Valmistaudun rentoutumaan aivan lähiaikoina. Valmistaudun hellittämään aivan näinä päivinä. Olen suunnitellut tämän kaiken tarkoin valmiiksi.
Nainen matkustaa vuoristossa sijaitsevaan salaperäiseen sanatorioon. Hän aikoo rentoutua tavoitteellisesti. Kylpylässä kaikki on katettu häntä varten: magnolia tuoksuu ja kylpytakissa säihkyy paljettinen logo, kun nainen laskeutuu altaaseen kosmologin hemmoteltavaksi. Iltaisin voi osallistua vaikka tanssiaisiin.
Eeva Åkerbladin tarinallisuutta ja runokieltä yhdistävässä teoksessa tutkitaan hoivan ja huolenpidon teemoja. Kylpylässä omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on jokaisen tärkein henkilökohtainen projekti. Onneksi niin henkisyyden tavoitteluun kuin luontoyhteyden elvyttämiseen on tarjolla mitä moninaisimpia palveluita.
Teoksen lempeä, ajattelua ilahduttavalla tavalla vinksauttava kieli maalaa lukijan eteen elokuvallista menneiden aikojen tunnelmaa, mutta paljastaa unenomaisen kylpylätodellisuuden pinnan alta myös tummia sävyjä. Mitä seuraa, kun hoivasta tehdään yksilösuoritus ja kulutushyödyke?
Jos tää olis kylpylähoito, tää olis Maria Nordinin annostelema peräruiske. Lupauksia riittää, mutta kaikki tuntuukin lopulta olleen aivan yhtä tyhjän kanssa.
Åkerlund on kyllä todella taitava havainnoija ja läpyskässä on muutama tosi osuva lause, mutta siihen se vähän jääkin. Tuntui, ettei tässä ollut mitään, mitä en olisi pienen elämäni aikana nähnyt. Osa oli Susiluoto-pastissia, osa kuin parodiaa nykysuomirunoudesta ja loput sitä sanataidecringeä, jota kaikki pesunkestävät artsualtsutytöt kirjoitteli domaineilleen herran vuonna 2004 siksi, että jotain piti _sanoittaa_, muttei ollut oikein mitään _sanoitettavaa_.
yksi kauneimmista kirjoista mitä omistan! <3 kiehtova ja turhankin tuttu teema rentoutumisen suorittamisesta. moderni runous on mulle selvästi aika hankalaa, oli välillä haaste pysyä perässä.
”lepääminen on radikaali teko, hellittäminen hellyyttä. koskaan ei riitä aikaa sille, että eläisi pidempään kuin itse.”
taianomainen fantasiafiilis pikkueläimineen, kaukaisine lokaatioineen ja keksittyine sanoikeen. pääsispä kylpylään. en osaa tähtiarvioida. kirja saatu kustantajalta.
muistutti minua kuinka rakastan sanoja sai aikaan syvälle sujahtavia miellyttäviä tunteita riemastuin raukeasti raikkaista kielikuvista kutkuttavista kuvaelmista
kertomus kuitenkin kokemukseni mukaan karkasi kuljeskeli kaikenlaisiin suuntiin kokolailla kyllä kiitettävästi, mutta kaipaamaan jäin vielä rohkeampaa hoivan, suorittamisen, etuoikeuden ravistelua
1. Ihana matka kummaan sanatorioon. Minä matkustan todentuntuisesti myös näin, sanojen ja toisten kautta.
2. Huolenpito ja kapitalismi, käsi kädessä meitä kohti.
3. Runoelmat, runoproosat, säeromaanit, tämänlaiset ovat minulle pikkuisen haastava lyriikan laji; pysyä samassa maailmassa, nauttia silti jokaisesta sanasta ja ajatuksesta, hankalaa. Siksikin hyvä parantolakokemu tämä, pakotti pysähtymään ja hillumaan luonaan liki kuukauden.
"Lepääminen on radikaali teko, hellittäminen hellyyttä. / Koskaan ei riitä aikaa sille, että eläisi pidempään kuin itse."
Åkerbladin proosarunoteos alkaa proosamaisen mukaansatempaavasti, kun lähdetään matkaan. Matkustajan mukana kulkeminen kiinnostaa, ja määränpää vaikuttaa jännältä.
Jotain hiukan herpaannuttavaa tapahtuu kuitenkin puolivälin paikkeilla niin, ettei kiinnostus enää pysykään tekstissä. Teemat muuttuvat abstraktimmiksi ja välillä kovinkin kaukaahaetuiksi. Toisaalta siellä täällä on helmiä, joita tekee mieli makustella. Huolehtimisen teemaa pyöritellään paljon.
"Lepääminen on radikaali teko, hellittäminen hellyyttä. Koskaan ei riitä aikaa sille, että eläisi pitempään kuin itse."
