Seelan seikkailut kuolleiden parissa jatkuvat, ja myös Halla pääsee ääneen trilogian tokassa osassa.
Seelan fuksivuosi on edennyt joulunalusaikaan - vikat tentit painaa päälle ja juhlia riittää. Ainejärjestön pikkujoulut muuttuvat synkemmän sävyisiksi kun opiskelija kuolee kesken bileiden. Kuolemantapaus ei suinkaan jää ainoaksi, ja ekan osan tapaan kaikki kuolleet eivät suostu siirtymään Tuonelan rauhaan. Seela saa kiusakseen räyhähengen ja alkaa tämän painostuksesta selvitellä kuka ja miksi tappaa taiteiden tutkimuksen opiskelijoita.
Kertoja vaihtelee Seelan ja Hallan välillä, ja olin oikein iloinen siitä, että Halla saa enemmän näkyvyyttä. Tässä avataan laajemmin Hallan menneisyyttä, kalmahisten työtä ja organisaatiota ja ennen kaikkea Hallan elämää ja ajatuksia muutenkin kun Seelan kautta. Suosikkihahmokseni nousee kuitenkin Seelan eno, hautaustoimistoyrittäjä Seppo, joka tekee joulupukkikeikkaa ruumisautolla, keittää liian vahvaa kahvia, kuuntelee 80-luvun heviä ja katsoo Netflixiä kissa kainalossa.
Sysi oli edelliseen osaan verrattuna tummasävyinempi, surumielinenkin. Seela ja Halla joutuvat edelleen piilottelemaan suhdettaan, Halla painii omantuntonsa ja työmoraalinsa kanssa ja kyräilee uutta kalmahista, eikä Seelan välit perheeseensä tunnu parantuvan. Loppuun pamautettiin kunnon cliffhangeri, joten kolmososa kutsuu toivottavasti pian!