään ennen kuin tavallinen suomalaisturisti uskaltautuu Kongojoelle. Pidetään kuitenkin peukut pystyssä, että tulevaisuus on Kongon demokraattiselle tasavallalle menneisyyttä valoisampi.
Kirjassa toimittaja matkaa Kongo-joen päästä päähän. Tai ei ihan, mutta yrittää kuitenkin.
Kirja on kepeä johdatus Kongon menneisyyteen ja nykypäivään. Olin viime aikoina lukenut useina Kongoa käsitteleviä kirjoja, joten väliin laitetut historiapätkät maistuivat jo hiukan puulta. Itsenäisenä teoksena kuitenkin monipuolinen paketti jonka lukee nopeasti.
Matka Kongo-joella vaikuttaa jopa rennolta ja mukavalta, vaikka kaikkia matkaajia vaivaakin ennemmin tai myöhemmin jokin tavanomainen tropiikin vaiva. Kirja tuo esiin Kongon demokraattisen tasavallan mahdollisuudet, jos maan lukuisia haasteita voitaisiin jostain kulmasta alkaa keriä. Keskeinen sanoma kirjassa on, että hyvin moni asia maailmassa tuntuu liittyvän Kongoon, vaikka sitä ei aina tajuttaisi. Tärkeä viesti 2020-luvulla, jolloin tunnumme elävän uutta mutta uudenlaista ryntäystä Afrikkaan.
Olipa lukumatka! Hyvin terveellistä tämmöisen etuoikeutetun valkoisen, pohjoismaisessa hyvinvointidemokratiassa asuvan ihmisen lukea aivan toisenlaisesta todellisuudesta. Toimittaja Sillanpää matkasi mahtavaa jokea proomuvirityksellä ja yhdestä puusta koverretulla kanootilla. Matkalla seurue kohtasi pienten kylien paikallisia ja 17 miljoonan asukkaan Kinshasan liikenneruuhkat. Sillanpään tyyli kirjoittaa on paitsi informatiivinen myös hauska. Opin että Kongobongo on toteamus, että kaikki voi mennä hyvin, että ihmiset ovat ystävällisiä ja avuliaita. Historiallinen osuus olikin sitten vähintään suututtava. Toista sataa vuotta maata on vallattu, ryöstetty ja raiskattu. Kertomukset Belgian hallintoajasta ovat pöyristyttäviä.
Pidin todella paljon Sillanpään Kuukausiliitteeseen matkastaan kirjoittamasta jutusta ja tämän kirjan kanssa oli kiva sukeltaa vielä syvemmälle. Historia ja nykypäivä kulkevat kirjassa hienosti limittäin, suomalaistenkin teot Kongossa on otettu mukaan ja maan historian kipukohtia käsitellään ansiokkaasti. Matkakirjana oikeastaan täydellinen, vie paikkaan jonne tuskin tulee itse lähdettyä, avaa silmiä uudelle ja saa aistimaan matkan, kuumuuden, ahtauden, hitauden. Erityisesti mieleen jäi Victor Anasa ja hänen haaveensa Kongojoella toteutettavista risteilyistä, muiden paikallisten isompien ja pienempien unelmien ohella. Napakasti kirjoitettua kirjaa oli helppo ja mukaansatempaavaa lukea.
Tässä todella mielenkiintoisessa kirjassa Hesarin toimittaja matkaa Kongo-joella ja kertoo siinä ohella Kongon historiasta ja nykypäivästä. Historiaosuudessa ei ollut minulle juuri mitään uutta, mutta on ilahduttavaa, että esimerkiksi siirtomaa-ajan Kongossa (ja Afrikassa ylipäätään) seikkailleista suomalaisista kirjoittavat muutkin kuin historiantutkijat. Kuuntelin kirjan äänikirjana kirjoittajan itsensä lukemana - sekin formaatti toimi, mutta jäin toisaalta kaipaamaan karttaa sekä kuvia, joita arvatenkin kirjassa oli mukana. Vahva suositus kirjasta kaikille, joita matkustaminen, Afrikan historia ja nykytodellisuus sekä yhteiskunta ylipäätään kiinnostavat!
Matkan alkuperäinen idea on kiehtova ja matkan alku proomulla mielestäni toimii kerronnallisesti parhaiten, kun verkkaisesti sujuvan matkan aikana Sillanpää ehtii tutustua myös muihin joella matkaaviin. Kulkupelin vaihduttua pienempään (ja nopeampaan), matkustamisen luonne muuttuu ja se asettaa kirjalle kerronnallisia haasteita. Matka Kongolla on kuitenkin niin rohkea ja kunnianhimoinen suoritus, ettei suunnitelmien muuttumisesta voi Sillanpäätä moittia. Kongon historiaa ja suomalaisten osallisuutta alueen siirtomaahistoriaan valoitetaan hyvin osana kerrontaa.
Hieno matkakertomus, johon kirjoittaja taitavasti yhdistää Kongon myrskyisää historiaa ja politiikkaa. Kiinnostava ja ainakin minulle aiemmin tuntematon sivujuoni oli suomalaisten rooli maan kolonisoinnissa.
Värikkäitä tarinoita ja yksityiskohtia vilisevä kirja, joka avautuu ehkä parhaiten jos on joskus itsekin tehnyt matkaa Afrikan sydämessä.
Harmillisesti äänikirjana kuunneltuna jää näkemättä kuvat mutta kyllä tämä silti maalasi hyvin elävästi erilaiset tilanteet ja ihmiset eteeni. 3,5 tähteä pyöristettynä ylöspäin koska uskoisin kuvista tulevan helposti puoli tähteä lisää.
Mielenkiintoinen matkakertomus. Hyvin myös tiiviisti kerrottu Kongon demokraattisen tasavallan historiasta ja politiikasta. Olisin toivonut enemmän paikallisten puheenvuoroja ja kertomuksia. Tietämykseni ja mielenkiintoni kasvoi lukemisen myötä.
hieno lukukokemus! kirjaa lukiessa tuntuu kuin olisi itse matkalla mukana proomun kyydissä. opin paljon uutta kongosta ja itseä yllätti se, miten suuri rooli sillä on ollut ja on edelleen koko maailman mittakaavassa.
Todella sujuva kirja ja mahtava yhdistelmä nykypäivää, menneisyyttä ja maantietoa. Mielenkiintoinen luettava jota on vaikea lopettaa kesken, ei ihme että se tuli luettua kahdella istumalla.