En halunnut lukea tätä pelkästään hyväosaisen ihmisen eksistenssihaasteena siitä, miten maksimoida oman itsen hemmottelu tai miten löytää aikaa oman itsensä hemmottelun maksimointiin. Onneksi huomasin uppoavani teoksen tunnelmaan, unenomaiseen, laiskasti liikkuvaan, eläinten liikkeiden tahdissa liikehtivään, leijuvaan, uivaan, kiipilevään. Ihmettelin huolenpidon ja eläinten metaforisen ja allegorisen ja myös konkreettisen tason yhteyksiä (niitä kaikkia löytämättä tai kykenemättä yhdistämään). Jäin tekstistä jotenkin etäälle, en ihan saanut kaikkiin ajatuksiin kosketusta tai päässyt rivejä iholle tai päästänyt ihon alle. Välillä aistin niin siloitellun tekstin, niin tiheän, etten saanut omaa tunnetta enää mahtumaan, mihinkään avoimeen huokoseen tai väliin.
Tykkään erityisen paljon proosarunoudesta ja tämä teksti sopi siihen tykkäämisen kohtaan hyvin.
Luen Huolenpitoja Marienbadissa (Mariánské Lázně), sillä vuosientakaiseen matkaani sinne minut vie Åkerbladin proosarunojen nainen, joka lähtee sanatorioon pitämään itsestään huolta. Antautumaan huolenpidon kohteeksi.
Kyllähän tiedämme, että meillä on sellainen tapa, että liian usein pidämme itsestämme huolta kohta. Ei nyt, vaan kohta. Sitten kun. Tämän minkä milloinkin jonkun jälkeen.
Vaikka ensin vaikuttaa siltä, että Huolenpitoja on ensisijaisesti tematiikkansa varaan rakentuva kokonaisuus näin ei kuitenkaan ole, vaan hallitsevaksi tulee esteettis-kielellinen prinsiippi. Tämä voi jonkun mielestä olla puute, mutta minua se ei haittaa, sillä luennassani tämä kokoelma rakentuu ennen muuta taitavan kielenkäyttönsä kautta.
Kun kaikki on juuri tässä siksi, että kaikki on vähän vieressä, vähän oudosti, vähän (joskus paljonkin) yllättävästi. On siten kuin on, kun Åkeblad kirjoittaa, että ”saippuakuplan sisällä on lunta”.
Lajienväliset rajat kosahtavat rikki; kalat juttelevat laivan alla ja lammas kertoo tarinoita ja sen ”ympärille perustuu kaupunki, vaikka lammas alkaa maatua kesken tarinan ja lopulta jäljellä on kasa tahmeanmakeaa villaa”.
Huolenpitoja voisi olla runomuotoinen käsikirjoitus David Lynchin elokuvaan. Se on maailma, joka kutsuu tutkimaan itseään yhä uudestaan ihmeellisistä asennoista. Se on suvereeni ja hallittu kokonaisuus ja samalla ihanan villi ja kuriton.
Miten paljon hienoja yksityiskohtia. Miten taitavasti henkiviä viitteitä muuhun runouteen.
Huolenpitoja rikkoo oravanpyörän pyörät työkaluista vahvimmilla. Jotkut kutsuvat niitä sanoiksi. Mekin saamme tehdä niin.
Pudotukset ja nousut, tanssin omaiset liikahdukset. Tätä lisää ja vielä lisää. Kiitos.
Huomasin itsellä vaikeuksia keskittyä kirjaan. Kirja tarjosi joka tapauksessa kauniisti ilmaistuja oivalluksia levosta ja hellittämisestä, hoivaamisesta ja hemmottelusta.
Toisinaan pakko on paras motivaattori. Eeva Åkerbladin (s. 1990) esikoisrunokokoelma Huolenpitoja on saanut odotella vuoroaan kirjahyllyssäni hyvän tovin, kunnes joku ystävällinen ihminen teki kirjaan varauksen. Enää en voinut vitkutella, vaan teokseen piti tarttua. Tarttuminen kannatti, sillä Huolenpitoja on oikein kelpo kokoelma – vaan enpä tästä olekaan muuta kuullut kuin hyvää, ja ylipäänsä on toki melko harvinaista, että esikoisrunokokoelmasta kuulee puhuttavan mitään.
Huolenpitoja muodostaa yhtenäisen kertomuksen matkasta vuoristossa sijaitsevaan sanatorioon nauttimaan hoidoista ja rentoutumisesta. Runoelma henkii unenomaisen epämääräistä tunnelmaa, sanatoriossa on yhtä aikaa jotain modernia ja hyvin 1800-lukulaista. Kokoelman runoja voi lukea itsenäisinä, mutta kokonaisuutena niihin muodostuu jonkinlainen, sopivan epämääräinen tarinan kaari.
