Auringonvalo on muuttunut tappavaksi, ja ihmiskunnan selviytyjät kulkevat öisin pimeydessä. Elettyään kauan kaksin Siru ja Leo saapuvat uudelle paikkakunnalle uuden alun toivossa. Asettuessaan he joutuvat kuitenkin kohtaamaan omat pelkonsa sekä muut elossa olevat ja miettimään, mitä tulee heidän jälkeensä. Voiko elämä asettua uomiinsa enää koskaan vai onko jokainen jäljellä oleva päivä pelkkää selviytymistä?
Seidi Saikkonen on opiskellut Lontoossa ja valmistunut elokuvataiteen kandidaatiksi. Hän on asunut vuosia ulkomailla ja työskennellyt muun muassa lentoemäntänä ja vastaanottovirkailijana. Saikkoselta on aiemmin julkaistu kehuttu romaani Yvonnen talo.
Vaikka teoksen asetelma muistuttaa Cormac McCarthyn "Tie" romaania, se on omanlaisensa eksistentiaalinen kauhuromaani, jossa pelottavuus ei tule niinkään siitä, että ympäristö on armoton, vaan tuntemattomuuden ja arvaamattomuuden pelosta. Teos on loistava hahmotutkielma modernista Suomesta ja miten tutut paikat voivat muuttua karmaiseman pelottaviksi. Loistava romaani!
Rakastin tämän tunnelmaa ja perusideaa ihan valtavasti, Saikkonen on selvästi taitava luomaan tällaista hyytävää maailmankuvaa. Valitettavasti jälleen kerran Kosmos-kustantamon kirjan kanssa jää fiilis, että vielä muutamakin editointikierros olisi tehnyt kokonaisuudelle hyvää: perusidea ei kanna kokonaisen romaanin verran vielä tällaisenaan, dialogit olivat paikoin verraten kömpelöitä, käänteet hieman valmistelemattomia ja kielikin hiomatonta. Vahvemmalla työstöllä tästä olisi saanut niin hyvän, että nyt jopa harmittaa miten keskeneräisen oloisena tämä on kansiin laitettu.
Aikamme ja maailmamme tuho, sitähän se. Jälkeen kuvaa dystopiaa, jossa auringonvalo on muuttunut tappavaksi ja harvat elossa olijat liikkuvat enää öisin ja kituuttavat vähenevillä resursseilla. Periaatteessa en kyllästy näihin, mutta toisaalta alan tulla hieman immuuniksi: kaipaan jo aika paljon, vaadin ehkä liikaakin. Jälkeen kuvaa yksinäisyyttä ja epävarmuutta, halua uskoa kaikesta huolimatta tulevaan. Tunnelma on vahva.
Todella kiinnostava ja aidontuntuinen dystopia, jossa jännite pysyi yllä.
Olisin toisaalta kaivannut vielä selkeämpää kaarta, jotain lisää. Nyt tarina tuntui loppuvan hiukan kesken.
En myöskään täysin ymmärtänyt, miksi ihmiset olivat niin vihamielisiä toisilleen. Samoin jotkin yksityiskohdat, kuten juomaveden saaminen, jäivät hämärän peittoon.
Jotenkin mitäänsanomaton kirja, harmi. Asetelma oli kiinnostava ja kieli oli paikoitellen hyvinkin kaunista mutta kaikki jäi jotenkin etäiseksi. Ei tuntunut tapahtuvan oikein mitään mutta ei silti tehnyt mieli lopettakaan lukemista (tähän kyllä varmasti myötävaikutti kirjan lyhyys). Oli tässä kuitenkin tavallaan potentiaalia ja sellaista fiilistä, että ehkä tää olisi jonain toisena hetkenä voinut iskeäkin mutta nyt oli valju kokemus.