Muodoltaan runot vaihtelevat kertovammista proosaruno-osioista lyhyempään säkeeseen, aina hyvin kiteytyneisiin, aforistisiin lauseisiin asti. Kokoelman alusta löytyy esimerkiksi tällainen pieni helmi:
Varpaanmuotoinen kolo järven pinnassa.
Suomi on verbien ja toiminnan kieli. Åkerblad hyödyntää tätä: runoissa on paljon ilahduttavan omaperäisiä verbivalintoja, keksittyjä sanoja, joista on kuitenkin tulkittavissa jotenkin selkeä merkitys (”hemskytellään”, ”nivistäytydään”). Tuttujakin sanoja käytetään toisinaan absurdeissa yhteyksissä.
Åkerblad hyödyntää myös herkullisia alkusointuja ja leikkisiä soinnutteluja. Näissä runoissa on paljon hauskoja yksityiskohtia. ”Turkoosia ja tuberkuloosia, lohkeilevaa kynsilakkaa, aavistus muistoista”, toisaalla ”Satun saamaan salaa männyntaimen”. Näitä on hauska maistella. Huolenpitoja käyttää hieman visuaalisia keinoja ilmaisussaan, mutta enimmäkseen luottaa siihen, miltä sanat kuulostavat.
Kun hoivaamisesta ja hoidoista nauttimisesta on kyse, päästään tietysti puhumaan ylipäänsä hoivasta toimintana ja tekemisenä. Minusta näihin lauseisiin kiteytyy jotain olennaista tästä kokoelmasta:
Lepääminen on radikaali teko, hellittäminen hellyyttä. Koskaan ei riitä aikaa sille, että eläisi pidempään kuin itse.
Elina Warsta on taiteillut kirjalle kauniit kannet, jotka houkuttelevat tarttumaan. Kansien kauneus ei ole katteeton lupaus, vaan sisältä löytyy hyvin viehättävää tekstiä. Tämän runokokoelman syleilyyn kannattaa heittäytyä.
Eeva Åkerbladin esikoisteos Huolenpitoja (S&S, 2022) vie lukijan unohtumattomalle kylpylälomalle, unenomaiseen maailmaan, joka on täynnä erilaisia aistimuksia. ⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀ Kuudessa kauniisti nimetyssä luvussa käydään hoidoissa, löydetään maanalainen meripihkahuone ja autetaan lentorikkoa, kylpylän huolenpitonormien vastaisesti. ⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀ Huolenpidoista jäi utuisen pirskahteleva olo, hämmentynyt ja virkistynyt yhtä aikaa. Åkerblad yhdistää tarinallisuutta ja runokieltä, realismia ja surrealismia. Näin huolenpito ja hoiva näyttäytyvät monissa eri muodoissaan. ⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀ Tämä oli aivan erityinen lukukokemus. Suosittelen!
Tykkäsin kirjan alusta melko paljon. Mutta sitten se alkoi mennä vähän sellaiseen suuntaan, josta en oikein pitänyt. Ja noh, teksti tuntui välillä jotenkin niin tajunnanvirtamaiselta (jos se on edes oikea ilmaisu tässä yhteydessä), että tipuin kärryiltä jo ennen lauseen loppua.
Mutta ihan mukava välipalakirja tämä kuitenkin oli. Luin tämän koronan väsyttämillä aivoillani ja kenties vähän virkeämmässä mielentilassa olisin saanut tästä enemmän irti. Toki sekin on mahdollista, että en muuten vain ymmärtänyt tätä kirjaa kunnolla. Vaatisi ehkä useamman lukukerran, jotta teoksesta aukeaisi uusia puolia tai että se ylipäänsä aukeaisi minulle paremmin.
Jälleen yksi niistä teoksista, jotka pitäisi omistaa. Kirjastolainana tämä tuli "vain" luettua läpi, mikä on harmi, sillä tässä on paljon pieniä kokonaisuuksia ja upeita lauseita, jotka tulisivat parhaiten oikeuksiinsa, kun niihin voi palata ajan kanssa uudelleen ja uudelleen. Pidin kovasti rakenteella leikittelystä ja runoproosa toimi tällaisessa suhteellisen abstraktissa tarinassa hyvin. Monista lauseista tuli myös hieman yllättäen ihana mielenrauha. Jännittävä lukukokemus!
Yksi kauneimmista kirjoista, joita olen lukenut ja heti kirjan luettuani piti palata lempikohtiini (niitä on useita!). Kirja on täynnä kauniita, kutkuttavia sanoja sekä lauseita, joita oli rentouttavaa makustella ja tunnustella.
Esteettinen kirja. Hienoja lauseita ja omanlaisensa tunnelma. Mutta en kuulunut valitettavasti kohderyhmään, kun tällainen hätäinen lukija olen. Olisi vaatinut retriitin ja laiturinnokan.
ihana oma pieni hetki kun otin kirjan mukaan ja lähdin ulos lukemaan hyppytunnilla keskellä kiireistä arkea. tunnelma välittyi lumoavasti kirjan sivuilta.