Saikkosen Jälkeen kertoo ajasta, kun auringonvalo on muuttunut ihmiselle tappavaksi. Teknologiasta päätellen tämä dystopia ei edes sijoitu kovin kauas tulevaisuuteen, vaan pimeyteen tuomittu elämämme voisi alkaa heti huomenna. Siru ja Leo ovat pitäneet yhtä muutoksen alkuajoista asti, ja nyt he ovat lähdössä pohjoisen piilopirtistään etsimään asuinpaikkaa lähempää muita ihmisiä. Leo ei ole muutosta kovin innoissaan, sillä hän on jo joutunut kokemaan, mihin ihmiset ovat valmiita näinä kauheina aikoina..
Jälkeen toi hiukan mieleeni Josh Malermanin kauhukirjan Lintuhäkki, jossa myös törmäiltiin sokkona ennen niin idyllisillä pientaloalueilla. Saikkosen versio törmäilystä on kuitenkin huomattavasti arkisempi ja uskottavampi. Pelottavimmillaan Jälkeen toi mieleen myös kaikuja McCarthyn Tiestä, kun tuntemattomaan taloon astuminen oli riski ja jokainen vastaantulija mahdollinen ihmissyöjä-murhaaja. Saikkosen dystopia ei silti ole aivan yhtä totaalinen, vaan elämisen mahdollisuuksia on yhä, joskin ilman valoa ja sähköä.
Jälkeen ei napannut mukaansa ihan ensiluvuissaan. Loppua kohden jännitys kuitenkin tavoitti, ja lukukokemus oli lopulta ihan positiivinen.
Hyvin rakennettu, dystopinen tunnelma. Odottavaista, jännittynyttä, epäluuloista, pelkäävää tunnelmaa, mutta mitään merkittävää ei kuitenkaan tapahdu. Noh, muutamia ruumiita löytyy ja jänniä kohtaamisia, mutta muuten aika tasainen juoni. Kiehtovinta oli kauppojen ja talojen kiertely hyödyllisten tarvikkeiden toivossa. Paljon jää auki ja lukijan mielikuvituksen varaan. Kaunis kieli. Tulee väkisin mieleen McCarthyn Tie, Alongin Kevätuhrit-trilogia ja Malermanin Lintuhäkki-duologi. Samoja tunnelmia ja teemoja kaikissa.
Parasta antia oli ankea maailma, yleinen nihkeä meno ja tylyt ihmiset pimeydessä. Saatu myös vangittua tiheä ja realistinen tunnelma. Näissä onnistuttiin niin hyvin, että luin kirjan yhdeltä istumalta ja se on joka kerta positiivisen lukukokemuksen merkki. Dystooppinen Suomi oli kutkuttava mesta, jossa olis voinut tapahtua enemmänkin. Toisaalta kyllä tykkäsin, että tarina oli tiivis, eikä liikaa selittelyä vaikka kysymyksiä jäikin auki. Päähenkilöt oli tylsät ja lopetukseen vähän petyin, kun odotin jotain niin erilaista.
Saikkosen luoma maailma, jossa auringonvalo on muuttunut tappavaksi, on kiehtova ja herkullinen lähtökohta dystopialle. Kirja jää kuitenkin pinnalliselle tasolle, eikä kirjassa perehdytä kovinkaan syvälle henkilöihin tai siihen dystooppiseen maailmaan jossa he elävät: Sirun ja Leon tarina jäi lähinnä lyhyeksi anekdootiksi mielenkiintoisessa maailmassa. Kiva välipalakirja, jossa olisi ollut aineksia vaikka mihin.
Ihan kiinnostava asetelma, mutta vähän ohueksi jäävä, toisteinen ja hiukan viimeistelemättömän oloinen lopputulos. Kieli ei ole erityisen hiottua ja jotkut käänteistä tönkön tuntuisia. Muistuttaa kovasti Alongin Kevätuhreja, jonka luin ehkä liian hiljattain.
Välillä dystopioissa kyllästyttää ainainen usko ihmisen taipuvaisuus pahuuteen selviytymisviettinä, kriisitilanteissa puhkeava tappamis- ja ryöstelyvimma yhteistyön sijaan. Mutta paha sanoa, ei ole kokemusta maailmanlopuista.
Saikkonen kirjoittaa hyvin, mutta kirja tuntuu enemmän harjoitukselta jollekin paljon suuremmalle. Päähenkilö/kertoja käyttää suurimman osan kirjaa pohdiskeluun kun/jos/olisiko/voisiko -alueella, jonka hyvä puoli on viedä lukija miettimään millainen tässä kuvattu maailma on mutta toisaalta ei tunnu vievän tarinaa eteenpäin. Silti jännitystä, kauhua ja pelkoa piisaa. Toivottavasti Seidi saa lisää julkaistavaa, kyllä kiinnostaa lukea jatkossakin.
En usko, että ikinä kyllästyn tämän tyyppiseen dystopiaan, missä pelko ja jännitys tulee ympäristön arvaamattomuudesta. Tunnelma on täydellinen, murtavan lohduton mutta silti niin toiveikas. Saikkonen kuvasi maailmaa varsin taitavasti. Jotain jäi kuitenkin puuttumaan. Välillä dialogit oli kompastelevia. Ehkä tämä olisi tarvinnut muutaman editin lisää. Joka tapauksessa olen heikkona tähän tunnelmaan. Lukisin tätä heti lisää jos voisin.
Postapokalyptinen dystopia, miljöönä Suomi ja yöt, päähenkilöinä kaksi nuorta tai nuorehkoa aikuista. Ei nyt mitenkään huono, mutta siinä määrin tavanomainen, että odotin enemmän.
Nautin tästä kirjasta sekä luettuna että kuunneltuna, mutta jäin ehkä kaipaamaan pikkuisen lisää. Lisää vastauksia, lisää kuvailuakin ehkä. Nyt tämä tuntui jäävän vähän kuin pieneksi kurkistukseksi, vaikka olisi todellakin ollut valmiuksia vaikka mihin.
Jäi aika valjuksi. Päähenkilöillä ei tuntunut olevan minkäänlaisia persoonia, enkä välittänyt heidän kohtalostaan. Ei tässä mikään suuremmin ärsyttänyt, mutta ei kyllä toisaalta kiinnostanutkaan tai herättänyt tunteita.
Tosi kiva idea ja mielenkiintoista seurata päähenkilöiden tarinaa. Olisin kuitenkin mielelläni lukenut itse auringon vaaroista enemmän ja maailmanlopun miljöö jäi vähän vajavaiseksi tosiaan omaan makuun.
Tässä oli hyvin saatu tunnelma luotua tosi ahdistavaksi. Omaan makuun jätti liian monta asiaa auki, ja loppui kuin seinään. Herätti ajatuksia kuitenkin.
"Auringonvalo on muuttunut tappavaksi, ja ihmiskunnan selviytyjät kulkevat öisin pimeydessä."
Tämä kuulosti niin hyvältä ja jännittävältä dystopialta, mutta päätyikin olemaan aikamoinen pettymys. Kirja oli lyhyt, vain 205 sivua, ja loppui mielestäni kesken. Koen, että tämä loppu olisi ollut hyvä, jos päähenkilöt eivät olisi kirjassa löytäneet jo aikaisemmin useita muita kauppoja.
Lyhyeksi kirjaksi tässä tuntui olevan paljon toistoa. Toki uusia jännittäviä tapahtumia yön pimeydessä tapahtui, mutta nekin olivat täynnä aukkoja. Miksi kaikki pelkäsivät toisiaan niin paljon, että joku jopa tappoi muita? Vettä täytyi kerätä, tarkoittiko tämä, ettei yhteiskunnassa ollut enää sähköä tai vettä? Jäin siis lopuksi kaipaamaan vähän jotain lisää.
This entire review has been hidden because of spoilers.